|
17.2.2023 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 50/28 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/364,
annettu 16 päivänä helmikuuta 2023,
unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle ”IPA Family 1” Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 mukaisesti
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä toukokuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 (1) ja erityisesti sen 44 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Ecolab Deutschland GmbH toimitti 10 päivänä kesäkuuta 2016 Euroopan kemikaalivirastolle, jäljempänä ’kemikaalivirasto’, hakemuksen asetuksen (EU) N:o 528/2012 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti saadakseen unionin luvan kyseisen asetuksen liitteessä V määriteltyihin valmisteryhmiin 2 ja 4 kuuluvalle biosidivalmisteperheelle ”IPA Family 1” ja antoi kirjallisen vahvistuksen siitä, että Alankomaiden toimivaltainen viranomainen oli suostunut arvioimaan hakemuksen. Hakemus kirjattiin numerolla BC-HN024859-20 biosidivalmisterekisteriin. |
|
(2) |
Biosidivalmisteperhe ”IPA Family 1” sisältää tehoaineena 2-propanolia, joka sisältyy asetuksen (EU) N:o 528/2012 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun unionin hyväksyttyjen tehoaineiden luetteloon valmisteryhmien 2 ja 4 osalta. |
|
(3) |
Arvioinnista vastaava toimivaltainen viranomainen toimitti 25 päivänä elokuuta 2021 asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti arviointiraportin ja arviointinsa päätelmät kemikaalivirastolle. |
|
(4) |
Kemikaalivirasto toimitti 23 päivänä maaliskuuta 2022 komissiolle asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 3 kohdan mukaisesti biosidivalmisteperhettä ”IPA Family 1” koskevan lausuntonsa (2), luonnoksen biosidivalmisteen ominaisuuksia koskevasta yhteenvedosta, jäljempänä ’valmisteyhteenveto’, ja lopullisen arviointiraportin kyseisestä biosidivalmisteperheestä. |
|
(5) |
Lausunnossa todetaan, että biosidivalmisteperhe ”IPA Family 1” on asetuksen (EU) N:o 528/2012 3 artiklan 1 kohdan s alakohdassa tarkoitettu biosidivalmisteperhe, että sille voidaan myöntää unionin lupa kyseisen asetuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja että – kunhan valmisteyhteenvedon luonnosta noudatetaan – se täyttää kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 ja 6 kohdassa vahvistetut edellytykset. |
|
(6) |
Kemikaalivirasto toimitti 12 päivänä huhtikuuta 2022 komissiolle valmisteyhteenvedon luonnoksen kaikilla unionin virallisilla kielillä asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 4 kohdan mukaisesti. |
|
(7) |
Komissio on kemikaaliviraston lausunnon kanssa samaa mieltä ja katsoo sen vuoksi, että biosidivalmisteperheelle ”IPA Family 1” on aiheellista myöntää unionin lupa. |
|
(8) |
Kemikaalivirasto suosittelee lausunnossaan, että luvanhaltija tekee luvan edellytyksenä pitkän aikavälin varastointistabiiliutta huonelämpötilassa koskevan testin metavalmisteyhteenvedossa 1.3 olevalle valmisteelle ”Klercide 70/30 IPA Aerosol” niissä myyntipakkauksissa, joissa se asetetaan saataville markkinoilla. Testissä olisi tarkasteltava kyseisen valmisteen asiaankuuluvia fysikaalisia, kemiallisia ja teknisiä ominaisuuksia sekä ennen varastointia että sen jälkeen, jotta voidaan vahvistaa 24 kuukauden säilyvyysaika. Luvanhaltijan olisi sisällytettävä testiraporttiin tiedot pakkauksen stabiiliudesta, sumutusominaisuuksista ja sisäisestä paineesta ennen varastointia ja sen jälkeen. Komissio on samaa mieltä suosituksesta ja katsoo, että kyseisen testin tulosten toimittamisen olisi oltava asetuksen (EU) N:o 528/2012 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti edellytyksenä biosidivalmisteperheen ”IPA Family 1” asettamiselle saataville markkinoilla ja käytölle. Komissio katsoo myös, että se, että tiedot on toimitettava luvan myöntämisen jälkeen, ei vaikuta päätelmään, jonka mukaan kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetty edellytys täyttyy olemassa olevien tietojen perusteella. |
|
(9) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän biosidivalmistekomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Myönnetään yritykselle Ecolab Deutschland GmbH lupanumerolla EU-0028425-0000 unionin lupa biosidivalmisteperheen ”IPA Family 1” asettamiseen saataville markkinoilla ja käyttöön liitteessä II esitetyn biosidivalmisteen ominaisuuksia koskevan yhteenvedon mukaisesti, kunhan liitteessä I vahvistettuja ehtoja ja edellytyksiä noudatetaan.
Unionin lupa on voimassa 9 päivästä maaliskuuta 202328 päivään helmikuuta 2033.
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 16 päivänä helmikuuta 2023.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 167, 27.6.2012, s. 1.
(2) Kemikaaliviraston lausunto unionin luvan myöntämisestä valmisteperheelle ”IPA Family 1”, 1.3.2022 (ECHA/BPC/316/2022), https://echa.europa.eu/bpc-opinions-on-union-authorisation.
LIITE I
Ehdot ja edellytykset (EU-0028425-0000)
Luvanhaltijan on tehtävä pitkän aikavälin varastointistabiiliutta huonelämpötilassa koskeva testi metavalmisteyhteenvedossa 1.3 olevalle valmisteelle ”Klercide 70/30 IPA Aerosol” niissä myyntipakkauksissa, joissa se asetetaan saataville markkinoilla. Pitkän aikavälin varastointistabiiliutta huonelämpötilassa koskevassa testissä on tarkasteltava kyseisen valmisteen asiaankuuluvia fysikaalisia, kemiallisia ja teknisiä ominaisuuksia sekä ennen varastointia että sen jälkeen biosidivalmisteasetusta koskevien ohjeiden (Guidance on the Biocidal Products Regulation Volume I: Identity of the active substance/physico-chemical properties/analytical methodology – Information Requirements, Evaluation and Assessment (ECHA, maaliskuu 2022) (1)) 2.6.4 kohdan mukaisesti, jotta voidaan vahvistaa 24 kuukauden säilyvyysaika. Luvanhaltijan on sisällytettävä tutkimusraporttiin tiedot pakkauksen stabiiliudesta, sumutusominaisuuksista ja sisäisestä paineesta ennen varastointia ja sen jälkeen.
