Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Taloudellista energiankäyttöä (RUE) edistävä politiikka Euroopan unionissa ja sen jäsenyyttä hakevissa maissa"

(98/C 407/25)

Talous- ja sosiaalikomitea päätti 29. tammikuuta 1998 työjärjestyksensä 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti antaa lausunnon aiheesta "Taloudellista energiankäyttöä (RUE) edistävä politiikka Euroopan unionissa ja sen jäsenyyttä hakevissa maissa".

Asian valmistelusta vastannut energia-, ydinvoima- ja tutkimusjaosto antoi lausuntonsa 22. heinäkuuta 1998. Esittelijä oli Bernardo Hernández Bataller.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 9. 10. syyskuuta 1998 pitämässään 357. täysistunnossa (syyskuun 9. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon äänin 95 puolesta, yksi vastaan kahden pidättyessä äänestämästä.

1. Talous- ja sosiaalikomitean suositukset taloudellista energiankäyttöä edistävän politiikan kehittämiseksi

Komitea ottaa huomioon,

1.1. että taloudellisella energiankäytöllä (Rational Use of Energy, RUE) on suuri merkitys Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn ylläpitämiselle, ympäristönsuojelulle, luonnonvarojen säilyttämiselle ja työpaikkojen luomiselle.

1.2. että energiankulutuksen optimointiin tähtäävistä lukuisista aloitteista huolimatta saavutettuja tuloksia ei ole tutkittu perusteellisesti, jotta painopistealat voitaisiin määritellä ja ohjelmia hyödynnettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

1.3. että jäsenvaltioiden ja yhteisön ohjelmien välillä on koordinoinnin puutetta, joka koskee sekä taloudelliseen energiankäyttöön tähtääviä ohjelmia että monialaista koordinointia muiden aloitteiden kuten TTK-ohjelman, työpaikkojen luomisen tai rakennekehityksen kanssa.

1.4. että energiaintensiteetti eli energiakustannusten osuus BKT:sta ei enää laske vaan on jopa alkanut nousta eräissä maissa.

1.5. että Kiotossa tehdyt sopimukset kasvihuonepäästöjen supistamisesta () edellyttävät, että jatkuvasti pyritään järkiperäistämään energiankulutus, joka on yksi ilmiön pääaiheuttajista.

1.6. että energian hinnan lasku/vakauttaminen joka tosin riippuu suhdanteista saattaa vaikuttaa kielteisesti siihen, miten kuluttaja mieltää energiaa käyttäessään kulutuksen järkiperäistämisen merkityksen.

1.7. että vaikka energia-alan vapauttaminen ja sähköntuotannon, -siirron ja -jakelun eriyttäminen sähkölaitoksissa tehostavat alaa, supistavat kustannuksia ja parantavat Euroopan kilpailukykyä, ne hämärtävät kysynnänhallintaohjelmien (englanniksi DSM) aikaansaamaa hyötyä, koska järjestelmän kuormituksen parantumisesta saatavaa hyötyä on vaikea siirtää jakelu/markkinointiyhtiöille ().

1.8. että toimintojen eriyttäminen vaikeuttaa integroidun resurssisuunnittelun (englanniksi LCP) käyttöönottoa, koska suunnittelussa on otettava huomioon energian tuotantoon, siirtoon ja jakeluprosessiin liittyvät ulkoiset tekijät.

1.9. että komitea on antanut useita lausuntoja CO2-päästöjen supistamiseen tähtäävistä strategioista ja muista kasvihuoneilmiötä aiheuttavista toimista (), uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä () sekä energiatehokkuudesta ja taloudellisesta energiankäytöstä ().

1.10. että komissio on julkaissut hiljattain tiedonannon aiheesta "Energiatehokkuus Euroopan yhteisössä strategia energian taloudellista käyttöä varten" (), jossa tarkastellaan tiettyjä tekijöitä, jotka on otettava RUE-politiikan koordinoidun toimintasuunnitelman laatimisesta käytävän keskustelun lähtökohdaksi ().

1.11. että äskettäin hyväksytty ehdotus viidenneksi TTK-puiteohjelmaksi, jossa energiahankkeet ovat osa kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua, antaa oivan tilaisuuden edistää yhteisön sisäistä teknologista kehittämistä etsimällä energiankäytön tehostamiseen tähtääviä ratkaisuja.

Komitea suosittaa,

1.12. että kunkin jäsenvaltion komiteoista muodostetaan virtuaaliverkko, jota Euroopan komission energia-asioista vastaava pääosasto koordinoi () Euroopan ympäristökeskuksen tuella ja jonka avulla on mahdollisuus analysoida taloudelliseen energiankäyttöön (RUE) tähtääviä ohjelmia ja ehdottaa korjaavia toimenpiteitä.

1.13. että verkko tukee komission tiedonannossa () esitetyn toimintasuunnitelman laadintaa ja täytäntöönpanoa ja että jäsenvaltiot rahoittavat verkon toiminnan, sen lisäksi että sille myönnetään tukea Save II -ohjelmasta.

1.14. että luodaan viitteelliset perusteet ja menettelytavat, joiden avulla määritellään jäsenvaltioiden energiaindikaattoreiden lähentyminen ja joiden perusteella voidaan tarkastella jäsenvaltioiden kehittämien ohjelmien yhdenmukaisuutta ja löytää selittäviä tekijöitä mahdollisiin eroavuuksiin; että indikaattorit ovat erityisen mielenkiintoisia uusille hakijamaille, joiden lähtökohta on yleisesti ottaen muita heikompi.

