Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan laajuisia televerkkoja koskevista suuntaviivoista
Virallinen lehti nro C 302 , 14/11/1995 s. 0023
Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan laajuisia televerkkoja koskevista suuntaviivoista (95/C 302/07) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) KOM(95) 224 lopull. - 95/0124(COD) (Komission esittämä 7 päivänä kesäkuuta 1995) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti 129 d artiklan ensimmäisen kohdan, ottavat huomioon komission ehdotuksen, ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon, ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon, sekä katsovat, että Euroopan laajuisten televerkkojen täytäntöön panemisen ja kehittämisen tavoitteena on varmistaa tietojen jakelu ja vaihto koko yhteisössä; tämä on edellytyksenä "tietoyhteiskunnan" toteutumiselle, joka muodostuu, kun kenellä tahansa kansalaisella, yrityksellä tai julkisella viranomaisella unionissa on saatavillaan kaikki tarvitsemansa tieto sen laadusta tai määrästä riippumatta, kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä käsittelevässä valkoisessa kirjassa komissio painotti tietoyhteiskunnan toteutumisen tärkeyttä, joka tuodessaan mukanaan uudenlaisia taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia suhteita auttaa unionia kohtaamaan tulevan vuosisadan uudet haasteet, mukaan lukien työpaikkojen luomisen; Brysselissä kokoontunut Euroopan neuvosto tunnusti tämän joulukuussa 1993, sisämarkkinat muodostavat alueen, jolla ei ole rajoja, jolla on varmistettava tavaroiden, henkilöiden, pääoman ja palvelujen vapaa liikkuvuus ja jolla yhteisön toteuttamat toimenpiteet sekä ne, jotka se vielä tulee toteuttamaan, edellyttävät huomattavaa tietojen vaihtoa yksilöiden, organisaatioiden ja hallintoelinten välillä; tehokkaat välineet tietojen vaihtamiseksi ovat elintärkeitä teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi; tietojen vaihto voidaan varmistaa Euroopan laajuisten televerkkojen avulla; Euroopan laajuisten verkkojen saatavuus vahvistaa sosiaalista ja taloudellista yhteenkuuluvuutta unionin tasolla, Euroopan laajuisia televerkkoja täytäntöön panemalla ja kehittämällä olisi varmistettava tietojen vaihdon vapaus yksilöiden, organisaatioiden ja hallintoelinten välillä yksityisyyden suojaa koskevia sekä teollis- ja tekijänoikeuksia noudattaen, ryhmä huomattavia teollisuuden edustajia suositteli kesäkuussa 1994 laatimassaan kertomuksessa "Eurooppa ja maailmanlaajuinen tietoyhteiskunta" (1) neuvostolle Euroopan laajuisten televerkkojen täytäntöön panemista ja niiden yhteenliittämisen varmistamista muiden Euroopan verkkojen kanssa; kesäkuussa 1994 Korfulla kokoontunut Euroopan neuvosto antoi yleisen hyväksyntänsä tälle suositukselle, komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Kohti eurooppalaista tietoyhteiskuntaa: toimintasuunnitelma" (2) on näiden suositusten mukainen; teollisuus- ja teletoimintaneuvoston 28 päivänä syyskuuta 1994 pitämässä kokouksessa tästä toimintasuunnitelmasta tehdyissä päätelmissä painotettiin, että tehokkaiden tietoinfrastruktuurien (verkot, palvelut ja sovellukset) kehittäminen nopeasti maailmanlaajuista, johdonmukaista ja harkittua lähestymistapaa noudattaen on olennaisen tärkeää Euroopalle, perustamissopimuksen 129 c artiklassa määrätään, että yhteisö laatii joukon suuntaviivoja, jotka koskevat tavoitteita, painopisteitä ja pääperiaatteita Euroopan laajuisten verkkojen alalla; näissä suuntaviivoissa yksilöidään yhteistä etua koskevat hankkeet, tietoyhteiskunta ei voi kehittyä, ellei saatavilla ole sovelluksia ja erityisesti yhteistä etua koskevia sovelluksia, jotka tehokkaimmalla mahdollisella tavalla täyttävät käyttäjien tarpeet, tarvittaessa vanhusten ja vammaisten tarpeet mukaan lukien; sovellukset ovat näin ollen tärkeä osa yhteistä etua koskevista hankkeista, yhteistä etua koskevat hankkeet voidaan useissa tapauksissa jo panna täytäntöön nykyisissä televerkoissa Euroopan laajuisten sovellutusten