51999PC0536

Ehdotus: neuvoston asetus yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevista tiedotustoimista /* KOM/99/0536 lopull. */

Virallinen lehti nro C 376 E , 28/12/1999 s. 0040 - 0041


Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevista tiedotustoimista

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on edelleen yhteisön yhtenäisistä politiikoista ensimmäinen ja tärkein, ja siihen kuluu lähes puolet budjettivaroista.

Maatalous on luonnostaan osa talouden kokonaisuutta ja se liittyy kiinteästi ympäristöön, aluesuunnitteluun ja kansanterveyteen. Yhteinen maatalouspolitiikka ei rajoitu markkinapolitiikkaan, vaan siihen sisältyy myös maaseudun kokonaisvaltainen kehittäminen, joka on yhteiskunnan tarpeiden ja pyrkimysten mukaista.

Se on näin alituisessa kehityksen tilassa, ja sitä on tarpeen mukauttaa jatkuvasti. Mukautusten tavoitteena on vastata niihin sisäisiin ja ulkoisiin haasteisiin, joita Euroopan maataloudella on edessään nyt ja tulevaisuudessa.

Yhteinen maatalouspolitiikka on monimutkaista, koska siinä on otettava huomioon Euroopan unionin eri alueiden hyvinkin erilaiset järjestelmät ja tuotanto-olosuhteet sekä sovitettava samanaikaisesti yhteen perustamissopimuksen 33 artiklassa määritetyt moninaiset tavoitteet.

Yhteisen maatalouspolitiikan moitteeton toteuttaminen riippuukin sen vuoksi suuressa määrin siitä, miten se selitetään kaikille siinä mukana oleville toimijoille, ja siksi tiedotustoimien integroiminen osaksi tämän politiikan hoitoa on tarpeen.

Yhteinen maatalouspolitiikka jää lisäksi usein ymmärtämättä ja siitä tiedottaminen liian vähäiseksi. Nämä puutteet voidaan korjata vain suurelle yleisölle suunnatulla yhtenäisellä, objektiivisella ja kokonaisvaltaisella tiedotus- ja viestintästrategialla.

Komission on tähän päästäkseen saatava kaikki osapuolet mukaan. Näin toteutettavan tiedotusstrategian kohteena ovat ensisijaisesti maatalouden ja maaseudun toimijat ja mielipidevaikuttajat, jotka kansalaisia lähempänä olevina pystyvät välittämään tietoa laajemmalle kuin komissio. Maatalouden ammattijärjestöt ja maaseudulla aktiivisesti toimivat yhdistykset ovat tässä komission luonnollisia yhteistyökumppaneita. Siksi onkin säädetty, että nämä järjestöt voivat esittää vuotuisia toimintasuunnitelmia, joiden rahoittamiseen yhteisö osallistuu.

Myös muut organisaatiot, kuten julkisyhteisöt, kuluttaja- ja ympäristönsuojelu järjestöt sekä korkeakoulut ja tiedotusvälineet, voivat esittää edellä mainittujen tavoitteiden toteutumiseen tähtääviä toimia, minkä vuoksi on tarpeen säätää myös näiden toimien yhteisrahoitusmahdollisuudesta.

Komission on lisäksi voitava toteuttaa tiedotustoimia itsenäisesti.

Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 17 toukokuuta 1999 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1258/1999 säädetään, että EMOTR:n tukiosasto huolehtii YMP:aa koskevien tiedotustoimien rahoituksesta. Perusteena olevan säädöksen antaminen varainhoitoasetuksen 22 artiklan 1 kohdan ja 13 lokakuuta 1998 tehdyn toimielintenvälisen sopimuksen mukaisesti on siis lisäksi tarpeen.

99/0209 (CNS)

Ehdotus:

NEUVOSTON ASETUS

yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevista tiedotustoimista

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen, [1]

[1] EYVL

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon, [2]

[2] EYVL

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Perustamissopimuksen 32-38 artiklassa säädetään yhteisen maatalouspolitiikan toteuttamisesta.

(2) Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 17 päivänä toukokuuta 1999 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1258/1999 [3] säädetään, että EMOTR:n tukiosasto huolehtii yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevien tiedotustoimien rahoituksesta.

[3] EYVL L 160, 26.6.1999, s. 103.

