2.6.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 143/65


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/1070,

annettu 1 päivänä kesäkuuta 2023,

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 mukaisten tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen tarkoitettujen sähköisten järjestelmien kehittämistä, ylläpitämistä ja käyttämistä koskevista teknisistä järjestelyistä

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon unionin tullikoodeksista 9 päivänä lokakuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan sekä 17 ja 50 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EU) N:o 952/2013, jäljempänä ’koodeksi’ tai ’UTK’, 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kaikki jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välinen sekä talouden toimijoiden ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välinen tietojenvaihto, kuten ilmoitukset, hakemukset tai päätökset, sekä tällaisen tiedon tallentaminen on tehtävä, siten kuin unionin tullilainsäädännössä on edellytetty, sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen.

(2)

Komission täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 (2) vahvistetaan työohjelma sellaisten koodeksin soveltamiseksi tarvittavien sähköisten järjestelmien täytäntöönpanoa varten, jotka on tarkoitus kehittää mainitun täytäntöönpanopäätöksen liitteessä olevassa II jaksossa luetelluissa hankkeissa.

(3)

Sähköisten järjestelmien toimintaa koskevia merkittäviä teknisiä järjestelyjä olisi eriteltävä, kuten sähköisten järjestelmien kehittämistä, testaamista, käyttöönottoa ja ylläpitoa sekä näihin sähköisiin järjestelmiin tehtäviä muutoksia koskevia järjestelyjä. Lisäksi olisi eriteltävä järjestelyjä, jotka liittyvät tietosuojaan, tietojen päivittämiseen, tiedonkäsittelyn rajoituksiin sekä järjestelmien omistukseen ja turvallisuuteen.

(4)

Unionin, jäsenvaltioiden ja talouden toimijoiden oikeuksien ja etujen suojaamiseksi on tärkeää vahvistaa menettelysäännöt ja tarjota vaihtoehtoisia ratkaisuja sellaisia tilanteita varten, joissa sähköiset järjestelmät ovat tilapäisesti poissa käytöstä.

(5)

UTK:n valtuutettuja talouden toimijoita (AOE) koskevassa hankkeessa, Euroopan sitovien tariffitietojen järjestelmää (EBTI) koskevassa hankkeessa ja vakioitua tietojenvaihtoa (INF) erityismenettelyjä (INF SP) varten koskevissa hankkeissa kehitetyn Euroopan unionin kaupan alan toimijoiden portaalin (EU CTP) tarkoituksena on toimia keskitettynä palvelupisteenä talouden toimijoille ja muille henkilöille ja mahdollistaa pääsy eri järjestelmiä varten kehitettyihin erityisiin kaupan alan toimijoiden portaaleihin.

(6)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa UTK:n tullipäätöshankkeessa kehitettävän tullipäätösjärjestelmän (TPJ) tavoitteena on yhdenmukaistaa ainoastaan sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen tapahtuvia tullipäätösten hakua, päätöksentekoa ja päätösten hallintaa koskevia prosesseja koko unionissa. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa säännöt kyseisen sähköisen järjestelmän hallinnasta. Järjestelmän kattavuus olisi määritettävä kyseistä järjestelmää käyttäen haettavien, tehtävien ja hallinnoitavien tullipäätösten osalta. Yksityiskohtaiset säännöt olisi vahvistettava järjestelmän yhteisille osille (EU:n kaupan alan toimijoiden portaali, tullipäätösten hallinnan keskitetty järjestelmä ja asiakasviitetietojärjestelmä) ja kansallisille osille (kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali ja kansallinen tullipäätösten hallintajärjestelmä) täsmentämällä niiden toiminnot ja yhteenliitettävyys.

(7)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa kaupan alan toimijoiden suoraa pääsyä Euroopan tietojärjestelmiin (yhtenäinen käyttäjähallinnan ja digitaalisen allekirjoituksen järjestelmä) koskevassa hankkeessa kehitettävällä yhtenäisellä käyttäjähallinnan ja digitaalisen allekirjoituksen järjestelmällä (UUM&DS) hallinnoidaan talouden toimijoiden ja muiden käyttäjien todentamista ja käyttöoikeuden tarkistamisprosessia. Yksityiskohtaiset säännöt olisi vahvistettava järjestelmän kattavuudesta ja ominaisuuksista määrittelemällä järjestelmän eri osat (yhteiset ja kansalliset osat) sekä niiden toiminnot ja yhteenliitettävyys.

(8)

Euroopan sitovien tariffitietojen järjestelmän (EBTI), sellaisena kuin se on päivitetty UTK:n sitovaa tariffitietoa (STT) koskevalla täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetulla hankkeella, tavoitteena on yhtenäistää STT-päätösten hakemisessa, tekemisessä ja hallinnoinnissa sovellettavia menettelyjä koodeksin vaatimuksiin ainoastaan sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa säännöt kyseisen järjestelmän hallinnoinnista. Yksityiskohtaiset säännöt olisi vahvistettava järjestelmän yhteisille osille (EU:n kaupan alan toimijoiden portaali, keskitetty EBTI-järjestelmä ja STT:n käytön valvonta) ja kansallisille osille (kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali ja kansallinen STT-järjestelmä) täsmentämällä niiden toiminnot ja yhteenliitettävyys. Lisäksi hankkeen tarkoituksena on helpottaa STT:n pakollisen käytön seurantaa sekä STT:n jatketun käytön seurantaa ja hallinnointia.

(9)

Talouden toimijoiden rekisteröinti- ja tunnistejärjestelmällä (EORI), sellaisena kuin se on päivitetty UTK:n talouden toimijoiden rekisteröinti- ja tunnistejärjestelmää (EORI 2) koskevalla täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetulla hankkeella, pyritään päivittämään nykyinen Euroopan laajuinen EORI-järjestelmä, joka mahdollistaa unionin talouden toimijoiden ja kolmansien maiden talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden rekisteröinnin ja tunnistamisen unionin tullilainsäädännön soveltamiseksi. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa järjestelmää koskevat säännöt täsmentämällä EORI-järjestelmän osat (keskitetty EORI-järjestelmä ja kansalliset EORI-järjestelmät) ja käyttö.

(10)

AEO-järjestelmän, sellaisena kuin se on päivitetty UTK:n valtuutettuja talouden toimijoita koskevalla täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetulla hankkeella, tarkoituksena on parantaa AEO-hakemuksiin ja -valtuutuksiin ja niiden hallinnointiin liittyviä toimintaprosesseja. Järjestelmän tarkoituksena on myös panna täytäntöön AEO-hakemuksissa ja -päätöksissä käytettävä sähköinen lomake ja tarjota talouden toimijoille EU CTP -portaali AEO-hakemusten sähköistä toimittamista ja AEO-päätösten sähköistä vastaanottamista varten. Järjestelmän yhteisille osille olisi vahvistettava yksityiskohtaiset säännöt.

(11)

Tuontivalvontajärjestelmä 2:lla (ICS2), joka on kehitetty täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa ICS2-hankkeessa, pyritään parantamaan unioniin saapuvien tavaroiden turvallisuutta ja vaarattomuutta. Järjestelmä tukee saapumisen yleisilmoitusta (ENS) koskevien tietojen keräämistä tavaroiden kansainvälisessä toimitusketjussa toimivilta talouden toimijoilta ja muilta henkilöiltä. Sen tarkoituksena on tukea kaikkea saapumisen yleisilmoitusta koskevien vaatimusten täyttymiseen liittyvää tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden tulliviranomaisten sekä talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä joko yhteiseksi tai kansalliseksi sovellukseksi kehitetyn yhdenmukaistetun elinkeinonharjoittajien rajapinnan avulla. Sen tarkoituksena on myös tukea yhteisen tietorekisterin ja siihen liittyvien prosessien avulla ensimmäisten saapumistullitoimipaikkojen toteuttamien turvallisuutta ja vaarattomuutta koskevien riskianalyysien reaaliaikaista yhteistä täytäntöönpanoa ja riskianalyysien tulosten vaihtoa jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä ennen tavaroiden lähtöä kolmansista maista ja/tai ennen niiden saapumista unionin tullialueelle. Järjestelmä tukee tullitoimenpiteitä, joilla puututaan riskianalyysin perusteella havaittuihin turvallisuusriskeihin, mukaan lukien tullitarkastukset ja tarkastusten tulosten vaihto, ja tarvittaessa ilmoitusten antamista talouden toimijoille ja muille henkilöille tietyistä toimenpiteistä, jotka niiden on toteutettava riskien lieventämiseksi. Järjestelmä tukee komission ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten suorittamaa yhteisten turvallisuutta ja vaarattomuutta koskevien riskien arviointiperusteiden ja -mallien sekä koodeksissa tarkoitettujen tarkastustoimenpiteiden ja painopistealueiden täytäntöönpanon seurantaa ja arviointia.

(12)

Automaattisella vientijärjestelmällä, jota on päivitetty täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa hankkeessa, joka koskee UTK:n automaattista vientijärjestelmää (AES), pyritään saattamaan nykyinen vientivalvontajärjestelmä yhdenmukaiseksi koodeksissa vahvistettujen uusien liiketoiminta- ja tietovaatimusten kanssa. Järjestelmässä on myös tarkoitus olla kaikki vaaditut toiminnot ja tukijärjestelmien, erityisesti uuden tietokoneistetun passitusjärjestelmän ja valmisteveron alaisten tuotteiden siirtojen valvontajärjestelmän, kanssa tarvittavat rajapinnat. Lisäksi AES-järjestelmä tukee viennin keskitetyn tulliselvityksen käyttöönottoa. Koska AES on hajautettu järjestelmä, on tarpeen vahvistaa järjestelmän osia ja käyttöä koskevat säännöt.

(13)

Uudella tietokoneistetulla passitusjärjestelmällä, jota on päivitetty täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa hankkeessa, joka koskee UTK:n uutta tietokoneistettua passitusjärjestelmää (NCTS), pyritään saattamaan nykyinen neljäs NCTS-vaihe yhdenmukaiseksi koodeksissa vahvistettujen uusien liiketoiminta- ja tietovaatimusten kanssa. Järjestelmässä on tarkoitus olla myös koodeksissa tarkoitettuja uusia toimintoja sekä tukijärjestelmien ja AES-järjestelmän kanssa tarvittavat rajapinnat. Koska NCTS on hajautettu järjestelmä, on tarpeen vahvistaa järjestelmän osia ja käyttöä koskevat säännöt.

(14)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa UTK:n vakioitua tietojenvaihtoa (INF) erityismenettelyjä varten koskevassa hankkeessa kehitetyn INF SP -järjestelmän tavoitteena on kehittää uusi Euroopan laajuinen järjestelmä tukemaan ja virtaviivaistamaan INF-tietojen hallintaprosesseja ja INF-tietojen sähköistä käsittelyä erityismenettelyjen osalta. Järjestelmän osille ja käytölle olisi vahvistettava yksityiskohtaiset säännöt.

(15)

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 (3) 36 artiklassa tarkoitetulla tullialan riskinhallintajärjestelmällä pyritään tukemaan riskejä koskevien tietojen vaihtoa jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä sekä tulliviranomaisten ja komission välillä yhteisen riskinhallintajärjestelmän täytäntöönpanon tukemiseksi.

(16)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa UTK:n tuonnin keskitetyn tulliselvityksen hankkeessa kehitetyn tuonnin keskitetyn tulliselvityksen järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa tavaroiden asettaminen tullimenettelyyn keskitettyä tulliselvitystä käyttäen ja antaa siten talouden toimijoille mahdollisuus keskittää tulliasioihin liittyvä toimintansa. Tulli-ilmoituksen käsittelyä ja tavaroiden luovutusta olisi koordinoitava asianomaisten tullitoimipaikkojen välillä. Koska CCI on hajautettu järjestelmä, on tarpeen vahvistaa järjestelmän osia ja käyttöä koskevat säännöt.

(17)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 68–93 artiklassa tarkoitetun rekisteröidyn viejän järjestelmän (REX) tavoitteena on antaa unionissa ja joissakin kolmansissa maissa, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely, rekisteröityjen viejien varmentaa itse tavaroidensa alkuperä. Järjestelmän osille ja käytölle olisi vahvistettava yksityiskohtaiset säännöt. REX-järjestelmässä viejille on annettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (4) 13 artiklassa ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (5) 15 artiklassa säädetyt tiedot rekisteröidyn viejän asemaa koskevaan hakemukseen liitetyllä ilmoituksella, ja rekisteröityjen henkilötietojen käsittelyä rekisteröintihakemuksen yhteydessä koskevia oikeuksia on käytettävä asetusten (EU) 2016/679 ja (EU) 2018/1725 III luvun mukaisesti.

(18)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetussa UTK:n PoUS-hankkeessa kehitetyn unioniaseman selvitysjärjestelmän (PoUS) tavoitteena on luoda uusi Euroopan laajuinen järjestelmä, jonka avulla voidaan tallentaa, hallinnoida ja hakea T2L/T2LF-asiakirjojen ja tullikäyttöön tarkoitettujen tavaraluetteloiden (CGM) muodossa olevia unioniasemaa koskevia todisteita.

(19)

Valvontajärjestelmän, sellaisena kuin se on päivitettynä täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2019/2151 tarkoitetulla UTK – Surveillance 3 (SURV3) -hankkeella, tarkoituksena on parantaa Surveillance 2+ -järjestelmää ja varmistaa, että se on yhdenmukainen UTK:n vaatimusten kanssa. Näihin kuuluvat sähköisillä tietojenkäsittelymenetelmillä tapahtuva vakiomuotoinen tietojenvaihto ja jäsenvaltioilta saatavien täydellisten valvontaa koskevien tietosisältöjen käsittelemiseksi ja analysoimiseksi tarvittavien toimintojen käyttöönotto. Komission ja jäsenvaltioiden käytettävissä olevaan valvontajärjestelmään sisältyy myös tiedonlouhintavalmiuksia ja raportointitoimintoja.

