Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY muuttamisesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Johdanto

Komissio on selvästi osoittanut sitoutuneensa pääomamarkkinoiden ja rahoituspalvelujen vapauttamiseen antamalla rahoituspalvelujen toimintasuunnitelman, jonka Kölnissä kesäkuussa 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi.

Markkinoiden vapautuminen ei saa kuitenkaan vaarantaa rahoitusjärjestelmän vakautta. Valvontapuitteiden ja sääntelyn on oltava luotettavalla pohjalla, jotta voidaan estää liberalisoitumisen ja pääoman vapaan liikkuvuuden käyttö rahanpesun kaltaisiin vääriin tarkoituksiin.

Tämän vuoksi yksi toimintasuunnitelman ensisijaisista tavoitteista oli saattaa vuoden 1991 direktiivi ajan tasalle ja laajentaa sen soveltamisalaa. Komissio sitoutui antamaan direktiiviehdotuksen vuoden 1999 puoliväliin mennessä.

Sitoumus täytetään tällä ehdotuksella.

Vuonna 1991 rahanpesun torjunnasta annettu direktiivi [1] oli merkittävä virstanpylväs torjuttaessa rikollista rahaa ja niitä erittäin haitallisia vaikutuksia, joista rahoitusjärjestelmä voi joutua kärsimään. Direktiivin säännökset kattavat suuren osan rahoitussektorista. Siinä edellytetään, että rahoitusalan yritykset tuntevat asiakkaansa, pitävät tarpeellisia rekistereitä ja perustavat ohjelmia rahanpesun torjuntaa varten. Tärkein seikka on se, että pankkisalaisuudesta on tarvittaessa luovuttava ja epäillyistä rahanpesutapauksista ilmoitetaan viranomaisille.

[1] EYVL L 166, 28.6.1991, s. 77.

Yhteisön direktiiviä pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä kansainvälisistä välineistä tällä alalla. Muita ovat vuoden 1988 Wienin yleissopimus [2], vuonna 1990 kokoontuneen Strasbourgin Eurooppa-neuvoston yleissopimus [3] ja rahoitusalan kansainvälisen rahanpesutyöryhmän [4] (Financial Action Task Force on Money Laundering) 40 suositusta.

[2] Wienissä 19. joulukuuta 1988 tehty Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus huumaus- ja psykotrooppisten aineiden laittoman kaupan estämiseksi.

[3] Rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua, etsintää, takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemista koskeva yleissopimus.

[4] Kansainvälinen rahanpesutyöryhmä (FATF) on tärkein kansainvälinen rikollisen rahan torjuntaa varten perustettu elin. G7-maat perustivat rahanpesutyöryhmän vuonna 1989 ja siinä on nykyisin 28 jäsentä mukaan lukien Euroopan komissio ja kaikki EU:n jäsenvaltiot. (Kts. http://www.oecd.org/fatf/)

Poliittinen tietoisuus järjestäytyneen rikollisuuden aiheuttamasta uhasta yhteiskunnassamme on lisääntynyt. Samalla on kiinnitetty yhä enemmän huomiota mahdollisuuteen torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ottamalla kohteeksi rikollisen toiminnan tuottamat valtavat rahamäärät, koska raha on rikollisten toimien pääasiallinen tavoite ja liikkeellepaneva voima. Tämän vuoksi rahanpesu esiintyy säännöllisesti Eurooppa-neuvoston kokousten asialistoilla. Rahanpesu sisältyy myös järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevaan toimintasuunnitelmaan [5] ja sitä on käsitelty kahdessa keskeisessä parlamentin mietinnössä ja päätöslauselmassa [6]. Sekä ministerineuvosto että Euroopan parlamentti ovat kehottaneet tehostamaan rahanpesun torjuntatoimia Euroopan unionissa.

[5] EYVL C 251,15.8.1997, s.1.

[6] Asiakirja A4-0187/96 ja EYVL C 198, 8.7.1996, s.245; Asiakirja A4-0093/99 ja EYVL C

Sen jälkeen kun direktiivi annettiin vuonna 1991, kehitystä on tapahtunut sekä rahanpesuun liittyvissä uhkatekijöissä että niiden torjunnassa. Komissio sekä Euroopan parlamentti ja jäsenvaltiot katsovat, että Euroopan unionissa toteutettavia toimia on myös kehitettävä.

Liitteenä olevassa komission ehdotuksessa vuoden 1991 direktiivi saatetaan ajan tasalle ja sen säännöksiä laajennetaan. Tämä toimenpide on keskeinen osa rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaa, ja sillä täytetään jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin ilmaisemat toiveet. Tärkeimpiä muutoksia ovat rahanpesun kieltämisen laajentaminen huumekaupasta kaikkeen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja direktiivin velvoitteiden soveltaminen joihinkin rahoitusalan ulkopuolisiin ammatteihin ja toimintoihin. Niin ikään edellytetään kansallisten viranomaisten ja komission yhteistyötä niissä tapauksissa, joissa lainvastaiset toimet vahingoittavat Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja. Samalla myös selvennetään joitakin vuoden 1991 direktiivin kohtia.

Rahanpesun torjunnan kansainvälinen luonne

Euroopan unioni ei ole yksin torjumassa aktiivisesti rahanpesua. Tehokas maailmanlaajuinen rahanpesun torjunta on monien tahojen yhteinen tavoite. Rahanpesun torjunta ei rajoita tai estä markkinoiden liberalisointia, vaan torjuntatoimien onnistuminen on itse asiassa edellytys kansainvälisen kaupan tehostamiselle, rahoitusmarkkinoiden vapautumiselle ja optimaalisissa olosuhteissa tapahtuville vapaille pääomanliikkeille.

Komissio osallistuu näihin kansainvälisiin pyrkimyksiin tukemalla FATF:ää ja Yhdistyneitä kansakuntia ja toteuttamalla kansainvälisiä ohjelmia. Komissio on täysjäsen FATF:ssä, joka on sitoutunut luomaan maailmanlaajuisen rahanpesun torjuntaan tarkoitetun verkoston. Jotta toimenpiteet ovat tehokkaita, niiden täytyy kattaa mahdollisimman monta valtiota. Optimaalinen pitkän aikavälin tavoite olisi, että kaikki valtiot osallistuisivat tähän toimintaan, jotta rikollisten olisi yhä vaikeampaa hyötyä lainvastaisten toimiensa tuottamista voitoista. Todellista edistystä onkin tapahtunut, ja yhä useammat valtiot noudattavat FATF:n asettamia kansainvälisiä standardeja ja osallistuvat vastavuoroisiin arviointiprosesseihin. Samanaikaisesti FATF jatkaa G7-ryhmältä saamansa valtuutuksen mukaisesti työtään luodakseen perusteet niiden valtioiden ja lainkäyttöalueiden määrittämiseksi, jotka eivät osoita halua yhteistyöhön rahanpesun torjunnassa.

Vuoden 1991 direktiivi meni FATF:n 40 alkuperäistä suositusta pidemmälle edellyttämällä pakollisia ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista, ja Euroopan unionin pitäisi edelleen asettaa jäsenvaltioille korkeat vaatimukset soveltamalla FATF:n vuonna 1996 tarkistettuja 40 suositusta tai jopa ylittämällä niiden vaatimukset. EU voi näyttää erityisesti esimerkkiä pyrkimällä saamaan rahoitussektorin lisäksi eräät muutkin ammattiryhmät mukaan rahanpesun torjuntaan.

EU:n direktiivi on siis edelleen johtava kansainvälinen välinen rahanpesun torjunnassa. EU:n rahanpesun torjuntasäännöt ovat tärkeä osa yhteisön säännöstöä ja ne toimivat standardeina mahdollisille hakijavaltioille ja muille valtioille, joiden kanssa unioni tekee yhteistyötä tällä alalla.

Vuoden 1991 direktiivin täytäntöönpano

Direktiivin 17 artiklan mukaisesti komissio on laatinut direktiivin täytäntöönpanosta kaksi kertomusta [7] Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

[7] KOM(95) 54 lopullinen ja KOM(1998) 401 lopullinen.

Kertomuksissa käsitellään lukuisia seikkoja, jotka koskevat rahanpesun torjuntaa Euroopan unionissa.

