KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAN TIEDON SAANNIN VAPAUDESTA 7 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1990 ANNETUN NEUVOSTON DIREKTIIVIN 90/313/ETY SOVELTAMISESTA SAADUISTA KOKEMUKSISTA

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAN TIEDON SAANNIN VAPAUDESTA 7 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1990 ANNETUN NEUVOSTON DIREKTIIVIN 90/313/ETY SOVELTAMISESTA SAADUISTA KOKEMUKSISTA

1. JOHDANTO

Komissio on laatinut tämän kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle ympäristöä koskevan tiedon saannin vapaudesta annetun direktiivin 90/313/ETY (jäljempänä 'direktiivi') 8 artiklan mukaisesti. Kertomus perustuu jäsenvaltioiden direktiivin täytäntöönpanosta saamaan kokemukseen, josta he ovat laatineet kertomukset komissiolle mainitun artiklan mukaisesti [1]. Kertomuksessa otetaan lisäksi huomioon ympäristöalalla toimivien kansalaisjärjestöjen raportit sekä yhteisön ja kansainvälisen lainsäädännön kehitys.

[1] Katso tämän kertomuksen 2 luku ja liite B

Direktiivin lähtökohta on, että kaikkien kansalaisten tulisi osallistua ympäristökysymysten käsittelyyn asianmukaisella tasolla. Kansalaisten tietoisuus ja osallistuminen riippuvat erityisesti tietojen julkisesta saatavuudesta. Parantamalla ympäristöä koskevan tiedon saantia direktiivillä edistetään ympäristöasioita koskevan tietoisuuden lisääntymistä ja siten ympäristönsuojelun parantumista.

Direktiivin tarkoituksena on taata viranomaisten hallussa olevien ympäristöä koskevien tietojen vapaa saatavuus sekä määritellä ne edellytykset, joiden perusteella tällaista tietoa on annettava saataville

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että viranomaiset antavat ympäristöön liittyvää tietoa kaikkien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden saataville näiden pyynnöstä ja näiden tarvitsematta osoittaa, että asia koskee heitä. "Ympäristöön liittyvä tieto" ja "viranomainen" määritellään direktiivin 2 artiklassa.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat säätää, että pyydettyä tietoa voidaan kieltäytyä antamasta erityisistä syistä. Direktiivin 4 artiklassa säädetään, että viranomaisten päätöksiin voidaan hakea muutosta tuomioistuimelta tai hallintoviranomaiselta. Jäsenvaltiot voivat 5 artiklan nojalla periä maksun tietojen antamisesta, mutta maksu ei saa olla kohtuuttoman korkea.

Direktiivi kattaa 6 artiklan nojalla myös ympäristötiedon, joka on sellaisten toimielinten hallussa, joilla on julkisia ympäristöön liittyviä tehtäviä ja jotka ovat viranomaisten valvonnassa. Tämän säännöksen tarkoituksena on varmistaa, ettei tietojen saannin vapauteen vaikuta esimerkiksi se, että viranomainen siirtää velvollisuuksiaan toiselle toimielimelle.

Direktiivin 7 artiklassa vaaditaan jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteet yleisen ympäristön tilaa koskevan tiedon antamiseksi yleisölle.

Direktiivin 9 artiklan nojalla jäsenvaltioiden oli pantava direktiivi täytäntöön kansallisen lainsäädännön osana viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1992. Kaikki jäsenvaltiot ovat tehneet niin, ja luettelo jäsenvaltioiden komissiolle ilmoittamista täytäntöönpanotoimenpiteistä on tämän kertomuksen liitteenä A.

2. TARKISTUS 8 ARTIKLAN NOJALLA

Komissio lähetti 25 päivänä heinäkuuta 1996 15 jäsenvaltiolle kirjeen, jossa niitä muistutettiin direktiivin 8 artiklassa säädetystä velvollisuudesta antaa kertomus niiden saamasta kokemuksesta viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1996.

Jotta komissio voisi laatia oman kertomuksensa kyseisen artiklan mukaisesti ja jotta siitä saataisiin suurin mahdollinen hyöty, jäsenvaltioille lähetettiin kyselylomake. Siinä lueteltiin seuraavat seikat, joita ainakin toivottiin käsiteltävän kansallisissa kertomuksissa:

* Onko 2 artiklassa annettujen määritelmien soveltaminen aiheuttanut erityisiä hankaluuksia-

* Mitä käytännön järjestelyjä 3 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan nojalla on toteutettu ympäristötietojen antamiseksi saataville tehokkaasti ja onko niistä joidenkin soveltaminen ollut erityisen vaikeaa-

* Onko 3 artiklassa säädettyjen poikkeusten hausta annettu hallinnollisia ohjeita, esimerkiksi ryhmäkirjeitä tai suuntaviivoja-

* Ovatko direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt määräajat aiheuttaneet erityisiä ongelmia-

* Onko direktiivin 4 artiklan soveltamiseksi täytäntöönpantu muutoksenhakumenettely hallinnollinen vai haetaanko muutosta tuomioistuimelta, ja miten menettely toimii käytännössä, mukaan luettuna toimivaltaisille toimielimille asetetut määräajat-

* Miten tiedon pyytäjiltä laskutettavat kustannukset lasketaan käytännössä-

* Mitkä ovat direktiivin 6 artiklassa tarkoitetut toimielimet, joilla on julkisia ympäristöön liittyviä tehtäviä ja jotka ovat viranomaisten valvonnassa-

* Mitä toimenpiteitä on toteutettu ympäristön tilaa koskevan tiedon aktiivista jakamista koskevan 7 artiklan soveltamiseksi-

Jäsenvaltioita pyydettiin toimittamaan kaikki saatavissa olevat tilastotiedot, ja komissio ehdotti, että jäsenvaltioiden olisi kertomuksiaan laatiessaan annettava suurelle yleisölle mahdollisuus lausua mielipiteensä ja neuvoteltava asiasta sidosryhmien kanssa.

Vuoden 1996 loppuun mennessä komissiolle oli toimitettu ainoastaan yksi kertomus. Vuoden 1997 alussa asianomaisille jäsenvaltioille lähetettiin muistutus, jossa niitä kehotettiin lähettämään kertomuksensa mahdollisimman pian. Vuoden 1997 kuluessa komissio päätti käynnistää useita menettelyitä EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan (nykyisen 226 artiklan) rikkomisesta sillä perusteella, että kansallisia kertomuksia ei ollut toimitettu direktiivin 8 artiklan mukaisesti.

Jäsenvaltioiden kaikki kertomukset ("kansalliset kertomukset") on nyt saatu, ja niiden yhteenveto on liitteessä B. Kertomuksia kokonaisuudessaan voi pyytää jäsenvaltioilta direktiivin mukaisesti.

Kansalliset kertomukset ovat hyvin erilaisia sen osalta, miten yksityiskohtaisesti niissä vastataan komission kyselylomakkeeseen, ja tämä heijastuu liitteen B yhteenvetojen otsikoissa ja sisällössä. Yhteenvetojen tarkoituksena on korostaa vain kaikkein merkittävimpiä seikkoja.

Useimmissa kertomuksissa ei ollut mukana tilastotietoja tai niitä oli hyvin vähän. Joissakin oli mukana huomattava määrä kansallisen kokemuksen kannalta aiheellista tietoa, josta ei kuitenkaan voida tehdä mitään pitäviä johtopäätöksiä yhteisön tasolla. Näistä syistä liitteen B yhteenvetoihin ei sisälly erillistä tilastotieto-osiota.

3. KOMISSION KOKEMUKSET

Valituksilla samoin kuin anomuksilla ja parlamentin jäsenten kysymyksillä on tärkeä merkitys, jotta komissio tietää, missä määrin jäsenvaltiot todella noudattavat direktiiveissä asetettuja velvollisuuksia.

Tämän kertomuksen laatimiseen mennessä (marraskuu 1999) yksityiset henkilöt ja yhteisöt ovat jättäneet komissiolle 156 valitusta direktiivin nojalla. Tämä edustaa noin kuutta prosenttia kaikista ympäristöasioiden pääosaston tänä aikana vastaanottamista valituksista (2588).

Yleisimmät valituksissa esiin tulleet ongelmat olivat:

* direktiivin 2 artiklan a alakohta: "ympäristöön liittyvän tiedon" määritelmä

Joissakin jäsenvaltioissa suppea tulkinta oli johtanut siihen, että kieltäydyttiin antamasta tietoja, joiden ei katsottu kuuluvan määritelmän piiriin. Esimerkkejä tällaisista tiedoista olivat tiedot ympäristön tilan vaikutuksesta ihmisten terveyteen, säteilyä tai ydinenergiaa koskevat tiedot ja tiedot taloudellisista analyyseistä tai tarveanalyyseistä, joita tehdään ympäristöön todennäköisesti vaikuttavien hankkeiden tueksi.

* direktiivin 2 artiklan b alakohta: "viranomaisen" määritelmä

Joissakin tapauksissa julkiset hallintoelimet, jotka eivät olleet ympäristöviranomaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, katsoivat, etteivät niiden tehtävät liity ympäristöön, ja kieltäytyivät siten antamasta hallussaan olevia ympäristöä koskevia tietoja.

* direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohta: poikkeusten tulkinta

Joistakin valituksista kävi ilmi, että tietoa oli kieltäydytty antamasta, vaikka sen julkistaminen ei olisikaan heikentänyt 3 artiklan 2 tai 3 kohdan poikkeusten kattamien laillisten etujen suojelua.

* direktiivin 3 artiklan 4 kohta: "vastata"-sanan tulkinta

Jotkut jäsenvaltiot olivat väittäneet, että "vastaaminen" edellytti vain ilmoitusta siitä, ovatko tiedot saatavissa vai eivätkö ne ole saatavissa, ilman tarkempaa ilmoitusta siitä, milloin ne itse asiassa toimitettaisiin. Tätä koskeva tapaus on vireillä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa (komission v. Saksa, C-29/00).

* direktiivin 3 artiklan 4 kohta: määräajat

Joissakin tapauksessa pyydetyt tiedot toimitettiin vasta kahden kuukauden määräajan päätyttyä. Joissakin tapauksessa hakijalle ei vastattu lainkaan.

* direktiivin 3 artiklan 4 kohta: vastaamatta jättäminen

Kun direktiivi saatettiin osaksi kansallisesta lainsäädäntöä, jotkut jäsenvaltiot säätivät, että ympäristöön liittyvän tiedon saamista koskevaan pyyntöön vastaamatta jättäminen katsottaisiin kieltäytymiseksi. Tämä heikentää 3 artiklan 4 kohdassa esitettyä vaatimusta, jossa nimenomaisesti edellytetään, että kieltäytymisen syy on ilmoitettava.

* direktiivin 4 artikla: muutoksenhakumenetelmät

Useissa valituksissa tuotiin esiin muutoksenhakuun liittyvät korkeat kustannukset ja pitkät viiveet.

* direktiivin 5 artikla: tiedoista perittävät maksut

Joissakin tapauksissa oli veloitettu kohtuuttoman korkeita maksuja. Joissakin toisissa tapauksissa oli kieltäydytty antamasta pyydettyjä tietoja jonkin poikkeuksen perusteella, mutta maksu oli kuitenkin peritty. Valitettiin myös siitä, että maksuista ei ollut annettu tietoa ennen tietopyynnön esittämistä.

* direktiivin 6 artikla: ilmauksen "toimielin, jolla on yleisiä ympäristöön liittyviä tehtäviä" tulkinta

Tätä ilmausta on tulkittu eri tavoin. Tehtäviä, joita valtio on perinteisesti hoitanut, on yhä enemmän siirretty puolijulkisille tai yksityisille toimielimille. Lopputuloksena on usein ollut, että on kieltäydytty luovuttamasta jonkin sellaisen toimielimen hallussa olevaa tietoa, jonka olisi pitänyt kuulua direktiivin piiriin.

4. OIKEUDENKÄYNNIT

Päättyneet oikeudenkäynnit

Jäsenvaltioiden tuomioistuimet esittivät yhteisön tuomioistuimelle kaksi direktiiviin liittyvää ennakkoratkaisupyyntöä EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan (nykyisen 234 artiklan) nojalla. Yksi niistä (C-296/97) poistettiin myöhemmin rekisteristä [2]. Toisessa (C-321/96) tuomioistuin antoi ratkaisunsa 17 päivänä kesäkuuta 1998 [3].

[2] Katso EYVL C.20, 23.1.1999, s.29.

[3] Katso EYVL C.258, 15.8.1999, s.11.

C-321/96 WILHELM MECKLENBURG v KREIS PINNEBERG DER LANDRAT,

Tämän ennakkoratkaisupyynnön esitti Schleswig-Holsteinin ylempi hallinto-oikeus, joka esitti yhteisön tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:

(1) Onko maaseudun alemman ympäristönsuojeluviranomaisen kannanotto, joka on annettu menettelyssä, jossa julkista etua valvovat elimet osallistuvat suunnitelmien hyväksymiseen, direktiivin 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettu ympäristönhoitoa koskeva hallinnointitoimi-

(2) Onko hallinnollisessa viranomaiselimessä Saksan täytäntöönpanolainsäädännön tarkoittamassa merkityksessä käyty menettely "direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettua "esitutkintaa"-

Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen tuomioistuin katsoi, että direktiivin 2 artiklan a alakohtaa on tulkittava niin, että se kattaa maaseudun suojeluviranomaisen suunnitelmien hyväksymismenettelyssä esittämän kannanoton, jos tuo kannanotto saattaa vaikuttaa menettelyn lopputulokseen ympäristönsuojelun kannalta.

Tuomioistuimen vastaus kansallisen tuomioistuimen toiseen kysymykseen oli, että direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa olevaa "esitutkintaa" on tulkittava niin, että siihen sisältyy täytäntöönpanolainsäädännössä tarkoitettu hallintomenettely, jolla vain valmistellaan hallintotointa, vain jos se välittömästi edeltää oikeudenkäyntimenettelyä tai sen kaltaista menettelyä ja jos sen syynä on tarve hankkia todisteita tai tutkia asiaa ennen varsinaisen menettelyn käynnistämistä.

Lisäksi komissio nosti EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan (nykyisen 226 artiklan) nojalla kanteen (C-217/97) sen toteamiseksi, että Saksan liittotasavalta oli jättänyt täyttämättä sille direktiivin nojalla kuuluvat velvollisuutensa. Tuomioistuimen päätös annettiin 9 päivänä syyskuuta 1999 [4].

[4] [Raportin viite idc].

C-217/97: KOMISSIO v. SAKSA

Komission kanteen perusteet tässä tapauksessa olivat:

(1) Direktiivin 2 artiklan b alakohta on pantu virheellisesti täytäntöön, koska Saksan täytäntöönpanolainsäädännössä "julkisten viranomaisten" määritelmän ulkopuolelle oli yleisesti jätetty "tuomioistuimet sekä syyteasioista ja kurinpitomenettelystä vastaavat viranomaiset" ei vain niiden käyttäessä lainkäyttövaltaa vaan myös niiden suorittaessa hallintotoimia.

(2) Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kolmannen luetelmakohta on pantu täytäntöön virheellisesti, koska Saksan lainsäädännössä oli säännös, jonka nojalla "hallinnollisen menettelyn" kestäessä ei ollut oikeutta saada tietoa.

(3) Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan täytäntöönpano on laiminlyöty, koska Saksan lainsäädäntöön ei sisältynyt säännöstä tietojen osittaisesta antamisesta.

(4) Direktiivin 5 artikla on pantu täytäntöön virheellisesti, koska Saksan lainsäädännössä säädettiin maksu siinäkin tapauksessa, että tietoa koskeva pyyntö evättiin, eikä siihen sisältynyt säännöstä maksun rajoittamisesta kohtuulliseen määrään.

Ensimmäinen peruste hylättiin, koska tuomioistuin totesi, että komissio ei ollut esittänyt yksityiskohtaisia todisteita siitä, että Saksassa kaikilla tuomioistuimilla ja muilla toimielimillä niiden täyttäessä tavanomaisia oikeudellisia tehtäviään on oikeudellisten toimien ulkopuolelta saatua ympäristötietoa.

Toisen perusteen osalta tuomioistuin viittasi omaan päätökseensä tapauksessa Mecklenburg v Kreis Pinneberg-Der Landrat [1998] (C-321/96), jota on käsitelty edellä, ja peruste katsottiin aiheelliseksi.

Kolmannen perusteen osalta tuomioistuin katsoi, että Saksan lainsäädännössä ei riittävän selvästi ja tarkasti taattu velvollisuutta antaa osittaisia tietoja niin, että olisi varmistettu oikeusturvan periaatteen noudattaminen ja annettu tietopyyntöjen esittäjille mahdollisuus tuntea täysimääräisesti omat oikeutensa. Tuomioistuin katsoi, että pelkästään se seikka, että osittainen tiedottaminen mainitaan maksujen määräämistä koskevassa säännöksessä ei riittänyt, jotta tietoja haluavat olisivat riittävän selvillä oikeuksiensa koko laajuudesta ja jotta he pystyisivät käyttämään näitä oikeuksiaan kansallisissa tuomioistuimissa. Tämän vuoksi komission peruste hyväksyttiin.