(20)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/414 (6) säädetään teknisistä järjestelyistä tietojen vaihdon sähköisten järjestelmien kehittämiseksi, ylläpitämiseksi ja käyttämiseksi sekä tällaisten tietojen tallentamiseksi koodeksin mukaisesti. Koska kyseiseen asetukseen olisi tehtävä useita muutoksia, jotka ovat tarpeen REX-, PoUS ja SURV3-järjestelmien tähänastisen tai tulevan käyttöönoton huomioon ottamiseksi, ja selkeyden vuoksi täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/414 olisi kumottava ja korvattava uudella täytäntöönpanoasetuksella.

(21)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti oikeutta henkilötietojen suojaan. Kun henkilötietoja on käsiteltävä sähköisissä järjestelmissä unionin tullilainsäädännön soveltamiseksi, nämä tiedot on käsiteltävä asetusten (EU) 2016/679 ja (EU) 2018/1725 mukaisesti. Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden sähköisten järjestelmien avulla käsiteltävissä henkilötiedoissa saa olla ainoastaan komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 (7) liitteessä A olevan I osaston 1 luvussa olevan taulukon Tietoryhmät ryhmässä 3 (Osapuolet), liitteessä A olevan I osaston 2 luvussa olevassa ryhmässä 3 (Osapuolet), liitteessä B olevan II osaston ryhmässä 13 (Osapuolet) ja liitteessä 12–01 määriteltyä tietosisältöä.

(22)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EU) 2018/1725 42 artiklan mukaisesti.

(23)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I luku

Yleiset säännökset

1 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä asetusta sovelletaan seuraaviin keskusjärjestelmiin, sellaisina kuin ne on kehitetty tai päivitetty seuraavissa täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/2151 liitteessä tarkoitetuissa hankkeissa:

a)

tullipäätösjärjestelmä (TPJ), sellaisena kuin se on kehitetty unionin tullikoodeksin, jäljempänä ’koodeksi’ tai ’UTK’, tullipäätöshankkeessa;

b)

yhtenäinen käyttäjähallinnan ja digitaalisen allekirjoituksen järjestelmä (UUM&DS), sellaisena kuin se on kehitettynä hankkeessa, joka koskee kaupan alan toimijoiden suoraa pääsyä Euroopan tietojärjestelmiin (yhtenäinen käyttäjähallinnan ja digitaalisen allekirjoituksen järjestelmä);

c)

Euroopan sitovien tariffitietojen (EBTI) järjestelmä, sellaisena kuin se on päivitettynä UTK:n sitovaa tariffitietoa (STT) koskevassa hankkeessa;

d)

talouden toimijoiden rekisteröinti- ja tunnistejärjestelmä (EORI), sellaisena kuin se on päivitetty koodeksin vaatimusten mukaisesti EORI2-hankkeessa;

e)

valtuutettuja talouden toimijoita (AEO) koskeva järjestelmä, sellaisena kuin se on päivitettynä koodeksin vaatimusten mukaisesti AEO-päivityshankkeessa;

f)

tuontivalvontajärjestelmä 2 (ICS2), sellaisena kuin se on kehitettynä ICS2-hankkeessa;

g)

vakioitu tietojenvaihto (INF) erityismenettelyjä varten (INF SP) -järjestelmä, sellaisena kuin se on kehitettynä hankkeessa, joka koskee UTK:n vakioitua tietojenvaihtoa (INF) erityismenettelyjä varten;

h)

rekisteröidyn viejän järjestelmä (REX), sellaisena kuin se on kehitettynä UTK:n REX-hankkeessa;

i)

unioniaseman selvitysjärjestelmä (PoUS), sellaisena kuin se on kehitettynä UTK:n PoUS-hankkeessa;

j)

valvontajärjestelmä (Surveillance), sellaisena kuin se on kehitettynä UTK:n Surveillance 3 (SURV3) -hankkeessa.

2.   Tätä asetusta sovelletaan seuraaviin hajautettuihin järjestelmiin, sellaisina kuin ne on kehitetty tai päivitetty seuraavissa täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/2151 liitteessä tarkoitetuissa hankkeissa:

a)

automaattinen vientijärjestelmä (AES), sellaisena kuin se on kehitettynä koodeksin vaatimusten mukaisesti AES-hankkeessa;

b)

uusi tietokoneavusteinen passitusjärjestelmä (NCTS), sellaisena kuin se on päivitettynä koodeksin vaatimusten mukaisesti NCTS-päivityshankkeessa;

c)

tuonnin keskitetyn tulliselvityksen järjestelmä (CCI), sellaisena kuin se on kehitettynä UTK:n CCI-hankkeessa.

3.   Lisäksi tätä asetusta sovelletaan seuraaviin keskusjärjestelmiin:

a)

Euroopan unionin kaupan alan toimijoiden tulliportaali (EU CTP);

b)

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 36 artiklassa tarkoitettu tullialan riskinhallintajärjestelmä (CRMS).

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1)

’yhteisellä osalla’ unionin tasolla kehitettyä sähköisten järjestelmien osaa, joka on kaikkien jäsenvaltioiden saatavilla tai jonka komissio on tunnustanut yhteiseksi osaksi tehokkuuden, turvallisuuden ja rationalisoinnin vuoksi;

2)

’kansallisella osalla’ kansallisella tasolla kehitettyä sähköisten järjestelmien osaa, joka on sen jäsenvaltion saatavilla, joka on sen luonut tai osallistunut sen luomiseen;

3)

’Euroopan laajuisella järjestelmällä’ kokoelmaa yhteistoiminnallisia järjestelmiä, joiden osalta vastuualueet on jaettu kansallisten viranomaisten ja komission kesken ja jotka on kehitetty yhteistyössä komission kanssa.

4)

’keskusjärjestelmällä’ unionin tasolla kehitettyä Euroopan laajuista järjestelmää, joka koostuu yhteisistä osista, on kaikkien jäsenvaltioiden käytettävissä eikä edellytä kansallisen osan luomista;

5)

’hajautetulla järjestelmällä’ Euroopan laajuista järjestelmää, joka koostuu yhteisiin eritelmiin perustuvista yhteisistä ja kansallisista osista;

6)

’EU Loginilla’ komission tietojärjestelmien käyttäjien todennuspalvelua, jonka avulla valtuutetut käyttäjät voivat turvallisesti kirjautua erilaisiin komission verkkopalveluihin.

3 artikla

Sähköisten järjestelmien yhteyspisteet

Komissio ja jäsenvaltiot nimeävät tietojenvaihtoa varten yhteyspisteet kullekin tämän asetuksen 1 artiklassa tarkoitetulle sähköiselle järjestelmälle kyseisten järjestelmien koordinoidun kehittämisen, toiminnan ja ylläpidon varmistamiseksi.

Ne ilmoittavat toisilleen näiden yhteyspisteiden yhteystiedot ja viipymättä niiden mahdolliset muutokset.

II luku

EU:n kaupan alan toimijoiden tulliportaali

4 artikla

EU CTP -portaalin tarkoitus ja rakenne

EU CTP -portaali on talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden keskitetty yhteyspiste tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin Euroopan laajuisten järjestelmien erityisiin kaupan alan toimijoiden portaaleihin.

5 artikla

Tunnistus ja pääsy EU CTP -portaaliin

1.   EU CTP -portaaliin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden EU CTP-portaaliin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään. Valtuutusta ei kirjata pääsyn saamiseksi tämän asetuksen 95 artiklassa tarkoitettuun EU:n erityistä kaupan alan toimijoiden PoUS-portaaliin tai tämän asetuksen 45 artiklassa tarkoitettuun ICS2-järjestelmän elinkeinonharjoittajien yhteiseen käyttöliittymään.

2.   EU CTP -portaaliin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   EU CTP -portaaliin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

6 artikla

EU CTP -portaalin käyttö

1.   EU CTP -portaalin kautta on oltava pääsy tämän asetuksen 24, 38, 67, 82 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin Euroopan laajuisten EBTI-, AEO-, INF-, REX- ja PoUS-järjestelmien erityisiin kaupan alan toimijoiden portaaleihin sekä tämän asetuksen 45 artiklassa tarkoitettuun ICS2-järjestelmän elinkeinonharjoittajien yhteiseen käyttöliittymään.

2.   EU CTP -portaalia käytetään EBTI-, AEO-, INF-, REX- ja PoUS-järjestelmiin liittyviä pyyntöjä, hakemuksia, todentamisia ja päätöksiä koskevaan tietojenvaihtoon jäsenvaltioiden tulliviranomaisten sekä talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä.

3.   EU CTP -portaalia voidaan käyttää ICS2-järjestelmään liittyviä saapumisen yleisilmoituksia ja tarvittaessa niiden muutoksia, niitä koskevia pyyntöjä ja niiden mitätöintejä koskevaan tietojenvaihtoon jäsenvaltioiden tulliviranomaisten sekä talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä.

III luku

Tullipäätösjärjestelmä

7 artikla

TPJ-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   TPJ:llä mahdollistetaan komission, jäsenvaltioiden tulliviranomaisten, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välinen tiedonvälitys tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten ja päätösten tekemiseksi ja käsittelemiseksi sekä lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnoimiseksi eli niiden muuttamiseksi, kumoamiseksi, peruuttamiseksi ja keskeyttämiseksi.

2.   TPJ sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

tullipäätösten hallinnan keskitetty järjestelmä, jäljempänä ’keskitetty TPHJ’;

c)

asiakasviitetietojärjestelmä (CRS).

3.   Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen tullipäätösten hallintajärjestelmä, jäljempänä ’kansallinen TPHJ’.

8 artikla

TPJ:n käyttö

1.   TPJ:tä käytetään seuraavia lupia ja valtuutuksia koskevien hakemusten tekemiseen ja käsittelemiseen sekä hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin:

a)

koodeksin 73 artiklassa tarkoitettu tavaroiden tullausarvoon sisältyvien määrien määrittämisen yksinkertaistamista koskeva lupa;

b)

koodeksin 95 artiklassa tarkoitettu yleisvakuuden käyttöä koskeva lupa, myös yleisvakuuden mahdollinen alennus tai vapautus;

c)

koodeksin 110 artiklassa tarkoitettu tullin maksamisen lykkäämistä koskeva lupa, jos lupaa ei myönnetä yksittäiselle toimelle;

d)

koodeksin 148 artiklassa tarkoitettu väliaikaiseen varastointiin tarkoitettujen varastotilojen pitoa koskeva lupa;

e)

delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 120 artiklassa tarkoitettu säännöllisen alusliikenteen aloittamista koskeva lupa;

f)

delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 128 artiklassa tarkoitettu valtuutetun antajan asemaa koskeva valtuutus;

g)

koodeksin 166 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yksinkertaistetun ilmoituksen säännöllistä käyttöä koskeva lupa;

h)

koodeksin 179 artiklassa tarkoitettu keskitettyä tulliselvitystä koskeva lupa;

i)

koodeksin 182 artiklassa tarkoitettu lupa antaa tulli-ilmoitus ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä, myös vientimenettelyä varten;

j)

koodeksin 185 artiklassa tarkoitettu oma-aloitteista määräämistä koskeva lupa;

k)

delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 155 artiklassa tarkoitettu valtuutetun banaanien punnitsijan asemaa koskeva valtuutus;

l)

koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu sisäisen jalostusmenettelyn käyttöä koskeva lupa;

m)

koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskeva lupa;

n)

koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu tietyn käyttötarkoituksen menettelyn käyttöä koskeva lupa;

o)

koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu väliaikaisen maahantuonnin menettelyn käyttöä koskeva lupa;

p)

koodeksin 211 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu varastotilojen pitoa tavaroiden tullivarastointia varten koskeva lupa;

q)

koodeksin 230 artiklassa tarkoitettu TIR-toimenpiteen valtuutetun vastaanottajan asemaa koskeva valtuutus;

r)

koodeksin 233 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu unionin passitusmenettelyn valtuutetun lähettäjän asemaa koskeva valtuutus;

s)

koodeksin 233 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu unionin passitusmenettelyn valtuutetun vastaanottajan asemaa koskeva valtuutus;

t)

koodeksin 233 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitettu erityisten sinettien käyttöä koskeva lupa;

u)

koodeksin 233 artiklan 4 kohdan d alakohdassa tarkoitettu lupa käyttää passitusilmoitusta, jossa toimitettavia tietoja vaaditaan vähemmän;

v)

koodeksin 233 artiklan 4 kohdan e alakohdassa tarkoitettu lupa käyttää sähköistä kuljetusasiakirjaa tulli-ilmoituksena.

2.   TPJ:n yhteisiä osia käytetään 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin, kun näillä luvilla, valtuutuksilla tai päätöksillä voi olla vaikutusta useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa.

3.   Jäsenvaltio voi päättää, että TPJ:n yhteisiä osia saa käyttää 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin, kun näillä luvilla, valtuutuksilla tai päätöksillä on vaikutusta vain kyseisessä jäsenvaltiossa.

4.   TPJ:tä saa käyttää ainoastaan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien, valtuutusten tai päätösten käsittelyyn.

9 artikla

Tunnistus ja pääsy TPJ:hin

1.   TPJ:n yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden TPJ:n yhteisiin osiin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään.

2.   TPJ:n yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   TPJ:n yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

10 artikla

EU:n kaupan alan toimijoiden portaali

1.   EU:n kaupan alan toimijoiden portaali on TPJ:n yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   EU:n kaupan alan toimijoiden portaali on yhteentoimiva keskitetyn TPHJ:n ja jäsenvaltioiden mahdollisesti toteuttamien kansallisten TPHJ:iden kanssa.