Komissio katsoo, että direktiivi on pantu hyvin täytäntöön jäsenvaltioissa ja rahoitussektori, erityisesti pankit, on pyrkinyt tosissaan estämään rikollisen rahan pääsyn rahoitusjärjestelmään. Komission toisessa kertomuksessa on tilastotietoja direktiivin mukaisesti tehdyistä ilmoituksista, jotka koskevat epäiltyjä rahanpesutapauksia. Yleisesti katsotaan, että pankkien valvontajärjestelmien tiukentuminen on ajanut rahanpesijät etsimään vaihtoehtoisia tapoja salata rahan rikollinen lähde.

Neuvosto antoi komission ensimmäisestä kertomuksesta päätelmät (katso asiakirja KOM(1998) 401 lopullinen, liite I). Euroopan parlamentti antoi komission molemmista kertomuksista mietinnön ja päätöslauselman (katso alaviite 6). Euroopan parlamentti piti välttämättömänä, että toimia tehostetaan pikaisesti tällä tärkeällä alueella.

Järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskeva toimintasuunnitelma

Dublinissa 13.-14. joulukuuta kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kokouksessa perustettiin korkean tason työryhmä laatimaan kattava toimintasuunnitelma järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa varten. Suunnitelmaan oli sisällytettävä yksityiskohtaisia suosituksia ja realistinen aikataulu täytäntöönpanoa varten. Neuvosto hyväksyi toimintasuunnitelman 28.4.1997 ja Eurooppa-neuvosto vahvisti sen kokouksessaan Amsterdamissa kesäkuussa 1997.

Toimintasuunnitelman VI luvussa käsitellään järjestäytynyttä rikollisuutta ja rahaa. Suositus 26 koskee lukuisia rahanpesun torjuntaan liittyviä seikkoja, joista osa kuuluu yhteisön direktiivin soveltamisalaan. Erityisesti 26 artiklan e kohdassa todetaan, että "rahanpesua koskevan direktiivin 6 artiklassa mainittu tiedonantovelvoite olisi laajennettava koskemaan kaikkia vakavia rikoksia sekä direktiivissä mainittujen rahoituslaitosten lisäksi myös muita henkilöitä ja ammatteja".

Rahanpesun kieltäminen

Direktiivin 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että rahanpesu "kielletään".

Kuten komission ensimmäisessä kertomuksessa todetaan, neuvostossa ei ollut päästy sopimukseen direktiiviin sisältyvästä vaatimuksesta kriminalisoida rahanpesu. Direktiivin liitteenä olevassa lausumassa tämä sitoumus kuitenkin annettiin (vaikkakin direktiivin säännösten ulkopuolella), ja kaikki jäsenvaltiot ovat tehneet rahanpesusta rikoksen.

Direktiivissä edellytetään Wienin yleissopimuksen mukaan vain huumekaupasta saatavien voittojen pesun kieltämistä, mutta jäsenvaltioita kannustetaan soveltamaan Strasbourgin yleissopimuksessa omaksuttua lähestymistapaa. Sen mukaan on pyrittävä torjumaan myös muista rikoksista (kutsutaan usein "alkurikoksiksi") saatujen voittojen pesua.

FATF vahvisti suositustaan vuonna 1996 toteamalla, että valtioiden tulisi ulottaa huumerahan pesua koskeva rikos koskemaan kaikista törkeistä rikoksista saatujen voittojen pesua. Tämä vastaa suuntausta, johon liittyy muuhun kuin huumeisiin perustuvan järjestäytyneen rikollisuuden huomattava lisääntyminen, sekä havaintoa, jonka mukaan alkurikosten suuri määrä lisäisi ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista ja ennen kaikkea helpottaisi eri valtioiden oikeus- ja poliisiviranomaisten yhteistyötä.

On pidettävä erillään rahanpesun käsittely rikosoikeuden piirissä (eli rahanpesun rikosoikeudellinen määritelmä) sekä rahoitusalalle ja muille rahanpesulle alttiille ammateille ja toiminnoille asetettavat erityiset velvoitteet.

Neuvosto antoi 3 päivänä joulukuuta 1998 rahanpesusta, rikoksentekovälineiden ja rikoksen tuottaman hyödyn tunnistamisesta, jäljittämisestä, jäädyttämisestä, takavarikosta ja menetetyksi tuomitsemisesta yhteisen toiminnan, jonka se on hyväksynyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella [8]. Yhteisen toiminnan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että Strasbourgin yleissopimuksen 6 artiklan osalta ei tehdä tai pidetä voimassa varaumia siltä osin kuin asia koskee törkeitä rikoksia. Törkeät rikokset määritellään niistä säädettyjen vankeusrangaistusten minimi- tai maksimimäärän mukaan. Määritelmä on väljä, se käsittää rikokset, joista on säädetty enimmillään yli vuoden tai vähintään yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus.

[8] EYVL L 333, 9.12.1998, s.1.

Strasbourgin yleissopimuksen 6 artiklassa käsitellään rahanpesurikoksia. Yhteisen toiminnan mukaan jäsenvaltiot ovat siis sopineet kaikkien törkeiden rikosten voittojen pesun kriminalisoinnista. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että rahoitusalalle asetettujen tiedonantovelvoitteiden pitäisi kattaa täsmälleen samat rikolliset toimet. Tällaista vastaavuutta esiintyy joissakin jäsenvaltioissa, mutta ei kaikissa.

Tämän perusteella on harkittava, olisiko tarkoituksenmukaista perustaa direktiiviin sisältyvä rahanpesun kieltäminen myös samaan "törkeän rikoksen" käsitteeseen.

Direktiivin mukaan sen soveltamisalaan kuuluvien laitosten on ilmoitettava epäillyistä rahanpesutapauksista viranomaisille. Rahanpesun torjunta siis riippuu suuressa määrin erityisesti rahoitussektorin yhteistyöhalusta ja aktiivisuudesta. Rahoitussektori on suhtautunut erittäin pidättyvästi tiedonantovelvoitteisiin, jotka ulottuisivat suureen määrään rikoksia, mukaan lukien suhteellisen vähäiset rikokset. Komissio ehdottaa jäljempänä, että direktiivin velvoitteet ulotetaan koskemaan muitakin rahanpesulle alttiita ammatteja ja toimintoja, jotka eivät toistaiseksi useimmissa jäsenvaltioissa ole osallistuneet rahanpesun torjuntaan. Tässäkin yhteydessä useiden rikosten mukaanotto voisi tehdä mainittujen ammattien ja toimien aktiivisen osallistumisen monimutkaisemmaksi.

Komissio katsoo, että vakaviin rikoksiin perustuva tiedonantovelvollisuus saattaa olla liian laaja ottaen huomioon direktiivin tarpeet ja sen ulottaminen joihinkin rahoitusalan ulkopuolisiin toimiin. Komissio ehdottaa, että direktiivin tiedonantovelvoitteiden tulisi perustua toimintaan, joka liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai vahingoittaa Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.

Tämä lähestymistapa olisi yhdenmukainen järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta annetun toimintasuunnitelman kirjaimen ja perusajatuksen kanssa. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden ja laitosten lienee helpompi havaita epäillyt järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät tapaukset ja ilmoittaa niistä kuin arvioida taustalla olevan rikoksen vakavuutta ja täsmällistä rikosoikeudellista käsittelyä siitä säädettyjen vapausrangaistusten enimmäis- tai vähimmäismäärän perusteella.

Komissio uskoo, että rahoitusalan ja direktiivin soveltamisalaan sisällytettävien uusien ammattien ja toimintojen täysipainoinen sitoutuminen voidaan taata, kun selkeänä tavoitteena on järjestäytyneen rikollisuuden torjunta.

Jäsenvaltiot voivat luonnollisesti halutessaan ulottaa kansallisen rahanpesua koskevan lainsäädäntönsä koskemaan myös muita rikollisen toiminnan muotoja.

Soveltamisalaan kuuluvat rahoitusalan toiminnot

Vuoden 1991 direktiiviä sovelletaan luotto- ja rahoituslaitoksiin näiden käsitteiden laajimmassa merkityksessä.

Euroopan parlamentti ilmaisi kuitenkin maaliskuussa 1999 antamassaan mietinnössä ja päätöslauselmassa epäilyksensä siitä, kuuluvatko valuutanvaihtotoimistojen ja valuutansiirtotoimistojen kaltaiset erityistoiminnot selvästi direktiivin soveltamisalaan.