1.15. että EU:n ohjelmia koordinoidaan, jotta niiden vaikutus energiankulutukseen otettaisiin alusta asti huomioon samaan tapaan kuin niiden ympäristövaikutukset ja että jäsenvaltioiden ohjelmakomiteoiden tulee olla entistä aktiivisempia toimittaessaan tietoja, vaihtaessaan kokemuksia ja hyväksyessään suosituksia.

1.16. että edistetään direktiivien siirtämistä kansalliseen lainsäädäntöön ja annetaan asianmukaiset valvonta- ja seurantamekanismit sisältäviä erityisasetuksia, mikä on erityisen tärkeää kodinkoneiden kulutusmerkinnöissä, rakennuksissa ja liikenteessä.

1.17. että käynnistetään asianmukaisesti suunnattuja ja toteutettavia yleisiä tiedotuskampanjoita ja ala-asteen opetukseen tarkoitettuja kampanjoita, joilla muokataan yleistä mielipidettä ja saadaan ihmiset vaatimaan asetusten noudattamista.

1.18. että toteutetaan esittelyhankkeita ja levitetään tietoa niiden tuloksista yhteistyössä laitetoimittajien kanssa; niiden on voitava lisätä ja monipuolistaa tarjontaansa tehokkaammilla, tuontilaitteistot korvaavilla ratkaisuilla.

1.19. että hankkeiden esittelyluonteisuuteen ja asetusten soveltamiseen on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota jäsenyyttä hakevissa maissa, joiden energiankulutuksen indikaattorit ovat yleensä muita tehottomampia.

1.20. että energialaitosten on oltava aktiivisia ja vähennettävä omaa kulutustaan, siirto- ja jakeluhukkaansa sekä etsittävä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä taloudellisesti mahdollisimman tuottoisia DSM-ratkaisuja.

1.21. että jakelu/markkinointiyhtiöitä kannustetaan tarjoamaan sellaisia energiansäästömalleja, jotka pystyvät kilpailemaan energiantuottajien tai maahantuojien ehdotusten kanssa; mallien taloudellisissa kannattavuuslaskelmissa on otettava huomioon taloudelliseen energiankulutukseen tähtäävistä toimenpiteistä saatava pitkän aikavälin hyöty.

1.22. että uusi RUE-toimintakehys on suunniteltava siten, että se sopii yhteen energia-alan sisämarkkinoiden periaatteiden kanssa, ja että samanaikaisesti vahvistetaan alalla toimivien valtakunnallisten/alueellisten virastojen institutionaalista asemaa ja luodaan otollinen maaperä energiapalveluyritysten perustamiselle.

1.23. että energiaa kuluttavia yhtiöitä ja jäsenvaltioiden viranomaisia kannustetaan tekemään keskenään entistä sitovampia vapaaehtoisia alakohtaisia sopimuksia, joiden määrittelyssä ja ratkaisuissa huomioidaan energia- ja ympäristöhyödyn lisäksi myös tuotannon parantaminen ja mukavuusnäkökohdat.

1.24. että unionin ulkopuolisissa maissa kannustetaan noudattamaan samoja energiatehokkuus- ja ympäristövaikutuskriteerejä kuin yhteisössä.

1.25. että tutkitaan energia-alalle myönnetyn tuen supistamisen ja energian loppuhintaan vaikuttavien eriytettyjen verojen käyttöönoton keskipitkän ja pitkän aikavälin taloudellisia vaikutuksia silloin, kun toimenpiteissä otetaan huomioon energiaketjun epähyöty niin, ettei niillä ole kielteistä vaikutusta talouselämän osa-alueiden kilpailuasemaan yhteisön sisällä eikä yhteisön ulkopuolisissa maissa ja toimenpiteillä voidaan tukea erityisesti tehokkaimpia ratkaisuja eniten soveltavia aloja.

2. Johdanto

2.1. Energia on jokapäiväisten toimintojen perustekijä, ja sillä on huomattava vaikutus tuotantokustannuksiin, kotitalouksiin, ympäristöön, teknologiseen kehitykseen ja työpaikkojen luomiseen.

2.2. Energiankysynnän kehittyminen liittyy muun muassa seuraaviin, eri tavoin joustaviin tekijöihin: BKT:n kasvu ja rakenne, käytettävissä olevat polttoainetyypit, tehokas energiankäyttö ja hintarakenne.

2.3. Taloudellinen energiankäyttö merkitsee tuotantokapasiteetin ja elämänlaadun säilyttämistä ennallaan, vaikka energiankäyttöä vähennetään. RUE edellyttää näin ollen muun muassa teknologian uudenaikaistamista, entistä energiatehokkaampien materiaalien käyttöä tai sitä, että kuluttajat saadaan tiedostamaan tehottoman energiankäytön haitat. Taloudellinen energiankäyttö tarkoittaa yleisesti nämä kolme muuttujaa huomioivaa koordinoitua toimintaa.

2.4. EU on parantanut energiaintensiteettiään (energiakustannusten osuus BKT:sta), jonka vuotuinen lasku on ollut 1,7 % vuosina 1985 1990 ja 0,6 % vuosina 1990 1995, kun ilmastotekijöitä ei oteta huomioon. Tehokkaimmat sektorit ovat olleet teollisuus (vuosittain 2,5 % koko tarkastelukauden ajan vaikka alalla on ollut kriisikausia, jolloin tuotantokapasiteettia ei ole optimoitu sekä palvelualat ja kotitaloudet vuosittain 1,8 %). Vastaavasti tehottominta on ollut liikenne, jonka energiaintensiteetti on kasvanut +1 % vuodessa. Energiaintensiteetin myönteisessä kehityksessä on havaittavissa hidastumista, joskin luvuissa on maakohtaisia eroja.