Luvanhaltijan on toimitettava kyseisen tutkimuksen tulokset kemikaalivirastolle viimeistään 9 päivänä tammikuuta 2024.
(1) https://echa.europa.eu/documents/10162/23036412/bpr_guidance_vol_i_parts_abc_en.pdf/31b245e5-52c2-f0c7-04db-8988683cbc4b
LIITE II
Valmisteyhteenveto (SPC) biosidivalmisteperhettä varten
IPA Family 1
Valmisteryhmä 2: Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä (desinfiointiaineet)
Valmisteryhmä 4: Tilat, joissa on elintarvikkeita tai rehuja (desinfiointiaineet)
Lupanumero: EU-0028425-0000
Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero: EU-0028425-0000
I OSA
ENSIMMÄISEN TASON TIEDOT
1. HALLINNOLLISIA TIETOJA
1.1 Valmisteperheen nimi
|
Nimi |
IPA Family 1 |
1.2 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä PT04 – Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja |
1.3 Luvanhaltija
|
Luvanhaltijan nimi ja osoite |
Nimi |
Ecolab Deutschland GmbH |
|
Osoite |
Ecolab Allee 1, 40789 Monheim am Rhein Saksa |
|
|
Lupanumero |
EU-0028425-0000 |
|
|
Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero |
EU-0028425-0000 |
|
|
Luvan myöntämispäivä |
9.3.2023 |
|
|
Luvan voimassaolon päättymispäivä |
28.2.2033 |
|
1.4 Biosidivalmisteiden valmistaja(t)
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Europe GmbH |
|
Valmistajan osoite |
Richtistrasse, 7, 8304 Wallisellen Sveitsi |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Richtistrasse, 7, 8304 Wallisellen Sveitsi |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Limited |
|
Valmistajan osoite |
Brunel Way, Baglan Energy Park, SA11 2GA Neath Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Brunel Way, Baglan Energy Park, SA11 2GA Neath Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistajan nimi |
Laboratoires Prodene Klint |
|
Valmistajan osoite |
Rue Denis Papin, 2 Z.I. Mitry Compans, F-77290 Mitry Mory Ranska |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Rue Denis Papin, 2 Z.I. Mitry Compans, F-77290 Mitry Mory Ranska |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Leeds |
|
Valmistajan osoite |
Lotherton Way, Garforth, LS25 2JY Leeds Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Lotherton Way, Garforth, LS25 2JY Leeds Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistajan nimi |
Esoform SpA. |
|
Valmistajan osoite |
Viale del Lavoro 10, 45100 Rovigo Italia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Viale del Lavoro 10, 45100 Rovigo Italia |
|
Valmistajan nimi |
Nalco Deutschland Manufacturing GmbH und Co.KG |
|
Valmistajan osoite |
Justus-von-Liebig-Str. 11, D-64584 Biebesheim Saksa |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Justus-von-Liebig-Str. 11, D-64584 Biebesheim Saksa |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab NETHERLANDS BV |
|
Valmistajan osoite |
Brugwal 11, 3432NZ Nieuwegein Alankomaat |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Brugwal 11, 3432NZ Nieuwegein Alankomaat |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Weavergate |
|
Valmistajan osoite |
Winnington Avenue, CW8 3AA Northwich Cheshire Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Winnington Avenue, CW8 3AA Northwich Cheshire Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Mullingar, Ireland |
|
Valmistajan osoite |
Forest Park, Zone C Mullingar Ind. Estate, – Mullingar, Co. Westmeath, Irlanti |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Forest Park, Zone C Mullingar Ind. Estate, – Mullingar, Co. Westmeath, Irlanti |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab d.o.o. |
|
Valmistajan osoite |
Vajngerlova 4, 2000 Maribor Slovenia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Vajngerlova 4, 2000 Maribor Slovenia |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Rozzano, Italy |
|
Valmistajan osoite |
Via A. Grandi 9/11, 20089 Rozzano (MI) Italia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Via A. Grandi 9/11, 20089 Rozzano (MI) Italia |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab B.V.B.A |
|
Valmistajan osoite |
Havenlaan 4, 3980 Tessenderlo Belgia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Havenlaan 4, 3980 Tessenderlo Belgia |
|
Valmistajan nimi |
Nalco Española Manufacturing, SLU |
|
Valmistajan osoite |
C/Tramuntana s/n Polígono Industrial de Celrà, 17460 Celrà Espanja |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
C/Tramuntana s/n Polígono Industrial de Celrà, 17460 Celrà Espanja |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab production France SAS |
|
Valmistajan osoite |
BP509, Avenue de Général Patton, 51006 Châlons-en-Champagne Ranska |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
BP509, Avenue de Général Patton, 51006 Châlons-en-Champagne Ranska |
|
Valmistajan nimi |
Ecolab Mandra, Greece |
|
Valmistajan osoite |
25km Old National Road Athens- Theve, – Mandra Attica Kreikka |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
25km Old National Road Athens- Theve, – Mandra Attica Kreikka |
|
Valmistajan nimi |
NALCO FINLAND MANUFACTURING OY |
|
Valmistajan osoite |
Kivikummuntie 1, FIN-07955 Tesjoki Suomi |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Kivikummuntie 1, FIN-07955 Tesjoki Suomi |
|
Valmistajan nimi |
Manufacturing Plant Cisterna Nalco |
|
Valmistajan osoite |
Via Ninfina II, 4012 Cisterna di Latina, Italia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Via Ninfina II, 4012 Cisterna di Latina Italia |
|
Valmistajan nimi |
Manufacturing Plant Fawley Nalco |
|
Valmistajan osoite |
One buisness center 1180, SO45 3NP Hartley Hants Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
One buisness center 1180, SO45 3NP Hartley Hants Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistajan nimi |