Komission neljäs peruste jakaantui kahteen osaan. Ensimmäinen koski sitä, että Saksan lainsäädännössä ei ollut säännöstä, jolla olisi rajoitettu ympäristötiedon antamisesta perittävä maksu kohtuulliseksi. Tältä osin tuomioistuin hylkäsi komission kannan, jonka mukaan maksu oli oikeutettu vain poikkeustapauksissa, kun sellaisten tietojen toimittaminen, joita ei ollut muutoin saatavilla, vei hyvin paljon aikaa. Tuomioistuin katsoi, että "kohtuullinen maksu" on määriteltävä direktiivin tarkoituksen perusteella sellaisena, kuin se ilmenee 1 artiklasta ja 3 artiklan 1 kohdasta. Tällä perusteella tuomioistuin päätti, että sana "kohtuullinen" 5 artiklassa ei antanut jäsenvaltioille oikeutta siirtää tietojen pyytäjille kaikkia tietohausta aiheutuvia kustannuksia (ja erityisesti epäsuoria kustannuksia). Ottaen huomioon hallinnollisia toimenpiteitä yleensä koskevat Saksan lainsäädännön yksityiskohtaiset säännökset ja Saksan tuomioistuimien päätökset tuomioistuin katsoi, että komissio ei ollut näyttänyt toteen neljännen perusteen ensimmäistä osaa.

Tuon perusteen toinen osa koski Saksan lainsäädännön säännöstä, jossa sallitaan maksun periminen silloinkin, kun tietopyyntö evätään. Tuomioistuin hyväksyi perusteen tämän osan sillä perusteella, että tietopyyntöä hylättäessä määrättyä maksua ei voida pitää kohtuullisena, koska tällöin mitään tietoa 5 artiklan tarkoittamassa merkityksessä ei itse asiassa ole annettu.

Vireillä olevat oikeustapaukset

Toukokuun 21 päivänä 1999 komissio nosti yhteisön tuomioistuimessa kanteen (C-189/99) sen vahvistamiseksi, että Espanjan kuningaskunta ei ollut täyttänyt sille direktiivin nojalla kuuluvia velvollisuuksiaan [5]. Komissio väittää, että Espanjan täytäntöönpanolainsäädäntö ei vastaa direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kolmannen luetelmakohdan eikä 4 ja 5 artiklan säännöksiä ja että Espanja on jättänyt täyttämättä 5 artiklan mukaiset velvollisuutensa sallimalla muun lainsäädännön nojalla määrättyjen korkeiden maksujen perimisen tietojen toimittamisesta direktiivin täytäntöönpanolainsäädännön nojalla. Tuomioistuimen päätöstä ei ole vielä annettu.

[5] Katso EYVL C 226, 7.8.99, s.16.

Lokakuun 19 päivänä 1999 komissio nosti kanteen (C-402/99) Belgiaa vastaan [6]. Komissio väittää, että direktiivin 3 artiklan 2 ja 4 kohtaa ei ole asianmukaisesti saatettu osaksi Belgian lainsäädäntöä.

[6] EYVL C 6, 8.1.2000, s. 17.

Helmikuun 1 päivänä 2000 komissio nosti kanteen (C-29/00) Saksaa vastaan sen perusteella, miten jotkin viranomaiset menettelevät täyttäessään velvollisuuttaan "vastata" tietopyyntöön määräajassa. Ne eivät ole antaneet lopullisia vastauksia eivätkä toimittaneet pyydettyä tietoa määräajassa.

5. KANSALAISJÄRJESTÖJEN JA MUIDEN ALAN ASIANTUNTIJOIDEN LAUSUNNOT

Euroopan unionin ympäristölainsäädännön voimaan saattamista ja täytäntöönpanoa edistävä verkko (IMPEL) järjesti tammikuun 26 päivänä 1998 direktiivin täytäntöönpanoa ja soveltamista koskeneen seminaarin. Siihen osallistui IMPEL:n, komission ja julkisten viranomaisten sekä ympäristöalalla toimivien kansalaisjärjestöjen edustajia jäsenvaltioista ja ehdokasmaista. Se tarjosi täten mahdollisuuden avoimeen mielipiteenvaihtoon kokemuksesta, jota osallistujat ovat saaneet direktiivin soveltamisesta. Kertomus seminaarista julkaistiin toukokuussa 1998 [7].

[7] Access to Environmental Information: The Review and Further Development of Directive 90/313/EEC [Ympäristötiedon saanti: direktiivin 90/313/ETY tarkistaminen ja kehittäminen], Seminaariraportti, toukokuu 1998, julkaisija: Stichting Natuur en Milieu, Donkerstraat 17, NL-3511KB Utrecht, Alankomaat

Aikaisemmin oli julkaistu kertomus, jossa käsiteltiin seminaarissa käytyjä keskusteluja ja myös viiden vuoden aikana jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kanssa tehtyä yhteistyötä [8]. Tämän kertomuksen perusteella annettiin useita suosituksia direktiivin muuttamiseksi, joiden yhteenveto on liitteenä C.

[8] Recommendations for the Review and Revision of Directive 90/313/EEC on the Freedom of Access to Information on the Environment [Suosituksia ympäristötiedon vapaata saantia koskevan direktiivin 90/313/ETY tarkistamiseksi ja muuttamiseksi], maaliskuu 1998, julkaisija: Stichting Natuur en Milieu (osoite edellä).

6. ÅRHUSIN YLEISSOPIMUS

Euroopan yhteisö ja 14 jäsenvaltiota allekirjoittivat Århusin ministerikokouksessa Tanskassa 25 päivänä kesäkuuta 1998 ympäristötiedon saantia, kansalaisten osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen, joka oli laadittu Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission johdolla. (Saksa allekirjoitti sopimuksen 21 päivänä joulukuuta 1998.) Sopimusta kutsutaan yleisesti "Århusin yleissopimukseksi".

Vaikka yleissopimuksen ympäristötiedon saantia koskevien määräysten ensimmäinen versio perustuikin suurelta osin direktiiviin 90/313/ETY, myöhemmissä neuvotteluissa korostuivat direktiivin soveltamisessa todetut puutteet tai heikkoudet. Ympäristöalalla toimivat kansalaisjärjestöt osallistuivat neuvotteluihin aktiivisesti ja rakentavasti tasa-arvoisina kansallisten valtuuskuntien kanssa. Komissio katsoo, että sopimuksen lopullinen teksti edustaa selvää edistystä direktiivin säännöksiin verrattuna.

Tärkeimmät parannukset voidaan tiivistää seuraavasti:

* "ympäristöön liittyvän tiedon" laajennettu määritelmä, joka kattaa suuremman määrän ympäristöön liittyviä seikkoja kuten ihmisten terveyden ja turvallisuuden, elinolosuhteet, kulttuurikohteet, kustannus-hyöty -analyysit ja muut taloudelliset analyysit ja olettamukset, joita käytetään ympäristöön liittyvässä päätöksenteossa

* "viranomaisen" laajennettu määritelmä niin, että se kattaa hallinnon kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla sekä henkilöt, joilla on julkisia kansalliseen lakiin perustuvia hallintotehtäviä mukaan lukien ympäristöön liittyvät erityistehtävät, -toiminnot ja -palvelut, ja muut henkilöt, joilla on julkisia velvollisuuksia tai tehtäviä tai jotka tarjoavat julkisia ympäristöön liittyviä palveluita hallituksen tai julkisia hallintotehtäviä hoitavien valvonnan alaisina

* tarkemmat säännökset saataville annettavan tiedon muodosta siten, että tiedot ja pyydettäessä jäljennökset asiakirjoista, joihin tiedot sisältyvät tai jotka muodostavat tiedot, on annettava saataville siinä muodossa, jossa tietoja pyytävä henkilö ne haluaa, ellei ole katsottava kohtuulliseksi (syyt on ilmoitettava), että viranomainen antaa ne saataville muussa muodossa, tai elleivät tiedot ole jo saatavilla toisessa muodossa

* lyhyemmät määräajat pyydettyjen tietojen antamiseksi saataville eli yksi kuukausi pyynnön esittämisestä, niin että tätä määräaikaa voidaan pidentää korkeintaan yhdellä lisäkuukaudella, jos pyydettyjen tietojen määrä ja vaikeaselkoisuus sitä vaativat

* rajoituksia poikkeusten käyttöön: "ympäristöön liittyvää tietoa" koskevasta pyynnöstä voidaan kieltäytyä vain, jos julkistaminen vaikuttaa haitallisesti johonkin mainittuun seikkaan, ja viranomaisten on tulkittava poikkeuksia suppeasti ottaen huomioon julkistamisen yleiset edut

* erityinen maininta tietojen poistamisesta poikkeustapauksissa

* kansallisille viranomaisille asetetut lisävelvoitteet koota ja levittää tietoja laajemmin kuin ainoastaan niitä pyydettäessä

* paremmat menetelmät muutoksen hakemiseksi viranomaisten toimien tai laiminlyöntien vuoksi erityisesti, kun kyse on muutoksenhausta tuomioistuimelta, nopeutettu käsittely päätöksen harkitsemiseksi uudelleen kyseisen viranomaisen toimesta tai mahdollisuus hakea muutosta päätökseen lakisääteiseltä riippumattomalta ja puolueettomalta lain nojalla perustetulta toimielimeltä.

7. PÄÄTELMÄT

Liitteessä B esitetty kansallisten kertomusten yhteenveto osoittaa, että direktiivin voimaantulosta lähtien yksityiset henkilöt ja yhteisöt kaikkialla Euroopan unionin alueella ovat hyödyntäneet direktiiviin perustuvia säännöksiä saadakseen ympäristöön liittyvää tietoa. Kertomuksissaan jäsenvaltiot ottivat itse esille direktiivin soveltamisalaan ja tulkintaan liittyviä kysymyksiä ja jotkut esittivät parannusehdotuksia. Joissakin tapauksissa, kun oli kyse esimerkiksi tietojen antamiseen velvollisten viranomaisten määritelmästä tai määräajoista ja poikkeuksista, jotkin jäsenvaltiot olivat säätäneet lakeja, jotka merkitsivät edistystä direktiivin suppeisiin säännöksiin verrattuna.

Kansallisista kertomuksista kävi ilmi, että direktiivin täytäntöönpano oli tuottanut myönteisiä tuloksia. Useissa tapauksessa oli törmätty joihinkin käytännön ongelmiin. Siitä huolimatta direktiivin soveltamisesta saadut tässä kertomuksessa kuvatut kokemukset ovat tehneet mahdolliseksi todeta useita käytännön vaikeuksia, joita jäsenvaltiot, kansalaisjärjestöt ja ympäristöön liittyvää tietoa pyytäneet ovat kohdanneet. Suurimmat ongelmat havaittiin seuraavilla osa-alueilla (jotka ovat myös ne osa-alueet, joilla Århusin yleissopimuksen määräykset ovat parempia kuin direktiivin säännökset).

Ongelma-alueita

* Julkistettavaksi pyydetyn tiedon sekä tietojen julkistamisesta vastaavien viranomaisten ja muiden toimielinten määritelmät

Komissio katsoo, että näitä olisi selvennettävä kunkin asianomaisen kategorian laajentamiseksi.

* Käytännön järjestelyt, joilla varmistetaan tehokas tietojen saatavuus

Komissio katsoo, että näistä ei olisi säädettävä yksityiskohtaisesti direktiivillä ja että on parasta jättää ne jäsenvaltioiden harkintaan. Kansallisista kertomuksista käy kuitenkin ilmi, että jäsenvaltiot voivat oppia toisiltaan parhaat keinot tietojen saatavuuden helpottamiseksi.

Joidenkin jäsenvaltioiden omaksumia parhaita käytäntöjä olivat seuraavat:

- rekisterit, joissa on tiedot direktiivin piiriin kuuluvilta eri viranomaisilta ja toimielimiltä saatavilla olevan ympäristöön liittyvän tiedon olemassaolosta, tyypistä ja määrästä

- tietoja pyytävälle henkilölle annetaan mahdollisuus pyytää, että tiedot toimitetaan tietyssä muodossa

- varmistetaan, että erityiset yhteysvirkailijat tai -palvelut ovat vastuussa tietopyyntöjen hoitamisesta

- tiedot asetetaan saataville konekielisinä tietokantoina tai Internetin välityksellä

- asianmukaisille viranomaisille tai toimielimille annetaan lakisääteinen tehtävä auttaa ja neuvoa niitä, jotka tiedustelevat tietoja

- lähetetään käytännön järjestelyjä koskevia kiertokirjeitä tai muita opastusasiakirjoja tehtävää hoitaville viranomaisille tai toimielimille.

* Poikkeukset velvollisuudesta asettaa tiedot saataville

Komissio toteaa, että tiedon vapaan saannin ja oikeutettujen etujen suojelun välillä voi syntyä ristiriitatilanne laajasti muotoiltujen poikkeusten vuoksi. Joidenkin jäsenvaltioiden kokemuksen perusteella vaikuttaa suotavalta rajata poikkeukset paremmin ja ryhtyä toimenpiteisiin, joilla voidaan saavuttaa tasapaino ristiriitaisten etujen välillä.

* Velvollisuus "vastata"

Ottaen huomioon direktiivin mainitut tavoitteet tämän velvollisuuden liian suppea tulkinta ei ole paikallaan. Komission mielestä tietoja pyytävälle henkilölle olisi annettava täydellinen vastaus määräajan kuluessa. Vastauksen olisi oltava joko pyydetyn tiedon saanti osittain tai kokonaan tai perusteltu täydellinen tai osittainen kieltäytyminen.

* Velvollisuuden täyttämisen määräajat

Komission mielestä tietoja pyytävät henkilöt ovat oikeutettuja täydelliseen vastaukseen niin pian, kuin se on kohtuudella mahdollista. On kuitenkin huomattava, että pieni osa pyynnöistä voi aiheuttaa vaikeuksia, esimerkiksi, koska pyyntö on alun alkaen riittämättömästi muotoiltu, tai pelkästään pyydetyn tiedon suuren määrän vuoksi. Kansallisista kertomuksista ei käynyt ilmi, että niillä jäsenvaltioilla, joiden täytäntöönpanolainsäädännössä oli direktiivin sallimaa määräaikaa lyhyempi määräaika, olisi ollut suurempia ongelmia kuin niillä jäsenvaltioilla, jotka olivat säätäneet koko kahden kuukauden määräajasta. On toivottavaa, että pyyntöihin vastaamiseen on alun perin lyhyempi aika, jota voidaan jatkaa erityisistä syistä; nämä syyt olisi ilmoitettava pyynnön tehneelle henkilölle.

* Velvollisuus ilmoittaa kieltäytymisen perusteet

Jos pyydetyn tiedon antamisesta kieltäydytään, direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa edellytetään, että pyytäjälle ilmoitetaan perusteet. Kansallisista kertomuksista kävi ilmi, että useat jäsenvaltiot olivat täytäntöönpanolainsäädännössä säätäneet, että vastaamatta jättäminen määräajan kuluessa katsotaan kieltäytymispäätökseksi. Tätä perusteltiin yleensä sillä, että kansallisessa oikeusjärjestelmässä oli oltava "päätös", vaikka näennäinenkin, jotta pyytäjällä olisi mahdollisuus muutoksenhakuun määräajan umpeuduttua. Komissio katsoo, että tällaista oikeudellista rakennetta ei tulisi käyttää julkisten viranomaisten ja muiden toimielinten vapauttamiseen velvollisuudesta esittää kieltäytymisen perustelut direktiivissä säädetyn määräajan kuluessa. Sen vuoksi vaikuttaa suotavalta selventää tilannetta.

* Muutoksenhaku tietojen saantia koskeviin kieltäytymispäätöksiin

Kansallisista kertomuksista kävi ilmi, että jäsenvaltiot olivat ottaneet käytäntöön erilaisia muutoksenhakumenettelyjä. Joissakin oli käytössä ainoastaan muutoksenhaku tuomioistuimelta; toisissa muutosta haettiin hallintoviranomaiselta niin, että muutoksenhaussa oli mahdollista turvautua myöhemmin tuomioistuimeen. Monet jäsenvaltiot yhdistivät nämä muutoksenhakumenettelyt oikeusasiamiehen toimintaan. Komissio katsoo, että muutoksenhaun tulee olla sekä nopeaa että edullista, jos tarkoituksena on auttaa niitä, jotka pyrkivät saamaan ympäristöä koskevaa tietoa. Komissio toteaa, että turvautuminen tuomioistuimiin on toivottavaa joissakin tapauksissa, mutta se ei ole vakuuttunut siitä, että muutoksenhaku pelkästään tuomioistuimelta on paras vaihtoehto. Hallintomenettely, joka mahdollistaa päätösten harkinnan uudelleen ilman liiallisia muodollisuuksia, on todennäköisesti nopeampaa ja edullisempaa kuin tuomioistuinmenettely, ja komissio katsoo, että hallintomenettelyn olisi oltava käytettävissä kaikissa tapauksissa.