2.5. Maiden välisten erojen syitä ovat muun muassa niiden talousrakenne, taloudellista energiankäyttöä edistävän aktiivisen politiikan kehittämisaste ja yleisen mielipiteen muokkaamisen teho sekä taloudellisen kehittyneisyyden aste, teknologiset muutokset ja hintarakenne. Tämä on epäilemättä merkittävä näkökohta, sillä erot ovat huomattavia. Se käy ilmi teollisuuden ääritapauksista: polttoöljyn hinta vaihtelee Belgian 82 ecusta/toe Suomen 170 ecuun/toe, maakaasun Belgian 87 ecusta/toe Irlannin 228 ecuun/toe ja sähkön Ruotsin 354 ecusta/toe Italian 903 ecuun/toe. Loppuhinta ei missään tapauksessa kerro koko totuutta, koska pääasiallisina kuluttajina toimivilla yrityksillä on kahdenkeskisiä sopimuksia.

2.6. Tässä yhteydessä on tärkeää todeta, että kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan teollisuuden loppuhinnat ovat Yhdysvalloissa huomattavasti alhaisemmat kuin EU:ssa (polttoaineiden hinnat puolet halvempia ja sähkön hinta 60 % alhaisempi). Näin on asian laita myös monissa kehitysmaissa varsinkin sähkön osalta, mikä vaikuttaa kielteisesti eurooppalaisten yritysten kustannusrakenteeseen ja suosii yrityssiirtoja. Japanissa tilanne on toisenlainen, sillä etenkin sähkön ja maakaasun hinta on lähes kaksinkertainen, mutta maan teollisuustuotteilla on tavallisesti suurempi lisäarvo.

2.7. Euroopan korkeat hinnat ovat kannustaneet taloudelliseen energiankäyttöön tähtääviin toimiin, mutta koska reaalihinnat ovat nykyään vakiintumassa tai jopa laskussa, se saattaa olla omiaan hillitsemään taloudellista energiankäyttöä edistävän politiikan toteuttamista ja lujittamista. Tällaisen politiikan ylläpitäminen ja vahvistaminen on kuitenkin kilpailun, ympäristön ja työllisyyden kannalta välttämätöntä.

2.8. Suurimmassa osassa hakijamaista varsinkin kotitalouksien kuluttaman energian hinta on alhaisempi kuin EU:n jäsenvaltioissa. Suorat tai ristikkäiset tuet on näin ollen lakkautettava asteittain ja löydettävä ratkaisuja, jotka eivät vaikuta tuntuvasti väestön elintasoon.

3. Energia ja ympäristö

3.1. Fossiilisten polttoaineiden tuotanto, jalostaminen ja käyttö muodostavat kolme neljännestä ihmisten aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, jotka ovat suurin kasvihuoneilmiön seurauksena mahdollisesti tapahtuvan ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Juuri CO2:n sekä N2O:n ja metaanin vuoksi energia-ala on kyseisen ilmiön pääasiallisin aiheuttaja. Yleisesti ottaen jäsenvaltioiden CO2-päästöt ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana säilyneet ennallaan, vaikka asukasta kohti laskettuina ne ovat jonkin verran laskeneet (0,2 %) samana ajanjaksona. Päästöistä 70 % on peräisin EU:n neljästä suuresta valtiosta, joista Saksa on ensimmäisellä sijalla, joskin sen päästöt ovat viimeisen viiden vuoden aikana supistuneet 3 %.

3.2. Suurin osa CO2-päästöistä on peräisin sähköntuotannosta, mutta osuus on säilynyt lähes ennallaan (noin 0,3 % vuodessa), vaikka sähköntuotanto onkin kasvanut sitä nopeammin (1,5 % vuodessa) kaasuvoimaloiden sekä vastapaine- ja yhdistelmätuotannon vallatessa alaa. Kysyntäpuolella vain liikenteen osuus päästöistä kasvaa jatkuvasti: vuonna 1985 osuus oli 19 % ja vuonna 1995 jo 26 %. Muilla aloilla arvot ovat käytännöllisesti katsoen pysyneet vakaina.

3.3. Neuvoston (ympäristöministerit) kokouksissa 3. maaliskuuta ja 19. kesäkuuta 1997 kasvihuonekaasupäästöjen supistustavoitteeksi asetettiin 15 % vuosina 1990 2010 ja välitavoitteeksi 7,5 % vuonna 2005. Vaikka maapallon ilmastonmuutosta käsitelleessä Kioton kokouksessa asetettiin tavoitteeksi nimenomaisesti päästöjen alentaminen ja EU:n tavoitteeksi sovittiin vain 8 %, tavoitteen lähtökohtaa pidetään nykyisen talouskasvun puitteissa realistisena.