3.   EU:n kaupan alan toimijoiden portaalia käytetään tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin, kun näillä luvilla, valtuutuksilla tai päätöksillä voi olla vaikutusta useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa.

4.   Jäsenvaltio voi päättää, että EU:n kaupan alan toimijoiden portaalia saa käyttää tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin, kun näillä luvilla, valtuutuksilla tai päätöksillä on vaikutusta vain kyseisessä jäsenvaltiossa.

Kun jäsenvaltio päättää käyttää EU:n kaupan alan toimijoiden portaalia sellaisten lupien, valtuutuksien tai päätösten käsittelyyn, joilla on vaikutusta vain kyseisessä jäsenvaltiossa, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

11 artikla

Keskitetty TPHJ

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät keskitettyä TPHJ:tä tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin varmentaakseen hakemuksen hyväksymistä ja päätöksen tekemistä koskevien edellytysten täyttymisen.

2.   Keskitetty TPHJ on yhteentoimiva EU:n kaupan alan toimijoiden portaalin, tämän asetuksen 13 artiklassa tarkoitetun asiakasviitetietojärjestelmän ja jäsenvaltioiden mahdollisesti toteuttamien kansallisten TPHJ:iden kanssa.

12 artikla

TPHJ:tä käyttävien jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välinen konsultaatio

Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä keskitettyä TPHJ:tä, kun sen on konsultoitava toisen jäsenvaltion tulliviranomaista ennen päätöksen tekemistä tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista hakemuksista, luvista tai valtuutuksista.

13 artikla

Asiakasviitetietojärjestelmä

1.   Asiakasviitetietojärjestelmää käytetään 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja lupia ja valtuutuksia koskevien tietojen sekä kyseisiin lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten keskitettyyn tallentamiseen, ja sen on oltava sellainen, että tutustuminen kyseisiin lupiin ja valtuutuksiin sekä niiden kopioiminen ja vahvistaminen muita koodeksin 16 artiklaa varten perustettuja sähköisiä järjestelmiä käyttäen on mahdollista.

2.   Asiakasviitetietojärjestelmää käytetään tämän asetuksen 80 ja 87 artiklassa tarkoitettuihin REX-järjestelmän rekisteröintejä koskevien tietojen keskitettyyn tallentamiseen, ja sen on oltava sellainen, että tutustuminen kyseisiin rekisteröinteihin sekä niiden kopioiminen ja validoiminen muita koodeksin 16 artiklaa varten perustettuja sähköisiä järjestelmiä käyttäen on mahdollista. Andorra, Norja, San Marino, Sveitsi ja Turkki käyttävät kyseistä järjestelmää yleisten tullietuisuusjärjestelmien soveltamiseksi kansallisia rekisteröityjä talouden toimijoitaan koskevien tietojen tallentamiseen sekä sellaisten tietojen tarkasteluun, kopioimiseen ja validoimiseen, jotka on saatu jäsenvaltioiden REX-järjestelmästä ja niiden kolmansien maiden REX-järjestelmästä, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely.

3.   Asiakasviitetietojärjestelmää käytetään EORI-, EBTI- ja AEO-järjestelmistä saatujen tietojen tallentamiseen, ja sen on oltava sellainen, että tutustuminen kyseisiin tietoihin sekä niiden kopioiminen ja validoiminen muita koodeksin 16 artiklaa varten perustettuja sähköisiä järjestelmiä käyttäen on mahdollista.

14 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Jos kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali on otettu käyttöön, se on TPJ:n toinen yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   Talouden toimijat ja muut henkilöt voivat halutessaan käyttää mahdollista kansallista kaupan alan toimijoiden portaalia tai EU:n kaupan alan toimijoiden portaalia tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä näihin hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin, jos kyseisillä luvilla, valtuutuksilla tai päätöksillä voi olla vaikutusta useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa.

3.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva mahdollisten kansallisten TPHJ:iden kanssa.

4.   Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

15 artikla

Kansallinen TPHJ

1.   Jäsenvaltion tulliviranomainen käyttää kyseisessä jäsenvaltiossa mahdollisesti toteutettua kansallista TPHJ:tä tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, lupien ja valtuutusten käsittelyyn sekä kyseisiin hakemuksiin, lupiin ja valtuutuksiin liittyvien päätösten hallinnointiin varmentaakseen hakemuksen hyväksymistä ja päätöksen tekemistä koskevien edellytysten täyttymisen.

2.   Kansallisen TPHJ:n on oltava yhteentoimiva keskitetyn TPHJ:n kanssa tämän asetuksen 12 artiklassa tarkoitetussa jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välisessä konsultaatiossa.

IV luku

Yhtenäinen käyttäjähallinnan ja digitaalisen allekirjoituksen järjestelmä

16 artikla

UUM&DS-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   UUM&DS-järjestelmä mahdollistaa tiedonvälityksen komission ja tämän asetuksen 20 artiklassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmien välillä, jotta komission henkilöstö, talouden toimijat ja muut henkilöt saavat turvallisen, valtuutetun pääsyn sähköisiin järjestelmiin.

2.   UUM&DS-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

pääsynhallintajärjestelmä;

b)

hallinnanohjausjärjestelmä.

3.   Jäsenvaltion on toteutettava tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmä UUM&DS-järjestelmän kansalliseksi osaksi.

17 artikla

UUM&DS-järjestelmän käyttö

UUM&DS-järjestelmällä varmennetaan todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen seuraavien osalta:

a)

talouden toimijat ja muut henkilöt, jotta ne saavat pääsyn EU:n kaupan alan toimijoiden tulliportaaliin sekä TPJ:n, EBTI-järjestelmän, AEO-järjestelmän, INF SP -järjestelmän, REX-järjestelmän, PoUS-järjestelmän ja ICS2-järjestelmän yhteisiin osiin;

b)

komission henkilöstö, jotta se saa pääsyn EU CTP -portaaliin, TPJ:n, EBTI-järjestelmän, EORI-järjestelmän, AEO-järjestelmän, ICS2-järjestelmän, AES-järjestelmän, NCTS-järjestelmän, CRMS-järjestelmän, CCI-järjestelmän, REX-järjestelmän, PoUS-järjestelmän ja INF SP -järjestelmän yhteisiin osiin ja jotta se voi ylläpitää ja hallinnoida UUM&DS-järjestelmää.

18 artikla

Pääsynhallintajärjestelmä

Komissio perustaa pääsynhallintajärjestelmän vahvistaakseen talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden esittämät käyttöoikeuspyynnöt UUM&DS-järjestelmässä huolehtien yhteentoimivuudesta tämän asetuksen 20 artiklassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmien kanssa.

19 artikla

Hallinnanohjausjärjestelmä

Komissio perustaa hallinnanohjausjärjestelmän hallinnoidakseen tunnistus-, lupa- ja valtuutussääntöjä, joiden avulla talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden tunnistetiedot tarkistetaan käyttöoikeuden myöntämiseksi sähköisiin järjestelmiin.

20 artikla

Jäsenvaltioiden tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmät

Jäsenvaltioiden on perustettava tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmä, jolla varmistetaan, että

a)

talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden tunnistetiedot rekisteröidään ja tallennetaan turvallisesti;

b)

talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden allekirjoitetut ja salatut tunnistetiedot vaihdetaan turvallisesti.

V luku

Euroopan sitovien tariffitietojen järjestelmä

21 artikla

EBTI-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   EBTI-järjestelmän on koodeksin 33 ja 34 artiklan mukaisesti mahdollistettava

a)

komission, jäsenvaltioiden tulliviranomaisten, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välinen tiedonvälitys STT-hakemusten ja STT-päätösten tekemiseksi ja käsittelemiseksi;

b)

sellaisen mahdollisen myöhemmän tapahtuman hallinnointi, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen;

c)

STT-päätösten pakollisen käytön seuranta;

d)

STT-päätösten jatketun käytön seuranta ja hallinta;

e)

komission suorittama STT-päätösten seuranta, mukaan lukien kyseisten päätösten hakemista, tekemistä ja hallinnointia koskevat menettelyt, jotta voidaan varmistaa tullilainsäädännön ja muun unionin lainsäädännön yhdenmukainen soveltaminen.

2.   EBTI-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaali;

b)

keskitetty EBTI-järjestelmä;

c)

valmius seurata STT-päätösten käyttöä.

3.   Jäsenvaltiot voivat toteuttaa kansallisen sitovien tariffitietojen järjestelmän, jäljempänä ’kansallinen STT-järjestelmä’, yhdessä kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kanssa.

22 artikla

EBTI-järjestelmän käyttö

1.   EBTI-järjestelmää käytetään sellaisten tietojen toimittamiseen, käsittelyyn, vaihtamiseen ja tallentamiseen, jotka liittyvät STT-hakemuksiin ja -päätöksiin tai täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen.

2.   EBTI-järjestelmää käytetään tukemaan jäsenvaltioiden tulliviranomaisten suorittamaa STT:stä johtuvien velvoitteiden noudattamista koskevaa valvontaa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

3.   Komissio käyttää EBTI-järjestelmää ilmoittaakseen jäsenvaltioille täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 22 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti heti, kun sellaisten tavaroiden paljous on saavutettu, jotka voidaan tulliselvittää jatketun käytön aikana.

23 artikla

Tunnistus ja pääsy EBTI-järjestelmään

1.   EBTI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden EBTI-järjestelmän yhteisiin osiin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään.

2.   EBTI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   EBTI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

24 artikla

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaali

1.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalin on oltava yhteydessä EU CTP -portaaliin, joka on EBTI-järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalin on oltava yhteentoimiva keskitetyn EBTI-järjestelmän kanssa, ja sen on tarjottava uudelleenohjaus kansallisiin kaupan alan toimijoiden portaaleihin, jos jäsenvaltiot ovat toteuttaneet kansallisia STT-järjestelmiä.

3.   EU:n erityistä kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalia käytetään sellaisten tietojen toimittamiseen ja vaihtamiseen, jotka liittyvät STT-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen.

25 artikla

Keskitetty EBTI-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä EBTI-järjestelmää sellaisten tietojen käsittelyyn, vaihtamiseen ja tallentamiseen, jotka liittyvät STT-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen, varmentaakseen hakemuksen hyväksymistä ja päätöksen tekemistä koskevien edellytysten täyttymisen.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä EBTI-järjestelmää sellaiseen tietoihin tutustumiseen ja tietojen käsittelyyn, vaihtamiseen ja tallentamiseen, joista säädetään täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 16 artiklan 4 kohdassa, 17 artiklassa, 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 21 artiklan 5 kohdassa.

3.   Keskitetyn EBTI-järjestelmän on oltava yhteentoimiva EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalin ja mahdollisesti käyttöönotettujen kansallisten STT-järjestelmien kanssa.

26 artikla

Keskitettyä EBTI-järjestelmää käyttävien tulliviranomaisten välinen kuuleminen

Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä keskitettyä EBTI-järjestelmää toisen jäsenvaltion tulliviranomaisen kuulemiseksi, jotta voidaan varmistaa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 16 artiklan 1 kohdan noudattaminen.

27 artikla

STT-päätösten käytön valvonta

STT-päätösten käytön valvontavalmiuksia on käytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 21 artiklan 3 kohdan ja 22 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan soveltamiseksi.

28 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Jos jäsenvaltio on ottanut käyttöön kansallisen STT-järjestelmän tämän asetuksen 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti, kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali on kansallisen STT-järjestelmän tärkein yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   Jos jäsenvaltio on ottanut käyttöön kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden on käytettävä sitä, kun on kyse STT-hakemuksista ja -päätöksistä tai mahdollisesta myöhemmästä tapahtumasta, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen.

3.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva mahdollisesti käyttöönotetun kansallisen STT-järjestelmän kanssa.

4.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on helpotettava prosesseja, jotka vastaavat EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalin helpottamia prosesseja.

5.   Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, sen on ilmoitettava tästä komissiolle. Komissio varmistaa, että kansalliseen kaupan alan toimijoiden portaaliin pääsee suoraan EU:n erityisestä kaupan alan toimijoiden EBTI-portaalista.

29 artikla

Kansallinen STT-järjestelmä

1.   Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti käyttöönottamaa kansallista STT-järjestelmää sellaisten tietojen käsittelyyn, vaihtamiseen ja tallentamiseen, jotka liittyvät STT-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen hakemukseen tai päätökseen, varmentaakseen hakemuksen hyväksymistä tai päätöksen tekemistä koskevien edellytysten täyttymisen.

2.   Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä kansallista STT-järjestelmäänsä sellaiseen tietoihin tutustumiseen ja tietojen käsittelyyn, vaihtamiseen ja tallentamiseen, joista säädetään täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 16 artiklan 4 kohdassa, 17 artiklassa, 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 21 artiklan 5 kohdassa, jollei se käytä keskitettyä EBTI-järjestelmää näihin tarkoituksiin.

3.   Kansallisen STT-järjestelmän on oltava yhteentoimiva kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin ja keskitetyn EBTI-järjestelmän kanssa.

VI luku

Talouden toimijoiden rekisteröinti- ja tunnistejärjestelmä

30 artikla

EORI-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

EORI-järjestelmän on mahdollistettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden yksilöllinen rekisteröinti ja tunnistaminen unionin tasolla.

EORI-järjestelmä sisältää seuraavat osat:

a)

keskitetty EORI-järjestelmä;

b)

kansalliset EORI-järjestelmät, jos jäsenvaltiot ovat ottaneet ne käyttöön.

31 artikla

EORI-järjestelmän käyttö

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä EORI-järjestelmää seuraaviin tarkoituksiin:

a)

jäsenvaltioiden toimittamien delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä 12–01 tarkoitettujen, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden rekisteröintiä koskevien tietojen, jäljempänä ’EORI-tiedot’, vastaanottaminen;

b)

EORI-tietojen, jotka koskevat talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden rekisteröintiä ja tunnistamista, keskitetty tallentaminen;

c)

EORI-tietojen asettaminen jäsenvaltioiden saataville.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on saatava EORI-järjestelmästä käyttöönsä keskitetyn järjestelmän tasolla tallennetut EORI-tiedot.

