31.8.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/1

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2022/1434,

annettu 22 päivänä heinäkuuta 2022,

unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15”

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä toukokuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 (1) ja erityisesti sen 44 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Nutrition & Biosciences Netherlands B.V. toimitti 21 päivänä kesäkuuta 2017 hakemuksen asetuksen (EU) N:o 528/2012 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti saadakseen luvan kyseisen asetuksen liitteessä V määriteltyihin valmisteryhmiin 2, 4, 6, 11, 12 ja 13 kuuluvalle biosidivalmisteperheelle ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” ja antoi kirjallisen vahvistuksen siitä, että Ranskan toimivaltainen viranomainen oli suostunut arvioimaan hakemuksen. Hakemus kirjattiin biosidivalmisterekisteriin numerolla BC-CY032700-28.

(2)

Biosidivalmisteperhe ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” sisältää tehoaineena CMIT/MIT-seosta, joka sisältyy asetuksen (EU) N:o 528/2012 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun unionin hyväksyttyjen tehoaineiden luetteloon.

(3)

Arvioinnista vastaava toimivaltainen viranomainen toimitti 31 päivänä maaliskuuta 2020 asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti arviointiraportin ja arviointinsa päätelmät Euroopan kemikaalivirastolle, jäljempänä ’kemikaalivirasto’’.

(4)

Kemikaalivirasto toimitti 18 päivänä joulukuuta 2020 komissiolle asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 3 kohdan mukaisesti biosidivalmisteperhettä ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” koskevan lausunnon (2), luonnoksen sen ominaisuuksia koskevasta yhteenvedosta, jäljempänä ’valmisteyhteenveto’, ja lopullisen arviointiraportin kyseisestä biosidivalmisteperheestä asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(5)

Lausunnossa todetaan, että biosidivalmisteperhe ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” on asetuksen (EU) N:o 528/2012 3 artiklan 1 kohdan s alakohdassa tarkoitettu biosidivalmisteperhe, että sille voidaan myöntää unionin lupa kyseisen asetuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja että – kunhan valmisteyhteenvedon luonnosta noudatetaan – se täyttää kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 ja 6 kohdassa vahvistetut edellytykset.

(6)

Kemikaalivirasto toimitti 15 päivänä tammikuuta 2021 komissiolle valmisteyhteenvedon luonnoksen kaikilla unionin virallisilla kielillä asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

(7)

Komissio on kemikaaliviraston lausunnon kanssa samaa mieltä ja katsoo sen vuoksi, että biosidivalmisteperheelle ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” on aiheellista myöntää unionin lupa.

(8)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän biosidivalmistekomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Myönnetään yritykselle Nutrition & Biosciences Netherlands B.V. lupanumerolla EU-0025449-0000 unionin lupa biosidivalmisteperheen ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” asettamiseen saataville markkinoilla ja käyttöön liitteessä esitetyn biosidivalmisteen ominaisuuksia koskevan yhteenvedon mukaisesti.

Unionin lupa on voimassa 20 päivästä syyskuuta 202231 päivään elokuuta 2032.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 22 päivänä heinäkuuta 2022.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN

(1)  EUVL L 167, 27.6.2012, s. 1.

(2)  Kemikaaliviraston lausunto, 3. joulukuuta 2020, unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle ”CMIT-MIT Aqueous 1.5-15” (ECHA/BPC/273/2020), https://echa.europa.eu/bpc-opinions-on-union-authorisation.

LIITE

Valmisteyhteenveto (SPC) biosidivalmisteperhettä varten

CMIT-MIT Aqueous 1.5-15

Valmisteryhmä 2: Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä (desinfiointiaineet)

Valmisteryhmä 4: Tilat, joissa on elintarvikkeita tai rehuja (desinfiointiaineet)

Valmisteryhmä 6: Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet (säilytysaineet)

Valmisteryhmä 11: Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet (säilytysaineet)

Valmisteryhmä 12: Limanestoaineet (säilytysaineet)

Valmisteryhmä 13: Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet (säilytysaineet)

Lupanumero: EU-0025449-0000

Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero: EU-0025449-0000

I OSA

ENSIMMÄISEN TASON TIEDOT

1.   HALLINNOLLISIA TIETOJA

1.1   Valmisteperheen nimi

Nimi

CMIT-MIT Aqueous 1.5-15

1.2   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

PT12 - Limanestoaineet

PT13 - Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet

1.3   Luvanhaltija

Luvanhaltijan nimi ja osoite

Nimi

MC (Netherlands) 1 B.V.

Osoite

Willem Einthovenstraat 4, 2342BH Oegstgeest Alankomaat

Lupanumero

EU-0025449-0000

Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero

EU-0025449-0000

Luvan myöntämispäivä

20. syyskuuta 2022

Luvan voimassaolon päättymispäivä

31. elokuuta 2032

1.4   Biosidivalmisteiden valmistaja(t)

Valmistajan nimi

AD Productions BV

Valmistajan osoite

Markweg Zuid 27, 4794 SN Heijningen, Alankomaat

Valmistuspaikkojen sijainti

Markweg Zuid 27, 4794 SN Heijningen, Alankomaat

Valmistajan nimi

Jiangsu FOPIA Chemicals Co., Ltd

Valmistajan osoite

Touzeng Village, 224555 Binhuai Town, Binhai County, Yancheng City, Jiangsu, Kiina

Valmistuspaikkojen sijainti

Touzeng Village, 224555 Binhuai Town, Binhai County, Yancheng City, Jiangsu, Kiina

Valmistajan nimi

Acquaflex S.R.L

Valmistajan osoite

Vigano di Gaggiano, 20083 Milan, Italia

Valmistuspaikkojen sijainti

Vigano di Gaggiano, 20083 Milan, Italia

Valmistajan nimi

LABORATORIOS MIRET, S.A.

Valmistajan osoite

Hercules, 18, 08228 Terrassa, Barcelona, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

Hercules, 18, 08228 Terrassa, Barcelona, Espanja

Valmistajan nimi

HYDRACHIM

Valmistajan osoite

Route de Saint Poix, 35370 LE PERTRE, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

Route de Saint Poix, 35370 LE PERTRE, Ranska

Valmistajan nimi

DAXEL srl.

Valmistajan osoite

via Pietro Nenni 8, 42048 Rubiera RE, Italia

Valmistuspaikkojen sijainti

via Pietro Nenni 8, 42048 Rubiera RE, Italia

Valmistajan nimi

Aquatreat Chemical Products Ltd

Valmistajan osoite

Unit 7, Abbey Industrial Estate, 24 Willow Lane, CR4 4NA Mitcham, Yhdistynyt kuningaskunta

Valmistuspaikkojen sijainti

Unit 7, Abbey Industrial Estate, 24 Willow Lane, CR4 4NA Mitcham, Yhdistynyt kuningaskunta

Valmistajan nimi

Flexfill s.r.o.

Valmistajan osoite

Siřejovická 1213, 410 02 Lovosice, Tšekki

Valmistuspaikkojen sijainti

Siřejovická 1213, 410 02 Lovosice, Tšekki

Valmistajan nimi

Sopura SA

Valmistajan osoite

199 rue de trazegnies, 6180 Courcelles, Belgia

Valmistuspaikkojen sijainti

199 rue de trazegnies, 6180 Courcelles, Belgia

Valmistajan nimi

Stenco Industrial

Valmistajan osoite

C/ Gran Vial, 50817 Montornès del Vallès, Barcelona, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

C/ Gran Vial, 50817 Montornès del Vallès, Barcelona, Espanja

Valmistajan nimi

SUEZ WTS France S.A.S.

Valmistajan osoite

44, Rue Paul Sabatier Z.I. Nord, 71530 Crissey, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

44, Rue Paul Sabatier Z.I. Nord, 71530 Crissey, Ranska

Valmistajan nimi

QUIPROCALT S.L.

Valmistajan osoite

Calle Lleida, 2 (Pol Ind Empalme), 43712 Llorenç del Penedès. Tarragona, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

Calle Lleida, 2 (Pol Ind Empalme), 43712 Llorenç del Penedès. Tarragona, Espanja

Valmistajan nimi

nv Buckman Laboratories

Valmistajan osoite

Wondelgemkaai 159, 9000 Gent, Belgia

Valmistuspaikkojen sijainti

Wondelgemkaai 159, 9000 Gent, Belgia

Valmistajan nimi

N.C.R. Biochemical S.p.A.

Valmistajan osoite

Via dei Carpentieri n.8, 40050 Castello d’Argile, Italia

Valmistuspaikkojen sijainti

Via dei Carpentieri n.8, 40050 Castello d’Argile, Italia

Valmistajan nimi

Alliance Production

Valmistajan osoite

4 BOULEVARD DEODAT DE SEVERAC, 31770 COLOMIERS, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

4 BOULEVARD DEODAT DE SEVERAC, 31770 COLOMIERS, Ranska

Valmistajan nimi

URQUIMIA S.L.