3.4. Energiaperäisiä saastuttajia ovat hiilidioksidin lisäksi rikkidioksidi (SO2) ja typpioksidit (NOx), joiden aiheuttamat ongelmat liittyvät happosateisiin ja terveyshaittoihin ja jotka omalta osaltaan vaikuttavat kasvihuoneilmiöön. Yleisesti ottaen rikkidioksidipäästöt ovat supistumassa, koska polttoaineiden rikkipitoisuus on vähentynyt, teollisuuslaitosten valvonta- ja säätelyjärjestelmät ovat kehittyneet ja kiinteät polttoaineet on korvattu öljyllä ja maakaasulla. Typpioksidipäästöt ovat myös supistumassa, mutta vähemmän kuin rikkidioksidipäästöt, koska sekä liikkuvissa että kiinteissä polttojärjestelmissä on alettu käyttää katalysaattoreita ja säätelymekanismeja.

3.5. Useimpien hakijamaiden sähköntuotanto ja taajamien lämmöntuotanto perustuu hiilen käyttöön, mikä lisää EU:n kasvihuonepäästöjä entisestään. Tämän vuoksi päästöjen supistamiseen on löydettävä aiempaa tehokkaampia teknologiaratkaisuja ja parannettava niiden hallinnointia siten, että toimilla ei ole tuntuvaa vaikutusta tuotantokustannuksiin.

3.6. Eräissä hakijamaissa liikenteen asema on muuttunut perinpohjaisesti: tähän asti liikenne oli rautateiden varassa, mutta nyt on tieliikenteen käyttö lisääntynyt huomattavasti. Monet ajoneuvot ovat lisäksi huonotehoisia, millä on kielteinen vaikutus energiankulutukseen ja ilman saastumiseen.

4. Taloudellinen energiankäyttö ja työllisyys ()

4.1. Kuluttamatta jääneestä energiasta saatavat tulot edistävät yleensä työpaikkojen syntymistä. Tähän liittyvät laitteistojen monipuolistaminen, tuotantolaitosten huollon parantaminen ja säännöllistäminen sekä resurssien kohdentaminen entistä paremmin laitosten suunnittelu-, toteutus- ja käynnistysvaiheeseen. Lisäksi lämmön ja sähkön yhdistelmätuotanto ja sähkön itsenäinen tuotanto luovat työpaikkoja.

4.2. Joissakin energiankulutusta parantavissa hankkeissa prosesseja on automatisoitu ja alettu hallinnoida integroidusti. Tämä on toisaalta lisännyt tuottavuutta, toisaalta uudistanut sisäistä organisaatiota, millä ei yleisesti ottaen ole ollut kielteisiä työllisyysvaikutuksia.

4.3. Eräs tärkeä näkökohta on se, ettei RUE-hankkeilla ole samanlaista epätaloudellista vaikutusta kuin suurhankkeilla, jotka päätyttyään vaikeuttavat laitteistotoimittajien uudelleensuuntautumista ja/tai käyttöä uusiin tarkoituksiin. Laitteistojen suhteellisen pieni koko auttaa osaltaan yrityksiä monipuolistamaan tuotteitaan, mikä vaikuttaa myönteisesti resurssien optimointiin ja yritysten mahdolliseen herkkyyteen reagoida kriiseihin.

4.4. Tästä voidaan tehdä kolme johtopäätöstä. Käyttämättä jäänyt energia kasvattaa automaattisesti kyseisen tuotannonalan voittomarginaalia, mikä hyvin todennäköisesti parantaa alan kilpailukykyä. Korvattaessa energia laitteistoilla ulkoa tuotu energia korvataan useimmiten hyvin todennäköisesti eurooppalaisella teknologialla, materiaaleilla ja työvoimalla (EU:n oma energiavaje katetaan pääasiallisesti energiantuonnilla). Kotitalouksista voidaan tehdä samantapainen johtopäätös, koska niiden käytettävissä olevat tulot kasvavat, mikä lisää säästämistä (prosessi käynnistyy itsestään) ja kasvattaa potentiaalisia työpaikkoja luovaa kulutusta.

5. Taloudellista energiankäyttöä edistävä politiikka

5.1. Koska energiankulutuksen tehostamisella on sekä mikro- että makrotaloudellisia vaikutuksia, hallinnon eri tahot ovat käynnistäneet lukuisia taloudelliseen energiankäyttöön tähtääviä ohjelmia parantaakseen energiaintensiteettiään. Ohjelmilla pyritään parantamaan teollisuuden kilpailukykyä ja kansalaisten elämänlaatua, vähentämään päästöjen vaikutusta ilmakehään, monipuolistamaan laitteistotarjontaa ja minimoimaan taloudellisen kasvun herkkyys.

5.2. RUE-politiikan perustana ovat ensisijaisesti kolmenlaiset toimet: toimet, joilla on taloudellisia vaikutuksia tukien tai tariffikorotusten muodossa (etenkin veroina), toimet, joilla annetaan tietoa kussakin tapauksessa sopivimmista ratkaisuista sekä toimet, joissa käyttäytymistä ja tottumuksia muutetaan lailla. Liitetaulukoissa esitetään joukko EU:n jäsenvaltioiden toteuttamia tyypillisiä toimenpiteitä, jotka kaikki ovat kolmen edellä mainitun toimintalinjan mukaisia.

5.3. Eräät uudet hakijamaat ovat perustaneet kansainvälisen tuen turvin virastoja, jotka olisi vastaisuudessa syytä liittää EU:n nykyisiin verkostoihin. Tärkein haaste on kuitenkin saada maissa toimineiden entisten energiatarkastuksista vastanneiden tahojen kapasiteetti mukaan järjestelmään.