* Maksut

Kansallisista kertomuksista kävi ilmi, että useimmat jäsenvaltiot eivät joko lain nojalla tai käytännössä perineet mitään maksua yksinkertaisiin pyyntöihin vastaamisesta tai tiedon tutkimisesta asianomaisen viranomaisen tiloissa. Usein ainoastaan jäljennöksistä perittiin maksu. Toisilla jäsenvaltioilla oli kuitenkin kiinteät maksut, ja komissiolle oli valitettu kohtuuttomien maksujen perimisestä. Komissio hyväksyy sen, että maksuja on joissakin tapauksissa perittävä, erityisesti jos pyynnön monimutkaisuus ja aineiston määrä oikeuttaa siihen, sekä katsoo, että maksujen määrääminen olisi nykyisen käytännön mukaisesti jätettävä jäsenvaltion harkintaan. Kuitenkin katsotaan, että tiedon pyytäjällä olisi ennen pyynnön esittämistä tai sitä esittäessään oltava riittävät tiedot hänen kohdallaan sovellettavasta maksupolitiikasta.

* Tietojen aktiivinen toimittaminen

Jäsenvaltiot kertoivat useista tekemistään aloitteista ympäristöasioita koskevan tiedon toimittamiseksi suurelle yleisölle tai joillekin tietyille ryhmille. On selvää, että yleinen kiinnostus ympäristöasioihin kasvaa. Lisäksi tietotekniikan kehitys tarjoaa aiempaa paremmat mahdollisuudet ympäristöä koskevan tiedon laajempaan levittämiseen. Jäsenvaltioiden on aiempaa aktiivisemmin pyrittävä täyttämään tiedon kysyntä ja käytettävä teknologian tarjoamia uusimpia välineitä. On toivottavaa vahvistaa direktiivin näitä seikkoja koskevia säännöksiä.

Ehdotus uudeksi direktiiviksi

Edellä mainitun perusteella komissio katsoo suotavaksi korvata direktiivi uudella direktiivillä ympäristöä koskevan tiedon saannista. Ehdotus uudeksi direktiiviksi liittyy tähän kertomukseen [9]. Komission ehdotuksessa pyritään korjaamaan edellä mainittuja direktiivissä havaittuja puutteita ja siten vahvistamaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöä. Sillä pyritään myös saattamaan yhteisön lainsäädäntö Århusin yleissopimuksen mukaiseksi, jotta yhteisö voisi ratifioida yleissopimuksen. Mahdollisen uuden direktiivin asianmukainen täytäntöönpano ja sen tehokas soveltaminen tulee olemaan erityisen tärkeää tiedon saantia koskevien oikeuksien parantamisen turvaamiseksi koko Euroopan unionin alueella.

[9] [xxviite -----]

LIITE A: DIREKTIIVIIN 90/313/ETY LIITTYVÄT JÄSENVALTIOIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMET, JOTKA ON ILMOITETTU KOMISSIOLLE

Itävalta:

(1) Bundesgesetz über den Zugang zu Informationen über die Umwelt (Umweltinformationsgesetz - UIG), BGBl. Nr. 495/1993

(2) Gesetz des Landes Burgenland vom 27. Oktober 1988, LGBl. 1989/3, über die Auskunftspflicht der Organe des Landes, der Gemeinden, der Gemeindeverbände und der durch Landesgesetz geregelten Selbstverwaltungskörper (Bgld. Auskunftspflichtgesetz)

(3) Gesetz des Landes Kärnten vom 19. Mai 1988, LGBl. 29, über die Auskunftspflicht in der Verwaltung des Landes und der Gemeinden

(4) Niederösterreichisches Auskunftsgesetz, LGBl. 0020-0

(5) Niederösterreichisches Jagdgesetz 1974, LGBl. Nr. 6500

(6) Niederösterreichisches Fischereigesetz, LGBl. Nr. 6550

(7) Niederösterreichisches Bodenschutzgesetz, LGBl. Nr. 6160

(8) Landesgesetz von Oberösterreich vom 4. Juli 1996 über die Maßnahmen zum Schutz der Umwelt und den Zugang zu Informationen über die Umwelt (O.Ö. Umweltschutzgesetz), LGBl. Nr. 84/1996

(9) Gesetz des Landes Salzburg vom 6. Juli 1988, LGBl. 73, über die Auskunftspflicht der Verwaltung des Landes und der Gemeinden (Salzburger-Auskunftspflicht-Ausführungsgesetz)

(10) Gesetz des Landes Steiermark vom 26. Juni 1990, LGBl 73, über die Erteilung von Auskünften (Steiermärkisches Auskunftspflichtgesetz)

(11) Gesetz des Landes Tirol vom 22. November 1995, LGBl 3, über den Zugang zu Informationen über die Umwelt (Tiroler Umweltinformationsgesetz - TUIG)

(12) Gesetz des Landes Wien vom 25. April 1988, LGBl 20, über die Auskunftspflicht (Wiener Auskunftspflichtgesetz)

(13) Gesetz des Landes Wien vom 19. Oktober 1984 über den Schutz und die Pflege der Natur (Wiener Naturschutzgesetz 1984), LGBl. Nr. 6/1984

(14) Gesetz des Landes Vorarlberg über den Zugang zu Informationen über die Umwelt (Landes-Umweltinformationsgesetz - L-UIG), LGBl. Nr. 55/1994

Belgia:

Liittovaltio

(1) Loi du 11/04/1994 relative à la publicité de l'administration, Moniteur belge du 30/06/1994, p. 17662 - Wet van 11/04/1994 betreffende de openbaarheid van bestuur, Belgisch Staatsblad van 30/06/1994, bl. 17662

(2) Arrêté royal du 23/06/1994 fixant la date d'entrée en vigueur de la loi du 11 avril 1994 relative à la publicité de l'administration, Moniteur belge du 30/06/1994, p. 17666 - Koninklijk besluit van 23 juni 1994 tot vaststelling van de datum van inwerkingtreding van de wet van 11 april 1994 betreffende de openbaarheid van bestuur, Belgisch Staatsblad van 30/06/1994, bl. 17666

(3) Arrêté royal du 27/06/1994 réglant la composition et le fonctionnement de la Commission d'accès aux documents administratifs, Moniteur belge du 30/06/1994, p. 17666 - Koninklijk besluit van 27/06/1994 tot regeling van de samenstelling en de werkwijze van de Commissie voor de toegang tot bestuursdocumenten, Belgisch Staatsblad van 30/06/1994, bl. 17666

(4) Arrêté royal du 27/06/1994 portant les nominations à la Commission d'accès aux documents administratifs, Moniteur belge du 30/06/1994, p. 17669 - Koninklijk besluit van 27/06/1994 houdende de benoemingen bij de Commissie voor de toegang tot bestuursdocumenten, Belgisch Staatsblad van 30/06/1994, bl. 17669

(5) Loi du 12 novembre 1997 relative à la publicité de l'administration dans les provinces et les communes, Moniteur belge du 19/12/1997, p. 34253 - Wet van 12 november 1997 betreffende de openbaarheid van bestuur in de provincies en gemeenten, Belgisch Staatsblad, bl. 34253.

Bryssel

(6) Ordonnance du 29/08/1991 sur l'accès à l'information relative à l'environnement dans la Région de Bruxelles-Capitale, Moniteur belge du 01/10/1991, p. 21505 - Ordonnantie van 29/08/1991 inzake de toegang tot informatie met betrekking tot het milieu in het Brusselse Hoofdstedelijk Gewest, Belgisch Staatsblad van 01/10/1991, bl. 21505

(7) Arrêté du Gouvernement de la Région de Bruxelles-Capitale du 10/11/1994 déterminant les modalités d'organisation de l'accès à l'information en matière d'environnement auprès de certaines administrations régionales, Moniteur belge du 01/12/1994, p. 29795 - Besluit van de Brussels Hoofdstedelijke Regering van 10/11/1994 tot vaststelling van regels inzake de organisatie van de toegang, bij bepaalde gewestelijke besturen, tot de informatie inzake leefmilieu met betrekking tot het milieu, Belgisch Staatsblad van 01/12/1994, bl. 29795

(8) Ordonnance du 30/03/1995 relative à la publicité de l'administration, Moniteur belge du 23/06/1995, p. 18049 - Ordonnantie van 30/03/1995 betreffende de openbaarheid van bestuur, Belgisch Staatsblad van 23/06/1995, bl. 18049

Flanderi

(9) Besluit van de Vlaamse Executieve van 06/02/1991 houdende vaststelling van het Vlaams reglement betreffende de milieuvergunning, Belgisch Staatsblad van 26/06/1991, bl. 14269 - Arrêté de L'Exécutif flamand du 06/02/1991 fixant le règlement flamand relatif à l'autorisation écologique, Moniteur belge du 26/06/1991, p. 14343 [33 artikla, jolla direktiivi pantiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, korvattiin 15 kohdassa mainitulla asetuksella.]

(10) Decreet van 23/10/1991 betreffende de openbaarheid van bestuursdocumenten in de diensten en instellingen van de Vlaamse Executieve, Belgisch Staatsblad van 27/11/1991, bl. 26562 - Décret du 23/10/1991 relatif à la publicité des documents administratifs dans les services et établissements de l'Exécutif flamand, Moniteur belge du 27/11/1991, p. 26564 [Kumottiin 15 kohdassa mainitulla asetuksella.]

(11) Besluit van de Vlaamse Executieve van 09/12/1992 tot uitvoering van de passieve openbaarheid zoals bepaald in het decreet van 23/10/1991 betreffende de openbaarheid van bestuursdocumenten in de diensten en instelligen van de Vlaamse Executieve, Belgisch Staatsblad van 15/12/1992, bl. 26657 - Arrêté de l'Exécutif flamand du 9/12/1992 portant exécution de la publicité passive telle que définie dans le décret du 23/10/1991 relatif à la publicité des documents administratifs dans les services et établissements de l'Exécutif flamand, Moniteur belge du 15/12/1992, p. 26659 [Kumottiin 15 kohdassa mainitulla asetuksella.]

(12) Besluit van de Vlaamse Executieve van 07/01/1992 houdende vaststelling van het Vlaams reglement inzake milieuvoorwaarden voor hinderlijke inrichtingen, Belgisch Staatsblad van 14/12/1992, bl. 25778 - Arrêté de l'Exécutif flamand du 01/01/1992 portant fixation du règlement flamand relatif aux conditions écologiques applicables aux établissements incommodes, Moniteur belge du 14/12/1992, p. 26192 [Peruutettiin ja korvattiin 14 kohdassa mainitulla asetuksella.]

(13) Besluit van de Vlaamse Executieve van 31/07/1992 tot wijziging van het besluit van de Vlaamse Executieve van 07/01/1992 houdende vaststelling van het Vlaams reglement inzake milieuvoorwaarden voor hinderlijke inrichtingen, Belgisch Staatsblad van 14/12/1992, bl. 26630 - Arrêté de l'Exécutif flamand du 31/07/1992 modifiant l'arrêté de l'Exécutif flamand du 07/01/1992 portant fixation du règlement flamand relatif aux conditions écologiques applicables aux établissements incommodes, Moniteur belge du 14/12/1992, p. 26636 [Peruutettiin ja korvattiin 14 kohdassa mainitulla asetuksella.]

(14) Besluit van de Vlaamse regering van 01/06/1995 houdende algemene en sectorale bepalingen inzake milieuhygiëne, Belgisch Staatsblad van 31/07/1995, bl. 20526 - Arrêté du Gouvernement flamand du 01/06/1995 fixant les dispositions générales et sectorielles en matière d'hygiène de l'environnement, Moniteur belge du 31/07/1995, p. 21447

(15) Decreet vaan 18 mei 1999 betreffende de openbaarheid van bestuur, belgisch Staatsblad van 15/06/1999, bl. 22313 - Décret du 18 mai 1999 relatif à la publicité de l'administration, Moniteur belge du 15/06/1999, p. 22317.

Vallonia

(16) Décret du 13/06/1991 concernant la liberté d'accès des citoyens à l'information relative à l'environnement, Moniteur belge du 11/10/1991, p. 22559 - Decreet van 13/06/1991 met betrekking tot de vrije toegang van de burgers tot de informatie betreffende het leefmilieu, Belgisch Staatsblad van 11/10/1991

(17) Arrêté de l'Exécutif régional wallon du 06/05/1993 fixant le modèle des documents à utiliser en exécution du décret du 13/06/1991 concernant la liberté d'accès des citoyens à l'information relative à l'environnement, Moniteur belge du 07/07/1993, p. 16083 - Besluit van de Waalse Gewestexecutieve van 6/05/1993 tot bepaling van het model van de krachtens het decreet van 13/06/1991 met betrekking tot de vrije toegang van de burgers tot de informatie betreffende het leefmilieu te gebruiken documenten, Belgisch Staatsblad van 07/07/1993, bl. 16089

(18) Arrêté de l'Exécutif régional wallon du 06/05/1993 définissant les règles relatives au recours prévu par le décret du 13/06/1991 concernant la liberté d'accès des citoyens à l'information relative à l'environnement, Moniteur belge du 07/07/1993, p. 16093

Tanska:

(1) Lov nr. 572 af 19/12/1985, Lovtidende A

(2) Lov nr. 292 af 27/04/1994

(3) Bekendtgørelse nr. 646 af 18/09/1986

(4) Bekendtgørelse nr. 579 af 27/06/1994

(5) Bekendtgørelse nr. 585 af 24/06/1994

(6) Vejledning nr. 123 af 30/06/1994

(7) Bekendtgørelse nr. 647 af 18/09/1986

Suomi:

(1) Laki yleisten asiakirjain julkisuudesta (83/51) 9.2.1951

(2) Hallintomenettelylaki (598/82) 6.8.1982

(3) Laki vesi- ja ympäristöhallinnosta (24/86) 17.1.1986. (Korvattu jäljempänä 5 kohdassa mainitulla lailla.)

(4) Valtion maksuperustelaki (150/92) 21.2.1992

(5) Laki ympäristöhallinnosta (55/95) 24.1.1995

(6) Asetus ympäristöministeriöstä (326/93) 2.4.1993. (Korvattu jäljempänä 7 kohdassa mainitulla asetuksella.)

(7) Asetus ympäristöministeriöstä (54/95) 24.1.1995

(8) Landskapslag om landskapet Ålands centrala ämbetsverk (25/73) 10.5.1973. Korvattu jäljempänä 10 kohdassa mainitulla maakuntalailla.)

(9) Landskapslag om allmänna handlingars offentlighet (72/77) 19.7.1977

(10) Landskapslag om Ålands landskapsstyrelses allmänna förvalting (70/98) 2.7.1998

Ranska:

(1) Loi n° 78-753 DU 17/07/1978 portant diverses mesures d'amélioration des relations entre l'administration et le public et diverses dispositions d'ordre administratif, social et fiscal, JORF du 18/07/1978 p.2851.

(2) Décret n° 88-465 du 28/04/1988 relatif à la procédure d'accès aux documents administratifs, JORF du 30/04/1988 p.5900.

(3) Décret n° 90-918 du 11 octobre 1990 relatif à l'exercice du droit à l'information sur les risques majeurs, JORF du 13/10/1990 p.12415.

(4) Décret n° 94-841 du 26 septembre 1994 relatif aux conditions d'information sur la qualité de l'eau distribuée en vue de la consommation humaine, JORF du 1/10/1994 p.13880.

(5) Décret n° 93-1410 du 29 décembre 1993 fixant les modalités d'exercice du droit à l'information en matière de déchets, JORF du 31/12/1993 p.18703.

(6) Décret n° 95-21 relatif au classement des infrastructures de transports terrestres et modifiant le code de l'urbanisme et le code de la construction et de l'habitation, décret n° 95-22 du 9 janvier 1995 relatif à la limitation du bruit des aménagements et infrastructures de transports terrestres, JORF du 10/01/1995 p.454 .

(7) Loi n° 96-1236 du 30 décembre 1996 sur l'air et l'utilisation rationnelle de l'énergie.

Saksa:

(1) Gesetz zur Umsetzung der Richtlinie 90/313/EWG des Rates vom 07/06/1990 über den freien Zugang zu Informationen über die Umwelt vom 08/07/1994, Bundesgesetzblatt Teil I vom 15/07/1994 Seite 1490

(2) Verordnung über Gebühren für Amtshandlungen der Behörden des Bundes bein Vollzug des Umweltinformationsgesetzes (Umweltinformationsgebührenverordnung - UIGebV) vom 07/12/1994, Bundesgesetzblatt Teil I vom 13/12/1994 Seite 3732

Kreikka:

(1) Décision ministérielle numéro 77921/1440 du 06/09/1995, FEK B numéro 795 du 14/09/1995 Page 9358

Irlanti:

Tärkeimmät säädökset

(1) The Environmental Protection Agency Act, 1992, No.7 of 1992

(2) The Access to Information on the Environment Regulations, 1993, S.I. No. 133 of 1993 (Korvattu 3 kohdassa mainitulla säädöksellä.)

(3) The Access to Information on the Environment Regulations, 1996 S.I. No.185 of 1996 (Korvattu 4 kohdassa mainitulla säädöksellä.)