Direktiiviin sisältyvä rahoituslaitosten määritelmä perustuu toisen pankkidirektiivin liitteeseen ja on totta, että tämän liitteen eri kieliversioiden erot voivat aiheuttaa epävarmuutta direktiivin täsmällisestä soveltamisalasta. Käytettävissä olevien tietojen mukaan näitä toimintoja käytetään yhä enemmän rahanpesutarkoituksiin, joten niiden on sisällyttävä ehdottoman selkeästi direktiivin soveltamisalaan. Komissio ehdottaa, että kyseiset toiminnot sisällytetään rahoituslaitosten määritelmään.

Parlamentti ilmaisi myös epäilyksensä sijoituspalveluyritysten kuulumisesta direktiivin soveltamisalaan, koska sijoituspalveludirektiivi annettiin vuonna 1993 eli jonkin verran myöhemmin kuin rahanpesudirektiivi. Tilanteen selkiyttämiseksi komissio ehdottaa, että rahoituslaitosten määritelmää laajennetaan kattamaan sijoituspalveludirektiivissä tarkoitetut sijoituspalveluyritykset.

Soveltamisalaan kuuluvat rahoitusalan ulkopuoliset toiminnot

Direktiivin 12 artiklan mukaan "jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tämän direktiivin säännökset ulotetaan kokonaan tai osittain koskemaan sellaisia ammatteja ja yrityslajeja, joissa ei ole kyse 1 artiklassa tarkoitetuista luotto- ja rahoituslaitoksista, mutta joissa harjoitettava toiminta soveltuu erityisesti käytettäväksi rahanpesutarkoituksiin".

Kuten komission ensimmäisessä kertomuksessa todetaan, tässä artiklassa asetetaan velvoite, mutta sen väljä sanamuoto jättää jäsenvaltioille runsaasti harkinnanvaraa artiklan soveltamisessa.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että pankkialan rahanpesun vastaisten toimien tehostuttua rahanpesua harjoittavat tahot etsivät vaihtoehtoisia tapoja, joilla voidaan salata varojen rikollinen lähde.

Tämä suuntaus on havaittu FATF:n vuotuisissa toimintatapoja koskevissa kertomuksissa. Vuoden 1996-97 kertomuksessa todetaan seuraavaa: "rahanpesumenetelmien näkyvimpänä suuntauksena on muiden rahoituslaitosten kuin pankkien sekä pankkilaitoksiin verrattavissa olevien muiden kuin rahoituslaitosten lisääntyvä käyttö rahanpesuun. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että pankit osallistuvat entistä enemmän rahanpesun torjuntaan ..Rahanpesijöitä avustavat ammattimaisesti toimivat bulvaanit, jotka auttavat monin tavoin naamioimaan likaisen rahan alkuperän ja omistajat".

Rahoitusparatiiseista, pankkisalaisuudesta ja rahanpesusta vuonna 1998 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien huumevalvonta- ja rikostentorjuntatoimiston raportin mukaan lakimiehiä ja kirjanpitäjiä hyödynnetään usein rikollisten varojen alkuperän salaamisessa.

Myös kiinteistöalaa on lukuisissa tapauksissa käytetty rahanpesutarkoituksiin.

Rahanpesua käsittelevä yhteyskomitea on käsitellyt usein tätä asiaa. Eri ammattien, erityisesti lakimiesammattien, osallisuus on erityisen arkaluontoinen kysymys ottaen huomioon jokaisessa jäsenvaltiossa sovellettavat vaitiolovelvollisuutta ja luottamuksellisuutta koskevat velvollisuudet.

Tämä arkaluonteisuus ilmeni neuvoston ensimmäisestä komission kertomuksesta tekemistä päätelmistä, joissa kannustettiin yhtenäisempään direktiivin soveltamiseen erityisesti direktiivin soveltamisalaan kuuluvien ammattien ja yrityslajien osalta ottaen huomioon lakimiesammattien erityisaseman.

Ensimmäisestä komission kertomuksesta antamansa päätöslauselman 4 kohdassa Euroopan parlamentti "pyytää komissiota, ottaen huomioon yhteyskomitean valmistelut.... laatimaan ehdotuksen kyseisen direktiivin tarkistamisesta siten, että direktiiviä välittömästi aletaan soveltaa niihin ammatteihin ja yritysryhmiin, joita todistettavasti käytetään rahanpesuun tai joiden voidaan suoraan tai epäsuorasti katsoa olevan mukana tai todennäköisesti olevan mukana rahanpesussa".

Rahanpesun torjuntaan liittyvien sääntöjen soveltamisesta perinteisen rahoitussektorin ulkopuolisiin ammatteihin ja toimintoihin on keskusteltu myös muilla foorumeilla. Dublinissa joulukuussa 1996 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmiin sisältyy sitoumus soveltaa rahanpesudirektiiviä täysimääräisesti ja mahdollisesti ulottaa sen säännökset koskemaan tiettyjä perinteisen rahoitussektorin ulkopuolisia ammatteja ja toimielimiä. Dublinin Eurooppa-neuvosto perusti järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa varten korkean tason työryhmän, joka laati toimintasuunnitelman. Suosituksen 26, jossa käsitellään pääosin rahanpesun torjuntaa, e kohdassa todetaan, että "rahanpesua koskevan direktiivin 6 artiklassa mainittu tiedonantovelvoite olisi laajennettava koskemaan... direktiivissä mainittujen rahoituslaitosten lisäksi myös muita henkilöjä ja ammatteja". Tavoitteen määräpäiväksi on asetettiin vuoden 1998 loppu.

Euroopan parlamentti otti tämän kysymyksen uudelleen esille mietinnössään ja päätöslauselmassaan, jonka se antoi komission toisesta täytäntöönpanokertomuksesta. Maaliskuussa 1999 antamansa päätöslauselman D kohdan 1 alakohdassa Euroopan parlamentti

" kehottaa komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen rahanpesudirektiivin tarkistamiseksi;

katsoo, että tällaisen lainsäädäntöehdotuksen olisi sisällettävä seuraavat asiat:

(a) direktiivin soveltamisalan ulottaminen ammatteihin, jotka saattavat joutua mukaan rahanpesuun tai joutua rahanpesijöiden väärinkäytön kohteiksi, kuten kiinteistönvälittäjät, taidekauppiaat, huutokaupat, kasinot, valuutanvaihtotoimistot, arvotavaran kuljettajat, notaarit, kirjanpitäjät, asianajajat, veroneuvojat ja tilintarkastajat,

jotta

- näihin voidaan täysin tai osittain soveltaa direktiivissä annettuja säännöksiä, tai tarvittaessa

- näihin voidaan soveltaa myös määräyksiä, joissa otetaan huomioon näiden ammattien erityispiirteet, erityisesti niille ominainen vaitiolovelvollisuus,"

Komissio on Euroopan parlamentin kanssa yhtä mieltä useimpien edellä mainitussa päätöslauselmassa mainittujen ammattien ja toimintojen sisällyttämisestä direktiiviin.

Komission mielestä kiinteistöala, kirjanpitäjät, tilintarkastajat ja pelikasinot voidaan ottaa täysipainoisesti mukaan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan. Näille ammateille ja toiminnoille on asetettava velvollisuus tarkistaa asianmukaisesti asiakkaidensa henkilöllisyys ja ilmoittaa epäillyistä rahanpesutapauksista jäsenvaltioiden nimeämille rahanpesun torjunnasta vastaaville viranomaisille. Näille ammattiryhmille annettaisiin luonnollisesti oikeudellista suojaa siviili- tai rikosoikeudellisen vastuun varalta, mikäli ne ilmoittavat epäilyttävistä tapauksista.

Komissio suhtautuu varauksella taidekauppiaiden ja huutokaupanpitäjien sisällyttämiseen direktiivin soveltamisalaan, koska direktiivin soveltamisala ja nämä toiminnot ovat hankalia määrittää. Sääntöjen soveltamisen seuranta olisi myös vaikeaa. Direktiivin ulottaminen koskemaan taidekauppiaita herättäisi kysymyksen, pitäisikö direktiiviä soveltaa myös esimerkiksi loistoautojen kauppiaisiin, jalokiviliikkeisiin sekä postimerkkien ja kolikkojen välittäjiin.

Notaareihin ja muihin itsenäisiin lakimiesammattien harjoittajiin direktiivin velvoitteita sovellettaisiin vain silloin, kun ne osallistuvat rahoituksen tai yhtiöoikeuden piiriin kuuluviin toimiin, joissa rahanpesun riski on suurin.