tarjoamiseksi; on laadittava suuntaviivat tällaisten yhteistä etua koskevien hankkeiden määrittämiseksi, tällaisia hankkeita valittaessa ja täytäntöön pantaessa olisi otettava huomioon sekä teleorganisaatioiden tarjoamat infrastruktuurit että muiden palvelujen välittäjien tarjoamat vaihtoehtoiset infrastruktuurit, komissio on toimittanut neuvostolle joukon suuntaviivoja, jotka koskevat digitaalisen monipalveluverkon (ISDN) kehittämistä Euroopan laajuiseksi verkoksi (3); neuvosto on antanut yhteisen kannan tästä ehdotuksesta, tämänhetkiset verkot, joihin nykyinen ISDN sisältyy, ovat muuttumassa kehittyneiksi verkoiksi, joiden tarjoama datasiirtonopeus vaihtelee aina laajakaistaiseen suorituskykyyn asti ja joita voidaan mukauttaa erilaisiin, erityisesti multimediapalvelujen ja -sovellusten tarjonnan tarpeisiin; tämä kehitys tulee johtamaan laajakaistaisten monipalveluverkkojen (IBCN) toteutumiseen; IBCN tulee muodostamaan optimaalisen alustan tietoyhteiskunnan sovellusten rakentamiselle, viestintäteknologian alalla toteutetun tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan erityisohjelman (RACE) (4) tulokset ovat luoneet pohjan ja teknologisen perustan IBC-verkkojen käyttöön ottamiselle Euroopassa, tietoteknologian alalla toteutetun tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan erityisohjelman (ESPRIT) tulokset ovat luoneet pohjan ja teknologisen perustan tietotekniikan sovellusten käyttöön ottamiselle, yleistä etua edustavien telemaattisten järjestelmien alalla (91-94) (5) ja yleisesti kiinnostavien telemaattisten sovellusten alalla (94-98) (6) toteutettavien tutkimusta ja teknologista kehitystä koskevien erityisohjelmien tulokset luovat pohjaa yhteistä etua koskevien yhteentoimivien sovellusten käyttöön ottamiselle koko Eruoopassa, olisi varmistettava yhteisön eri ohjelmien tehokas yhteensovittaminen erityisesti PK-yritysten hyväksi toteutettavien ohjelmien (7) ja tietosisältöön kohdistuvien ohjelmien (kuten INFO 2000 ja MEDIA 2) sekä muiden tietoyhteiskuntahankkeiden kanssa, tiedonannossaan "Valmistavista toimenpiteistä Euroopan laajuisten verkkojen ja laajakaistaisten monipalveluverkkojen alalla (TEN-IBC)" (8) komissio ilmaisi tarpeen suorittaa alan toimijoiden kanssa valmistavia toimenpiteitä asianmukaisten suuntaviivojen laatimiseksi; näiden toimenpiteiden tulokset ovat perustana tässä päätöksessä IBC-verkkoihin liittyville suuntaviivoille, televiestintäalaa ollaan asteittain vapauttamassa; Euroopan laajuisten sovellusten, palvelujen ja verkkojen kehittyminen riippuu pääasiassa yksityisistä aloitteista; tämän Euroopan laajuisen kehityksen on oltava markkinoiden tarpeiden mukaista; tämän huomioon ottaen niitä alan toimijoita, joita asia kiinnostaa, pyydetään toimijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet takaavia menettelyjä noudattaen ehdottamaan yhteistä etua koskevia erityishankkeita valituilta pääalueilta; nämä menettelyt olisi määriteltävä ja olisi hyväksyttävä luettelo valituista pääalueista; yhteistä etua koskevien erityishankkeiden yksilöimisessä komissiota avustaa komitea, yhteisön rahoitustuesta tämän päätöksen mukaisesti yksilöityjen yhteistä etua koskevien hankkeiden täytäntöön panemiseksi olisi päätettävä yleisistä periaatteista rahoitustuen myöntämiseksi Euroopan laajuisten verkkojen alalla annetun asetuksen mukaisesti; tämän asetuksen mukaan kyseisten jäsenvaltioiden on annettava tietty määrä tukea yhteistä etua koskeville hankkeille, komissio toteuttaa toimenpiteet verkkojen yhteentoimivuuden varmistamiseksi ja jäsenvaltioiden Euroopan laajuisten televerkkojen täytäntöönpanoa koskevien toimintojen yhteen sovittamiseksi, tietoyhteiskunnan tehokkaan kehittymisen kannalta on tärkeää varmistaa tehokas tietojen vaihto yhteisön ja kolmansien maiden ja niistä erityisesti Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden välillä; sen vuoksi on tarpeen edistää verkkojen yhteenliittämistä ja yhteentoimivuutta Euroopan tasolla, ja näiden suuntaviivojen mukaisia toimenpiteitä toteutettaessa on noudatettava kaikkia perustamissopimuksessa ja täytäntöönpanosäännöksissä annettuja kilpailusääntöjä, OVAT TEHNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Tässä päätöksessä laaditaan suuntaviivat, jotka koskevat Euroopan laajuisten televerkkojen alalla toteutettavien toimenpiteiden tavoitteita, painopisteitä ja pääperiaatteita. Näissä suuntaviivoissa määritetään pääalueet yhteistä etua koskeville hankkeille sekä menettely yhteistä etua koskevien erityishankkeiden yksilöimiseksi näiltä pääalueilta. 