3.   EORI-järjestelmän on oltava yhteentoimiva kaikkien muiden sellaisten sähköisten järjestelmien kanssa, joissa käytetään EORI-numeroa.

32 artikla

Tunnistus ja pääsy keskitettyyn EORI-järjestelmään

1.   EORI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

2.   EORI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

33 artikla

Keskitetty EORI-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä EORI-järjestelmää täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 7 artiklan soveltamiseksi.

2.   Keskitetyn EORI-järjestelmän on oltava yhteentoimiva mahdollisesti käyttöönotettujen kansallisten EORI-järjestelmien kanssa.

34 artikla

Kansallinen EORI-järjestelmä

1.   Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti käyttöönottamaa kansallista EORI-järjestelmää EORI-tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen.

2.   Kansallisen EORI-järjestelmän on oltava yhteentoimiva keskitetyn EORI-järjestelmän kanssa.

VII luku

Valtuutettuja talouden toimijoita koskeva järjestelmä

35 artikla

AEO-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   AEO-järjestelmän on mahdollistettava komission, jäsenvaltioiden tulliviranomaisten, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välinen viestintä AEO-hakemusten toimittamista ja käsittelyä sekä AEO-valtuutusten myöntämistä varten sekä sellaisten mahdollisten myöhempien tapahtumien hallinnointi, jotka voivat vaikuttaa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 30 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun alkuperäiseen päätökseen.

2.   AEO-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden AEO-portaali;

b)

keskitetty AEO-järjestelmä.

3.   Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen valtuutettuja talouden toimijoita koskeva järjestelmä, jäljempänä ’kansallinen AEO-järjestelmä’.

36 artikla

AEO-järjestelmän käyttö

1.   AEO-järjestelmää käytetään sellaisten tietojen toimittamiseen, vaihtamiseen, käsittelyyn ja tallentamiseen, jotka liittyvät AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin tai täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 30 artiklan 1 kohdassa ja 31 artiklan 1 ja 4 kohdassa tarkoitettuun mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen päätökseen.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä AEO-järjestelmää täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 31 artiklan 1 ja 4 kohdan mukaisten velvoitteidensa täyttämiseksi ja pidettävä kirjaa asiaa koskevista konsultaatioista.

37 artikla

Tunnistus ja pääsy keskitettyyn AEO-järjestelmään

1.   AEO-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden AEO-järjestelmän yhteisiin osiin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään.

2.   AEO-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   AEO-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

38 artikla

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden AEO-portaali

1.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden AEO-portaalin on oltava yhteydessä EU CTP -portaaliin, joka on AEO-järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden AEO-portaalin on oltava yhteentoimiva keskitetyn AEO-järjestelmän kanssa, ja sen on tarjottava uudelleenohjaus mahdolliseen kansalliseen kaupan alan toimijoiden portaaliin.

3.   EU:n erityistä kaupan alan toimijoiden AEO-portaalia on käytettävä sellaisten tietojen toimittamiseen ja vaihtamiseen, jotka liittyvät AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen päätökseen.

39 artikla

Keskitetty AEO-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä AEO-järjestelmää sellaisten tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen, jotka liittyvät AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen päätökseen.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 30 ja 31 artiklan mukaisesti käytettävä keskitettyä AEO-järjestelmää tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen sekä konsultointiin ja päätösten hallinnointiin.

3.   Keskitetyn AEO-järjestelmän on oltava yhteentoimiva EU:n kaupan alan toimijoiden portaalin ja mahdollisesti käyttöönotettujen kansallisten AEO-järjestelmien kanssa.

40 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Mahdollisen kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on mahdollistettava AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin liittyvien tietojen vaihtaminen.

2.   Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden on käytettävä mahdollisesti käyttöönotettua kansallista kaupan alan toimijoiden portaalia AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin liittyvien tietojen vaihtamiseen jäsenvaltioiden tulliviranomaisten kanssa.

3.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva kansallisen AEO-järjestelmän kanssa.

41 artikla

Kansallinen AEO-järjestelmä

1.   Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti käyttöönottamaa kansallista AEO-järjestelmää sellaisten tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen, jotka liittyvät AEO-hakemuksiin ja -päätöksiin tai mahdolliseen myöhempään tapahtumaan, joka voi vaikuttaa alkuperäiseen päätökseen.

2.   Kansallisen AEO-järjestelmän on oltava yhteentoimiva mahdollisen kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin ja keskitetyn AEO-järjestelmän kanssa.

VIII luku

Tuontivalvontajärjestelmä 2

42 artikla

ICS2-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   ICS2-järjestelmä tukee viestintää jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja komission välillä sekä talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä seuraavia tarkoituksia varten:

a)

saapumisen yleisilmoitusta koskevien vaatimusten täyttäminen;

b)

jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ensisijaisesti vaarattomuus- ja turvallisuustarkoituksia varten suorittama riskianalyysi ja sellaisten tullitoimenpiteiden, mukaan lukien tullitarkastukset, toteuttaminen, joilla pyritään lieventämään merkityksellisiä riskejä;

c)

jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välinen viestintä saapumisen yleisilmoitusta koskevien vaatimusten täyttämiseksi;

d)

tullilainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen varmistaminen ja riskien minimoiminen muun muassa jäsenvaltioiden ja komission suorittamalla tietojen käsittelyllä, vertailulla ja analysoinnilla sekä tietojen täydentäminen ja toimittaminen jäsenvaltioille.

2.   ICS2-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

elinkeinonharjoittajien yhteinen käyttöliittymä;

b)

yhteinen tietorekisteri.

3.   Jäsenvaltioiden on luotava kansallisena osana kansallinen saapumistietojärjestelmä.

4.   Jäsenvaltioiden on luotava kansallisena osana kansallinen elinkeinonharjoittajien yhteinen käyttöliittymä.

43 artikla

ICS2-järjestelmän käyttö

1.   ICS2-järjestelmää käytetään seuraavia tarkoituksia varten:

a)

koodeksin 127 ja 129 artiklassa tarkoitettuja saapumisen yleisilmoituksia, oikaisupyyntöjä ja mitätöintipyyntöjä koskevien tietojen toimittaminen, käsittely ja tallentaminen;

b)

koodeksin 130 artiklassa tarkoitettuja saapumisen yleisilmoitusten sijasta käytettäviä tulli-ilmoituksia koskevien tietojen vastaanottaminen, käsittely ja tallentaminen;

c)

koodeksin 133 artiklassa tarkoitettuja meri- tai ilma-aluksen saapumisesta annettuja tiedonantoja koskevien tietojen toimittaminen, käsittely ja tallentaminen;

d)

koodeksin 139 artiklassa tarkoitettua tavaroiden esittämistä tullille koskevien tietojen vastaanottaminen, käsittely ja tallentaminen;

e)

koodeksin 46 artiklan 3 ja 5 kohdassa ja 47 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja riskianalyysiä koskevia pyyntöjä ja riskianalyysien tuloksia, tarkastuksia koskevia suosituksia ja päätöksiä sekä tarkastusten tuloksia koskevien tietojen vastaanottaminen, käsittely ja tallentaminen;

f)

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 2 kohdan e alakohdassa ja 186 artiklan 3–6 kohdassa ja delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen ilmoitusten ja tietojen vastaanottaminen, käsittely ja tallentaminen sekä toimittaminen talouden toimijoille tai muille henkilöille;

g)

jäsenvaltioiden tulliviranomaisten täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla talouden toimijoilta ja muilta henkilöiltä pyytämien tietojen toimittaminen, käsittely ja tallentaminen.

2.   ICS2-järjestelmää käytetään tukemaan komission ja jäsenvaltioiden suorittamaa yhteisten turvallisuutta ja vaarattomuutta koskevien riskien arviointiperusteiden ja -mallien sekä koodeksin 46 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tarkastustoimenpiteiden ja tarkastusten painopistealueiden täytäntöönpanon seurantaa ja arviointia.

3.   Riskinhallintaprosessien tukemiseksi ICS2-järjestelmää käytetään 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi seuraavien tietojen keräämiseen, tallentamiseen, käsittelyyn ja analysointiin:

a)

muut tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot;

b)

koodeksin 46 artiklan 5 kohdan mukaisesti vaihdettavat riskitiedot ja riskianalyysin tulokset;

c)

koodeksin 47 artiklan 2 kohdan mukaisesti vaihdettavat tiedot;

d)

jäsenvaltioiden tai komission keräämät tiedot kansallisista, unionin tai kansainvälisistä lähteistä koodeksin 46 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.

44 artikla

Tunnistus ja pääsy ICS2-järjestelmään

1.   ICS2-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

2.   ICS2-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   ICS2-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

45 artikla

Elinkeinonharjoittajien yhteinen käyttöliittymä

1.   Elinkeinonharjoittajien yhteinen käyttöliittymä on ICS2-järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 182 artiklan 1 a kohdan soveltamiseksi.

2.   Elinkeinonharjoittajien yhteisen käyttöliittymän on oltava yhteentoimiva tämän asetuksen 46 artiklassa tarkoitetun ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin kanssa.

3.   Elinkeinonharjoittajien yhteistä käyttöliittymää on käytettävä saapumisen yleisilmoituksia ja saapumisilmoituksia koskevien tietojen toimittamiseen, käsittelyyn ja tallentamiseen, niiden oikaisua ja mitätöintiä koskeviin pyyntöihin sekä tietojenvaihtoon jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä.

46 artikla

ICS2-järjestelmän yhteinen tietorekisteri

1.   Komission ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä ICS2-järjestelmän yhteistä tietorekisteriä saapumisen yleisilmoituksia koskevien tietojen, oikaisupyyntöjen, mitätöintipyyntöjen, saapumisilmoitusten, tavaroiden esittämistä tullille koskevien tietojen, riskianalyysiä koskevia pyyntöjä ja riskianalyysien tuloksia koskevien tietojen, valvontasuositusten, tarkastuspäätösten ja tarkastusten tulosten sekä talouden toimijoiden tai muiden henkilöiden kanssa vaihdettujen tietojen käsittelyyn, tallentamiseen ja vaihtamiseen.

2.   Komission ja jäsenvaltioiden on käytettävä ICS2-järjestelmän yhteistä tietorekisteriä tilastointiin ja arviointiin sekä jäsenvaltioiden keskinäiseen ja komission ja jäsenvaltioiden väliseen saapumisen yleisilmoitusta koskevien tietojen vaihtoon.

3.   Komission ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä ICS2-järjestelmän yhteistä tietorekisteriä lisätietojen keräämiseen, tallentamiseen, käsittelyyn ja analysointiin saapumisen yleisilmoitusten lisäksi tämän asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen riskinhallintaprosessien tukemiseksi ICS2-järjestelmän turvallisuus- ja vaarattomuusanalyysitoiminnon avulla.

4.   ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin on oltava yhteentoimiva elinkeinonharjoittajien yhteisen käyttöliittymän, jäsenvaltioiden mahdollisesti luomien kansallisten elinkeinonharjoittajien rajapintojen ja kansallisten saapumistietojärjestelmien kanssa.

47 artikla

Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välinen tietojenvaihto ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin välityksellä

Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä ICS2-järjestelmän yhteistä tietorekisteriä tietojenvaihtoon toisen jäsenvaltion tulliviranomaisen kanssa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti ennen ensisijaisesti vaarattomuus- ja turvallisuustarkoituksia varten suoritettavaa riskianalyysiä.

Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä ICS2-järjestelmän yhteistä tietorekisteriä myös tietojenvaihtoon toisen jäsenvaltion tulliviranomaisen kanssa suositelluista tarkastuksista ja niihin liittyvistä päätöksistä sekä tullitarkastusten tuloksista täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 7 ja 7 a kohdan mukaisesti.

48 artikla

Kansallinen elinkeinonharjoittajien rajapinta

1.   Jos jäsenvaltio on luonut kansallisen elinkeinonharjoittajien rajapinnan, rajapinta on ICS2-järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 182 artiklan 1 a kohdan mukaisesti, jos ilmoitus on osoitettu sille jäsenvaltiolle, joka ylläpitää kansallista elinkeinonharjoittajien rajapintaa.

2.   Talouden toimijat ja muut henkilöt voivat käyttää kansallista elinkeinonharjoittajien yhteistä käyttöliittymää, jos sellainen on luotu, tai yhteistä rajapintaa saapumisen yleisilmoituksia ja saapumisilmoituksia ja niitä koskevia oikaisuja ja mitätöintejä koskevien tietojen toimittamiseen, käsittelyyn ja tallentamiseen sekä tietojenvaihtoon tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä.

3.   Jos kansallinen elinkeinonharjoittajien rajapinta on luotu, sen on oltava yhteentoimiva ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin kanssa.

4.   Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansallisen elinkeinonharjoittajien rajapinnan, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

49 artikla

Kansallinen saapumistietojärjestelmä

1.   Jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä kyseisen jäsenvaltion kansallista saapumistietojärjestelmää seuraaviin tarkoituksiin:

a)

koodeksin 130 artiklassa tarkoitettuja saapumisen yleisilmoituksen sijasta annettavia ilmoituksia koskevien tietojen vaihto;

b)

meri- tai ilma-aluksen saapumista koskevien tietojen ja ilmoitusten vaihto ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin välityksellä;

c)

tavaroiden esittämistä tullille koskevien tietojen vaihto;

d)

riskianalyysiä koskevien pyyntöjen käsittely ja riskianalyysien tuloksia, tarkastuksia koskevia suosituksia ja päätöksiä sekä tarkastusten tuloksia koskevien tietojen vaihto ja käsittely.