(3) Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavan 21 päivänä joulukuuta 1977 annetun varainhoitoasetuksen [4] 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaikkea yhteisön toimintaa varten talousarvioon otettujen määrärahojen toteuttaminen edellyttää, että menon perusteena oleva säädös annetaan etukäteen. Talousarvion toteuttamisesta ja oikeusperusteista 13 päivänä lokakuuta 1998 tehdyn toimielintenvälisen sopimuksen huomioon ottaen edellä sanottu koskee myös tämän asetuksen alaan kuuluvia toimia.

[4] EYVL L 356, 31.12.1977, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2779/98 (EYVL L 347, 23.12.1998, s. 3).

(4) Olisi selitettävä niin viljelijöille ja muille suoraan osallisille kuin suurelle yleisöllekin, mitä yhteisessä maatalouspolitiikassa on panoksena ja millä tavalla se on kehittynyt.

(5) On tärkeää määritellä ne ensisijaiset toimet, joita yhteisö voi tukea.

(6) Maatalouden ja maaseudun toimijoiden järjestöt, erityisesti viljelijäorganisaatiot ja kuluttaja- ja luonnonsuojelujärjestöt ovat välttämättömiä niin yhteisen maatalouspolitiikan tunnetuksi tekijöinä kuin asianosaisten toimijoiden ja erityisesti maanviljelijöiden mielipiteiden välittäjinä komissiolle.

(7) Koska yhteinen maatalouspolitiikka on edelleen yhteisön yhtenäisistä politiikoista ensimmäinen ja tärkein, sitä olisi selitettävä suurelle yleisölle, ja sen vuoksi tukikelpoisten ehdotusten tekijöiden joukkoon olisi hyväksyttävä myös muita sellaisia tahoja, joiden esittämät hankkeet saattavat olla kiinnostavia.

(8) Komissiolla on oltava käytettävissään tarvittavat varat tiedotustoimiin, joita se haluaa toteuttaa maatalouden alalla.

(9) Olisi vältettävä rahoittamasta sellaisia toimia, joita voidaan tukea jostakin muusta yhteisön ohjelmasta, kuitenkin niin että muita yhteisöaloitteita täydentäviä toimia kannustetaan.

(10) Koska tämän säädöksen täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet ovat menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY [5] 2 artiklassa tarkoitettuja hallintotoimenpiteitä, näistä toimenpiteistä olisi päätettävä mainitun päätöksen 4 artiklassa säädettyä hallintomenettelyä noudattaen.

[5] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Yhteisö voi rahoittaa yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevia tiedotustoimia, joiden tavoitteena on erityisesti:

a) myötävaikuttaa tämän politiikan selittämiseen, toteuttamiseen ja kehittämiseen,

b) edistää Euroopan maatalouden toimintamallia ja sen ymmärtämistä,

c) välittää tietoa viljelijöille ja muille maaseudun toimijoille,

d) lisätä yleistä tietoisuutta tämän politiikan merkityksestä ja tavoitteista.

Näiden toimien tarkoituksena on tarjota yhtenäistä, objektiivista ja kokonaisvaltaista tietoa kokonaiskuvan antamiseksi tästä politiikasta.

2 artikla

1. Edellä 1 artiklassa tarkoitetut toimet voivat olla:

a) erityisesti viljelijä- ja maaseudun kehittämisorganisaatioiden sekä kuluttaja- ja luonnonsuojelujärjestöjen esittämiä vuotuisia toimintaohjelmia,

b) muiden kuin edellä a alakohdassa mainittujen tahojen ja erityisesti jäsenvaltioiden viranomaisten, tiedotusvälineiden ja korkeakoulujen yksittäisiä toimia,

c) mitä tahansa komission aloitteesta toteutettuja toimia ja erityisesti sellaisia, jotka hyödyttävät sekä komissiota että edellä 1 artiklassa tarkoitettujen toimien kohderyhmiä.

2. Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen toimien rahoitusosuus on enintään 75 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.

3. Edellä 1 artiklassa tarkoitettua yhteisön rahoitusta eivät voi saada:

a) oikeudelliseen velvoitteeseen perustuvat toimet,

b) jostakin toisesta yhteisön toimesta rahoitettavat toimet.

4. Edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen toimien toteuttamiseksi komissio voi tarvittaessa turvautua tekniseen ja hallinnolliseen apuun.

3 artikla

1. Edellä 2 artiklassa tarkoitettuihin toimiin kuuluvina ovat tukikelpoisia erityisesti esitelmätilaisuudet, seminaarit, julkaisut, mediatuotanto ja -toimet, osallistuminen kansainvälisesti merkittäviin tapahtumiin sekä kokemustenvaihto-ohjelmat.

2. Edellä 2 artiklassa tarkoitetut toimet valitaan yleisillä valintaperusteilla, jollaisia ovat:

a) hankkeen laatu,

b) hyvä kustannushyötysuhde.

4 artikla

Yhteisön rahoitus toteutetaan budjettivallan käyttäjän päättämien vuosittaisten määrärahojen rajoissa.

5 artikla

Komissio huolehtii siitä, että tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi toteutettavat toimet ja yhteisön hankkeet ovat johdonmukaisia ja täydentävät yhteisön muita toimenpiteitä.

6 artikla

Komissio huolehtii yhteisön rahoittaman toiminnan moitteettoman ja tehokkaan toteuttamisen seurannasta ja valvonnasta. Komission valtuuttamilla henkilöillä on lupa tarkastaa näitä toimia paikalla, myös otantaa käyttäen.

7 artikla

Komissio arvioi, tarpeellisena pitämissään tapauksissa, tämän asetuksen nojalla rahoitettuja toimia.

8 artikla

Komissio esittää joka toinen vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta. Ensimmäinen kertomus esitetään viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001.

9 artikla

1. Tämän asetuksen täytäntöönpanossa komissiota avustaa asetuksella (ETY) N:o 729/70 [6] perustettu Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen.

[6] EYVL L 94, 28.4.1970, s. 13.

2. Tähän kohtaan viitattaessa sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 artiklassa säädettyä menettelyä.

Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa säädetty määräaika vahvistetaan yhdeksi kuukaudeksi.

10 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2000.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

RAHOITUSSELVITYS

1. TOIMENPITEEN NIMI

Yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevista tiedotustoimista annettu neuvoston asetus.

2. BUDJETTIKOHTA / -KOHDAT

B1-382 - Yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevat tiedotustoimet.

3. OIKEUSPERUSTA

Perustamissopimuksen 37 artikla.

4. TOIMENPITEEN KUVAUS

4.1 Toimenpiteen yleistavoite

Tarkoituksena on välittää tietoa viljelijöille ja maaseudun muulle väestölle sekä tietyissä tapauksissa suurelle yleisölle yhteisen maatalouspolitiikan merkityksestä ja tavoitteista ja siten edistää sen toteuttamista ja ymmärtämistä sekä edistää Euroopan maatalouden toimintamallia.

4.2 Toimenpiteen kesto ja sen uusimista tai voimassaolon jatkamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Kesto on määrittelemätön.

5. MENOJEN JA TULOJEN LUOKITUS

5.1 Pakollinen/ei-pakollinen

5.2 Jaksotetut/jaksottamattomat määrärahat

5.3 Oletettu tulolaji: Ei tuloja.

6. MENOLAJI

_ Yhteisrahoitus muiden julkisen tai yksityisen sektorin tulolähteiden kanssa

_ komission aloitteesta toteutettavien toimien rahoitus.

7. RAHOITUSVAIKUTUKSET

7.1 Toimenpiteen kokonaiskustannusten laskutapa (yksittäisten ja yhteenlaskettujen kustannusten välinen suhde)

Vuotuiset toimintaohjelmat: viisi kustannuksiltaan 300 000 EUR hintaista ohjelmaa ja 10 kustannuksiltaan 150 000 EUR hintaista ohjelmaa.

Yksittäiset toimet: noin 20 toimea, joiden kustannukset ovat keskimäärin 25 000 EUR.

Komission aloitteesta täytäntöön pantu toiminta:

_ tiedotusmateriaalin laatiminen (painetut, audiovisuaaliset tai elektroniset julkaisut): 600 000 EUR,

_ tapahtumien järjestäminen tai niihin osallistuminen: 200 000 EUR,

_ levitys: 200 000 EUR.