5.4. Toimien kirjo on valtaisa, ja vaikka jotkut niistä eivät ole juuri olleet pysyviä, ne on kaikki pantu täytäntöön vaihtelevalla menestyksellä. Vaikka energiankulutuksen järkiperäistämiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten on jo todettu, taloudelliseen energiankäyttöön tähtäävien toimien onnistuminen riippuu paljolti siitä, miten yleinen mielipide saadaan valveutetuksi.

5.5. Tiedotustoimet ja toimet, joilla pyritään löytämään kullekin alalle sopivin ratkaisu, ovat kaikissa maissa yleisimpiä. Tästä ryhmästä mainittakoon seuraavat:

Tarkastukset, jotka olivat vuosien 1973 ja 1979 öljykriisien alkuaikoina avainasemassa ja jotka saivat huomion kiinnittymään energiankulutukseen. Aiemmista järjestelmällisistä tarkastuksista on luovuttu, ja niiden sijaan tarkastuksia tehdään ainoastaan tiettyihin kohteisiin.

Yleiset tiedotuskampanjat, joita ei käytännössä enää järjestetä, koska niiden kustannukset ovat korkeat, niillä ei ole jatkuvuutta eikä niiden tuloksia seurata.

Esitelmätilaisuuksia ja julkaisuja on puolestaan ruuhkaksi asti, eivätkä etenkään julkaisut ole aina ajantasaisia. Joissakin maissa suurelle yhteisölle suunnatussa perustiedotuksessa on aukkoja.

5.6. Kannustustoimista ja julkisesta tuesta mainittakoon seuraavat seikat:

Teknologinen kehittäminen on aina selvä kannustin energian taloudelliseen käyttöön, vaikka ohjelmia ei olekaan täysin koordinoitu eikä hankkeiden epäonnistumista ole otettu huomioon etsimällä hankkeista mahdollisesti saatavaa epäsuoraa tai lisähyötyä.

Alakohtaisia sopimuksia voidaan hyvin tehdä, jos hallintoviranomaisilla on tarjota kannustimia vastapuolelle, olivatpa nämä teollisuuslaitoksia tai suurkuluttajia. Säännösten tavoin alakohtaisia sopimuksia on seurattava asianmukaisesti ja toimien tuloksista tai epäonnistumisista tiedottamista on tehostettava.

Tukijärjestelmä on osoittautunut selvästi puutteelliseksi, sillä hankkeiden toteutusolosuhteita ei useinkaan ole selvitetty, ja energiaan liittyvää hyötyä on toisinaan vaikea erottaa hankkeesta saatavasta muunlaisesta hyödystä.

Talouden liberalisoituessa entistä enemmän valtion tuki on yhä rajallisempaa. Valtio käynnistää pikemminkin tiedotuskampanjoita kuin myöntää avustuksia tai valvoo tiukasti säännösten täytäntöönpanoa.

Energialaitosten ylikapasiteetti on paikoin vaikeuttanut DSM-ohjelmien käynnistämistä, tai sitten on kehitetty ainoastaan erityisteknologiaa kuormituskäyrien tasoittamiseen. Sähköalan toimintojen eriyttäminen (sähköntuotanto, -siirto ja -jakelu) vaikuttaa DSM-toimintojen kehittämiseen, koska kysyntähuipun tasoittumisesta saatavaa hyötyä ei voida siirtää jakeluyhtiöille, jotka kuitenkin huolehtivat asian käytännön järjestelyistä. Yritysten DSM-toimet ja kustannusten supistaminen silloin, kun tariffit ovat subventoituja (esimerkiksi saarilla), ovatkin ilmeisen perusteltuja tietyillä alueilla, joilla verkot kärsivät ylikuormituksesta.

Energiapalveluyritykset eivät ole saaneet tuulta purjeisiinsa. Ne on usein liitetty energian yhdistelmätuotantohankkeisiin, joiden energiankulutus on helpommin yksilöitävissä.

5.7. Lähes kaikissa maissa on julkaistu normeja, joista on ollut kuluttajille selvää hyötyä. Normien valvonnassa ja seurannassa on kuitenkin toivomisen varaa. Tilanne vaihtelee luonnollisesti maittain, sillä normien soveltaminen riippuu kuluttajien valveutuneisuudesta, mikä puolestaan osoittaa erinäisten valistus- ja tiedotuskampanjoiden merkityksen.

5.8. Talouden liberalisoituminen ja valtiontalouden alijäämän supistaminen ovat leikanneet keskusvirastojen budjetteja, ja niiden on ollut pakko ryhtyä toimimaan tietyssä määrin markkinavoimien tapaan, mikä on verottanut niiden itsenäisyyttä ja vääristänyt paikoin kilpailua.

5.9. Komissio on tehnyt energiankulutuksen taloudellistamiseen tähtääviä merkittäviä aloitteita, joilla on ollut huomattava vaikutus jäsenvaltioiden omiin ohjelmiin. Ohjelmat on koottu oheiseen taulukkoon:

>TAULUKON PAIKKA>

5.10. Niin ikään kannattaa mainita yhteisön muiden ohjelmien puitteissa alulle pannut toimet. Kokemusten vaihtoa yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa on edistetty esimerkiksi Meda-, Synergy-, Phare-, Tacis- ja Alure-ohjelmien avulla ().

