51997PC0521(02)

Ehdotus neuvoston asetukseksi (EY) Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyssä sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista 6 päivän syyskuuta 1997 ja 5 päivän syyskuuta 2000 väliseksi ajaksi koskevan pöytäkirjan tekemisestä /* KOM/97/0521 lopull. - CNS 97/0270 */

Virallinen lehti nro C 346 , 15/11/1997 s. 0009


Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyssä sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista 6 päivän syyskuuta 1997 ja 5 päivän syyskuuta 2000 väliseksi ajaksi koskevan pöytäkirjan tekemisestä (97/C 346/05) KOM(97) 521 lopull. - 97/0270(CNS)

(Komission esittämä 24 päivänä lokakuuta 1997)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä 228 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen ja 3 kohdan ensimmäisen alakohdan kanssa,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon (1),

sekä katsoo, että

Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan välisen Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyn sopimuksen (2) mukaisesti sopimuspuolet ovat neuvotelleet sopimukseen tehtävistä muutoksista ja lisäyksistä siihen liitetyn pöytäkirjan soveltamisajan päättyessä,

näiden neuvottelujen tuloksena parafoitiin 10 päivänä heinäkuuta 1997 uusi pöytäkirja, jolla vahvistetaan sopimuksessa määrätyt kalastusmahdollisuudet ja taloudellinen korvaus 6 päivästä syyskuuta 1997 5 päivään syyskuuta 2000, ja

mainitun pöytäkirjan hyväksyminen on yhteisön edun mukaista,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Hyväksytään yhteisön puolesta Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyssä sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista 6 päivän syyskuuta 1997 ja 5 päivän syyskuuta 2000 väliseksi ajaksi koskeva pöytäkirja.

Pöytäkirjan teksti on tämän asetuksen liitteenä.

2 artikla

Pöytäkirjassa vahvistetut kalastusmahdollisuudet jakautuvat jäsenvaltioiden kesken seuraavalla tavalla:

- nuottaa käyttävät tonnikalan pakastusalukset:

Ranska: 19 alusta

Espanja: 18 alusta

- vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset:

Ranska: 8 alusta

Espanja: 2 alusta

- pintasiima-alukset:

Espanja: 18 alusta

Portugali: 8 alusta

- pohjasiima-alukset:

Portugali: 3 alusta

Jos näiden valtioiden lisenssihakemukset eivät kata pöytäkirjassa vahvistettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaisuudessaan, komissio voi ottaa huomioon minkä tahansa muun jäsenvaltion lisenssihakemukset.

3 artikla

Neuvoston puheenjohtajalla on oikeus nimetä henkilöt, joilla on valtuudet allekirjoittaa pöytäkirja yhteisöä sitovasti.

4 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

(1) EYVL C 89, 10.4.1995.

(2) EYVL L 212, 9.8.1990, s. 1.

PÖYTÄKIRJA Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyssä sopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta

1 artikla

Sopimuksen 2 artiklan mukaisesti ja 6 päivänä syyskuuta 1997 alkavaksi kolmivuotiskaudeksi kalastusmahdollisuudet vahvistetaan seuraavasti:

A. laaja-alaisesti liikkuvat lajit:

1. nuottaa käyttävät tonnikalan pakastusalukset: 37 alusta,

2. vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset: 10 alusta,

3. pintasiima-alukset: 26 alusta;

B. muut lajit:

1. pohjasiimoja käyttävät alukset: 3 alusta, joista kunkin vetoisuus on alle 210 brt.

2 artikla

1. Sopimuksen 7 artiklassa tarkoitettu taloudellinen korvaus on 1 artiklassa tarkoitettuna ajanjaksona 1 086 000 ecua, ja se maksetaan kolmena yhtä suurena vuotuisena eränä.

Tämä summa kattaa 5 000 tonnin Kap Verden vesillä kalastetun vuotuisen tonnikalasaaliin. Jos yhteisön alusten Kap Verden vesillä saama tonnikalasaalis ylittää tämän määrän, edellä mainittua summaa korotetaan 50 eculla kutakin ylimääräistä tonnia kohti.

2. Kap Verden viranomaisilla on yksinomainen toimivalta päättää kyseisen korvauksen käyttötarkoituksesta.

3. Tämä korvaus maksetaan rahalaitoksessa tai muussa Kap Verden viranomaisten nimeämässä elimessä avatulle tilille.

3 artikla

Lisäksi yhteisö osallistuu 1 artiklassa säädettynä aikana 267 440 eculla sellaisen Kap Verden tieteellisen tai teknisen ohjelman (varusteet, infrastruktuuri, seminaarit, tutkimukset jne.) rahoitukseen, jonka tarkoituksena on parantaa Kap Verden yksinomaisen talousalueen kalavarojen tuntemusta.

Tämä summa annetaan Kap Verden kalastuksesta vastaavan ministeriön käyttöön ja maksetaan sen ilmoittamalle tilille.

Kap Verden toimivaltaiset viranomaiset toimittavat komissiolle suppean kertomuksen tämän summan käytöstä.

4 artikla

1. Sopimuspuolet ovat yhtä mieltä siitä, että merikalastusalalla työskentelevien henkilöiden pätevyyden ja osaamisen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää sopimuspuolten välisen yhteistyön onnistumisen kannalta. Tätä varten yhteisö helpottaa Kap Verden kansalaisten sijoittautumista jäsenvaltioidensa oppilaitoksiin ja myöntää tähän tarkoitukseen 1 artiklassa tarkoitettuna aikana apurahoja tutkimusta tai käytännön harjoittelua varten kalatalouteen liittyvissä tieteellisissä, teknisissä ja taloudellisissa oppiaineissa. Näitä apurahoja voidaan käyttää myös kaikissa yhteisön kanssa yhteistyösopimuksen tehneissä valtioissa.

2. Apurahojen kokonaiskustannukset saavat olla enintään 178 300 ecua. Osa tästä määrästä voidaan Kap Verden toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä käyttää kalastusalan kansainvälisiin kokouksiin tai koulutukseen osallistumisesta aiheutuvien kustannusten peittämiseen. Tämä summa maksetaan sitä mukaa kuin sitä käytetään.

5 artikla

Jos yhteisö ei suorita 2 ja 3 artiklassa mainittuja maksuja, tämän pöytäkirjan soveltaminen voidaan keskeyttää.

6 artikla

Euroopan talousyhteisön ja Kap Verden tasavallan Kap Verden rannikon edustalla harjoitettavasta kalastuksesta tehdyn sopimuksen liite kumotaan ja korvataan tämän pöytäkirjan liitteellä.

7 artikla

Tämä pöytäkirja ja sen liite tulevat voimaan niiden allekirjoituspäivänä.

Niitä sovelletaan 6 päivästä syyskuuta 1997.

LIITE

YHTEISÖN ALUSTEN KALASTUSTOIMINTAA KAP VERDEN KALASTUSVYÖHYKKEELLÄ KOSKEVAT EDELLYTYKSET

A. Lisenssien hakemista ja myöntämistä koskevat muodollisuudet

1. Yhteisön viranomaiset jättävät Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle Euroopan komission Kap Verdessä olevan edustuston välityksellä hakemuksen jokaisesta aluksesta, jolla halutaan kalastaa sopimuksen perusteella, vähintään 15 päivää ennen halutun voimassaolokauden alkamispäivämäärää.

Hakemukset tehdään Kap Verden kalastuksesta vastaavan ministeriön tätä tarkoitusta varten toimittamilla lomakkeilla, joiden malli on liitteenä (lisäys 1).

2. Jokaiseen lisenssihakemukseen liitetään todistus maksun suorituksesta lisenssin voimassaolokaudelta. Maksu suoritetaan rahalaitoksessa tai muussa Kap Verden viranomaisten nimeämässä elimessä avatulle tilille.

Maksuihin sisältyvät kaikki kansalliset ja paikalliset maksut lukuun ottamatta satama- ja palvelumaksuja.

3. Kap Verden kalastuksesta vastaava ministeriö myöntää Euroopan yhteisöjen komission Kap Verdessä olevan edustuston välityksellä lisenssit varustajille tai heidän edustajilleen viidentoista työpäivän kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut 2 kohdassa tarkoitetun todistuksen maksun suorittamisesta.

4. Lisenssi myönnetään aluskohtaisesti, eikä sitä voida siirtää. Euroopan komission pyynnöstä aluksen lisenssi voidaan kuitenkin korvata ja ylivoimaisen esteen sattuessa korvataan toisen aluksen, jolla on samanlaiset ominaisuudet kuin korvattavalla aluksella, nimissä olevalla lisenssillä. Varustaja, jonka aluksen lisenssi korvataan, palauttaa kumotun lisenssin Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle Euroopan komission Kap Verdessä olevan edustuston välityksellä.

Uuteen lisenssiin merkitään:

- myöntämispäivämäärä,

- se, että lisenssi korvaa edellisen aluksen lisenssin jäljellä olevan voimassaolokauden ajaksi.

Tällöin sopimuksen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua maksua ei tarvitse maksaa jäljellä olevan voimassaolokauden ajalta.

5. Lisenssi on aina pidettävä aluksella. Kun Kap Verden viranomaiset ovat saaneet Euroopan komission niille osoittaman ilmoituksen ennakkomaksun maksamisesta, alus lisätään kuitenkin kalastukseen oikeutettujen alusten luetteloon, joka lähetetään kalastuksen valvonnasta vastaaville Kap Verden viranomaisille. Lisenssin alkuperäiskappaletta odotettaessa voidaan toimittaa jäljennös myönnetystä lisenssistä telekopiolla; tämä jäljennös on säilytettävä aluksella.

6. Kap Verden kalastuksesta vastaava ministeriö ilmoittaa ennen sopimuksen voimaantuloa yksityiskohtaiset tiedot maksumenettelystä ja erityisesti pankkitileistä ja käytettävistä valuutoista.

B. Tonnikala-aluksiin ja pintasiima-aluksiin sovellettavat säännökset

1. Lisenssit ovat voimassa vuoden ajan. Ne voidaan uusia.

2. Maksu on 20 ecua kutakin Kap Verden kalastusvyöhykkeeltä kalastettua saalistonnia kohti.

3. Lisenssit myönnetään sen jälkeen, kun Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle on maksettu 1 800 ecun kertasumma ensimmäiseltä vuodelta ja 2 000 ecua seuraavilta vuosilta jokaiselta nuotalla kalastavalta tonnikala-alukselta, 300 ecua vuodessa jokaiselta vapapyydyksiä käyttävältä tonnikala-alukselta ja 1 000 ecua jokaiselta pintasiima-alukselta, eli saaliista maksettavia maksuja vastaavasti seuraavasti:

- ensimmäisenä vuonna 90 tonnia ja seuraavina vuosina 100 tonnia tonnikalaa vuodessa nuotalla kalastavalta tonnikala-alukselta,

- 15 tonnia tonnikalaa vuodessa vapapyydyksiä käyttävältä tonnikala-alukselta,

- 50 tonnia kalaa pintasiima-alukselta.

4. Aluksen päällikön on täytettävä lisäyksessä 2 olevan mallin mukainen kalastuslomake jokaisesta Kap Verden kalastusvyöhykkeellä vietetystä kalastusjaksosta.

Kalastuslomakkeet toimitetaan käsiteltäviksi Office de la Recherche Scientifique et Technique d'Outre-Mer (ORSTOM)-, Instituto Español de Oceanografia (IEO)- ja Kap Verden Instituto Nacional de Desenvolvimiento das Pescas (INDP) -laitoksiin kuukauden kuluessa kalenterivuosineljänneksen päättymisestä.

Jäsenvaltiot ilmoittavat Euroopan komissiolle 15 päivään huhtikuuta mennessä kuluneen vuoden saalistonnimäärät sellaisina kuin tutkimuslaitokset ovat ne vahvistaneet. Komissio laatii laskelman yhden kalastusvuoden osalta suoritettavista maksuista näiden tietojen perusteella ja lähettää sen Kap Verden valtion kalastuksesta vastaavaan ministeriöön tutkittavaksi.

Varustajat saavat huhtikuun loppuun mennessä ilmoituksen Euroopan komission laatimasta lausunnosta, ja niiden on kolmenkymmenen päivän kuluessa suoritettava kaikki maksuvelvoitteensa. Jos todellisesta kalastustoiminnasta maksettava summa on ennakkomaksua pienempi, ei erotusta palauteta varustajalle.

C. Muiden alusten lisensseihin sovellettavat säännökset

Pohjasiima-alusten ovat voimassa kolme, kuusi tai kaksitoista kuukautta. Vuosimaksu määräytyy bruttovetoisuuden (brt) mukaan siten, että maksu on 130 ecua bruttotonnilta suhteutettuna lisenssin kestoaikaan.

D. Saalisilmoitukset

1. Nuotalla kalastavat tonnikala-alukset, vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset ja pintasiima-alukset täyttävät B kohdan 4 alakohdassa tarkoitetun kalastuslomakkeen.

2. Pohjasiima-alusten on ilmoitettava saaliistaan liitteenä (lisäys 3) olevan lomakemallin mukaisesti Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle Euroopan komission Kap Verden edustuston välityksellä. Nämä ilmoitukset annetaan kuukausittain ja toimitetaan vähintään neljännesvuosittain.

3. Kyseiset asiakirjat on täytettävä selkeästi, ja niissä on oltava aluksen päällikön allekirjoitus.

4. Mikäli edellä mainittuja säännöksiä ei noudateta, voivat Kap Verden toimivaltaiset viranomaiset soveltaa muun muassa seuraavia rangaistuksia, jotka voivat olla samanaikaisia:

- rikkomukseen syyllistyneen aluksen lisenssin peruuttaminen,

- sakkorangaistus.

Tässä tapauksessa asiasta ilmoitetaan Euroopan komission Kap Verden edustustolle.

E. Saaliin purkaminen

Yhteisön tonnikala-alukset pyrkivät toimittamaan tavaraa Kap Verden tonnikalasäilykkeitä valmistaville laitoksille pyyntiponnistuksensa mukaan kyseisellä vyöhykkeellä yhteisön varustajien ja Kap Verden viranomaisten keskinäisellä sopimuksella sovitulla, kansainvälisten markkinoiden senhetkiseen hintaan perustuvalla hinnalla. Summa maksetaan vaihdettavana valuuttana.

Lisäksi johonkin Kap Verden satamaan saaliinsa tuovat tonnikala-alukset pyrkivät antamaan osan sivusaaliistaan Kap Verden viranomaisten käyttöön paikalliseen markkinahintaan.

F. Merimiesten palkkaus

1. Tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten varustajat pyrkivät palkkaamaan Kap Verden kansalaisia seuraavien edellytysten ja rajoitusten mukaisesti:

- nuotalla kalastavaan tonnikala-aluslaivastoon palkataan tonnikalojen kalastuskaudeksi Kap Verden kalastusvyöhykkeellä kuusi Kap Verdestä olevaa merimiestä,

- vapapyydyksiä käyttävään tonnikala-aluslaivastoon palkataan tonnikalojen kalastuskaudeksi Kap Verden kalastusvyöhykkeelle kolme Kap Verdestä olevaa merimiestä, joista kukin eri alukselle,

- pintasiima-aluksille palkataan kalastuskaudeksi Kap Verden kalastusvyöhykkeelle neljä Kap Verdestä olevaa merimiestä, joista kukin eri alukselle.

2. Näiden merimiesten palkoista päätetään varustajien tai heidän edustajiensa ja Kap Verden viranomaisten keskinäisellä sopimuksella ennen lisenssien myöntämistä; palkoista vastaavat varustajat, ja niihin on sisällyttävä sosiaaliturvajärjestelmä, johon merimies kuuluu (mm. henki-, tapaturma- ja sairausvakuutus). Varustaja tai hänen edustajansa lähettää työsopimuksen jäljennöksen Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle.

3. Mikäli merimiehiä ei palkata, maksavat varustajat näiden merimiesten palkkoja vastaavan kertamaksun.

Summa käytetään Kap Verden merimiesten kouluttamiseen, ja se maksetaan Kap Verden viranomaisten ilmoittamalle pankkitilille.

4. Varustaja tai hänen edustajansa toimittaa Kap Verden kalastuksesta vastaavalle ministeriölle yhteisön aluksilla käynnissä olevalla kalastuskaudella olevien kapverdeläisten merimiesten luettelon, jossa on maininta heidän merkitsemisestään miehistöluetteloon, sekä alukset, joilla he ovat.

G. Tarkkailijoiden ottaminen alukselle

1. Kap Verden kalastuksesta vastaava ministeriö ilmoittaa varustajille tai niiden edustajille ennen lisenssin myöntämistä luettelon aluksista, joille niiden on otettava tarkkailija.

Tarkkailija ei saa olla aluksella pidempään kuin tehtävän suorittaminen vaatii.

Kap Verden viranomaiset vastaavat tarkkailijan palkasta ja sosiaalimaksuista.

2. Tarkkailijan työskentely ja ne edellytykset, joilla hänet otetaan alukselle, eivät saa keskeyttää tai estää kalastustoimintaa. Tarkkailija otetaan laivaan varustajan valitsemassa satamassa ensimmäisen matkan alussa sen jälkeen, kun nimettyjen alusten luettelo on annettu tiedoksi.

Asianomaisten varustajien on annettava kahden viikon määräajassa ja kymmenen päivää etukäteen tiedoksi tarkkailijoiden laivaan ottamista koskevat Kap Verden satamat ja päivämäärät.

Jos tarkkailija otetaan laivaan ulkomaisessa satamassa, vastaa varustaja hänen matkakuluistaan. Tonnikala-aluksen, jossa on tarkkailija, jättäessä Kap Verden kalastusvyöhykkeen on kaikin mahdollisin toimenpitein varmistettava, että tarkkailijan palaaminen Kap Verdeen järjestyy niin pian kuin mahdollista varustajan kustannuksella.

H. Kalastusvyöhykkeet

Yhteisön alukset saavat harjoittaa kalastustoimintaa seuraavilla vyöhykkeillä, jotka on määritelty perusviivojen mukaan:

- 12 meripeninkulman ulkopuolella nuottaa käyttävien tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten osalta,

- 6 meripeninkulman ulkopuolella vapapyydyksiä käyttävien tonnikala-alusten osalta,

- perusviivoista lähtien, jos käytetään elävää syöttiä sekä pohjasiima-alusten osalta.

I. Sallittu silmäkoko

Laahusnuotan pienin sallittu silmäkoko verkon ollessa levitettynä ja verkon perästä mitattuna on:

- 16 mm elävää syöttiä käytettäessä.

Tonnikalan osalta sovelletaan ICCATin suositusten mukaisia kansainvälisiä normeja.

J. Vyöhykkeelle saapuminen ja sieltä poistuminen, radioyhteydet

Harjoitettaessa kalastusta Kap Verden rannikon vesillä laivojen edellytetään antavan tiedoksi aluksen sijainti ja aluksella olevat saaliit suoraan Kap Verden viranomaisille kolmen tunnin kuluessa Kap Verden rannikon vyöhykkeelle saapumisesta tai vyöhykkeeltä poistumisesta ja viikoittain, mieluiten telekopiona, ja radion välityksellä sellaisten alusten osalta, joilla ei ole telekopiota.

Kap Verden viranomaiset antavat telekopionumeron ja radiotaajuuden tiedoksi kalastuslisenssiä antaessaan.

Kap Verden rannikon viranomaisten ja varustajien on säilytettävä telekopioiden jäljennökset ja radiolla annettujen tiedonantojen nauhoitukset siihen asti, kunnes molemmat osapuolet ovat hyväksyneet B kohdassa tarkoitettujen maksujen lopullisen tilityksen.

Alusta, jonka havaitaan harjoittavan kalastustoimintaa ilmoittamatta siitä Kap Verden viranomaisille, pidetään ilman lisenssiä kalastavana aluksena.

K. Satamalaitteet sekä tarvikkeiden ja palvelujen käyttö

Yhteisön alukset pyrkivät hankkimaan kaikki toiminnassaan tarvitsemansa tarvikkeet ja palvelut Kap Verdestä. Kap Verden toimivaltaiset viranomaiset asettavat yhteisymmärryksessä varustajien tai näiden edustajien kanssa ehdot satamalaitteiden ja tarvittaessa tarvikkeiden ja palveluiden käytölle.