Ottaen huomioon lakimiesammattien erityisaseman, jota muun muassa Euroopan parlamentti on korostanut, lakimiehet vapautettaisiin tunnistamis- ja ilmoitusvelvoitteista heidän edustaessaan tai puolustaessaan asiakasta oikeuskäsittelyissä. Jotta voidaan ottaa täysin huomioon Euroopan parlamentin edellyttämä vaitiolovelvollisuuden säilyttäminen, jäsenvaltiot voivat halutessaan antaa lakimiehille mahdollisuuden ilmoittaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä rahanpesuepäilyistään asianajajaliitolle tai vastaavalle ammatilliselle järjestölle sen sijaan, että ottaisivat yhteyttä rahanpesun torjunnasta vastaaviin viranomaisiin.

Jäsenvaltiot määrittävät soveliaat menettelyt, joita sovelletaan asianajajaliittojen tai muiden ammatillisten järjestöjen ja rahanpesun torjunnasta tavallisesti vastuussa olevien viranomaisten kanssa. Komissio seuraa tiiviisti näiden menettelyjen tehokkuutta.

Komissio pyrkii lakimiehiin sovellettavalla erityisellä käsittelytavalla saamaan tämän ammattikunnan mukaan rahanpesun torjuntaan ja samalla ottamaan huomioon sen erityisen roolin, joka lakimiehillä on yhteiskunnassamme. Vaitiolovelvollisuus on yleinen periaate, mutta sitä sovelletaan eri tavoin jäsenvaltioissa riippuen oikeusjärjestelmän rakenteesta. Ehdotuksen keskeisenä tavoitteena on tässä suhteessa vaikeuttaa potentiaalisten tai todellisten rahanpesijöiden pyrkimyksiä väärinkäyttää lakimiehen tarjoamia palveluja antamalla epätarkkoja tai puutteellisia tietoja ja luottamalla siihen, että havaitusta rahanpesusta ei ilmoiteta viranomaisille. Lakimies ei myöskään jäisi yksin epäillessään, että kyseessä on vakava rikos. Soveliaat seuraamukset tarvitaan kuitenkin niitä tapauksia varten, joissa ilmoitusta asianajajaliitolle ei tehdä, vaikka siihen olisi aihetta.

Asiakkaiden henkilöllisyyden toteaminen silloin, kun asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla suorittamassa liiketoimia

Direktiivin 3 artiklassa edellytetään, että pankkien ja rahoituslaitosten on vaadittava asiakkaitaan todistamaan henkilöllisyytensä, pidettävä rekistereitä ja toteutettava kohtuullisia toimia edunsaajien tunnistamiseksi.

Euroopan parlamentin ensimmäisessä mietinnössä ilmaistiin huoli siitä, että edellytykset todeta asiakkaan henkilöllisyys ovat heikenneet erityisesti silloin, kun kyseessä on suorapankkitoiminta.

Yhteyskomitea on useasti keskustellut ongelmista, joita voi ilmetä sellaisten liiketoimien kohdalla, joita suoritettaessa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla, ja se on laatinut useita periaatteita, joita noudattamalla voidaan varmistaa asiakkaiden henkilöllisyyden toteaminen.

Komissio katsoo, että nämä sovitut periaatteet, jotka voisivat toimia hyödyllisinä ohjeina, ja joita voitaisiin soveltaa joustavasti, tulisi sisällyttää direktiiviin lisäämällä siihen liite.

Komission mielestä tätä kysymystä on edelleen tarkkailtava tiiviisti, koska rahoitusalalla tapahtuu jatkuvasti teknistä kehitystä.

Tietojenvaihto

Rahanpesua koskeva tietojenvaihto tekee torjuntaan liittyvistä toimista selvästi tehokkaampia. Komissio ehdottaa integroitumisen tässä vaiheessa tietojenvaihtoa Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin liittyvistä lainvastaisista toimista.

Unionin toimia on tarkkailtava säännöllisesti tällä alalla

Komissio antaa jatkossakin säännöllisin väliajoin kertomuksia Euroopan parlamentille ja neuvostolle direktiivin täytäntöönpanosta ja toimien tehokkuudesta tällä alalla.

Osana tätä työtä on tarkkailtava lukuisia tähän ehdotukseen sisältyviä seikkoja. Näitä ovat erityisesti direktiivin soveltamisalaan sisällytettävien ammattien ja toimien reaktiot, itsenäisten lakimiesammattien harjoittajien tekemiä ilmoituksia koskevat erityisjärjestelyt ja asiakkaiden tunnistamisessa käytettävien menetelmien vaikutukset, kun asiakas ei sähköisessä kaupankäynnissä ole henkilökohtaisesti paikalla suorittamassa liiketoimia.

Huomautukset yksittäisistä artikloista

Vuoden 1991 direktiivin 1 artikla korvataan uudella artiklalla, johon sisältyviin määritelmiin ehdotetaan tehtäväksi lukuisia muutoksia seuraavasti:

_ sisällytetään 'luottolaitosten' ja 'rahoituslaitosten' määritelmään yhteisössä toimivien luotto- ja rahoituslaitosten sivukonttorit, jotta on selvää, että näiden sivukonttorien on ilmoitettava epäilyttävät tapaukset isäntävaltion viranomaisille, ja että isäntävaltion viranomaiset ovat vastuussa siitä, että rahanpesun torjunnassa käytettävät keinot ovat riittäviä,

_ ilmaistaan selvästi, että direktiiviä sovelletaan myös valuutanvaihtotoimistoihin ja valuutansiirtotoimistoihin,

_ direktiivin soveltamisalaan sisällytetään myös sijoituspalveluyritykset,

_ muutetaan 'rikollisen toiminnan' määritelmää siten, että se kattaa huumekaupan lisäksi koko järjestäytyneen rikollisuuden ja yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavat lainvastaiset toimet.

Uusi 2 a artikla

Tässä artiklassa laajennetaan niiden ammattien ja toimintojen määrää, joihin sovelletaan direktiivin velvoitteita. Vuoden 1991 direktiivissä tarkoitettuja luotto- ja rahoituslaitoksia kutsutaan direktiivin muissa kohdissa 'laitoksiksi', kun taas soveltamisalaan lisättyihin uusiin luonnollisiin ja oikeushenkilöihin viitataan käsitteellä 'henkilö'.

Artiklassa luetellaan ne toimet, joihin osallistuvat notaarit ja muiden lakimiesammattien harjoittajat kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Nämä toimet liittyvät pääasiassa rahoitukseen tai yhtiöoikeuteen.

Vuoden 1991 direktiivin 3 artikla korvataan uudella 3 artiklalla, joka koskee edelleen asiakkaiden henkilöllisyyden todistamiseen liittyviä vaatimuksia.

Direktiiviin lisätään säännös liiketoimista, joita suoritettaessa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla, ja samassa yhteydessä viitataan liitteessä määritettyihin periaatteisiin ja menettelyihin.

Pelimerkkejä ostaville pelikasinojen asiakkaille asetetaan erityinen ostettujen merkkien arvoa koskeva vähimmäismäärä, jonka ylittyessä henkilöllisyys on todistettava.

Vuoden 1991 direktiivin 6 artikla korvataan uudella artiklalla, joka koskee edelleen velvollisuutta ilmoittaa epäillyistä rahanpesutapauksista viranomaisille.

Tämä velvollisuus on kaikilla laitoksilla ja henkilöillä, joihin direktiiviä sovelletaan.

Jäsenvaltiot voivat halutessaan antaa itsenäisille lakimiesammattien harjoittajille mahdollisuuden ilmoittaa epäilyttävistä tapauksista asianajajaliitolle tai muulle ammatilliselle järjestölle. Tämä valinta on jätettävä jäsenvaltiolle, sillä ainakin yksi jäsenvaltio velvoittaa lakimiehet joissakin tapauksissa ilmoittamaan rahoitussektorin tapaan epäillyistä rahanpesutapauksista toimiessaan rahoituksen välittäjinä.

Ehdotuksen mukaan nämä ammatinharjoittajat vapautettaisiin ilmoitusvelvollisuudesta, jos he edustavat samaa asiakasta virallisessa oikeuskäsittelyssä. Poikkeusta ilmoitusvelvollisuudesta ei sovelleta, mikäli asiakas pyytää suorasti tai epäsuorasti neuvoja rahanpesun helpottamiseksi.