Valmistajan osoite

POL. IND. DE ARASO C/ERREGEOIANA 2G, 20305 Irún, Guipúzcoa, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

POL. IND. DE ARASO C/ERREGEOIANA 2G, 20305 Irún, Guipúzcoa, Espanja

Valmistajan nimi

Kalon Mantenimiento Industrial S.A.

Valmistajan osoite

Avenida de la Industria 4, 28823 Coslada, Madrid, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

Avenida de la Industria 4, 28823 Coslada, Madrid, Espanja

Valmistajan nimi

Filtrotech Sarl

Valmistajan osoite

Route des Jeunes 5D, 1227 Les Acacias / Genève, Sveitsi

Valmistuspaikkojen sijainti

Route des Jeunes 5D, 1227 Les Acacias / Genève, Sveitsi

Valmistajan nimi

Helamin France Sarl

Valmistajan osoite

Le Technoparc, 135 rue Thomas-Edison, 01630 Saint Genis Pouilly, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

Le Technoparc, 135 rue Thomas-Edison, 01630 Saint Genis Pouilly, Ranska

Valmistajan nimi

Odyssée Environnement

Valmistajan osoite

Z.A de la Belle Croix, 72510 Requeil, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

Z.A de la Belle Croix, 72510 Requeil, Ranska

Valmistajan nimi

MSGA SERVIVAP

Valmistajan osoite

50 Rue Jean Zay Bâtiment D1, 69800 ST PRIEST, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

50 Rue Jean Zay Bâtiment D1, 69800 ST PRIEST, Ranska

Valmistajan nimi

TECNA ACONDICIONAMIENTOS DE AGUA S.A

Valmistajan osoite

Letxumborro Hiribidea, 52, 20305 Irun, Guipúzcoa, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

Letxumborro Hiribidea, 52, 20305 Irun, Guipúzcoa, Espanja

Valmistajan nimi

h2o facilities sa

Valmistajan osoite

av. des Grandes-Communes 8, CH-1213 Petit-Lancy, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

av. des Grandes-Communes 8, CH-1213 Petit-Lancy, Ranska

Valmistajan nimi

FUPINAX S.L.

Valmistajan osoite

Polígono Industrial El Saladar I, C/ Molina, Nave 4, 30564 Lorquí, Espanja

Valmistuspaikkojen sijainti

Polígono Industrial El Saladar I, C/ Molina, Nave 4, 30564 Lorquí, Espanja

Valmistajan nimi

Tresch/ chassieu

Valmistajan osoite

3 Rue Blaise Pascal, 69680 Chassieu, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

3 Rue Blaise Pascal, 69680 Chassieu, Ranska

Valmistajan nimi

DUPUY

Valmistajan osoite

42 Rue Saint Martin, 08400 Quatre Champs, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

42 Rue Saint Martin, 08400 Quatre Champs, Ranska

Valmistajan nimi

SUEZ Water Technologies and Solutions Belgium BVBA

Valmistajan osoite

Toekomstlaan 54, Industriepark Wolfstee, 2200 HERENTALS, Belgia

Valmistuspaikkojen sijainti

Toekomstlaan 54, Industriepark Wolfstee, 2200 HERENTALS, Belgia

Valmistajan nimi

Buckman Laboratories (Pty)Ltd

Valmistajan osoite

1 Buckman Boulevard, 3700 Hammarsdale, Etelä-Afrikka

Valmistuspaikkojen sijainti

1 Buckman Boulevard, 3700 Hammarsdale, Etelä-Afrikka

Valmistajan nimi

EAUTEX

Valmistajan osoite

28 RUE KELLERMANN, 59100 ROUBAIX, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

28 RUE KELLERMANN, 59100 ROUBAIX, Ranska

Valmistajan nimi

Hydrogel-Chemie Wasseraufbereitungs-Gesellschaft mbH

Valmistajan osoite

Zur Mersch 19, 59457 Werl, Saksa

Valmistuspaikkojen sijainti

Zur Mersch 19, 59457 Werl, Saksa

Valmistajan nimi

sceo

Valmistajan osoite

ZA PECHNAUQUIE SUD, 31340 VILLEMR SUR TARN, Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

ZA PECHNAUQUIE SUD, 31340 VILLEMR SUR TARN, Ranska

Valmistajan nimi

Nutrition & Biosciences (Switzerland) GmbH

Valmistajan osoite

Wolleraustrasse 15-17, CH-8807 Freienbach, Sveitsi

Valmistuspaikkojen sijainti

Haven 1931 Geslecht, 9130 Kallo, Belgia

Madoerastraat 10, 3199 KR Maasvlakte Rotterdam, Alankomaat

1.5   Tehoaineen/tehoaineiden valmistaja(t)

Tehoaine

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Valmistajan nimi

Jiangsu FOPIA Chemicals Co., Ltd

Valmistajan osoite

Touzeng Village, 224555 Binhuai Town, Binhai County, Yancheng City, Jiangsu, Kiina

Valmistuspaikkojen sijainti

Touzeng Village, 224555 Binhuai Town, Binhai County, Yancheng City, Jiangsu, Kiina

2.   VALMISTEPERHEEN KOOSTUMUS JA FORMULAATIO

2.1   Laadulliset ja määrälliset tiedot valmisteperheen koostumuksesta

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

20,9

2.2   Valmistetyyppi(-tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

II OSA

TOISEN TASON TIEDOT – VALMISTEYHTEENVETO (SPC) – META-SPC(T)

META SPC 1

1.   META SPC 1 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 1 – tunniste

Tunniste

meta-SPC 1 KATHON 13-15 Mg

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-1

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

PT12 - Limanestoaineet

PT13 - Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet

2.   META SPC 1 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 1t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

18,8

20,9

2.2   Meta SPC 1 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 1 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Haitallista nieltynä. Haitallista hengitettynä.

Myrkyllistä joutuessaan iholle.

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion.

Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Hengityselimiä syövyttävää.

Voi syövyttää metalleja.

Turvalausekkeet

Älä hengitä savua.

Pese Iho huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Syöminen, juominen ja tupakointi kielletty kemikaalia käytettäessä.

Käytä ainoastaan ulkona tai tiloissa, joissa on hyvä ilmanvaihto.

Saastuneita työvaatteita ei saa viedä työpaikalta.

Vältettävä päästämistä ympäristöön.

Käytä suojakäsineet / suojavaatetus / silmiensuojaus / kasvonsuojain / kuulosuojaimet.

Huuhdo suu.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Pese runsaalla vedellä.

Riisu saastunut vaatetus. Ja pese ennen uudelleenkäyttöä.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Ota yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri jos ilmenee pahoinvointia.

Jos ilmenee ihoärsytystä tai ihottumaa: Hakeudu lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Ota välittömästi yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Valumat on kerättävä.

Varastoi lukitussa tilassa.

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

4.   META SPC 1 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 1

Käyttö # 1 – Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien L. pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

Ulkokäyttö

Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä.

Ilmastointijärjestelmät ja ilmapesujärjestelmät säiliön veden säilömiseksi. Ilmapesujärjestelmiä käytetään laajalti tekstiilitehtaissa ja tupakkateollisuudessa ilman pesemiseen tai puhdistamiseen sekä lämpötilan ja kosteuden hienosäätöön.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen ja manuaalinen annostelu

Biosidivalmiste lisätään tyypillisesti jäähdytysveden keskussäiliöön, joka toimii useiden ilmapesureiden vedensyöttönä. Täyttöprosessi voidaan järjestää joko manuaaliseksi tai automaattiseksi. Automaattisessa prosessissa biosidi annostellaan annosmittarin (pumppu) avulla suoraan säiliöön varastosäiliöstä tai muunlaisesta suuresta säiliöstä. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet. Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Ennaltaehkäisevä käsittely: levät Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävää vesilitraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: levät

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Huolimatta käsittelytavasta vaikuttavan aineosan, C(M)IT/MIT:n (3:1), kokonaispitoisuus järjestelmässä ei saa ylittää 14,9 mg säiliön vesilitraa kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on tarpeen biosidivalmisteen täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle mikrobikasvuston torjunnan suhteen.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

Suurtiheyspolyeteeni (HDPE) -pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

IBC-pakkaus HDPE-materiaalista: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 2

Käyttö # 2 – Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Yeasts

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Fungi

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Biosidivalmistetta käytetään prosessinesteiden säilöntään elintarviketeollisuudessa käytettävissä pastörointikoneissa ja kuljetinhihnoissa. Biosidivalmistetta käytetään näissä järjestelmissä joko bakteerien ja sienien torjuntaan tai tappamiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen annostelu

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Bakteerit: Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: Bakteerit:

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on välttämätöntä biosidivalmistetta sisältävien säiliöiden täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 3

Käyttö # 3 – Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella.