2 artikla Yhteisö tukee televerkkojen ja erityisesti laajakaistaisten monipalveluverkkojen (IBCN) yhteenliittämistä, yhteentoimivien palvelujen ja sovellusten sekä tähän vaadittavien infrastruktuurien toteuttamista, niiden laajentamista sekä pääsyä niihin yleistavoitteinaan - tietoyhteiskuntaan siirtymisen helpottaminen erityisesti sosiaalisten tarpeiden täyttymisen edistämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi, - Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen ja sisämarkkinoiden lujittaminen, - sosiaalisen ja taloudellisen yhteenkuuluvuuden lujittaminen, - työpaikkoja luovien uuden kasvun toiminta-alojen kehityksen nopeuttaminen. 3 artikla Painopisteinä 2 artiklassa mainittujen tavoitteiden toteuttamisessa ovat: - Euroopan tietoyhteiskunnan kehitystä tukevien, erityisesti yhteistä etua koskevien sovellusten toteutettavuuden varmistaminen, ja sen jälkeen niiden laajentaminen. - Taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen myötävaikuttavien sovellusten toteutettavuuden varmistaminen, ja sen jälkeen niiden laajentaminen parantamalla pääsyä tietojärjestelmiin koko unionissa, jonka perustana on Euroopan kulttuurien moninaisuus. - Toimet sellaisten alueiden välisten aloitteiden kannustamiseksi, joissa epäsuotuisimmat alueet yhdistyvät Euroopan laajuisten telepalvelujen ja sovellusten käyttöön ottamiseksi. - Sisämarkkinoiden vahvistumiseen ja työpaikkojen luomiseen myötävaikuttavien sovellusten ja palvelujen ja niistä erityisesti sellaisten, jotka tarjoavat PK-yrityksille keinoja kehittää kilpailukykyään Euroopan unionissa ja maailmanlaajuisesti, toteutettavuuden varmistaminen ja sen jälkeen niiden laajentaminen. - Sellaisten Euroopan laajuisten geneeristen palvelujen toteutettavuuden varmistaminen ja sen jälkeen niiden laajentaminen, jotka tarjoavat rajattoman tiedonsaannin myös haja-asutus- ja syrjäseutualueilla ja jotka ovat yhteentoimivia vastaavien palvelujen kanssa maailmanlaajuisella tasolla. - Uusien erittäin laajakaistaisten optisten runkoverkkojen toteutettavuuden tutkiminen siellä, missä tällaisia sovelluksia ja palveluja tarvitaan, sekä tällaisten verkkojen yhteenliittämisen edistäminen. - Televerkoissa ja erityisesti IBC-verkoissa olevien aukkojen ja puutteiden yksilöiminen ja korjaaminen niiden kaikkien komponenttien yhteenliittämisen ja yhteentoimivuuden tehostamiseksi Euroopassa ja maailmanlaajuisella tasolla. 4 artikla Pääperiaatteet edellä 2 artiklassa määriteltyihin tavoitteisiin pääsemiseksi ovat: - Yhteistä etua koskevien hankkeiden yksilöiminen. - Toimet kansalaisille, talouselämän toimijoille ja hallintoelimille tiedottamiseksi paremmin niistä eduista, joita ne voivat saada uusista kehittyneistä Euroopan laajuisista telepalveluista ja sovelluksista. - Toimet käyttäjien ja palvelujen tarjoajien kannustamiseksi tekemään yhteisiä aloitteita Euroopan laajuisten televerkkojen ja erityisesti IBC-verkkojen alalla. - Sovellusten ja niistä erityisesti yhteistä etua koskevien sovellusten toteutettavuuden varmistamisen ja niiden sen jälkeen tapahtuvan laajentamisen tukeminen perustamissopimuksessa määriteltyjä välineitä käyttäen, sekä julkis-yksityisten kumppanuuksien muodostamisen edistäminen. - Palvelujen ja sovellusten tarjonnan ja käytön, jotka muodostavat perustan työllisyydelle ja kasvulle, edistäminen PK-yritysten ja ammattikäyttäjien keskuudessa. - Verkkojen yhteenliittämisen ja laajakaistapalvelujen, sovellusten sekä niiden vaatimien infrastruktuurien yhteentoimivuuden edistäminen erityisesti multimedian osalta, sekä yhteentoimivuuden edistäminen olemassa olevien ja uusien laajakaistapalvelujen ja sovellusten välillä. 