Direktiivin 12 artiklassa säädetään kansallisten rahanpesun torjunnasta vastaavien viranomaisten ja komission, silloin kun sillä on toimivaltaa, yhteistyöstä niissä tapauksissa, joissa petokset tai korruptio vahingoittavat Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.

Uuden 2 artiklan mukaan komissio tekee tutkimuksen lukuisista muutettuun direktiiviin sisältyvistä seikoista, mukaan lukien lakimiesammatteihin sovellettava erityisjärjestelmä ja sähköisessä kaupankäynnissä sovellettavan asiakkaiden tunnistamisjärjestelmän mahdolliset vaikutukset.

Muut säännöksiin tehtävät muutokset ovat luonteeltaan teknisiä, ja niiden tarkoitus on sisällyttää 'henkilöt' direktiivin soveltamisalaan.

Liite: Direktiiviin lisättävässä liitteessä määritetään rahanpesua tutkivan yhteyskomitean hyväksymät periaatteet ja menettelyt, joiden avulla asiakkaan henkilöllisyys todetaan, kun luotto- tai rahoituslaitoksen ja asiakkaan välillä ei ole suoraa yhteyttä.

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY muuttamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen sekä 95 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [9],

[9] EYVL

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [10],

[10] EYVL

noudattavat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä, [11]

[11] EYVL

sekä katsovat, että

1. neuvoston direktiivi 91/308/ETY rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä (jäljempänä 'direktiivi') annettiin 10 päivänä kesäkuuta 1991 [12],

[12] EYVL L 166, 28.6.1991, s. 77.

2. komissio on laatinut Euroopan parlamentille ja neuvostolle kaksi kertomusta, joissa annetaan direktiivin 17 artiklan mukaisesti tietoja direktiivin täytäntöönpanosta ja rahanpesun torjuntatoimissa saavutetusta edistyksestä [13],

[13] KOM(95)54 lopullinen ja KOM(1998)401 lopullinen.

3. komission kahdesta kertomuksesta antamissaan mietinnöissä ja päätöslauselmissa Euroopan parlamentti kehotti saattamaan vuoden 1991 direktiivin [14] ajan tasalle ja laajentamaan sen soveltamisalaa,

[14] Asiakirja A4-0187/96 ja EYVL C 198, 8.7.1996, s. 245; Asiakirja A4-0093/99 ja EYVL C

4. järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa käsittelevässä korkean tason työryhmän toimintasuunnitelmassa, jonka Amsterdamissa 16.-17. kesäkuuta 1997 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi, ja erityisesti sen suosituksessa 26, vaadittiin tehostamaan rahanpesun torjuntatoimia [15],

[15] EYVL C 251, 15.8.1997, s. 1.

5. on tarpeen, että direktiivi, joka on tärkeimpiä kansainvälisiä välineitä rahanpesun torjunnassa, saatetaan ajan tasalle komission päätelmien sekä Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden esittämien toiveiden mukaisesti; näin direktiivin pitäisi olla tämän alan parhaan kansainvälisen käytännön mukainen ja sen pitäisi edelleen asettaa korkeatasoiset standardit rahoitussektorin ja muiden rahanpesulle alttiiden toimintojen suojaamiseksi rikollisen toiminnan tuottaman hyödyn haitallisilta vaikutuksilta,

6. palvelukaupan yleissopimuksen mukaan jäsenvaltiot voivat hyväksyä tai toimeenpanna toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä julkisen moraalin suojelemiseksi sekä toteuttaa toimenpiteitä vakauden ja luotettavuuden turvaamiseksi, mukaan lukien rahoitusjärjestelmän vakauden ja eheyden turvaaminen; näillä toimenpiteillä ei tulisi asettaa rajoitteita, jotka eivät ole tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi;

7. direktiivissä ei todeta selvästi, minkä jäsenvaltion viranomaisille niiden luotto- ja rahoituslaitosten sivukonttorien, joiden pääkonttori on toisessa jäsenvaltiossa, tulee ilmoittaa epäilyttävistä liiketoimista eikä direktiivissä myöskään säädetä siitä, minkä jäsenvaltion viranomaisten on valvottava, että kyseiset sivukonttorit noudattavat direktiivin 11 artiklaa,

8. tätä kysymystä on käsitelty direktiivin 13 artiklan mukaisesti perustetun rahanpesua käsittelevän yhteyskomitean kokouksissa; sen jäsenvaltion viranomaisille, jossa sivukonttori sijaitsee, tulee ilmoittaa epäilyttävistä liiketoimista, ja näiden viranomaisten on täytettävä edellä mainitut velvollisuudet,

9. vastuun jakamisesta on säädettävä selvästi direktiivissä muuttamalla direktiivin 1 artiklaan sisältyvää "luottolaitoksen" ja "rahoituslaitoksen" määritelmää,

10. Euroopan parlamentti katsoo, että valuutanvaihtotoimistojen ja valuutansiirtotoimistojen toiminnot ovat alttiita rahanpesulle; näiden toimintojen tulisi jo kuulua direktiivin soveltamisalaan; tilanteen selventämiseksi nämä toiminnot on sisällytettävä selvästi direktiivin soveltamisalaan,

11. jotta rahoitusala kuuluisi mahdollisimman kattavasti direktiivin soveltamisalaan, on ilmaistava selvästi, että direktiiviä sovelletaan neuvoston direktiivissä 93/22/ETY (sijoituspalveludirektiivi) [16] tarkoitettuihin sijoituspalveluyrityksiin,

[16] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

12. direktiivissä jäsenvaltiot velvoitetaan vain torjumaan huumerikoksista saatavien voittojen pesua; viime vuosina rahanpesun määritelmää on pyritty laajentamaan siten, että se kattaa useampia alkurikoksia eli rahanpesun taustalla olevia rikoksia, mikä käy ilmi esimerkiksi rahanpesun torjuntaa johtavan rahoitusalan kansainvälisen rahanpesutyöryhmän (Financial Action Task Force, FATF) vuonna 1996 tarkistetuista 40:stä suosituksesta,

13. alkurikosten määritelmän laajentaminen helpottaa epäilyttävien liiketoimien ilmoittamista ja tämän alan kansainvälistä yhteistyötä; direktiivi on saatettava tältä osin ajan tasalle,

14. rahanpesua, rikoksentekovälineiden ja rikoksen tuottaman hyödyn tunnistamista, jäljittämistä, jäädyttämistä, takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemisesta koskevassa yhteisessä toiminnassa 3 päivältä joulukuuta 1998, jonka neuvosto on hyväksynyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella [17] jäsenvaltiot sitoutuvat rahanpesun kriminalisointia varten tekemään kaikista yhteisessä toiminnassa määritellyistä törkeistä rikoksista alkurikoksia,

[17] EYVL L 333, 9.12.1998, s. 1.

15. direktiivissä säädetään velvoitteista, jotka koskevat erityisesti ilmoittamista epäilyttävistä liiketoimista; olisi tarkoituksenmukaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan toimintasuunnitelman mukaista, että direktiivissä säädetty rahanpesun kieltäminen ulotettaisiin huumerikosten lisäksi koskemaan kaikkea järjestäytynyttä rikollisuutta sekä petoksia, korruptiota ja muita lainvastaisia toimia, jotka vahingoittavat yhteisöjen taloudellisia etuja perustamissopimuksen 280 artiklan tarkoittamalla tavalla,

16. tällaisten petosten, korruption ja muiden lainvastaisten toimien kyseessä ollessa rahanpesun torjunnasta vastuussa olevien jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission tulisi tehdä yhteistyötä ja vaihtaa tarvittavia tietoja,

17. neuvosto hyväksyi 21 päivänä joulukuuta 1998 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella yhteisen toiminnan, jonka mukaan rikollisjärjestöön kuuluminen on rikos Euroopan unionin jäsenvaltioissa [18]; tämä yhteinen toiminta heijastaa jäsenvaltioiden yksimielisyyttä siitä, että tällä alalla tarvitaan yhdenmukainen lähestymistapa,

[18] EYVL L 351, 29.12.1998, s.1.

