4.7.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 169/1


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/1404,

annettu 3 päivänä heinäkuuta 2023,

lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöönotetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8 päivänä kesäkuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (1), jäljempänä ’perusasetus’, ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

1.   MENETTELY

1.1.   Vireillepano

(1)

Euroopan komissio, jäljempänä ’komissio’, pani 13 päivänä toukokuuta 2022 vireille Kiinan kansantasavallasta, jäljempänä ’Kiina’ tai ’asianomainen maa’, peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen tutkimuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036, jäljempänä ’perusasetus’, 5 artiklan nojalla. Se julkaisi Euroopan unionin virallisessa lehdessä menettelyn vireillepanoa koskevan ilmoituksen (2), jäljempänä ’vireillepanoilmoitus’.

(2)

Komissio pani tutkimuksen vireille sen jälkeen, kun European Kegs Committee, jäljempänä ’valituksen tekijä’, oli tehnyt valituksen 31 päivänä maaliskuuta 2022. Valitus tehtiin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja uudelleen täytettäviä oluttynnyreitä valmistavan unionin tuotannonalan puolesta perusasetuksen 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Valitus sisälsi riittävästi näyttöä polkumyynnistä ja siitä aiheutuneesta merkittävästä vahingosta tutkimuksen vireillepanoa varten.

1.2.   Väliaikaiset toimenpiteet

(3)

Komissio toimitti osapuolille 15 päivänä joulukuuta 2022 perusasetuksen 19 a artiklan mukaisesti yhteenvedon ehdotetuista tulleista sekä yksityiskohtaiset tiedot polkumyyntimarginaalien ja sellaisten marginaalien laskemisesta, jotka olisivat riittäviä unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseksi. Asianomaisia osapuolia pyydettiin esittämään huomautuksensa laskelmien paikkansapitävyydestä kolmen työpäivän kuluessa. Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat esittivät yhdessä huomautuksia tästä ennakkoilmoituksesta 19 päivänä joulukuuta 2022. Ne väittivät, että i) yhden ennakkoilmoitukseen sisältyvän taulukon otsikossa oli väärä mittayksikkö, ii) tiettyjen tuotelajien tavoitehinnat eivät niiden tietämyksen mukaan vastaa odotettuja tavoitehintoja ja iii) tiettyjä tuotelajeja ei ollut otettu huomioon vahinkomarginaalilaskelmissa.

(4)

Komissio otti 12 päivänä tammikuuta 2023 käyttöön väliaikaisen polkumyyntitullin asianomaisesta maasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2023/100 (3), jäljempänä ’väliaikaista tullia koskeva asetus’.

(5)

Komissio käsitteli edellä i ja iii kohdassa mainittuja otokseen valittujen vientiä harjoittavien tuottajien huomautuksia väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 259 kappaleessa. Edellä ii kohdassa mainitun tavoitehintoja koskevan huomautuksen osalta komissio päätteli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 258 kappaleessa, ettei kyseinen huomautus koskenut laskelmien paikkansapitävyyttä, ja se totesi tarkastelevansa sitä yhdessä kaikkien muiden huomautusten kanssa väliaikaisten toimenpiteiden julkaisemisen jälkeen (ks. johdanto-osan 125 kappale).

1.3.   Myöhempi menettely

(6)

Niiden olennaisten tosiasioiden ja huomioiden ilmoittamisen jälkeen, joiden perusteella väliaikainen polkumyyntitulli otettiin käyttöön, jäljempänä ’alustavien päätelmien ilmoittaminen’, valituksen tekijä, otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat, Kiinan viranomaiset ja yksi etuyhteydetön tuoja esittivät kirjallisia huomautuksia alustavista päätelmistä väliaikaista tullia koskevan asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa.

(7)

Asianomaisilla osapuolilla oli mahdollisuus pyytää kuulemista komission ja/tai kauppaan liittyvissä menettelyissä kuulemisesta vastaavan neuvonantajan kanssa. Kuulemisia ei pyydetty.

(8)

Komissio jatkoi kaikkien lopullisia päätelmiään varten tarpeellisina pitämiensä tietojen hankkimista ja tarkistamista. Näitä tietoja olivat erityisesti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 140 ja 141 kappaleessa mainitut tiedot kiinalaisten oluttynnyreiden tuontimääristä. Tehdessään lopullisia päätelmiä komissio tarkasteli asianomaisten osapuolten esittämiä huomautuksia ja tarkisti alustavia päätelmiään tarpeen mukaan.

(9)

Komissio ilmoitti 4 päivänä toukokuuta 2023 kaikille asianomaisille osapuolille niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella se aikoi ottaa käyttöön lopullisen polkumyyntitullin asianomaisesta maasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa, jäljempänä ’lopullisten päätelmien ilmoittaminen’. Kaikille osapuolille annettiin määräaika, johon mennessä niillä oli mahdollisuus esittää huomautuksia lopullisista päätelmistä.

(10)

Otettuaan huomioon lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen esitetyt tietyt väitteet, joilla oli vaikutusta tutkimuksen tuloksiin, komissio ilmoitti 25 päivänä toukokuuta 2023 niistä tosiseikoista ja huomioista, joiden perusteella komissio muutti aiemmin ilmoitettuja lopullisia päätelmiä. Asianomaisille osapuolille annettiin myös määräaika, jonka kuluessa ne voivat esittää huomautuksia tämän lopullisen täydentävän ilmoituksen johdosta.

(11)

Asianomaisten osapuolten esittämiä huomautuksia tarkasteltiin, ja ne on otettu soveltuvin osin huomioon tässä asetuksessa.

1.4.   Otanta

(12)

Otannasta ei esitetty huomautuksia. Näin ollen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 6–11 kappaleessa esitetyt päätelmät vahvistettiin.

1.5.   Tutkimusajanjakso ja tarkastelujakso

(13)

Polkumyyntiä ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1 päivän tammikuuta 2021 ja 31 päivän joulukuuta 2021 välisen ajan, jäljempänä ’tutkimusajanjakso’. Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1 päivän tammikuuta 2018 ja tutkimusajanjakson päättymisen välisen jakson, jäljempänä ’tarkastelujakso’.

2.   TUTKIMUKSEN KOHTEENA OLEVA TUOTE, TARKASTELTAVANA OLEVA TUOTE JA SAMANKALTAINEN TUOTE

2.1.   Tutkimuksen kohteena oleva tuote

(14)

Tutkimuksen kohteena ovat ruostumatonta terästä olevat uudelleen täytettävät oluttynnyrit, säiliöt, tynnyrit, altaat, astiat ja niiden kaltaiset säilytyspäällykset, jotka tunnetaan yleisesti nimellä ”ruostumattomasta teräksestä valmistetut uudelleen täytettävät oluttynnyrit”, joiden muoto on karkeasti lieriömäinen ja seinämän paksuus on vähintään 0,5 millimetriä ja jollaisia käytetään muiden aineiden kuin nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden säilyttämiseen ja joiden vetoisuus on vähintään 4,5 litraa, riippumatta niiden pintakäsittelystä, paksuudesta tai ruostumattoman teräksen lajista sekä siitä, onko niihin asennettu lisäosia (imuputket, kaulat, kimmet tai muut osat) tai onko ne maalattu tai pinnoitettu muulla materiaalilla, jäljempänä ’oluttynnyri’ tai ’tutkimuksen kohteena oleva tuote’.

(15)

Seuraavat tuotteet eivät kuulu tämän tutkimuksen soveltamisalaan, kun ne tuodaan erillään tutkimuksen kohteena olevasta tuotteesta: kaulat, imuputket, annosteluliittimet tai hanat, kaulukset, venttiilit ja muut tutkimuksen kohteena olevan tuotteen osat (kuten imuputket, kaulat ja kimmet).

2.2.   Tarkasteltavana oleva tuote

(16)

Tarkasteltavana oleva tuote on Kiinasta peräisin oleva tutkimuksen kohteena oleva tuote, joka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 7310 10 00 ja ex 7310 29 90 (Taric-koodit 7310100010 ja 7310299010), jäljempänä ’tarkasteltavana oleva tuote’.

2.3.   Samankaltainen tuote

(17)

Tutkimuksessa kävi ilmi, että seuraavilla tuotteilla on samat fyysiset ja tekniset perusominaisuudet ja samat peruskäyttötarkoitukset:

unioniin viety tarkasteltavana oleva tuote

Kiinan kotimarkkinoilla tuotettu ja myyty tutkimuksen kohteena oleva tuote

unionin tuotannonalan unionissa tuottama ja myymä tutkimuksen kohteena oleva tuote.

(18)

Koska tästä jaksosta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti, että kyseiset tuotteet ovat näin ollen perusasetuksen 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja samankaltaisia tuotteita.

3.   POLKUMYYNTI

(19)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Kiinan viranomaiset ja kaksi otokseen valittua vientiä harjoittavaa tuottajaa esittivät huomautuksia polkumyyntiä koskevista alustavista päätelmistä.

3.1.   Normaaliarvo

3.1.1.   Merkittävien vääristymien esiintyminen

(20)

Kiinan viranomaiset esittivät väliaikaisten toimenpiteiden julkaisemisen jälkeen useita huomautuksia perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan soveltamisesta tässä tutkimuksessa.

(21)

Ensinnäkin Kiinan viranomaiset huomauttivat, että maaraportti (4) on sen mielestä asiasisällöltään ja oikeudelliselta kannalta virheellinen ja että sen perusteella tehdyt päätökset eivät ole oikeutettuja. Tosiseikkojen osalta maaraportti on Kiinan viranomaisten mukaan epäedustava ja yksipuolinen eikä kuvasta todellisuutta. Lisäksi Kiinan viranomaisten mielestä se, että komissio on laatinut maaraportteja vain muutamasta maasta, herättää huolta suosituimmuuskohtelusta. Kiinan viranomaisten mukaan myöskään se, että komissio käyttää maaraporttiin sisältyvää näyttöä, ei ole oikeudenmukaisen ja tasapuolisen lainsäädännön hengen mukaista, koska se antaa unionin tuotannonalalle epäoikeudenmukaista etua ja koska tällöin on tosiasiassa kyse asian päättämisestä jo ennen oikeudenkäyntiä.

(22)

Komissio oli asiasta eri mieltä. Komissio huomauttaa, että maaraportti on kattava asiakirja, joka perustuu objektiiviseen näyttöön, muun muassa Kiinan viranomaisten julkaisemiin lakeihin, asetuksiin ja muihin virallisiin politiikka-asiakirjoihin, kansainvälisten organisaatioiden kolmansien osapuolten raportteihin, akateemisiin tutkimuksiin ja tutkijoiden artikkeleihin sekä muihin luotettaviin riippumattomiin lähteisiin. Raportti on ollut julkisesti saatavilla joulukuusta 2017 lähtien, joten kaikilla asianomaisilla osapuolilla olisi ollut mahdollisuus esittää raportin asiasisällöstä ja sen perustana olevasta näytöstä vastalauseita tai huomautuksia tai täydentää niitä. Kiinan viranomaiset tai muut osapuolet eivät ole esittäneet väitteitä tai näyttöä, jotka kumoaisivat raporttiin sisältyvät lähteet. Ei siis voida sanoa, että komissio toimi vastoin oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden periaatteita, vaan Kiinan viranomaiset itse eivät hyödyntäneet käytettävissään olevia menettelyllisiä oikeuksia. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 24 kappaleessa todetaan, Kiinan viranomaiset eivät vastanneet väitettyjä merkittäviä vääristymiä koskevaan kyselylomakkeeseen eli ne päättivät olla toimimatta tältä osin yhteistyössä tutkimuksessa. Koska Kiinan viranomaiset eivät toimineet yhteistyössä, komissio ilmoitti niille, että se käyttäisi perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti käytettävissä olevia tietoja määrittäessään, esiintyykö Kiinassa merkittäviä vääristymiä. Komissio pyysi Kiinan viranomaisia esittämään huomautuksia perusasetuksen 18 artiklan soveltamisesta. Huomautuksia ei esitetty.

(23)

Vastauksena Kiinan viranomaisten väitteeseen, joka koskee suosituimmuuskohtelun rikkomista, komissio muistutti, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan c alakohdan mukaan maaraportti laaditaan jostakin maasta vain, kun komissiolla on perusteltuja todisteita merkittävien vääristymien mahdollisesta olemassaolosta tietyssä maassa tai kyseisen maan tietyllä sektorilla. Perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan säännösten tultua voimaan vuonna 2017 komissiolla oli tällaisia todisteita merkittävistä vääristymistä Kiinassa. Vuonna 2020 komissio julkaisi raportin myös Venäjällä esiintyvistä vääristymistä, ja tarvittaessa raportteja voidaan laatia muistakin maista. Komissio myös muistutti, etteivät raportit ole pakollisia perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan soveltamiseksi. Perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan c alakohdassa kuvataan edellytykset, joiden perusteella komissio voi laatia maaraportin, ja kuten perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan d alakohdasta käy ilmi, valituksen tekijöiden ei tarvitse käyttää raporttia, eikä maaraportin laatiminen ole myöskään edellytyksenä perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaisen tutkimuksen vireille panemiseksi. Perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan e alakohdan mukaan valituksen tekijöiden esittämä riittävä näyttö perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan b alakohdassa tarkoitetuista merkittävistä vääristymistä on tarpeeksi, jotta tutkimus voidaan panna sen perusteella vireille. Näin ollen maakohtaisia merkittäviä vääristymiä koskevia sääntöjä sovelletaan tasapuolisesti kaikkiin maihin maaraportin olemassaolosta riippumatta. Tämän vuoksi maakohtaisia vääristymiä koskevat säännöt eivät ole vastoin suosituimmuuskohtelua.

(24)

Väitteestä, jonka mukaan maaraportti olisi vanhentunut, komissio totesi erityisesti, että raporttiin sisältyvät tärkeimmät toimintapoliittiset asiakirjat ja näyttö, mukaan lukien asiaan liittyvät viisivuotissuunnitelmat ja tutkimuksen kohteena olevaan tuotteeseen sovellettava lainsäädäntö, olivat edelleen merkityksellisiä tutkimusajanjaksolla (tai ainakin osan tästä ajanjaksosta) ja ettei mikään osapuoli ole osoittanut, että näin ei enää olisi. Joka tapauksessa Kiinan alettua julkaista vuoden 2021 aikana uusia viisivuotissuunnitelmia – joista monet julkistettiin vasta vuoden jälkipuoliskolla – komissio otti nämä uudet suunnitelmat huomioon analyysissaan, kuten edellä tiivistetysti kerrotaan. Näin ollen Kiinan viranomaisten väitettä ei voitu hyväksyä.

(25)

Toiseksi Kiinan viranomaiset väittivät, että normaaliarvon muodostaminen perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaisesti on ristiriidassa WTO:n polkumyyntisopimuksen ja erityisesti sen 2.2 artiklan kanssa, jossa esitetään kattava luettelo tilanteista, joissa normaaliarvo voidaan muodostaa laskennallisesti, eivätkä ”merkittävät vääristymät” kuulu näihin tilanteisiin. Lisäksi asianmukaisen edustavan maan tietojen käyttäminen on Kiinan viranomaisten mukaan ristiriidassa GATT-sopimuksen VI.1(b) artiklan ja WTO:n polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklan kanssa, joissa edellytetään, että normaaliarvon muodostamisessa käytetään alkuperämaan tuotantokustannuksia lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa.

(26)

Komissio katsoi, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan säännökset ovat täysin Euroopan unionin WTO-velvoitteiden mukaisia. Lisäksi komissio on sitä mieltä, että asiaan liittyvän WTO:n oikeuskäytännön mukaisesti perusasetuksen säännökset, joita sovelletaan yleisesti kaikkiin WTO:n jäseniin, sallivat kolmannen maan tietojen käytön asianmukaisesti oikaistuina silloin, kun tällainen oikaisu on tarpeen ja perusteltu. Jos viejämaassa esiintyy merkittäviä vääristymiä, sen kustannukset ja hinnat eivät sovellu normaaliarvon muodostamiseen. Tällaisessa tapauksessa tuotanto- ja myyntikustannukset muodostetaan perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaan vääristymättömien hintojen tai vertailuarvojen perusteella, mukaan lukien sellaisen asianomaisen edustavan maan hintojen tai vertailuarvojen perusteella, jonka kehitystaso on sama kuin viejämaan. Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(27)

Kolmanneksi Kiinan viranomaiset väittivät, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaiset komission tutkimuskäytännöt eivät ole WTO:n sääntöjen mukaisia siltä osin kuin komissio vastoin WTO:n polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklaa on jättänyt huomiotta kiinalaisten tuottajien asiakirjat määrittämättä, ovatko kyseiset asiakirjat Kiinassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisia ja antavatko ne kohtuullisen hyvän käsityksen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista. Tässä yhteydessä Kiinan viranomaiset muistuttivat, että valituselin vahvisti asiassa DS473 (EU – Biodiesel) ja paneeli asiaa DS494 (European Union – Cost Adjustment Methodologies II (Russia)) koskevassa raportissaan, että WTO:n polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklan mukaan, kunhan tutkimuksen kohteena olevan viejän tai tuottajan tiedot vastaavat – hyväksyttävissä rajoissa – tarkasti ja luotettavasti tuottajalle tai viejälle tarkasteltavana olevasta tuotteesta aiheutuvia kaikkia tosiasiallisia kustannuksia, voidaan katsoa, että ”ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kyseisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista”, jolloin tutkivan viranomaisen olisi käytettävä näitä tietoja tutkimuksen kohteena olevien tuottajien tuotantokustannusten määrittämiseksi. Lisäksi Kiinan viranomaiset väittivät, että käyttämällä asianmukaisen edustavan maan tietoja komissio jätti noudattamatta velvollisuuttaan, jonka mukaan sen on määritettävä tuotantokustannukset alkuperämaan mukaan.

