7.9.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 220/11


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/1700,

annettu 6 päivänä syyskuuta 2023,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Chileä, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 ja 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) 2016/429 säädetään, että eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumisen edellytyksenä on, että ne tulevat kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) vahvistetaan eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden on oltava, jotta niiden saapuminen unioniin kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä, tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista, on sallittua.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä tai lokeroista, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua.

(4)

Tarkemmin sanoen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista, alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavien tuoreen lihan ja lihavalmisteiden lähetysten saapuminen unioniin on sallittua.

(5)

Yhdistynyt kuningaskunta on ilmoittanut komissiolle kolmesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Skotlannissa Angusin (1) ja Dumfries and Gallowayn (1) piirihallintoalueilla sekä Isle of Lewisilla (1) ja vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 18 päivänä elokuuta 2023, 17 päivänä elokuuta 2023 ja 22 päivänä elokuuta 2023.

(6)

Näiden äskettäisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen Yhdistyneen kuningaskunnan eläinlääkintäviranomaiset muodostivat tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille vähintään 10 kilometrin rajoitusvyöhykkeet ja toteuttivat hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi.

(7)

Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut komissiolle tietoja alueensa epidemiologisesta tilanteesta ja toimenpiteistä, joita on toteutettu korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi.

(8)

Komissio on arvioinut nämä tiedot. Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon eläinterveystilanne Yhdistyneen kuningaskunnan eläinlääkintäviranomaisten muodostamilla alueilla, joihin sovelletaan rajoituksia, siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä alueilta olisi keskeytettävä unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi.

(9)

Kanada, Chile, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan osalta päivitetyt tiedot alueidensa epidemiologisista tilanteista, jotka ovat johtaneet täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistettuihin tiettyjen tuotteiden unioniin saapumisen keskeyttämisiin.

(10)

Kanada on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, joka havaittiin siipikarjan pitopaikassa Albertan provinssissa ja vahvistettiin 20 päivänä syyskuuta 2022.

(11)

Chile on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy viiteen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin Biobíon (3) ja Maulen (2) alueilla sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettiin 19 päivän maaliskuuta 2023 ja 20 päivän huhtikuuta 2023 välisenä aikana.

(12)

Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, joka havaittiin siipikarjan pitopaikassa Kentin kreivikunnassa Englannissa ja vahvistettiin 20 päivänä heinäkuuta 2023.

(13)

Myös Yhdysvallat on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy 21:een korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin Coloradon (1) ja Pennsylvanian (20) osavaltioissa sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettiin 1 päivän helmikuuta 2023 ja 28 päivän maaliskuuta 2023 välisenä aikana.

(14)

Kanada, Chile, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet tiedot myös toimenpiteistä, jotka on toteutettu korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Näiden taudinpurkausten johdosta Kanada, Chile, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toteuttaneet hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi sekä saattaneet päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu niiden alueilla sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(15)

Komissio on arvioinut Kanadan, Chilen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen toimittamat tiedot. Komissio katsoo, että Kanada, Chile, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat antaneet asianmukaiset takeet siitä, että keskeytyksiin johtanut eläinterveystilanne ei enää uhkaa eläinten tai ihmisten terveyttä unionissa ja että näin ollen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden saapuminen unioniin kyseisiltä Kanadan, Chilen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen vyöhykkeiltä, joilta unioniin saapuminen on keskeytetty, olisi sallittava uudelleen.

(16)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Kanadassa, Chilessä, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa.

(17)

Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan epidemiologinen tilanne Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja jotta voidaan välttää tarpeettomia häiriöitä Kanadan, Chilen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen kanssa käytävässä kaupassa, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteisiin V ja XIV tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(18)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 6 päivänä syyskuuta 2023

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)   EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1).


LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:

1)

Muutetaan liite V seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osan B jakso seuraavasti:

i)

Korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.94 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.94

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

20.9.2022

24.8.2023”;

ii)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CL-2.2 ja CL-2.3 koskevat rivit seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.2

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.3.2023

28.8.2023

CL-2.3

N, P1

 

24.3.2023

28.8.2023”;

iii)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CL-2.5 ja CL-2.6 koskevat rivit seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.5

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

10.4.2023

28.8.2023

CL-2.6

N, P1

 

12.4.2023

28.8.2023”;

iv)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykettä CL-2.10 koskeva rivi seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.10

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

20.4.2023

28.8.2023”;

v)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.308 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.308

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

20.7.2023

23.8.2023”;

vi)

Lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.315, GB-2.316 ja GB-2.317 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.314 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.315

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

17.8.2023

 

GB-2.316

N, P1

 

18.8.2023

 

GB-2.317

N, P1

 

22.8.2023”;

 

vii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.408 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.408

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

1.2.2023

31.8.2023”;

viii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.416 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.416

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

22.2.2023

31.8.2023”;

ix)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.418 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.418

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

23.2.2023

31.8.2023”;

x)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.422 ja US-2.423 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.422

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

24.2.2023

31.8.2023

US-2.423

N, P1

 