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmistetta suositellaan pitkäaikaiseen biologisen kasvuston torjuntaan prosessilinjan ulkopuolisten kalvokokoonpanojen käänteisosmoosikalvoissa, jotka tuottavat juomavettä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Kasvustoa sisältävät kalvot on suositeltavaa puhdistaa ennen laitteiston pysäyttämistä ja säilömistä. Katso tarkat tiedot kalvojen puhdistuksesta ja järjestelmän sammutustoimenpiteistä käänteisosmoosi-/nanosuodatustoimittajan oppaasta.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä.

Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

Ennen kuin kalvot yhdistetään takaisin prosessilinjaan, huuhtele elementtejä huolellisesti permeaatilla (vedellä) kaikkien biosidijäämien poistamiseksi.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 4

Käyttö # 4 – Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

(mukaan lukien sähkösaostus)

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä pinnoitteissa, jotka levitetään sähkösaostusprosessilla, niihin liittyvissä huuhtelujärjestelmissä sekä vesipohjaisissa maaleissa ja pinnoitteissa varastosäiliöissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteeseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit: 7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit:

7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Metavalmisteyhteenvetojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisten maaleihin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 5

Käyttö # 5 – Pesuaineiden ja kotitaloustuotteiden säilöntä

Pesuaineiden (pesu- ja puhdistusnesteiden) ja kotitaloustuotteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan pesuaineissa ja puhdistusnesteissä (esim. kovien pintojen puhdistusaineissa (yleispuhdistusaineissa), astianpesuaineissa, huuhteluaineissa, pyykinpesuaineissa), autojen hoitoon käytettävissä tuotteissa, lattianhoitotuotteissa, vahoissa, kovien pintojen puhdistusaineissa, esikostutetuissa sienissä tai mopeissa sekä tällaisissa tuotteissa käytetyissä pinta-aktiivisissa aineissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäyttö ja kuluttajakäyttö: 6–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Laitos- ja kotitaloustuotteet:

(pesuaineet, puhdistusaineet, huuhteluaineet jne.)

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäyttö ja kuluttajakäyttö:

6–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1 ja 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Metavalmisteyhteenvetojen 1 ja 3 mukaisten pesuaineisiin ja kotitaloustuotteisiin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 6

Käyttö # 6 – Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä - Korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä -

Biosidivalmistetta käytetään bakteerien kasvun torjuntaan tekstiililisäaineissa (kudotut kankaat ja kuitukankaat, luonnolliset ja synteettiset, myös silikoniemulsiot), käsittelykemikaaleissa, kaikissa nahanprosessointiteollisuudessa käytettävissä kemikaaleissa ja paperitehtaissa käytetyissä paperin lisäaineissa (esim. vesipigmenttitahnoissa, tärkkelyksessä, luonnonkumeissa, synteettisissä ja luonnonlatekseissa, liima-aineissa, pinnoitteiden sideaineissa, pidätteissä, väriaineissa, fluoresoivissa valkaisuaineissa, märkälujuushartseissa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Korjaava käsittely

16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kosketusaika: 24 tuntia

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettyjen nesteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 7

Käyttö # 7 – Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä vesiliukoisissa ja veteen dispergoiduissa synteettisissä ja luonnollisissa liimoissa ja tahmennusaineissa niiden säilytysastioissa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa. Kuluttajakäytöt: 8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kuluttajakäytöt:

8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Ammattikäyttäjien tapauksessa liimojen ja liima-aineiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.   Käytön kuvaus

Taulukko 8

Käyttö # 8 – Polymeerihilojen säilöntä

Polymeerihilojen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan lateksien, synteettisten polymeerien, mukaan lukien hydrolysoitu polyakryyliamidi (HPAM), ja biopolymeerien (esim. ksantaanin, dekstraanin jne.) sekä luonnonlateksien valmistuksessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa.

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Ammattikäytöt

14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

4.8.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.8.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Ammattikäyttäjien tapauksessa polymeerihilojen säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.8.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9   Käytön kuvaus

Taulukko 9

Käyttö # 9 – Biosidien ja lannoitteiden säilöminen

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Yeasts

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Biosidien ja lannoitteiden säilöminen

Tätä biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan lannoitteissa ja biosidivalmisteissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: –

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

4.9.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.9.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1 ja 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa biosidien ja lannoitteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

4.9.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10   Käytön kuvaus

Taulukko 10

Käyttö # 10 – Mineraalilietteiden säilöntä

Mineraalilietteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan vesipohjaisissa epäorgaanisissa/mineraalisissa lietteissä ja epäorgaanisissa pigmenteissä, jotka formuloidaan maaleiksi, pinnoitteiksi ja paperiksi.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

4.10.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.10.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Ammattikäyttäjien tapauksessa mineraalilietteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

4.10.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11   Käytön kuvaus

Taulukko 11

Käyttö # 11 – Vain sisätiloissa käytettyjen rakennustuotteiden säilöntä

Rakennustuotteiden (mukaan lukien tiivistysaineet, kitit, laastit jne.) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien lisääntymisen torjuntaan rakennustuotteissa (tiivistysaineet, kitit, biopolymeerit, laastit, täyteaineet, lisäaineet betonilisäaineissa, saumantäyte jne.).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: –

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

4.11.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.11.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Tämä käyttö on rajoitettu vain sisätiloissa käytetyn rakennusmateriaalin säilömiseen.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Ammattikäyttäjien tapauksessa rakennustuotteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.11.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12   Käytön kuvaus

Taulukko 12

Käyttö # 12 – Elektroniikkakemikaalien säilöntä – korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bacteria

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Yeasts

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Bacteria, aerobic Gram-positive

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Elektroniikkakemikaalien säilöntä

Biosidituotetta käytetään vähentämään bakteerien, hiivojen ja sienten aiheuttamia kontaminaatiota elektronisissa kemikaaleissa. kuten kemimekaanisen kiillotuksen (CMP) piidioksidilietteissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 10–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen litraa kohti.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt

Korjaava käsittely

10–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kosketusaika: 7 vuorokautta

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.12.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.12.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedossa 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Ammattikäyttäjien tapauksessa elektroniikkakemikaalien säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.12.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13   Käytön kuvaus

Taulukko 13

Käyttö # 13 – Musteen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Nuoret, keskenkasvuiset yksilöt

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Musteen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun ehkäisyyn musteissa ja musteen aineosissa (painovärit, litografiset värit, valokuvausvärit, mustesuihkunesteet, vesipohjaiset kostutusliuokset tai kostutusvedet, joita käytetään tekstiilipainatuksessa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti. Kuluttajakäytöt: 6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): –

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kuluttajakäytöt:

6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.13.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.13.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa musteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.13.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14   Käytön kuvaus

Taulukko 14

Käyttö # 14 – Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bacteria

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan toiminnallisissa nesteissä, kuten jarru- ja hydraulinesteissä, jäätymisenestoaineissa, korroosionestoaineissa ja pyörivien koneistojen nesteissä. Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

4.14.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.14.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineen, korroosionestoaineiden jne.) säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.14.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15   Käytön kuvaus

Taulukko 15

Käyttö # 15 – Laboratorioreagenssien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Laboratorioreagenssien säilöntä .

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan laboratorioreagensseissa.

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

HDPE-pullo: 1 l

4.15.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.15.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa laboratorioreagenttien säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä, joita ovat mm. seuraavat:

4.15.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16   Käytön kuvaus

Taulukko 16

Käyttö # 16 – Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien pitkäaikaiseen torjuntaan käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvoissa, joita käytetään teollisen veden tuotantoon.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä. Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

4.16.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.16.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä vedellä ennen järjestelmän huoltoa.

4.16.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17   Käytön kuvaus

Taulukko 17

Käyttö # 17 – Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (suljetut kierrättävät jäähdytysvesijärjestelmät käsittävät kompressorijäähdytyksen, ilmastoinnin, jäähdytysveden, kattiloiden, moottorin vaipan jäähdytyksen, virtalähteen jäähdytyksen ja muita teollisia prosesseja)

Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, hiivojen, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljetuissa järjestelmissä kiertävässä vedessä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaavan käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia - biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia. - sieniä ja hiivoja vastaan 1–3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä. Kosketusaika: 48 tuntia. Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. - biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaavan käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

sieniä ja hiivoja vastaan 1 - 3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

4.17.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.17.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

4.17.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18   Käytön kuvaus

Taulukko 18

Käyttö # 18 – Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Yleisnimi: Levät (viherlevät ja sinilevät)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (paineenlaskun ja kierrätyksen virtausnopeudet sekä veden kokonaismäärä on rajoitettu vastaavasti 2 m3:iin tunnissa, 100 m3:iin tunnissa ja 300 m3:iin)

Prosessi- ja jäähdytysvesi: Käytetään bakteerien, levien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Avoin systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä (myös hiivaa) vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: - Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevä käsittely:

bakteereja, viherlevää ja sinileviä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

4.18.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.18.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Jäähdytysneste ei saa päästä suoraan pintavesiin. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Tuotetta voidaan käyttää vain, kun jäähdytystornit on varustettu pisaraerottimilla, jotka vähentävät kulkeutumista vähintään 99 %.