(4) The European Communities Act 1972 (Access to Information on the Environment) Regulations, 1998 S.I. No.125 of 1996

Muut säädökset

(5) The Air Navigation and Transport Act, 1936, No. 40 of 1936

(6) The Arterial Drainage Act, 1945, No. 3 of 1945

(7) The Air Navigation and Transport Act, 1950, No. 4 of 1950

(8) The City and County Management (Amendment) Act, 1955, No. 12 of 1955

(9) The Local Government (Planning and Development) Act, 1963, No. 28 of 1963

(10) The Local Government (Planning and Development) Act, 1976, No. 20 of 1976

(11) The Wildlife Act, 1976, No. 39 of 1976

(12) The Local Government (Water Pollution) Act, 1977, No. 1 of 1977

(13) The Ombudsman Act, 1980 No. 26 of 1980

(14) The Fire Services Act, 1981, No 30 of 1981

(15) The Ombudsman (Amendment) Act, 1984 No.19 of 1984

(16) The Air Pollution Act, 1987, No. 6 of 1987

(17) The Shannon Navigation Act, 1990, No. 20 of 1990

(18) The Local Government (Water Pollution) (Amendment) Act, 1990, No. 21 of 1990

(19) The Radiological Protection Act, 1991, No. 9 of 1991

(20) The Local Government Act, 1991, No. 11 of 1991

(21) The Local Government (Planning and Development) Act, 1992, No. 14 of 1992

(22) The Roads Act, 1993 No. 14 of 1993

(23) The Irish Aviation Authority Act 1993, No. 29 of 1993

(24) The Road Traffic Act , 1994, No. 7 of 1994

(25) The Freedom of Information Act 1997, No.13 of 1997

Muu sekundäärilainsäädäntö

(26) The Public Bodies Order, 1946, S.R &O No. 273 of 1946

(27) The European Communities (Water Pollution) Regulations, 1978, S.I. No. 108 of 1978

(28) The European Communities (Toxic and Dangerous Waste) Regulations, 1982, S.I. No. 33 of 1982

(29) The Ombudsman Act (First Schedule) (Amendment) Order, 1984, S.I. No. 332 of 1984

(30) The Rules of the Superior Courts, S.I. No. 15 of 1986

(31) The European Communities (Major Accident Hazards of Certain Industrial Activities) Regulations, 1986, S.I. No. 292 of 1986

(32) The Air Pollution Act, 1987 (Licensing of Industrial Plant) Regulations, 1988, S.I. No. 266 of 1988

(33) European Communities (Quality of Salmonid Waters) Regulations, 1988, S.I. No. 293 of 1988

(34) The European Communities (Environmental Impact Assessment) Regulations, 1989, S.I. No.349 of 1989

(35) The Building Control Regulations, 1991, S.I. No.305 of 1994

(36) The European Communities (Major Accident Hazards of Certain Industrial Activities) (Amendment) Regulations, 1992, S.I.No 21 of 1992

(37) The European Communities (Quality of Bathing Waters) (Amendment) Regulations, 1992, S.I. No. 155 of 1992

(38) The European Communities (Water Pollution) Regulations, 1992, S.I. No. 271 of 1992

(39) The Environmental Protection Agency (Licensing) Regulations, 1994, S.I. No. 85 of 1994

(40) The Local Government (Planning and Development) Regulations, 1994, S.I. No. 86 of 1994

(41) The Roads Regulations, 1994, S.I. No 119 of 1994

(42) The European Communities (Authorization, Placing on the Market, Use and Control of Plant Protection Products) Regulations, 1994, S.I. No. 139 of 1994

(43) The Local Government (Planning and Development) (No. 2) Regulations, 1995, S.I. No. 75 of 1995

(44) The Environmental Protection Agency (Licensing) (Amendment No. 2) Regulations, 1995, S.I. No 76 of 1995

Italia:

(1) Legge del 08/07/1986 n. 349, Istituzione del Ministero dell'ambiente e norme in materia di danno ambientale, in Supplemento ordinario alla Gazzetta Ufficiale Serie generale n. 162 del 15/07/86, pag 5.

(2) Legge del 07/08/1990 n. 241, Nuove norme in materia di procedimento amministrativo e di diritto di accesso ai documenti amministrativi, in Gazzetta Ufficiale Serie Generale n.192 del 18/08/90, pag.7.

(3) Decreto del Presidente della Repubblica del 27/06/1992, n.352, Regolamento per la disciplina delle modalità di esercizio e dei casi di esclusione del diritto di accesso ai documenti amministrativi, in attuazione dell'art. 24, comma 2, della legge 7 agosto 1990, n. 241, recante nuove norme in materia di procedimento amministrativo e di diritto di accesso ai documenti amministrativi, Gazzetta Ufficiale - Serie generale - del 29/07/1992 n. 177 pag. 3

(4) Decreto legislativo del 24/02/1997 n. 39, Attuazione della direttiva 90/313/CEE, concernente la libertà di accesso alle informazioni in materia di ambiente, Supplemento ordinario alla Gazzetta Ufficiale Serie generale, n.54, del 06/03/1997, pag 3.

Luxemburg:

(1) Loi du 10/08/1992 concernant 1) la liberté d'accès à l'information en matière d'environnement; 2) le droit d'agir en justice des associations de protection de la nature et de l'environnement, Mémorial Grand-Ducal A Numéro 71 du 28/09/1992 Page 2204

(2) Règlement grand-ducal du 10/08/1992 déterminant la taxe à percevoir lors de la présentation d'une demande en obtention d'une information relative à l'environnement, Mémorial Grand-Ducal A Numéro 71 du 28/09/1992 Page 2206

Alankomaat:

(1) Wet openbaarheid van bestuur van 31/10/1991, Staatsblad nummer 703 van 31/12/1991 bladzijde 1

(2) Wet algemene bepalingen milieuhygiëne van 30/03/1988, Staatsblad nummer 133 van 19/04/1988 bladzijde 1

(3) Wet administratieve rechtspraak overheidsbeschikkingen van 01/05/1975, Staatsblad nummer 284 van17/06/1975 bladzijde 1

(4) Wet milieugevaarlijke stoffen van 05/12/1985, Staatsblad nummer 639 van 17/12/1985

(5) Besluit van 20/04/1976 tot vaststelling van datum inwerkingtreding wet 01/05/1975 van 20/04/1976, Staatsblad nummer 234 van 27/04/1976

(6) Besluit van 20/04/1992 tot vaststelling inwerkingtreding Wet Openbaarheid van Bestuur van 10/04/1992, Staatsblad nummer 185 van 28/04/1992

(7) Besluit van 07/08/1980 tot vaststelling van inwerkingtreding wet algemene bepalingen milieuhygiëne en daarmee samenhangende regelingen, Staatsblad nummer 443 van 28/08/1980

(8) Besluit van 11/12/1986 tot vaststelling van gedeeltelijke inwerkingtreding wet milieugevaarlijke stoffen, Staatsblad nummer 623 van 23/12/1986

(9) Besluit van 09/01/1986 tot vaststelling van gedeeltelijke inwerkingtreding wet milieugevaarlijkestoffen, Staatsblad nummer 10 van 23/01/1986

(10) Aanwijzingen inzake openbaarheid van bestuur van 08/04/1992, Staatscourant nummer 84 van 01/05/1992 bladzijde 13

(11) Regeling uitvoering Wet Openbaarheid van Bestuur van 18/06/1992, Staatscourant nummer 118 van 23/06/1992

Portugali:

(1) Decreto-lei número 422/91, de 05/11/1991, Diário da Republica série I, de 15/11/1991, Página 5852.

(2) Lei número 65/93, de 26/08/1993, Diário da Republica série I, número 200 de 26/08/1993, Página 4524.

(3) Lei número 8/95, de 29/3/95.

(4) Lei número 94/99, de 16/7/99, Diário da República série I-A, número 164 de 16/7/99, Página 4428.

Espanja:

(1) Ley número 30/92 de 26/11/1992, de Régimen Jurídico de las Administraciones Públicas y del Procedimiento Administrativo Común, Boletín Oficial del Estado número 285 de 27/11/1992 Página 40300 (Marginal 26318)

(2) Ley número 38/95 de 12/12/1995, sobre el derecho de acceso a la información en materia de medio ambiente, Boletín Oficial del Estado número 297 de 13/12/1995 Página 35708 (Marginal 26838)

Ruotsi:

(1) Tryckfrihetsförordning, Svensk författningssamling (SFS) 1949:105

(2) Sekretesslag, Svensk författningssamling (SFS) 1980:100

Yhdistynyt kuningaskunta:

(1) The Environmental Information Regulations 1990, Statutory Instruments number 3240 of 1990

(2) The Environmental Information Regulations (Northern Ireland) 1993, Statutory Rules of Northern Ireland number 45 of 1993

(3) The Public Health (Freedom of Access to Information on the Environment) Rules 1992, Legal Notice No. 143 of 1992, Gibraltar Gazette No. 2,697 of 12/11/1992

LIITE B: YHTEENVETO JÄSENVALTIOIDEN KERTOMUKSISTA, JOTKA KOSKEVAT DIREKTIIVIN 90/131/ETY TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA SAATUA KOKEMUSTA

Itävalta: Kertomus helmikuulta 1997

Johdanto

Yleiset lait liittovaltion ja osavaltioiden viranomaisten toimintaa koskevan tiedon saannista säädettiin 1988 - 1990. Näitä yleisiä lakeja täydennettiin vuonna 1993 erityislainsäädännöllä, jolla direktiivi pantiin täytäntöön liittovaltion tasolla ja myöhemmin joissakin osavaltioissa.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

On herännyt kysymyksiä siitä, missä määrin direktiivin 2 artikla ja siten myös täytäntöönpanolainsäädäntö kattoi juomavettä koskevat tiedot (luonnon vesivarojen kuten pintaveden ja pohjaveden vastakohtana).

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Täytäntöönpanolainsäädännössä säädetään ympäristöä koskevan tiedon luettelosta (EDC), jolla yleisölle annetaan tietoa eri hallintoelimiltä saatavilla olevan ympäristöön liittyvän tiedon olemassaolosta, tyypistä ja määrästä. Luettelo on sekä konekielisenä tietokantana että rekisterinä. Se voidaan hakea myös Internetin kautta.

Täytäntöönpanolainsäädäntöön kuuluu useita säännöksiä tietopyynnön muodosta. Pyynnön on yleensä oltava kirjallinen, mutta päivitettyä tietoa voidaan pyytää myös suullisesti. Se, missä muodossa tieto toimitetaan, on lähtökohtaisesti hallintoelimen harkinnan varassa, mutta jos tietoa pyytävä henkilö pyytää tiedon määrätyssä muodossa, hallintoelimen on täytettävä hänen pyyntönsä.

Liittovaltion ympäristö-, nuoriso- ja perheasiainministeriö lähetti helmikuussa 1994 täytäntöönpanolainsäädännön täytäntöönpanosta kiertokirjeen, joka sisälsi myös käytännön järjestelyjä koskevia neuvoja.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Täytäntöönpanolainsäädännössä säädetään direktiivin 3 artiklan 2 kohtaan sisältyvistä poikkeuksista, jotka koskevat kansallisen puolustuksen ja yleisen turvallisuuden luottamuksellisuutta, kaupallisten ja teollisten tietojen salassapitoa ja henkilötietojen luottamuksellisuutta. Lainsäädäntö kattaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan sisäisiä asiakirjoja ja kohtuuttomia pyyntöjä koskevat poikkeukset. Kiertokirje sisälsi myös poikkeusten tarkemmat selitykset.

Salassa pidettävien kaupallisten ja teollisten tietojen osalta säädettiin menettelystä, jolla verrattiin toisiinsa ympäristöön liittyvän tiedon saatavuuden ja kaupallisten ja teollisten tietojen salassapidon etuja. Salassa pidettäviin tietoihin liittyvien erityisetujen olisi oltava suuremmat kuin ympäristöä koskevat erityisedut, jotta pyydettyä tietoa ei annettaisi. Laissa säädetään, että kaupallisten ja teollisten tietojen salassapitoon ei voida vedota, jos pyydetyt tiedot koskevat veden, ilman, maaperän, melun, eläimistön, kasviston tai luonnon kohteiden tilaa tai päästöjen kynnysarvojen rikkomisia.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Täytäntöönpanolainsäädännössä asetettiin hallintoelimille velvollisuus vastata ympäristöön liittyvää tietoa koskevaan pyyntöön mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään kahdeksan viikon kuluessa. Jos määräaikaa ei erityisistä syistä voida noudattaa, pyynnön esittäneellä henkilöllä on oikeus pyytää asianomaiselta toimielimeltä virallinen ilmoitus, joka siinä tapauksessa voi olla muutoksenhaun kohteena.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Kun tietopyyntö evätään kokonaan tai osittain, hallintoelimen on ilmoitettava asiasta asianomaiselle henkilölle kahdeksan viikon määräajan kuluessa. Ilmoitukseen on sisällyttävä epävirallinen lausunto kieltäytymisen syistä. Tietoa pyytävällä henkilöllä on tuolloin oikeus pyytää virallinen ilmoitus saamatta jääneestä tiedosta. Hallintoelimen on annettava tämä ilmoitus mahdollisimman pian ja viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Asianomainen henkilö voi tuolloin valittaa virallisesta ilmoituksesta riippumattomalle hallinnolliselle senaatille, jollainen on jokaisessa Itävallan osavaltiossa, ja sieltä liittovaltion hallinto-oikeuteen.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Yleisesti ottaen ympäristöä koskevan tiedon saanti on Itävallassa maksutonta. Rajoitetun maksuja koskevan asetuksen antamista oli harkittu, mutta sitä ei ollut annettu, koska direktiivin 5 artiklan oikea tulkinta oli epäselvä erityisesti siltä osin, voidaanko pyynnön esittäneeltä henkilöltä periä pyydetyn tiedon etsimisestä aiheutuneet hallintokulut vai ainoastaan kulut, jotka liittyvät esimerkiksi tiedon jäljentämiseen ja postitukseen.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Liittovaltion ja osavaltioiden tasolla sekä paikallisella tasolla on säännöllisesti julkaistu useita ympäristön tilaa käsitteleviä kertomuksia sekä muita yleisiä ja kuvaavia kertomuksia ja aikakausijulkaisuja.

Täytäntöönpanolainsäädäntö menee direktiivin säännöksiä pitemmälle, koska siinä vaaditaan päästötietojen mittaamiseen ja tallentamiseen velvollisia yrityksiä antamaan tiedot suurelle yleisölle.

Belgia: Kertomus huhtikuulta 1997

Johdanto

Direktiivi oli pantu vuodesta 1991 lähtien täytäntöön useilla säädöksillä sekä liittovaltion tasolla että alueellisesti. Täytäntöönpanovälineiden määrä johtuu siitä, että ympäristöasiat kuuluvat laajalti alueiden käsiteltäväksi. Lisäksi yleisestä julkisten viranomaisten hallussa olevan tiedon saatavuudesta säädettiin erillisellä lainsäädännöllä sekä osavaltion että alueiden tasolla. Kesäkuusta 1993 lähtien Belgian perustuslain 32 artiklassa on säädetty jokaisen kansalaisen oikeudesta nähdä ja saada jäljennöksiä kaikista hallinnollisista asiakirjoista mahdollisin lailla säädettävin poikkeuksin.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Määritelmien osalta ei ole havaittu erityisiä ongelmia. Brysselin alue oli nimenomaisesti säätänyt lailla, että virkamiesten hallussa oleva tieto kuului lainsäädännön piiriin, ellei tieto selvästi ollut kyseisen henkilön hallintotehtäviin liittymätöntä tietoa.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vallonian alueella kaikkien tietopyyntöjen hoitamisesta on vastuussa luonnonvarojen ja ympäristöasioiden pääosaston virkamies. Virkamies määrittelee kuhunkin pyyntöön vastaamiselle asianmukaisen osaston ja toimittaa pyynnön edelleen kyseiselle osastolle, jossa vanhempi virkamies allekirjoittaa vastaanottotodistuksen. Pyynnön saapumisen jälkeen osasto tutkii sen arvioidakseen, onko perusteita sen epäämiseen kokonaan tai osittain.

Brysselin alueella tietoja pyytävillä on mahdollisuus joko päästä asianomaisen julkisen viranomaisen tiloihin tai pyytää jäljennös aiheellisista asiakirjoista. Ympäristöön liittyvän tiedon saantia koskeva erityislainsäädäntö on laajempi kuin yleisen lainsäädännön säännökset hallinnollisten asiakirjojen saannista.

Useimmissa Brysselin kunnissa on virkamies, joka on erityisesti vastuussa ympäristöä koskeviin tiedusteluihin vastaamisesta joko puhelimitse tai antamalla mahdollisuuden tutkia aiheellisia asiakirjoja paikan päällä. Yleisesti ottaen kunnissa ei ole pyyntörekisteriä.

Flanderin alueella sen hallituksen määräyksillä säädetään yksityiskohtaisesti pyyntöjen tekemistä koskevista järjestelyistä (kirjattuna kirjeenä, jossa on mainittu hakijan nimi ja osoite ja se tapa, jolla hakija haluaa tiedot), varausten tekemisestä asiakirjojen tutkimiseksi paikan päällä, pyydetyistä tiedoista pidettävän rekisterin pitämisestä ja muutoksenhakumenettelystä.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Belgiassa voimassa olevissa eri lainkohdissa säädetään pyyntöihin vastaamisen määräajoista, jotka vaihtelevat 14 päivästä enintään kahteen kuukauteen. Käytännössä ongelmia ei juurikaan ollut, sillä moniin tietopyyntöihin voitiin vastata välittömästi.