5.11. Muista aloitteista mainittakoon valkoinen kirja julkisesta liikenteestä ja tiedonannot, joiden tarkoituksena on saada autoteollisuus sopimaan vapaaehtoisesti ajoneuvojen keskimääräisen energiankulutuksen huomattavasta alentamisesta, komission "Liikennettä ja CO2-päästöjä koskeva tiedonanto Kohti yhteisön ratkaisumallia" () tai valkoinen kirja energiasta (). TSK () jatkaa edelleen lausuntojen antamista ja ehdotusten tekemistä energiankulutuksen optimoinnista eurooppalaisten tuotannonalojen kilpailuaseman lujittamiseksi.

5.12. Yhteisön ohjelmat ovat edistäneet teknologista kehittämistä (vaikka viime aikoina joidenkin alojen kiinnostavuus on laskenut) markkinatutkimuksia ja uusia säännöksiä. Ohjelmissa on selvästi koottu toimintaa yhteen, ja niiden avulla on vaihdettu kokemuksia monenlaisessa sosiaaliskulttuurisessa ympäristössä toteutetuista jäsenvaltioiden ohjelmista.

5.13. Kaikkien ohjelmien koordinointitasossa on kuitenkin parantamisen varaa, sillä eräät hankkeet ovat päällekkäisiä ja niitä toteutetaan toistuvasti. Neuvoa-antavien komiteoiden tulisikin osallistua aktiivisemmin jäsenvaltioiden väliseen kokemusten vaihtoon.

5.14. Eräs erittäin merkittävä ala on yhdistelmätuotanto ja ylipäätään itsenäinen sähköntuotanto, koska se vähentää merkittävästi primäärienergian kulutusta, millä on puolestaan myönteinen vaikutus kustannuksiin, työpaikkojen luomiseen ja ympäristöön.

5.15. Maiden välillä on huomattavia eroja, kuten alla olevasta kaaviosta voi havaita. Todettakoon, että vaikka EU:n yhdistelmätuotannon osuus pieneni suhteellisesti vuosina 1974 1990, tilanne on hiljattain muuttunut muun muassa sen vuoksi, että eräillä mailla on käytössään asianmukainen sääntelykehys sekä siksi, että eräät sähköyritykset suhtautuvat asiaan aiempaa myönteisemmin.

Yhdistelmätuotantomenetelmällä tuotetun sähkön osuus EU:ssa %

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: komission tiedonanto KOM(97) 514 lopull.

5.16. Komission antamassa yhdistelmätuotantoa käsittelevässä tiedonannossa () mainittujen tutkimusten mukaan EU:n nykyinen potentiaali on 900 1000 TWh, joka on neljä kertaa sähkön yhdistelmätuotannon määrä EU:ssa vuonna 1994. Tämän potentiaalin hyödyntäminen vähentäisi hiilidioksidipäästöjä 9 % vuoteen 2010 mennessä. Tiedonannossa määritellään tavoitteeksi yhdistelmätuotannon kaksinkertaistaminen nykyisestä 9 %:sta (204 TWh) 18 %:iin vuoteen 2010 mennessä, millä eliminoitaisiin arviolta 4 % nykyisistä hiilidioksidipäästöistä.

6. Yleishuomioita ja ennusteita

6.1. Kaikki niin jäsenvaltioissa kuin yhteisön tasolla käynnistetyt ohjelmat ovat parantaneet energiankulutusta ja monipuolistaneet energialähteiden käyttöä. Ne ovat edistäneet itsenäistä sähköntuotantoa ja jäähdytysjärjestelmissä käytettävien HFC-yhdisteiden korvaamista.

6.2. Kaikesta huolimatta on yleisesti havaittavissa, ettei jäsenvaltioiden taloudellista energiankäyttöä edistävää politiikkaa ole sovitettu yhteen jäsenvaltioiden tai yhteisön muiden alakohtaisten politiikkojen kanssa komission tämänsuuntaisista ponnisteluista huolimatta. Julkisten tukiohjelmien koordinoinnin puutetta on varsin helppo arvostella, mutta ongelma on vaikeimmin ratkaistavissa, koska siinä törmätään lukuisiin strategisiin ja ammatillisiin etuihin.

6.3. Energiankysynnän jäykkyys pakottaa hiomaan energiankulutuksen parantamiseen tähtäävää politiikkaa, koska hinnat ovat nyt laskusuunnassa tai vakiintumassa. Niinpä on tärkeää ottaa oppia menneisyyden kokemuksista ja kehitettävä hyväksi havaittuja tai kokonaan uusia mekanismeja, joiden avulla energiankulutus ta voidaan optimoida entisestään ja välttää ilmakehän saastuminen.

6.4. Energiaintensiteetin ylläpitämiseen vaikuttavat monet tekijät: elintason nousu, joka lisää sähkön kysyntää, mikä puolestaan merkitsee periaatteessa primäärienergian kulutuksen kasvua; ilmastointilaitteiden yleistyminen, kulutustavaroiden elinkaaren lyheneminen sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden lisääntyminen. Itse asiassa on havaittavissa, että monissa maissa teollisuuden osuus energiankulutuksesta on laskenut, kun taas rakentamisen ja liikenteen osuus kulutuksesta on selvästi kasvanut. Tähän on syynä myös palvelusektorin laajeneminen.

6.5. Toisaalta eräissä maissa taloudellisen energiankäytön tarvetta ei enää tiedosteta yhtä hyvin kuin ennen, koska hinnat ovat vakiintuneet, ja kulutushyödykkeitä ostettaessa hankintahinta on käyttökustannuksia merkittävämpi tekijä. Tämä on huolestuttavaa varsinkin asuntojen osalta.