4.18.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19   Käytön kuvaus

Taulukko 19

Käyttö # 19 – Pastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Muissa kuin elintarvikepastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella). Syöttöputken käytetään biosidivalmisteen annosteluun vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: - bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti, biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

4.19.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä atriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Ilmapesurit: Käytetään vain teollisissa ilmapesujärjestelmissä, joissa käytetään tehokkaasti huurua poistavia komponentteja.

4.19.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.19.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20   Käytön kuvaus

Taulukko 20

Käyttö # 20 – Puunkäsittelyliuosten säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Vain luokkien 1, 2 ja 3 puulle levitettävien puunkäsittelyliuosten säilöntä. Biosidivalmistetta käytetään suoja-aineena puunsuojauksen vesipitoisissa käsittelyliuoksissa puunkäsittelyratkaisuissa käytetyn märkäprosessin aikana.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.20.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Biosidia ei ole tarkoitettu toimimaan valmisteryhmän 8 mukaisena puunsuoja-aineena puuta hajottavia sieniä vastaan.

4.20.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Käsittelyvaiheiden (sekoitus ja täyttö) ja puhdistusvaiheiden aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Tuotetta ei saa käyttää puunkäsittelyliuoksessa, joka levitetään sellaisen puun pinnalle, joka voi koskea suoraan elintarvikkeisiin, rehuihin ja karjaeläimiin.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuosten säilöntäaineena vain käyttöluokkien 1, 2 ja 3 puun käsittelyä varten.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksessa, jolloin puunkäsittelyn teolliset käyttöprosessit voidaan suorittaa suljetulla alueella, joka sijaitsee läpäisemättömällä, kovalla alustalla, jossa on suojavallit valumien estämiseksi sekä käytössä oleva talteenottojärjestelmä (esim. keruukuoppa).

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksissa säilöntäaineena juuri käsitellylle puutavaralle, joka käsittelyn jälkeen varastoidaan joko suojan alle tai läpäisemättömälle kovalle alustalle tai molemmille, jotta vältetään suorat päästöt maaperään, viemäriin tai veteen. Mahdolliset puunkäsittelyliuoksen päästöt on kerättävä talteen uudelleenkäyttöä tai hävittämistä varten.

Tuotetta saa käyttää vain teolliseen käyttöön tarkoitetuissa puunkäsittelyliuoksissa, jos näitä liuoksia ei saa päästää maaperään, pohja- ja pintaveteen tai viemäreihin ja jos puunkäsittelyliuokset ja/tai tuote kerätään ja käytetään uudelleen tai hävitetään ongelmajätteenä.

Biosidivalmistetta saa käyttää vain puunkäsittelyliuoksissa, joilla käsitellään esineitä tai materiaaleja, jotka varastoidaan läpäisemättömälle maaperälle ja katon alle siihen saakka, kunnes ne ovat kuivuneet täysin, jotta vältetään vuodot maaperään.

4.20.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21   Käytön kuvaus

Taulukko 21

Käyttö # 21 – Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmisteita käytetään tekstiili- ja kehruunesteiden, valokuvankäsittelyliuosten, nahankäsittelyprosessin (esim. pesu- ja liotuskäsittelyvaiheissa) ja painatuksen kostutusveden säilöntään ja kierrätettävän nesteen eheyden suojaamiseen. Valmiste vähentää mikrobikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Teolliset käyttäjät säilövät useimmissa tapauksissa kaikkia lopputuotteita hyvin automatisoiduilla prosesseilla

Biosidivalmiste lisätään keskisäiliöön, altaaseen tai kierrätyslinjoihin kohdassa, jossa sekoitus on riittävää.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Kosketusaika 5 vuorokautta

4.21.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.21.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Tekstiilien ja kuitujen käsittelynesteissä käytettävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Valokuvien prosessointijärjestelmissä ja kostutusvesijärjestelmissä kiertävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.21.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22   Käytön kuvaus

Taulukko 22

Käyttö # 22 – Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä

Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä.

Biosidia käytetään nesteiden säilömiseen esikäsittelyprosesseissa (puhdistuskäsittelyssä rasvojen ja lian poistamiseksi, rasvaa poistavassa fosfatointikäsittelyssä, säiliöiden huuhtomisessa), ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä (esim. kataforeettisisssa kylvyissä), joita käytetään autojen korjausmaalauksessa ja autojen alkuperäislaitteiden valmistuksessa kierrätettävän nesteen eheyden varmistamiseen, sillä biosidi vähentää bakteeri- ja sienikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.22.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.22.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.22.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.   Käytön kuvaus

Taulukko 23

Käyttö # 23 – Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (aerobiset ja anaerobiset, ml Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Fungi

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä. uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu.

Suljetut kiertolämmitysjärjestelmät: uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu. Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljettujen järjestelmien kiertävässä vedessä. Suljetut järjestelmät ovat avoimia järjestelmiä vähemmän alttiita korroosiolle, hilseen muodostumiselle ja biologisen kasvuston kasvulle. Mikrobiongelmia voi kuitenkin esiintyä, jos järjestelmä jätetään täytetyksi eikä sitä käsitellä. Tämä johtuu siitä, että järjestelmissä on mikrobien ravinteinaan käyttämiä nitriittejä ja glykoleja.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta biosidivalmiste ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely - bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila) - biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila)

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely

bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti ja biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.23.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.23.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.23.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24   Käytön kuvaus

Taulukko 24

Käyttö # 24 – Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

ulkokäyttö

Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

4.24.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.24.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.24.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25   Käytön kuvaus

Taulukko 25

Käyttö # 25 – Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa. Uusiopaperi-/siistauspaperitehtaat. Siistausprosessi on paperinvalmistusprosessi, jolla painovärit poistetaan jätepaperikuiduista niin, että saadaan siistattua massaa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi annostellaan automaattisesti pumpulla ja kiinteillä putkilla piiriin, yleensä kuidutuskoneeseen vedenpinnan alapuolelle.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

4.25.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.25.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.25.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26   Käytön kuvaus

Taulukko 26

Käyttö # 26 – Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä

Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä (paperitehtaat, märkäpää (vesipiirit) ja paperitehtaiden prosessijärjestelmä).

4.26.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.26.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

C(M)IT/MIT (3:1) -valmisteiden käyttö limantorjuntakäsittelyyn paperinvalmistusprosessin märkäpäässä on rajoitettu

(a)

korjaavat käsittelyt laitoksissa, jotka on yhdistetty sellutehtaalta tulevaan limantorjunta-aineettomaan veteen, sekä ainoastaan paperitehtaan lyhyen kierron käsittelyyn ja

(b)

ennaltaehkäisevät käsittelyt,

ja molemmissa tapauksissa vain, jos tehtaan jätevedet puhdistetaan paikan päällä (kattavassa) teollisessa jätevedenpuhdistamossa, jonka kapasiteetti on vähintään 5 000 m3 vuorokaudessa siten kuin teollisuuspäästödirektiivissä 2010/75/EU kuvataan (parhaat käytettävissä olevat massan, paperin ja kartongin valmistustekniikat) ja jos teollisen jätevedenpuhdistamon jälkeen saavutetaan vähintään 200-kertainen laimennus pintaveteen.

4.26.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27   Käytön kuvaus

Taulukko 27

Käyttö # 27 – Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidien säännöllinen käyttö estää biofilmin kasvun käänteisosmoosi- tai nanosuodatuskalvojen pinnoille, syöttövälikkeisiin, suodatinmateriaaliin ja putkistoihin. Biosidi on annosteltava syöttöveteen kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

4.27.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.27.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.27.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28   Käytön kuvaus

Taulukko 28

Käyttö # 28 – Tuotteet, joilla torjutaan mikrobien aiheuttamaa pilaantumista nesteissä, joita käytetään metallin, lasin tai muiden materiaalien työstämiseen tai leikkaamiseen

Valmisteryhmä(t)

PT13 - Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Tuotteet, joilla torjutaan mikrobien aiheuttamaa pilaantumista nesteissä, joita käytetään metallin, lasin tai muiden materiaalien työstämiseen tai leikkaamiseen

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja sienien kasvun torjuntaan metallintyöstönesteissä käytettävissä nesteissä (käytetään metallin leikkauksessa, hionnassa, valssauksessa, vetämisessä jne.), metallien pintakäsittelyssä (vesipitoiset monikäyttöiset ja vettä poistavat ruosteenpoistoaineet jne.) sekä lasien tai muiden materiaalien leikkausnesteissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Biosidivalmiste on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla tietyssä kohtaan, jotta varmistetaan riittävä sekoittuminen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: Kun torjunta on tehonnut, lisää 10 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely:

Kun torjunta on tehonnut, lisää 10 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

4.28.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

4.28.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.28.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (1) – META SPC 1

5.1   Käyttöohjeet

Vaikutuksen kesto vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan vaatimukset säilöttävän materiaalin suorituskyvyn suhteen, sekä tiettyjen ainesosien koostumuksen ja säilötyn valmisteen pH:n mukaan.