Järjestelmää on käytettävä myös tapauksissa, joissa tulliviranomainen saa lisätietoja talouden toimijoilta ja muilta henkilöiltä.

2.   Jos kansallinen saapumistietojärjestelmä on luotu, sen on oltava yhteentoimiva ICS2-järjestelmän yhteisen tietorekisterin kanssa.

3.   Kansallisen saapumistietojärjestelmän on oltava yhteentoimiva kansallisella tasolla kehitettyjen järjestelmien kanssa 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen hakemista varten.

IX luku

Automaattinen vientijärjestelmä

50 artikla

AES-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   AES-järjestelmän on mahdollistettava viestintä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä sekä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä vienti- ja jälleenvienti-ilmoitusten tekemistä ja käsittelyä varten, jos tavaroita viedään unionin tullialueelta. AES-järjestelmä voi myös mahdollistaa viestinnän jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä poistumisen yleisilmoituksia koskevien tietojen toimittamiseksi koodeksin 271 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuissa tilanteissa.

2.   AES-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

yhteinen tietoliikenneverkko;

b)

keskitetyt palvelut.

3.   Jäsenvaltiot ottavat käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen vientijärjestelmä, jäljempänä ’kansallinen AES-järjestelmä’;

c)

AES- ja NCTS-järjestelmän välinen kansallisen tason yhteinen rajapinta;

d)

AES-järjestelmän ja valmisteveron alaisten tuotteiden siirtojen valvontajärjestelmän (EMCS) välinen kansallisen tason rajapinta.

51 artikla

AES-järjestelmän käyttö

AES-järjestelmää käytetään seuraaviin tarkoituksiin, jos tavaroita viedään unionin tullialueelta tai siirretään erityisille veroalueille tai erityisiltä veroalueilta:

a)

koodeksissa määriteltyjen vientiä ja poistumista koskevien muodollisuuksien täytäntöönpanon varmistaminen;

b)

vienti- ja jälleenvienti-ilmoitusten toimittaminen ja käsittely;

c)

vienti- ja poistumistullitoimipaikan välisten viestien vaihto ja, kun kyseessä on viennin keskitetty tulliselvitys, valvovan tullitoimipaikan ja esittämistullitoimipaikan välisten viestien vaihto;

d)

ilmoitustullitoimipaikan ja poistumistullitoimipaikan välisten viestien vaihto koodeksin 271 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuissa tilanteissa.

52 artikla

Tunnistus ja pääsy AES-järjestelmään

1.   Talouden toimijoilla ja muilla henkilöillä on kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kautta pääsy ainoastaan kansalliseen AES-järjestelmään. Jäsenvaltiot päättävät todentamisesta ja käyttöoikeuden tarkistamisesta.

2.   AES-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   AES-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

53 artikla

Yhteinen AES-tietoliikenneverkko

1.   Yhteisellä tietoliikenneverkolla varmistetaan sähköinen viestintä jäsenvaltioiden kansallisten AES-järjestelmien välillä.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä yhteistä tietoliikenneverkkoa tämän asetuksen 51 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdassa tarkoitettuun tietojenvaihtoon.

54 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on mahdollistettava tietojenvaihto talouden toimijoiden tai muiden henkilöiden ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten kansallisten AES-järjestelmien välillä.

2.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva kansallisen AES-järjestelmän kanssa.

55 artikla

Kansallinen vientijärjestelmä

1.   Kansallisen AES-järjestelmän on oltava yhteentoimiva kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kanssa, ja jäsenvaltion tulliviranomaisen on käytettävä sitä vienti- ja jälleenvienti-ilmoitusten käsittelyyn.

2.   Jäsenvaltioiden kansalliset AES-järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa sähköisesti yhteisen tietoliikenneverkon kautta, ja niiden on käsiteltävä muilta jäsenvaltioilta saatuja vienti- ja poistumistietoja.

3.   Jäsenvaltioiden on luotava kansallisen tason rajapinta kansallisten AES- ja EMCS-järjestelmien välille koodeksin 280 artiklan ja neuvoston direktiivin (EU) 2020/262 (8) 21 ja 25 artiklan soveltamiseksi ja ylläpidettävä sitä.

4.   Jäsenvaltioiden on luotava kansallisen tason käyttöliittymä kansallisten AES- ja NCTS-järjestelmien välille koodeksin 280 artiklan ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 329 artiklan 5 ja 6 kohdan sekä 333 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan soveltamiseksi ja ylläpidettävä sitä.

56 artikla

Tietotekninen siirtymä

1.   Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/2151 liitteessä vahvistetun AES-järjestelmän käyttöönottovaiheen aikana komissio asettaa jäsenvaltioiden käyttöön lisää yhteisiä osia, siirtymäsääntöjä ja tukimekanismeja sellaisen toimintaympäristön luomiseksi, jossa jäsenvaltiot, jotka eivät vielä ole ottaneet uutta järjestelmää käyttöön, voivat jatkaa tilapäisesti yhteistoimintaa niiden jäsenvaltioiden kanssa, jotka ovat jo ottaneet uuden järjestelmän käyttöön.

2.   Komissio tarjoaa yhteisenä osana keskusmuuntimen yhteisessä tietoliikenneverkossa tapahtuvaa viestien vaihtoa varten. Jäsenvaltio voi päättää panna tämän täytäntöön kansallisella tasolla.

3.   Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden asteittaisen yhteenliittämisen tapauksessa jäsenvaltio voi asettaa käyttöön kansallisen muuntimen talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden sekä tulliviranomaisten välistä viestien vaihtoa varten.

4.   Komissio laatii yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa siirtymäkauden aikana sovellettavat tekniset säännöt, jotka ovat luonteeltaan liiketoiminnallisia ja teknisiä, jotta mahdollistetaan komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/341 (9) ja delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/2446 sekä täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447 määriteltyjen tietojenvaihtoa koskevien vaatimusten rinnastus ja yhteentoimivuus.

X luku

Uusi tietokoneavusteinen passitusjärjestelmä

57 artikla

NCTS-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   NCTS-järjestelmän on mahdollistettava viestintä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä sekä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välillä tulli-ilmoitusten ja muiden ilmoitusten tekemistä ja käsittelyä varten silloin, kun tavarat asetetaan passitusmenettelyyn.

2.   NCTS-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

yhteinen tietoliikenneverkko;

b)

keskitetyt palvelut.

3.   Jäsenvaltiot ottavat käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen passitusjärjestelmä, jäljempänä ’kansallinen NCTS-järjestelmä’;

c)

NCTS- ja AES-järjestelmän välinen kansallisen tason yhteinen rajapinta.

58 artikla

NCTS-järjestelmän käyttö

NCTS-järjestelmää käytetään seuraaviin tarkoituksiin, kun tavaroita kuljetetaan passitusmenettelyssä:

a)

koodeksissa määriteltyjen passitusmuodollisuuksien suorittaminen;

b)

yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen (10) muodollisuuksien suorittaminen;

c)

passitusilmoitusten jättäminen ja käsittely;

d)

riskianalyysin tekemiseksi turvallisuus- ja vaarattomuustarkoituksia varten tarvittavat tiedot sisältävän passitusilmoituksen antaminen koodeksin 263 artiklan 4 kohdan mukaisesti;

e)

koodeksin 130 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun saapumisen yleisilmoituksen sijasta annettavan passitusilmoituksen antaminen.

59 artikla

Tunnistus ja pääsy NCTS-järjestelmään

1.   Talouden toimijoilla on kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kautta pääsy ainoastaan kansalliseen passitusjärjestelmään. Jäsenvaltiot päättävät todentamisesta ja käyttöoikeuden tarkistamisesta.

2.   NCTS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   NCTS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

60 artikla

Yhteinen NCTS-tietoliikenneverkko

1.   Yhteisellä tietoliikenneverkolla varmistetaan sähköinen viestintä jäsenvaltioiden ja yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten kansallisten NCTS-järjestelmien välillä.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä yhteistä tietoliikenneverkkoa passitusmuodollisuuksia koskevien tietojen vaihtamiseen.

61 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on mahdollistettava tietojenvaihto talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten kansallisten NCTS-järjestelmien välillä.

2.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva kansallisen NCTS-järjestelmän kanssa.

62 artikla

Kansallinen passitusjärjestelmä

1.   Kansallisen NCTS-järjestelmän on oltava yhteentoimiva kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kanssa, ja jäsenvaltion tai yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten tulliviranomaisten on käytettävä sitä passitusilmoitusten antamiseen ja käsittelyyn.

2.   Kansallisen NCTS-järjestelmän on viestittävä sähköisesti yhteisen tietoliikenneverkon kautta jäsenvaltioiden ja yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten kaikkien kansallisten passitussovellusten kanssa ja käsiteltävä muilta jäsenvaltioilta ja yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolilta saatuja passitustietoja.

3.   Jäsenvaltioiden on luotava rajapinta kansallisten NCTS- ja AES-järjestelmiensä välille täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 329 artiklan 5 ja 6 kohdan soveltamiseksi ja ylläpidettävä sitä.

63 artikla

Tietotekninen siirtymä

1.   Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/2151 liitteessä vahvistetun NCTS-järjestelmän siirtymävaiheen aikana komissio asettaa jäsenvaltioiden käyttöön lisää yhteisiä osia, siirtymäsääntöjä ja tukimekanismeja sellaisen toimintaympäristön luomiseksi, jossa jäsenvaltiot, jotka eivät vielä ole ottaneet uutta järjestelmää käyttöön, voivat jatkaa tilapäisesti yhteistoimintaa niiden jäsenvaltioiden kanssa, jotka ovat jo ottaneet uuden järjestelmän käyttöön.

2.   Komissio tarjoaa yhteisenä osana keskusmuuntimen yhteisessä tietoliikenneverkossa tapahtuvaa viestien vaihtoa varten. Jäsenvaltio voi päättää panna tämän täytäntöön kansallisella tasolla.

3.   Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden asteittaisen yhteenliittämisen tapauksessa jäsenvaltio voi asettaa käyttöön kansallisen muuntimen talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden sekä tulliviranomaisten välistä viestien vaihtoa varten.

4.   Komissio laatii yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa siirtymäkauden aikana sovellettavat tekniset säännöt, jotka ovat luonteeltaan liiketoiminnallisia ja teknisiä, jotta mahdollistetaan delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/341 määriteltyjen tietojenvaihtoa koskevien vaatimusten sekä delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/2446 ja täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447 määriteltyjen tietojenvaihtoa koskevien vaatimusten rinnastus ja yhteentoimivuus.

XI luku

Erityismenettelyjä koskeva INF-järjestelmä

64 artikla

INF SP -järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   INF SP -järjestelmän on mahdollistettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välinen viestintä INF-tietojen antamiseksi ja hallinnoimiseksi erityismenettelyjen osalta.

2.   INF SP -järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden INF-portaali;

b)

keskitetty INF SP -järjestelmä.

65 artikla

INF SP -järjestelmän käyttö

1.   Talouden toimijat ja muut henkilöt käyttävät INF SP -järjestelmää INF-pyyntöjen tekemiseen ja kyseisten pyyntöjen käsittelytilanteen seurantaan, ja jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät järjestelmää kyseisten pyyntöjen käsittelyyn ja INF-tietojen hallinnointiin.

2.   INF SP -järjestelmän avulla jäsenvaltioiden tulliviranomaiset voivat luoda INF-tietoja ja tarvittaessa olla yhteydessä toisten jäsenvaltioiden tulliviranomaisiin.

3.   INF SP -järjestelmän avulla voidaan laskea tuontitullien määrä koodeksin 86 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

66 artikla

Tunnistus ja pääsy keskitettyyn INF SP -järjestelmään

1.   INF SP -järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden INF SP -järjestelmän yhteisiin osiin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään.

2.   INF SP -järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   INF SP -järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

67 artikla

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden INF-portaali

1.   EU CTP -portaalin on tarjottava pääsy tämän asetuksen 6 artiklassa tarkoitettuun EU:n kaupan alan toimijoiden INF-portaaliin, ja EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden portaali on INF SP -järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden INF-portaalin on oltava yhteentoimiva keskitetyn INF SP -järjestelmän kanssa.

68 artikla

Keskitetty INF SP -järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä INF SP -järjestelmää lähetettyjen INF-tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen.

2.   Keskitetyn INF SP -järjestelmän on oltava yhteentoimiva EU:n erityisen kaupallisen alan toimijoiden INF-portaalin kanssa.

XII luku

Tullialan riskienhallintajärjestelmä

69 artikla

CRMS-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   CRMS-järjestelmän on mahdollistettava riskejä koskevien tietojen välittäminen, tallentaminen ja vaihto jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä yhteisen riskinhallintajärjestelmän täytäntöönpanon tukemiseksi.

2.   Tässä yhteydessä voidaan käyttää myös kansallisten järjestelmien verkkopalvelua, joka mahdollistaa tietojen vaihtamisen kansallisten järjestelmien kanssa verkkoliittymän kautta, jos tällainen verkkopalvelu on luotu. CRMS-järjestelmän on oltava yhteentoimiva ICS2-järjestelmän yhteisten osien kanssa.