(28)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 32–58 kappaleessa selitetään, komissio päätteli, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan soveltaminen on asianmukaista, kun otetaan huomioon kyseisen kohdan b alakohdassa tarkoitettujen merkittävien vääristymien esiintyminen. Vientiä harjoittaville tuottajille annettiin mahdollisuus esittää huomautuksia 2 artiklan 6 a kohdan soveltamisen asianmukaisuudesta, mutta ne eivät esittäneet huomautuksia asiasta. Sen vuoksi se, oliko kiinalaisten yritysten kirjanpito Kiinassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaista tai antoiko se kohtuullisen hyvän käsityksen tutkimuksen kohteena olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista Kiinassa, ei vaikuta päätelmään, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaisen menetelmän soveltamista. Tältä osin komissio toisti WTO:n valituselimen nimenomaisesti selventäneen asiassa DS473, että WTO:n lainsäädännössä sallitaan kolmannen maan tietojen käyttö asianmukaisesti oikaistuina silloin, kun tällainen oikaisu on tarpeen ja perusteltu. Lisäksi komissio muistuttaa asian DS494 osalta, että sekä EU että Venäjä ovat valittaneet paneelin päätelmistä, jotka eivät näin ollen ole lopullisia eikä niillä WTO:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ole oikeudellista asemaa WTO-järjestelmässä, koska riitojenratkaisuelin ei ole hyväksynyt niitä. Joka tapauksessa kyseistä riitaa koskevassa paneelin raportissa katsottiin nimenomaisesti, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan säännökset eivät kuulu mainitun riidan alaan. Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(29)

Neljänneksi Kiinan viranomaiset totesivat, että komission olisi toimittava johdonmukaisesti ja tutkittava perusteellisesti, esiintyykö edustavassa maassa markkinavääristymiä. Edustavan maan tietojen hyväksyminen sellaisenaan ilman arviointia on kaksinaismoralistista. Kiinan viranomaiset huomauttivat, että EU:n lainsäädännön mukaan komission on käytettävä vääristymättömiä hintoja normaaliarvon muodostamiseksi. Sen vuoksi komission olisi Kiinan viranomaisten mielestä tutkittava oma-aloitteisesti ja todistettava, esiintyykö edustavissa maissa vääristymiä, sen sijaan, että se vain passiivisesti odottaa asianomaisten osapuolten toimittavan näyttöä. Lisäksi Kiinan viranomaiset katsoivat, että komission olisi tutkittava, esiintyykö EU:n kotimarkkinoilla markkinavääristymiä, erityisesti siksi, että EU:ssa esiintyy väitetysti laajasti tapauksia, jotka voivat herättää huolta niin kutsutuista markkinavääristymistä.

(30)

Vastauksena tähän väitteeseen komissio muistutti, että perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdan mukaisesti se muodostaa laskennallisen normaaliarvon muiden valitsemiensa tietojen kuin viejämaan kotimarkkinahintojen ja kustannusten perusteella vain, jos se toteaa, että tällaiset tiedot kuvastavat parhaiten vääristymättömiä hintoja ja kustannuksia. Tässä prosessissa komission on käytettävä vain vääristymättömiä tietoja. Komissio ei suinkaan odota passiivisesti vaan pyytää asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia normaaliarvon määrittämiseen ehdotetuista tietolähteistä varhaisessa vaiheessa tutkimusta. Komissio ottaa huomioon nämä huomautukset tehdessään lopullisen päätöksen siitä, mitä vääristymättömiä tietoja normaaliarvon laskemisessa olisi käytettävä. Mitä tulee Kiinan viranomaisten pyyntöön, jonka mukaan komission olisi arvioitava mahdollisia vääristymiä EU:n sisämarkkinoilla, komissio ei ymmärrä tämän seikan merkityksellisyyttä arvioitaessa merkittävien vääristymien esiintymistä perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan mukaisesti. Näin ollen komissio hylkäsi nämä väitteet.

3.1.2.   Edustava maa

(31)

Väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa komissio valitsi Brasilian edustavaksi maaksi ja käytti yhden yrityksen, Metalurgica Mococa SA:n, taloudellisia tietoja normaaliarvon muodostamiseen perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdan mukaisesti. Valinnassa käytettyä menetelmää koskevat yksityiskohtaiset tiedot esitettiin muistioissa, jotka asetettiin osapuolten saataville avoimeen asiakirja-aineistoon 20 päivänä heinäkuuta 2022, jäljempänä ’ensimmäinen muistio’, ja 19 päivänä syyskuuta 2022, jäljempänä ’toinen muistio’, sekä väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 59–95 kappaleessa.

(32)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa toistivat väitteensä siitä, että Brasilia ei täyttänyt perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdassa säädettyjä vaatimuksia, joiden mukaan asianmukaisen edustavan maan hintojen tai vertailuarvojen on oltavat vääristymättömiä, perustellen väitteensä seuraavasti:

Brasilia oli väitetysti soveltanut oluttynnyreiden tuotannossa käytettyjen tärkeimpien raaka-aineiden tuontiin vääristäviä toimenpiteitä (kuten Kiinasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen valssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevia polkumyyntitulleja ja paljon korkeampia tuontitulleja oluttynnyreiden tuotannossa käytettävien kolmen tärkeimmän raaka-aineen tuonnissa kuin monet muut maat), jotka nostivat näiden raaka-aineiden hintoja Brasilian kotimarkkinoilla todellista korkeammalle ja siten vääristivät hintoja.

Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen valssattujen levyvalmisteiden vientikiintiöt Yhdysvaltoihin synnyttivät kauppavirtaan väitetysti epätasapainon ja vaikuttivat siten tämän materiaalin hintatasoon Brasiliassa.

Kiinasta tulevan tuonnin suuri osuus oluttynnyreiden tuotannossa käytetyistä tärkeimmistä raaka-aineista on pahentanut Brasilian hintaan kohdistuvaa vääristävää vaikutusta.

(33)

Osapuolet väittivät, että Brasilian markkinoihin verrattuna Malesian markkinat olisivat vähemmän vääristyneet suojatoimenpiteiden vaikutuksesta ja niillä myös Kiinasta tulevan tuonnin osuus olisi pienempi.

(34)

Komissio vastasi jo väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 70 kappaleessa, etteivät Kiinaan kohdistuvat polkumyyntitullit ja vientikiintiöt Yhdysvaltoihin vaikuttaneet olevan merkityksellisiä tekijöitä raaka-aineen vertailuhintaa määritettäessä. Komissio huomautti johdanto-osan 71 kappaleessa, että tuontitullien taso on vain yksi niistä tekijöistä, joiden perusteella voidaan arvioida, ovatko tietyt markkinat avoimet vai suojatut, ja ettei tässä yhteydessä toimitettu muuta näyttöä, joka olisi osoittanut, että Brasilian markkinat ovat vääristyneet kyseisten raaka-aineiden osalta. Lisäksi komissio huomautti johdanto-osan 72 kappaleessa, että Kiinasta tulevan tuonnin osuus kahdesta tärkeimmästä raaka-aineesta (ruostumattomasta teräksestä valmistetut kelat ja imuputket) oli Brasiliassa pienempi kuin muissa mahdollisissa edustavissa maissa, joissa tuotetaan oluttynnyreitä.

(35)

Kyseiset osapuolet eivät myöskään toimittaneet näyttöä siitä, että mikään edellä mainituista toimenpiteistä tai Kiinasta tulevan tuonnin osuus Brasiliassa olisi vaikuttanut kotimarkkinahintojen luotettavuuteen. Toiseksi Brasilian tuontitietojen analyysi osoitti, että ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kelojen tuontihinnat Brasiliaan kaikista maista Kiinaa lukuun ottamatta ovat kymmenen viime vuoden aikana pysyneet melko vakaina (noin 1,83 euroa/kg) ja ne ovat olleet samalla tai jopa alhaisemmalla tasolla kuin Malesian tuontihinnat (noin 1,88 euroa/kg). Näin ollen ei ollut näyttöä siitä, että Kiinasta tulevaan tuontiin sovellettavat polkumyyntitullit olisivat vaikuttaneet muun Brasiliaan tulevan tuonnin hintatasoon tai että muut toimenpiteet olisivat nostaneet Brasilian hintoja Malesiaan verrattuna.

(36)

Tämän analyysin ja esitetyn näytön riittämättömyyden perusteella osapuolten väitteet hylättiin.

(37)

Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat väittivät myös, että menetelmässä, jota komissio käytti valitessaan edustavan maan, annettiin suurempi painoarvo tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotantoa koskevalle kriteerille eikä siinä otettu huomioon helposti saatavilla olevien tietojen laatua. Erityisen huomionarvoista tämä on siksi, ettei komissio löytänyt asianmukaisia taloudellisia tietoja Brasilian osalta yksilöidyistä oluttynnyreiden tuottajista, minkä vuoksi se päätyi käyttämään oluttynnyreiden tuottajien tietojen sijasta erään metallitölkkien, pakkaustuotteiden ja astioiden tuottajan taloudellisia tietoja. Sitä vastoin vientiä harjoittavat tuottajat toimittivat näyttöä, joka koski erästä Malesiassa toimivaa terästynnyreiden eli oluttynnyrin kaltaisen tuotteen tuottajaa (5), sekä kyseisen tuottajan tilinpäätökset tutkimusajanjaksolta, ja ne painottivat, että myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä voitto voidaan laskea tarkasti vain tällaisten yksityiskohtaisten tilinpäätösten perusteella. Tästä syystä komission olisi pitänyt harkita Malesiaa tasapuolisesti mahdolliseksi edustavaksi maaksi.

(38)

Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat lisäsivät, että komission yksilöimä brasilialainen yritys ei edes valmista oluttynnyreiden kaltaisia tuotteita vaan kevyitä metallipakkauksia, jotka luokitellaan NACE-koodiin (6)2592. Näiden kahden tuotteen väitetyt erot liittyvät käytettyihin materiaaleihin sekä lopputuotteen muotoon, kokoon ja käyttötarkoitukseen – kevyet metallipakkaukset valmistetaan vähittäismyytävien elintarvikkeiden tai juomien säilyttämiseen tarkoitetusta kevyestä metallista, kun taas (ruostumattomasta teräksestä valmistetut) oluttynnyrit tai (raskaasta metallista valmistetut) tynnyrit ovat nesteiden kuljetukseen käytettäviä astioita, joita ei yleensä ole tarkoitettu vähittäismyyntiin. Brasilialaisen kevytmetallipakkausten tuottajan ja otokseen valittujen kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien luokittelun samaan NACE-koodiin 2592 väitettiin olevan epäselvää ja virheellistä, sillä lopputuotteet poikkesivat toisistaan niissä käytettyjen materiaalien sekä muodon, koon ja käyttötarkoituksen osalta.

(39)

Perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdan mukaisesti laskennalliseen normaaliarvoon olisi sisällytettävä asianmukaisen edustavan maan, jonka talouden kehitystaso on samankaltainen, vastaavat tuotanto- ja myyntikustannukset. Komissio piti tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotannon olemassaoloa ratkaisevana tekijänä arvioidessaan mahdollisten edustavien maiden asianmukaisuutta. Tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotanto on tärkeä indikaattori, joka osoittaa, että kyseisessä maassa on kaikkia tai ainakin tärkeimpiä tuotannontekijöitä, joita voidaan siten käyttää vääristymättömien tuotantokustannusten muodostamiseksi kokonaisuudessaan tai suurimmaksi osaksi. Jos tietyssä maassa ei ole lainkaan tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotantoa, on epätodennäköisempää, että kyseisessä maassa on kaikkia tai useimpia tuotannontekijöitä. Tarkasteltavana olevassa tapauksessa vahvistettiin, että maassa on tuotannontekijöitä – Brasiliassa saatavilla olevat tuotannontekijät muodostavat noin 75 prosenttia laskennallisesta normaaliarvosta. Kun komissio oli todennut, että Brasilia on tällä perusteella asianmukainen maa, se katsoi tarkoituksenmukaiseksi – koska käytettävissä ei ollut yhtäkään oluttynnyreitä tuottavaa yritystä, josta olisi ollut helposti saatavilla riittävät taloudelliset indikaattorit – hankkia nämä taloudelliset tiedot samalla sektorilla toimivilta ja/tai samankaltaista tuotetta tuottavilta brasilialaisilta yrityksiltä. Näin varmistetaan käytettävien indikaattoreiden yhdenmukaisuus ja se, että niihin vaikuttavat samat markkinaolosuhteet samassa edustavassa maassa eli tässä tapauksessa Brasiliassa. Osapuolet eivät myöskään toimittaneet näyttöä siitä, miksi valittu laajempi tuoteluokka ei soveltuisi myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton määrittämiseen.

(40)

Komissio ei myöskään ollut samaa mieltä siitä, että ehdotetun malesialaisyrityksen tuottamat terästynnyrit olisivat soveltuvampi tuoteluokka kuin valitun tuottajan tuottamat kevytmetallipakkaukset. Itse asiassa komissio yksilöi mahdollisessa edustavassa maassa toimivat yritykset NACE-koodin määrittämän teollisuudenalan perusteella. Se, että otokseen valitut kaksi kiinalaista vientiä harjoittavaa tuottajaa luokiteltiin samaan NACE-koodiin kuin brasilialainen kevytmetallipakkausten tuottaja, osoitti niiden harjoittavan samankaltaista taloudellista toimintaa. Sen sijaan ehdotettu malesialainen terästynnyreiden tuottaja luokitellaan NACE-koodiin 2511, joka kattaa metallirakenteiden valmistuksen. NACE-luokittelun pohjalta tuotetut tilastot ovat maailmanlaajuisesti vertailukelpoisia, ja tätä järjestelmää käytetään taloudellisten toimintojen luokittelemiseksi koodeihin, jotta yritykset voidaan yhdistää näihin koodeihin käytettyjen resurssien, tuotantoprosessin ja tuotettujen tuotteiden tai palvelujen perusteella. Ehdotetun terästynnyreiden tuottajan tuottamat tuotteet ovat kooltaan suuria (7), joten ne soveltuvat teollisiin pakkauksiin mutta eivät elintarvikkeiden varastointiin, toisin kuin oluttynnyrit ja kevytmetallipakkaukset. Näin ollen malesialaisen terästynnyreiden tuottajan lopputuote ei kokonsa ja käyttötarkoituksensa vuoksi todennäköisesti vastaa oluttynnyreitä yhtä hyvin kuin brasilialaisen yrityksen tuottamat kevytmetallipakkaukset.

(41)

Tämän analyysin sekä esitetyn näytön riittämättömyyden perusteella osapuolten väitteet hylättiin.

(42)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat toistivat alustavassa vaiheessa esittämänsä väitteet edustavan maan valinnasta esittämättä lisänäyttöä. Ne väittivät myös, että komissio ei ollut toimittanut tietoja väitteestään, jonka mukaan ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kelojen tuontihinta kaikista maista Kiinaa lukuun ottamatta on kymmenen viime vuoden aikana pysynyt melko vakaana. Komissio katsoi ilmoittaneensa lopullisten päätelmien johdanto-osan 33 kappaleessa riittävällä tavalla ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kelojen keskimääräisen tuontihinnan kaikista maista Kiinaa lukuun ottamatta: se oli noin 1,83 euroa/kg (8) ja oli pysynyt melko vakaana kymmenen viime vuoden aikana.

(43)

Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että joka tapauksessa johdanto-osan 42 kappaleessa mainituilla tuontihintaa koskevilla tiedoilla ei voitu osoittaa, että polkumyyntitullit (9) eivät olisi vaikuttaneet kyseisen raaka-aineen hintaan Brasiliassa, koska tuontihinta olisi voinut laskea vuosien mittaan ilman polkumyyntitoimenpiteitä, kun toimenpiteet otettiin käyttöön lähes kymmeneksi vuodeksi. Komissio toteaa, että vientiä harjoittavat tuottajat eivät selventäneet, miten polkumyyntitoimenpiteet vaikuttaisivat tuontihintoihin, eivätkä toimittaneet mitään perusteltua arviota vaikutuksesta. Väite ei näin ollen mitätöinyt syitä, jotka johtivat edustavan maan valintaan edellä esitetyllä tavalla. Komissio muistutti kuitenkin, että kuten johdanto-osan 35 kappaleessa mainitaan, tämä tuontihinta oli alhaisempi kuin keskimääräinen tuontihinta Malesiassa (osapuolten ehdottama edustava maa). Tämän vuoksi osapuolten väitteet hylättiin.