Nalco Champion Plant, Tooling Plant, Aberdeen Nalco |
|
Valmistajan osoite |
Minto Avenue, Alten Industrial Estate, AB12 3JZ Aberdeen Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Minto Avenue, Alten Industrial Estate, AB12 3JZ Aberdeen Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistajan nimi |
Microtek Medical B.V. |
|
Valmistajan osoite |
Hekkehorst, 24, 7207 BN Zutphen Alankomaat |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Hekkehorst, 24, 7207 BN Zutphen Alankomaat |
|
Valmistajan nimi |
Microtek Medical Malta Ltd. |
|
Valmistajan osoite |
Sorbonne Centre F20 Mosta Technopark, MST 3000 Mosta Malta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Sorbonne Centre F20 Mosta Technopark, MST 3000 Mosta Malta |
|
Valmistajan nimi |
Innovate GmbH |
|
Valmistajan osoite |
Am Hohen Stein, 11, 06618 Naumburg Saksa |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Am Hohen Stein, 11, 06618 Naumburg Saksa |
|
Valmistajan nimi |
CHRISTEYNS FRANCE SA. |
|
Valmistajan osoite |
31 rue de la Maladrie, 44120 Vertou Ranska |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
54 avenue de la Plaine – ZI, 13106 Rousset Ranska |
|
Valmistajan nimi |
Techtex |
|
Valmistajan osoite |
Units 7 & 8, Rhodes Business Park, Silbum Way, M24 4NE Middelton, Manchester Yhdistynyt kuningaskunta |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Units 7 & 8, Rhodes Business Park, Silbum Way, M24 4NE Middelton, Manchester Yhdistynyt kuningaskunta |
1.5 Tehoaineen/tehoaineiden valmistaja(t)
|
Tehoaine |
Propan-2-oli |
|
Valmistajan nimi |
Ineos Solvents Germany GmbH |
|
Valmistajan osoite |
Römerstraße 733, 47443 Moers Saksa |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Shamrockstrasse 88, D-44623 Herne Saksa Romestrasse, 733, D-47443, D-47443 Moers Saksa |
|
Tehoaine |
Propan-2-oli |
|
Valmistajan nimi |
Shell Chemicals Europe B.V. |
|
Valmistajan osoite |
Postbus 2334, 3000 CH Rotterdam Alankomaat |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Chemie BV/Shell Nederland Raffinaderij B.V., Vondelingenweg 601, 3196 KK Rotterdam-Pernis, Alankomaat |
|
Tehoaine |
Propan-2-oli |
|
Valmistajan nimi |
ExxonMobil Chemical Europe |
|
Valmistajan osoite |
Hermeslaan 2, 1831 Machelen, Belgia |
|
Valmistuspaikkojen sijainti |
Fawley Refinery and Petrochemical Plant, Fawley, SO45 1TX Southampton Yhdistynyt kuningaskunta Baton Rouge Chemical Plant 4999 Scenic Highway, 70805–3359 LA Yhdysvallat |
2. VALMISTEPERHEEN KOOSTUMUS JA FORMULAATIO
2.1 Laadulliset ja määrälliset tiedot valmisteperheen koostumuksesta
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
30,3 |
65,66 |
2.2 Valmistetyyppi(-tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
AL – Kaikki muut nesteet AE – Aerosoli XX -Käyttövalmis puhdistuspyyhe, joka on kyllästetty vesipohjaisella nesteellä |
II OSA
TOISEN TASON TIEDOT – VALMISTEYHTEENVETO (SPC) – META-SPC(T)
META SPC 1
1. META SPC 1 – HALLINNOLLISET TIEDOT
1.1 Meta SPC 1 – tunniste
|
Tunniste |
Meta-SPC 1.1 |
1.2 Lupanumeron pääte
|
Numero |
1–1 |
1.3 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
2. META SPC 1 – KOOSTUMUS
2.1 Meta SPC 1 t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
60,61 |
65,66 |
2.2 Meta SPC 1 – formuloinnin tyyppi (tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
AL – Kaikki muut nesteet |
3. META SPC 1 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET
|
Vaaralausekkeet |
Helposti syttyvä neste ja höyry. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Toistuva altistus voi aiheuttaa ihon kuivumista tai halkeilua. |
|
Turvalausekkeet |
Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty. Käytä silmiensuojainta. Käytä kasvonsuojainta. |
4. META SPC 1 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)
4.1 Käytön kuvaus
Taulukko 1. Käyttö # 1 – Käyttö # 1.1 – Puhdastilojen pintojen desinfiointi suihkuttamalla tai moppaamalla
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
|
Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä |
- |
|
Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe) |
Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Bakteerit Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Hiivat Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Sienet Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Vaipalliset virukset Kehitysvaihe: Ei tietoja |
|
Käyttöalue |
sisäkäyttö Puhdastilojen kovien ei-huokoisten pintojen desinfiointi biotieteiden alalla. |
|
Annostelutapa/-tavat |
Menetelmä: Suihkepullo tai moppaus Yksityiskohtainen kuvaus: Levitetään suoraan pinnoille suihkepullolla, minkä jälkeen levitetään kuivalla pyyhkeellä tai mopilla. |
|
Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus |
Käyttömäärä: noin 18 ml/m2 Laimennus (%): 0 Annostelukertojen määrä ja ajankohta: Tarvittaessa |
|
Käyttäjäryhmä(t) |
ammattilainen |
|
Pakkauskoot ja pakkausmateriaali |
0,5 litran – 10 litran Polyvinyylipyrrolidoni (PVP) tai (suuritiheyksinen polyeteteeni (HDPE)-pullo/säiliö (suihkepullolla ja ilman) |
4.1.1 Käyttökohtaiset käyttöohjeet
Puhdista ja kuivaa pinnat ennen desinfiointia.
Levitys suihkepullolla suoraan pinnalle: Avaa suutin ennen käyttöä. Jotta teho olisi mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Varmista pintojen täydellinen kastelu (enintään 18 ml/m2, mikä vastaa 20 suihketta/m2), minkä jälkeen levitä kuivalla pyyhkeellä. Anna vaikuttaa 5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja vaipallisille viruksille ja 15 minuuttia sienille. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Älä siirrä tuotetta toiseen suihkepulloon, vaan levitä toimitetulla suihkepullolla.