Brysselin alueella katsottiin, että mikäli vastausta ei anneta, pyyntö on evätty.

Flanderin alueella täytäntöönpanoviranomaisen on vastattava tietoa pyytävälle henkilölle kuukauden kuluessa. Yleisessä hallinnollisten asiakirjojen saamista koskevassa lainsäädännössä säädetään, että ilmoitus pyynnön epäämisestä on annettava tiedoksi 60 päivän kuluessa, mutta 24 päivänä tammikuuta 1995 annetussa kiertokirjeessä tarkennetaan, että Flanderin hallinnon on vastattava 14 päivän kuluessa. Mikäli 14 päivän määräaikaa ei voida noudattaa, hallinnon on ilmoitettava pyynnön vastaanottamisesta ja ilmoitettava määräaika, jonka kuluessa tiedot annetaan.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Liittovaltion tasolla on nimitetty hallinnollisten asiakirjojen saantia käsittelevä komissio. Tyytymätön tietojen pyytäjä voi pyytää asianomaista julkista viranomaista harkitsemaan päätöstään uudelleen ja samanaikaisesti pyytää komission lausuntoa, joka on annettava 30 päivän kuluessa.

Valloniassa tyytymätön hakija voi tehdä muutoshakemuksen erityisesti tähän tarkoitukseen asetetulle komissiolle. Kukin hakemus on tehtävä 15 päivän kuluessa joko kielteistä päätöstä koskevan tiedon saamisesta tai (päätöksen puuttuessa) vastaamiselle varatun kahden kuukauden määräajan umpeutumisesta.

Brysselin alueella tietopyyntö voidaan evätä vain erityisen hallinnollisen toimielimen päätöksellä, jonka toimeksiannossa mainitaan direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohta. Jos julkinen viranomainen aikoo kieltäytyä pyynnöstä, sen on ilmoitettava asiasta pyynnön esittäjälle ja myös jätettävä tapaus erityisen hallintoelimen ratkaistavaksi. Jos viranomainen ei ole vastannut kuukauden kuluessa, pyynnön esittäjä voi jättää asian mainitun toimielimen ratkaistavaksi. Toimielimen on joko toimitettava pyydetty tieto tai ilmoitettava hakijalle, että pyyntö on evätty. Jos toimielin ei saanut aikaan ratkaisua kahden kuukauden kuluessa alkuperäisestä pyynnöstä, pyyntö katsottiin hylätyksi.

Flanderin täytäntöönpanolainsäädännössä säädetään, että tyytymätön hakija voi hakea muutosta Flanderin ympäristöministeriltä 30 päivän kuluessa kieltävän päätöksen saapumisesta. Flanderin alueen yleisessä hallinnollisten asiakirjojen saamista koskevassa lainsäädännössä säädetään, että tyytymätön hakija voi 30 päivän kuluessa esittää kirjallisen hakemuksen toimivaltaiselle asiamiehelle.

Belgian valtion eri tasoilla on säädetty erilaisista oikeussuojakeinoista, mutta muutoksenhakuelimen päätös, jolla tiedon saanti on evätty, voidaan aina saattaa valtioneuvoston tutkittavaksi.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Asiakirjoihin tutustuminen julkisen viranomaisen tiloissa on maksutonta; jäljennöksistä veloitettiin omakustannushinta. Joissakin tapauksissa peritään tietojen julkaisemisesta aiheutuvien kustannusten mukainen maksu. Viranomaisen henkilöstön käyttöön liittyviä kustannuksia ei voitu periä. Käytännössä maksua ei useinkaan peritty osittain oikeusasiamiehen tämän sisältöisten suositusten vuoksi ja osittain sen hallinnollisen työmäärän vuoksi, jonka veloitusjärjestelmän hoitaminen aiheuttaisi.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Brysselin ja Flanderin alueella oli otettu käyttöön lainsäädäntö, jossa säädettiin alueellisen ympäristön tilaa koskevan kertomuksen julkaisemisesta joka toinen vuosi. Vallonian alueesta vaadittiin samanlaisen kertomuksen julkaisemista joka vuosi. Monet direktiivin piiriin kuuluvista viranomaisista julkaisivat vuosittain kertomuksen toimistaan samoin kuin ajoittain muita informatiivisia asiakirjoja (kuten tiedotteita ja palveluita koskevia ohjeita). Flanderin alue oli perustanut useita Internet-sivuja, joilta oli saatavissa tietoa alueellisesta ympäristöpolitiikasta.

Tanska: Kertomus helmikuulta 1997

Johdanto

Direktiivin tärkeimmät vaatimukset oli täytetty jo vuoden 1985 lailla hallintoa koskevan tiedon saannista ("vuoden 1985 laki"). Tämä yleinen laki koski kaikkea julkisella hallinnolla olevaa tietoa, myös ympäristötietoja. Direktiivin täysimääräinen täytäntöönpano edellytti kuitenkin eräitä lisäsäännöksiä, ja uusi laki ympäristötiedon vapaasta saannista annettiin vuonna 1994 ("vuoden 1994 laki").

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vuoden 1985 ja 1994 lakien yhteydessä oli julkaistu helposti saatavilla olevat ohjeet. Ympäristönsuojeluvirasto oli myös tukenut hanketta tiedotuslehtisen julkaisemiseksi, jossa kuvataan Tanskan ympäristötiedon saantia koskevia säännöksiä ja annetaan käytännön ohjeita tämän tiedon pyytämisestä. Lisäksi julkisilla viranomaisilla oli lakisääteinen oikeus neuvoa tiedon saannista kyseleviä kansalaisia.

Kööpenhaminassa oli avattu ympäristöministeriön hoitama ympäristökauppa. Kauppaan kuului ministeriön julkaisuja ja muiden julkaisijoiden ympäristöä koskevaa aineistoa myyvä kirjakauppa sekä tiedotusyksikkö, josta sai säädöstekstejä, esitteitä, poliittisia asiakirjoja ja muuta ympäristöministeriön julkaisemaa aineistoa.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Vuoden 1985 laissa säädettiin, että ympäristötietoa koskeviin pyyntöihin oli vastattava mahdollisimman nopeasti ja että, jos vastausta ei annettu kymmenen päivän kuluessa, toimivaltaisen viranomaisen oli ilmoitettava tiedon pyytäjälle perustelut ja kerrottava, milloin päätös oli odotettavissa. Useimmissa tapauksissa päätös tehtiin kymmenen päivän kuluessa, mutta ongelmia saattoi aiheutua silloin, kun oli tutkittava suuri joukko asiakirjoja. Näiden ongelmien vuoksi vuoden 1994 laissa oli otettu käyttöön kahden kuukauden määräaika ympäristötiedon antamiseksi tai epäämiseksi.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Vuoden 1985 laissa säädettiin, että ympäristötiedon saannin epäämisestä voitiin valittaa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Hajautettujen ympäristöviranomaisten päätöksiä koskevat valitukset voitiin tehdä keskushallinnon ympäristöviranomaisille. Keskushallinnon viranomaisten päätöksistä voitiin valittaa kahdelle riippumattomalle lautakunnalle, ja näiden lautakuntien päätöksistä voitiin valittaa niiden toimintaa valvovalle ministerille. Lisäksi kansalaiset voivat valittaa parlamentin oikeusasiamiehelle.

Tavanomaisen tavan mukaan julkisia viranomaisia valvoivat tuomioistuimet, jotka olivat toimivaltaiset käsittelemään kaikkien hallinnollisten toimien lainmukaisuutta.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Vuoden 1985 laissa oli säännökset valokopioiden maksullisuudesta. Vuoden 1994 lain nojalla annettujen ympäristöministeriön sääntöjen mukaan silloin, kun pyydettiin tietoja, jotka oli tallennettu sellaiselle välineelle, josta tietoja ei voitu suoraan toimittaa paperilla, tietojen pyytäjän oli korvattava jäljennöksen tuottamisesta aiheutuvat todelliset kustannukset.

Direktiivin 6 artiklan mukaiset toimielimet

Vuoden 1985 laki koski vain julkisia viranomaisia ja tiettyjä energiaa toimittavia yhtiöitä. Direktiivin 6 artiklan nojalla vuoden 1994 lailla laajennettiin ympäristötietojen antamisvelvollisuus kaikkiin yhtiöihin, joiden toimet saattoivat vaikuttaa ympäristöön ja joiden omistus antoi suurelle yleisölle ratkaisevan mahdollisuuden vaikuttaa noihin toimiin.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Ympäristö- ja energiaministeriöllä ja siihen liittyvillä virastoilla on pitkät perinteet luonnonsuojelu- ja ympäristönsuojelutyötä koskevien tietojen valmistelemisesta ja julkaisemisesta. Kaikki eri julkaisut olivat saatavilla ympäristökaupasta Kööpenhaminasta.

Suomi: Kertomus helmikuulta 1997

Johdanto

Direktiivi pantiin täytäntöön pääasiassa lailla yleisten asiakirjain julkisuudesta 85/1951 ja hallintomenettelylailla 598/1982. Näillä laeilla, jotka olivat jo voimassa Suomen liittyessä Euroopan unioniin, luotiin yleinen järjestelmä tiedon saannista, eikä sitä erityisesti muutettu direktiivin vuoksi.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Periaatteessa koko julkisen hallinnon kaikki viralliset asiakirjat ja tekniset tiedot olivat kansalaisten saatavissa, joten Suomen lainsäädännössä varmistettiin myös direktiivissä määriteltyjen "julkisten viranomaisten" hallussa olevan "ympäristöön liittyvän tiedon" saannin vapaus.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Tämä tietojen saantia koskeva yleinen käytäntö oli hyvin vakiintunut ja direktiivin mukainen, joten ympäristötiedon osalta ei pidetty tarpeellisena mitään erityisjärjestelyjä.

Tietoja haluava sai julkisesta asiakirjasta virallisen jäljennöksen tai otteen, ja hän saattoi saada luvan asiakirjan lukemiseen ja jäljentämiseen kyseisen viranomaisen tiloissa.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Hallinnollisia ohjeita ei ollut annettu. Jonkin asian tai asiakirjan salassapitoon perustuvista tiedon saannin poikkeuksista oli säädetty lailla. Asiakirjalaissa säädettiin, että seikka tai asiakirja voitiin määrätä pidettäväksi salassa erillisellä asetuksella.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Direktiivin kahden kuukauden enimmäismääräaika oli huomattavasti pitempi kuin Suomessa vallitseva käytäntö. Suomessa julkinen viranomainen oli velvollinen käsittelemään asian "viipymättä", jonka oli tulkittu tarkoittavan, että päätös oli tehtävä heti tai, jos asia oli tavanomaista hankalampi, muutaman päivän kuluessa.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Jos tietopyyntöön vastaava viranomainen kieltäytyi antamasta tietoa, kyseistä julkista viranomaista voitiin pyytää antamaan kirjallinen päätös perusteluineen. Asiakirjalain nojalla tällaista kirjallista päätöstä koskeva valitus voitiin viedä aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Mitään maksua ei peritty asiakirjojen tutkimisesta viranomaisen luona. Jos henkilö pyysi jäljennöksiä, hinta perittiin lakisääteisen hinnaston mukaan ja laskettiin omakustannusperiaatteella.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Ympäristötietoa julkaisivat ministeriöiden osastot, ympäristövirasto ja alueelliset ympäristökeskukset kertomuksina, muina julkaisuina, lehtinä, artikkeleina, lehdistötiedotteina, videoina ja multimediana. Internetiä käytettiin myös yhä enemmän. Suomen ympäristöhallinto tuki aktiivisesti kouluissa annettavaa ympäristökasvatusta. Kertomuksia "ympäristön tilasta" julkaistiin joka kolmas tai neljäs vuosi.

Ranska: Kertomus helmikuulta 1997

Johdanto

Yleisestä oikeudesta hallinnollisten asiakirjojen saantiin oli säädetty jo lailla 78-753 17 päivältä heinäkuuta 1978 ("vuoden 1978 laki"), ja tämä oli ilmoitettu lainsäädäntönä, jolla direktiivin säännökset pantiin täytäntöön.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät ja 6 artiklan mukaiset toimielimet

Vuoden 1978 laissa oli luettelo hallinnollisista asiakirjoista, joihin kansalaiset voivat vapaasti tutustua, mutta luetteloa ei ollut laadittu direktiivin 2 artiklan a alakohdan määritelmän mukaisesti. Hallinnollisten asiakirjojen saantia käsittelevä komissio ("CADA") oli kuitenkin kieltäytynyt pitämästä tätä luetteloa tyhjentävänä ja suositellut lainsäädännön laajaa tulkintaa. Tämän lähestymistavan oli vahvistanut valtioneuvosto, joka muodosti hallinnollisten asioiden ylimmän tuomioistuimen.

Lisäksi muussa uudemmassa lainsäädännössä (erityisesti jätteitä, erityisiä riskejä ja melua koskevassa lainsäädännössä) oli säädetty oikeudesta tietyntyyppiseen ympäristöön liittyvään tietoon, ja se oli alaltaan kattavampi kuin vuoden 1978 lain "hallinnollisen asiakirjan" käsite.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vuoden 1978 lailla velvoitettiin julkinen hallinto ja julkiset palvelut julkaisemaan tiettyjä asiakirjoja kuten direktiivejä, kiertokirjeitä tai ministeriöiden vastauksia sekä julkaisemaan muiden tuottamiensa asiakirjojen otsikot ja viitetiedot.

Vuoden 1978 lain nojalla tietoa voitiin saada tutkimalla asiakirjoja toimivaltaisen toimielimen tiloissa tai antamalla niistä yksi jäljennössarja niitä pyytävän henkilön kustannuksella.

Ranskan laissa oli luotu erityisjärjestely tietojen saamiseksi järjestettäessä julkisia kuulemisia esimerkiksi suunnitteluehdotuksista tai tietyistä laitoksista. Kuulemisen aikana suurelta yleisöltä voitiin kieltää asiakirjojen saanti erityissääntöjen nojalla. Vuodesta 1995 lähtien kuulemista koskevat asiakirjat voitiin kuitenkin pyynnöstä antaa asianmukaisille kansalaisjärjestöille.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Asetuksessa 88-465 28 päivältä huhtikuuta 1988 hallinto velvoitettiin vastaamaan yhden kuukauden kuluessa tietopyynnöstä. Jos nimenomaista vastausta ei ollut annettu tämän ajan kuluessa, pyyntö katsottiin evätyksi. Perustelut vaadittiin vain nimenomaisissa kielteisissä päätöksissä, mutta käytettävissä oli muutoksenhakumenettely silloin, kun pyyntö katsottiin evätyksi sen vuoksi, että vastausta ei ollut annettu.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

CADA oli itsenäinen hallinnollinen toimielin, jonka asema oli neuvoa-antava. Jokainen nimenomainen tietopyynnön epääminen vuoden 1978 lain nojalla oli saatettava CADA:n käsiteltäväksi kahden kuukauden kuluessa sen epäämisestä. Jos päätöstä ei ollut annettu, tietojen pyytäjän oli saatettava asia CADA:n käsiteltäväksi saman ajan kuluessa. Tällainen käsittely vaadittiin, ennen kuin asiasta voitiin valittaa hallinto-oikeuteen.

CADA:lla oli toimivalta antaa vain neuvoa-antava mielipide kyseiselle viranomaiselle tai toimielimelle. CADA:n lausunnosta laskettuna viranomaisella tai toimielimellä oli kaksi kuukautta aikaa päättää asiasta uudelleen. Jos se vahvisti aikaisemman epäämisen tai jätti jälleen ilmoittamatta päätöksestään, tietojen pyytäjä saattoi viedä asian hallintotuomioistuimeen. Useimmissa tapauksissa CADA:n suosituksia tietojen antamisesta noudatettiin.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Ministeriön asetuksessa 29 päivältä toukokuuta 1980 oli vahvistettu valtionhallinnon valokopioista perimät maksut. Vuoden 1978 lain soveltamisalan piiriin kuuluvilla paikallisviranomaisilla ja yksityisillä toimielimillä oli vapaa oikeus päättää valokopioista perimistään maksuista edellyttäen, että ne eivät ylittäneet todellisia kustannuksia. CADA oli antanut neuvon, jonka mukaan asiakirjan etsimisestä aiheutuvia kustannuksia ei voitu lisätä valokopiokustannuksiin.

Aktiivinen tiedotuspolitiikka

Direktiivin tultua voimaan oli ryhdytty konkreettisiin toimenpiteisiin, jotta voitaisiin helpottaa tietojen antamista suurelle yleisölle:

Kiertokirjeessä 92-71 15 päivältä joulukuuta 1992 ja asetuksessa 96-388 10 päivältä toukokuuta 1996 säädettiin julkisen keskustelun järjestämisestä ennen laajamittaisten infrastruktuurihankkeiden käynnistämistä. Lisäksi perustettiin komissio valvomaan suuren yleisön tietoon saatetun tiedon laatua ja aiheellisuutta.