(44)

Samat osapuolet olivat eri mieltä komission esittämästä näkemyksestä, joka koski tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotannon olemassaolon merkitystä arvioitaessa mahdollisten edustavien maiden asianmukaisuutta. Ne väittivät, että ruostumattomasta teräksestä valmistettu kela on kaikkialla maailmassa yleisesti saatavilla oleva teollisuustuote, kun taas kahdesta muusta raaka-aineesta (imuputkista ja kauloista) komissio käytti tuotteita tarkasti kuvaavien koodien sijasta tullinimikkeistön muualle luokittelemattomien tuotteiden koodeja (nimike ”muut”) koskevia tuontitilastoja. Siksi Brasilian valinnasta Malesian sijasta ei ollut etua, erityisesti kun otetaan huomioon, että myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto perustuisivat oluttynnyreiden kanssa samankaltaisia tuotteita tuottavan brasilialaisen yrityksen taloudellisiin tietoihin, mikä vastaisi tilannetta, jossa Malesia valittaisiin edustavaksi maaksi.

(45)

Komissio katsoi, että kustannusten perustaminen tutkimuksen kohteena olevaa tuotetta tuottavan maan kustannuksiin oli ratkaiseva tekijä arvioitaessa mahdollisten edustavien maiden asianmukaisuutta, koska samat markkinaolosuhteet vaikuttaisivat kyseisen tuotteen tuottajien kaikkiin kustannuksiin. Se, että tuotteet luokitellaan nimikkeistön koodilla ”muut”, ei tee niistä vähemmän tarkkoja vaan ainoastaan erottaa ne muista saman koodiluokan määritellyistä kuvauksista. Tämän vuoksi osapuolten väitteet hylättiin.

3.1.3.   Lähteet tuotannontekijöiden vääristymättömien kustannusten määrittämiseksi

Imuputket

(46)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa väittivät, että oli väärin käyttää vain yhtä HS-koodia (848190) kattamaan kaikki imuputket (venttiili, jota käytetään kaasun paineen säätelyyn oluttynnyrin sisällä), kuten alustavassa vaiheessa tehtiin. Osapuolet väittivät, että komission olisi pitänyt käyttää HS-koodia 848180 tai molempia näitä koodeja, sillä eurooppalaiset imuputkien tuottajat veivät kyseisiä tuotteita kiinalaisille oluttynnyreiden tuottajille molemmilla koodeilla. Lisäksi ne väittivät, että imuputki on erillinen yksikkö, ei osa oluenjakelulaitetta. Imuputket myös myydään erillisinä kappaleina. Lisäksi HS-koodin 848180 osalta käytetään Brasilian luokituksessa mittayksikkönä kappaletta/tuotetta, kun taas HS-koodin 848190 osalta mittayksikkönä käytetään kilogrammaa, mistä syystä HS-koodin 848180 hinta olisi näistä sopivampi vertailuarvo.

(47)

Tutkimuksessa kävi ilmi, että otokseen valitut kaksi viejää toivat imuputkia unionista, toinen HS-koodilla 848180 ja toinen HS-koodilla 848190. Jotta valittu raaka-aine olisi samanlainen kuin otokseen valittujen vientiä harjoittavien tuottajien käyttämä raaka-aine, komissio käytti Brasilian tilastoissa esitettyjä kuvauksia määrittääkseen, mihin koodeihin imuputket kuuluvat valitun edustavan maan tuontitiedoissa. Ottaen huomioon oluttynnyreiden imuputkien eri tyypit ja sen, miten kunkin tyyppinen imuputki liitetään tynnyriin ja missä määrin kyseessä on jakelulaitteesta erillinen yksikkö, komissio päätti käyttää kapea-alaisempia kahdeksannumeroisia koodeja, jotka kattavat osan molemmista HS-koodeista (HS 848190 ja HS 848180), joihin imuputket voidaan luokitella. Nämä komission käyttämät kahdeksannumeroiset tavaran koodit olivat 84819090 (hanojen osat, muut kanavointilaitteet jne.), joka oli ainoa alustavassa vaiheessa käytetty koodi, sekä 84818031 (muut kaasulaitteissa käytettävät käyttöpaineeltaan alle 50 megabaarin lämpösuojaventtiilit) ja 84818039 (muut kaasulaitteissa käytettävät venttiilit).

(48)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat toistivat alustavassa vaiheessa esittämänsä väitteet imuputkien luokituksesta esittämättä lisänäyttöä. Ne lisäsivät, että koodit 84818031 ja 84818039 eivät olleet asianmukaisia imuputkien koodeja, koska koodit tarkoittivat kaasuventtiilejä, kun taas imuputkissa käytetyt venttiilit olivat nestemäisen oluen venttiilejä. Osapuolet totesivat, että koska imuputkien luokittelu oli kyseenalainen ja Brasilian tuontitilastot olivat epäluotettavia, imuputkien ainoa asianmukainen vertailuarvo olisi niiden oma hinta, kun ne ostetaan unionin imuputkien tuottajilta, kuten niiden kyselyvastauksissa todettiin.

(49)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 84 kappaleessa todetaan, tynnyrissä käytettävä imuputki on suunniteltu pitämään paineistettu kaasu oluttynnyrissä ja annostelemaan hiilihapotettua nestettä tasaisena virtana. Tämän toiminnon suorittaa pääasiassa oluttynnyrin imuputken runkoon kuuluva mekanismi, jossa on yhdestä kahteen venttiiliä. Siksi komissio katsoi, että imuputki voisi olla osa kaasulla toimivaa oluenjakelulaitetta, johon sovelletaan HS-nimikettä 8481, joka puolestaan sisältää Brasilian tullinimikkeistön koodit 84818031 ja 84818039.

(50)

Vaikka otokseen valitut viejät ostivat 45–60 prosenttia imuputkista unionista, otokseen valittujen viejien vastauksissa ei esitetty kyselylomakkeessa vaadittua merkityksellistä näyttöä (kuten ostosopimusta tai laskuja), joka tukisi perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdassa tarkoitettua väitettä vääristymättömistä ostohinnoista. Yksikään otokseen valituista viejistä ei myöskään erotellut käytettäviä imuputkia – riippumatta siitä, oliko ne hankittu kotimarkkinoilta vai unionista – kustannustiedoissaan, vaikka kyselylomakkeessa annettiin tällainen mahdollisuus. Tämän vuoksi osapuolten väitteet hylättiin.

Työvoimakustannukset

(51)

Komissio käytti alustavassa vaiheessa ILO:n tilastoja (10) määrittääkseen tosiasiallisten työtuntien vääristymättömät työvoimakustannukset Brasiliassa. Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat havaitsivat kuitenkin puutteita oikaisuissa, joita oli tehty sosiaalimaksujen sisällyttämiseksi työvoimakustannuksiin, mikä viittasi siihen, että työvoimakustannukset oli laskettu väärin. Lisäksi tuottajat väittivät, että ILO:n tilastojen mukaan Brasilian viikkotyötuntimäärä oli 39,09 tuntia mutta muiden tietolähteiden mukaan 44 tuntia. Tuottajien mukaan ero johtui siitä, että ILO oli jo vähentänyt vuoden työtuntimäärästä yleiset ja muut vapaapäivät. Sen vuoksi ne totesivat, että komission ei olisi pitänyt vähentää ILO:n mukaisesta viikkotyötuntimäärästä lomia ja yleisiä vapaapäiviä tai sen olisi pitänyt laskea työvoimakustannusten vertailuarvo 44 viikkotyötunnin perusteella.

(52)

Komissio tarkasteli tämän johdosta ILO:n vertailuarvoa tarkemmin. Komission tarkempi työvoimakustannusten analyysi osoitti, että ILO:n ansiotuloja koskevassa tietoaineistossa ilmoitetut tiedot olivat aliarvioituja, koska niissä ei otettu huomioon, että brasilialaiset työntekijät saavat kunakin työskentelyvuotena palkan kolmeltatoista kuukaudelta, ja lisäksi aineistossa ilmoitettiin vain Brasilian valmistusteollisuuden keskimääräiset työvoimakustannukset ottamatta huomioon yrityksen kokoa ja/tai toimialaa.

(53)

Komissio totesi, että Brasilian tilasto- ja maantieteen laitos (11) (IBGE) kerää yksityiskohtaisia tietoja työvoimakustannuksista, mukaan lukien kaikki sosiaalimaksut (otokseen valittujen vientiä harjoittavien tuottajien alkuperäisen väitteen aihe), keskitettyyn yritysrekisteriin, jossa tiedot on eritelty yksityiskohtaisen taloudellisen toiminnan alan (metallipakkausten valmistus) ja yrityksen koon mukaan, myös otokseen valittujen kahden kiinalaisen vientiä harjoittavan tuottajan kokoluokan yritysten osalta. Sen vuoksi komissio päätti käyttää tutkimuksen lopullisessa vaiheessa vuotuisten työvoimakustannusten laskemiseksi IBGE:n vuotta 2020 koskevia viimeisimpiä saatavilla olevia tietoja, jotka oikaistiin vuoden 2021 työvoimakustannusindeksillä.

(54)

Komissio tarkasteli myös ILO:n tilastoissa esitettyä viikoittaista työaikaa ja osapuolten yksilöimiä lähteitä (12). Toisessa esitetyistä lähteistä viikon enimmäistyöajaksi ilmoitetaan 44 tuntia, kun taas toisessa niistä normaali viikkotyötuntimäärä on 44 tuntia. Molemmat lähteet ovat yksityisiä, ja niissä esitetään keskimääräinen työtuntimäärä Brasiliassa toimialaa erittelemättä. ILO:n tilastojen tarkistamisen jälkeen metallituotteiden valmistusalan (pois lukien koneet ja laitteet) eli otokseen valittujen kahden vientiä harjoittavan tuottajan kannalta merkityksellisen alan keskimääräiseksi tosiasiallisten viikkotyötuntien (13) määräksi saatiin itse asiassa 40,21 tuntia. Näin ollen komissio piti ILO:n tilastoja asianmukaisempana lähteenä tosiasiallisten viikkotyötuntien määrittämiseksi.

(55)

Komissio laski tosiasialliset vuotuiset työtunnit kertomalla tosiasialliset viikkotyötunnit vuoteen sisältyvien viikkojen lukumäärällä ja vähentämällä tästä luvusta muut kuin työssä vietetyt päivät (lomat, kansalliset vapaapäivät, vapaaehtoiset mutta ei pakolliset lomat sekä alueelliset vapaapäivät). Osapuolten ehdottaman lähestymistavan sijasta valittiin tämä lähestymistapa, koska muutoin vuoden jokaisen viikon olisi katsottu sisältävän viisi tosiasiallista työpäivää, mikä ei vastaa tosiasiallisesti tehtyä työtä.

(56)

Näin ollen Brasilian tosiasiallisten työtuntien työvoimakustannusten vertailuarvo laskettiin jakamalla vahvistetut vuotuiset työvoimakustannukset tosiasiallisilla vuotuisilla työtunneilla.

(57)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että käytetty Brasilian työvoimakustannusten lähde IBGE ei ollut asianmukainen, koska sen käyttämän tilastomenetelmän (yrityskyselytutkimus) ja tietojen tyypin (kyselytutkimustiedot) vuoksi tilastojen laatu riippui yritysten halukkuudesta vastata kyselyyn. Sen seurauksena asianomaista toimialaa koskevien tietojen edustavuus oli kyseenalainen, koska kyselyyn osallistuneista yrityksistä ei ollut yksityiskohtaisia tietoja.

(58)

Komissio totesi, että IBGE on talousministeriön alainen liittovaltion hallinnon johtama yksikkö ja tärkein maata koskevien tietojen toimittaja. (14) Näin ollen komissio katsoi, että kerätyt tiedot ja yksikön käyttämät menetelmät olivat riittävän luotettavia ja niitä voitaisiin käyttää Brasilian ensisijaisena tilastotietolähteenä. Tiettyyn kyselytutkimukseen osallistuvia yrityksiä koskevien tietojen saamisen ei katsottu olevan tarpeen tällaisen laitoksen luotettavuuden, käytettyjen tilastomenetelmien ja sen keräämien tietojen vahvistamiseksi. Sen vuoksi osapuolten väite hylättiin.

(59)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että IBGE:n käyttämän tutkimuksen kyselylomakkeen kysymysten perusteella palkat ja sosiaaliturvamaksut olivat liioiteltuja ja epäedustavia, koska niihin sisältyi tuotannon ulkopuolisen henkilöstön (muu kuin työsuhteessa oleva henkilöstö, kuten omistaja, kumppanit ja yrittäjäperheenjäsenet) kustannuksia. Myös kyselytutkimuksessa ilmoitettu työntekijämäärä koski vuoden lopun tilannetta vuoden keskiarvon sijaan. Koska vuoteen 2020 vaikutti covid-19-pandemia ja monet työntekijät lomautettiin vähäisen taloudellisen toiminnan vuoksi, vuotuisten työvoimakustannusten jakaminen vuoden lopun työntekijämäärällä antoi todellisuutta suuremman kuvan työntekijäkohtaisista työvoimakustannuksista.

(60)

Komissio tarkasteli saatujen huomautusten jälkeen IBGE:n tietoja ja jätti huomiotta tuotannon ulkopuolisen henkilöstön palkat ja sosiaaliturvamaksut. Lisäksi komissio laski vuoden 2020 alussa ja lopussa tapahtuneen työttömyysasteen muutoksen (15) perusteella vuoden 2020 keskimääräisen työntekijämäärän, jota se sitten käytti laskelmassaan.

(61)

Samat osapuolet väittivät myös, että ILO:n verkkosivustolla esitetyn määritelmän perusteella (16) yleiset ja muut vapaapäivät oli jo vähennetty vuositasolla, eikä ILO:n viikoittaisia työaikoja koskevia tilastoja ollut siksi tarpeen mukauttaa lomien ja yleisten vapaapäivien perusteella. Muussa tapauksessa komission on käytettävä työvoimakustannusten vertailuarvon laskennassa perustana 44:ää viikkotyötuntia.

(62)

Komissio tarkasteli laskelmaansa uudelleen. Todelliset vuotuiset työtunnit laskettiin kertomalla tosiasialliset viikkotyötunnit (ILO:ssa ilmoitetut) vuoteen sisältyvien viikkojen lukumäärällä vähentämättä tästä luvusta muita kuin työssä vietettyjä päiviä.

Raaka-aineiden hankintaan sovellettavat tuontitullit

(63)

Otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että Brasilian tuontitullien lisääminen raaka-aineiden tuontihintoihin oli väärin, koska edustavan maan käytön tarkoituksena on määrittää vääristymättömät hinnat, jotka kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien olisi pitänyt maksaa, mikä edellyttää Kiinan vastaavan tuontitullin soveltamista.

(64)

Normaaliarvon olisi kuvattava raaka-aineiden vääristymätöntä hintaa edustavassa maassa (tässä tapauksessa Brasiliassa). Näin ollen sen olisi kuvastettava hintaa, jonka oluttynnyreiden tuottaja maksaisi Brasiliassa tehtaalle toimitetuista raaka-aineista. Jos Brasilian tuontitulleja ei lisätä, saatu vertailuarvo ei kuvasta vääristymätöntä hintaa Brasilian markkinoilla vaan keskimääräistä CIF-hintaa maissa, jotka vievät kyseisiä raaka-aineita. Tämä olisi vastoin perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohtaa. Näin ollen osapuolten väite hylättiin.

(65)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat toistivat alustavassa vaiheessa esittämänsä raaka-aineiden hankintaan sovellettavia tuontitulleja koskevat väitteet esittämättä lisänäyttöä. Väitteet hylättiin jo edellisessä johdanto-osan kappaleessa.

(66)

Ottaen huomioon kaikki asianomaisten osapuolten toimittamat tiedot Brasilian osalta yksilöitiin seuraavat tuotannontekijät ja niiden lähteet normaaliarvon määrittämiseksi perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdan mukaisesti:

Taulukko 1

Oluttynnyreiden tuotannontekijät

Tuotannontekijä

Tavaran koodi

Vääristymätön arvo

Raaka-aineet

Ruostumaton teräskela

721933

16,73  CNY/kg

Imuputki

84819090 , 84818031 ja 84818039

386,99  CNY/kg

Kaula

73269090

100,27  CNY/kg

Romu

720421

8,86  CNY/kg

Työvoima

Työvoimakustannukset tosiasiallista työtuntia kohti metallipakkausten valmistusalalla, 100–499 työntekijän yritykset

Ei sovelleta

48,41 –54,32  CNY/tunti (yrityksen mukaan)

Energia

Sähkö

Ei sovelleta

0,7475  CNY/kWh

3.1.4.   Normaaliarvon laskeminen

(67)

Normaaliarvon laskemista koskevat tarkemmat tiedot esitetään väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 96–100 kappaleessa.

(68)

Otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa väittivät, ettei brasilialaisen kevytmetallipakkausten tuottajan 24,4 prosentin voittotaso ollut luotettava perusta normaaliarvon määrittämiseksi, sillä se oli korkea verrattuna unionin oluttynnyreiden tuottajien tavoitevoittoon, joka oli 12 prosenttia. Osapuolet ehdottivat, että brasilialaisen tuottajan voiton sijaan käytettäisiin malesialaisen terästynnyreiden tuottajan 12,2 prosentin voittoa, sillä ne pitivät tätä luotettavampana, koska se oli lähempänä unionin tuotannonalan tavoitevoittoa.