Levitys pinnoille moppaamalla: Kyllästä puhdas moppi nesteellä moppausämpärissä ja levitä desinfioitavalle pinnalle. Varmista pinnan täydellinen kastuminen (enintään 18 ml/m2). Anna vaikuttaa 5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja vaipallisille viruksille ja 15 minuuttia sienille. Lisäpyyhkimistä ei tarvita.
Älä sekoita tuotetta muiden tuotteiden kanssa. Älä kaada käyttämätöntä tuotetta takaisin alkuperäiseen säiliöön.
4.1.2 Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet
Varottava kemikaalin joutumista silmiin.
Moppauksen aikana tulee käyttää käsineitä, silmiensuojainta ja hengityssuojaimia, joiden suojakerroin on 10. Suojaamattomia henkilöitä ei saa olla huoneessa moppausdesinfioinnin aikana.
4.1.3 Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
Mahdolliset terveysvaikutukset
Silmät – Ärsyttää voimakkaasti silmiä.
Iho – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Nieleminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Hengitysteitse – Kemikaalin hengittäminen saattaa vaikuttaa keskushermostoon.
Pitkäaikainen altistuminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Ensiaputoimenpiteet
JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhtele vedellä. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtelua 5 minuutin ajan. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Riisu saastunut vaatetus ja pese ennen uudelleenkäyttöä. Pese iho vedellä. Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhtele suu. Anna jotain juotavaa, jos altistunut henkilö on nieltäväksi. ÄLÄ aiheuta oksentelua. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
4.1.4 Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet
Katso yleiset käyttöohjeet (5.4).
4.1.5 Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa
Katso yleiset käyttöohjeet (5.5).
5. YLEISET KÄYTTÖOHJEET (1) – META SPC 1
5.1 Käyttöohjeet
Katso META-SPC 1:n käyttökohtaiset käyttöohjeet
5.2 Riskinhallintatoimet
Katso META-SPC 1:n käyttökohtaiset riskinhallintatoimenpiteet
5.3 Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi
Katso META-SPC 1:n käyttökohtaiset tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
5.4 Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä
Tuote
Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Jos kierrätys ei ole käytännöllistä, tee hävitys paikallisten määräysten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.
Saastunut pakkaus
Hävitä kuten käyttämättön tuote. Tyhjät pakkaukset on vietävä hyväksyttyyn jätteenkäsittelylaitokseen kierrätystä tai hävitystä varten. Älä käytä tyhjiä säiliöitä uudelleen. Hävitä paikallisten, alueellisten, kansallisten ja/tai kansainvälisten määräysten mukaisesti.
Tuotejäämät
Älä hävitä käyttämätöntä tuotetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesuallas, WC…) eikä viemäriin.
Hävitä käyttämätön tuote, sen pakkaus ja kaikki muu jäte paikallisten määräysten mukaisesti.
5.5 Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa
Säilytettävä suojassa suoralta auringonvalolta ja lämpötilassa 0 °C – 25 °C
Säilyvyysaika: 24 kuukautta
6. MUUT TIEDOT
Käyttöturvallisuustiedot ja tekniset tiedot ovat saatavilla ammattikäyttäjille pyynnöstä.
Hyväksyttävää altistumistasoa (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 17,9 mg/painokilo/vrk ammattityöntekijöille ja hyväksyttävä altistumistaso (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 10,7 mg/painokilo/vrk käytettiin riskinarvioinnin arviointiraportissa, joka koski Propan-2-olia valmisteryhmässä 2 (PT2) – Saksa – (tammikuu 2015).
7. KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 1 – YKSITTÄISET VALMISTEET
7.1 Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus
|
Kauppanimi |
Klercide 70/30 IPA |
Markkina-alue: EU |
|||
|
Lupanumero |
EU-0028425-0001 1-1 |
||||
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
63,27 |
META SPC 2
1. META SPC 2 – HALLINNOLLISET TIEDOT
1.1 Meta SPC 2 – tunniste
|
Tunniste |
Meta-SPC 1.2 |
1.2 Lupanumeron pääte
|
Numero |
1–2 |
1.3 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
2. META SPC 2 – KOOSTUMUS
2.1 Meta SPC 2 t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
60,61 |
65,66 |
2.2 Meta SPC 2 – formuloinnin tyyppi (tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
XX -Käyttövalmis puhdistuspyyhe, joka on kyllästetty vesipohjaisella nesteellä |
3. META SPC 2 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET
|
Vaaralausekkeet |
Helposti syttyvä neste ja höyry. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Toistuva altistus voi aiheuttaa ihon kuivumista tai halkeilua. |
|
Turvalausekkeet |
Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty. |
4. META SPC 2 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)
4.1 Käytön kuvaus
Taulukko 2. Käyttö # 1 – Käyttö # 2.1 – Puhdastilojen pintojen desinfiointi pyyhkimällä
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
|
Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä |
- |
|
Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe) |
Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Bakteerit Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Hiivat Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Sienet Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Vaipalliset virukset Kehitysvaihe: Ei tietoja |
|
Käyttöalue |
sisäkäyttö Puhdastilojen kovien ei-huokoisten pintojen desinfiointi pyyhkimällä biotieteiden alalla. |
|
Annostelutapa/-tavat |
Menetelmä: Pyyhkiminen Yksityiskohtainen kuvaus: Levitetään suoraan pinnoille pyyhkimällä esikostutetuilla kosteuspyyhkeillä. |
|
Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus |
Käyttömäärä: noin ml/m2 Laimennus (%): 0 Annostelukertojen määrä ja ajankohta: Purkki (200 kosteuspyyhettä/pakkaus, 230×200, synteettinen/selluloosasekoitus): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0.13 m2 Purkki (100 kosteuspyyhettä/pakkaus, 200×230, synteettinen/selluloosasekoitus): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0.23 m2 Moppi (10 kosteuspyyhettä/pakkaus, 420×250, polyesteri/selluloosa): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 1,1 m2 Pussi (15 kosteuspyyhettä/pakkaus, 200×200, polyesteri/selluloosa): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0,33 m2 Pussi (10 kosteuspyyhettä/pakkaus, 200×200, 100 % polyesteri): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0,51 m2 Pussi (15 kosteuspyyhettä/pakkaus, 300×300, polyesteri/selluloosa): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0,47 m2 Pussi (10 kosteuspyyhettä/pakkaus, 300×300, 100 % polyesteri): yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0,73 m2 |
|
Käyttäjäryhmä(t) |
ammattilainen |
|
Pakkauskoot ja pakkausmateriaali |
Purkki (HDPE) (100–200 kosteuspyyhettä/pakkaus, 200×230, synteettinen/selluloosasekoitus) Pussi (10–30 kosteuspyyhettä/pakkaus, 200×200, polyesteri/selluloosa, 100 % polyesteri) Pussi (10–30 kosteuspyyhettä/pakkaus, 300×300, polyesteri/selluloosa, 100 % polyesteri) Moppikosteuspyyhe (10–30 kosteuspyyhettä/pakkaus, 420×250, polyesteri/selluloosa) |
4.1.1 Käyttökohtaiset käyttöohjeet
Puhdista ja kuivaa pinnat ennen desinfiointia.