6.6. Eräiden hakijamaiden on väistämättä vapautettava energian hinta, mikä edellyttää sellaisia teknologisia ratkaisuja, joiden avulla energiakustannukset pysyvät ennallaan tuotantokustannusten laskiessa.

7. Toimintaehdotuksia

7.1. Komitea suosittaa toistamiseen, että ohjelmien tärkeysjärjestystä ja koordinointia parannetaan niin jäsenmaiden kesken kuin jäsenmaiden ja komission välillä, jolloin voimat voidaan yhdistää ja vaihtaa kokemuksia.

7.2. Koordinoinnin kehittäminen, käynnistäminen ja seuranta kuuluu ennen kaikkea komissiolle, jonka on esitettävä korjaavia mekanismeja RUE-politiikan tehostamiseksi. Komission on lisäksi julkaistava säännöllisesti ohjelmien edistymisestä tehdyt merkittävimmät päätelmät.

7.3. Komission äskettäin julkaisema tiedonanto aiheesta "Energiatehokkuus Euroopan yhteisössä Strategia energian tehokasta käyttöä varten" on hyvä lähtökohta eri toimijoiden väliselle keskustelulle, jonka tarkoituksena on pohjustaa realistisen ja yhdenmukaisen toimintasuunnitelman laatimista.

7.4. Suurelle yleisölle suunnattuja tiedotuskampanjoita, jotka ovat kustannuksiltaan kohtuullisia ja joiden kohdeyleisö on oikein valittu, on kehiteltävä ja ylläpidettävä vastapainoksi energianhinnan laskun mahdollisesti aikaansaamille kielteisille mielikuville. Perus- ja keskiasteen opetusta ei pidä missään tapauksessa laiminlyödä.

7.5. Kodinkoneiden kulutusmerkinnät on vakiinnutettava ja kuluttajat saatava tietoisiksi siitä, että on tärkeää vaatia asianmukaista tietoa. Ainoastaan tällä tavoin taataan asetusten täytäntöönpano. On edistettävä sellaista teknologista kehittämistä, joka alentaa kulutusta mutta säilyttää hinnan ennallaan.

7.6. Sama koskee rakentamista: ostajalle ja vuokralaiselle on annettava täsmällistä tietoa sekä uusista että nykyisistä rakennuksista. Kaikkien maiden on lisättävä rakennusmateriaaleista, eristyksestä ja rakentamisesta antamiensa säädösten valvontaa ja seurantaa.

7.7; Ennaltaehkäisevää huoltoa on parannettava niin teollisuudessa kuin rakennuksissa ja liikenteessä, laitteistot on säilytettävä tuotantokelpoisina ja päästörajoja on valvottava. Sijoittamista energiankulutusta supistaviin ratkaisuihin on tuettava entistä enemmän verohelpotuksin.

7.8. Suurkuluttaja-alojen, etenkin teollisuuden kanssa tehtäviä sopimuksia on tehostettava ja seurattava toimien kehittymistä ja vaikutuksia.

7.9. Energiapalveluyrityksiä on tuettava ja ne on saatava osallistumaan pitemmälle kehitettyjen hankkeiden rahoitukseen siten, että riskit voidaan kattaa valmistajien ja vakuutusyhtiöiden antamilla takuilla, jotka kattavat laitteistojen puutteellisesta toiminnasta aiheutuneen hyötytappioriskin.

7.10. Energia on otettava lisäarvoksi muihin yhteisiin politiikan osa-alueisiin, joita ovat

metallista ja muusta materiaalista valmistettujen osien uusien tuotanto- ja päällystysmenetelmien kehittäminen;

liitännäistuotteiden saastuttavien ainesten torjuminen tukemalla energian käytön kannalta houkuttelevia ratkaisuja;

materiaalien kierrätys ja uusiokäyttö sekä niiden käytön jälkeen että valmistusprosessin sivutuotteina.

7.11. Eräs erittäin merkittävä energiaintensiteetin kehitykseen ja hiilidioksidipäästöihin kielteisesti vaikuttava näkökohta on liikenne, jonka päätöksenteossa ei useinkaan huomioida energiakriteereitä, vaikka niillä on huomattava vaikutus kulutustasoon. Päätöksenteossa olisi otettava huomioon

nopeusrajoitukset ja pakolliset, säännölliset tarkastukset;

kaupunkien liikenneruuhkien vähentäminen siten, että vältetään toistuvia pysähdyksiä, ajoneuvot pysäköidään oikein ja jakelupalvelut optimoidaan; julkisen liikenteen tukeminen;

maakaasu- ja biodieselkäyttöisten sekä sekakäyttöisten ajoneuvojen käytön lisäämisen kannustaminen; nykyään tällaisia ajoneuvoja on varsin harvassa;

polttoainetta säästävien ajoneuvojen käyttöönoton tukeminen;

rautateiden yhdistelmäkuljetusten tukeminen.

Kuten työasiakirjassa todetaan, ala on erityisen hankala, koska sillä on merkittävä taloudellinen painoarvo ja käyttötottumuksia on vaikea muuttaa. Alalla on kuitenkin ryhdyttävä toimimaan päättäväisesti, jos päästöjen supistamisesta tehtyjä sitoumuksia halutaan noudattaa.

7.12. Yhdistelmätuotantoa on tuettava jatkuvasti sekä tuotettaessa energiaa teollisuudelle että lämmitettäessä/ilmastoitaessa rakennuksia. EU:n eteläisten alueiden juomavesituotannossa on tuettava energiankulutukseltaan edullisimpia ratkaisuja.