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita.

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

VAROTOIMENPITEET VARASTOINNIN JA KULJETUKSEN AIKANA:

Säilytä hyvin ilmastoidussa paikassa. Valmiste voi toimitusmuodossaan kehittää hitaasti kaasua (pääosin hiilidioksidia). Paineen muodostumisen estämiseksi valmiste pakataan tarvittaessa erityisellä ilmausvälineellä varustettuihin astioihin. Säilytä tätä valmistetta alkuperäissäiliössä, kun sitä ei käytetä. Säiliötä pitää säilyttää ja kuljettaa pystyasennossa, jotta sisältö ei pääse vuotamaan mahdollisen venttiilin läpi.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

Ihokosketus: Riisu saastuneet vaatteet ja kengät. Pese valmisteeseen koskeneet ihoalueet vedellä. Jos oireet eivät häviä, ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan.

Roiskeet silmiin: Huuhtele heti runsaalla määrällä vettä nostaen ajoittain ylä- ja alaluomea. Tarkista piilolinssit ja poista ne, jos se on helppo tehdä. Jatka huuhtomista haalealla vedellä vähintään 30 minuutin ajan. Soita 112/ambulanssi lääketieteellistä apua varten.

Nieleminen: Pese suu vedellä. Ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on nielty suuria määriä. Älä anna nesteitä tai oksennuta.

Hengitys (sumutteen sisäänhengitys): Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on hengitetty suuria määriä.

Jos uhrin tajunnantila on heikentynyt, aseta uhri vakaaseen toipumisasentoon ja käänny heti lääkärin puoleen.

Pidä pakkaus tai etiketti saatavilla.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Älä päästä käyttämätöntä valmistetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesualtaan, WC:n jne. kautta) eikä viemäriin.

Hävitä käyttämätön valmiste, sen pakkaus ja kaikki muut jätteet paikallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Turvalliset varastointiolosuhteet, mukaan lukien kaikki vältettävät olosuhteet: Säilytä kuivassa, viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa alkuperäispakkauksessa.

Suoja pakkaselta.

Säilyvyys: 24 kuukautta

Suojaa auringonvalolta.

Suositus: Jos käytetään metallipakkausta, sen pintaan pitää lisätä lakkakerros.

6.   MUUT TIEDOT

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 1 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ WT BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ WT

Markkina-alue: EU

KATHON™LX BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ LX

Markkina-alue: EU

KATHON™ LX Microbicide

Markkina-alue: EU

KATHON™886MW BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ 886 F BIOCIDE

Markkina-alue: EU

Bansan 160

Markkina-alue: EU

Biocide KT1400WT

Markkina-alue: EU

Biocide KT1400LX

Markkina-alue: EU

Biocide KT1400MW

Markkina-alue: EU

KT1400MW

Markkina-alue: EU

KT1400WT

Markkina-alue: EU

Hydrex™ 7320

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-KW/650

Markkina-alue: EU

obbio211

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 140

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 15

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 21

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 30

Markkina-alue: EU

BAC 416

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 140

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 15

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 21

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 30

Markkina-alue: EU

CAT 3693

Markkina-alue: EU

GWC 3363

Markkina-alue: EU

GWC 3630

Markkina-alue: EU

GWE 3693

Markkina-alue: EU

IWC BACTERICIDE 416

Markkina-alue: EU

Isocil® 14

Markkina-alue: EU

France Algue 232

Markkina-alue: EU

KT1400LX

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0001 1-1

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

20,3

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CF 1400 BIOCIDE

Markkina-alue: EU

Biocide KT1400

Markkina-alue: EU

KT1400

Markkina-alue: EU

”hygel” KW 60 B ATESTEO

Markkina-alue: EU

Isocil® Ultra 14

Markkina-alue: EU

MK3201

Markkina-alue: EU

FINEAMIN

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0002 1-1

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

20,5

META SPC 2

1.   META SPC 2 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 2 – tunniste

Tunniste

meta-SPC 2 KATHON 13-15 Na

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-2

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

2.   META SPC 2 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 2t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

18,8

20,9

2.2   Meta SPC 2 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 2 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voi syövyttää metalleja.

Haitallista nieltynä. Haitallista hengitettynä.

Myrkyllistä joutuessaan iholle.

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion.

Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Hengityselimiä syövyttävää.

Turvalausekkeet

Älä hengitä savua.

Pese Iho huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Syöminen, juominen ja tupakointi kielletty kemikaalia käytettäessä.

Käytä ainoastaan ulkona tai tiloissa, joissa on hyvä ilmanvaihto.

Saastuneita työvaatteita ei saa viedä työpaikalta.

Vältettävä päästämistä ympäristöön.

Käytä suojakäsineet / suojavaatetus / silmiensuojaus / kasvonsuojain / kuulosuojaimet.

Huuhdo suu.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Pese runsaalla vedellä.

Riisu saastunut vaatetus. Ja pese ennen uudelleenkäyttöä.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Ota yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri, jos ilmenee pahoinvointia.

Jos ilmenee ihoärsytystä tai ihottumaa: Hakeudu lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Ota välittömästi yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Valumat on kerättävä.

Varastoi lukitussa tilassa.

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

4.   META SPC 2 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 29

Käyttö # 1 – Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

(mukaan lukien sähkösaostus)

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä pinnoitteissa, jotka levitetään sähkösaostusprosessilla, niihin liittyvissä huuhtelujärjestelmissä sekä vesipohjaisissa maaleissa ja pinnoitteissa varastosäiliöissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteeseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit: 7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit:

7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Metavalmisteyhteenvetojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisten maaleihin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 30

Käyttö # 2 – Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä - Korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä -

Biosidivalmistetta käytetään bakteerien kasvun torjuntaan tekstiililisäaineissa (kudotut kankaat ja kuitukankaat, luonnolliset ja synteettiset, myös silikoniemulsiot), käsittelykemikaaleissa, kaikissa nahanprosessointiteollisuudessa käytettävissä kemikaaleissa ja paperitehtaissa käytetyissä paperin lisäaineissa (esim. vesipigmenttitahnoissa, tärkkelyksessä, luonnonkumeissa, synteettisissä ja luonnonlatekseissa, liima-aineissa, pinnoitteiden sideaineissa, pidätteissä, väriaineissa, fluoresoivissa valkaisuaineissa, märkälujuushartseissa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Korjaava käsittely

16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kosketusaika: 24 tuntia

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettyjen nesteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 31

Käyttö # 3 – Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä vesiliukoisissa ja veteen dispergoiduissa synteettisissä ja luonnollisissa liimoissa ja tahmennusaineissa niiden säilytysastioissa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa. Kuluttajakäytöt: 8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kuluttajakäytöt:

8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa liimojen ja liima-aineiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 32

Käyttö # 4 – Polymeerihilojen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Polymeerihilojen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan lateksien, synteettisten polymeerien, mukaan lukien hydrolysoitu polyakryyliamidi (HPAM), ja biopolymeerien (esim. ksantaanin, dekstraanin jne.) sekä luonnonlateksien valmistuksessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt

14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa polymeerihilojen säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 33

Käyttö # 5 – Mineraalilietteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Mineraalilietteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan vesipohjaisissa epäorgaanisissa/mineraalisissa lietteissä ja epäorgaanisissa pigmenteissä, jotka formuloidaan maaleiksi, pinnoitteiksi ja paperiksi.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa mineraalilietteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 34

Käyttö # 6 – Vain sisätiloissa käytettyjen rakennustuotteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Rakennustuotteiden (mukaan lukien tiivistysaineet, kitit, laastit jne.) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien lisääntymisen torjuntaan rakennustuotteissa (tiivistysaineet, kitit, biopolymeerit, laastit, täyteaineet, lisäaineet betonilisäaineissa, saumantäyte jne.).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Tämä käyttö on rajoitettu vain sisätiloissa käytetyn rakennusmateriaalin säilömiseen.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa rakennustuotteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 35

Käyttö # 7 – Musteen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Musteen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun ehkäisyyn musteissa ja musteen aineosissa (painovärit, litografiset värit, valokuvausvärit, mustesuihkunesteet, vesipohjaiset kostutusliuokset tai kostutusvedet, joita käytetään tekstiilipainatuksessa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti. Kuluttajakäytöt: 6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kuluttajakäytöt:

6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä: - HDPE-pullo: 5 l (nimellinen) - HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen) - Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l- HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa musteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8   Käytön kuvaus

Taulukko 36

Käyttö # 8 – Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan toiminnallisissa nesteissä, kuten jarru- ja hydraulinesteissä, jäätymisenestoaineissa, korroosionestoaineissa ja pyörivien koneistojen nesteissä. Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.8.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.8.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineen, korroosionestoaineiden jne.) säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.8.3.   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (2) – META SPC 2

5.1   Käyttöohjeet

Vaikutuksen kesto vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan vaatimukset säilöttävän materiaalin suorituskyvyn suhteen, sekä tiettyjen ainesosien koostumuksen ja säilötyn valmisteen pH:n mukaan.