Pyyhkiminen: Pyyhi desinfioitava pinta. Käytä kosteuspyyhettä kerran. Varmista pinnan täydellinen kastuminen (enintään 10 ml/m2).
Yhdellä kosteuspyyhkeellä voi desinfioida noin 0,13–1,1 m2 kosteuspyyhkeestä riippuen.
Anna vaikuttaa 5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja vaipallisille viruksille ja 15 minuuttia sienille. Hävitä kosteuspyyhkeet asianmukaiseen suljettuun jäteastiaan heti käytön jälkeen. Lisäpyyhkimistä ei tarvita.
Monipakkauksen tapauksessa sulje kosteuspyyhepakkaus avaamisen jälkeen.
Älä sekoita muiden tuotteiden kanssa.
4.1.2 Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet
4.1.3 Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
Mahdolliset terveysvaikutukset
Silmät – Ärsyttää voimakkaasti silmiä.
Iho – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Nieleminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Hengitysteitse – Kemikaalin hengittäminen saattaa vaikuttaa keskushermostoon.
Pitkäaikainen altistuminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Ensiaputoimenpiteet
JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhtele vedellä. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtelua 5 minuutin ajan. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Riisu saastunut vaatetus ja pese ennen uudelleenkäyttöä. Pese iho vedellä. Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhtele suu. Anna jotain juotavaa, jos altistunut henkilö on nieltäväksi. ÄLÄ aiheuta oksentelua. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
4.1.4 Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet
Katso yleiset käyttöohjeet (5.4).
4.1.5 Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa
Katso yleiset käyttöohjeet (5.5).
5. YLEISET KÄYTTÖOHJEET (2) – META SPC 2
5.1 Käyttöohjeet
Katso META-SPC 2:n käyttökohtaiset käyttöohjeet
5.2 Riskinhallintatoimet
Katso META-SPC 2:n käyttökohtaiset riskinhallintatoimenpiteet
5.3 Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi
Katso META-SPC 2:n käyttökohtaiset tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
5.4 Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä
Tuote
Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Jos kierrätys ei ole käytännöllistä, tee hävitys paikallisten määräysten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.
Saastunut pakkaus
Hävitä kuten käyttämätön tuote. Tyhjät pakkaukset on vietävä hyväksyttyyn jätteenkäsittelylaitokseen kierrätystä tai hävitystä varten. Älä käytä tyhjiä säiliöitä uudelleen. Hävitä paikallisten, alueellisten, kansallisten ja/tai kansainvälisten määräysten mukaisesti.
Tuotejäämät
Älä hävitä käyttämätöntä tuotetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesuallas, WC…) eikä viemäriin.
Hävitä käyttämätön tuote, sen pakkaus ja kaikki muu jäte paikallisten määräysten mukaisesti.
5.5 Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa
Säilytettävä suojassa suoralta auringonvalolta ja lämpötilassa 0 °C – 25 °C
Säilyvyysaika: 24 kuukautta
6. MUUT TIEDOT
Käyttöturvallisuustiedot ja tekniset tiedot ovat saatavilla ammattikäyttäjille pyynnöstä.
Hyväksyttävää altistumistasoa (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 17,9 mg/painokilo/vrk ammattityöntekijöille ja hyväksyttävä altistumistaso (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 10,7 mg/painokilo/vrk käytettiin riskinarvioinnin arviointiraportissa, joka koski Propan-2-olia valmisteryhmässä 2 (PT2) – Saksa – (tammikuu 2015).
7. KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 2 – YKSITTÄISET VALMISTEET
7.1 Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus
|
Kauppanimi |
Klerwipe 70/30 IPA |
Markkina-alue: EU |
|||
|
Lupanumero |
EU-0028425-0002 1-2 |
||||
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
63,27 |
META SPC 3
1. META SPC 3 – HALLINNOLLISET TIEDOT
1.1 Meta SPC 3 – tunniste
|
Tunniste |
Meta-SPC 1.3 |
1.2 Lupanumeron pääte
|
Numero |
1–3 |
1.3 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
2. META SPC 3 – KOOSTUMUS
2.1 Meta SPC 3 t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
60,61 |
65,66 |
2.2 Meta SPC 3 – formuloinnin tyyppi (tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
AE – Aerosoli |
3. META SPC 3 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET
|
Vaaralausekkeet |
Erittäin helposti syttyvä aerosoli. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Painesäiliö: Voi revetä kuumennettaessa Toistuva altistus voi aiheuttaa ihon kuivumista tai halkeilua. |
|
Turvalausekkeet |
Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty. Käytä silmiensuojainta. Käytä kasvonsuojainta. Ei saa suihkuttaa avotuleen tai muuhun sytytyslähteeseen. Ei saa puhkaista tai polttaa edes tyhjänä. Suojaa auringonvalolta.Ei saa altistaa yli 50 °C/ 122 °F lämpötiloille. |
4. META SPC 3 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)
4.1 Käytön kuvaus
Taulukko 3. Käyttö # 1 – Käyttö # 3.1 – Puhdastilojen pintojen desinfiointi aerosoleilla
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä |
|
Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä |
- |
|
Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe) |
Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Bakteerit Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Hiivat Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Sienet Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Vaipalliset virukset Kehitysvaihe: Ei tietoja |
|
Käyttöalue |
sisäkäyttö Puhdastilojen kovien ei-huokoisten pintojen desinfiointi biotieteiden alalla. |
|
Annostelutapa/-tavat |
Menetelmä: Aerosolisuihke Yksityiskohtainen kuvaus: Levitetään suoraan pinnoille aerosolisuihkeella, minkä jälkeen levitetään kuivalla pyyhkeellä. |
|
Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus |
Käyttömäärä: noin 18 ml/m2 Laimennus (%): 0 Annostelukertojen määrä ja ajankohta: Tarvittaessa |
|
Käyttäjäryhmä(t) |
ammattilainen |
|
Pakkauskoot ja pakkausmateriaali |
0,2 litran – 0,5 litran alumiinipurkki |
4.1.1 Käyttökohtaiset käyttöohjeet
Puhdista ja kuivaa pinnat ennen desinfiointia.
Aerosolisuihkeen käyttö: Jotta teho olisi mahdollisimman hyvä, pidä purkkia pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Varmista pintojen täydellinen kastelu (enintään 18 ml/m2, mikä vastaa 7,2 sekuntia/m2 suihketta), minkä jälkeen levitä kuivalla pyyhkeellä. Anna vaikuttaa 5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja vaipallisille viruksille ja 15 minuuttia sienille.
Älä sekoita tuotetta muiden tuotteiden kanssa.
4.1.2 Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet
Varottava kemikaalin joutumista silmiin.
4.1.3 Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
Mahdolliset terveysvaikutukset
Silmät – Ärsyttää voimakkaasti silmiä.
Iho – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Nieleminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Hengitysteitse – Kemikaalin hengittäminen saattaa vaikuttaa keskushermostoon. Tahallinen väärinkäyttö tahallisesti hengitettynä voi olla haitallista tai tappavaa.
Pitkäaikainen altistuminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Ensiaputoimenpiteet
JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhtele vedellä. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtelua 5 minuutin ajan. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Riisu saastunut vaatetus ja pese ennen uudelleenkäyttöä. Pese iho vedellä. Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhtele suu. Anna jotain juotavaa, jos altistunut henkilö on nieltäväksi. ÄLÄ aiheuta oksentelua. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
4.1.4 Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet
Katso yleiset käyttöohjeet (5.4).
4.1.5 Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa
Katso yleiset käyttöohjeet (5.5).
5. YLEISET KÄYTTÖOHJEET (3) – META SPC 3
5.1 Käyttöohjeet
Katso META-SPC 3:n käyttökohtaiset käyttöohjeet
5.2 Riskinhallintatoimet
Katso META-SPC 3:n käyttökohtaiset riskinhallintatoimenpiteet
5.3 Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi
Katso META-SPC 3:n käyttökohtaiset tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
5.4 Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä
Tuote
Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Jos kierrätys ei ole käytännöllistä, tee hävitys paikallisten määräysten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.
Saastunut pakkaus
Hävitä käyttämättömänä tuotteena. Tyhjät pakkaukset on vietävä hyväksyttyyn jätteenkäsittelylaitokseen kierrätystä tai hävitystä varten. Älä käytä tyhjiä säiliöitä uudelleen. Hävitä paikallisten, alueellisten, kansallisten ja/tai kansainvälisten määräysten mukaisesti.
Tuotejäämät
Älä hävitä käyttämätöntä tuotetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesuallas, WC…) eikä viemäriin.
Hävitä käyttämätön tuote, sen pakkaus ja kaikki muu jäte paikallisten määräysten mukaisesti.
5.5 Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa
Säilytettävä suojassa suoralta auringonvalolta ja lämpötilassa 0 °C – 25 °C
Säilyvyysaika: 24 kuukautta
6. MUUT TIEDOT
Käyttöturvallisuustiedot ja tekniset tiedot ovat saatavilla ammattikäyttäjille pyynnöstä.
Hyväksyttävää altistumistasoa (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 17,9 mg/painokilo/vrk ammattityöntekijöille ja hyväksyttävä altistumistaso (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 10,7 mg/painokilo/vrk käytettiin riskinarvioinnin arviointiraportissa, joka koski Propan-2-olia valmisteryhmässä 2 (PT2) – Saksa – (tammikuu 2015).
7. KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 3 – YKSITTÄISET VALMISTEET
7.1 Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus
|
Kauppanimi |
Klercide 70/30 IPA Aerosol |
Markkina-alue: EU |
|||
|
Lupanumero |
EU-0028425-0003 1-3 |
||||
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
63,269 |
META SPC 4
1. Meta SPC 4 – hallinnolliset tiedot
1.1 Meta SPC 4 – tunniste
|
Tunniste |
Meta-SPC 1.4 |
1.2 Lupanumeron pääte
|
Numero |
1–4 |
1.3 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä PT04 – Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja |
2. META SPC 4 – KOOSTUMUS
2.1 Meta SPC 4 t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
30,3 |
30,3 |
2.2 Meta SPC 4 – formuloinnin tyyppi (tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
XX -Käyttövalmis puhdistuspyyhe, joka on kyllästetty vesipohjaisella nesteellä |
3. META SPC 4 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET
|
Vaaralausekkeet |
Syttyvä neste ja höyry. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Toistuva altistus voi aiheuttaa ihon kuivumista tai halkeilua. |
|
Turvalausekkeet |
Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty. |
4. META SPC 4 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)
4.1 Käytön kuvaus
Taulukko 4. Käyttö # 1 – Käyttö # 4.1 – Muiden kuin elintarvikkeiden sekä elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien pintojen desinfiointi esikostutetuilla kosteuspyyhkeillä
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä PT04 – Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja |
|
Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä |
- |
|
Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe) |
Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Bakteerit Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Hiivat Kehitysvaihe: Ei tietoja |
|
Käyttöalue |
sisäkäyttö Elintarvikkeiden sekä muiden kuin elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien kovien ja ei-huokoisten pintojen desinfiointi: kaupalliset keittiöt, ruokatarjoilu, elintarvikejalostus ja elintarvikkeiden vähittäiskauppa, ruokalat, kylpyhuoneet ja wc:t hotelleissa, ravintoloissa, myymälöissä, kouluissa, toimistoissa. |
|
Annostelutapa/-tavat |
Menetelmä: Pyyhkiminen Yksityiskohtainen kuvaus: Levitetään suoraan koville ei-huokoisille pinnoille pyyhkimällä. |
|
Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus |
Käyttömäärä: noin 10 ml/m2 huoneenlämpötilassa Laimennus (%): 0 Annostelukertojen määrä ja ajankohta: Pyyhkiminen kahdella päällekkäisellä kosteuspyyhkeellä. Kahdella päällekkäisellä pyyhkeellä voi desinfioida noin 0,074–0,222 neliömetrin kokoisen alueen pyyhkeiden koosta riippuen. |
|
Käyttäjäryhmä(t) |
ammattilainen |
|
Pakkauskoot ja pakkausmateriaali |
Säiliö (PP) (100 kosteuspyyhettä 130×210) Säiliö (HDPE) (150 kosteuspyyhettä 180×300) Ämpäri (PP) (1 500 kosteuspyyhettä 150×210) Pussi (PET/PE) (200 kosteuspyyhettä 130×210) Kosteuspyyhemateriaali (kaikki pakkaukset): paperimassan, polyesterin, sideaineen sekoitus |
4.1.1 Käyttökohtaiset käyttöohjeet
Pyyhkiminen: Puhdista ja kuivaa pinnat ennen desinfiointia.