27.2.2023

31.8.2023”;

xi)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.427, US-2.428 ja US-2.429 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.427

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023

US-2.428

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023

US-2.429

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023”;

xii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.432–US-2.441 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.432

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.433

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.434

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.435

N, P1

 

13.3.2023

31.8.2023

US-2.436

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.437

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.438

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.439

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.440

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.441

N, P1

 

15.3.2023

31.8.2023”;

xiii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.443 ja US-2.444 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.443

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

16.3.2023

31.8.2023

US-2.444

N, P1

 

16.3.2023

31.8.2023”;

xiv)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.447 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.447

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

28.3.2023

25.8.2023”;

b)

Lisätään 2 osassa Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeiden GB-2.315, GB-2.316 ja GB-2.317 kuvaukset vyöhykkeen GB-2.314 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.315

near Kirkcudbright, Dumfries and Galloway, Scotland, GB

The area contained within a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat: N54.80 and Long: W4.05

GB-2.316

near Forfar, Angus, Scotland, GB

The area contained within a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat: Lat: N56.69 and Long: W2.87

GB-2.317

near Barvas, Isle of Lewis, Scotland, GB

The area contained within a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat: Lat: N58.35 and Long:W6.51.”

2)

Muutetaan liitteessä XIV olevan 1 osan B jakso seuraavasti:

a)

Korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.94 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.94

POU, RAT

N, P1

 

20.9.2022

24.8.2023

GBM

P1

 

20.9.2022

24.8.2023”;

b)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CL-2.2 ja CL-2.3 koskevat rivit seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.2

POU, RAT

N, P1

 

19.3.2023

28.8.2023

GBM

P1

 

19.3.2023

28.8.2023

CL-2.3

POU, RAT

N, P1

 

24.3.2023

28.8.2023

GBM

P1

 

24.3.2023

28.8.2023”;

c)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CL-2.5 ja CL-2.6 koskevat rivit seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.5

POU, RAT

N, P1

 

10.4.2023

28.8.2023

GBM

P1

 

10.4.2023

28.8.2023

CL-2.6

POU, RAT

N, P1

 

12.4.2023

28.8.2023

GBM

P1

 

12.4.2023

28.8.2023”;

d)

Korvataan Chileä koskevassa kohdassa vyöhykettä CL-2.10 koskevat rivit seuraavasti:

CL

Chile

CL-2.10

POU, RAT

N, P1

 

20.4.2023

28.8.2023

GBM

P1

 

20.4.2023

28.8.2023”;

e)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.308 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.308

POU, RAT

N, P1

 

20.7.2023

23.8.2023”;

GBM

P1

 

20.7.2023

23.8.2023”;

f)

Lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.315, GB-2.316 ja GB-2.317 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.314 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.315

POU, RAT

N, P1

 

17.8.2023

 

GBM

P1

 

17.8.2023

 

GB-2.316

POU, RAT

N, P1

 

18.8.2023

 

GBM

P1

 

18.8.2023

 

GB-2.317

POU, RAT

N, P1

 

22.8.2023

 

GBM

P1

 

22.8.2023”;

 

g)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.408 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.408

POU, RAT

N, P1

 

1.2.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

1.2.2023

31.8.2023”;

h)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.416 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.416

POU, RAT

N, P1

 

22.2.2023

31.8.2023”;

GBM

P1

 

22.2.2023

31.8.2023”;

i)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.418 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.418

POU, RAT

N, P1

 

23.2.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

23.2.2023

31.8.2023”;

j)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.422 ja US-2.423 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.422

POU, RAT

N, P1

 

24.2.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

24.2.2023

31.8.2023

US-2.423

POU, RAT

N, P1

 

27.2.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

27.2.2023

31.8.2023”;

k)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.427, US-2.428 ja US-2.429 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.427

POU, RAT

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

3.3.2023

31.8.2023

US-2.428

POU, RAT

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

3.3.2023

31.8.2023

US-2.429

POU, RAT

N, P1

 

3.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

3.3.2023

31.8.2023”;

l)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.432–US-2.441 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.432

POU, RAT

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.433

POU, RAT

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.434

POU, RAT

N, P1

 

6.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

6.3.2023

31.8.2023

US-2.435

POU, RAT

N, P1

 

13.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

13.3.2023

31.8.2023

US-2.436

POU, RAT

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.437

POU, RAT

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.438

POU, RAT

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.439

POU, RAT

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.440

POU, RAT

N, P1

 

14.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

14.3.2023

31.8.2023

US-2.441

POU, RAT

N, P1

 

15.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

15.3.2023

31.8.2023”;

m)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.443 ja US-2.444 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.443

POU, RAT

N, P1

 

16.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

16.3.2023

31.8.2023

US-2.444

POU, RAT

N, P1

 

16.3.2023

31.8.2023

GBM

P1

 

16.3.2023

31.8.2023”;

n)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.447 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.447

POU, RAT

N, P1

 

28.3.2023

25.8.2023

GBM

P1

 

28.3.2023

25.8.2023”;