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita.

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

VAROTOIMENPITEET VARASTOINNIN JA KULJETUKSEN AIKANA:

Säilytä hyvin ilmastoidussa paikassa. Valmiste voi toimitusmuodossaan kehittää hitaasti kaasua (pääosin hiilidioksidia). Paineen muodostumisen estämiseksi valmiste pakataan tarvittaessa erityisellä ilmausvälineellä varustettuihin astioihin. Säilytä tätä valmistetta alkuperäissäiliössä, kun sitä ei käytetä. Säiliötä pitää säilyttää ja kuljettaa pystyasennossa, jotta sisältö ei pääse vuotamaan mahdollisen venttiilin läpi.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

Ihokosketus: Riisu saastuneet vaatteet ja kengät. Pese valmisteeseen koskeneet ihoalueet vedellä. Jos oireet eivät häviä, ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan.

Roiskeet silmiin: Huuhtele heti runsaalla määrällä vettä nostaen ajoittain ylä- ja alaluomea. Tarkista piilolinssit ja poista ne, jos se on helppo tehdä. Jatka huuhtomista haalealla vedellä vähintään 30 minuutin ajan. Soita 112/ambulanssi lääketieteellistä apua varten.

Nieleminen: Pese suu vedellä. Ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on nielty suuria määriä. Älä anna nesteitä tai oksennuta.

Hengitys (sumutteen sisäänhengitys): Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on hengitetty suuria määriä.

Jos uhrin tajunnantila on heikentynyt, aseta uhri vakaaseen toipumisasentoon ja käänny heti lääkärin puoleen.

Pidä pakkaus tai etiketti saatavilla.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Älä päästä käyttämätöntä valmistetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesualtaan, WC:n jne. kautta) eikä viemäriin.

Hävitä käyttämätön valmiste, sen pakkaus ja kaikki muut jätteet paikallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Turvalliset varastointiolosuhteet, mukaan lukien kaikki vältettävät olosuhteet: Säilytä kuivassa, viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa alkuperäispakkauksessa.

Suoja pakkaselta.

Säilyvyys: 6 kuukautta

Suojaa auringonvalolta.

Suositus: Jos käytetään metallipakkausta, sen pintaan pitää lisätä lakkakerros.

6.   MUUT TIEDOT

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 2 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ LX 1400 Biocide

Markkina-alue: EU

KATHON™ LX 1400

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 15 P

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 21 P

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 30 P

Markkina-alue: EU

AQUACIDE C 140 P

Markkina-alue: EU

BAC 416 P

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 140 P

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 15 P

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 21 P

Markkina-alue: EU

BIOSTOP 30 P

Markkina-alue: EU

CAT 3693 P

Markkina-alue: EU

GWC 3363 P

Markkina-alue: EU

GWC 3630 P

Markkina-alue: EU

GWE 3693 P

Markkina-alue: EU

IWC BACTERICIDE 416 P

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0003 1-2

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

20,5

META SPC 3

1.   META SPC 3 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 3 – tunniste

Tunniste

meta-SPC 3 KATHON 1.5-4.5 Mg

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-3

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

PT12 - Limanestoaineet

PT13 - Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet

2.   META SPC 3 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 3t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

6,5

2.2   Meta SPC 3 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 3 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Haitallista hengitettynä.

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion.

Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Hengityselimiä syövyttävää.

Voi syövyttää metalleja.

Haitallista nieltynä.

Turvalausekkeet

Älä hengitä savua.

Pese Iho huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Syöminen, juominen ja tupakointi kielletty kemikaalia käytettäessä.

Saastuneita työvaatteita ei saa viedä työpaikalta.

Vältettävä päästämistä ympäristöön.

Käytä suojakäsineet / suojavaatetus / silmiensuojaus / kasvonsuojain / kuulosuojaimet.

Riisu saastunut vaatetus. Ja pese ennen uudelleenkäyttöä.

Jos ilmenee ihoärsytystä tai ihottumaa: Hakeudu lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Ota välittömästi yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Valumat on kerättävä.

Varastoi lukitussa tilassa.

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Ota yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri, jos ilmenee pahoinvointia.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

4.   META SPC 3 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 37

Käyttö # 1 – Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

ulkokäyttö

Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä.

Ilmastointijärjestelmät ja ilmapesujärjestelmät säiliön veden säilömiseksi. Ilmapesujärjestelmiä käytetään laajalti tekstiilitehtaissa ja tupakkateollisuudessa ilman pesemiseen tai puhdistamiseen sekä lämpötilan ja kosteuden hienosäätöön.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Avoimet ja suljetut järjestelmät

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen ja manuaalinen annostelu

Biosidivalmiste lisätään tyypillisesti jäähdytysveden keskussäiliöön, joka toimii useiden ilmapesureiden vedensyöttönä. Täyttöprosessi voidaan järjestää joko manuaaliseksi tai automaattiseksi. Automaattisessa prosessissa biosidi annostellaan annosmittarin (pumppu) avulla suoraan säiliöön varastosäiliöstä tai muunlaisesta suuresta säiliöstä. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet. Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Ennaltaehkäisevä käsittely: levät Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävää vesilitraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: levät

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Huolimatta käsittelytavasta vaikuttavan aineosan, C(M)IT/MIT:n (3:1), kokonaispitoisuus järjestelmässä ei saa ylittää 14,9 mg säiliön vesilitraa kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on tarpeen biosidivalmisteen täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle mikrobikasvuston torjunnan suhteen.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 38

Käyttö # 2 – Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Biosidivalmistetta käytetään prosessinesteiden säilöntään elintarviketeollisuudessa käytettävissä pastörointikoneissa ja kuljetinhihnoissa. Biosidivalmistetta käytetään näissä järjestelmissä joko bakteerien ja sienien torjuntaan tai tappamiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen annostelu

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Bakteerit: Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: Bakteerit:

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on välttämätöntä biosidivalmistetta sisältävien säiliöiden täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle mikrobikasvuston torjunnan suhteen.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 39

Käyttö # 3 – Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella.

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmistetta suositellaan pitkäaikaiseen biologisen kasvuston torjuntaan prosessilinjan ulkopuolisten kalvokokoonpanojen käänteisosmoosikalvoissa, jotka tuottavat juomavettä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Kasvustoa sisältävät kalvot on suositeltavaa puhdistaa ennen laitteiston pysäyttämistä ja säilömistä. Katso tarkat tiedot kalvojen puhdistuksesta ja järjestelmän sammutustoimenpiteistä käänteisosmoosi-/nanosuodatustoimittajan oppaasta.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä.

Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

Ennen kuin kalvot yhdistetään takaisin prosessilinjaan, huuhtele elementtejä huolellisesti permeaatilla (vedellä) kaikkien biosidijäämien poistamiseksi.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 40

Käyttö # 4 – Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

(mukaan lukien sähkösaostus)

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä pinnoitteissa, jotka levitetään sähkösaostusprosessilla, niihin liittyvissä huuhtelujärjestelmissä sekä vesipohjaisissa maaleissa ja pinnoitteissa varastosäiliöissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteeseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit: 7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit:

7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Metavalmisteyhteenvetojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisten maaleihin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 41

Käyttö # 5 – Pesuaineiden ja kotitaloustuotteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat'

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Pesuaineiden (pesu- ja puhdistusnesteiden) ja kotitaloustuotteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan pesuaineissa ja puhdistusnesteissä (esim. kovien pintojen puhdistusaineissa (yleispuhdistusaineissa), astianpesuaineissa, huuhteluaineissa, pyykinpesuaineissa), autojen hoitoon käytettävissä tuotteissa, lattianhoitotuotteissa, vahoissa, kovien pintojen puhdistusaineissa, esikostutetuissa sienissä tai mopeissa sekä tällaisissa tuotteissa käytetyissä pinta-aktiivisissa aineissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäyttö ja kuluttajakäyttö: 6–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Laitos- ja kotitaloustuotteet:

(pesuaineet, puhdistusaineet, huuhteluaineet jne.)