Pyyhi desinfioitava pinta kahdella päällekkäisellä kosteuspyyhkeellä. Käytä kosteuspyyhkeitä kerran. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi varmista, että pinta on kostutettu kokonaan (enintään 10 ml/m2), kahdella päällekkäisellä pyyhkeellä voi desinfioida noin 0,074–0,222 neliömetrin kokoisen alueen pyyhkeiden koosta riippuen. Anna vaikuttaa 15 minuuttia bakteereille ja hiivalle. Hävitä kosteuspyyhkeet asianmukaiseen suljettuun jäteastiaan heti käytön jälkeen. Lisäpyyhkimistä ei tarvita.
Monipakkauksen tapauksessa sulje kosteuspyyhepakkaus avaamisen jälkeen.
Älä sekoita tuotetta muiden tuotteiden kanssa.
4.1.2 Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet
4.1.3 Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
Mahdolliset terveysvaikutukset
Silmät – Ärsyttää voimakkaasti silmiä.
Iho – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Nieleminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Hengitysteitse – Kemikaalin hengittäminen saattaa vaikuttaa keskushermostoon.
Pitkäaikainen altistuminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Ensiaputoimenpiteet
JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhtele vedellä. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtelua 5 minuutin ajan. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Riisu saastunut vaatetus ja pese ennen uudelleenkäyttöä. Pese iho vedellä. Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhtele suu. Anna jotain juotavaa, jos altistunut henkilö on nieltäväksi. ÄLÄ aiheuta oksentelua. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
4.1.4 Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet
Katso yleiset käyttöohjeet (5.4).
4.1.5 Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa
Katso yleiset käyttöohjeet (5.5).
5. YLEISET KÄYTTÖOHJEET (4) – META SPC 4
5.1 Käyttöohjeet
Katso META-SPC 4:n käyttökohtaiset käyttöohjeet
5.2 Riskinhallintatoimet
Katso META-SPC 4:n käyttökohtaiset riskinhallintatoimenpiteet
5.3 Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi
Katso META-SPC 4:n käyttökohtaiset tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
5.4 Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä
Tuote
Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Jos kierrätys ei ole käytännöllistä, tee hävitys paikallisten määräysten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.
Saastunut pakkaus
Hävitä kuten käyttämätön tuote. Tyhjät pakkaukset on vietävä hyväksyttyyn jätteenkäsittelylaitokseen kierrätystä tai hävitystä varten. Älä käytä tyhjiä säiliöitä uudelleen. Hävitä paikallisten, alueellisten, kansallisten ja/tai kansainvälisten määräysten mukaisesti.
Tuotejäämät
Älä hävitä käyttämätöntä tuotetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesuallas, WC…) eikä viemäriin.
Hävitä käyttämätön tuote, sen pakkaus ja kaikki muu jäte paikallisten määräysten mukaisesti.
5.5 Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa
Säilytettävä suojassa suoralta auringonvalolta ja lämpötilassa 0 °C – 25 °C
Säilyvyysaika: 24 kuukautta
6. MUUT TIEDOT
Käyttöturvallisuustiedot ja tekniset tiedot ovat saatavilla ammattikäyttäjille pyynnöstä.
Hyväksyttävää altistumistasoa (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 17,9 mg/painokilo/vrk ammattityöntekijöille ja hyväksyttävä altistumistaso (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 10,7 mg/painokilo/vrk käytettiin riskinarvioinnin arviointiraportissa, joka koski Propan-2-olia valmisteryhmässä 2 (PT2) – Saksa – (tammikuu 2015).
7. KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 4 – YKSITTÄISET VALMISTEET
7.1 Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus
|
Kauppanimi |
Eco-Bac Wipes |
Markkina-alue: EU |
|||
|
Lupanumero |
EU-0028425-0004 1–4 |
||||
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
30,3 |
META SPC 5
1. META SPC 5 – HALLINNOLLISET TIEDOT
1.1 Meta SPC 5 – tunniste
|
Tunniste |
Meta-SPC 1.5 |
1.2 Lupanumeron pääte
|
Numero |
1–5 |
1.3 Valmisteryhmä(t)
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä PT04 – Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja |
2. META SPC 5 – KOOSTUMUS
2.1 Meta SPC 5 t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
|
Vähintään |
Enintään |
|||||
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
30,3 |
30,3 |
2.2 Meta SPC 5 – formuloinnin tyyppi (tyypit)
|
Formulaatio (formulaatiot) |
AL – Kaikki muut nesteet |
3. META SPC 5 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET
|
Vaaralausekkeet |
Syttyvä neste ja höyry. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Toistuva altistus voi aiheuttaa ihon kuivumista tai halkeilua. |
|
Turvalausekkeet |
Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty. Käytä silmiensuojainta. Käytä kasvonsuojainta. |
4. META SPC 5 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)
4.1 Käytön kuvaus
Taulukko 5. Käyttö # 1 – Käyttö # 5.1 – Muiden kuin elintarvikkeiden sekä elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien pintojen desinfiointi suihkepullolla
|
Valmisteryhmä(t) |
PT02 – Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä PT04 – Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja |
|
Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä |
- |
|
Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe) |
Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Bakteerit Kehitysvaihe: Ei tietoja Tieteellinen nimi: ei tietoja Yleisnimi: Hiivat Kehitysvaihe: Ei tietoja |
|
Käyttöalue |
sisäkäyttö Elintarvikkeiden sekä muiden kuin elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien kovien ja ei-huokoisten pintojen desinfiointi: kaupalliset keittiöt, ruokatarjoilu, elintarvikejalostus ja elintarvikkeiden vähittäiskauppa, ruokalat, kylpyhuoneet ja wc:t hotelleissa, ravintoloissa, myymälöissä, kouluissa, toimistoissa. |
|
Annostelutapa/-tavat |
Menetelmä: Suihkepullolla Yksityiskohtainen kuvaus: Levitetään suoraan koville ei-huokoisille pinnoille suihkepullolla. |
|
Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus |
Käyttömäärä: noin 18 ml/m2 huoneenlämpötilassa Laimennus (%): 0 Annostelukertojen määrä ja ajankohta: Tarvittaessa |
|
Käyttäjäryhmä(t) |
ammattilainen |
|
Pakkauskoot ja pakkausmateriaali |
0,5 litran – 10 litran HDPE-säiliö (suihkepullolla) |
4.1.1 Käyttökohtaiset käyttöohjeet
Levitys suihkepullolla: Avaa suutin ennen käyttöä. Jotta teho olisi mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Varmista pintojen täydellinen kastelu (enintään 18 ml/m2, mikä vastaa 29 suihketta/m2). Anna vaikuttaa 30 sekuntia bakteereille ja hiivalle. Sulje suutin aina käytön jälkeen.
Älä sekoita tuotetta muiden tuotteiden kanssa. Älä kaada käyttämätöntä tuotetta takaisin alkuperäiseen säiliöön.
4.1.2 Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet
Varottava kemikaalin joutumista silmiin.
4.1.3 Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
Mahdolliset terveysvaikutukset
Silmät – Ärsyttää voimakkaasti silmiä.
Iho – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Nieleminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Hengitysteitse – Kemikaalin hengittäminen saattaa vaikuttaa keskushermostoon.
Pitkäaikainen altistuminen – Terveyshaittoja ei ole tiedossa, eikä niitä oleteta esiintyvän normaalikäytössä.
Ensiaputoimenpiteet
JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhtele vedellä. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtelua 5 minuutin ajan. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Riisu saastunut vaatetus ja pese ennen uudelleenkäyttöä. Pese iho vedellä. Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhtele suu. Anna jotain juotavaa, jos altistunut henkilö on nieltäväksi. ÄLÄ aiheuta oksentelua. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Ota yhteyttä MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN tai lääkäriin.
4.1.4 Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet
Katso yleiset käyttöohjeet (5.4).
4.1.5 Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa
Katso yleiset käyttöohjeet (5.5).
5. YLEISET KÄYTTÖOHJEET (5) – META SPC 5
5.1 Käyttöohjeet
Katso META-SPC 5:n käyttökohtaiset käyttöohjeet
5.2 Riskinhallintatoimet
Katso META-SPC 5:n käyttökohtaiset riskinhallintatoimenpiteet
5.3 Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi
Katso META-SPC 5:n käyttökohtaiset tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista
5.4 Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä
Tuote
Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Jos kierrätys ei ole käytännöllistä, tee hävitys paikallisten määräysten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.
Saastunut pakkaus
Hävitä kuten käyttämätön tuote. Tyhjät pakkaukset on vietävä hyväksyttyyn jätteenkäsittelylaitokseen kierrätystä tai hävitystä varten. Älä käytä tyhjiä säiliöitä uudelleen. Hävitä paikallisten, alueellisten, kansallisten ja/tai kansainvälisten määräysten mukaisesti.
Tuotejäämät
Älä hävitä käyttämätöntä tuotetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesuallas, WC…) eikä viemäriin.
Hävitä käyttämätön tuote, sen pakkaus ja kaikki muu jäte paikallisten määräysten mukaisesti.
5.5 Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa
Säilytettävä suojassa suoralta auringonvalolta ja lämpötilassa 0 °C – 25 °C
Säilyvyysaika: 24 kuukautta
6. MUUT TIEDOT
Käyttöturvallisuustiedot ja tekniset tiedot ovat saatavilla ammattikäyttäjille pyynnöstä.
Hyväksyttävää altistumistasoa (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 17,9 mg/painokilo/vrk ammattityöntekijöille ja hyväksyttävä altistumistaso (AEL) akuutti/keskipitkä/pitkäaikainen 10,7 mg/painokilo/vrk käytettiin riskinarvioinnin arviointiraportissa, joka koski Propan-2-olia valmisteryhmässä 2 (PT2) – Saksa – (tammikuu 2015).
7. KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 5 – YKSITTÄISET VALMISTEET
7.1 Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus
|
Kauppanimi |
Sirafan Speed-FR |
Markkina-alue: EU |
|||
|
Lupanumero |
EU-0028425-0005 1–5 |
||||
|
Yleisnimi |
IUPAC-nimi |
Käyttötarkoitus |
CAS-numero |
EY-numero |
Pitoisuus (%) |
|
Propan-2-oli |
|
Tehoaine |
67-63-0 |
200-661-7 |
30,3 |
(1) Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 1:n mukaisissa sallituissa käytöissä.
(2) Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 2:n mukaisissa sallituissa käytöissä.
(3) Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 3:n mukaisissa sallituissa käytöissä.
(4) Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 4:n mukaisissa sallituissa käytöissä.
(5) Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 5:n mukaisissa sallituissa käytöissä.