7.13. Sähkövoimalaitosten ja maakaasuvoimalaitosten on ylläpidettävä DSM-ohjelmia ja integroitua resurssisuunnittelua, joiden tavoitteena on tasoittaa kuormituskäyrää ja laskea energiankulutusta. Ohjelmien kustannusten on näyttävä tariffeissa, mutta myös tulosten on oltava todennettavissa.

7.14. Sekä yhteisöohjelmissa että yhteisissä teknologian kehittämishankkeissa on edistettävä konkreettisia tekniikoita, joissa EU on jäljessä muista maista. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi absorptiokalusto, vedenpuhdistus tai matala- ja keskitehoiset turbiinit. Tuotantoprosesseihin sovellettavia erityisjärjestelmiä kannattaa niin ikään kehittää. Joka tapauksessa on taattava tehokas koordinointi ja vältettävä hajauttamasta voimavaroja kehittelyhankkeisiin, jotka edellyttävät suuria investointeja samantyyppisiin tuotteisiin.

7.15. On tuettava esittelyhankkeita ja tiedotettava niiden tuloksista siten, että myös teknologioiden valmistajat ja energiapalveluyritykset osallistuvat tiedottamiseen. On otettava käyttöön tyyppiratkaisuja, kuten parhaita käytänteitä, ja julkisten tahojen konkreettisten hankkeiden on kannustettava esimerkillisyyteen.

7.16. Päästöjä koskevaa oikeuksien vaihtoa on tuettava kansainvälisin sopimuksin, joiden pohjalta kunkin maan on käynnistettävä erityishankkeita, joiden puitteissa tarkastellaan tuloksia, vaihdetaan kokemuksia ja esitellään niitä.

7.17. Koska eurooppalaiset yritykset toimivat jo eri puolilla maailmaa, niiden on sovellettava ulkomailla samoja tehokkuus- ja ympäristövaikutuskriteerejä kuin alkuperämaassaan tai ainakin edistettävä yleisesti noudatettavan lainsäädännön tämänsuuntaista mukauttamista.

7.18. EU:n jäsenvaltioita on kannustettava siirtämään uusille hakijamaille teknologiaa, myöntämään niille rahoitusta ja antamaan maille energiahuollon yleisohjeita. Ohjelmilla tulee lyödä lukkoon päätavoitteet ja tulokset on voitava ilmaista määrällisinä.

7.19. On tarkasteltava keskipitkällä aikavälillä, miten tiettyjen energia-alan tukien poistaminen ja loppuhintaan lisättävät polttoaineverot vaikuttavat talous- ja yhteiskuntaelämään, kun toimenpiteissä otetaan huomioon energiaketjun epähyöty, niin ettei niillä ole kielteistä vaikutusta talouselämän osa-alueiden kilpailuasemaan yhteisön sisällä eikä yhteisön ulkopuolisissa maissa ja toimenpiteillä voidaan tukea erityisesti tehokkaimpia ratkaisuja laajamittaisimmin soveltavia aloja.

Bryssel 9. syyskuuta 1998.

Talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja

Tom JENKINS

>TAULUKON PAIKKA>

() Kyseessä on kuusi kaasua, jotka on lueteltu niiden vaikutuksen mukaisessa järjestyksessä: hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), typpioksiduuli (N2O), fluorihiilivedyt (HFC-yhdisteet), perfluorivedyt (PFC) ja rikkiheksafluoridi (SF6).

() On kuitenkin konkreettisia aloja, joilla jakeluyhtiöille suositetaan tämänkaltaisten ohjelmien käynnistämistä joko siksi, että jakeluverkot ovat ylikuormitettuja tai siksi, että niissä on puutteita. Sama koskee myös sosiaalisin perustein myönnettyjä tukia, jolloin kulutuksen lasku supistaa kustannuksia.

() Ilmastonmuutos ja energiapolitiikka, EYVL C 19, 21.1.1998; Liikenne ja CO2-päästöt, lausunto valmisteilla.

() Tulevaisuuden energia: uusiutuvat energialähteet yhteisön strategiaa koskeva vihreä kirja, EYVL C 206, 7.7.1997, ja Altener II, EYVL C 19, 21.1.1998.

() Save II, EYVL C 82, 19.3.1996.

() KOM(98) 246 lopull.

() Komitea on laatinut lausunnon kyseisestä tiedonannosta.

() Sama ehdotus esitetään myös komission tiedonannossa hieman eri muodossa: koordinoinnista huolehtisi jäsenvaltioiden energiapolitiikkojen lähentämisryhmän alaisuuteen perustettava energiatehokkuutta käsittelevä alaryhmä.

() Save-ohjelman tuen turvin on RUE:n työllisyysvaikutuksista tehty laaja tutkimus, jonka tulokset julkaistaan piakkoin.

() Synergy: energia-alan kansainvälisen yhteistyön edistäminen; Tacis: IVY-maiden teknisen avun ohjelma ja Alure: energiavarojen käyttö Latinalaisessa Amerikassa.

() KOM(98) 204 lopull.

() Yhteisön strategiaa ja toimintasuunnitelmaa koskeva valkoinen kirja KOM(95) 682 lopull.

() Ilmastonmuutos ja energiapolitiikka, EYVL C 19, 21.1.1998; Save II-ohjelma, EYVL C 82, 19.3.1996.

() KOM(97) 514 lopull. TSK on antanut aiheesta lausunnon; EYVL C 157, 25.5.1998.