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäyttö ja kuluttajakäyttö:

6–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1 ja 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Metavalmisteyhteenvetojen 1 ja 3 mukaisten pesuaineisiin ja kotitaloustuotteisiin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 42

Käyttö # 6 – Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä – Korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä -

Biosidivalmistetta käytetään bakteerien kasvun torjuntaan tekstiililisäaineissa (kudotut kankaat ja kuitukankaat, luonnolliset ja synteettiset, myös silikoniemulsiot), käsittelykemikaaleissa, kaikissa nahanprosessointiteollisuudessa käytettävissä kemikaaleissa ja paperitehtaissa käytetyissä paperin lisäaineissa (esim. vesipigmenttitahnoissa, tärkkelyksessä, luonnonkumeissa, synteettisissä ja luonnonlatekseissa, liima-aineissa, pinnoitteiden sideaineissa, pidätteissä, väriaineissa, fluoresoivissa valkaisuaineissa, märkälujuushartseissa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Korjaava käsittely

16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kosketusaika: 24 tuntia

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettyjen nesteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 43

Käyttö # 7 – Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä vesiliukoisissa ja veteen dispergoiduissa synteettisissä ja luonnollisissa liimoissa ja tahmennusaineissa niiden säilytysastioissa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa. Kuluttajakäytöt: 8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kuluttajakäytöt:

8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa liimojen ja liima-aineiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8   Käytön kuvaus

Taulukko 44

Käyttö # 8 – Polymeerihilojen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Polymeerihilojen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan lateksien, synteettisten polymeerien, mukaan lukien hydrolysoitu polyakryyliamidi (HPAM), ja biopolymeerien (esim. ksantaanin, dekstraanin jne.) sekä luonnonlateksien valmistuksessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt

14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.8.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.8.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa polymeerihilojen säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.8.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9   Käytön kuvaus

Taulukko 45

Käyttö # 9 – Biosidien ja lannoitteiden säilöminen

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Biosidien ja lannoitteiden säilöminen

Tätä biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan lannoitteissa ja biosidivalmisteissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.9.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.9.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1 ja 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa biosidien ja lannoitteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.9.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10   Käytön kuvaus

Taulukko 46

Käyttö # 10 – Mineraalilietteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Mineraalilietteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan vesipohjaisissa epäorgaanisissa/mineraalisissa lietteissä ja epäorgaanisissa pigmenteissä, jotka formuloidaan maaleiksi, pinnoitteiksi ja paperiksi.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.10.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.10.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa mineraalilietteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.10.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.4.   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11   Käytön kuvaus

Taulukko 47

Käyttö # 11 – Vain sisätiloissa käytettyjen rakennustuotteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Rakennustuotteiden (mukaan lukien tiivistysaineet, kitit, laastit jne.) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien lisääntymisen torjuntaan rakennustuotteissa (tiivistysaineet, kitit, biopolymeerit, laastit, täyteaineet, lisäaineet betonilisäaineissa, saumantäyte jne.).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.11.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.11.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Tämä käyttö on rajoitettu vain sisätiloissa käytetyn rakennusmateriaalin säilömiseen.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa rakennustuotteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.11.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12   Käytön kuvaus

Taulukko 48

Käyttö # 12 – Elektroniikkakemikaalien säilöntä – korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Elektroniikkakemikaalien säilöntä

Biosidituotetta käytetään vähentämään bakteerien, hiivojen ja sienten aiheuttamia kontaminaatiota elektronisissa kemikaaleissa. kuten kemimekaanisen kiillotuksen (CMP) piidioksidilietteissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 10–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen litraa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt

Korjaava käsittely

10–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kosketusaika: 7 vuorokautta

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.12.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.12.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedossa 3 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa elektroniikkakemikaalien säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.12.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13   Käytön kuvaus

Taulukko 49

Käyttö # 13 – Musteen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Musteen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun ehkäisyyn musteissa ja musteen aineosissa (painovärit, litografiset värit, valokuvausvärit, mustesuihkunesteet, vesipohjaiset kostutusliuokset tai kostutusvedet, joita käytetään tekstiilipainatuksessa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti. Kuluttajakäytöt: 6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kuluttajakäytöt:

6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä: - HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)- HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)- Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l- HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.13.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.13.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa musteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.13.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14   Käytön kuvaus

Taulukko 50

Käyttö # 14 – Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan toiminnallisissa nesteissä, kuten jarru- ja hydraulinesteissä, jäätymisenestoaineissa, korroosionestoaineissa ja pyörivien koneistojen nesteissä. Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.14.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.14.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineen, korroosionestoaineiden jne.) säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.14.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15   Käytön kuvaus

Taulukko 51

Käyttö # 15 – Laboratorioreagenssien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Laboratorioreagenssien säilöntä .

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan laboratorioreagensseissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 1 l

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.15.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.15.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa laboratorioreagenttien säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä, joita ovat mm. seuraavat:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.15.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16   Käytön kuvaus

Taulukko 52

Käyttö # 16 – Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien pitkäaikaiseen torjuntaan käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvoissa, joita käytetään teollisen veden tuotantoon.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä. Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.16.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

4.16.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä vedellä ennen järjestelmän huoltoa.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.16.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17   Käytön kuvaus

Taulukko 53

Käyttö # 17 – Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (suljetut kierrättävät jäähdytysvesijärjestelmät käsittävät kompressorijäähdytyksen, ilmastoinnin, jäähdytysveden, kattiloiden, moottorin vaipan jäähdytyksen, virtalähteen jäähdytyksen ja muita teollisia prosesseja)

Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, hiivojen, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljetuissa järjestelmissä kiertävässä vedessä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaavan käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia - biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia. - sieniä ja hiivoja vastaan 1–3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä. Kosketusaika: 48 tuntia. Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. - biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaavan käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

sieniä ja hiivoja vastaan 1 - 3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä

biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.17.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.17.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.17.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18   Käytön kuvaus

Taulukko 54

Käyttö # 18 – Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät (viherlevät ja sinilevät)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (paineenlaskun ja kierrätyksen virtausnopeudet sekä veden kokonaismäärä on rajoitettu vastaavasti 2 m3:iin tunnissa, 100 m3:iin tunnissa ja 300 m3:iin)

Prosessi- ja jäähdytysvesi: Käytetään bakteerien, levien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Avoin systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä (myös hiivaa) vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: - Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevä käsittely:

bakteereja, viherlevää ja sinileviä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.18.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.18.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Jäähdytysneste ei saa päästä suoraan pintavesiin. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Tuotetta voidaan käyttää vain, kun jäähdytystornit on varustettu pisaraerottimilla, jotka vähentävät kulkeutumista vähintään 99 %.

4.18.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19   Käytön kuvaus

Taulukko 55

Käyttö # 19 – Pastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät (viherlevät ja sinilevät)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Muissa kuin elintarvikepastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella). Syöttöputken käytetään biosidivalmisteen annosteluun vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: - bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti, biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevä käsittely:

bakteereja, viherlevää ja sinileviä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.19.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Ilmapesurit: Käytetään vain teollisissa ilmapesujärjestelmissä, joissa käytetään tehokkaasti huurua poistavia komponentteja.

4.19.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.19.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20   Käytön kuvaus

Taulukko 56

Käyttö # 20 – Puunkäsittelyliuosten säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Vain luokkien 1, 2 ja 3 puulle levitettävien puunkäsittelyliuosten säilöntä. Biosidivalmistetta käytetään suoja-aineena puunsuojauksen vesipitoisissa käsittelyliuoksissa puunkäsittelyratkaisuissa käytetyn märkäprosessin aikana.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.20.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Biosidia ei ole tarkoitettu toimimaan valmisteryhmän 8 mukaisena puunsuoja-aineena puuta hajottavia sieniä vastaan.

4.20.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Käsittelyvaiheiden (sekoitus ja täyttö) ja puhdistusvaiheiden aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Tuotetta ei saa käyttää puunkäsittelyliuoksessa, joka levitetään sellaisen puun pinnalle, joka voi koskea suoraan elintarvikkeisiin, rehuihin ja karjaeläimiin.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuosten säilöntäaineena vain käyttöluokkien 1, 2 ja 3 puun käsittelyä varten.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksessa, jolloin puunkäsittelyn teolliset käyttöprosessit voidaan suorittaa suljetulla alueella, joka sijaitsee läpäisemättömällä, kovalla alustalla, jossa on suojavallit valumien estämiseksi sekä käytössä oleva talteenottojärjestelmä (esim. keruukuoppa).