7.2 Kustannusten jakautuminen eri tekijöiden kesken

EY miljoonaa EUR (nykyisin hinnoin)

>TAULUKON PAIKKA>

Jaottelu budjettikohdan alamomenttien kesken on suuntaa-antava, ja sitä voidaan mukauttaa tarpeita vastaavasti budjettivallan käyttäjän päättämien vuosittaisten määrärahojen rajoissa.

7.3 Määrärahojen alustava aikataulu

EY miljoonaa EUR

>TAULUKON PAIKKA>

8. PETOSTENVASTAISET TOIMENPITEET

Tätä sitoumuspäätöstä soveltaen tehdyissä rahoitussopimuksissa määrätään, että komissiolla ja tilintarkastustuomioistuimella on mahdollisuus tehdä tarkastuksia paikalla. Tuensaajien on toimitettava raportit ja rahoituslaskelmat, jotka tutkitaan sekä sisällön että tukikelpoisuuden osalta yhteisön rahoituksen tavoitteiden mukaisesti. Tositteiden tarkastaminen voidaan tehdä joko kokonaisuudessaan tai käyttäen otantaa ja sen tuloksista johdettua päättelyä. Aiheettomasti maksetut määrät peritään takaisin.

9. KUSTANNUSTEHOKKUUSANALYYSI

9.1 Määrälliset erityistavoitteet ja kohderyhmät

_ Erityistavoitteet: rahoitettavat toimet kohdistetaan tiedon välittäjille, jotta käytettävissä olevista varoista saadaan suurin mahdollinen hyöty

_ Kohderyhmät: maatalouden ja maaseudun toimijoiden eurooppalaiset, kansalliset ja alueelliset järjestöt, kuluttaja- ja luonnonsuojelujärjestöt, kansalliset ja paikalliset viranomaiset, lehdistö, radio ja televisio sekä akateeminen maailma.

9.2 Toimenpiteen perustelut

_ Yhteisön rahoitustuen tarpeellisuus erityisesti toissijaisuusperiaatteen kannalta: yhteinen maatalouspolitiikka on yksi tärkeimmistä yhteisön yhtenäisistä politiikoista, ja siihen kuluu lähes puolet budjettivaroista; se on lisäksi erittäin monimutkainen, alituisesti kehittyvä kokonaisuus, jota on siksi jatkuvasti mukautettava; tällaisessa tilanteessa on perusteltua, että tiedotuspolitiikkaa toteutetaan ei vain kansallisella vaan myös yhteisön tasolla ja että siitä vastaavat yhdessä komissio ja suoraan osallisina olevien eri toimijoiden järjestöt; nämä jäsenvaltioiden toimia täydentävät toimet tarjoavat teknisen selityksen lisäksi selkeän ja yhtenäisen kokonaisnäkemyksen, edistävät kokemustenvaihtoa ja verkottumista sekä auttavat suurta yleisöä ymmärtämään paremmin yhteisen maatalouspolitiikan haasteita.

_ Toimenpiteen toteuttamisessa käytettävien menettelytapojen valinta:

a) edut vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin verrattuna (suhteelliset edut): kolmansien tahojen esittämien toimien rahoittaminen mahdollistaa suurempien taloudellisten ja henkilöresurssien käyttämisen; tarkoitetut toimet samoin kuin komission suoraan toteuttamat toimet ovat avoimuuden ja kansalaisten tiedonsaantioikeuden osalta Amsterdamin sopimuksen vaatimusten mukaisia,

b) muiden vastaavien yhteisön tasolla tai kansallisella tasolla mahdollisesti toteutettavien toimien erittely: järjestöjen ja yhteisön toteuttamat toimet täydentävät jäsenvaltioiden viranomaisten toimia; muita YMP:aa koskevia yhteisön tiedotustoimia ei ole,

c) ennakoidut liitännäis- ja kerrannaisvaikutukset: rahoitettavien toimien odotetaan tehostavan politiikan soveltamista, edistävän kokemustenvaihtoa sekä auttavan suurta yleisöä ymmärtämään paremmin YMP:aa.

_ Tärkeimmät epävarmuustekijät, jotka saattavat vaikuttaa toimenpiteen erityistuloksiin: ei ole.

9.3 Toimenpiteen seuranta ja arviointi

Säädettyä jälkiarviointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja toteuttamisaikataulu: Komissio esittelee joka toinen vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta.