51996PC0431

Ehdotus neuvoston päätökseksi sovittuja yhteisön energiatavoitteita koskevan yhteistyön järjestämisestä /* KOM/96/0431 lopull. - CNS 96/0218 */

Virallinen lehti nro C 027 , 28/01/1997 s. 0009


Ehdotus neuvoston päätökseksi sovittuja yhteisön energiatavoitteita koskevan yhteistyön järjestämisestä (97/C 27/11) KOM(96) 431 lopull. - 96/0218(CNS)

(Komission esittämä 4 päivänä lokakuuta 1996)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon perustamissopimukset ja erityisesti Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 130 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon,

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

sekä katsoo, että

7 päivänä toukokuuta 1996 pidetyssä istunnossa Euroopan unionin energiapolitiikkaa koskevasta valkoisesta kirjasta antamassaan päätöslauselmassa energia-alan asioita käsittelevä neuvosto kehotti komissiota käynnistämään yhteisön ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön sen varmistamiseksi, että yhteisön energiapolitiikka ja kansalliset energiapolitiikat ovat sovittujen yhteisten energiatavoitteiden mukaisia,

tällaista yhteistyötä on tehtävä energiatilanteen ja sen tulevaisuuden kehityksen yhteisen analysoinnin yhteydessä, niin, että jäsenvaltiot tekevät energiatutkimuksia yhteistyössä yhteisön tasolla,

koska energian sisämarkkinoiden edistäminen on yhteisön ja jäsenvaltioiden ensisijainen tehtävä, energian sisämarkkinoiden kannalta on tärkeää, että energia-alan suuntauksia ja kysymyksiä analysoidaan yhteisön tasolla yhteistyössä energia-alan kanssa ja panemalla liikkeelle kaikki paikalliset, alueelliset, kansalliset ja yhteisön tason osatekijät,

kyseisessä yhteistyössä on huolehdittava - toissijaisuusperiaate asianmukaisesti huomioon ottaen - mahdollisimman suuresta johdonmukaisuudesta ja lähentymisestä sovittujen energiatavoitteiden suhteen, jos halutaan saavuttaa yhteisön talous- ja ympäristöpolitiikan tavoitteet,

nykyisten perustamissopimusten mukaisesti yhteisöllä on paljon toimivaltaa energia-alalla, mutta kattavaa energiapolitiikan kehystä ei vieläkään ole olemassa,

Euroopan yhteisön perustamissopimukseen ja Euratomin perustamissopimukseen perustuvissa tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen (TTK) puiteohjelmissa huolehditaan muihin energianlähteisiin kuin ydinenergiaan ja ydinenergiaan liittyvien uusien energiatekniikoiden kehittämisestä,

jäsenvaltioiden omia nykyisiä energia-alan vastuita rajoittamatta valkoisessa kirjassa ehdotetaan uutta lähestymistapaa sovittuja energiapolitiikan tavoitteita koskevaan energiapoliittiseen yhteistyöhön ja uutta lähestymistapaa energia-alan suuntauksien seurantaan yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa; tämä lähestymistapa antaisi lisäarvoa määrittämällä parhaat mahdolliset käytännöt ja edistämällä niiden käyttöä, edistämällä energiatutkimuksissa ja -analyyseissa tehtävää yhteistyötä ja vaihtamalla tietoja merkittävistä kokemuksista,

jäsenvaltioiden luja sitoutuminen yhteisön energiatavoitteisiin edellyttää tehokasta yhteistyötä yhteisön tasolla sen varmistamiseksi, että nämä tavoitteet saavutetaan sekä kansallisten energiapolitiikkojen että yhteisön energiapolitiikan avulla,

kyseisessä yhteistyössä komission on saatava jäsenvaltioilta säännöllisesti sopivia tietoja, jotta se voi laatia määräajoin kertomuksia siitä, missä määrin jäsenvaltioiden energiapolitiikat ja yhteisön toimet vaikuttavat yhteisön energiatavoitteiden saavuttamiseen,

nämä määräaikaiskertomukset, joissa arvioidaan energia-alan kehitystä maailmanlaajuisesti, muodostavat perustan energia-alan kehityksen tarkastelemiseksi neuvostossa ja komission sopiville uusille lainsäädäntöehdotuksille, ja

muuttuvan energiatilanteen huomioon ottamiseksi yhteisön on komission ehdotuksen perusteella määräajoin tutkittava ja tarvittaessa ajantasaistettava sovitut yhteiset tavoitteet,

ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA:

1 artikla

Perustetaan yhteisön ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön kehys, joka koskee liitteessä esitettyjä sovittuja yhteisön energiatavoitteita, joka koostuu jäsenvaltioissa toteutettua toimintaa tukevista erityistoimenpiteistä ja jolla edistetään erityisesti:

- korkean kilpailukyvyn saavuttamista yhteisössä,

- energian hankintavarmuuden lisäämistä,

- ympäristönsuojelua,

- energiavarojen ja uusien ja uusiutuvien energialähteiden järkevää ja tehokasta käyttöä,

- kansainvälistä energia-alan yhteistyötä ja energiamarkkinoiden liberalisointia,

- kansallisen ja yhteisön energiapolitiikan toimien avoimuutta,

- energiamarkkinoiden analyysin ja seurannan kehittämistä.