5 artikla Tässä päätöksessä Euroopan laajuisten televerkkojen kehitys varmistetaan panemalla täytäntöön yhteistä etua koskevia hankkeita. Luettelo pääalueista, joiden joukosta yhteistä etua koskevat hankkeet yksilöidään, on liitteessä I. 6 artikla Jäljempänä 7-9 artiklassa esitetään menettely yhteistä etua koskevien erityishankkeiden yksilöimiseksi liitteessä I olevilta aloilta liitteessä II esitettyjä valintaperusteita käyttäen. Yksilöidyille hankkeille voidaan myöntää yhteisön tukea yleisistä periaatteista rahoitustuen myöntämiseksi Euroopan laajuisten verkkojen alalla annetun asetuksen mukaisesti. 7 artikla 1. Komissio laatii yhteistyössä alan toimijoiden kanssa työohjelman muiden Euroopan laajuisia verkkoja koskevien politiikkojen mukaisesti niiden liitteessä I esitettyjen yhteistä etua koskevien hankkeiden pääalueisiin sisältyvien osa-alueiden valitsemiseksi, joilta yhteistä etua koskevia erityishankkeita voidaan ehdottaa. Työohjelma saatetaan tarpeen mukaan ajan tasalle. 2. Työohjelma on perustana komission esittämälle ehdotuspyynnölle yhteistä etua koskevista hankkeista. 8 artikla 1. Edellä 7-9 artiklassa määritellyn menettelyn täytäntöön panemisesta vastaa komissio. 2. Jäljempänä 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa komissiota avustaa komitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana on komission edustaja. Komission edustaja tekee komitealle ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä. Komitea antaa lausuntonsa ehdotuksesta määräajassa, jonka puheenjohtaja voi asettaa asian kiireellisyyden mukaan. Lausunto annetaan perustamissopimuksen 148 artiklan 2 kohdassa niiden päätösten edellytykseksi säädetyllä enemmistöllä, jotka neuvosto tekee komission ehdotuksesta. Komiteaan kuuluvien jäsenvaltioiden edustajien äänet painotetaan kyseisessä artiklassa määrätyllä tavalla. Puheenjohtaja ei osallistu äänestykseen. Komissio päättää suunnitelluista toimenpiteistä, jos ne ovat komitean lausunnon mukaiset. Jos suunnitellut toimenpiteet eivät ole komitean lausunnon mukaisia tai lausuntoa ei ole annettu, komissio tekee viipymättä neuvostolle ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä. Neuvosto ratkaisee asian määräenemmistöllä. Jos neuvosto ei ole ratkaissut asiaa kolmessa kuukaudessa siitä, kun asia on tullut vireille neuvostossa, komissio tekee päätöksen ehdotetuista toimenpiteistä. 9 artikla 1. Edellä 8 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan - edellä 7 artiklassa viitattua työohjelmaa laadittaessa ja sitä ajan tasalle saatettaessa, - valittaessa yhteistä etua koskevia hankkeita ehdotuspyynnön sadosta, - täydentäviä tuki- ja yhteensovittamistoimia määriteltäessä, - työohjelman täytäntöönpanon arvioimiseksi toteutettavia toimenpiteitä varten. 2. Digitaalisiin monipalveluverkkoihin (ISDN) liittyvien yhteistä etua koskevien hankkeiden (joihin viitataan liitteessä I olevan 3 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa) osalta sovelletaan suuntaviivoja, jotka neuvosto hyväksyi . . . (9). 3. Komissio ilmoittaa komitealle työohjelman täytäntöönpanon edistymisestä jokaisessa kokouksessaan. 10 artikla Jäsenvaltioiden on toteutettava kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla yhteistä etua koskevien hankkeiden täytäntöön panemisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi vaadittavat toimenpiteet. Mahdollisesti tarvittavat luvanantomenettelyt on saatettava päätökseen viipymättä. 11 artikla Tällä päätöksellä ei rajoiteta jäsenvaltion tai yhteisön tekemiä taloudellisia sitoumuksia. 12 artikla Neuvosto voi sallia kolmansien maiden ja niistä erityisesti Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa sopimuspuolina olevien tai yhteisön kanssa assosiointisopimuksen tehneiden maiden osallistumisen tapauskohtaisesti perustamissopimuksen 228 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen, jotta ne voisivat myötävaikuttaa yhteistä etua koskevien hankkeiden täytäntöön panemiseen ja edistää televerkkojen yhteenliittämistä ja yhteentoimivuutta. 