L. Aluksen pysäyttämismenettely

1. Euroopan komission Kap Verden edustustolle ilmoitetaan 48 tunnin kuluessa kaikista yhteisön jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivista ja tämän sopimuksen perusteella toimintaa harjoittavista kalastusaluksista, jotka ovat tulleet Kap Verden kalastusvyöhykkeelle. Lyhyt selvitys pysäyttämisen olosuhteista ja syistä on jätettävä 72 tunnin kuluessa.

2. Kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa edellä mainittujen tietojen saamisesta pidetään Euroopan komission Kap Verden edustuston, Kap Verden kalastuksesta vastaavan ministeriön ja tarkastusviranomaisten välinen kokous, johon voi myös osallistua asianomaisen jäsenvaltion edustaja, jotta voidaan vaihtaa tarpeelliset asiakirjat ja tiedot todettujen olosuhteiden ja seikkojen selvittämiseksi. Varustajalle tai sen edustajalle ilmoitetaan kokouksen tuloksesta sekä pysäyttämisestä mahdollisesti aiheutuvista toimenpiteistä.

3. Alus, joka on pysäytetty kalastusrikkomuksen vuoksi, vapautetaan takuusummaa vastaan, joka määrätään pysäyttämisen aiheuttamien kustannusten perusteella sekä rikkomuksesta vastuussa olevien maksettavaksi tulevien sakkojen ja korvausten summan mukaan.

Lisäys 1

KALASTUS-, MAATALOUS- JA MAASEUTUMINISTERIÖ

Kalastuslisenssihakemus ulkomaisille teollisuuskalastusaluksille

1. Laivanvarustajan nimi:

2. Laivanvarustajan osoite:

3. Laivanvarustajan paikallisen edustajan tai asiamiehen nimi:

4. Laivanvarustajan paikallisen edustajan tai asiamiehen osoite:

5. Aluksen päällikön nimi:

6. Aluksen nimi:

7. Rekisterinumero:

8. Rakennuspäivä ja -paikka:

9. Lippu, jonka alla purjehtii:

10. Rekisteröintisatama:

11. Kotisatama:

12. Suurin kokonaispituus:

13. Leveys:

14. Bruttovetoisuus:

15. Nettovetoisuus:

16. Lastiruuman tilavuus:

17. Jäähdytys- tai jäädytysteho:

18. Konetyyppi ja -teho:

19. Pyydykset:

20. Miehistön lukumäärä:

21. Viestintävälineet:

22. Radiokutsutunnus:

23. Tunnusmerkit:

24. Suoritettavat kalastustoimet:

25. Saaliin purkauspaikka:

26. Kalastusalueet:

27. Saalislajit:

28. Voimassaoloaika:

29. Erityiset edellytykset:

30. Hakijan muu toiminta Kap Verdessä:

Kalastusasiain pääosaston lausunto

Kalastus-, maatalous- ja maaseutuministeriön huomautukset

Lisäys 2

ICCAT LOGBOOK for TUNA FISHERY

>KAAVION ALKU>

>KAAVION LOOPU>

Lisäys 3

TIEDOT TEOLLISESTA KALASTUKSESTA SAADUSTA SAALIISTA

>KAAVION ALKU>

1. Aluksen nimi ja rekisteröintinumero:

2. Kansallisuus:

3. Alustyyppi:

(tuorekala-, tonnikala- alus jne.)

4. Aluksen päällikön tai isännän nimi:

5. Kalastuslisenssin myöntäjä:

Voimassaoloaika:

6. Harjoitetut kalastusmuodot:

7. Lähtöpäivä satamasta:

Satamaan saapumispäivä:

8. Vetokerrat:

Päivämäärä Kalastusalue Saalislajit Tonnimäärä Purkaussatama

Allekirjoittanut ................................................, yllämainitun aluksen päällikkö tai omistaja tai tämän edustaja todistaa, että annetut tiedot ovat todenmukaiset, minkä hallituksen edustaja vahvistaa.

Hallituksen edustajan oikeaksi todistama

Aluksen päällikkö tai isäntä (allekirjoitus)>KAAVION LOOPU>