18. kuten direktiivissä edellytetään, jokaisen jäsenvaltion rahoitusalan edustajat ja erityisesti luottolaitokset ovat tehneet ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista; voidaan havaita, että rahoitusalan valvonnan tiukentuminen on pakottanut rahanpesua harjoittavat tahot etsimään vaihtoehtoisia menetelmiä rikollisista toimista saatujen voittojen alkuperän salaamiseksi,

19. rahanpesua harjoittavat tahot ovat suuntautumassa yhä enemmän rahoitusalan ulkopuoliseen liiketoimintaan; tämän osoittavat myös rahoitusalan rahanpesutyöryhmän rahanpesun tekniikoista ja toimintatavoista tekemät tutkimukset,

20. direktiivin 12 artiklassa ulotetaan direktiivissä säädetyt velvoitteet koskemaan myös muita rahoitusalan ulkopuolisia riskialttiita ammatteja ja yrityslajeja,

21. rahanpesulle alttiista rahoitusalan ulkopuolisesta liiketoiminnasta on keskusteltu useaan otteeseen rahanpesun yhteyskomiteassa,

22. direktiivin velvoitteet, jotka koskevat henkilöllisyyden todistamista, rekisterien ylläpitoa ja epäilyttävien liiketoimien ilmoittamista, on ulotettava koskemaan rajoitettua määrää ammatteja ja toimintoja, joiden on osoitettu olevan alttiita rahanpesulle,

23. direktiivin säännöksiä on sovellettava notaareihin ja itsenäisiin lakimiesammattien harjoittajiin näiden suorittaessa määrältään rajoitettuja rahoitus- tai yritystoimintaan liittyviä liiketoimia, joihin liittyy suurin riski siitä, että mainittujen lakimiesammattien harjoittajien palveluja käytetään väärin tarkoituksena huumekaupasta tai järjestäytyneestä rikollisesta toiminnasta saatujen voittojen pesu,

24. ei ole direktiivin mukaan soveliasta velvoittaa itsenäisiä lakimiesammatin harjoittajia ilmoittamaan epäillystä rahanpesusta lakimiehen tai asianajotoimiston edustaessa asiakasta oikeuskäsittelyssä,

25. direktiivissä viitataan rahanpesun "vastustamisesta vastuussa oleviin viranomaisiin", joille epäilyttävistä liiketoimista on ilmoitettava; itsenäisten lakimiesammattien harjoittajien osalta, ja jotta otetaan asianmukaisesti huomioon lakimiehen vaitiolovelvollisuus asiakastaan kohtaan, jäsenvaltioille on annettava mahdollisuus nimetä asianajajaliitto tai muu ammatillinen järjestö vastuulliseksi viranomaiseksi; tällaisten ilmoitusten käsittelyä ja mahdollista toimittamista poliisi- tai oikeusviranomaisille koskevien sääntöjen laatiminen on jätettävä jäsenvaltioille, samoin kuin asianajajaliittojen tai ammatillisten elinten ja rahanpesun torjunnasta vastuussa olevien viranomaisten välisten yhteistyömuotojen määrittäminen,

26. rahoituspalveluja tilataan ja tarjotaan kasvavassa määrin siten (esimerkiksi postin, puhelimen tai tietokoneen välityksellä), että suora yhteys palvelun tarjoajan ja ostajan välillä on rajoitettu tai sitä ei ole lainkaan; myös näissä tapauksissa on noudatettava direktiivin säännöksiä asiakkaan henkilöllisyyden todistamisesta; rahanpesun yhteyskomitea on tutkinut näitä liiketoimia, joita suoritettaessa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla, ja hyväksynyt periaatteet ja menettelyt, joiden mukaan asiakkaan henkilöllisyys on todistettava; nämä periaatteet ja menettelyt on sisällytettävä direktiiviin liitteenä,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Direktiiviä 91/308/ETY muutetaan seuraavasti:

(1) Korvataan 1 artikla seuraavasti:

"1 artikla

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

- (A) 'luottolaitoksella' direktiivin 77/780/ETY [19] 1 artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa määriteltyjä luottolaitoksia, mukaan lukien tuon artiklan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetut sellaisten luottolaitosten yhteisössä sijaitsevat sivukonttorit, joiden kotipaikka on yhteisön alueella tai sen ulkopuolella,

[19] EYVL L 322, 17.12.1977, s. 30.

- (B) 'rahoituslaitoksella'

(1) yritystä, joka ei ole luottolaitos ja jonka pääasiallisen toiminnan muodostaa yhden tai useamman direktiivin 89/646/ETY liitteessä olevan luettelon 2-12 ja 14 kohtaan sisältyvän toiminnan harjoittaminen; näihin sisältyy valuutanvaihtotoimistojen ja valuutansiirtotoimistojen toiminta,

(2) vakuutusyritystä, joka on saanut toimiluvan direktiivin 79/267/ETY [20] mukaisesti, siltä osin kuin se harjoittaa kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa,

[20] EYVL L 63, 13.3.1979, s. 1.

(3) direktiivin 93/22/ETY 1 artiklassa tarkoitettua sijoituspalveluyritystä;

tämä rahoituslaitoksen määritelmä kattaa sellaisten rahoituslaitosten yhteisön alueella sijaitsevat sivukonttorit, joiden kotipaikat ovat yhteisön alueella tai sen ulkopuolella,

- (C) 'rahanpesulla' seuraavaa toimintaa, jos sitä harjoitetaan tahallisesti:

_ varojen muuntaminen tai siirtäminen tietoisena siitä, että ne on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen, tarkoituksin salata tai peittää niiden laiton alkuperä tai auttaa tällaisen toiminnan harjoittamiseen osallistuvaa välttämään hänen toimintansa oikeudellisia seuraamuksia,

_ varojen todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin, niitä koskevien määräämistoimien, liikkeiden taikka niiden todellisen omistajan tai niitä koskevien oikeuksien salaaminen tai peittely tietoisena siitä, että kyseiset varat on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen,

_ varojen hankkiminen, hallussa pitäminen tai käyttö tietoisena niiden vastaanottohetkellä siitä, että ne on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen,

_ osallistuminen kolmessa edellä olevassa kohdassa tarkoitettuihin toimiin tai yhteenliittyminen niitä varten taikka niitä koskeva yritys, avunanto, yllytys, suosiminen ja neuvominen.

Tietoisuus, tahallisuus tai tarkoitus, jota mainittujen toimien tunnusmerkistössä edellytetään, on voitava todeta objektiivisten tosiasiallisten olosuhteiden perusteella.

Rahanpesu on kyseessä myös, vaikka rahanpesun kohteena olevat varat ovat saaneet alkunsa toisen jäsenvaltion alueella tai yhteisön ulkopuolisessa maassa suoritetuista toimista.

- (D) 'varoilla' kaikenlaista varallisuutta kuten esineitä tai aineettomia oikeuksia, irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä sellaisia oikeudellisia todistuksia ja asiakirjoja, jotka ovat osoituksena tällaisten varojen omistuksesta tai osuudesta niihin.

- (E) 'rikollisella toiminnalla'

_ Wienin yleissopimuksen [21] 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa määriteltyä rikosta,

[21] Wienissä 19. joulukuuta 1988 tehty Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus huumaus- ja psykotrooppisten aineiden laittoman kaupan estämiseksi.

_ osallistumista järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvään toimintaan,

_ petosta, korruptiota tai muuta lainvastaista toimintaa, joka vahingoittaa tai todennäköisesti vahingoittaa Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja, ja

_ kaikkea muuta kussakin jäsenvaltiossa tämän direktiivin soveltamista varten sellaiseksi määriteltyä rikollista toimintaa.

- (F) 'toimivaltaisella viranomaisella' kansallisia viranomaisia, joilla lain tai asetuksen nojalla on valtuudet valvoa kaikkia laitoksia ja henkilöitä, joihin sovelletaan tämän direktiivin säännöksiä."

(2) Lisätään 2 a artikla seuraavasti:

"2 a artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä direktiivissä säädettyjä velvoitteita sovelletaan seuraaviin laitoksiin:

(1) tämän direktiivin 1 artiklan A alakohdassa määritellyt luottolaitokset,

(2) tämän direktiivin 1 artiklan B alakohdassa määritellyt rahoituslaitokset, ja

seuraaviin oikeushenkilöihin tai luonnollisiin henkilöihin näiden harjoittaessa ammattitoimintaa

(3) ulkopuoliset kirjanpitäjät ja tilintarkastajat

(4) kiinteistönvälittäjät

(5) notaarit ja muut itsenäiset lakimiesammattien harjoittajat näiden avustaessa tai edustaessa asiakkaitaan seuraavissa toimissa:

(a) kiinteistöjen tai liiketoimintayksikköjen ostaminen tai myyminen,

(b) asiakkaan rahavarojen, arvopaperien tai muiden varojen käsittely,

(c) pankki-, säästö- tai arvo-osuustilien avaaminen ja hoitaminen,

(d) yritysten, säätiöiden ja vastaavien yhteisöjen perustaminen, johtaminen tai toiminnasta vastaaminen,

(e) muiden kuin c alakohdassa mainittujen rahoitustapahtumien suorittaminen;

(6) jalokivien tai jalometallien tapaisten arvokkaiden tuotteiden välittäjät,

(7) rahan kuljettajat,

(8) pelikasinojen johtajat, omistajat ja toiminnasta vastaavat."