13 artikla Komissio esittää kahden vuoden välein kertomuksen tämän päätöksen täytäntöönpanemisesta Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle. Kertomus sisältää arvion yhteisön tuen avulla eri hankealueilla saavutetuista tuloksista suhteessa yleistavoitteisiin. 14 artikla Tämä päätös tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. 15 artikla Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille. (1) Korfulla 24 ja 25 päivänä kesäkuuta 1994 pidettyä neuvoston kokousta varten laadittu raportti "Eurooppa ja maailmanlaajuinen tietoyhteiskunta - Suosituksia Euroopan neuvostolle". (2) KOM(94) 347, 19.7.1994 (3) KOM(93) 347, 1.9.1993 (4) Neuvoston päätös 91/352/ETY (EYVL N:o L 192, 16.7.1991, s. 8) (5) Neuvoston päätös 91/353/ETY (EYVL N:o 192, 16.7.1991, s. 18) (6) Neuvoston päätös 94/801/EY (EYVL N:o L 334, 22.12.1994, s. 1) (7) Komission tiedonanto "Integroitu ohjelma PK-yritysten ja käsiteollisuusalan hyväksi", KOM(94) 207, 3.6.1994 (8) KOM(93) 372, 22.7.1993 (EYVL N:o C 200, 24.7.1993, s. 22) (9) Viittaus neuvoston yhteiseen kantaan päätösehdotuksesta (EY) N:o 47/94, 22 päivänä joulukuuta 1994 (EYVL N:o C 384, 31.12.1994, s. 29) LIITE I YHTEISTÄ ETUA KOSKEVIEN HANKKEIDEN PÄÄALUEET Euroopan laajuiset televerkot avaavat Euroopan markkinat uusille sovelluksille ja palveluille, jotka muodostavat perustan tietoyhteiskunnalle. Ne ovat olennaisen tärkeitä Euroopan menestymisen turvaamiseksi ja edistämiseksi, työpaikkojen luomiseksi sekä taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden parantamiseksi. Asianmukaisimpana kehyksenä Euroopan laajuisille televerkoille pidetään yleensä kolmesta eri tasosta muodostuvaa mallia. Nämä tasot ovat: - Sovellukset, joiden kautta käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa geneeristen palvelujen ja perusverkkojen kanssa ammatillisten, koulutukseen liittyvien tai sosiaalisten tarpeidensa täyttämiseksi. Sovellusten on oltava keskenään yhteentoimivia hyödyttääkseen parhaalla mahdollisella tavalla käyttäjiä koko yhteisössä. - Geneeriset palvelut, jotka muodostuvat yhteensopivista geneerisistä palveluista ja niiden hallinnosta. Tukemalla sovelluksia koskevia yhteisiä tarpeita nämä palvelut täydentävät sovelluksia niiden yhteentoimivuutta edistäen. - Perusverkot, jotka muodostuvat fyysisestä pääsystä sekä tiedonsiirto- ja kytkentätoiminnoista niiden hallinnan ja merkinantotoiminnot mukaan lukien. Näillä toiminnoilla varmistetaan Euroopan laajuisten verkkojen yhteenliittäminen. Nämä kolme tasoa muodostavat tiiviin rakenteen, jossa kaksi alempaa tasoa, geneeriset palvelut ja perusverkot, tukevat sovelluksia. Etenkään sovelluksia ei voida tarjota, jos jompikumpi kahdesta muusta tasosta puuttuu; kunkin tason olisi kuitenkin oltava riittävän avoinna minkä tahansa sitä välittömästi edeltävän tason toiminnon tukemiseksi. Tätä taustaa vasten yhteistä etua koskevat hankkeet olisi yksilöitävä sen mukaan, mikä on niiden toiminnallinen kyky tukea tässä päätöksessä asetettuja tavoitteita. Tämän päätöksen tarkoituksena on laatia yksilöity luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista, joiden joukosta valitaan hankkeet, joille myönnetään yhteisön tukea 129 c artikla 1 kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaisesti. Tämä valinta tapahtuu yleisistä periaatteista rahoitustuen myöntämiseksi Euroopan laajuisten verkkojen alalla annetun asetuksen mukaisesti. Muut yhteisön rahoituslähteet (1) ovat edelleen avoinna kaikille yhteistä etua koskeville yksilöidyille hankkeille kunkin rahoitusvälineen rahoitusta koskevien sääntöjen mukaisesti. Yhteisön rahoitustukea myönnetään kilpailupolitiikkaa ja erityisesti tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen rahoittamista sekä valtiontukea koskevien sääntöjen mukaisesti. Seuraavissa kohdissa määritellään pääalueet, joiden joukosta yhteistä etua koskevat hankkeet on yksilöitävä. 