Ympäristövaikutusten arvioimisesta 25 päivänä helmikuuta 1993 annetussa asetuksessa 93-245 vaadittiin, että arvion yhteydessä oli julkaistava muita kuin teknisiä seikkoja koskeva yhteenveto.

Vettä koskevista tiedoista 26 päivänä syyskuuta 1994 annetussa asetuksessa 94-841 paikallisviranomaisia vaadittiin julkaisemaan tiedot veden laadusta tai sitä koskeva yhteenveto.

Saksa: Kertomus heinäkuulta 1997

Johdanto

Direktiivi oli pantu täytäntöön erityislainsäädännöllä vuonna 1994. Lainsäädäntöä sovellettaessa toimivaltaisia viranomaisia olivat osavaltioiden (Länder) hallitukset, ja useimmat direktiivin soveltamisalan piiriin kuuluvista julkisista viranomaisista olivat osavaltioiden (Länder) viranomaisia.

Määräajat

Useimmissa tapauksissa direktiivin määräajat olivat osoittautuneet riittäviksi. Jos esitettiin pitkä kysymysluettelo, kaksi kuukautta ei kuitenkaan käytännössä riittänyt. Tällöin tiedustelijoille ilmoitettiin vaikeuksista, ja heille annettiin arvio tietojen antamiseen tarvittavasta lisäajasta. Yleensä hakijat suostuivat tähän menettelyyn.

Katsottiin olevan direktiivin mukaista, että julkinen viranomainen antoi kahden kuukauden määräajan kuluessa vain virallisen vastauksen ja ilmoitti hakijalle tarvitsevansa lisäaikaa, vaikka tarkkaa aikaa ei olisikaan yksilöity.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Jos tietopyyntö evättiin tai tietoja annettiin vain osittain, kirjallisessa päätöksessä ilmoitettiin hakijalle muutoksenhakumenettelyn olemassaolosta. Tätä menettelyä koski hallinto-oikeuksista annettu laki, jonka mukaan tietojen pyytäjä saattoi yhden kuukauden kuluessa valittaa asiasta kyseiselle viranomaiselle. Jos viranomainen ei muuttanut päätöstään, hakija saattoi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Jos viranomainen ei toiminut lainkaan, tietojen pyytäjä saattoi kääntyä hallinto-oikeuden puoleen kolmen kuukauden kuluttua.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Täytäntöönpanolainsäädännön nojalla maksujen oli katettava sen julkisen viranomaisen kohtuulliset kustannukset, jolta tietoa pyydettiin. Liittovaltion tasolla maksujen puitteista säädettiin asetuksella. Maksujen määräämistä erityistapauksissa koski myös laki hallinnollisista maksuista. Sen mukaan velottavan viranomaisen oli otettava huomioon sellaiset seikat kuten asiasta aiheutuva hallinnollinen työmäärä, tuotettavan palvelun merkitys, taloudellinen arvo ja muu hyöty samoin kuin hakijan taloudellinen tilanne.

Osavaltioiden (Länder) tasolla oli annettu erityissääntöjä, jotka perustuivat yleiseen lakiin hallinnollisista maksuista.

Molemmilla tasoilla yksinkertaiset tiedot ja suullisesti annetut tiedot olivat maksuttomia.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Liittovaltio julkaisi joka neljäs vuosi kertomuksen ympäristön tilasta Saksassa, ja kertomus ympäristötiedoista julkaistiin joka toinen vuosi. Osavaltioiden (Länder) hallitukset toimivat samalla tavoin ympäristöä koskevien eri alojen (ilman, radioaktiivisuuden, jne.) osalta; joissakin tapauksissa kertomuksia laadittiin vuosittain. Molemmilla tasoilla hallinnot julkaisivat suurelle yleisölle tarkoitettuja toimintakertomuksia ja esitteitä. Ympäristötietoa välitettiin myös Internetin välityksellä. Järjestettiin ekologisia foorumeita ja muita samankaltaisia toimia.

Kreikka: Kertomus heinäkuulta 1997

Johdanto

Kreikan perustuslain nojalla maassa oli hajautettu hallinnollinen rakenne ja vuonna 1994 säädetyillä laeilla keskushallinnolta oli todella siirretty alueellisille ja paikallisille viranomaisille valtaa, myös toimivaltaa ympäristöasioissa. Tämä heijastui vuonna 1995 säädetyssä täytäntöönpanolainsäädännössä.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Ympäristötietoa etsivät kääntyivät ensimmäiseksi asiaa käsittelevien paikallisten viranomaisten puoleen joko kirjallisesti, henkilökohtaisesti tai puhelimitse. Jos pyyntö ei kuulunut paikallisviranomaisen toimivaltaan, pyynnön esittäjää pyydettiin kääntymään toimivaltaisen alueellisen viranomaisen puoleen. Jos tuo viranomainen ei voinut vastata pyyntöön, pyynnön esittäjä ohjattiin toimivaltaiseen ministeriöön.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Direktiivin nojalla oli perustettu komitea, jonka puheenjohtajana oli hallinto-oikeuksien tuomari ja joka tutki valituksia julkisista viranomaisista, jotka eivät antaneet ympäristötietoa eivätkä huolehtineet siitä, että tietoa annetaan direktiivin säännösten mukaisesti. Komitea saattoi myös neuvoa julkisia viranomaisia ja muita toimielimiä.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Ympäristöministeriö järjesti joka vuosi sekä keskushallinnon että alueiden tasolla "tiedotuspäiviä", jotka oli suunnattu kansalaisjärjestöille ja yksityisille henkilöille. Se jakoi myös ekologista tietoa alueellisten viranomaisten ja paikallisviranomaisten tasolla edistääkseen tiedon yleistä saantia.

Arvio direktiivin soveltamisesta

Oli todisteita siitä, että kiinnostus ympäristökysymyksiä kohtaan lisääntyi. Tämän osoitti valtion ministeriöille samoin kuin alueellisille ja paikallisille viranomaisille tehtyjen pyyntöjen määrä. Tietoja pyysivät henkilöt, joilla oli taloudellisia syitä tai jotka aikoivat valittaa julkisten viranomaisten päätöksistä, samoin kuin kreikkalaiset ja ulkomaalaiset ympäristöalalla toimivat kansalaisjärjestöt sekä yliopistojen ja muiden oppilaitosten opiskelijat.

Irlanti: Kertomus kesäkuulta 1997

Johdanto

Direktiivi pantiin ensimmäisen kerran täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä vuonna 1993 vuoden 1992 ympäristönsuojelulain nojalla annetuilla asetuksilla ("vuoden 1993 asetukset"). Nämä asetukset täydensivät suurta määrää aikaisempaa lainsäädäntöä, joka on lueteltu tämän kertomuksen liitteessä A ja jonka tarkoituksena oli taata tietynlaisen ympäristötiedon saanti.

Vuoden 1993 asetuksia tarkistettiin vuoden 1994 jälkipuoliskolla. Koska osa tarkastelun aikana kuulluista oli tuonut esiin ongelmia, vuosina 1995 ja 1996 annettiin uutta lainsäädäntöä [10]. Vuoden 1995 lainsäädännöllä parannettiin kansallisten suunnittelua koskevia muutoksenhakuja käsittelevien lautakuntien ("ABP") hallussa olevan tiedon samoin kuin yhdennettyä saastumisen valvontaa koskevan tiedon saantia. Vuoden 1996 asetuksilla korvattiin vuoden 1993 asetukset, ja niissä selvennettiin useita seikkoja (muun muassa "julkisen viranomaisen" määritelmää), lyhennettiin tietopyyntöjen vastausaika yleisesti yhteen kuukauteen ja rajoitettiin harkinnanvaraisia perusteita tietopyyntöjen hylkäämiseksi.

[10] Katso Irlantia koskeva (9), (12) ja (16) kohta tämän kertomuksen liitteessä A.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Alkujaan oli oltu huolestuneita 2 artiklan b alakohdassa olevasta poikkeuksesta, joka koskee tuomio- tai lainsäädäntövaltaa käyttäviä elimiä. ABP:n katsottiin käyttävän tuomiovaltaa ja olevan näin direktiivin ja vuoden 1993 asetusten soveltamisalan ulkopuolella. Tämä korjattiin vuoden 1995 lainsäädännöllä, ja joka tapauksessa myöhemmin omaksuttiin se kanta, että ABP käytti hallinnollista valtaa. Lisäksi vuoden 1996 täytäntöönpanolainsäädännössä "julkisten viranomaisten" määritelmä oli laajempi kuin direktiivissä, koska se kattoi ympäristötietoa hallussaan pitävät viranomaiset siitä riippumatta, liittyivätkö niiden velvollisuudet ympäristöön.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vuoden 1996 asetuksissa yksityiskohtaisia järjestelyjen määritelmiä oli pidetty epäkäytännöllisinä. Irlannin hallituksen vuonna 1993 antamissa ohjeissa annettiin kuitenkin julkisille viranomaisille käytännön ohjeita, jotka koskivat muun muassa suuren yleisön auttamista pyyntöjen muotoilussa, pyyntöjen kirjaamista, varhaista ilmoitusta mahdollisista maksuista, jotka oli maksettava ennen pyyntöön suostumista, ja sisäisestä uudelleen tarkastelusta ennen pyynnön hylkäämistä.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Vuoden 1996 asetuksissa rajoitettiin vuoden 1993 asetuksissa säädettyjen poikkeusten soveltamisalaa. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa kolmannessa luetelmakohdassa mainittu harkintavalta tiedonsaannin epäämiseksi rajoitettiin seikkoihin, jotka olivat sillä hetkellä käsiteltävinä oikeudessa, tutkittavina tai esitutkinnan kohteena. Harkinnanvarainen oikeus kieltäytyä luovuttamasta tietoa sen vuoksi, että julkisten viranomaisten harkinta oli luottamuksellista, yksinkertaisesti poistettiin. Harkinnanvaraista oikeutta evätä "selvästi kohtuuton" pyyntö muutettiin niin, että viranomaisen on otettava huomioon pyydetyn tiedon luonne tai laajuus.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Vuonna 1994 suoritetussa vuoden 1993 asetusten tarkistuksessa kahden kuukauden määräaika oli todettu aivan liian pitkäksi. Tämän vuoksi vuoden 1996 asetuksissa yleinen määräaika lyhennettiin yhdeksi kuukaudeksi samalla, kun annettiin oikeus pidentää sitä korkeintaan yhdellä kuukaudella erityisistä syistä, jotka oli ilmoitettava tietojen pyytäjälle.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Täytäntöönpanolainsäädännössä ei ollut otettu käyttöön erityistä muutoksenhakumenettelyä: sovellettiin tavanomaisia hallinnollisia ja oikeudellisia oikeussuojakeinoja. Vuoden 1994 tarkistuksessa oli todettu puutteeksi kattavan hallinnollisen valitusjärjestelmän puuttuminen. Sillä välin oikeusasiamiehellä oli ollut tärkeä tehtävä tietopyyntöjen epäämiseen liittyvissä valituksissa. Harkinnanvaraisten epäämisten osalta oikeusasiamies oli soveltanut "haittatestiä", vaikka siitä ei säädetty vuoden 1993 eikä vuoden 1996 asetuksissa eikä direktiivissä.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Maksut ovat Irlannin lainsäädännön nojalla harkinnanvaraiset, ja vuoden 1993 ohjeissa ehdotettiin, että lähtökohtana olisi oltava tietojen antaminen maksutta, jos kustannukset eivät olleet merkittävät. Toisten viranomaisten osalta oli säädetty maksujen vähimmäis- tai enimmäismäärästä. Jos maksuja perittiin, vaikutti siltä, että ratkaiseva seikka oli pyyntöön vastaamisen vaatima työmäärä.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Lakisääteisesti ympäristönsuojeluviraston oli julkaistava "ympäristön tilaa koskevat kertomukset" joka viides vuosi. Virasto julkaisi myös aika ajoin ympäristön laatua koskevia kertomuksia eri aloilta. Ympäristöosastolla oli ympäristötietopalvelu, joka vastasi kansalaisten tiedusteluihin, jakoi tiedottteista ja järjesti näyttelyitä, luentoja ja muuta toimintaa. Oman Internet-sivunsa lisäksi tietopalvelulla oli myös 36 yleisen kirjaston yhteydessä oleva tietokanta.

Italia: Kertomus heinäkuulta 1997

Johdanto

Vuonna 1990 Italia oli ottanut käyttöön lainsäädäntöä, jolla säädettiin hallinnollisten asiakirjojen yleisestä julkisuudesta. Tämä lainsäädäntö kattoi osan direktiivin säännöksistä, mutta direktiivi pantiin lopulta täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä lainsäädäntöasetuksella vuonna 1997.

Koska asetus oli kuitenkin tullut voimaan vasta vähän ennen Italian kertomuksen laatimista, kertomuksessa ei voitu käsitellä mitenkään merkittävästi direktiivin täytäntöönpanosta saatuja kokemuksia.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Käytännön järjestelyt tietojen antamiseksi tehokkaasti saataville asetuksen nojalla olivat samankaltaiset kuin vuoden 1990 lainsäädännössä, ja asetuksessa säädettiin, että käyttääkseen tiedonsaantioikeuttaan kansalaisten oli osoitettava, että asia koski heitä.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Koska asetus oli säädetty vasta vähän aikaa sitten, poikkeuksista ei ollut annettu ohjeita eikä kiertokirjeitä, mutta yhtä valmisteltiin. Asetuksessa vaadittiin julkisia viranomaisia lähettämään ympäristöministeriölle vuotuinen kertomus asetuksen täytäntöönpanosta. Kiertokirjeessä pyydettäisiin näitä viranomaisia kokoamaan kertomusta varten tietoa siitä, millaisia tietopyyntöjä asetuksen nojalla oli tehty, ja hyväksyttyjen ja evättyjen pyyntöjen prosentuaalisista osuuksista sekä mahdollisten kielteisten päätösten yksityiskohtaisista syistä.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Asetuksessa säädettiin 30 päivän määräaika, jonka kuluessa julkisten viranomaisten oli täytettävä kansalaisten pyynnöt. Määräajan noudattamatta jättäminen katsotaan kielteiseksi päätökseksi.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Henkilöllä, jonka tietopyyntö oli evätty, oli oikeus valittaa toimivaltaiseen alueelliseen hallinto-oikeuteen (TAR). Muutoksenhakemus oli tehtävä 30 päivän kuluessa epäämisestä, ja TAR:n oli annettava päätöksensä 30 päivän kuluessa. TAR:n päätöksestä 30 päivän kuluessa hakija saattoi valittaa päätöksestä valtioneuvostoon, jonka päätös oli lopullinen.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Tietojen katsomisesta ei peritty maksua, mutta jäljennöksistä ja asiakirjojen jäljentämisestä perittiin maksu.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Vuoden 1986 lain (N:o 349/86) nojalla ympäristöministeriön oli vuodesta 1986 lähtien ollut julkaistava joka toinen vuosi kertomus ympäristön tilasta.

Luxemburg: Kertomus syyskuulta 1996

Johdanto

Direktiivi oli pantu täytäntöön erityislainsäädännöllä vuonna 1992. Ministeriön kiertokirje täytäntöönpanolainsäädännöstä annettiin pian sen jälkeen aiheellisille henkilöille ja toimielimille, ja joulukuussa 1994 julkaistiin ohje, jossa annettiin käytännön tietoja suurelle yleisölle.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Täytäntöönpanolainsäädännössä säädettiin tietojen saannista tutkimalla tietoja ilmaiseksi toimivaltaisen viranomaisen tiloissa tai antamalla yksi jäljennös pyynnön esittäjän kustannuksella. Tietopyynnöltä ei vaadittu tiettyä muotoa. Kiertokirjeessä korostettiin tiedon suullisen välittämisen yksinkertaisuutta ja tehokkuutta ja pyydettiin, että täytäntöönpanolainsäädäntöä olisi tulkittava terveellä järjellä ja byrokratiaa välttäen.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa mainituista sallituista tietojen epäämisen syistä täytäntöönpanolainsäädännössä viitattiin vain niihin, jotka koskivat ulkoista ja sisäistä turvallisuutta, yksityisyyden suojaa sekä taloudellisten ja teollisten tietojen luottamuksellisuutta. Siinä toistettiin kaikki direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa mainitut perustelut.