2 artikla

1. Edellä 1 artiklassa kuvattujen sovittujen energiatavoitteiden saavuttamiseksi komissio aikoo huolehtia seuraavasta:

1. sovittujen energiatavoitteiden vaikutusta jäsenvaltioiden energiapolitiikkojen kehitykseen sekä yleistä energiatilanteen kehittymistä valvotaan liitteessä esitettyjen yhteisten energiatavoitteiden mahdollista mukauttamista varten;

2. yhteisön ja kansallisia energia-alan toimia tarkastellaan kriittisesti ja vaihdetaan kokemuksia parhaista käytännöistä;

3. tietoja kaikesta energia-alan toiminnasta seurataan, arvioidaan ja vaihdetaan;

4. energia-alan yhteistyötä ja yhteyksiä kehitetään;

5. edellä 3 ja 4 kohdassa mainituista toimenpiteistä saatujen tulosten laajaa levitystä edistetään.

2. Komissio tutkii, tarvitaanko erityisiä yhteisön toimia jäsenvaltioissa toteutettujen toimien tukemiseksi

3 artikla

1. Komissiolle on ilmoitettava säännöllisesti jäsenvaltioiden toteuttamista toimista, joilla pyritään saavuttamaan liitteessä tarkoitetut sovitut yhteiset energiatavoitteet, ja kaikista näiden tavoitteiden kannalta merkitykselllisistä toimista.

2. Tarvittaessa komissio laatii saatujen tietojen perusteella tiedonannon muodossa annettavan kertomuksen siitä, miten jäsenvaltioiden energiapolitiikka ja yhteisön energia-alan toimet noudattavat sovittuja yhteisiä energiatavoitteita. Kertomus toimitetaan Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan . . . päivänä . . . kuuta . . .

5 artikla

Tämä päätös julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

LIITE

SOVITUT YHTEISET ENERGIATAVOITTEET

1. Yhteisön tason energiapolitiikalla olisi edistettävä perustamissopimuksissa asetettujen energiatavoitteiden saavuttamista, erityisesti markkinoiden yhdentymistä, kestävää kehitystä, ympäristönsuojelua ja energian hankintavarmuutta.

2. Avoimien ja kilpailukykyisten markkinoiden periaatteelle perustuva yhteisön energiamarkkinoiden yhdentyminen on olennaista joustavuuden, tehokkuuden ja pitkäaikaisen turvallisuuden saavuttamiseksi energia-alalla. Yhdentymisessä olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden erilaiset (fossiiliset ja muut kuin fossiiliset) energiamuodot, ja taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta olisi edistettävä erityisesti kehittämällä Euroopan laajuisia verkkoja.

3. Avoimet ja vääristymättömät energian hinnat sen varmistamiseksi, että kaikkien polttoaineiden yhteisön markkinat toimivat tehokkaasti ja ovat todella kilpailukykyiset.

4. Perustamissopimuksen kestävää kehitystä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi energia- ja ympäristötavoitteet on yhdennettävä. Energian tuotannon ja kulutuksen kaikkien kustannusten on heijastuttava hinnoissa aina, kun se on mahdollista. Taloudellisilla muilla kuin fossiilisilla energialähteillä, esimerkiksi uusiutuvilla energialähteillä ja ydinenergialla mahdollisimman tiukoin turvatoimin käytettynä, voi olla tärkeä merkitys tavoitteen saavuttamisessa.

5. Energian hankintavarmuuden lisääminen kotimaisten ja tuontienergialähteiden monipuolisuutta ja joustavuutta parantamalla, kehittämällä ympäristöä säästäviä kotimaisia energialähteitä ja huolehtimalla siitä, että energialähteillä voidaan reagoida nopeasti ja joustavasti erityisesti öljyn ja kaasun vähäisyyden aiheuttamiin kriisitilanteisiin.

6. Energia-alan ulkosuhteiden yhteensovittaminen vapaan ja avoimen kaupan sekä turvallisten energiasijoitusten varmistamiseksi. Yhteistyötä muiden kuin jäsenmaiden kanssa olisi kehitettävä energiavarmuuden lisäämiseksi, ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ja sopivien energiatekniikoiden kehittämiseksi ja levittämiseksi kolmansissa maissa.

7. Uusiutuvien energiavarojen käytön edistäminen sekä yhteisön että kansallisen tason tukitoimilla, jotta näillä energialähteillä olisi merkittävä osuus primäärienergian tuotannossa yhteisössä vuoteen 2010 mennessä.

8. Energian tehokkaan käytön merkittävä lisääminen yhteisössä vuoteen 2010 mennessä kansallisten ja yhteisön toimien yhteensovittamista parantamalla.

Edellä lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi yhteisö tulee käyttämään monia käytettävissä olevia energia-alan välineitä ja erityisesti:

- uusien ja parannettujen energiatekniikoiden tutkimusta, kehittämistä ja levittämistä,

- energia-alan tuotteiden verorakenteen yhdenmukaistamista vääristymisen estämiseksi,

- perustamissopimusten kilpailusääntöjen soveltamista mahdollisimman avoimesti ja johdonmukaisesti,

- energia-alan standardointia,

- sisämarkkinoiden valvontaa,

- välineitä yhteistyöhön kolmansien maiden kanssa ja niille annettavaan apuun,

- kannattavien välineiden kehittämistä energian tuotannon, kuljetuksen ja käytön ympäristölle haitallisten vaikutusten rajoittamiseksi.