1. Sovellukset - Verkot korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia varten: Olisi toteutettava kehittynyt multimediasovelluksia sisältävä Euroopan laajuinen verkko, joka liittäisi yhteen korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia koko Euroopassa ja takaisi avoimen pääsyn niiden kirjastoihin. - Etäopetus ja -koulutus: Kaikille kansalaisille, kouluille, oppilaitoksille ja yrityksille olisi taattava kehittyneiden etäopetus ja -koulutuspalvelujen saatavuus. Olisi perustettava keskuksia ja niihin olisi varmistettava pääsy kaikkialta Euroopasta opetusmateriaalin ja palvelujen tarjoamiseksi PK-yrityksille, suurille yrityksille, opetusjärjestelmille ja julkisille hallintoelimille. Olisi kehitettävä ja edistettävä uusia lähestymistapoja tietoyhteiskuntaan liittyvää ammattikoulutusta varten. - Terveydenhuollon telematiikka: Olisi laajennettava yhteisiin standardeihin perustuvia Euroopan laajuisia verkkoja ja sovelluksia, joihin liitettäisiin Euroopan tasolla kaikki terveydenhuoltojärjestelmän toimijat, erityisesti yleislääkärit, sairaalat ja sosiaalikeskukset. - Liikennetelematiikka: Euroopan laajuisia televerkkoja olisi hyödynnettävä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla liikenteen alan verkkosuunnittelun ja logistisen tuen parantamiseksi kuljetusteollisuudessa sekä arvonlisäpalvelujen kehittämiseksi. Telemaattisia järjestelmiä ja palveluja olisi tarpeen mukaan käytettävä työkaluna myös yhteisen liikennepolitiikan täytäntöönpanemisessa; täydentävyys suhteessa Euroopan laajuisiin verkkoihin ja yhteentoimivuus niiden kanssa tullaan varmistamaan. - Ympäristötelematiikka: Euroopan laajuiset verkot voivat merkittävästi myötävaikuttaa ympäristön valvontaan ja hallintaan mukaan lukien hätätilanteiden hallinta. - Etätyö: Etätyön kehittäminen (kodeissa ja etätoimistoissa), mitä kehittyneet viestintäjärjestelmät tukevat, auttaa uudenlaisen joustavuuden saavuttamisessa työpisteen sijainnin ja työn järjestämisen osalta. Etätyö voi ammattitoimintoja hajautamalla myös auttaa vähentämään asutuskeskuksiin suuntautuvan päivittäisen liikenteen aiheuttamia haitallisia vaikutuksia ympäristöön. - PK-yritysten telemaattiset palvelut: Yhteistä etua koskevat hankkeet tukevat Euroopan laajuisten televerkkojen ja palvelujen käyttöä Euroopan PK-yrityksissä luomalla yhteyksiä kaupallisiin yhteisöihin, kuluttajiin, asiakkaisiin ja palvelujen välittäjiin tietopalvelut ja elektronisen kaupankäynnin mukaan lukien. Telematiikkaan perustuvista ratkaisuista olisi paremmin tiedotettava PK-yrityksissä. - Julkisten hallintoelinten Euroopan laajuiset verkot: Eurooppaan olisi perustettava julkisten hallintoelinten välisiä yhteenliitettyjä verkkoja, joiden tarkoituksena olisi tietojen vaihdon helpottaminen hallintoelinten välillä, erityisesti panemalla täytäntöön Euroopan unionin asetuksia, joissa säädetään tehokkaasta ja kustannuksiltaan edullisesta tietojen vaihdosta. Verkkoja olisi myöhemmin laajennettava julkisten hallintoelinten ja Euroopan kansalaisten yhteenliittämiseksi. - Elektroninen tarjouskilpailu: Olisi toteutettava Euroopan laajuinen elektroninen tarjouskilpailuverkko, jonka perusteella julkisia hankintoja tehdään elektronisin menettelyin julkisten hallintoelinten ja tavarantoimittajien välillä Euroopassa. - Urbaanit tietoväylät: Olisi edistettävä kotitalouksia, yrityksiä, yhteiskunnallisia järjestöjä ja hallintoelimiä yhteenliittäviä verkkoja ja palveluja, jotka takaavat pääsyn suorakäyttöisiin tieto-, opetus-, kulttuuri-, ajanviete- ja matkailualan multimediapalveluihin paikallisella, alueellisella, kansallisella ja Euroopan tasolla. Olisi myös edistettävä yhteyksiä kaupunkien ja haja-asutusalueiden verkkojen välillä. - Kirjastopalvelut: Olisi laajennettava kehittyneitä Euroopan laajuisia verkottuneita kirjastopalveluja kaikentyyppisiin kirjastoihin (kansalliset, yliopistolliset/tutkimuslaitosten, kaupungin ja kunnan jne.), jotta tehostettaisiin pääsyä koko Euroopan