Kiertokirjeessä korostettiin erityisesti poikkeuksia, koska katsottiin, että direktiivin säännökset eivät olleet riittävän tarkat. Kiertokirjeessä neuvottiin, että muun tietojensaantioikeuden puuttuessa täytäntöönpanolainsäädännön nojalla ei saanut antaa yksityiskohtaisia tietoja julkiselle viranomaiselle tehdystä tietystä hakemuksesta, ennen kuin asia oli virallisesti ratkaistu. Muiden julkiselle viranomaiselle hallinnollista päätöstä varten antamista neuvoista tai lausunnoista sai antaa tietoa vasta, kun päätös oli tehty. Sen jälkeen lain nojalla annetuista tai päätöksen tekstissä mainituista neuvoista tai lausunnoista sai vapaasti tietoa; muista sisäisistä ohjeista tai lausunnoista voi antaa tietoa julkisen viranomaisen harkinnan mukaan ottaen huomioon yleinen etu. Julkisen viranomaisen kertomukset, tutkimukset ja muut vastaavat asiakirjat olisivat saatavissa niiden valmistuttua.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Täytäntöönpanolainsäädännössä toistettiin direktiivin määräajat. Jos pyyntöön ei ollut vastattu kahden kuukauden kuluessa sen jättämisestä, pyyntö katsottiin evätyksi, jolloin voitiin valittaa valtioneuvostoon.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Kun tietopyyntö oli evätty tai siihen ei ollut vastattu, pyynnön tekijä pystyi tekemään valtioneuvostolle muutoshakemuksen, jonka johdosta voitiin tehdä uusi päätös. Muutoksenhakumenettelyn nojalla valtioneuvostoon ei ollut tuotu yhtään tapausta.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Elokuussa 1992 annetuissa asetuksissa säädettiin kahdesta maksusta, jotka peritään valokopiosta pyydettyjen sivujen lukumäärän mukaan. Muita säännöksiä maksuista ei ollut. Samanlainen muutoksenhakumahdollisuus kuin epäämistapauksissa oli käytettävissä myös, jos hakija halusi valittaa kopioista perityistä maksuista.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Käytäntö oli, että ympäristöministeriöltä lähtöisin olevat asiakirjat kuten ympäristön tilaa tai ministeriön toimia koskevat kertomukset julkaistiin asianmukaisella tavalla ja saatettiin asianmukaisesti asiasta kiinnostuneiden tahojen ja kansalaisten käytettäviksi.

Alankomaat: Kertomus huhtikuulta 1997

Johdanto

Direktiivi pantiin Alankomaissa täytäntöön vuoden 1991 lailla, jossa oli yleisiä säännöksiä valtion tietojen (mukaan lukien ympäristötietojen) vapaasta saannista. Ympäristöhallintolakiin sisältyi myös erityissäännöksiä ympäristötiedon saannista.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Direktiivin määritelmä "ympäristöön liittyvästä tiedosta" oli aiheuttanut vaikeuksia vuoden 1991 lain nojalla, koska määritelmään ei sisältynyt riittäviä perusteita sen määrittelemiseksi, mitkä tiedot liittyvät kyseisiin ympäristökysymyksiin ja mitkä eivät. Vuoden 1991 lakia muutettiin vuonna 1998 sisällyttämällä siihen direktiivin määritelmä.

Ehdotettiin, että direktiivin nykyistä määritelmää olisi tarkistettava niin, että siihen sisältyisi käsitteen "ympäristö" laaja muotoilu mutta ilman ympäristötekijöiden tyhjentävää luetteloa. Tarkistetun määritelmän avulla pitäisi myös olla mahdollista erottaa selvästi toisistaan "ympäristön tilaan" liittyvät tekijät ja näiden tekijöiden suojelemiseen tähtäävät toimet tai toimenpiteet.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Julkisten viranomaisten tietojen antamiseksi luoma rakenne vaikutti käytännössä riittävältä. Eri ministeriöissä erityiset yhdyshenkilöt olivat vastuussa tietopyyntöjen käsittelystä.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Vuoden 1991 lain poikkeuksia oli ollut pakko muuttaa, jotta ne vastaisivat direktiiviä. Poikkeuksista ei ollut annettu hallinnollisia ohjeita. Poikkeukseen "kaupalliset tai teolliset salassa pidettävät tiedot" vedottiin säännöllisesti.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Vuoden 1991 laissa oli kahden viikon määräaika, jonka kuluessa tietopyynnöstä oli päätettävä. Määräaikaa voitiin pidentää kahdella viikolla. Ei pidetty suotavana, että tietoja haluavan oli odotettava päätöstä jopa kaksi kuukautta (erityisesti, jos lopullinen päätös oli kielteinen). Useimmissa tapauksissa kahden tai neljän viikon määräaika oli riittävä, ja tiedot annettiin päätöksen yhteydessä. Lainsäädännön nojalla julkinen viranomainen saattoi sopia tietojen pyytäjän kanssa erilaisesta määräajasta esimerkiksi silloin, kun oli pyydetty suurta määrää tietoja.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Kun tietopyynnön johdosta oli tehty päätös, sitä voitiin vastustaa ja siitä voitiin valittaa yleisen hallintolain nojalla. Vastustusmenettely tarkoitti, että kyseinen julkinen viranomainen harkitsi alkuperäistä päätöstään uudelleen ja teki uuden päätöksen kuuden viikon kuluessa. Uudesta päätöksestä voitiin valittaa hallinto-oikeuteen. Tietojen pyytäjä, joka tärkeästä syystä tarvitsi kiireellistä päätöstä pyyntönsä johdosta (esimerkiksi jos ympäristöä parhaillaan uhkasi vakava pilaantuminen), saattoi milloin tahansa pyytää tuomioistuinta antamaan keskeytysmääräyksen siksi, kunnes tietopyynnön kohteena oleva viranomainen oli antanut päätöksensä.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Valtion viranomaisten antamien tietojen veloittamista maksuista ja niistä koskevista järjestelyistä on säädetty hallinnollisessa asetuksessa, ja maksut lasketaan kansallisen tariffin perusteella. Kansallinen lainsäädäntö antaa paikallisviranomaisille nimenomaisen oikeuden määritellä omat maksunsa. Käytännössä selkeistä pyynnöistä ei useinkaan peritty mitään. Kansallinen tuomioistuin oli päättänyt, että tiedon saantia ei voitu evätä sillä perusteella, että tietojen pyytäjä ei ollut vielä suorittanut maksua.

Direktiivin 6 artiklan mukaiset toimielimet

Toimielimistä, jolla oli julkisia ympäristöön liittyviä velvollisuuksia, ei ollut tehty luetteloa sen periaatteen mukaisesti, että ympäristökysymykset oli yhdennetty kaikkiin hallituksen toimiin. Tämän vuoksi vastuu ympäristöstä oli hyvin laaja. Vuoden 1991 laki koskee kaikkia toimielimiä, jotka ovat vastuussa ympäristöstä direktiivissä tarkoitetussa merkityksessä.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Alankomaissa ympäristötiedon aktiivinen toimittaminen kattoi esimerkiksi:

* kansallisella tasolla kansallisen Kansanterveys- ja ympäristöinstituutin kansallisten ympäristötutkimusten ja kansallisten ympäristöpolitiikan suunnitelman julkaisemisen; televisiokampanjat; useita asunto-, aluesuunnittelu- ja ympäristöministeriön tiedotusosastojen julkaisuja

* maakuntien tasolla maakunnallisten viranomaisten ympäristötiedotteiden sekä eri ympäristöasioita ja -huolia koskevien esitteiden julkaisemisen.

Portugali: kertomus huhtikuulta 1999

Johdanto

Direktiivi pantiin täytäntöön Portugalissa yleisellä lailla, joka koski hallinnollisten asiakirjojen julkisuutta ("vuoden 1993 laki") ja jota muutettiin vuonna 1995. Lakiin sisältyvän "avoimen arkistoperiaatteen" nojalla yleisöllä on vapaa ja yleinen oikeus saada tietoa hallinnollisista asiakirjoista tiettyjä erityispoikkeuksia lukuun ottamatta.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Nämä eivät olleet aiheuttaneet soveltamisongelmia, koska "hallinnollisen asiakirjan" määritelmä vuoden 1993 laissa oli laaja ja kattoi keskushallinnon sekä alueellisen ja paikallisen hallinnon toimielimet. Jos määritelmän soveltamisalasta oli epäselvyyttä, voitiin pyytää lausuntoa hallinnollisten asiakirjojen saantia käsittelevältä komissiolta ("CADA"). Se on riippumaton julkinen toimielin, jolla oli toimivalta tulkita vuoden 1993 lakia sekä seurata ja varmistaa sen noudattaminen.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vuoden 1993 lain nojalla oli mahdollista tutkia maksutta asiakirjoja niissä tiloissa, joissa niitä säilytettiin, tuottaa jäljennöksiä valokopioimalla tai muulla sopivalla teknisellä menetelmällä ja antaa virallisia jäljennöksiä. Yleisöllä oli paitsi oikeus saada asiakirjat nähdäkseen myös oikeus saada tietoa niiden olemassaolosta ja sisällöstä.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan mukaiset määräajat

Vuoden 1993 lain nojalla tietopyyntöön vastaamiseen sai käyttää kymmenen työpäivää. Joillakin viranomaisilla oli ollut ongelmia tämän määräajan noudattamisessa. Vastauksena saattoi olla tietojen antaminen tai pyynnön perusteltu hylkääminen kokonaan tai osittain. Jos kyseisellä viranomaisella ei ollut pyydettyjä tietoja, se saattoi (asian tietäessään) ilmoittaa pyytäjälle, missä tietoja säilytettiin.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Jos tietopyyntö hylättiin kokonaan tai osittain, tietojen pyytäjä saattoi valittaa CADA:lle, jonka oli annettava suosituksen luontoinen lausuntonsa 30 päivän kuluessa. Kyseisellä viranomaisella oli sen jälkeen 15 päivää aikaa ilmoittaa lopullisesta päätöksestään. Tästä päätöksestä sai valittaa tuomioistuimiin.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Maksut lasketaan ministeriön asetuksessa annettujen sääntöjen mukaisesti. Siinä säädetään, että tietojen jäljentämisestä perittävän maksun on vastattava käytettyjen materiaalien ja tarjotun palvelun kustannuksia. Oikeusapua saavat on vapautettu maksuista.

Direktiivin 6 artiklan mukaiset toimielimet

Portugalin kertomuksen aikaan vuoden 1993 lakia ehdotettiin muutettavaksi niin, että se kattaisi kaikki 2 ja 6 artiklan soveltamisalan piiriin kuuluvat toimielimet.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Vuonna 1987 annetussa laissa hallitusta vaadittiin esittämään vuosittain ympäristön tilaa koskeva kertomus kansalliskokoukselle ja joka kolmas vuosi valkoinen kirja ympäristön tilasta. Monet direktiivin kattamista toimielimistä tuottavat kertomuksia ja yleistä tietoa sanomalehtiin ja aikakauslehtiin tai käytettäväksi Internetin välityksellä.

Espanja: Kertomus kesäkuulta 1997

Johdanto

Espanjassa direktiivi pantiin täytäntöön kansallisen lainsäädännön osana vuoden 1992 yleisellä lailla julkisesta hallinnosta ja vuoden 1995 erityislailla, joka koski ympäristötiedon saantia. Käytännössä on kokemuksia kaikkiaan vain harvoista ongelmista.

Määräajat

Laeissa on säännös kahden kuukauden enimmäismääräajasta. Jos ongelmia esiintyi, ne aiheutuivat yleensä siitä, miten tietopyyntö oli muotoiltu, tai tarpeesta yhteensovittaa useiden toimielimien tietoa tai tehdä valmistelutyötä ennen pyydetyn tiedon toimittamista.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Ympäristötiedon saantia koskevassa laissa 38/1995 säädetään vain oikeudesta valittaa julkisten viranomaisten päätöksestä hallintotuomioistuimeen.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Täytäntöönpanolainsäädännössä ei ollut erityissäännöksiä maksuista. Maksujen mahdollinen periminen ja niiden määrä riippui kunkin viranomaisen tai toimielimen sisäisistä säännöistä tai julkisia maksuja koskevista yleislaeista. Vaikutti siltä, että suurin osa julkisista viranomaisista ja direktiivin kattamista toimielimistä ei veloittanut maksuja tietojen toimittamisesta ja että mahdollisesti veloitetut maksut liittyivät tavallisesti valokopiokustannuksiin.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Täytäntöönpanolainsäädännössä edellytettiin, että valtion keskushallinto julkaisi vuosittain kertomuksen ympäristön tilasta. Alueelliset hallinnot, julkiset viranomaiset ja muut asiaan liittyvät tahot julkaisivat myös säännöllisiä kertomuksia ja muita asiakirjoja samoin kuin lehdistötiedotteita antaakseen suurelle yleisölle ympäristötietoa.

Ruotsi: Kertomus huhtikuulta 1997

Johdanto

Vuoden 1949 laki lehdistön ja tiedon vapaudesta koski julkisia asiakirjoja yleensä, ja sen katsottiin kattavan direktiivin soveltamisalan. Vuoden 1980 salassapitolaki sisälsi säännöksiä, joilla rajoitettiin yleisten tiedostojen julkisuutta, ja sen katsottiin vastaavan direktiivin poikkeussäännöksiä.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Vuoden 1949 laki antoi oikeuden "julkisiin asiakirjoihin", jotka oli määritelty hyvin laajasti. Käytännössä ei näyttänyt olevan ongelmia.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Vastuussa olevan viranomaisen oli pyynnöstä sallittava pääsy kaikkiin julkisiin asiakirjoihin (lukuun ottamatta niitä, jotka oli pidettävä salassa salassapitolain nojalla). Viranomaisella ei ollut oikeutta tiedustella tietopyynnön esittäjän henkilöllisyyttä, ellei sillä ollut merkitystä päätettäessä, oliko asiakirja salainen vai ei. Jokaisen julkisen viranomaisen oli järjestettävä kansalaisille pääsy rekistereihinsä - virkailijoiden avustuksella tai ilman sitä - halutun asiakirjan löytämiseksi. Viranomaisella oli myös oltava järjestelyt, joilla asiakirjoista annettiin jäljennöksiä tietoja pyytäville.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Salassapitolaissa oli selkeät säännökset siitä, oliko asiakirjaa pidettävä salaisena vai ei. Lisäksi kyseisillä viranomaisilla oli yleensä kirjalliset ohjeet lain tulkinnasta.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määräajat

Viranomaisen oli käsiteltävä yleistä asiakirjaa koskeva tietopyyntö "nopeasti". Jonkinlainen viivästys sallittiin, jos viranomaisen oli harkittava, oliko asiankirjaan sisältyvä tieto salaista vai ei. Useimmissa tapauksissa pyyntö käsiteltiin muutamassa päivässä tai hankalammassa tapauksessa kahdessa viikossa.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Päätöksestä, jolla asiakirjan luovuttaminen evättiin, voitiin valittaa. Useimmissa tapauksissa valitus tehtiin kamarioikeudelle, josta voitiin valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Joissakin tapauksissa valitus tehtiin kuitenkin hallitukselle. Hallituksen päätöksestä ei voinut valittaa.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Tietojen saaminen yleisistä asiakirjoista oli maksutonta. Virallisista asiakirjoista saattoi saada kopioita maksamalla hallituksen asetuksella säätämän maksun. Viranomaiset saattoivat tietyissä olosuhteissa luopua maksun perimisestä.

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Ympäristönsuojeluvirasto toimitti suurelle yleisölle tietoa julkaisemalla vuosikertomuksia ja kirjoja ympäristön tilasta, järjestämällä koko maan laajuisen kirjastopalvelun, jossa oli ympäristöä koskevaa kirjallisuutta ja lehtiä. Tietoa jaettiin myös Internetin välityksellä.

Yhdistynyt kuningaskunta: Kertomus helmikuulta 1997

Johdanto

Yhdistyneessä kuningaskunnassa direktiivi oli pantu täytäntöön vuoden 1990 asetuksilla (Englannin, Skotlannin ja Walesin osalta) ja vuoden 1993 asetuksilla (Pohjois-Irlannin osalta). Ympäristöministeriö oli laatinut asetuksia koskevan ohjeen, ja molempien jäljennöksiä oli levitetty laajalti niille, jotka todennäköisesti kuuluivat asetusten soveltamisalaan.

Direktiivin 2 artiklan määritelmät

Katsottiin, että 2 artiklan a alakohdan määritelmä voisi olla kattavampi ja selkeämpi, ja kertomuksessa suositeltiin "ympäristötiedon" sovitun määritelmän tarkistamista niin, että se vastaisin Århusin yleissopimuksen luonnosta.

Asetuksia varten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus oli harkinnut määritelmän asemesta luettelevansa direktiivin soveltamisalaan kuuluvat toimielimet, mutta se oli todennut, että tällainen luettelo aiheuttaisi vaikeuksia. Esimerkinomainen luettelo johtaisi suurempaan epävarmuuteen ja epätietoisuuteen siitä, kuuluivatko luetteloon kuulumattomat toimielimet asetusten piiriin. Olisi todennäköistä, että useammat yhteisöt toimittaisivat ympäristötietoa silloin, kun tällaista luetteloa ei ollut, verrattuna tilanteeseen, jossa tällainen lista olisi.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaiset käytännön järjestelyt

Asetuksilla säädettiin tietyistä perusvaatimuksista, jotka koskivat käytännön järjestelyjä tietojen antamisesta tehokkaasti saataville. Liian tarkat määräykset yksityiskohtaisista järjestelyistä voisivat estää tietojen saantia määräämällä tietyille toimielimille täysin sopimattomista järjestelyistä.

Direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeukset

Asetusten poikkeuksia oli arvosteltu siitä, että ne oli muotoiltu tarpeettoman väljästi. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus oli valmis harkitsemaan vaihtoehtoja väärinkäytön estämiseksi. Se suostui periaatteessa direktiivin tarkistamiseen niin, että olisi vaadittu todisteita mahdollisesta haitasta poikkeukseen vedottaessa ("haittatesti") ja poikkeusten sivuuttamisesta yleisen edun sitä vaatiessa ("yleisen edun testi").