70 artikla

CRMS-järjestelmän käyttö

1.   CRMS-järjestelmää käytetään koodeksin 46 artiklan 3 ja 5 kohdan mukaisesti seuraaviin tarkoituksiin:

a)

koodeksin 46 artiklan 5 kohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 36 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu riskejä koskevien tietojen vaihto jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä sekä tällaisten tietojen tallentaminen ja käsittely;

b)

jäsenvaltioiden välinen sekä jäsenvaltioiden ja komission välinen viestintä, joka koskee täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 36 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen yhteisten riskin arviointiperusteiden, tarkastusten yhteisten painopistealueiden ja tullialan riskinhallintajärjestelmän täytäntöönpanoa, sekä kyseisten tietojen toimittaminen, käsittely ja tallentaminen, mukaan lukien asiaan liittyvien riskejä koskevien tietojen vaihto ja kyseisten toimien tulosten analysointi;

c)

mahdollisuuden antaminen jäsenvaltioille ja komissiolle hakea sähköisesti järjestelmän riskianalyysiraporteista tietoja olemassa olevista riskeistä ja uusista suuntauksista, joita voidaan hyödyntää yhteisessä riskinhallintajärjestelmässä ja kansallisessa riskienhallintajärjestelmässä.

2.   Jos tietojen siirtäminen CRMS-järjestelmän ja kansallisten järjestelmien välillä voidaan automatisoida, kansalliset järjestelmät on muutettava siten, että voidaan käyttää CRMS-verkkopalvelua.

71 artikla

Tunnistus ja pääsy CRMS-järjestelmään

1.   CRMS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

2.   CRMS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

72 artikla

CRMS-järjestelmän yhteinen osa

1.   CRMS-järjestelmässä on oltava saatavilla riskitietolomakkeet ja riskien analyysin ja tarkastusten tuloksia koskevat palautelomakkeet, jotka täytetään järjestelmää käyttäen verkossa, käsitellään raportointia varten ja tallennetaan järjestelmään. Valtuutettujen käyttäjien on voitava hakea lomakkeet ja käyttää niitä kansallisiin riskinhallinta- ja valvontatarkoituksiin.

2.   CRMS-järjestelmässä on oltava viestintämekanismit, joiden avulla käyttäjät voivat (erikseen tai osana organisaatiota) toimittaa ja vaihtaa riskejä koskevia tietoja, vastata muiden käyttäjien esittämiin pyyntöihin ja toimittaa komissiolle tietoja ja analyyseja toimiensa tuloksista yhteisten riskin arviointiperusteiden, painopistealuetoimien ja riskinhallintajärjestelmän täytäntöönpanon yhteydessä.

3.   CRMS-järjestelmässä on oltava välineet, joiden avulla voidaan analysoida ja koota yhteen järjestelmiin tallennettujen riskitietolomakkeiden tietoja.

4.   CRMS-järjestelmässä on oltava alusta, jolle riskinhallinnan ja tarkastusten kannalta merkitykselliset tiedot, mukaan lukien oppaat, havaitsemisteknologiaa koskevat tiedot ja linkit muihin tietokantoihin, on tallennettava ja asetettava valtuutettujen käyttäjien saataville riskinhallintaa ja valvontaa varten.

XIII luku

Tuonnin keskitetty tulliselvitys

73 artikla

CCI-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   CCI-järjestelmän on mahdollistettava viestintä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välillä sekä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden välillä tulli-ilmoitusten tekemiseksi ja käsittelemiseksi tuonnin keskitetyn tulliselvityksen yhteydessä, jos asia koskee useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota.

2.   CCI-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

yhteinen tietoliikenneverkko;

b)

keskitetyt palvelut.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden kansalliset CCI-järjestelmät viestivät muiden jäsenvaltioiden kansallisten CCI-järjestelmien kanssa CCI-järjestelmien yhteisen tietoliikenneverkon kautta ja sisältävät seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen CCI-sovellus;

c)

kansallinen rajapinta EMCS-järjestelmään/valmisteverotietojen vaihtojärjestelmään.

74 artikla

CCI-järjestelmän käyttö

CCI-järjestelmää käytetään seuraavia tarkoituksia varten:

a)

koodeksissa säädettyjen tuontia koskevan keskitetyn tulliselvityksen muodollisuuksien suorittaminen, jos asia koskee useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota;

b)

vakiomuotoisten tulli-ilmoitusten antaminen ja käsitteleminen tuonnin keskitetyssä tulliselvityksessä;

c)

yksinkertaistettujen tulli-ilmoitusten ja niitä täydentävien tulli-ilmoitusten antaminen ja käsitteleminen tuonnin keskitetyssä tulliselvityksessä;

d)

lupaan ilmoittajan kirjanpitoon tehtävästä merkinnästä sisältyvien tulli-ilmoitusten ja esittämistä koskevien tiedonantojen antaminen ja käsitteleminen tuonnin keskitetyssä tulliselvityksessä.

75 artikla

Tunnistus ja pääsy CCI-järjestelmään

1.   Talouden toimijoilla saa olla jäsenvaltion kehittämän kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin kautta pääsy ainoastaan kansallisiin CCI-järjestelmiin. Jäsenvaltiot päättävät todentamisesta ja käyttöoikeuden tarkistamisesta.

2.   CCI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   CCI-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

76 artikla

Yhteinen CCI-tietoliikenneverkko

1.   Yhteisellä tietoliikenneverkolla varmistetaan sähköinen viestintä jäsenvaltioiden kansallisten CCI-sovellusten välillä.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä yhteistä tietoliikenneverkkoa CCI-järjestelmään liittyviä tuontimuodollisuuksia koskevien tietojen vaihtamiseen.

77 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on mahdollistettava tietojenvaihto talouden toimijoiden ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten kansallisten CCI-järjestelmien välillä.

2.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva kansallisen CCI-sovelluksen kanssa.

78 artikla

Kansallinen CCI-järjestelmä

1.   Kansallista CCI-järjestelmää käyttää sen luoneen jäsenvaltion tulliviranomainen tulli-ilmoitusten käsittelyyn CCI-järjestelmässä.

2.   Jäsenvaltioiden kansallisten CCI-järjestelmien on viestittävä keskenään sähköisesti yhteisellä verkkoalueella ja käsiteltävä muilta jäsenvaltioilta saatuja tuontitietoja.

XIV luku

Rekisteröidyn viejän järjestelmä

1 jakso

Jäsenvaltioiden REX-järjestelmä

79 artikla

Jäsenvaltioiden REX-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   Jäsenvaltioiden REX-järjestelmän avulla jäsenvaltioiden tulliviranomaiset voivat rekisteröidä unioniin sijoittautuneita talouden toimijoita, jotta kyseiset toimijat voivat ilmoittaa tavaroiden etuuskohteluun oikeuttavasta alkuperästä, sekä hallinnoida näitä rekisteröintejä eli muuttaa ja kumota niitä, peruuttaa kumoamisia ja ilmoittaa rekisteröinneistä.

2.   Jäsenvaltioiden REX-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaali;

b)

jäsenvaltioiden keskitetty REX-järjestelmä.

3.   Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen rekisteröidyn viejän järjestelmä, jäljempänä ’kansallinen REX-järjestelmä’.

80 artikla

Jäsenvaltioiden REX-järjestelmän käyttö

Viejät ja jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät jäsenvaltioiden REX-järjestelmää voimassa olevien unionin etuuskohtelujärjestelyjen säännösten mukaisesti.

81 artikla

Tunnistus ja pääsy jäsenvaltioiden REX-järjestelmään

1.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaaliin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

Jotta tulliedustajat voidaan todentaa ja jotta he voivat saada käyttöoikeuden EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaaliin, heidän valtuutuksensa toimia tässä ominaisuudessa on kirjattava UUM&DS-järjestelmään tai jäsenvaltion tämän asetuksen 20 artiklan nojalla käyttöön ottamaan tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmään.

2.   Jäsenvaltioiden keskitettyyn REX-järjestelmään pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden virkamiesten todentaminen ja pääsyoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

3.   Jäsenvaltioiden keskitettyyn REX-järjestelmään pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja pääsyoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

82 artikla

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaali

1.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaalin on oltava yhteentoimiva EU CTP -portaalin kanssa, ja EU CTP -portaali toimii yhteyspisteenä, jonka avulla talouden toimijat ja muut henkilöt voivat esittää pyyntöjä jäsenvaltioiden keskitettyyn REX-järjestelmään.

2.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaalin on oltava yhteentoimiva jäsenvaltioiden keskitetyn REX-järjestelmän kanssa, ja sen on tarjottava uudelleenohjaus mahdolliseen kansalliseen kaupan alan toimijoiden portaaliin.

3.   Niissä jäsenvaltioissa, joissa ei ole luotu kansallista kaupan alan toimijoiden portaalia, EU:n erityistä kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaalia käytetään rekisteröintihakemuksia ja rekisteröintipäätöksiä koskevien tietojen toimittamiseen ja vaihtamiseen sekä näistä johtuvien mahdollisten myöhempien tapahtumien yhteydessä, jotka voivat vaikuttaa tämän asetuksen 79 artiklassa tarkoitettuun alkuperäiseen hakemukseen tai rekisteröintiin.

83 artikla

Jäsenvaltioiden keskitetty REX-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät jäsenvaltioiden keskitettyä REX-järjestelmää tämän asetuksen 82 artiklassa tarkoitettujen rekisteröintihakemusten käsittelyyn, rekisteröintien tallentamiseen, mahdollisten alkuperäiseen hakemukseen tai rekisteröintiin vaikuttavien myöhempien tapahtumien käsittelyyn tai rekisteröintejä koskevien hakujen tekemiseen.

2.   Jäsenvaltioiden keskitetyn REX-järjestelmän on oltava yhteentoimiva EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden jäsenvaltioiden REX-järjestelmän portaalin, asiakasviitetietojärjestelmän ja muiden asiaankuuluvien järjestelmien kanssa.

84 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Kun jäsenvaltio perustaa kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, talouden toimijat ja muut henkilöt käyttävät portaalia rekisteröintihakemuksia ja rekisteröintipäätöksiä koskevien tietojen toimittamiseen ja vaihtamiseen sekä näistä johtuvien mahdollisten myöhempien tapahtumien yhteydessä, jotka voivat vaikuttaa tämän asetuksen 79 artiklassa tarkoitettuun alkuperäiseen hakemukseen tai rekisteröintiin.

2.   Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

3.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva kansallisen REX-järjestelmän kanssa.

85 artikla

Kansallinen REX-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti käyttöönottamaa kansallista REX-järjestelmää tämän asetuksen 84 artiklassa tarkoitettujen rekisteröintihakemusten käsittelyyn, rekisteröintien tallentamiseen, mahdollisten alkuperäiseen hakemukseen tai rekisteröintiin vaikuttavien myöhempien tapahtumien käsittelyyn tai rekisteröintejä koskevien hakujen tekemiseen.

2.   Kansallisen REX-järjestelmän on oltava yhteentoimiva jäsenvaltioiden keskitetyn REX-järjestelmän kanssa ja pysyttävä synkronoituna sen kanssa.

2 jakso

Niiden kolmansien maiden REX-järjestelmä, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely

86 artikla

Niiden kolmansien maiden REX-järjestelmän tarkoitus ja rakenne, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely

1.   Niiden kolmansien maiden REX-järjestelmän, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely, jäljempänä ’kolmansien maiden REX-järjestelmä’, on mahdollistettava se, että kyseisten maiden talouden toimijat voivat valmistella rekisteröityjä viejiä koskevia rekisteröintihakemuksia ja että kyseisten maiden toimivaltaiset viranomaiset voivat käsitellä kyseiset hakemukset sekä hallinnoida näitä rekisteröintejä eli muuttaa ja kumota niitä, peruuttaa kumoamisia ja ilmoittaa rekisteröinneistä.

2.   Kolmansien maiden REX-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

ennakkohakemusjärjestelmä;

b)

kolmansien maiden keskitetty REX-järjestelmä.

87 artikla

Kolmansien maiden REX-järjestelmän käyttö

Kolmansien maiden REX-järjestelmää käytetään tietyissä kolmansissa maissa unionin etuuskohtelujärjestelyjen mukaisesti.

88 artikla

Tunnistus ja pääsy kolmansien maiden REX-järjestelmään

1.   Kolmansien maiden keskitettyyn REX-järjestelmään pääsyä varten suoritettava kolmansien maiden virkamiesten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen EU Loginia ja kolmansien maiden REX-järjestelmän käyttäjien hallintajärjestelmää (T-REX).

2.   Talouden toimijoilla ja muilla henkilöillä on oltava anonyymi pääsy tämän asetuksen 86 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun ennakkohakemusjärjestelmään.

3.   Kolmansien maiden keskitettyyn REX-järjestelmään pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja pääsyoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

4.   Kun unionin etuuskohtelujärjestelyä ei enää sovelleta johonkin kolmanteen maahan, kyseisen kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset säilyttävät käyttöoikeuden kolmansien maiden REX-järjestelmään niin kauan kuin se on tarpeen, jotta kyseiset toimivaltaiset viranomaiset voivat täyttää velvoitteensa.

89 artikla

Tietosuoja kolmansien maiden REX-järjestelmän osalta

Kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kolmansien maiden REX-järjestelmään rekisteröimiä kolmansiin maihin sijoittautuneiden rekisteröityjen henkilötietoja on käsiteltävä asiaankuuluvan unionin etuuskohtelujärjestelyn täytäntöönpanoa ja seurantaa varten.

90 artikla

Niiden kolmansien maiden keskitetty REX-järjestelmä, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely

1.   Kolmansien maiden toimivaltaiset viranomaiset käyttävät jäsenvaltioiden keskitettyä REX-järjestelmää rekisteröintihakemusten käsittelyyn, rekisteröintien tallentamiseen, mahdollisten alkuperäiseen hakemukseen tai rekisteröintiin vaikuttavien myöhempien tapahtumien käsittelyyn tai rekisteröintejä koskevien hakujen tekemiseen.

2.   Kolmansien maiden keskitetyn REX-järjestelmän on oltava yhteentoimiva ennakkohakemusjärjestelmän, asiakasviitetietojärjestelmän ja muiden asiaankuuluvien järjestelmien kanssa.

91 artikla

Niiden kolmansien maiden REX-järjestelmän ennakkohakemusjärjestelmä, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely

1.   Ennakkohakemusjärjestelmä toimii yhteyspisteenä, jonka avulla talouden toimijat ja muut henkilöt voivat toimittaa sähköisesti rekisteröidyn viejän asemaa koskevassa hakemuksessaan olevat tiedot. Ennakkohakemusjärjestelmää ei voi käyttää olemassa olevien rekisteröintien muuttamista tai peruuttamista koskevien pyyntöjen esittämiseen.

2.   Ennakkohakemusjärjestelmän on oltava yhteentoimiva niiden kolmansien maiden REX-järjestelmän kanssa, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely.

XV luku

Unioniaseman selvitystä koskeva järjestelmä

92 artikla

PoUS-järjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   PoUS-järjestelmän on mahdollistettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden välinen viestintä T2L/T2LF-asiakirjojen ja tullikäyttöön tarkoitettujen tavaraluetteloiden (CGM) antamiseksi ja hallinnoimiseksi unionitavaroiden tullioikeudellisen aseman todistamiseksi.

2.   PoUS-järjestelmä sisältää seuraavat yhteiset osat:

a)

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden PoUS-portaali;

b)

keskitetty PoUS-järjestelmä.

3.   Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön seuraavat kansalliset osat:

a)

kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali;

b)

kansallinen PoUS-järjestelmä.

93 artikla

PoUS-järjestelmän käyttö

1.   Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden on käytettävä PoUS-järjestelmää unioniaseman todistavien T2L/T2LF-asiakirjojen ja tullikäyttöön tarkoitettujen tavaraluetteloiden vahvistus- ja rekisteröintipyyntöjen tai ilman vahvistusta tehtävien rekisteröintien esittämiseen sekä tavaroiden esittämisen yhteydessä käytettävien unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevien todisteiden hallinnointiin.

2.   PoUS-järjestelmän avulla talouden toimijat ja muut henkilöt voivat vahvistaa ja rekisteröidä pyyntöjä sekä hallinnoida unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevien todisteiden käyttöä.

94 artikla

Tunnistus ja pääsy keskitettyyn PoUS-järjestelmään

1.   PoUS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää.

2.   PoUS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

PoUS-järjestelmään pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen asianomaisen jäsenvaltion käyttöön ottamaa tunnistamis- ja pääsynhallintajärjestelmää.

3.   PoUS-järjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen UUM&DS-järjestelmää tai komission tarjoamia verkkopalveluja.

95 artikla

EU:n erityinen kaupan alan toimijoiden PoUS-portaali

1.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden PoUS-portaalin on oltava yhteydessä EU CTP -portaaliin, joka on PoUS-järjestelmän yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden PoUS-portaalin on oltava yhteentoimiva keskitetyn PoUS-järjestelmän kanssa.

96 artikla

Keskitetty PoUS-järjestelmä

1.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on käytettävä keskitettyä PoUS-järjestelmää lähetettyjen T2L/T2LF-asiakirjojen ja tullikäyttöön tarkoitettujen tavaraluetteloiden vaihtamiseen ja tallentamiseen.

2.   Keskitetyn PoUS-järjestelmän on oltava yhteentoimiva EU:n erityisen kaupallisen alan toimijoiden PoUS-portaalin kanssa.

97 artikla

Kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali

1.   Jos jäsenvaltio on ottanut käyttöön kansallisen PoUS-järjestelmän tämän asetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti, kansallinen kaupan alan toimijoiden portaali on kansallisen PoUS-järjestelmän tärkein yhteyspiste talouden toimijoille ja muille henkilöille.

2.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on oltava yhteentoimiva mahdollisesti käyttöönotetun kansallisen PoUS-järjestelmän kanssa.

3.   Kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin on tarjottava toimintoja, jotka vastaavat EU:n erityisen kaupan alan toimijoiden PoUS-portaalin tarjoamia toimintoja.

4.   Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansallisen kaupan alan toimijoiden portaalin, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

98 artikla

Kansallinen PoUS-järjestelmä

Kansallisen PoUS-järjestelmän on oltava yhteentoimiva keskitetyn PoUS-järjestelmän kanssa, jotta kansallisessa PoUS-järjestelmässä luodut todisteet ovat saatavilla keskitetyssä järjestelmässä.

XVI luku

Valvontajärjestelmä

99 artikla

Valvontajärjestelmän tarkoitus ja rakenne

1.   Valvontajärjestelmän on koodeksin 56 artiklan 5 kohdan ja sen käyttöä koskevien unionin säädösten mukaisesti mahdollistettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja komission välinen tullivalvontaa koskeva viestintä sekä tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutusta tai vientiä koskevasta tulli-ilmoituksesta poimittujen tietojen kerääminen.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava pyydetyt tiedot tulli-ilmoitusjärjestelmistä valvontajärjestelmään automaattisesti.

3.   Valvontajärjestelmä on keskitetty järjestelmä, joka koostuu yhdestä yhteisestä osasta.

100 artikla

Valvontajärjestelmän käyttö

Valvontajärjestelmän tietoja käytetään vapaaseen liikkeeseen luovutusta ja vientimenettelyjä koskevaan valvontaan, johon kuuluu

a)

komission ja jäsenvaltioiden tulliviranomaisten tukeminen tullitarkastusten ja tullilainsäädännön yhdenmukaisessa soveltamisen varmistamisessa;

b)

riskien minimoiminen muun muassa tiedonlouhinnalla ja vaihtamalla riskitietoja; sekä

c)

jäsenvaltioiden tulliviranomaisten rajalla täytäntöönpanemat erityistoimenpiteet, joista on säädetty muissa unionin säännöksissä.

101 artikla

Tunnistus ja pääsy valvontajärjestelmään

1.   Valvontajärjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava jäsenvaltioiden tulliviranomaisten todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

2.   Valvontajärjestelmän yhteisiin osiin pääsyä varten suoritettava komission henkilöstön todentaminen ja käyttöoikeuden tarkistaminen tapahtuvat käyttäen komission tarjoamia verkkopalveluja.

102 artikla

Keskitetty valvontajärjestelmä

Jäsenvaltiot ja komissio käyttävät keskitettyä valvontajärjestelmää tämän asetuksen 100 artiklassa tarkoitettujen tietojen keräämiseen, tallentamiseen, käsittelyyn ja analysointiin.

XVII luku

Sähköisten järjestelmien toiminta ja niiden käyttöä koskeva koulutus

103 artikla

Sähköisten järjestelmien kehittäminen, testaaminen, käyttöönotto ja hallinnointi

1.   Komissio kehittää ja testaa yhteisiä osia sekä ottaa ne käyttöön ja hallinnoi niitä. Jäsenvaltiot voivat testata niitä. Jäsenvaltiot kehittävät ja testaavat kansallisia osia sekä ottavat ne käyttöön ja hallinnoivat niitä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansalliset osat ovat yhteentoimivia yhteisten osien kanssa.

3.   Komissio laatii ja ylläpitää hajautettuja järjestelmä koskevia yhteisiä eritelmiä tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa.

4.   Jäsenvaltioiden on kehitettävä, käytettävä ja ylläpidettävä rajapintoja sellaisten hajautettujen järjestelmien toimivuuden varmistamiseksi, joita tarvitaan tietojenvaihdossa talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden kanssa kansallisten osien ja rajapintojen kautta sekä muiden jäsenvaltioiden kanssa yhteisten osien kautta.

104 artikla

Sähköisten järjestelmien ylläpito ja muuttaminen

1.   Komissio suorittaa yhteisten osien ylläpidon ja jäsenvaltiot kansallisten osiensa ylläpidon.

2.   Komissio ja jäsenvaltiot varmistavat sähköisten järjestelmien keskeytymättömän toiminnan.

3.   Komissio voi muuttaa sähköisten järjestelmien yhteisiä osia toimintahäiriöiden korjaamiseksi, lisätä niihin uusia toimintoja tai muuttaa olemassa olevia toimintoja.

4.   Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille yhteisten osien muutoksista ja päivityksistä.

5.   Jäsenvaltiot ilmoittavat komissiolle sellaisista kansallisten osien muutoksista ja päivityksistä, joilla voi olla vaikutusta yhteisten osien toimintaan.

6.   Komissio ja jäsenvaltiot saattavat 4 ja 5 kohdassa mainitut sähköisten järjestelmien muutokset ja päivitykset julkisesti saataville.

105 artikla

Sähköisten järjestelmien väliaikainen toimintahäiriö

1.   Jos sähköisiin järjestelmiin tulee koodeksin 6 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettu väliaikainen toimintahäiriö, talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden on toimitettava asianomaisten muodollisuuksien täyttämiseksi vaadittavat tiedot jäsenvaltioiden määrittämää menetelmää käyttäen, joka voi olla muu kuin sähköinen tietojenkäsittelymenetelmä.

2.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on varmistettava, että 1 kohdan mukaisesti toimitetut tiedot asetetaan saataville asiaankuuluviin sähköisiin järjestelmiin seitsemän päivän kuluessa siitä, kun asianomaiset sähköiset järjestelmät ovat jälleen käytettävissä.

3.   Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen, jos sähköiset järjestelmät eivät ole käytettävissä väliaikaisen toimintahäiriön vuoksi.

Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen myös siinä silloin, kun talouden toimijoiden järjestelmät eivät ole käytettävissä ICS2-järjestelmän osalta.

4.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jos ICS2-, AES- tai CRMS-järjestelmään tai tuonnin keskitetyn tulliselvityksen järjestelmään tulee väliaikainen toimintahäiriö, sovelletaan jäsenvaltioiden ja komission sopimaa toiminnan jatkuvuussuunnitelmaa.

5.   ICS2-järjestelmän osalta kunkin jäsenvaltion on päätettävä toiminnan jatkuvuussuunnitelman käyttöönotosta, jos järjestelmän väliaikainen toimintahäiriö vaikuttaa kyseiseen jäsenvaltioon tai jos koodeksin 127 artiklan 4 ja 6 kohdassa tarkoitettu talouden toimija, joka on velvollinen antamaan saapumisen yleisilmoituksen tai tietoja siitä, ei pysty toimittamaan niitä.

6.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jos NCTS-järjestelmään tulee väliaikainen toimintahäiriö, sovelletaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 liitteessä 72–04 tarkoitettua toiminnan jatkuvuutta koskevaa menettelyä.

106 artikla

Yhteisten osien käyttöä ja toimintaa koskeva koulutustuki

Komissio tukee jäsenvaltioita sähköisten järjestelmien yhteisten osien käytössä ja toiminnassa tarjoamalla niille asianmukaista koulutusaineistoa.

XVIII luku

Tietosuoja, tietojen hallinnointi sekä sähköisten järjestelmien omistaminen ja turvallisuus

107 artikla

Henkilötietojen suoja

1.   Sähköisiin järjestelmiin rekisteröityjä henkilötietoja on käsiteltävä tullilainsäädännön ja muun koodeksissa mainitun lainsäädännön täytäntöönpanoa varten ottaen huomioon kunkin sähköisen järjestelmän erityistavoitteet, jotka vahvistetaan tämän asetuksen 4 artiklassa, 7 artiklan 1 kohdassa, 16 artiklan 1 kohdassa, 21 artiklan 1 kohdassa, 30 artiklassa, 35 artiklan 1 kohdassa, 42 artiklan 1 kohdassa, 50 artiklan 1 kohdassa, 57 artiklan 1 kohdassa, 64 artiklan 1 kohdassa, 69 artiklan 1 kohdassa, 73 artiklan 1 kohdassa, 79 artiklan 1 kohdassa, 86 artiklan 1 kohdassa, 92 artiklan 1 kohdassa ja 99 artiklan 1 kohdassa.

2.   Asetuksen (EU) 2018/1725 62 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden henkilötietosuojan alalla toimivien kansallisten valvontaviranomaisten ja Euroopan tietosuojavaltuutetun on tehtävä yhteistyötä varmistaakseen, että sähköisiin järjestelmiin rekisteröityjen henkilötietojen käsittelyä valvotaan koordinoidusti.

3.   Kaikki REX-järjestelmään rekisteröityjen pyynnöt käyttää asetusten (EU) 2016/679 ja (EU) 2018/1725 III luvun mukaisia oikeuksiaan on toimitettava ensin asianomaisen kolmannen maan toimivaltaisille viranomaisille tai henkilötiedot rekisteröineen jäsenvaltion tulliviranomaisille.

Jos rekisteröity on esittänyt tällaisen pyynnön komissiolle pyytämättä oikeuksiaan kolmannen maan toimivaltaisilta viranomaisilta tai henkilötiedot rekisteröineen jäsenvaltion tulliviranomaisilta, komissio toimittaa pyynnön kolmannen maan toimivaltaisille viranomaisille tai tiedot rekisteröineen jäsenvaltion tulliviranomaisille.

Jos kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset tai henkilötiedot rekisteröineen jäsenvaltion tulliviranomaiset eivät myönnä rekisteröidylle viejälle tälle kuuluvia oikeuksia, rekisteröidyn viejän on esitettävä kyseinen pyyntö komissiolle, joka toimii asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 7 alakohdassa ja asetuksen (EU) 2018/1725 3 artiklan 8 alakohdassa määriteltynä rekisterinpitäjänä.

108 artikla

Sähköisissä järjestelmissä olevien tietojen päivittäminen

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisella tasolla rekisteröidyt tiedot vastaavat yhteisiin osiin rekisteröityjä tietoja ja että ne pidetään ajan tasalla.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltioiden on varmistettava ICS2-järjestelmän osalta, että seuraavat tiedot pidetään ajan tasalla ja että ne vastaavat ICS2-järjestelmän yhteisessä tietorekisterissä olevia tietoja:

a)

tiedot, jotka on rekisteröity kansallisella tasolla ja ilmoitettu kansallisesta saapumistietojärjestelmästä ICS2-järjestelmän yhteiseen tietorekisteriin;

b)

tiedot, jotka kansallinen saapumistietojärjestelmä on saanut ICS2-järjestelmän yhteisestä tietorekisteristä.