(69)

Komissio totesi, että unionin tuottajien tavoitevoitto ei ole vertailukelpoinen edustavan maan yritysten voiton kanssa, käytettiinpä edustavana maana sitten Brasiliaa tai Malesiaa. Ensinnäkin nämä voitot määritetään eri perustein ja eri tarkoitukseen. Edustavassa maassa saatua voittoa käytetään kuvaamaan vääristymätöntä voittoa, joka olisi saatu maassa, johon eivät vaikuta merkittävät vääristymät. Tämän maan on vastattava kehitystasoltaan sitä tarkasteltavaa maata, jossa merkittäviä vääristymiä esiintyy. Sen sijaan unionin tuotannonalan tavoitevoitto on voitto, jonka tuotannonala normaalisti saa unionin markkinoilla tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa eli silloin, kun ei esiinny polkumyynnillä tapahtuvaa tuontia. Toisin sanoen tavoitevoitto perustuu unionin tuotannonalan voittotasoon vahingollista polkumyyntituontia edeltävinä vuosina, kun taas edustavan maan yrityksen voitto perustuu tietyn tilikauden toteutuneeseen voittoon. Näin ollen muuttujat, joiden perusteella unionin tuotannonalan tavoitevoitto ja vertailuarvona käytettävä edustavassa maassa toteutunut voitto määritetään, ovat erilaiset. Nämä voitot myös lasketaan eri tavoin. Unionin tuotannonalan tavoitevoitto ilmaistaan osuutena liikevaihdosta, kun taas edustavassa maassa toteutunut voitto ilmaistaan osuutena myytyjen hyödykkeiden kustannuksista. Sen vuoksi nämä voitot eivät ole vertailukelpoisia, joten sillä, että ehdotetun malesialaisen tuottajan voitto on lähempänä unionin tuotannonalan tavoitevoittoa, ei ole merkitystä. Näin ollen osapuolten väite hylättiin.

(70)

Otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa väittivät myös, etteivät Orbis-tietokannan (17) tiedot ole käyttökelpoisia, koska tietokanta ei sisällä yksityiskohtaisia tietoja myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten sekä voiton laskennassa käytetyistä ”muista toimintakustannuksista”. Ne lisäsivät, ettei komission yksilöimää brasilialaista tuottajaa koskevien Orbis-tietokannan tietojen tarkka lähde ollut tiedossa, minkä vuoksi nämä tiedot eivät olleet yhtä luotettavia kuin ehdotetun malesialaisen terästynnyreiden tuottajan tarkastetut tilinpäätöstiedot.

(71)

Komissio huomautti, että alustavissa päätelmissä kerrottiin brasilialaista tuottajaa koskevien Orbis-tietokannan tietojen lähde. Kyseiset tiedot olivat peräisin virallisista paikallisista rekisteritiedoista, jotka perustuivat sikäläisiin yleisesti hyväksyttyihin kirjanpidon periaatteisiin (18). Lisäksi Orbis-tietokannan määritelmistä ja suhdeluvuista käy ilmi, että muut toimintakustannukset käsittävät ”kaikki kulut, jotka eivät liity suoraan myytyjen tavaroiden tuotantoon, esimerkiksi myynti- ja hallintokustannukset ja näiden kulujen poistot”, mikä selventää asiaa osapuolten tätä koskevan huolenaiheen osalta.

(72)

Komissio myös korjasi tutkimuksen lopullisessa vaiheessa Metalurgica Mococa SA:n Brasiliassa toteutuneiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton laskennassa tapahtuneen laskuvirheen. Korjauksen jälkeen myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten osuudeksi saatiin 8,67 prosenttia ja voiton osuudeksi 22,52 prosenttia ilmaistuna prosentteina myytyjen hyödykkeiden kustannuksista ja sovellettuna vääristymättömiin tuotantokustannuksiin.

(73)

Tämän perusteella komissio muodosti tuotelajikohtaisen laskennallisen normaaliarvon noudettuna-tasolla perusasetuksen 2 artiklan 6 a kohdan a alakohdan mukaisesti.

(74)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut vientiä harjoittavat tuottajat toistivat alustavassa vaiheessa esittämänsä väitteet komission käyttämästä voittotasosta esittämättä lisänäyttöä. Väitteet hylättiin jo johdanto-osan 69 kappaleessa.

3.2.   Vientihinta

(75)

Vientihinnan laskemista koskevat tarkemmat tiedot esitetään väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 101–103 kappaleessa. Huomautuksia ei esitetty, joten komissio vahvisti alustavat päätelmänsä.

3.3.   Vertailu

(76)

Normaaliarvon ja vientihinnan vertailua koskevat tarkemmat tiedot esitetään väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 104 ja 105 kappaleessa. Huomautuksia ei esitetty, joten komissio vahvisti alustavat päätelmänsä.

3.4.   Polkumyyntimarginaalit

(77)

Kuten johdanto-osan 32–73 kappaleessa kuvataan, asianomaisten osapuolten esitettyä väitteitä ja tehtyään lisätutkimuksia komissio tarkisti polkumyyntimarginaalit ja laski ne uudelleen.

(78)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 111 kappaleessa selitetään, komissio totesi alustavassa vaiheessa, että vientiä harjoittavien tuottajien yhteistyössä toimimisen aste oli alhainen. Komissio kuitenkin totesi lopullisessa vaiheessa, ettei unionin markkinoilla todennäköisesti toimi muita merkittäviä kiinalaisia vientiä harjoittavia tuottajia, kuten johdanto-osan 97 kappaleessa selitetään. Näin ollen komissio totesi lopullisessa vaiheessa, että yhteistyössä toimimisen aste oli korkea (yli 90 %), ja katsoi asianmukaiseksi vahvistaa yhteistyöstä kieltäytyneiden vientiä harjoittavien tuottajien polkumyyntimarginaalin korkeimman otokseen valituille vientiä harjoittaville tuottajille määritetyn polkumyyntimarginaalin tasolle.

(79)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen tehtyjen muutosten perusteella polkumyyntimarginaalit – ilmaistuina prosentteina CIF-hinnasta (kulut, vakuutus ja rahti maksettuina) unionin rajalla tullaamattomana – ovat seuraavat:

Yritys

Lopullinen polkumyyntimarginaali

Penglai Jinfu Stainless Steel Products Co., Ltd

85,5 %

Ningbo Major Draft Beer Equipment Co., Ltd

67,3 %

Muut yhteistyössä toimineet yritykset

77,9 %

Kaikki muut yritykset

85,5 %

4.   VAHINKO

4.1.   Unionin tuotannonalan ja unionin tuotannon määritelmä

(80)

Komission käytettävissä olevien tietojen mukaan samankaltaista tuotetta valmisti tutkimusajanjaksolla kahdeksan unionin tuottajaa. Nämä tuottajat muodostavat perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ’unionin tuotannonalan’.

(81)

Unionin kokonaistuotannoksi tutkimusajanjaksolla vahvistettiin noin 1 926 200 oluttynnyriä. Komissio määritti tämän luvun valituksen tekijän makrokyselyyn antaman vastauksen ja otokseen valittujen unionin tuottajien tarkistettujen kyselylomakevastausten perusteella. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 7 kappaleessa todetaan, otokseen valittujen unionin tuottajien osuus samankaltaisen tuotteen arvioidusta unionin kokonaistuotannosta oli noin 73 prosenttia.

(82)

Koska unionin tuotannonalan määritelmästä ja sen tuotantomääristä ei esitetty huomautuksia, väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 113 ja 114 kappaleessa esitetyt päätelmät vahvistettiin.

4.2.   Väliaikaisten toimenpiteiden jälkeiset lisätutkimukset

(83)

Kuten johdanto-osan 8 kappaleessa selitetään, komissio jatkoi väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 140 ja 141 kappaleessa mainittujen, kiinalaisten oluttynnyreiden tuontimääriä koskevien tietojen hankkimista ja tarkistamista. Kuten 4.2.1–4.2.5 jaksossa kuvataan, tässä yhteydessä komissio i) pyysi Espanjan ja Romanian tulliviranomaisilta yksityiskohtaiset tullitiedot oluttynnyreihin yhteydessä oleviin CN-koodeihin kuuluvien tavaroiden tuonnista, ii) pyysi yhteistyössä toimineilta otokseen valituilta ja otoksen ulkopuolisilta vientiä harjoittavilta tuottajilta tietoja oluttynnyreiden viennistä vuonna 2022, jotta nämä tiedot voitiin sovittaa yhteen vireillepanon jälkeistä ajanjaksoa koskevien tarkempien virallisten tuontitilastojen kanssa, iii) esitti valituksessa yksilöidyille viidelle suurimmalle tuojalle lisätietopyynnön, jossa se pyysi tietoja näiden toimittajista ja ostomääristä koko tarkastelujakson ajalta, iv) tarkasti yhteistyössä toimineiden otoksen ulkopuolisten vientiä harjoittavien tuottajien EU:hun suuntautuvaa tarkastelujakson aikaista myyntiä koskevat tiedot sekä v) pyrki keräämään lisää tietoa pienpanimoista alustavan vaiheen jälkeen.

4.2.1.   Espanjan ja Romanian tulliviranomaisten toimittamien tullitietojen analyysi

(84)

Romanialta ja Espanjalta saadut tullitiedot analysoitiin käyttäen samaa menetelmää kuin alkuperäisessä analyysissa (ks. väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 127 kappale). Tämän lisäanalyysin ansiosta komissio pystyi tarkentamaan arviota oluttynnyreiden tuonnista unioniin analysoimalla Espanjan ja Romanian tullitietoja, mutta näiden tietojen huomioon ottaminen ei muuttanut merkittävästi kokonaistuontimääriä tai arvioitujen määrien kehitystä.

4.2.2.   Vientiä harjoittavien tuottajien tutkimusajanjakson jälkeisten myyntitietojen vertailu Surveillance-tietokannan (19) ja 14 artiklan 6 kohdan mukaisen tietokannan (20) sisältämiin tuontitietoihin.

(85)

Kuten johdanto-osan 83 kappaleessa selitetään, komissio pyysi kaikilta kuudelta yhteistyössä toimineelta vientiä harjoittavalta tuottajalta (sekä otokseen valituilta että otoksen ulkopuolisilta) tietoja oluttynnyreiden viennistä vuonna 2022 verratakseen näitä lukuja oluttynnyreiden tuontia koskeviin Taric-kooditason tietoihin (21) ja saadakseen siten selville, oliko olemassa vielä muita viejiä, jotka myivät oluttynnyreitä unionin markkinoille ja jotka eivät olleet vielä tulleet esille tutkimuksessa. Kaikki kuusi yhteistyössä toiminutta vientiä harjoittavaa tuottajaa toimittivat pyydetyt tiedot.

(86)

Surveillance-tietokannasta on saatavilla Taric-kooditason tiedot oluttynnyreiden tuonnista 14 päivästä toukokuuta 2022 eli tutkimuksen vireillepanoa seuraavasta päivästä alkaen. Lisäksi on otettava huomioon väistämätön viive sen päivän, jona vientiä harjoittava tuottaja kirjaa myynnin, ja sen päivän välillä, jona toimitus saapuu unionin tulliin. Komissio arvioi vientiä harjoittavien tuottajien toimittamien tietojen perusteella, että tämä viive oli keskimäärin 30 päivää (22). Näin ollen komissio vertasi kunkin kuukauden ilmoitettuja myyntitietoja toukokuusta alkaen seuraavan kuukauden Surveillance-tietokannan mukaisiin tuontitietoihin.

(87)

Edellä kuvatun vertailumenetelmän perusteella yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittama oluttynnyreiden kokonaismyyntimäärä unioniin touko-syyskuussa 2022 kilogrammoina oli noin 1 prosentin suurempi kuin Surveillance-tietokantaan kirjattu kokonaistuonti kesä-lokakuussa 2022. Kun touko-joulukuun 2022 myyntiä verrattiin samalla tavalla kesäkuun 2022 ja tammikuun 2023 välisiin Surveillance-tietokannan tietoihin, ero vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamien myyntimäärien ja Surveillance-tietokantaan kirjatun tuonnin välillä oli vielä suurempi, mikä näyttää johtuvan viiveestä niiden ajankohtien välillä, jolloin vientiä harjoittavat tuottajat kirjasivat myynnin ja tuonti kirjattiin unionin tullissa.

(88)

Tämän vertailun perusteella komissio päätteli, että yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat olivat ainakin toukokuun 2022 alusta lähtien ainoat vientiä harjoittavat tuottajat, jotka myivät oluttynnyreitä unioniin.

4.2.3.   Etuyhteydettömiltä tuojilta ja pienpanimoilta saadut tiedot

(89)

Komissio otti myös uudelleen yhteyttä valituksessa yksilöityihin viiteen suurimpaan tuojaan (23) ja pyysi tietoja niiden toimittajista ja ostomääristä koko tarkastelujaksolta.

(90)

Viidestä tuojasta vain kaksi (KSM Keg ja Imexa) toimitti pyydetyt tiedot. Yksi tuojista (My Kegs) pyysi tietojen toimittamisen määräajan pidentämistä muttei toimittanut pyydettyjä tietoja määräajan pidennyksestä huolimatta.

(91)

Kahden edellä mainitun tuojan toimittamien tietojen analyysi osoitti, että ne ostivat oluttynnyreitä tarkastelujaksolla vain otokseen valituilta kahdelta sekä yhdeltä otoksen ulkopuoliselta yhteistyössä toimineelta vientiä harjoittavalta tuottajalta. Kyseisten yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamat myyntitiedot vastasivat suurelta osin näiden kahden tuojan ilmoittamia ostotietoja.

(92)

Saatujen tietojen perusteella ei tullut esille muita sellaisia unioniin vieneitä vientiä harjoittavia tuottajia, jotka eivät vielä toimineet yhteistyössä tutkimuksessa, joskaan tiedot eivät kattaneet kaikkia tuojia.

4.2.4.   Yhteistyössä toimineiden otoksen ulkopuolisten vientiä harjoittavien tuottajien toimittamien tuontitietojen tarkastaminen

(93)

Komissio halusi varmistua, etteivät otoksen ulkopuoliset vientiä harjoittavat tuottajat ilmoittaneet tarkastelujakson aikaisia myyntimääriään unioniin liian pieninä. Kuten edellä 4.2.2 jaksossa selitetään, sekä otokseen valittujen että otoksen ulkopuolisten yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien myyntitietojen vertailu Surveillance-tietokannassa saatavilla oleviin virallisiin tuontitilastoihin ei viitannut siihen, että jokin vientiä harjoittavista tuottajista olisi ilmoittanut vuoden 2022 myyntimääränsä unioniin liian pieninä. Komissio tarkasti otoksen ulkopuolisten yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamat tiedot niiden myynnistä unioniin vuonna 2022 vertaamalla näitä tietoja Taric-kooditason tietoihin. Selvittääkseen näiden tuottajien osuuden (24) tarkastelujaksolta ilmoitetusta Kiinasta tulleesta kokonaistuonnista komissio vertasi niiden tietoja yhteistyössä toimineiden käyttäjien ja tuojien tietoihin. Tämän perusteella komissio ei löytänyt näyttöä siitä, että vientiä harjoittavien tuottajien toimittamat tiedot eivät olisi pitäneet paikkaansa.

4.2.5.   Pienpanimoita koskevat tiedot

(94)

Yksikään pienpanimo ei ilmoittautunut väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen. Sen vuoksi komissio ei saanut tästä lähteestä lisätietoja Kiinasta tulevasta tuonnista.

4.2.6.   Tuontia koskevat päätelmät

(95)

Yhteistyössä toimineiden kuuden vientiä harjoittavan tuottajan myyntitietojen vertailu Surveillance-tietokannan Taric-kooditason tietoihin sekä etuyhteydettömiltä tuojilta ja käyttäjiltä saatuihin tietoihin viittaa siihen, että tynnyrimäärät, jotka yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat ilmoittivat myyneensä unionin markkinoille vuonna 2022, vastaavat suurin piirtein oluttynnyreiden kokonaistuontia Kiinasta unionin markkinoille kyseisenä ajanjaksona. Tämän lisäksi komissio analysoi myös Taric-lisäkoodilla C999 tapahtunutta tuontia. (Taric-lisäkoodi C999 on tarkoitettu yhteistyöstä kieltäytyneiden vientiä harjoittavien tuottajien tuonnin kirjaamiseen). Sekä 14 artiklan 6 kohdan mukaisen tietokannan että Surveillance-tietokannan mukaan kyseinen tuonti oli merkityksetöntä tammi–maaliskuussa 2023. Myös tämä vahvistaa osaltaan, että yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat olivat todennäköisesti suurimmat oluttynnyreitä unioniin vieneet tuottajat tarkastelujaksolla.

(96)

Myöskään komission tietopyyntöihin vastanneilta kahdelta tuojalta saatuja tietoja tarkasteltaessa ei tullut esille muita vientiä harjoittavia tuottajia.

(97)

Edellä esitetyn perusteella komissio ei voinut vahvistaa, toimiko unionin markkinoilla ennen tapauksen tutkinnan käynnistämistä merkittäviä kiinalaisia tuottajia, jotka olisivat lopettaneet vientinsä toukokuun 2022 alussa eli juuri ennen tutkinnan käynnistämistä.