kirjastoissa oleviin järjestetyn tietämyksen ja kultuuriperinnön varastoihin talous-, sosiaali-, opetus- ja kulttuurielämän tukemiseksi Euroopan unionissa. - Telemaattiset palvelut työmarkkinoilla: Olisi kehitettävä verkottuneita palveluja kuten paikanhakuun liittyvässä tietopalvelussa käytettäviä tietokantoja muuttuvien työmarkkinoiden tukemiseksi Euroopassa ja työttömyyden vähentämisen edistämiseksi. - Kieli- ja kulttuuriperintö: Olisi tehtävä aloitteita Euroopan kulttuuriperinnön säilyttämisen ja saatavuuden edistämiseksi sekä tietoinfrastruktuurien sisältämien mahdollisuuksien esittelemiseksi, jotta tuettaisiin paikallissisällön kehitystä paikalliskielissä. - Kansalaisten pääsy palveluihin: Olisi esiteltävä sovelluksia, joiden avulla yhteistä etua koskevat palvelut voitaisiin asettaa kansalaisten saataville. Esimerkkeinä näistä voisivat olla kioskien ja päätteiden asentaminen julkisille paikoille sekä älykorttien ja elektronisen rahan käyttö. 2. Geneeriset palvelut Seuraavissa kohdissa määritellään pääalueet, joiden joukosta geneeristen palveluverkkojen yhteistä etua koskevat hankkeet on yksilöitävä: - Euroopan laajuisten toiminnallisten geneeristen palvelujen täytäntöönpano. Niihin sisältyvät erityisesti sähköposti, tiedostojen siirtojärjestelmät, suorakäyttöiset elektroniset tietokannat sekä videopalvelut. Koska näitä Euroopan laajuisia geneerisiä palveluja tarvitaan pikaisesti, niissä on hyödynnettävä olemassa olevia kytkentäisiä perusverkkoja ja käyttäjän pääsyä niihin. Niihin olisi sisällyttävä Euroopan tasolla toimivia palvelutoimintoja kuten tietosuoja ja -turvallisuus, Euroopan laajuiset kioski- ja verkkonavigointituet jne. - Geneeristen palvelujen asteittainen laajentaminen multimediaympäristöön. Nämä palvelut tarjoavat loppukäyttäjälle pääsyn multimediapalveluihin ja voivat kattaa multimediapostin, nopean tiedostojen siirron ja videopalvelut mukaan lukien tilausvideon niiden kuitenkaan tarvitsematta rajoittua näihin. Näiden multimediapalvelujen käyttöä yrityksissä ja työpaikoilla olisi kannustettava, kuten myös uusien palvelutoimintojen, kuten konekääntäminen, puheentunnistus ja graafiset käyttäjäliitännät. - Palvelujen tarjoamisen avoimuuden ja käyttöjoustavuuden perustana olevien yleisten digitaalisten allekirjoitusten käyttöön ottaminen. Geneeriset palvelut ovat riippuvaisia laajasta joukosta niitä täydentäviä ja niiden kanssa kilpailevia palvelujen tarjoajia. Palvelujen tarjoamisen avoimuus ja käyttöjoustavuus ovat olennaisen tärkeitä ja edellyttävät, että elektroniset nimet (yleiset digitaaliset allekirjoitukset) ovat yleisesti saatavilla ja että niitä tuetaan. 3. Perusverkot Seuraavissa kohdissa määritellään pääalueet, joiden joukosta perusverkkojen yhteistä etua koskevat hankkeet on yksilöitävä: - Digitaaliset Euro-monipalveluverkot. ISDN on Euroopan laajuisesti välittömän kaupallisen ja teknisen saatavuutensa vuoksi tällä hetkellä asianmukaisin ja tehokkain digitaalikytkentäinen perusverkko, jolla uusia palveluja ja sovelluksia voidaan tukea. Se tarjoaa nykyisen kehityksenä ansiosta Euroopalle monia mahdollisuuksia, ja sen laajat markkinat ja maantieteellinen levinneisyys ovat perustana näiden uusien palvelujen ja sovellusten täytäntöönpanemiselle yleiseurooppalaisella tasolla. Olisi kuitenkin pidettävä mielessä, että ISDN on ainoastaan välivaihe ja että siitä tulee myöhemmin muodostumaan pelkkä väline käyttäjän pääsylle laajakaistaisiin perusverkkoihin. - Hallitun asynkronisen toimintamuodon (ATM) ja muiden laajakaistaverkkojen markkinoille saattaminen. Tätä aluetta on pidettävä yleisesti erittäin kiinnostavana Euroopassa. - Olemassa olevien ja laajakaistaisten viestintäverkkojen yhteentoimivuus. Olemassa olevien (kiinteisiin sekä matkaviestin- ja satelliittipalveluihin tarkoitettujen) verkkojen olisi oltava yhteenliitettyjä ja yhteentoimivia keskenään sekä ATM-kantaisten suurinopeuksisten verkkojen kanssa taloudellisesti asianmukaisimpien ratkaisujen tarjoamiseksi tietoyhteiskunnan toteuttamisvaiheessa ilmenevissä erilaisissa tilanteissa. Tämä on edellytyksenä laajakaistaisten monipalveluverkkojen kehitykselle ja olennaisen tärkeää erityisesti PK-yrityksille kuten myös ammatti- ja kotikäyttäjien muodostamille markkinoille. 