Joitakin epäilyjä oli esitetty "oikeuskäsittelyyn" liittyvästä poikkeuksesta. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus piti tärkeänä mahdollisuutta olla antamatta oikeuskäsittelyn kannalta mahdollisesti olennaisia tietoja eikä sen tiedossa ollut merkittäviä poikkeukseen liittyviä väärinkäyttötapauksia.

Lisäksi oli tullut esiin huolia, jotka koskivat muiden harkinnanvaraisten poikkeusten eli "luottamuksellisen harkinnan", "sisäisen viestinnän" ja "epätäydellisten tietojen" mahdollista väärinkäyttöä. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen mielestä oli tärkeätä hyvän hallinnon vuoksi olla rajoittamatta alkuperäisten ja mahdollisesti keskenään ristiriitaisten ajatusten vaihtoa.

Taloudellisia luottamuksellisia tietoja koskeva poikkeus oli aiheuttanut eniten arvostelua. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus epäili ehdotuksia, joiden mukaan tähän poikkeukseen olisi sovellettava haittatestiä. Julkiset viranomaiset eivät olleet parhaat mahdolliset arvioimaan, aiheuttaisiko tällaisen tiedon antaminen todellista "haittaa" kolmansille osapuolille, joten ne todennäköisimmin antaisivat tiedot "yleisen edun" perusteella. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus oli kuitenkin valmis harkitsemaan mahdollisuuksia tämän poikkeuksen sanamuodon muuttamiseksi.

Muutoksenhakumenettely 4 artiklan nojalla

Asetusten nojalla kieltäytyminen tietojen antamisesta oli annettava kirjallisesti yhdessä yksityiskohtaisten perustelujen kanssa. Jos päätös oli kielteinen, ohjeiden 72 pykälässä kehotettiin päätöksen kohteeksi joutunutta hakijaa pyrkimään kiistan ratkaisemiseen hallintomenettelyn avulla. Jotkut ministeriöt olivat ryhtyneet erityisjärjestelyihin valitusten käsittelemiseksi ja asettaneet tavoiteaikoja (20 päivästä kuuteen viikkoon) kiistojen ratkaisemiseksi. Jos kiistaa ei onnistuttu ratkaisemaan näillä järjestelyillä, se voitiin aiheellisessa tapauksessa saattaa toimivaltaisen oikeusasiamiehen tutkittavaksi.

Jos kiistaa ei voitu ratkaista hallintomenettelyssä, hakija saattoi viedä asian tuomioistuimeen. Vaihtoehtoisesti hakija saattoi aiheellisessa tapauksessa nostaa siviilituomioistuimessa kanteen lakisääteisen velvollisuuden rikkomisesta. Oikeudelliset oikeussuojakeinot antoivat kohtuulliset keinot vaikeiden ristiriitojen ratkaisemiseksi, mutta ne saattoivat olla hitaita ja kalliita, ja näistä syistä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus oli ilmaissut aikomuksensa riippumattoman valitusmenettelyn luomiseen.

Direktiivin 5 artiklan mukaiset maksut

Asetusten nojalla voitiin velottaa maksu kustannuksista, joiden voitiin kohtuudella katsoa aiheutuneen tietojen antamisesta, mutta niissä ei säädetty kaikkiin tapauksiin sovellettavasta maksuja koskevasta vakiojärjestelmästä. Ohjeilla pyrittiin löytämään tasapaino, jotta tietojen toimittamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset voitaisiin periä ilman, että luotaisiin este tietojen saannille. Tämän vuoksi kehotettiin olemaan perimättä maksuja yleisistä tiedusteluista, yksinkertaisista pyynnöistä, kielteisten päätösten syiden selittämisestä ja valitusten käsittelystä. Muutoin kukin toimielin saattoi vapaasti päättää maksujen perimisestä ja maksun suuruudesta. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus vastusti vakioituja maksujärjestelmiä, mutta se myönsi, että veloitukset olivat ristiriitainen kysymys ja että oikeudellinen peruste oli joissakin tapauksissa epäselvä.

Direktiivin 6 artiklan mukaiset toimielimet

Direktiivin 6 artiklassa tarkoitettujen yksityistettyjen julkisten laitosten aseman selkeyttäminen olisi suotavaa. Ympäristösuojelun kannalta oli epätyydyttävää, että kahta toimielintä, joilla oli yhteisiä asiaan liittyviä tehtäviä, kohdeltaisiin eri tavoin, kuten julkisia vesiviranomaisia ja yksityistettyjä vesilaitoksia. Suotavaa olisi myös selkeyttää 2 artiklan b alakohdan ilmausta "ympäristöön liittyvät velvollisuudet" ja 6 artiklan ilmauksia "julkiset ympäristöön liittyvät velvollisuudet" ja "valvonta".

Direktiivin 7 artiklan mukainen aktiivinen tiedotuspolitiikka

Asetuksiin perustuvien tiedonsaantioikeuksien lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisella lainsäädännöllä oli luotu useita lakisääteisiä ympäristötietoa sisältäviä julkisia rekistereitä. Hallitus oli myös pyrkinyt parantamaan ympäristötiedon kulkua hallituksen ministeriöiden eri julkaisujen avulla: toiset olivat tilastollisia tai teknisiä ja toiset oli tarkoitettu suuremmalle yleisölle. Kirjasia ja muita samankaltaisia asiakirjoja oli julkaistu ja levitetty, ja niissä selitettiin kansalaisten oikeutta saada tietoa.

LIITE C: SUOSITUKSET DIREKTIIVIN 90/313/ETY TARKISTAMISEKSI JA MUUTTAMISEKSI

Alankomaiden luonto- ja ympäristöjärjestön Stichting Natuur en Milieun julkaisemassa kertomuksessa, joka perustui IMPEL:in tammikuussa järjestämän seminaarin päätelmiin ja useisiin muihin lähteisiin, esitettiin suosituksia, jotka voidaan tiivistää seuraavasti:

(1) Direktiivissä olisi nimenomaisesti todettava, että ympäristötiedon saanti on oikeus, jotta tämän oikeuden käyttöä koskevia rajoituksia sovellettaisiin suppeasti ja tietyllä tavalla.

(2) Direktiivin 1 artiklassa viitataan julkisten viranomaisten "hallussa" oleviin tietoihin, mutta tietoa on yhä useammin julkisten viranomaisten valvomien muiden toimielinten hallussa. Direktiivissä olisi todettava, että tieto on julkisen viranomaisen "hallussa", jos tieto on sen saatavissa, vaikka se olisi fyysisesti julkisen viranomaisen sääntelyn kohteena olevan yksityisen yhteisön hallussa.

(3) Direktiivin määritelmää "ympäristöön liittyvästä tiedosta" olisi muutettava, jotta selkeytettäisiin, että se kattaa terveyttä, säteilyä ja ydinenergiaa koskevat tiedot samoin kuin ympäristöön mahdollisesti vaikuttavia toimia tai ehdotuksia koskevat tiedot (mukaan lukien rahoitustiedot tai taloudelliset tiedot).

(4) Nykyinen direktiivi koskee julkisia viranomaisia, joilla on "ympäristöön liittyviä tehtäviä". Direktiivin olisi kuitenkin koskettava kaikkien julkisten hallintoviranomaisten ympäristötietoa siitä riippumatta, onko niillä ympäristöön liittyviä tehtäviä. Direktiivin kattamien toimielinten esimerkinomaisen (mutta ei tyhjentävän) luettelon julkaiseminen voisi olla hyödyllistä.

(5) Direktiivissä jätetään julkisten viranomaisten määritelmän ulkopuolelle tuomio- ja lainsäädäntövaltaa käyttävät toimielimet. Tämän poikkeuksen on joissakin tapauksissa tulkittu merkitsevän, että toimielin, joka toisinaan harjoittaa tuomio- tai lainsäädäntövaltaa, on aina direktiivin soveltamisalan ulkopuolella. Direktiivissä olisi tämän vuoksi selvennettävä, että toimielimen sulkeminen direktiivin ulkopuolelle koskee vain tapauksia, joissa tämä toimielin käyttää tuomio- tai lainsäädäntövaltaa.

(6) Valtion viranomaisten perinteisesti suorittamia tehtäviä siirretään yhä enemmän puolijulkisille tai yksityisille toimielimille. Direktiivin 6 artiklan tarkoituksena on saattaa ne direktiivin soveltamisalan piiriin, mutta artikla rajoittuu toimielimiin, "jotka ovat viranomaisten valvonnassa". Tämän vuoksi 6 artiklaa on selvennettävä ja laajennettava niin, että se kattaa toimielimet, joita hallitus kokonaan tai osittain valvoo tai johtaa tai joihin se vaikuttaa tai jotka se on perustanut hoitamaan julkista palvelua tai valtion tehtäviä, ja nykyinen vaatimus, jonka mukaan näillä toimielimillä pitää olla "yleisiä ympäristöön liittyviä tehtäviä", olisi poistettava.

(7) Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vaaditaan julkisia viranomaisia antamaan tiedot "saataville", mutta on epäselvää, onko viranomaisten annettava tiedot tarkasteltaviksi vai jäljennettäviksi. Direktiivissä olisi säädettävä, että tietojen hakijalla on oikeus päättää, miten hän haluaa saada tiedot käytettäväkseen.

(8) Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa todetaan nykyisin, että henkilö voi esittää pyynnön hänen tarvitsematta "osoittaa", että asia koskee häntä. Direktiivissä olisi todettava selkeästi, että henkilö voi pyytää tietoja ilman, että hänen tarvitsee esittää viranomaiselle mitään selitystä.

(9) Direktiivissä vaaditaan jäsenvaltioita vain määrittelemään käytännön järjestelyt tietojen antamiseksi tehokkaasti saataville ilman, että siinä säädettäisiin näiden järjestelyjen sisällöstä. Direktiivissä olisi käsiteltävä ainakin seuraavia seikkoja:

* tiedotusyksiköiden tai -virkailijoiden nimeäminen kussakin näitä asioita käsittelevässä julkisessa viranomaiselimessä

* hallussa olevat tiedot sisältävien rekisterien pitäminen

* järjestelyt tietopyyntöjen ohjaamiseksi oikeille viranomaisille

* tarkastelutilojen perustaminen kohtuullisiin paikkoihin niin, että ne ovat avoinna kohtuullisina aikoina

* hinnastojen julkaiseminen

* virkailijoiden koulutusohjelmien organisointi.

(10) Direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa on pitkä luettelo väljästi muotoiltuja poikkeuksia, jotka voivat heikentää direktiivin tavoitteita. Ne olisi huolellisesti rajoitettava poikkeuksiin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä oikeutettujen julkisten ja yksityisten etujen suojelemiseksi. Poikkeuksia olisi sovellettava vain, jos voidaan osoittaa, että tietojen paljastamisella olisi haitallinen vaikutus suojeltavaan etuun ja että tietojen antamisesta aiheutuva haitta ylittäisi tietojen saannista yleiselle edulle koituvan hyödyn. Saannin epäämiselle olisi annettava selkeät ja nimenomaiset perustelut.

(11) Edellä 10 kohdassa ehdotetun säännöksen lisäksi:

* viittaus "julkisten viranomaisten toiminnan luottamuksellisuuteen" olisi rajoitettava tiettyyn "toimintaan" ja lailla tai sitä vastaavilla säännöillä määriteltyyn "luottamuksellisuuteen".

* liian laaja viittaus "asioihin, jotka ovat tai ovat olleet oikeuskäsittelyssä tai tutkittavina (mukaan lukien kurinpitomenettelyt) tai jotka ovat olleet esitutkinnan kohteena" olisi rajoitettava asioihin, jotka ovat tällä hetkellä oikeuskäsittelyssä, ja tapauksiin, joissa on välttämätöntä estää sellaisten tietojen antaminen, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tai oikeuden toteutumiseen. "Esitutkinnan" suojeleminen olisi selkeästi rajoitettava tutkintaan, joka voi johtaa rikossyytteisiin.

* "kaupallisiin tai teollisiin salassa pidettäviin tietoihin" liittyvä poikkeus olisi rajoitettava arkaluontoisiin kaupallisiin tietoihin (kuten liikesalaisuuksiin), jotka kyseinen yhtiö on määritellyt luottamuksellisiksi ja joiden paljastuminen haittaisi merkittävästi sen taloudellisia etuja ja auttaisi kilpailijaa. Taloudellisen salassapidon suojeluun vetoavan henkilön olisi perusteltava vaatimuksensa. Direktiivissä olisi määrättävä, että päästöjä ympäristöön (päästöt, jätteet, jne.) koskevat tiedot eivät voi olla luottamuksellisia.

* "kolmannen osapuolen toimittamaa aineistoa" koskevaa poikkeusta voi olla vaikea soveltaa käytännössä, koska saattaa olla epäselvää, onko tiedot toimitettu oikeudellisen velvoitteen täyttämiseksi vai ei. Lisäksi suuri osa julkisten viranomaisten hallussa ympäristönsuojelua varten olevista tiedoista on toimitettu vapaaehtoisesti. Tarpeen käsitellä tietoja luottamuksellisesti olisi perustuttava tiedon sisältöön eikä siihen, millä tavoin julkinen viranomainen on saanut tiedot, ja tämän vuoksi ei pitäisi olla yleistä vapaaehtoisesti toimitettua tietoa koskevaa poikkeusta.

(12) Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan osalta:

* "keskeneräisten asiakirjojen" luovuttamisesta ei pitäisi voida kieltäytyä, jos julkinen viranomainen on käyttänyt niitä päätöstä tehdessään

* "keskeneräiset tiedot" olisi poistettava epäämisen perusteista, koska on vaikeata puolustaa käsitystä, jonka mukaan tietoja voidaan pidättää prosessin kestäessä.

* direktiivissä olisi selvennettävä, milloin eri julkisten viranomaisten välisia asiakirjoja voidaan pitää "sisäisinä asiakirjoina".

* epäämisperustetta, jossa viitataan siihen, että pyyntö on "esitetty liian yleisessä muodossa", olisi tarkistettava. Pyyntö on ehkä esitettävä yleisessä muodossa, jos julkinen viranomainen ei pidä luetteloita tai rekistereitä hallussaan olevasta tiedosta niin, että henkilö voisi esittää tarkemman pyynnön.

(13) Direktiivin 3 artiklan 4 kohtaa olisi muutettava niin, että säädettäisiin, että vastaus on annettava mahdollisimman pian ja että tieto on annettava viimeistään ilmoitetun ajan kuluessa. Nykyistä kahden kuukauden määräaikaa olisi ratkaisevasti lyhennettävä, koska tietopyyntöjen kannalta aika on usein ratkaisevan tärkeä ja koska tietoja tallennetaan yhä enemmän sähköisesti, jolloin ne ovat saatavissa ja toimitettavissa nopeasti.

(14) Mitä tulee 4 artiklaan, direktiivissä olisi nimenomaisesti vaadittava, että direktiivin nyt kattamat seikat olisi saatava hallinnollisen muutoksenhaun kohteeksi samoin kuin niihin liittyvät seikat (kuten liian korkeat maksut), samalla kun säilytetään mahdollisuus saattaa hallinnollinen päätös loppujen lopuksi tuomioistuimen tutkittavaksi. Tämän pitäisi alentaa nykyisten muutoksenhakumenettelyjen suuria kustannuksia tai pitkiä viiveitä tapauksissa, joissa ne ovat kyseisessä jäsenvaltiossa olevan oikeudellisen järjestelmän osa. Lisäksi direktiivissä olisi säädettävä, että kyseisen kansallisen oikeusjärjestelmän mukaisesti valitusprosessille pitäisi olla ominaista alhaiset kustannukset ja nopea, riippumaton, sitova ja avoin päätöksenteko.

(15) Mitä tulee 5 artiklaan, direktiivissä olisi:

* vaadittava enimmäiskustannuksia koskevan luettelon laatimista ja julkaisemista

* todettava nimenomaisesti, että tietojen tutkiminen on maksutonta

* säädettävä, että tietystä perusetsintäajasta ei veloiteta, ja

* säädettävä mahdollisuudesta alentaa tai poistaa veloitukset silloin, kun tietoja pyydetään muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin.

(16) Direktiivissä olisi määrättävä sanktioista julkisille viranomaisille, jotka asiattomasti pidättävät tietoa.

(17) Direktiivin 7 artiklaa olisi vahvistettava vastauksena ympäristötietoihin liittyvälle yleiselle edulle, ja se olisi päivitettävä vastaamaan tietotekniikan kehitystä.

(18) Koska kaikki jäsenvaltiot ovat nyt panneet direktiivin täytäntöön, 8 artiklan tarkastelusta mahdollisesti seuraavien muutosten täytäntöönpanemiseen olisi annettava suhteellisen lyhyt aika, esimerkiksi 12 kuukautta. Olisi uudelleen säädettävä arvioinnista ja tarkistamisesta selkeämmällä maininnalla päivästä, johon mennessä jäsenvaltioiden olisi annettava kertomuksensa.