(98)

Komissio muistutti myös, että sen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 127 kappaleessa kuvattu yksityiskohtaisten tullitietojen analyysi perustui tiettyihin oletuksiin. Muuntokaava, jonka mukaan yksi oluttynnyri painaa 10 kilogrammaa, saattoi aiheuttaa epätarkkuuksia. Epätarkkuuksia saattoi syntyä myös siksi, että yksittäisten jäsenvaltioiden tullitiedoissa olevien tavaran kuvausten tarkkuus vaihteli. Tältä osin on syytä huomauttaa, että kun tullitietojen analyysiin oli lisätty kahden muun jäsenvaltion (Romanian ja Espanjan) tiedot, analyysin tuloksena saatujen oluttynnyreiden mahdollisten tuontimäärien ala- ja ylärajojen kokonaiserosta yli 70 prosenttia johtui Belgian tullitiedoista. Samaan aikaan kaikista niistä jäsenvaltioista, joiden tullitietoja komissio analysoi, suuri osa oluttynnyreiden tuonnista tarkastelujaksolla suuntautui nimenomaan Belgiaan. Belgiaa koskevissa tuontitilastoissa monet ilmoituksiin sisältyneet tavaran kuvaukset olivat melko laajoja eivätkä välttämättä käsittäneet juuri oluttynnyreitä. Sen vuoksi komissio päätti varovaista lähestymistapaa noudattaen perustaa lopulliset päätelmänsä yhteistyössä toimineiden kuuden vientiä harjoittavan tuottajan tarkastelujakson ajalta ilmoittamiin unioniin myytyihin määriin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa tuontimääristä esitettyjä alustavia päätelmiä.

(99)

Näin ollen komissio määritti Kiinasta tulevan tuonnin määrät sekä markkinaosuudet ja unionin kulutuksen tässä asetuksessa yhteistyössä toimineiden kuuden vientiä harjoittavan tuottajan tarkastelujaksolta ilmoittamien unioniin suuntautuvan viennin määrien perusteella.

4.3.   Unionin kulutus

(100)

Unionin kulutus kehittyi seuraavasti:

Taulukko 2 –

Unionin kulutus (kappaletta)

 

2018

2019

2020

Tutkimusajanjakso

Unionin kulutus yhteensä

3 493 180

2 481 922

1 703 848

941 237

Indeksi

100

71

49

27

Lähde: Unionin tuottajien kyselyvastaukset ja yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien tiedot (ks. 4.4.1 jakso)

(101)

Komissio määritti unionin oluttynnyreiden kulutuksen unionin tuotannonalan unionin markkinoilla tapahtuneen kokonaismyynnin sekä yhteistyössä toimineiden kuuden vientiä harjoittavan tuottajan ilmoittaman Kiinasta unioniin tuodun kokonaismäärän perusteella.

(102)

Muista kolmansista maista unioniin tulevaa tuontia ei alustavassa vaiheessa otettu huomioon, koska sitä pidettiin vähäpätöisenä. Tästä ei esitetty huomautuksia. Myöskään kahdelta tuojalta väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen saadut lisätiedot eivät olleet ristiriidassa tämän päätelmän kanssa. Näin ollen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 119 kappaleessa esitetyt päätelmät vahvistettiin.

(103)

Myös yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamien tietojen perusteella määritetyn Kiinasta unioniin tulevan tuonnin (ks. 4.4.1 jakso jäljempänä) mukaan unionin kokonaiskulutus väheni tarkastelujaksolla. Väliaikaista tullia koskevan asetuksen taulukossa 2 julkaistuun kulutukseen verrattuna yleinen kehitys vuosina 2018–2020 (tutkimusajanjakson alkuun saakka) ei muuttunut merkittävästi.

(104)

Alussa tapahtuneen 29 prosentin laskun jälkeen kulutus väheni jyrkästi covid-19-pandemian huipun aikaan. Sulkutoimien seurauksena baarit ja ravintolat suljettiin, mikä vähensi merkittävästi oluttynnyreiden kysyntää kyseisenä aikana. Yleinen epävarmuus ja tulojen vähyys pakottivat oluttynnyreiden käyttäjät (juomien valmistajat) lykkäämään suunnittelemiaan oluttynnyreiden ostoja.

(105)

Tilanne jatkui koko tutkimusajanjakson ajan, mutta tutkimusajanjakson jälkeen (vuodesta 2022 alkaen) kulutus alkoi jälleen lisääntyä, kun covid-19-pandemian vaikutukset lieventyivät ja hanasta myytävien juomien kokonaiskysyntä kasvoi, kuten johdanto-osan 139 kappaleessa selitetään. Tämän seurauksena kokonaiskysyntä kasvoi vuonna 2022 tutkimusajanjaksoon verrattuna 122 prosenttia, hieman covid-19-pandemiaa edeltäneen (vuoden 2019) tason alapuolelle.

(106)

Yksikään asianomainen osapuoli ei kiistänyt kulutusta koskevia tietoja väliaikaisten toimenpiteiden jälkeen.

4.4.   Tuonti asianomaisesta maasta

4.4.1.   Asianomaisesta maasta tulevan tuonnin määrittämisessä käytetty menetelmä

(107)

Tarkasteltavana olevaa tuotetta tuodaan unioniin kahdella CN-koodilla (ex 7310 10 00 ja ex 7310 29 90) oluttynnyrin tilavuudesta riippuen. CN-koodiin 7310 10 00 kuuluvat oluttynnyrit, joiden vetoisuus on vähintään 50 litraa mutta enintään 300 litraa, kun taas alle 50 litran vetoisuuden oluttynnyrit kuuluvat CN-koodiin 7310 29 90, jäljempänä ’asiaankuuluvat CN-koodit’. Näihin kahteen CN-koodiin kuuluu tutkimuksen kohteena olevan tuotteen lisäksi myös laaja valikoima muita tuotteita (esimerkiksi tölkit, peltirasiat, karjan rehukaukalot, ämpärit, sammuttimet, kanisterit, kontit ja säiliöt eri käyttötarkoituksiin, vesipullot ja terästynnyrit). Sen vuoksi tuonnin määrittäminen pelkästään CN-koodien perusteella ei ollut mahdollista.

(108)

Kuten 4.2.5 jaksossa selitetään, ottaen huomioon asiakirja-aineistoon sisältyvän näytön ja tutkimusajanjakson jälkeisten tietojen tarkastelun komissio noudatti lopullisessa vaiheessa varovaista lähestymistapaa ja oletti, että yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamat tuontimäärät vastaavat oluttynnyreiden kokonaistuontia Kiinasta tarkastelujaksolla. Näin ollen komissio perusti Kiinasta tulevan tuonnin määrää koskevat lopulliset päätelmänsä yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamiin lukuihin, jotka esitetään jäljempänä taulukossa 3.

Taulukko 3

Tuonti unioniin (kappaletta) ja markkinaosuus

 

2018

2019

2020

Tutkimusajanjakso

Asianomaisesta maasta tulevan tuonnin määrä (kappaletta)

617 607

357 404

224 546

118 460

Indeksi

100

58

36

19

Markkinaosuus

18 %

14 %

13 %

13 %

Indeksi

100

81

75

71

Lähde: yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat

(109)

Tuontimäärien ja markkinaosuuksien kehitys muuttui erilaiseksi kuin väliaikaista tullia koskevan asetuksen taulukossa 6 julkaistut tuontimäärät, jotka perustuivat tullitilastoihin. Aluksi Kiinasta tulevan tuonnin markkinaosuus pieneni 4 prosenttiyksikköä vuodesta 2018 vuoteen 2019. Tämän jälkeen se pieneni vielä hieman (yhden prosenttiyksikön) vuonna 2020, kun covid-19-pandemia puhkesi ja sekä unionissa että Kiinassa toteutettiin sulkutoimia, ja pysyi sitten samalla tasolla tutkimusajanjaksolla siitä huolimatta, että tiukkojen terveydensuojelutoimenpiteiden jatkuminen ja konttikriisi vaikuttivat Kiinan vientiin.

4.4.2.   Asianomaisesta maasta tulevan tuonnin hinta: hinnan alittavuus ja hinnankorotusten estyminen

(110)

Kuten komissio totesi väliaikaista tullia koskevan asetuksen 4.3.3.3 jaksossa, hinnan alittavuuden lisäksi esiintyi myös merkittävää perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hinnankorotusten estymistä. Kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien halvan polkumyyntituonnin aiheuttamat merkittävät hintapaineet estivät koko tutkimusajanjakson ajan unionin tuotannonalaa korottamasta hintojaan tuotantokustannusten kehitystä vastaavasti ja kohtuullisen voittotason ylläpitämiseksi.

(111)

Unionin tuotannonalan keskimääräiset myyntihinnat laskivat tarkastelujaksolla lähes 10 prosenttia. Tuotantokustannukset kasvoivat samalla jaksolla 16 prosenttia, jolloin unionin tuotannonalan myyntihinta jäi huomattavasti tuotantohintaa alhaisemmaksi. Tuotantokustannukset kasvoivat huomattavasti erityisesti vuonna 2020 ja tutkimusajanjaksolla, kun taas hinta oli pidettävä vakaana Kiinan viennin aiheuttamien hintapaineiden vuoksi. Viitehinnan alittavuus oli tutkimusajanjaksolla yli 50 prosenttia.

(112)

Tällä tilanteella oli selvä vaikutus unionin tuotannonalan kannattavuuteen. Kannattavuus oli 12 prosenttia vuonna 2018 mutta heikkeni sitten jyrkästi loppujakson ajan, erityisesti vuonna 2020 ja tutkimusajanjaksolla.

(113)

Näiden kolmen indikaattorin kehitys osoittaa selvästi, että kiinalainen polkumyyntituonti aiheutti unionin tuotannonalalle voimakkaita hintapaineita, jotka pakottivat sen myymään tuotteitaan tuotantokustannuksia alhaisemmilla hinnoilla. Kuten 5.1 jaksossa tarkemmin selitetään, tämä aiheutti selvän hinnankorotusten estymisen unionin tuotannonalalla.

(114)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa ja Kiinan viranomaiset väittivät, ettei komissio toimittanut niille riittävän yksityiskohtaisia tietoja niiden hinnan ja viitehinnan alittavuuden marginaaleja koskevista laskelmista ja selittänyt näitä laskelmia riittävän yksityiskohtaisesti ja ettei komissio perustellut näiden tietojen luottamuksellista käsittelyä, mikä rikkoi kyseisten osapuolten puolustautumisoikeutta. Vientiä harjoittavat tuottajat toistivat samat huomautukset lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen.

(115)

Tältä osin komissio totesi, että tietyt PCN-tason tiedot (keskihinta ja myydyt määrät) määritettiin luottamuksellisiksi, jotta voitiin ensinnäkin suojata unionin tuottajien liiketoimintaan liittyviä luottamuksellisia tietoja kiinalaisilta viejiltä sekä pitää myös kunkin otokseen valitun unionin tuottajan liiketoimintaan liittyvät luottamukselliset tiedot salassa toisilta otokseen kuuluvilta tuottajilta. Perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa ja 20 artiklassa taataan asianomaisille osapuolille tietyt oikeudet tietojen antamisen ja julkistamisen osalta. Perusasetuksen 19 artiklan mukaisesti tiedonsaantioikeutta koskevat periaatteet on kuitenkin sovitettava yhteen luottamuksellisuutta koskevien vaatimusten ja erityisesti toimielimiä koskevan, liikesalaisuuden kunnioittamista koskevan velvoitteen kanssa (25), ja liikesalaisuuden suoja onkin unionin oikeuden yleinen periaate (26). Vientiä harjoittavat tuottajat ja Kiinan viranomaiset eivät myöskään selittäneet, millä tavalla julkistettujen tietojen väitetty puutteellisuus rikkoi niiden puolustautumisoikeutta. Näin ollen nämä väitteet hylättiin perusteettomina.

(116)

Koska tuontihinnoista ja hinnan alittavuudesta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 146–154 kappaleessa esitetyt päätelmät.

4.5.   Unionin tuotannonalan taloudellinen tilanne

4.5.1.   Yleiset huomautukset

(117)

Väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen ei saatu huomautuksia seuraavista makrotaloudellisista indikaattoreista eikä niistä tehty muita päätelmiä: tuotanto, tuotantokapasiteetti ja kapasiteetin käyttöaste, myyntimäärä, kasvu, työllisyys ja tuottavuus sekä toipuminen aiemmasta polkumyynnistä. Näin ollen komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 160–163, 165, 167–169 ja 171 kappaleessa esittämänsä päätelmät.

4.5.2.   Makrotaloudelliset indikaattorit

4.5.2.1.   Myyntimäärä ja markkinaosuus

(118)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 165 kappaleessa esitetyt päätelmät unionin tuotannonalan myyntimäärästä unionin markkinoilla vahvistettiin. Tuontimäärien määrittämisessä käytetyn varovaisen lähestymistavan (ks. 4.2.5 jakso) myötä oli kuitenkin myös mukautettava unionin tuotannonalan markkinaosuuden kehitystä. Näin ollen unionin tuotannonalan myyntimäärä ja markkinaosuus kehittyivät tarkastelujaksolla seuraavasti:

Taulukko 4 –

Myyntimäärä ja markkinaosuus

 

2018

2019

2020

Tutkimusajanjakso

Myyntimäärä unionin markkinoilla (kappaletta)

2 875 573

2 124 518

1 479 302

822 777

Indeksi

100

74

51

29

Markkinaosuus

82 %

86 %

87 %

87 %

Indeksi

100

104

105

106

Lähde: Valituksen tekijän vastaus makrokyselylomakkeeseen

(119)

Unionin tuotannonalan markkinaosuuden kehitys muuttui jonkin verran verrattuna väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa julkaistuihin, tuontitilastoihin perustuviin lukuihin. Tuontitilastojen perusteella tilanne oli vakaa vuosina 2018 ja 2019, mutta vuonna 2020 markkinaosuus pieneni 5 prosenttiyksikköä ja tutkimusajanjaksolla vielä 10 prosenttiyksikköä.

(120)

Varovaiseen lähestymistapaan perustuvien tietojen mukaan markkinaosuus kasvoi 4 prosenttiyksikköä vuodesta 2018 vuoteen 2019, minkä jälkeen se pysyi vakaana tutkimusajanjakson loppuun asti. Kuten 5.1.1 jaksossa tarkemmin kuvataan, vuonna 2022 unionin tuotannonala menetti tutkimusajanjakson aikaisesta markkinaosuudestaan 14 prosenttiyksikköä Kiinasta tulevalle tuonnille, jonka markkinaosuus kasvoi saman verran (13 %:sta 27 %:iin).

(121)

Kiinan viranomaiset väittivät, että vaikka EU:n tuottajien markkinaosuus ja myyntimäärä supistuivat tutkimusajanjaksolla, tämä supistuminen vastaa kuluttajakysynnän vähenemistä, joka Kiinan virnanomaisten mukaan johtuu covid-19-pandemiasta ja kulutushyödykkeiden inflaatiosta. Kiinan viranomaiset eivät esittäneet mitään näyttöä siitä, että kulutushyödykkeiden inflaatio olisi tarkastelujaksolla ollut merkittävää tai että tämä väitetty inflaatio olisi syynä oluttynnyreiden kysynnän vähenemiseen. Komissio päätteli kuitenkin itse väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 120 kappaleessa, että kulutus todellakin väheni covid-19-pandemian ja unionissa käyttöön otettujen eri sulkutoimien seurauksena. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan kappaleissa ja jäljempänä olevassa 5.1 jaksossa selitetään, kysynnän supistumiseen johtaneesta covid-19-pandemiasta huolimatta unionin tuotannonalan ja kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien markkinaosuudet eivät kuitenkaan muuttuneet merkittävästi vuosina 2019–2021, jolloin markkinat olivat huomattavasti pienemmät; komissio myös päätteli, että Kiinasta tuleva tuonti aiheutti unionin tuotannonalalle merkittävää hintapainetta, joka pakotti tämän pitämään hintansa alhaisina ja tuotantokustannuksia pienempinä, mistä aiheutui merkittävää vahinkoa. Näin ollen nämä väitteet hylättiin perusteettomina.

4.5.2.2.   Polkumyyntimarginaalin merkittävyys ja toipuminen aiemmasta polkumyynnistä

(122)

Valituksen tekijä väitti alustavia päätelmiä koskevissa huomautuksissaan, että alustavassa vaiheessa vahvistettujen polkumyyntimarginaalien (65,3–91 %) perusteella polkumyyntiä olisi pidettävä merkittävänä ja se olisi otettava perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti huomioon vahingon arvioinnissa.

(123)

Komissio totesi, että arvioidessaan kaikkia unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon kannalta merkityksellisiä tekijöitä ja indeksejä se oli päätellyt väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 170 kappaleessa, että polkumyyntimarginaalien vaikutus unionin tuotannonalaan oli ollut huomattava. Myöhemmin komissio vahvisti polkumyyntimarginaalien olleen vielä korkeammat, 70,2–92,3 prosenttia (ks. 3.4 jakso edellä). Tämän perusteella komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 170 kappaleessa esitetyn päätelmän.