4. Yhteensovittamis- ja tukitoimet Yhteistä etua koskeville hankkeille antamansa tuen lisäksi yhteisön olisi käynnistettävä toimet asianmukaisen ympäristön varmistamiseksi hankkeille. Toimet myötävaikuttavat konsensuksen kehittymiseen sekä kansallisiin ja alueellisiin yhteistoimiin uusien sovellusten ja palvelujen vauhdittamiseksi ja edistämi seksi yhdenmukaisesti muilla aloilla täytäntöönpantavien ohjelmien ja laajakaistaisten perusverkkojen kehityksen kanssa. Niihin liittyy yhteistoimia Euroopan standardisointi- ja strategisten suunnittelujärjestöjen kanssa (2) sekä yhteensovittamistoimia yhteisön eri rahoitusvälineillä rahoitettujen toimien kanssa. Toimiin sisältyy: - Tavoitespesifikaatioiden kehittäminen ja pyrkiminen näihin tavoitteisiin. Nämä spesifikaatiot auttavat alan toimijoita taloudellisesti kannattavien investointipäätösten tekemisessä. Tämä toteutetaan yhteistyössä kaikkien alan toimijoiden kanssa, mukaan lukien teletoiminnan harjoittajat, kaapelilähetystoiminnan harjoittajat, uudet operaattorit, palvelujen tarjoajat, kaupalliset yhteisöt ja kuluttajaryhmittymät: - aukkojen ja tukosten yksilöimiseksi Euroopan laajuisissa verkoissa, - verkkokohdespesifikaatioiden kehittämiseksi verkkojen kolmelle yksilöidylle tasolle. Tähän kuuluvat kiinteät sekä satelliitti- ja matkaviestinverkot, mukaan lukien niiden hallinta ja käyttö Euroopan tasolla. Alan toimijat hyödyntävät RACE-ohjelmaa, telematiikan ohjelman yhteisiä toiminnallisia eritelmiä, EURESCOM-toimia ja muita alan toimijoiden perustamia teknisiä elimiä sekä käynnissä olevien laajakaistakokeilujen sekä ESPRIT-ohjelman ja IT-ohjelmien tuloksia, - verkkojen kehittymisen edistämiseksi kohti tavoiteverkkoja, ja - avointen, yhteentoimivien ja käyttäjäystävällisten järjestelmien kehittämisen edistämiseksi. - Tapojen määritteleminen laajakaistaverkkoihin pääsemiseksi kaikilla kolmella yksilöidyllä tasolla. - Yhteisten spesifikaatioiden laatiminen eurooppalaisten ja kansainvälisten standardien perusteella. - Yhteistyön syventäminen alan toimijoiden kesken, erityisesti uusien ja osa-alueiden operaattoreiden, kuten kaapelitelevisioverkkojen, sekä käyttäjien kanssa. - Yhteistyö ja yhteensovittaminen yhteisön, Euroopan ja kansallisten ohjelmien kanssa. (1) Näitä ovat neljäs T & K -puiteohjelma, rakennerahasto, koheesiorahasto, Euroopan investointipankki ja Euroopan investointirahasto. Nämä rahoitusvälineet on yksityiskohtaisesti kuvattu asiakirjan "Metodologia tietoyhteiskunnan sovellusten täytäntöön panemiseksi" liitteessä 1 (2) ETSI, CEN/CENELEC, EURESCOM ja ETNO LIITE II VALINTAPERUSTEET Yhteistä etua koskevien hankkeiden valinta asiasta kiinnostuneiden alan toimijoiden vastauksena 7 artiklassa tarkoitettuun ehdotuspyyntöön esittämien hanke-ehdotusten joukosta suoritetaan sen perusteella, missä määrin ne ovat 2 ja 3 artiklassa määrättyjen tavoitteiden ja painopisteiden mukaisia. Hankkeiden on oltava kansainvälisiä ja etusija on annettava luonteeltaan alueiden välisille hankkeille. Lisäksi on otettava huomioon yleisistä periaatteista rahoitustuen myöntämiseksi Euroopan laajuisten verkkojen alalla annetussa asetuksessa säädetyt taloudelliset ja rahoitusta koskevat valintaperusteet. Valintaperusteet, joita kyseisen asetuksen mukaisesti on sovellettava päätettäessä rahoitustuen myöntämisestä erityishankkeelle, ovat: - hankkeen mahdollinen taloudellinen kannattavuus, joka olisi varmistettava, - hankkeen toteuttamiskelpoisuus, - yhteisön rahoitustoimenpiteiden julkisia ja yksityisiä rahoittajia kannustava vaikutus, - rahoituspaketin tehokkuus, - suorat tai välilliset sosiaalis-taloudelliset vaikutukset erityisesti työllisyyteen, - ympäristövaikutukset, - hankkeen eri osuuksien sovittaminen ajallisesti yhteen erityisesti rajat ylittävien hankkeiden osalta.