109 artikla

Tiedonsaannin ja tiedonkäsittelyn rajoitukset

1.   Kun jäsenvaltio on rekisteröinyt tietoja sähköisten järjestelmien yhteisiin osiin, sillä on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä. Myös sellaisella toisella jäsenvaltiolla on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä, joka on osallisena sellaisen hakemuksen käsittelyssä tai sellaisen päätöksen hallinnoinnissa, jota tiedot koskevat.

2.   Kun talouden toimija tai muu henkilö on rekisteröinyt tietoja sähköisten järjestelmien yhteisiin osiin, kyseisellä toimijalla tai muulla henkilöllä on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä. Myös sellaisella jäsenvaltiolla on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä, joka on osallisena sellaisen hakemuksen käsittelyssä tai sellaisen päätöksen hallinnoinnissa, jota tiedot koskevat.

3.   Kun talouden toimija tai muu henkilö on välittänyt tai rekisteröinyt tietoja ICS2-järjestelmän yhteiseen osaan elinkeinonharjoittajien yhteisen käyttöliittymän kautta, kyseisellä talouden toimijalla tai henkilöllä on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä.

4.   Kun jäsenvaltio on rekisteröinyt tietoja keskitettyyn EBTI-järjestelmään, sillä on oikeus käsitellä niitä. Myös toisella jäsenvaltiolla on oikeus käsitellä niitä, jos se on osallisena esimerkiksi tämän asetuksen 26 artiklan mukaisen jäsenvaltioiden tulliviranomaisten välisen kuulemisen kautta sellaisen hakemuksen käsittelyssä, jota tiedot koskevat. Jäsenvaltioiden kaikilla tulliviranomaisilla on pääsy tietoihin 25 artiklan 2 kohdan mukaisesti, samoin komissiolla tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi.

5.   Kun talouden toimija tai muu henkilö on rekisteröinyt tietoja keskitettyyn EBTI-järjestelmään, kyseisellä toimijalla tai henkilöllä on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä. Jäsenvaltioiden kaikilla tulliviranomaisilla on pääsy tietoihin 25 artiklan 2 kohdan mukaisesti, samoin komissiolla tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi.

6.   ICS2-järjestelmän yhteisissä osissa oleviin tietoihin sovelletaan seuraavaa:

a)

jos talouden toimija tai muu henkilö on välittänyt jäsenvaltiolle tietoja ICS2-järjestelmän yhteiseen tietorekisteriin elinkeinonharjoittajien yhteisen käyttöliittymän kautta, kyseisellä jäsenvaltiolla on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä ICS2-järjestelmän yhteisessä tietorekisterissä. Kyseisellä jäsenvaltiolla on tarvittaessa pääsy näihin tietoihin elinkeinonharjoittajien yhteisen käyttöliittymän kautta;

b)

jos jäsenvaltio on välittänyt tai rekisteröinyt tietoja ICS2-järjestelmän yhteiseen tietorekisteriin, kyseisellä jäsenvaltiolla on pääsy näihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä;

c)

myös toisella jäsenvaltiolla on pääsy a ja b alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin ja oikeus käsitellä niitä, jos kyseinen jäsenvaltio on osallisena riskianalyysissä ja/tai tarkastusprosessissa, johon tiedot liittyvät täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 2 kohdan a, b ja d alakohdan, 186 artiklan 5, 7 ja 7 a kohdan sekä 189 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti, lukuun ottamatta täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 186 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyviä riskejä koskevia tietoja, jotka muiden jäsenvaltioiden tulliviranomaiset ovat tallentaneet järjestelmään;

d)

komissio voi käsitellä tietoja yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tämän asetuksen 43 artiklan 2 kohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 182 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja tarkoituksia varten. Komissiolla ja jäsenvaltioilla on pääsy tällaisen käsittelyn tuloksiin;

e)

jäsenvaltiot ja komissio voivat käyttää ja käsitellä tietoja tämän asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tarkoituksia varten tämän asetuksen 112 artiklassa tarkoitetuin edellytyksin sekä jäsenvaltioiden ja komission välisiä käsittelytoimia koskevien erityisten hankesopimusten mukaisesti.

7.   Komissio ja jäsenvaltiot voivat käyttää ja käsitellä ICS2:n yhteisen osan tietoja, jotka komissio on rekisteröinyt ICS2-järjestelmän yhteiseen tietorekisteriin.

8.   Komissio ja jäsenvaltiot voivat käyttää ja käsitellä valvontajärjestelmän tietoja.

9.   Jäsenvaltioiden tulliviranomaiset ja komissio voivat käyttää EU:n jäsenvaltioiden keskitettyyn REX-järjestelmään rekisteröityjä tietoja unionin etuuskohtelujärjestelyjen täytäntöönpanoa ja seurantaa varten.

10.   Niiden kolmansien maiden, joiden kanssa unionilla on etuuskohtelujärjestely, keskitettyyn REX-järjestelmään tallennettuja tietoja voivat käyttää

a)

sen kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset, jossa tiedot on rekisteröity;

b)

jäsenvaltioiden tulliviranomaiset, kun tarkoituksena on tulli-ilmoitusten tarkastaminen koodeksin 188 artiklan mukaisesti tai jälkitarkastus koodeksin 48 artiklan mukaisesti;

c)

komissio, kun tarkoituksena on unionin etuuskohtelujärjestelyjen täytäntöönpano ja valvonta.

11.   Kun jäsenvaltiot ilmoittavat poikkeamista ja ongelmista palvelujen tarjoamiseen liittyvissä operatiivisissa prosesseissa järjestelmissä, joissa komissio toimii henkilötietojen käsittelijänä, komissiolla on pääsy asianomaisiin tietoihin ainoastaan ilmoitetun poikkeaman tai ongelman ratkaisemiseksi. Komissio varmistaa näiden tietojen luottamuksellisuuden koodeksin 12 artiklan mukaisesti.

110 artikla

Järjestelmän omistaminen

1.   Komissio on yhteisten osien omistaja.

2.   Jäsenvaltiot ovat kansallisten osiensa omistajia.

111 artikla

Järjestelmän turvaaminen

1.   Komissio varmistaa yhteisten osien tietoturvan. Jäsenvaltiot varmistavat kansallisten osien tietoturvan.

Tätä varten komissio ja jäsenvaltiot toteutettavat tarvittavat toimenpiteet

a)

estääkseen henkilöitä, joilla ei ole siihen valtuuksia, käyttämästä tietojen käsittelyyn käytettäviä laitteita;

b)

estääkseen henkilöitä, joilla ei ole siihen valtuuksia, syöttämästä, lukemasta, muuttamasta tai poistamasta tietoja;

c)

havaitakseen a ja b alakohdassa tarkoitetun toiminnan.

2.   Komissio ja jäsenvaltiot tiedottavat toisilleen kaikesta toiminnasta, joka voi vaarantaa sähköisten järjestelmien tietoturvan.

3.   Komissio ja jäsenvaltiot laativat tietoturvasuunnitelman kaikkia järjestelmiä varten.

112 artikla

Järjestelmien rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä

Tämän asetuksen 1 artiklassa tarkoitettujen järjestelmien ja henkilötietojen käsittelyn osalta sovelletaan seuraavaa:

a)

jäsenvaltiot toimivat asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 7 alakohdassa määriteltyinä rekisterinpitäjinä, noudattaen kyseisen asetuksen velvoitteita,

b)

komissio toimii asetuksen (EU) 2018/1725 3 artiklan 12 alakohdassa määriteltynä henkilötietojen käsittelijänä noudattaen kyseisen asetuksen velvoitteita,

c)

poiketen siitä, mitä b alakohdassa säädetään, komissio toimii yhdessä jäsenvaltioiden kanssa ICS2-järjestelmän yhteisenä rekisterinpitäjänä,

kun käsitellään tietoja yhteisten vaarattomuutta ja turvallisuutta koskevien riskinarviointiperusteiden ja -mallien sekä tarkastustoimenpiteiden ja tarkastusten painopistealueiden täytäntöönpanon seurantaa ja arviointia varten tämän asetuksen 109 artiklan 6 kohdan d alakohdan mukaisesti.

kun tietoja käsitellään lisätietojen keräämistä, tallentamista, käsittelyä ja analysointia varten saapumisen yleisilmoitusten yhteydessä ja tämän asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen riskinhallintaprosessien tukemiseksi tämän asetuksen 109 artiklan 6 kohdan e alakohdassa säädetyin edellytyksin.

d)

poiketen siitä, mitä b alakohdassa säädetään, komissio toimii yhdessä jäsenvaltioiden kanssa myös CRMS-järjestelmän yhteisenä rekisterinpitäjänä;

e)

poiketen siitä, mitä b alakohdassa säädetään, komissio toimii yhdessä jäsenvaltioiden kanssa REX-järjestelmän yhteisenä rekisterinpitäjänä,

kun tietoja käsitellään tarkoituksena synkronoida ne kansallisen järjestelmän kanssa;

kun tietoja käsitellään tarkoituksena tulli-ilmoitusten tarkastaminen koodeksin 188 artiklan mukaisesti tai jälkitarkastus koodeksin 48 artiklan mukaisesti;

kun tietoja käsitellään tilastointi- ja valvontatarkoituksissa, jotka liittyvät REX-järjestelmän käyttöön EU:n jäsenvaltioissa;

kun tietoja käsitellään tilastointi- ja valvontatarkoituksissa, jotka liittyvät REX-järjestelmän käyttöön kolmansissa maissa.

f)

poiketen siitä, mitä b alakohdassa säädetään, komissio toimii yhdessä jäsenvaltioiden kanssa valvontajärjestelmän yhteisenä rekisterinpitäjänä,

113 artikla

Tietojen säilyttämisaika

1.   Tietojen säilyttämisajan niiden järjestelmien osalta, joissa jäsenvaltiot ovat tämän asetuksen 112 artiklassa määriteltyjä rekisterinpitäjiä, määrittävät kyseiset jäsenvaltiot tullilainsäädännön vaatimukset huomioon ottaen ja ilmoittavat tämän ajanjakson komissiolle.

2.   Tietojen säilyttämisaika niiden järjestelmien osalta, joissa komissio ja jäsenvaltiot ovat yhteisiä rekisterinpitäjiä, määritellään seuraavasti:

a)

ICS2-järjestelmä: 10 vuotta alkaen siitä hetkestä, kun tietoja käsitellään ensimmäisen kerran keskitetyssä järjestelmässä;

b)

REX-järjestelmä: 10 vuotta rekisteröinnin peruuttamisen jälkeen;

c)

CRMS-järjestelmä: 10 vuotta alkaen siitä hetkestä, kun tietoja käsitellään ensimmäisen kerran keskitetyssä järjestelmässä;

d)

Valvontajärjestelmä: 10 vuotta alkaen siitä hetkestä, kun tietoja käsitellään ensimmäisen kerran keskitetyssä järjestelmässä.

3.   Tietojen säilyttämisaikaa sovelletaan kaikkiin sähköisten järjestelmien kattamiin tietoihin.

4.   Sen estämättä, mitä 2 kohdassa säädetään, jos sähköisiin järjestelmiin tallennettuihin tietoihin liittyen on haettu muutosta tai aloitettu oikeuskäsittely, kyseiset tiedot on säilytettävä, kunnes muutoksenhakumenettely tai tuomioistuinmenettely on päättynyt.

XIX luku

Loppusäännökset

114 artikla

Sähköisten järjestelmien arviointi

Komissio ja jäsenvaltiot tekevät arviointeja vastuulleen kuuluvista osista ja analysoivat erityisesti näiden osien turvallisuutta ja eheyttä sekä näissä osissa käsiteltävien tietojen luottamuksellisuutta.

Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen kyseisten arviointien tulokset.

115 artikla

Kumoaminen

Kumotaan täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/414.

Viittauksia kumottuun täytäntöönpanoasetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen.

116 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 1 päivänä kesäkuuta 2023.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)  EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1.

(2)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/2151, annettu 13 päivänä joulukuuta 2019, unionin tullikoodeksissa säädettyjen sähköisten järjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa koskevan työohjelman vahvistamisesta (EUVL L 325, 16.12.2019, s. 168).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447, annettu 24 päivänä marraskuuta 2015, unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EUVL L 343, 29.12.2015, s. 558).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39).

(6)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/414, annettu 8 päivänä maaliskuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 mukaisten tietojen vaihtamiseen ja tallentamiseen tarkoitettujen sähköisten järjestelmien kehittämistä, ylläpitämistä ja käyttämistä koskevista teknisistä järjestelyistä (EUVL L 81, 9.3.2021, s. 37).

(7)  Komission delegoitu asetus (EU) 2015/2446, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta (EUVL L 343, 29.12.2015, s. 1).

(8)  Neuvoston direktiivi (EU) 2020/262, annettu 19 päivänä joulukuuta 2019, valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (EUVL L 58, 27.2.2020, s. 4.).

(9)  Komission delegoitu asetus (EU) 2016/341, annettu 17 päivänä joulukuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä unionin tullikoodeksin tiettyjä säännöksiä koskevilla siirtymäsäännöksillä sikäli kuin asiaankuuluvat sähköiset järjestelmät eivät ole vielä toiminnassa ja komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 muuttamisesta (EUVL L 69, 15.3.2016, s. 1).

(10)  Euroopan talousyhteisön, Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan, Islannin tasavallan, Norjan kuningaskunnan, Ruotsin kuningaskunnan ja Sveitsin valaliiton välinen yhteistä passitusmenettelyä koskeva yleissopimus (EYVL L 226, 13.8.1987, s. 2).