4.5.3.   Mikrotaloudelliset indikaattorit

(124)

Mikrotaloudellisista indikaattoreista (hinnat ja niihin vaikuttavat tekijät, työvoimakustannukset, varastot, kannattavuus, kassavirta, investoinnit, investointien tuotto ja pääoman saanti) ei saatu väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen huomautuksia. Näin ollen komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 172–185 kappaleessa esittämänsä päätelmät.

4.5.4.   Vahinkoa koskevat päätelmät

(125)

Edellä kuvattujen kulutus- ja tuontimääriin sekä markkinaosuuksiin tehtyjen muutosten jälkeenkin tärkeimmät makro- ja mikrotaloudelliset indikaattorit osoittivat edelleen negatiivista suuntausta tarkastelujakson ajalta. Vaikka luvut osoittavat Kiinan viennin markkinaosuuden pienentyneen vuonna 2019 ja (hieman) myös vuonna 2020, minkä jälkeen se pysyi vakaana tutkimusajanjaksolla, tässä yhteydessä on otettava huomioon vuoden 2020 erityistilanne eli ennennäkemättömän covid-19-pandemian puhkeaminen sekä sitä seurannut unionin oluttynnyrimarkkinoiden romahtaminen. Vaikka Kiinasta tuleva tuonti menetti markkinaosuuttaan hieman vuonna 2020, sen markkinaosuus säilyi kuitenkin merkittävänä huolimatta covid-19-pandemian suhteen noudatetusta nollalinjasta ja erittäin tiukoista poliittisista toimenpiteistä sekä konttikriisistä vuonna 2021, millä oli merkittävä hinnankorotuksia estävä vaikutus unionin tuotannonalaan tutkimusajanjaksolla. Komissio vahvisti alustavassa vaiheessa määritetyt viitehinnan alittavuuden marginaalit, jotka vaihtelivat 52,9 prosentista 58,8 prosenttiin ja joilla oli merkittävä hinnankorotuksia estävä vaikutus markkinoilla ja kielteinen vaikutus unionin tuotannonalaan.

(126)

Otokseen valitut kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa väittivät ennakkoilmoitusta koskevissa huomautuksissaan, jotka ne toistivat alustavien päätelmien ja lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen, että unionin tuotannonalan mallikohtaiset tavoitehinnat eivät olleet luotettavia ja ne olivat vastoin kaupallista logiikkaa. Ningbo ja Penglai väittivät, että tietyt pienemmän vetoisuuden (5 ja 10 litran) mallit olivat kalliimpia kuin mallit, joiden vetoisuus on suurempi. Lisäksi ne väittivät, ettei yhdellä oluttynnyrimallilla voi olla sama tavoitehinta ilman imuputkea ja sen kanssa, ja että on kohtuutonta, että kahdella vetoisuudeltaan samankokoisella mutta eri standardin mukaan valmistetulla oluttynnyrimallilla on eri tavoitehinta.

(127)

Ensinnäkin komissio huomautti, että suurin osa unionin markkinoilla myytävistä oluttynnyreistä on vetoisuudeltaan 20-litraisia tai suurempia, kun taas 5 ja 10 litran oluttynnyreitä myytiin vain vähäisiä määriä – niiden osuus unionin kokonaiskulutuksesta tutkimusajanjaksolla oli [0,4–0,6 prosenttia]. Kaupallisesti on mahdollista, että erityistuotteilla, joita tuotetaan ja myydään vähäisiä määriä, on korkeampi hinta kuin huomattavasti suurempina määrinä myydyillä massatuotteilla. Lisäksi tuotantomäärä myös vaikuttaa tuotantokustannuksiin. Tuotetyypin vaihtaminen edellyttää esimerkiksi hydraulisen puristimen muotin vaihtamista ja muita toimenpiteitä, jotka hidastavat tuotantoprosessia. Kun tuotantoprosessiin tehdään muutoksia muutaman sadan kappaleen erän tuottamiseksi tietystä tuotetyypistä, kiinteillä kustannuksilla ja muilla kuluilla on huomattavasti suurempi vaikutus kuin tuotettaessa jotakin tuotetyyppiä kymmeniä tuhansia kappaleita.

(128)

Toiseksi komissio huomautti, että vahinkomarginaali ilmaistiin vaihteluväleinä, jotta ei paljastettaisi unionin tuottajien luottamuksellisia tietoja, kuten edellä johdanto-osan 115 kappaleessa selitetään. Vientiä harjoittavat tuottajat arvioivat siis mallikohtaisen vähimmäis- ja enimmäistavoitehinnan näiden vaihteluvälien perusteella. Imuputken vaikutus lopputuotteen hintaan on noin 10 prosenttia. Tämä osuus mahtuu kyseessä olevien kahden mallin tavoitehintojen vaihteluvälien rajojen sisälle. Näin ollen kyseiset kaksi mallia eivät ole samanhintaisia, toisin kuin vientiä harjoittavat tuottajat väittivät.

(129)

Lopuksi komissio huomauttaa, että vetoisuus ei ole ainoa hintaa määrittävä tekijä. Myös muut tekijät, kuten standardi, vaikuttavat selvästi hintaan. Tämä voidaan nähdä myös otokseen valittujen kahden vientiä harjoittavan tuottajan vientihinnoissa, joissa oli lähes 50 prosentin ero näiden samojen kahden oluttynnyrimallin välillä.

(130)

Näin ollen nämä väitteet hylättiin perusteettomina.

(131)

Ottaen huomioon muut asianomaisten osapuolten vahinkoa koskevista päätelmistä esittämät huomautukset, joita käsitellään asiaa koskevissa jaksoissa edellä, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 186–188, 190 ja 191 kappaleessa esitetyt päätelmänsä sekä sen, että unionin tuotannonalalle on aiheutunut perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.

5.   SYY-YHTEYS

5.1.   Polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin vaikutukset

(132)

Komissio päätteli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 217 kappaleessa, että unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinko johtui Kiinasta polkumyynnillä tapahtuneesta tuonnista.

(133)

Ottaen huomioon tuontimäärien osalta sovelletun varovaisen skenaarion (ks. 4.4.1 jakso edellä) komissio arvioi, pitivätkö väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 193–209 kappaleessa esitetyt syy-yhteyttä koskevat päätelmät edelleen paikkansa.

(134)

Kiinasta tulevan tuonnin määrä väheni tarkastelujaksolla 80 prosenttia ja oli 118 460 kappaletta vuonna 2021, kun se vuonna 2018 oli 617 607 kappaletta. Kiinasta tulevan tuonnin markkinaosuus puolestaan pieneni vuoden 2018 ja tutkimusajanjakson välillä 18 prosentista 13 prosenttiin. Vaikka tuontimäärät ja tämän tuonnin markkinaosuus supistuivat tarkastelujakson alkuun verrattuna, ne olivat edelleen merkittävät tutkimusajanjaksolla.

(135)

Tuonti myös tapahtui koko tarkastelujakson ajan unionin tuotannonalan hintoja huomattavasti alhaisemmilla hinnoilla. Unionin tuotannonalalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa kiinalaisten tuottajien asettamaa matalaa hintatasoa säilyttääkseen markkinaosuutensa hiipuvan kulutuksen ja kasvavien tuotantokustannusten aikana, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen 4.4.3.1 jaksossa selitettiin. Tämä puolestaan johti kaikkien otokseen valittujen unionin tuottajien kannattavuuden merkittävään heikkenemiseen voitoista (+12 % vuonna 2018) suuriin tappioihin (–9 % vuonna 2021) ja sen seurauksena muiden taloudellisten indikaattoreiden, kuten investointien tuoton ja kassavirran, heikkenemiseen. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen 4.3.3 jaksossa selitettiin, tämä hinnankorotusten estyminen johtui selvästi siitä, että kiinalaiset vientiä harjoittavat tuottajat tarjosivat oluttynnyreitä unionin markkinoilla polkumyyntihinnoin.

(136)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 190, 194 ja 196–209 kappaleessa todetaan, vientiä harjoittavien tuottajien aiheuttama hintapaine alkoi näkyä vuonna 2019, kun niiden vientihinta laski 13 prosenttia. Samalla jaksolla unionin tuotannonalan hinnat nousivat vain 2 prosenttia, kun taas sen tuotantokustannukset nousivat 7 prosenttia. Tämä vaikutti välittömästi kannattavuuteen, joka heikkeni 12:sta 5 prosenttiin. Vuosina 2020 ja 2021 unionia ravisteli covid-19-pandemia, ja eri puolilla Eurooppaa toteutettujen sulkutoimien seurauksena unionin kulutus väheni jyrkästi. Tuotannon supistumisen ja kapasiteetin käyttöasteen laskun myötä unionin tuotannonalan tuotantokustannukset nousivat merkittävästi, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 174 kappaleessa selitetään. Kustannusten noususta huolimatta unionin tuotannonala ei pystynyt nostamaan hintojaan kestävälle tasolle pelätessään, että se menettäisi entistä enemmän myyntiään Kiinasta tulevalle oluttynnyreiden halvalle polkumyyntituonnille.

(137)

Unionin tuotannonalan oluttynnyreiden myynti väheni vuoden 2018 ja tutkimusajanjakson välillä 2 875 573 kappaleesta 822 777 kappaleeseen. Vaikka unionin tuotannonala onnistui säilyttämään markkinaosuutensa tarkastelujaksolla, markkinoiden supistuessa tilapäisesti tämä onnistui vain alentamalla hinnat kestämättömälle tasolle ja alle kustannustason. Markkinaosuuden pieneneminen yhdessä kulutuksen romahtamisen kanssa covid-19-pandemian puhkeamisen jälkeen merkitsisi todennäköisesti koko tuotannonalan toiminnan supistumista. Kuten tutkimusajanjakson jälkeisistä tiedoista käy ilmi, toiminnan supistuminen yhdessä Kiinasta tulevan tuonnin määrässä vuonna 2022 tapahtuneen jyrkän kasvun kanssa olisi todennäköisesti unionin tuotannonalan loppu. Näin ollen komissio vahvisti, että samalla, kun markkinat kutistuivat ja tuotantokustannukset nousivat, kiinalaiset hinnat alittivat jatkuvasti unionin tuotannonalan hinnat ja estivät hinnankorotukset EU:n markkinoilla.

(138)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen 5.2.2 jaksossa yksityiskohtaisesti kuvattu unionin viennin tilanne osoittaa, miltä hintatasoltaan ja voitoiltaan normaali tilanne näyttäisi vientimarkkinoilla, joilla ei ole polkumyyntituontia tai joilla on otettu käyttöön toimenpiteitä tasapuolisten kauppaolosuhteiden palauttamiseksi. Näin on tehty Yhdysvalloissa, joka on unionin tuottajien merkittävin vientimarkkina. Näiden markkinoiden tarjoamat hinnat olivat tarkastelujaksolla huomattavasti korkeammat kuin unionin tuotannonalan myyntihinnat unionin markkinoilla ja jatkuvasti sen tuotantokustannuksia suuremmat, lukuun ottamatta vuotta 2020, jolloin covid-19-pandemian vaikutus oli voimakkain. Tästä voidaan päätellä, että ilman väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 190 kappaleessa kuvattuja poikkeuksellisia toimia eli Kiinasta tulevan tuonnin aiheuttamaa merkittävää hinnankorotusten estymistä ja hinnan alittavuutta unionin tuotannonala olisi voinut pääosin selviytyä covid-19-pandemiasta kannattavassa tilassa.

5.1.1.   Vuoden 2022 tilanteen analyysi

Taulukko 5 –

Tärkeimpien vahinkoindikaattoreiden vertailu vuosina 2018–2022

 

2018

2019

2020

2021

2022

Unionin kokonaiskulutus (kappaletta)

3 493 180

2 481 922

1 703 848

941 237

2 092 723

Unionin tuotannonalan myyntimäärä (kappaletta)

2 875 573

2 124 518

1 479 302

822 777

1 533 024

Markkinaosuus

82 %

86 %

87 %

87 %

73 %

Kiinasta tulevan tuonnin määrä (kappaletta)

617 607

357 404

224 546

118 460

559 699

Markkinaosuus

18 %

14 %

13 %

13 %

27 %

Unionin tuotannonalan keskimääräinen

yksikkömyyntihinta

(euroa/kpl)

56

55

51

51

76

Kiinasta tulevan tuonnin keskimääräinen yksikköhinta

(euroa/kpl)

43

37

38

43

51

Unionin tuotannonalan yksikkökohtaiset tuotantokustannukset (euroa/kpl)

55

59

63

64

75

Unionin tuotannonalan kannattavuus

12 %

5 %

-18 %

-9 %

1 %

Lähde: Valituksen tekijän toimittamat tiedot, otokseen valittujen unionin tuottajien toimittamat tiedot, yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien toimittamat tiedot ja Surveillance-tietokanta

(139)

Saadakseen paremman käsityksen markkinatilanteesta, kun otetaan huomioon covid-19-pandemian vaikutus markkinoihin vuosina 2020 ja 2021, komissio analysoi myös tutkimusajanjakson jälkeistä ajanjaksoa (koko vuotta 2022). Vuonna 2022 covid-19-pandemian johdosta määrättyjen sulkutoimien vaikutukset olivat hellittäneet ja markkinat alkoivat elpyä. Kulutus kasvoi 122 prosenttia (941 000 kappaleesta 2,1 miljoonaan kappaleeseen) vuodesta 2021 vuoteen 2022. Unionin tuotannonalan myynti kasvoi 86 prosenttia eli 1,5 miljoonaan kappaleeseen, ja sen hinnat nousivat 49 prosenttia eli 76 euroon oluttynnyriltä (vuonna 2021 hinta oli 51 euroa/oluttynnyri).

(140)

Samaan aikaan tuonti Kiinasta kasvoi vuodesta 2021 vuoteen 2022 vaikuttavat 372 prosenttia 118 000 kappaleesta 560 000 kappaleeseen. Tämän seurauksena kiinalaisten viejien markkinaosuus yli kaksinkertaistui 13 prosentista 27 prosenttiin vuosien 2021 ja 2022 välillä, kun taas unionin tuotannonalan markkinaosuus pieneni samalla kaudella 87 prosentista 73 prosenttiin.

(141)

Vuonna 2022 myös Kiinasta tulevan tuonnin hinnat nousivat 43 eurosta 51 euroon oluttynnyriltä, mutta ne nousivat huomattavasti vähemmän kuin unionin tuotannonalan hinnat, ja keskimääräinen hinnan alittavuuden marginaali kasvoi 49 prosenttiin vuonna 2022.

(142)

Vuotta 2022 leimasi myös inflaation huomattava kiihtyminen, jonka taustalla olivat energiakustannukset ja ruostumattoman teräksen hinnannousu vuoden 2022 alkupuoliskolla vuoteen 2021 verrattuna. Tässä tilanteessa unionin tuotannonalan tuotantokustannukset kasvoivat 17 prosenttia 75 euroon oluttynnyriä kohden, mikä oli vain yhden euron alle keskihinnan. Tämän vuoksi unionin tuotannonalan kannattavuus saavutti hädin tuskin yhden prosentin tason siitä huolimatta, että myyntimäärä ja myyntihinnat kasvoivat.

(143)

Kiinan vientihinnat olivat merkittävästi alhaisemmat kuin unionin tuotannonalan hinnat ja kustannukset vuonna 2018 alkaneen tarkastelujakson alusta alkaen. Tämä läsnäolo markkinoilla erittäin alhaisin hinnoin vahingoitti unionin tuotannonalaa, jonka oli tarkastelujaksolla laskettava myyntihintojaan säilyttääkseen asemansa markkinoilla. Vuosina 2020 ja 2021 nämä vaikutukset eivät välttämättä näkyneet yhtä selvästi covid-19-pandemian ja konttikriisin vuoksi, joiden ansiosta unionin tuotannonala pystyi hieman kasvattamaan markkinaosuuttaan, joskin samaan aikaan sille myös koitui merkittäviä tappioita.

(144)

Vuoden 2022 tiedoista, jotka kuvaavat markkinoita niiden palauduttua covid-19-pandemiaa edeltäneeseen tilanteeseen, käy ilmi Kiinan epäreilun hintakilpailun vahingollisten vaikutusten todellinen mittaluokka. Vaikka kysyntä kasvoi, vuonna 2022 unionin tuotannonala pystyi myymään tuotettaan hintaan, joka vain juuri ja juuri kattoi sen tuotantokustannukset, ja silti se menetti vain yhdessä vuodessa 14 prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan Kiinasta tulevalle tuonnille. Vuoden 2022 tiedot siis kuvastavat vuonna 2019 alkaneen kehityskulun lopputulosta – kehityskulun, joka jäi Kiinasta tulevan tuonnin koko covid-19-pandemian ajan vuosina 2020 ja 2021 aiheuttaman erityyppisen vahingon peittoon. Unionin tuotannonala onnistui säilyttämään markkina-asemansa laskemalla jyrkästi hintojaan vuonna 2019, millä oli kuitenkin vakavat seuraukset sen kannattavuudelle. Kun markkinat elpyivät vuonna 2022, unionin tuotannonala ei kyennyt kilpailemaan tehokkaasti hinnoilla erittäin halvan kiinalaisen polkumyyntituonnin kanssa vaan pysyi vain hieman kannattavuusrajan yläpuolella, mikä johti markkinaosuuden huomattavaan menetykseen Kiinasta tulevan tuonnin eduksi.