(3) Korvataan direktiivin 3 artikla seuraavasti:

"3 artikla

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tässä direktiivissä tarkoitetut luotto- ja rahoituslaitokset vaativat asiakkaitaan todistamaan henkilöllisyytensä todistusvoimaisella asiakirjalla, erityisesti laitosten kyseessä ollessa, kun ne aloittavat liikesuhteen, ja kun ne avaavat tilin tai säästötilin taikka tarjoavat säilytyspalveluja.

2. Vaatimus henkilöllisyyden todistamisesta koskee myös muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja asiakkaita silloin, kun heidän kanssaan suoritettavien liiketoimien kohteena oleva rahamäärä on vähintään 15 000 euroa riippumatta siitä, suoritetaanko liiketoimi yhdellä kertaa tai useina erillisinä, ilmeisesti toisiinsa yhteydessä olevina toimina. Jos rahamäärä ei ole tiedossa ajankohtana, jona toimeen ryhdytään, kyseisen laitoksen on todettava henkilöllisyys heti kun se saa rahamäärän tietoonsa ja toteaa, että vähimmäismäärä on saavutettu.

Kun laitos ryhtyy liikesuhteeseen tai tekee liiketoimen sellaisen asiakkaan kanssa, joka ei ole fyysisesti läsnä henkilöllisyyden todistamista varten, sovelletaan liitteessä määritettyjä periaatteita ja menettelyjä.

3. Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, vaatimus henkilöllisyyden todistamisesta ei koske vakuutussopimuksia, joita direktiivissä 79/267/ETY tarkoitetut vakuutusyritykset tekevät tuon direktiivin soveltamisalaan kuuluvan toiminnan yhteydessä, jos kausittaisen vakuutusmaksun tai kausittaisten vakuutusmaksujen vuotuinen määrä ei ole enempää kuin 1 000 euroa tai jos yhdellä kertaa suoritettavan vakuutusmaksun määrä ei ole enempää kuin 2 500 euroa. Jos kausittaisen vakuutusmaksun tai kausittaisten vakuutusmaksujen vuotuista määrää korotetaan siten, että ne ylittävät 1 000 euron vähimmäismäärän, vaaditaan henkilöllisyyden todistamista.

3 a. Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, vaatimus henkilöllisyyden todistamisesta koskee niitä pelikasinojen asiakkaita, jotka ostavat tai vaihtavat pelimerkkejä vähintään 1 000 euron arvosta.

4. Jäsenvaltiot voivat säätää, että henkilöllisyyden todistaminen ei ole pakollista sellaisten vakuutussopimusten osalta, jotka liittyvät työsopimukseen tai vakuutetun ammattiin perustuviin eläkejärjestelyihin, edellyttäen, että näihin sopimuksiin ei liity takaisinostolauseketta ja että niitä ei voida käyttää lainan vakuutena.

5. Jos on epäilyksiä siitä, toimivatko edellisissä kohdissa tarkoitetut asiakkaat omaan lukuunsa, tai kun on varmaa, että he eivät toimi omaan lukuunsa, laitosten ja henkilöiden, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, on kohtuullisella tavalla koetettava hankkia tieto niiden todellisesta henkilöllisyydestä, joiden puolesta nuo asiakkaat toimivat.

6. Laitosten ja henkilöiden, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, on suoritettava tällainen henkilöllisyyden toteaminen aina epäiltäessä rahanpesua, vaikka liiketoimen kohteena oleva rahamäärä jää säädettyjä vähimmäismääriä pienemmäksi.

7. Laitosten ja henkilöiden, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, ei tarvitse noudattaa tässä artiklassa säädettyä vaatimusta henkilöllisyyden todistamisesta, jos myös asiakas on tässä direktiivissä tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos.

8. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuihin toimiin liittyvät vaatimukset henkilöllisyyden todistamisesta täyttyvät, kun todetaan, että liiketoimeen liittyvä maksu veloitetaan tililtä, joka on 1 kohdan vaatimusten mukaisesti avattu asiakkaan nimiin tässä direktiivissä tarkoitetussa luottolaitoksessa."

(4) Korvataan direktiivin 4 ja 5 artiklassa käytetty ilmaisu "luotto- ja rahoituslaitokset" ilmaisulla "laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan".

(5) Korvataan direktiivin 6 artikla seuraavasti:

"6 artikla

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, sekä niiden johtajat ja työntekijät ovat varauksettomasti yhteistyössä rahanpesun vastustamisesta vastuussa olevien viranomaisten kanssa

(a) ilmoittamalla näille viranomaisille oma-aloitteisesti kaikista seikoista, jotka saattavat viitata rahanpesuun,

(b) toimittamalla näille viranomaisille niiden pyynnöstä kaikki tarvittavat tiedot sovellettavassa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti.

2. Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on toimitettava sen jäsenvaltion, johon laitos tai henkilö on sijoittautunut, niille viranomaisille, jotka ovat vastuussa rahanpesun torjunnasta. Nämä tiedot toimittaa tavallisesti laitoksen tai henkilön 11 artiklan 1 kohdassa säädettyjen menettelyjen mukaisesti nimeämä henkilö tai henkilöt.

3. Direktiivin 2 a artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen itsenäisten lakimiesammattien harjoittajien kyseessä ollessa jäsenvaltiot voivat nimetä tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi viranomaiseksi asianajajaliiton tai kyseessä olevan ammattiryhmän soveltuvan itsesääntelyelimen, jolloin jäsenvaltiot määrittävät soveliaat muodot näiden elinten ja muiden rahanpesun torjunnasta vastuussa olevien viranomaisten väliselle yhteistyölle.

Jäsenvaltiot eivät ole velvollisia soveltamaan 1 kohdassa säädettyjä velvoitteita näihin lakimiesammatin harjoittajiin niiden tietojen osalta, jotka he saavat asiakkaaltaan voidakseen toimia tämän edustajana oikeuskäsittelyssä. Poikkeusta 1 kohdassa säädetystä ilmoittamisvelvollisuudesta ei sovelleta, mikäli on perusteltu syy epäillä, että neuvoja pyydetään tarkoituksena helpottaa rahanpesua.

4. Viranomaisille 1 kohdan mukaisesti toimitettuja tietoja saa käyttää vain rahanpesun torjuntaan. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että tällaisia tietoja saa käyttää myös muihin tarkoituksiin."

6. Korvataan direktiivin 7 artikla seuraavasti:

"7 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, eivät toteuta liiketoimia, joiden ne tietävät tai epäilevät liittyvän rahanpesuun, ennen kuin ne ovat ilmoittaneet asiasta 6 artiklassa tarkoitetuille viranomaisille. Nämä viranomaiset voivat kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti antaa määräyksen, jolla liiketoimi kielletään. Jos tällaisen liiketoimen epäillään liittyvän rahanpesuun ja jos sitä on mahdotonta jättää toteuttamatta tällä tavoin tai se todennäköisesti vaikeuttaisi yrityksiä jäljittää epäillyn rahanpesujärjestelyn edunsaajia, kyseisten laitosten on ilmoitettava viranomaisille asiasta välittömästi jälkikäteen."

7. Korvataan direktiivin 8 artiklassa käytetty ilmaisu "luotto- ja rahoituslaitokset" ilmaisulla "laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan".

8. Korvataan direktiivin 9 artikla seuraavasti:

"9 artikla

Laitoksen tai henkilön, johon tätä direktiiviä sovelletaan, tai työntekijän tai johtajan vilpittömässä mielessä ilmaisemat 6 ja 7 artiklassa tarkoitetut tiedot rahanpesun vastustamisesta vastuussa oleville viranomaisille eivät merkitse sopimukseen eikä lakiin, asetuksiin tai hallinnollisiin määräyksiin perustuvan, tietojen ilmaisemista koskevan rajoituksen rikkomista eikä laitosta tai henkilöä taikka näiden johtajia tai työntekijöitä voida asettaa minkäänlaiseen vastuuseen tällä perusteella."