(145)

Edellä esitetyn perusteella komissio totesi, että tutkimusajanjakson jälkeinen kehitys vahvistaa sen väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa ja edellä johdanto-osan 137 kappaleessa esitetyt päätelmät, joiden mukaan polkumyynnillä tapahtunut tuonti aiheutti unionin tuotannonalalle tarkastelujaksolla aiheutuneen vahingon. Kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien halpatuonnin aiheuttaman merkittävän hintapaineen vuoksi unionin tuotannonala ei kyennyt nostamaan hintojaan tuotantokustannusten kehitystä vastaavasti edes tutkimusajanjakson jälkeen, jolloin covid-19-pandemia ei enää vaikuttanut tilanteeseen, minkä vuoksi unionin tuotannonalalle aiheutui edelleen vahinkoa ja se menetti markkinaosuuttaan entisestään.

(146)

Koska tästä jaksosta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 194–209 kappaleessa esitetyt loput päätelmänsä.

5.2.   Muiden tekijöiden vaikutukset

5.2.1.   Covid-19-pandemia ja kulutuksen väheneminen

(147)

Komissio päätteli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 210 ja 211 kappaleessa, ettei covid-19-pandemian vuoksi entisestään vähentynyt kulutus heikentänyt syy-yhteyttä polkumyyntituonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä.

(148)

Komissio arvioi myös, pitivätkö nämä väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa tehdyt päätelmät covid-19-pandemian vaikutuksista edelleen paikkansa, kun tuontimäärät määritettiin varovaisemman lähestymistavan mukaan.

(149)

Oluttynnyreiden tuontia Kiinasta erittäin alhaisin hinnoin on kirjattu vuodesta 2018 alkaen. Kiinasta tulevan tuonnin keskimääräinen hinta oli tarkastelujaksolla keskimäärin 24 prosenttia alhaisempi kuin unionin tuotannonalan keskimääräinen myyntihinta. Samaan aikaan unionin tuotannonalan hinnat laskivat jatkuvasti kasvavista tuotantokustannuksista huolimatta. Covid-19-pandemian vuoksi entisestään vähentynyt kulutus ei heikentänyt syy-yhteyttä polkumyyntituonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä. Kulutus väheni tarkastelujaksolla 73 prosenttia ja unionin tuotannonalan myyntimäärä 71 prosenttia, ja myös Kiinasta tuleva tuonti väheni konttikriisin vaikutuksesta 80 prosenttia. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 196 kappaleessa ja edellä 5.1 jaksossa kuvattiin, ilman Kiinasta tulevaa polkumyyntituontia ja sen aiheuttamaa hintapainetta unionin tuotannonala olisi kuitenkin pystynyt nostamaan hintojaan kestävämmälle tasolle ja kattamaan kasvaneet tuotantokustannukset säilyttäen samalla markkinaosuutensa. Tämän osoittavat unionin tuotannonalan hinnat Yhdysvaltojen markkinoilla, jotka on suojattu Kiinasta tulevalta oluttynnyreiden tuonnilta polkumyyntitulleilla.

(150)

Lisäksi tutkimusajanjakson jälkeinen kehitys, jota arvioidaan johdanto-osan 139–143 kappaleessa, osoittaa unionin tuotannonalan kärsineen edelleen Kiinasta tulevan halpatuonnin aiheuttamasta merkittävästä vahingosta, vaikka covid-19-pandemia ei enää vaikuttanut markkinoihin.

(151)

Kiinan viranomaiset esittivät useita väitteitä väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa esitetystä syy-yhteyden analyysista. Näiden väitteiden perimmäinen viesti oli, ettei EU:n tuotannonalan heikkenevä tilanne todellisuudessa johdu Kiinasta tulevasta polkumyyntituonnista.

(152)

Ensinnäkin Kiinan viranomaiset väittivät, että unionin tuotannonalan tuloksen heikkenemisen syynä oli polkumyyntituonnin sijaan kysynnän väheneminen, joka puolestaan johtui covid-19-pandemiasta ja kulutushyödykkeiden inflaatiosta. Komissio käsitteli näitä huomautuksia jo johdanto-osan 132–143 kappaleessa.

(153)

Toinen tekijä, jonka Kiinan viranomaiset väittivät olevan unionin tuotannonalan heikentyneen tuloksen taustalla, oli ruostumattoman teräksen eli tärkeimmän raaka-aineen hinnannousu, jota unionin terästuotteisiin soveltamat suojatoimenpiteet väitetysti pahentavat entisestään. Kiinan viranomaisten väitteen mukaan se, että unionin tuotannonalan vientihinnat olivat tarkastelujaksolla niiden tuotantokustannuksia alhaisemmat, tukee tätä päätelmää.

(154)

Komission käytettävissä olevien tietojen mukaan ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyjen (luokka 304) keskimääräinen hinta Pohjois-Euroopan markkinoilla kuitenkin laski vuodesta 2018 vuoteen 2020 (–15 %) ja alkoi nousta vasta vuonna 2021. (27) Näin ollen unionin tuotannonalan kannattavuuden – joka saavutti alimman tasonsa vuonna 2020 – heikkenemisen ei voida katsoa johtuneen teräksen hinnoista. Myöskään otokseen valittujen unionin tuottajien tiedot eivät osoita, että teräksen osuus kokonaistuotantokustannuksista olisi merkittävästi kasvanut tarkastelujaksolla. Unionin tuotannonalan vientihintojen osalta komissio totesi, että unionin tuotannonalan viennin maahantuontikustannukset olivat unionin tuotannonalan tuotantokustannuksia korkeammat kaikkina tarkastelujakson vuosina lukuun ottamatta vuotta 2020, jolloin covid-19-pandemian vaikutus oli voimakkain ja pandemian aiheuttama kysynnän väheneminen jyrkintä (ks. väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 172 ja 212 kappale). Näin ollen nämä väitteet hylättiin perusteettomina.

5.2.2.   Unionin tuotannonalan vientitulos

(155)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 212–214 kappaleessa komissio päätteli, ettei vientituloksen väliaikainen heikkeneminen vaikuttanut unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen vahinkoon.

(156)

Koska tätä koskevasta jaksosta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 212–214 kappaleessa esitetyt päätelmänsä.

5.2.3.   Päätelmät

(157)

Edellä esitetyn perusteella ja koska syy-yhteyttä koskevasta analyysista ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 211–217 kappaleessa esitetyt päätelmänsä sekä vahvisti, että asianomaisesta maasta polkumyynnillä tapahtunut tuonti aiheutti merkittävää vahinkoa unionin tuotannonalalle ja että muut tekijät erikseen tai yhdessä tarkasteltuina eivät heikentäneet syy-yhteyttä polkumyyntituonnin ja merkittävän vahingon välillä.

6.   TOIMENPITEIDEN TASO

6.1.   Vahinkomarginaali

(158)

Kuten perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, komissio, joka ei ollut kirjannut tuontia ennakkoilmoituskauden aikana, analysoi tuontimäärien kehitystä määrittääkseen, oliko tutkimuksen kohteena oleva tuonti kasvanut edelleen merkittävästi johdanto-osan 3 kappaleessa kuvatulla ennakkoilmoituskaudella, jolloin komission olisi otettava tästä kasvusta aiheutunut lisävahinko huomioon määrittäessään vahinkomarginaalia.

(159)

Asianomaisesta maasta tulevan tuonnin määrä neljän viikon pituisella ennakkoilmoituskaudella oli Surveillance-tietokannasta saatujen tietojen perusteella 260 prosenttia suurempi kuin keskimääräiset tuontimäärät neljän viikon aikana tutkimusajanjaksolla. (28) Tämän perusteella komissio päätteli, että tutkimuksen kohteena oleva tuonti oli kasvanut huomattavasti ennakkoilmoituskaudella.

(160)

Tuonnin kasvun aiheuttaman lisävahingon huomioon ottamiseksi komissio päätti oikaista vahingon korjaavaa tasoa tuontimäärän kasvun perusteella, jota pidetään asiaankuuluvana painotuskertoimena perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan säännösten perusteella. Sen vuoksi komissio laski kertoimen, joka saatiin jakamalla neljän viikon pituisen ennakkoilmoituskauden aikaisen tuonnin (32 685 oluttynnyriä) ja 52 viikon pituisen tutkimusajanjakson aikaisen tuonnin (118 460 oluttynnyriä) yhteenlaskettu määrä tutkimusajanjakson tuontimäärällä, joka oli ekstrapoloitu 56 viikkoon. Tulokseksi saatu luku 1,1850 kuvastaa tuonnin kasvusta aiheutunutta lisävahinkoa. Alustavat vahinkomarginaalit kerrottiin tällä kertoimella.

(161)

Lisäksi, kuten edellä johdanto-osan 78 kappaleessa jo selitettiin, komissio totesi lopullisessa vaiheessa, että vientiä harjoittavien tuottajien yhteistyössä toimimisen aste oli tässä tapauksessa korkea (yli 90 %), ja näin ollen se katsoi asianmukaiseksi vahvistaa yhteistyöstä kieltäytyneiden vientiä harjoittavien tuottajien vahinkomarginaali korkeimman otokseen valituille vientiä harjoittaville tuottajille määritetyn vahinkomarginaalin tasolle.

(162)

Näin ollen yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ja kaikkien muiden yritysten lopullinen vahingon korjaava taso on seuraava:

Maa

Yritys

Lopullinen vahinkomarginaali

Kiinan kansantasavalta

Penglai Jinfu Stainless Steel Products Co., Ltd

69,6 %

Ningbo Major Draft Beer Equipment Co., Ltd

62,6 %

Muut yhteistyössä toimineet yritykset

66,7 %

Kaikki muut yritykset

69,6 %

(163)

Koska viitehinnan alittavuuden marginaaleista ei esitetty huomautuksia, väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 219–226 kappaleessa esitetyt päätelmät vahvistetaan edellä olevan taulukon mukaisesti muutettuina.

7.   UNIONIN ETU

7.1.   Unionin tuotannonalan etu

(164)

Koska tätä asiaa koskevasta jaksosta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 230–233 kappaleessa esitetyt päätelmänsä.

7.2.   Etuyhteydettömien tuojien etu

(165)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen jälkeen yksi tuoja (Imexa) väitti, että tullien käyttöönotto aiheuttaisi sille merkittäviä tappioita, joiden myötä yritys ajautuisi konkurssiin.

(166)

Yksikään muu tuoja ei ilmaissut vastustavansa toimenpiteiden käyttöönottoa, ja tuojien yhteistyössä toimimisen aste oli kaikkiaan hyvin alhainen. Näin ollen vaikka Imexalle aiheutuisi tullien käyttöönotosta merkittäviä tappioita, tämän tuojan (joka edustaa noin [1,1–2,4:ää] prosenttia kokonaistuonnista unioniin tutkimusajanjaksolla) edut eivät ole unionin tuotannonalan rinnalla tärkeämmät kuin koko unionin tuotannonalan edut.

7.3.   Käyttäjien etu

(167)

Kiinan viranomaiset väittivät, että tullien käyttöönotto on unionin edun vastaista, koska se vahingoittaisi kuluttajien etuja ja pysäyttäisi oluttynnyreiden tuonnin unioniin, jolloin unionin tuotannonala voisi ottaa markkinat kokonaan haltuunsa.

(168)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 241 kappaleessa selitettiin, komissio totesi jo aiemmin, että oluttynnyreiden kustannusten nousun mahdollinen vaikutus hotelli- ja ravintola-alan kannattavuuteen jäisi vähäiseksi, ja väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 243 kappaleessa puolestaan todettiin, että oluttynnyreiden kustannusvaikutukset juomateollisuuteen ovat yleisesti ottaen minimaaliset. Toisen Kiinan viranomaisten esille tuoman seikan osalta komissio totesi, että polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden tavoitteena ja tehtävänä ei ole lopettaa minkään tuotteen tuontia unioniin vaan pikemminkin palauttaa tasapuoliset toimintaedellytykset, jotta kotimaiset ja ulkomaiset kilpailijat voivat kilpailla unionin markkinoilla hinnoilla, jotka eivät ole tavallista alhaisemmat polkumyynnin vuoksi. Näin ollen nämä väitteet hylättiin perusteettomina.

(169)

Edellä esitetyn perusteella komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 238–244 kappaleessa esitetyt päätelmänsä.

7.4.   Unionin etua koskevat päätelmät

(170)

Edellä esitetyn perusteella komissio piti kiinni väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 245 kappaleessa esitetystä päätelmästään, jonka mukaan ei ole pakottavia syitä todeta, ettei ole unionin edun mukaista ottaa käyttöön toimenpiteitä Kiinasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa.

8.   LOPULLISET POLKUMYYNNIN VASTAISET TOIMENPITEET

8.1.   Lopulliset toimenpiteet

(171)

Polkumyynnistä, vahingosta, syy-yhteydestä, toimenpiteiden tasosta ja unionin edusta tehtyjen päätelmien perusteella katsotaan, että olisi otettava käyttöön lopulliset polkumyyntitoimenpiteet perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti, jotta estetään tarkasteltavana olevan tuotteen polkumyyntituonnista unionin tuotannonalalle aiheutuva lisävahinko.

(172)

Edellä esitetyn perusteella lopullisten polkumyyntitullien määrät – ilmaistuna prosentteina CIF-hinnasta unionin rajalla tullaamattomana – ovat seuraavat:

Maa

Yritys

Polkumyyntimarginaali

Vahinkomarginaali

Lopullinen polkumyyntitulli

Kiinan kansantasavalta

Penglai Jinfu Stainless Steel Products Co., Ltd

85,5 %

69,6 %

69,6 %

Kiinan kansantasavalta

Ningbo Major Draft Beer Equipment Co., Ltd

67,3 %

62,6 %

62,6 %

Kiinan kansantasavalta

Muut liitteessä luetellut yhteistyössä toimineet yritykset

77,9 %

66,7 %

66,7 %

Kiinan kansantasavalta

Kaikki muut yritykset

85,5 %

69,6 %

69,6 %

(173)

Tässä asetuksessa yrityksille vahvistetut yksilölliset polkumyyntitullit määritettiin tämän tutkimuksen päätelmien perusteella. Näin ollen ne kuvastavat kyseisten yritysten tutkimuksen aikaista tilannetta. Kyseisiä tulleja voidaan näin ollen soveltaa yksinomaan asianomaisesta maasta peräisin olevan ja nimettyjen oikeushenkilöiden tuottaman tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuontiin. Jos yritystä ei ole erikseen mainittu tämän asetuksen artiklaosassa (mukaan lukien erikseen mainittuihin yrityksiin etuyhteydessä olevat yritykset), sen tuottamien tarkasteltavana olevien tuotteiden tuontiin ei voida soveltaa näitä tulleja, vaan siihen on sovellettava ”kaikkiin muihin yrityksiin” sovellettavaa tullia.

(174)

Yritys voi pyytää näiden yksilöllisten polkumyyntitullien soveltamista, jos se muuttaa myöhemmin nimeään. Pyyntö on osoitettava komissiolle (29). Pyynnön on sisällettävä kaikki asiaankuuluvat tiedot, joiden perusteella voidaan osoittaa, että muutos ei vaikuta yrityksen oikeuteen hyötyä siihen sovellettavasta tullista. Jos yrityksen nimenmuutos ei vaikuta tähän oikeuteen, nimenmuutosta koskeva asetus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(175)

Tullien väliset erot aiheuttavat toimenpiteiden kiertämisen riskin, ja sen minimoimiseksi tarvitaan erityisiä toimenpiteitä, jotta varmistetaan yksilöllisten polkumyyntitullien asianmukainen soveltaminen. Niiden yritysten, joihin sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia, on esitettävä jäsenvaltioiden tulliviranomaisille pätevä kauppalasku. Laskun on täytettävä tämän asetuksen 1 artiklan 3 kohdassa esitetyt vaatimukset. Tuontiin, jonka yhteydessä ei esitetä tällaista kauppalaskua, olisi sovellettava ”kaikkiin muihin yrityksiin” sovellettavaa polkumyyntitullia.

(176)

Laskun esittäminen on välttämätöntä, jotta jäsenvaltioiden viranomaiset voivat soveltaa tuontiin yksilöllisiä polkumyyntitulleja, mutta se ei ole ainoa tekijä, jonka tulliviranomaiset ottavat huomioon. Vaikka jäsenvaltioiden tulliviranomaisille esitettäisiin lasku, joka täyttää kaikki tämän asetuksen 1 artiklan 3 kohdassa esitetyt vaatimukset, tulliviranomaisten olisi tehtävä tavanomaiset tarkastukset ja ne voivat – kuten kaikissa muissakin tapauksissa – vaatia lisäasiakirjoja (esimerkiksi lähetysasiakirjat) varmentaakseen vakuutukseen sisältyvien tietojen paikkansapitävyyden ja varmistaakseen, että tullin soveltaminen on perusteltua tullilainsäädännön mukaisesti.