9. Korvataan direktiivin 10 artiklassa käytetty ilmaisu "luotto- ja rahoituslaitokset" ilmaisulla "laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan".

10. Korvataan direktiivin 11 artiklassa käytetty ilmaisu "luotto- ja rahoituslaitokset" ilmaisulla "laitokset ja henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan".

11.Korvataan 12 artikla seuraavasti:

"12 artikla

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tämän direktiivin säännökset ulotetaan kokonaan tai osittain koskemaan sellaisia ammatteja ja yrityslajeja, joissa ei ole kyse 2 a artiklassa tarkoitetuista laitoksista ja henkilöistä, mutta joissa harjoitettava toiminta soveltuu erityisesti käytettäväksi rahanpesutarkoituksiin.

2. Kun kyseessä on petos, korruptio tai muu lainvastainen toiminta, joka vahingoittaa tai todennäköisesti vahingoittaa Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja, 6 artiklassa tarkoitetut rahanpesun torjunnasta vastuussa olevat viranomaiset ja, toimivaltansa puitteissa, komissio tekevät yhteistyötä rahanpesun estämiseksi ja havaitsemiseksi. Tätä tarkoitusta varten ne vaihtavat epäilyttäviä liiketoimia koskevia asian kannalta merkityksellisiä tietoja. Näin vaihdettuihin tietoihin sovelletaan salassapitovelvollisuudesta annettuja sääntöjä.

3. Itsenäisten lakimiesammattien kyseessä ollessa jäsenvaltiot voivat vapauttaa asianajajaliitot ja ammatilliset itsesääntelyelimet 2 kohdassa säädetyistä velvoitteista."

2 artikla

Kolmen vuoden kuluessa tämän direktiivin voimaantulosta komissio tekee direktiivin 91/308/ETY 17 artiklassa säädetyn kertomuksen yhteydessä yksityiskohtaisen tutkimuksen itsenäisiin lakimiesammatin harjoittajiin sovellettavasta erityismenettelystä, asiakkaiden henkilöllisyyden toteamisesta niiden liiketoimien yhteydessä, joita suoritettaessa asiakas ei ole henkilökohtaisesti paikalla sekä mahdollisista vaikutuksista sähköiseen kaupankäyntiin.

3 artikla

1. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001.

2. Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiivin tai niitä virallisesti julkaistaessa niihin on liitettävä tällainen viittaus. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

4 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

LIITE

LUOTTO- JA RAHOITUSLAITOSTEN SUORITTAMA ASIAKKAIDEN (FYYSISTEN HENKILÖIDEN) HENKILÖLLISYYDEN Toteaminen NIISSÄ TAPAUKSISSA, JOISSA ASIAKAS EI OLE HENKILÖKOHTAISESTI PAIKALLA

Direktiiviä sovellettaessa on noudatettava seuraavia periaatteita todettaessa asiakkaan henkilöllisyyttä, kun tämä ei ole henkilökohtaisesti paikalla:

(i) Menettelyillä on varmistettava, että asiakkaan henkilöllisyys todetaan asianmukaisesti.

(ii) Menettelyjä voidaan soveltaa, mikäli voidaan kohtuudella olettaa, että asiakas ei välttele välitöntä kontaktia salatakseen todellisen henkilöllisyytensä, ja mikäli rahanpesua ei epäillä.

(iii) Menettelyjä ei sovelleta toimiin, joihin liittyy käteistä rahaa.

(iv) Direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa säädetyissä sisäisissä tarkastusmenettelyissä on otettava erityisesti huomioon liiketoimet, joita asiakas ei suorita henkilökohtaisesti.

(v) Kun liiketoimen suorittavan laitoksen (jäljempänä 'sopimuksen tekevä laitos') vastapuoli on asiakas, henkilöllisyyden toteamisessa voidaan soveltaa seuraavia menettelyjä:

a) Käytetään asiakasta lähinnä olevaa sopimuksen tekevän laitoksen toimipistettä tai edustustoa, jotta henkilöllisyys voidaan todeta asiakkaan ollessa henkilökohtaisesti paikalla.

b) Jos henkilöllisyyden toteaminen suoritetaan ilman, että asiakas on henkilökohtaisesti paikalla,

on vaadittava, että asiakas toimittaa jäljennöksen virallisesta henkilöllisyystodistuksestaan tai kyseisen asiakirjan virallisen tunnistenumeron. Erityistä huomiota on kiinnitettävä asiakkaan osoitteen tarkistamiseen, mikäli se ilmoitetaan henkilöllisyystodistuksessa (liiketoimea koskevat asiakirjat esimerkiksi lähetetään asiakkaan osoitteeseen kirjattuna kirjeenä vastaanottotodistuksella varustettuna),

ensimmäinen liiketoimeen liittyvä maksusuoritus maksetaan tilille, joka on avattu asiakkaan nimiin Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella sijaitsevassa luottolaitoksessa. Valtiot voivat sallia maksujen suorittamisen hyvämaineisten yhteisön ulkopuolisissa valtioissa sijaitsevien luottolaitosten tileille, mikäli kyseiset laitokset soveltavat vastaavia rahanpesun torjuntaa koskevia standardeja,

sopimuksen tekevän laitoksen on huolellisesti todettava, että sen tilin, jolle maksu suoritetaan, haltijan henkilöllisyys vastaa asiakkaan henkilöllisyystodistuksesta todettua (tai henkilöllisyystodistuksen numeron perusteella todettua) henkilöllisyyttä. Sopimuksen tekevän laitoksen on epäselvissä tilanteissa otettava yhteys luottolaitokseen, jossa tili on avattu, jotta tilinhaltijan henkilöllisyys voidaan varmistaa. Jos henkilöllisyyttä ei voida näin todeta, luottolaitosta on vaadittava toimittamaan tilinhaltijan henkilöllisyyden osoittava todistus, jossa vahvistetaan, että henkilöllisyyden toteaminen on suoritettu asianmukaisesti ja asiakkaan tiedot on rekisteröity direktiivin säännösten mukaisesti.

c) henkilöllisyyden todistamisvaatimuksista voidaan tiettyjen vakuutusliiketoimien kyseessä ollessa poiketa, mikäli maksu "veloitetaan tililtä, joka on 1 kohdan vaatimusten mukaisesti avattu asiakkaan nimiin luottolaitoksessa (3 artiklan 8 kohta)".

(vi) Kun sopimuksen tekevän laitoksen vastapuoli on toinen laitos, joka toimii asiakkaan lukuun, toimitaan seuraavasti:

a) Jos vastapuolen kotipaikka sijaitsee Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella, sopimuksen tekevän laitoksen ei tarvitse todeta asiakkaan henkilöllisyyttä (direktiivin 3 artiklan 7 kohta).

b) Jos vastapuolen kotipaikka on Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolella, laitoksen on tarkistettava vastapuolen yksilöintitiedot (paitsi jos ne ovat yleisesti tiedossa) luotettavasta luotto- ja rahoituslaitosten hakemistosta. Mikäli tietoja ei voida näin tarkistaa, laitoksen on pyrittävä tarkistamaan vastapuolen yksilöintitiedot yhteisön ulkopuolisen valtion valvontaviranomaisilta. Laitoksen on myös "kohtuullisella tavalla koetettava hankkia tieto" vastapuolen asiakkaan (liiketoimen edunsaaja) henkilöllisyydestä (direktiivin 3 artiklan 5 kohta). Tämä "kohtuullinen tapa" voi tarkoittaa yksinkertaisesti asiakkaan nimen ja osoitteen kysymistä, jos kyseisessä valtiossa sovelletaan vastaavia henkilöllisyyden todistamista koskevia vaatimuksia. Mikäli kyseisessä valtiossa ei sovelleta vastaavia henkilöllisyyden todistamista koskevia vaatimuksia, vastapuolelta voidaan myös pyytää todistusta, jossa todetaan, että asiakkaan henkilöllisyys on todettu ja rekisteröity asianmukaisesti.

(vii) Edellä mainitut menettelyt eivät estä muiden menettelyjen soveltamista, jos asiakkaan henkilöllisyys voidaan toimivaltaisten viranomaisten mielestä niitä käyttäen todeta yhtä luotettavasti myös rahoitustoimissa, joita asiakas ei suorita henkilökohtaisesti.