(177)

Jos sellaisen yrityksen vientimäärä, johon sovelletaan alhaisempaa yksilöllistä polkumyyntitullia, kasvaa huomattavasti erityisesti asianomaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen, viennin kasvun sellaisenaan voidaan katsoa olevan perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu toimenpiteiden käyttöönotosta johtuva kaupan rakenteen muutos. Tällöin voidaan panna vireille toimenpiteiden kiertämistä koskeva tutkimus, jos sen edellytykset täyttyvät. Tutkimuksessa voidaan tarkastella muun muassa tarvetta poistaa yksilölliset tullit ja ottaa käyttöön maan laajuinen tulli.

(178)

Polkumyyntitullien moitteettoman täytäntöönpanon varmistamiseksi kaikkiin muihin yrityksiin sovellettavaa polkumyyntitullia olisi sovellettava sekä tässä tutkimuksessa yhteistyöstä kieltäytyneisiin vientiä harjoittaviin tuottajiin että tuottajiin, jotka eivät vieneet tuotetta unioniin tutkimusajanjakson aikana.

(179)

Vientiä harjoittavien tuottajien, jotka eivät vieneet tarkasteltavana olevaa tuotetta unioniin tutkimusajanjakson aikana, olisi voitava pyytää komissiolta, että niihin sovelletaan yhteistyössä toimineisiin, otoksen ulkopuolisiin yrityksiin sovellettavaa polkumyyntitullia. Komission olisi hyväksyttävä tällainen pyyntö edellyttäen, että seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: uuden vientiä harjoittavan tuottajan olisi osoitettava, että i) se ei vienyt tarkasteltavana olevaa tuotetta unioniin tutkimusajanjakson aikana, ii) se ei ole etuyhteydessä yhteenkään sellaiseen vientiä harjoittavaan tuottajaan, joka vei tarkasteltavana olevaa tuotetta unioniin tutkimusajanjakson aikana, ja iii) se on vienyt tarkasteltavana olevaa tuotetta tai sillä on peruuttamaton sopimusvelvoite suuren tuotemäärän viemiseksi unioniin tutkimusajanjakson jälkeen.

(180)

Ruostumattomasta teräksestä valmistettuja uudelleen täytettäviä oluttynnyreitä koskevat tilastot ilmaistaan usein kappalemääränä. Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 (30) liitteessä I vahvistetussa yhdistetyssä nimikkeistössä ei kuitenkaan määritellä oluttynnyreille tällaista lisäyksikköä. Sen vuoksi on tarpeen säätää, että tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnin osalta vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevaan ilmoitukseen merkitään kilogrammoina tai tonneina ilmoitetun painon lisäksi myös kappalemäärä. Kappalemäärät olisi merkittävä Taric-koodeilta 7310100010 ja 7310299010 edellyttäen, että tämä tieto on asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I mukainen.

8.2.   Väliaikaisten tullien lopullinen kantaminen

(181)

Todettujen polkumyyntimarginaalien ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon suuruuden vuoksi katsotaan, että olisi kannettava lopullisesti väliaikaista tullia koskevan asetuksen mukaisten väliaikaisten polkumyyntitullien vakuutena olevat määrät tällä asetuksella vahvistettuihin tasoihin asti.

9.   LOPPUSÄÄNNÖKSET

(182)

Asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (31) 109 artikla huomioon ottaen silloin, kun jokin määrä on maksettava takaisin Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion tuloksena, maksettava korko on Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa kunkin kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä julkaistu Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltama korko.

(183)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU) 2016/1036 15 artiklan 1 kohdalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1.   Otetaan käyttöön lopullinen polkumyyntitulli tuotaessa Kiinan kansantasavallasta peräisin olevia, tällä hetkellä CN-koodeihin ex 7310 10 00 ja ex 7310 29 90 (Taric-koodit 7310100010 ja 7310299010) kuuluvia ruostumattomasta teräksestä valmistettuja uudelleentäytettäviä oluttynnyreitä, säiliöitä, tynnyreitä, altaita, astioita ja niiden kaltaisia säilytyspäällyksiä, jotka tunnetaan yleisesti nimellä ”ruostumattomasta teräksestä valmistetut uudelleentäytettävät oluttynnyrit”, joiden muoto on karkeasti lieriömäinen ja seinämän paksuus on vähintään 0,5 millimetriä ja jollaisia käytetään muiden aineiden kuin nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden säilyttämiseen ja joiden vetoisuus on vähintään 4,5 litraa, riippumatta niiden pintakäsittelystä, paksuudesta tai ruostumattoman teräksen lajista sekä siitä, onko niihin asennettu lisäosia (imuputket, kaulat, kimmet tai muut osat) tai onko ne maalattu tai pinnoitettu muulla materiaalilla, pois lukien erikseen tuotavat kaulat, imuputket, annosteluliittimet tai hanat, kaulukset, venttiilit ja muut osat.

2.   Vapaasti unionin rajalla tullaamattomana -nettohintaan sovellettava lopullinen polkumyyntitulli on seuraavien yritysten tuottamien 1 kohdassa kuvattujen tuotteiden osalta seuraava:

Maa

Yritys

Lopullinen polkumyyntitulli

Taric-lisäkoodi

Kiinan kansantasavalta

Penglai Jinfu Stainless Steel Products Co., Ltd

69,6 %

A024

Kiinan kansantasavalta

Ningbo Major Draft Beer Equipment Co., Ltd

62,6 %

A030

Kiinan kansantasavalta

Muut liitteessä luetellut yhteistyössä toimineet yritykset

66,7 %

 

Kiinan kansantasavalta

Kaikki muut yritykset

69,6 %

C999

3.   Edellä 2 kohdassa mainituille yrityksille määritetyn yksilöllisen polkumyyntitullin soveltaminen edellyttää, että jäsenvaltioiden tulliviranomaisille esitetään pätevä kauppalasku, jossa on oltava kauppalaskun laatineen tahon nimellä ja tehtävänimikkeellä yksilöidyn työntekijän päiväämä ja allekirjoittama vakuutus seuraavassa muodossa: ”Allekirjoittanut vahvistaa, että tässä laskussa tarkoitetun, Euroopan unioniin vietäväksi myydyn (tarkasteltavana oleva tuote) (määrä) on valmistanut (yrityksen nimi ja osoite), (Taric-lisäkoodi), Kiinan kansantasavallassa. Allekirjoittanut vakuuttaa, että tässä laskussa ilmoitetut tiedot ovat täydelliset ja paikkansapitävät.” Jos tällaista kauppalaskua ei esitetä, asianomaiseen yritykseen sovelletaan kaikkiin muihin yrityksiin sovellettavaa tullia.

4.   Kun 1 kohdassa tarkoitetun tuotteen osalta esitetään vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskeva ilmoitus, tuotujen tuotteiden kappalemäärä on merkittävä ilmoituksen asianomaiseen kenttään, edellyttäen että merkintä on asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I mukainen.

5.   Jos tavarat ovat vahingoittuneet ennen niiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen, mistä syystä niistä tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa on suhteutettu tullausarvon määrittämiseksi komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 (32) 131 artiklan 2 kohdan mukaisesti, polkumyyntitullia, joka lasketaan edellä vahvistettujen määrien perusteella, alennetaan prosenttimäärällä, joka vastaa tosiasiallisesti maksetun tai maksettavan hinnan suhteutusta.

6.   Jollei toisin säädetä, sovelletaan tulleja koskevia voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä.

2 artikla

Kannetaan lopullisesti väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa 11 päivänä tammikuuta 2023 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2023/100 käyttöön otetun väliaikaisen polkumyyntitullin vakuutena olevat määrät. Vapautetaan lopullisen polkumyyntitullin ylittävät vakuutena olevat määrät.

3 artikla

Edellä olevaa 1 artiklan 2 kohtaa voidaan muuttaa lisäämällä siihen uusia vientiä harjoittavia tuottajia Kiinan kansantasavallasta ja soveltamalla niihin asianmukaista painotettua keskimääräistä polkumyyntitullia, jota sovelletaan yhteistyössä toimineisiin mutta otoksen ulkopuolisiin yrityksiin. Uuden vientiä harjoittavan tuottajan on toimitettava näyttöä siitä, että

(a)

se ei vienyt 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tavaroita tutkimusajanjaksolla (1 päivän tammikuuta 2021 ja 31 päivän joulukuuta 2021 välisenä ajanjaksona);

(b)

se ei ole etuyhteydessä yhteenkään viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan tällä asetuksella käyttöön otettuja toimenpiteitä ja joka olisi voinut toimia yhteistyössä alkuperäisessä tutkimuksessa; ja

(c)

se joko tosiasiallisesti vei tarkasteltavana olevaa tuotetta tai sillä on peruuttamaton sopimusvelvoite suuren tuotemäärän viemiseksi unioniin tutkimusajanjakson jälkeen.

4 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 3 päivänä heinäkuuta 2023

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)   EUVL L 176, 30.6.2016, s. 21.

(2)   EUVL C 195, 13.5.2022, s. 24.

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/100, annettu 11 päivänä tammikuuta 2023, väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen uudelleen täytettävien oluttynnyreiden tuonnissa (EUVL L 10, 12.1.2023, s. 36).

(4)  Väliaikaista tullia koskevan asetuksen (EUVL L 10, 12.1.2023, s. 40) johdanto-osan 34 kappaleessa tarkoitettu raportti.

(5)  http://www.stantamauser.com/

(6)  Tilastollinen toimialaluokitus.

(7)  210 litraa, lähde: http://www.stantamauser.com/products.html

(8)  Lähde: Global Trade Atlas -tietokanta.

(9)  Polkumyyntitullit otettiin käyttöön Kiinasta, Taiwanista, Saksasta ja Suomesta peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen valssattujen levyvalmisteiden (HS 721933) tuonnissa.

(10)  https://ilostat.ilo.org/

(11)  https://www.ibge.gov.br/estatisticas/economicas/industria/9042-pesquisa-industrial-anual.html?=&t=destaques

(12)  https://www.globalization-partners.com/globalpedia/brazil-employer-of-record/#gref sekä https://www.papayaglobal.com/countrypedia/country/brazil/

(13)  Kansantalouden tilinpitojärjestelmässä tuotantorajojen puitteissa tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien käsite kattaa ajan, jonka työntekijä käyttää suoraan tuotannolliseen toimintaan ja siihen liittyvään toimintaan, sekä seisonta-ajan ja lepoajan tiettynä ajanjaksona. Se siis sisältää a) suorat työtunnit eli työtehtävien suorittamiseen käytetyn ajan, b) työtehtäviin liittyvät työtunnit eli tuotannollisen toiminnan ylläpitämiseen, mahdollistamiseen tai parantamiseen käytetyn ajan, c) seisonta-ajan eli ajan, jolloin työntekijä ei voi työskennellä koneen rikkoutumisen, prosessihäiriön, onnettomuuden, tarvikkeiden puutteen tai sähkönjakelun tai internetyhteyden keskeytymisen vuoksi, sekä d) lepoajan eli lyhyisiin lepo-, virkistys- ja muihin taukoihin vietetyn ajan, mukaan lukien tee-, kahvi- tai rukoilutauot, jotka määräytyvät yleensä tavan tai sopimuksen mukaan vakiintuneiden normien ja/tai kansallisten olosuhteiden mukaisesti. Lähde: https://ilostat.ilo.org/

(14)  https://www.ibge.gov.br/en/access-to-information/institutional/the-ibge.html

(15)  Lähde: IBGE, https://www.ibge.gov.br/en/statistics/social/labor/16809-quarterly-disseminationpnad2.html?=&t=series-historicas

(16)  Tehtyihin työtunteihin ei sisälly aikaa, jolloin ei ole tehty töitä, seuraavina aikoina: a) vuosiloma, yleiset vapaapäivät, sairausloma, vanhempain-, äitiys- tai isyysvapaa, muut henkilökohtaiset tai perheeseen liittyvät velvollisuudet tai kansalaisvelvollisuus; b) työn ja kodin väliseen matkaan käytetty aika, jolloin ei suoriteta työhön liittyvää tuotannollista toimintaa; c) tiettyyn koulutustoimintaan käytetty aika; d) pidemmät tauot, jotka erotetaan lyhyestä lepoajasta, jolloin ei suoriteta mitään tuotannollista toimintaa (kuten ateriatauot tai luontainen lepo pitkillä matkoilla). Lähde: https://ilostat.ilo.org/resources/concepts-and-definitions/description-wages-and-working-time-statistics/

(17)  Orbis-tietokanta, Bureau Van Dijk (https://orbis.bvdinfo.com).

(18)  Nk. GAAP-periaatteet.

(19)  Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 55 artiklan mukaisesti perustettu tietokanta. Lisätietoja on saatavilla osoitteessa https://taxation-customs.ec.europa.eu/online-services/online-services-and-databases-customs/surveillance-system_fi

(20)  Perusasetuksen 14 artiklan 6 kohtaan perustuva tietokanta.

(21)  Tiedot, jotka on eritelty 10-numeroisten tullikoodien (Taric-koodien) tasolla.

(22)  Yhteistyössä toimineet otokseen valitut ja otoksen ulkopuoliset vientiä harjoittavat tuottajat arvioivat, että siitä päivästä, jona ne kirjaavat myynnin, siihen päivään, jona unionin tulli tekee toimituksesta tulliselvityksen, voi kulua 25–50 päivää. Siten keskimääräinen viive olisi 37,5 päivää. Koska edellä mainitut vientiä harjoittavat tuottajat kuitenkin ilmoittivat myyntinsä komissiolle kuukausitasolla, komissio määritti viiveeksi 30 päivää (yksi kuukausi), jotta se pystyi vertaamaan asianmukaisesti kunkin kuukauden myyntitietoja vastaavaan kuukauden pituiseen jaksoon Surveillance-tietokannassa.

(23)  Keg Trade s.r.o, Imexa, My Kegs (VP Trading), KegExchange ja KSM Keg.

(24)  Otoksen ulkopuolisten vientiä harjoittavien tuottajien myymien oluttynnyreiden osuus Kiinasta peräisin olevasta vuotuisesta kokonaismyynnistä vaihteli tarkastelujakson neljän vuoden aikana kahden ja kymmenen prosentin välillä, ja vuonna 2022 osuus oli 7 prosenttia.

(25)  Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 1.6.2017, Changmao Biochemical Engineering v. neuvosto, T-442/12, ECLI:EU:T:2017:372, 142 kohta; unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 30.6.2016, Jinan Meide Casting v. komissio, T-424/13, ECLI:EU:T:2016:378, 94 kohta; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 20.3.1985, Timex v. neuvosto ja komissio, C-264/82, ECLI:EU:C:1985:119, 24 kohta; yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys 18.12.1997, Ajinomoto ja The NutraSweet Company v. neuvosto, T-159/94 ja T-160/94, ECLI:EU:T:1997:209, 83 kohta; unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 11.7.2013, Hangzhou Duralamp Electronics v. neuvosto, T-459/07, ECLI:EU:T:2013:369, 115 kohta sekä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys 25.9.1997, Shanghai Bicycle v. neuvosto, T-170/94, ECLI:EU:T:1997:134, 122 kohta.

(26)  Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 30.6.2016, Jinan Meide Casting v. neuvosto, T-424/13, ECLI:EU:T:2016:378, 165 kohta, jossa viitataan unionin tuomioistuimen tuomion (29.3.2012, Interseroh Scrap and Metals Trading, C-1/11, ECLI:EU:C:2012:194) 43 kohtaan.

(27)  Lähde: Fastmarkets-tietokanta (https://auth.fastmarkets.com/), sivustolla käyty 20.2.2023.

(28)  Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen alaviitteessä 50 selitetään, koska tuontimäärät on ilmaistu Surveillance-tietokannassa kilogrammoina, komissio laski oluttynnyreiden lukumäärän muuntokertoimella, jonka mukaan yksi oluttynnyri painaa 10 kilogrammaa. Vaikka tätä muuntokerrointa – josta ei esitetty vastaväitteitä – alennettaisiin, tuontimäärä asianomaisesta maasta neljän viikon pituisella ennakkoilmoituskaudella olisi silti ollut merkittävästi suurempi.

(29)  European Commission, Directorate-General for Trade, Directorate G, Wetstraat 170 Rue de la Loi, 1040 Brussels, Belgium.

(30)  Neuvoston asetus (ETY) N:o 2658/87, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1987, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista (EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta 20 päivänä syyskuuta 2022 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2022/1998 (EUVL L 282, 31.10.2022, s. 1).

(31)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) 2018/1046, annettu 18 päivänä heinäkuuta 2018, unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta (EUVL L 193, 30.7.2018, s. 1).

(32)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447, annettu 24 päivänä marraskuuta 2015, unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EUVL L 343, 29.12.2015, s. 558).


LIITE

Yhteistyössä toimineet otokseen kuulumattomat vientiä harjoittavat tuottajat

Maa

Nimi

Taric-lisäkoodi

Kiinan kansantasavalta

Kingyip – Guangzhou JingYe Machinery Co., Ltd.

A031

 

Ningbo Hefeng Container Manufacturer Co., Ltd.

A032

 

Qingdao HenKeg Craft Beer Technology Co., Ltd.

A033

 

Yantai Toptech Ltd.

A034