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksissa säilöntäaineena juuri käsitellylle puutavaralle, joka käsittelyn jälkeen varastoidaan joko suojan alle tai läpäisemättömälle kovalle alustalle tai molemmille, jotta vältetään suorat päästöt maaperään, viemäriin tai veteen. Mahdolliset puunkäsittelyliuoksen päästöt on kerättävä talteen uudelleenkäyttöä tai hävittämistä varten.

Tuotetta saa käyttää vain teolliseen käyttöön tarkoitetuissa puunkäsittelyliuoksissa, jos näitä liuoksia ei saa päästää maaperään, pohja- ja pintaveteen tai viemäreihin ja jos puunkäsittelyliuokset ja/tai tuote kerätään ja käytetään uudelleen tai hävitetään ongelmajätteenä.

Biosidivalmistetta saa käyttää vain puunkäsittelyliuoksissa, joilla käsitellään esineitä tai materiaaleja, jotka varastoidaan läpäisemättömälle maaperälle ja katon alle siihen saakka, kunnes ne ovat kuivuneet täysin, jotta vältetään vuodot maaperään.

4.20.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21   Käytön kuvaus

Taulukko 57

Käyttö # 21 – Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmisteita käytetään tekstiili- ja kehruunesteiden, valokuvankäsittelyliuosten, nahankäsittelyprosessin (esim. pesu- ja liotuskäsittelyvaiheissa) ja painatuksen kostutusveden säilöntään ja kierrätettävän nesteen eheyden suojaamiseen. Valmiste vähentää mikrobikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Teolliset käyttäjät säilövät useimmissa tapauksissa kaikkia lopputuotteita hyvin automatisoiduilla prosesseilla

Biosidivalmiste lisätään keskisäiliöön, altaaseen tai kierrätyslinjoihin kohdassa, jossa sekoitus on riittävää.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Kosketusaika 5 vuorokautta

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.21.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.21.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Tekstiilien ja kuitujen käsittelynesteissä käytettävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Valokuvien prosessointijärjestelmissä ja kostutusvesijärjestelmissä kiertävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.21.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22   Käytön kuvaus

Taulukko 58

Käyttö # 22 – Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä.

Biosidia käytetään nesteiden säilömiseen esikäsittelyprosesseissa (puhdistuskäsittelyssä rasvojen ja lian poistamiseksi, rasvaa poistavassa fosfatointikäsittelyssä, säiliöiden huuhtomisessa), ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä (esim. kataforeettisisssa kylvyissä), joita käytetään autojen korjausmaalauksessa ja autojen alkuperäislaitteiden valmistuksessa kierrätettävän nesteen eheyden varmistamiseen, sillä biosidi vähentää bakteeri- ja sienikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.22.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.22.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.22.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23   Käytön kuvaus

Taulukko 59

Käyttö # 23 – Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (anaerobiset ja aerobiset (mukaan lukien Legionella pneumophila))

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä. uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu.

Suljetut kiertolämmitysjärjestelmät: uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu. Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljettujen järjestelmien kiertävässä vedessä. Suljetut järjestelmät ovat avoimia järjestelmiä vähemmän alttiita korroosiolle, hilseen muodostumiselle ja biologisen kasvuston kasvulle. Mikrobiongelmia voi kuitenkin esiintyä, jos järjestelmä jätetään täytetyksi eikä sitä käsitellä. Tämä johtuu siitä, että järjestelmissä on mikrobien ravinteinaan käyttämiä nitriittejä ja glykoleja.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta biosidivalmiste ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely - bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila) - biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila)

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti Kosketusaika: 48 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely

bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti ja biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.23.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.23.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.23.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24   Käytön kuvaus

Taulukko 60

Käyttö # 24 – Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

ulkokäyttö

Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.24.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.24.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.24.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25   Käytön kuvaus

Taulukko 61

Käyttö # 25 – Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa. Uusiopaperi-/siistauspaperitehtaat. Siistausprosessi on paperinvalmistusprosessi, jolla painovärit poistetaan jätepaperikuiduista niin, että saadaan siistattua massaa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi annostellaan automaattisesti pumpulla ja kiinteillä putkilla piiriin, yleensä kuidutuskoneeseen vedenpinnan alapuolelle.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.25.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.25.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.25.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.25.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26   Käytön kuvaus

Taulukko 62

Käyttö # 26 – Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä (paperitehtaat, märkäpää (vesipiirit) ja paperitehtaiden prosessijärjestelmä).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.26.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.26.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

C(M)IT/MIT (3:1) -valmisteiden käyttö limantorjuntakäsittelyyn paperinvalmistusprosessin märkäpäässä on rajoitettu

a)

korjaavat käsittelyt laitoksissa, jotka on yhdistetty sellutehtaalta tulevaan limantorjunta-aineettomaan veteen, sekä ainoastaan paperitehtaan lyhyen kierron käsittelyyn ja

b)

ennaltaehkäisevät käsittelyt,

ja molemmissa tapauksissa vain, jos tehtaan jätevedet puhdistetaan paikan päällä (kattavassa) teollisessa jätevedenpuhdistamossa, jonka kapasiteetti on vähintään 5 000 m3 vuorokaudessa siten kuin teollisuuspäästödirektiivissä 2010/75/EU kuvataan (parhaat käytettävissä olevat massan, paperin ja kartongin valmistustekniikat) ja jos teollisen jätevedenpuhdistamon jälkeen saavutetaan vähintään 200-kertainen laimennus pintaveteen.

4.26.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.26.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27   Käytön kuvaus

Taulukko 63

Käyttö # 27 – Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidien säännöllinen käyttö estää biofilmin kasvun käänteisosmoosi- tai nanosuodatuskalvojen pinnoille, syöttövälikkeisiin, suodatinmateriaaliin ja putkistoihin. Biosidi on annosteltava syöttöveteen kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.27.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.27.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.27.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.27.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28   Käytön kuvaus

Taulukko 64

Käyttö # 28 – Tuotteet, joilla torjutaan mikrobien aiheuttamaa pilaantumista nesteissä, joita käytetään metallin, lasin tai muiden materiaalien työstämiseen tai leikkaamiseen

Valmisteryhmä(t)

PT13 - Työstö- tai leikkuunesteiden säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Tuotteet, joilla torjutaan mikrobien aiheuttamaa pilaantumista nesteissä, joita käytetään metallin, lasin tai muiden materiaalien työstämiseen tai leikkaamiseen

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja sienien kasvun torjuntaan metallintyöstönesteissä käytettävissä nesteissä (käytetään metallin leikkauksessa, hionnassa, valssauksessa, vetämisessä jne.), metallien pintakäsittelyssä (vesipitoiset monikäyttöiset ja vettä poistavat ruosteenpoistoaineet jne.) sekä lasien tai muiden materiaalien leikkausnesteissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Biosidivalmiste on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla tietyssä kohtaan, jotta varmistetaan riittävä sekoittuminen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: Kun torjunta on tehonnut, lisää 10 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely:

Kun torjunta on tehonnut, lisää 10 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän nesteen kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.28.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.28.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.28.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.28.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (3) – META SPC 3

5.1   Käyttöohjeet

Vaikutuksen kesto vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan vaatimukset säilöttävän materiaalin suorituskyvyn suhteen, sekä tiettyjen ainesosien koostumuksen ja säilötyn valmisteen pH:n mukaan.

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita.

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

VAROTOIMENPITEET VARASTOINNIN JA KULJETUKSEN AIKANA:

Säilytä hyvin ilmastoidussa paikassa. Valmiste voi toimitusmuodossaan kehittää hitaasti kaasua (pääosin hiilidioksidia). Paineen muodostumisen estämiseksi valmiste pakataan tarvittaessa erityisellä ilmausvälineellä varustettuihin astioihin. Säilytä tätä valmistetta alkuperäissäiliössä, kun sitä ei käytetä. Säiliötä pitää säilyttää ja kuljettaa pystyasennossa, jotta sisältö ei pääse vuotamaan mahdollisen venttiilin läpi.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

Ihokosketus: Riisu saastuneet vaatteet ja kengät. Pese valmisteeseen koskeneet ihoalueet vedellä. Jos oireet eivät häviä, ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan.

Roiskeet silmiin: Huuhtele heti runsaalla määrällä vettä nostaen ajoittain ylä- ja alaluomea. Tarkista piilolinssit ja poista ne, jos se on helppo tehdä. Jatka huuhtomista haalealla vedellä vähintään 30 minuutin ajan. Soita 112/ambulanssi lääketieteellistä apua varten.

Nieleminen: Pese suu vedellä. Ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on nielty suuria määriä. Älä anna nesteitä tai oksennuta.

Hengitys (sumutteen sisäänhengitys): Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on hengitetty suuria määriä.

Jos uhrin tajunnantila on heikentynyt, aseta uhri vakaaseen toipumisasentoon ja käänny heti lääkärin puoleen.

Pidä pakkaus tai etiketti saatavilla.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Älä päästä käyttämätöntä valmistetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesualtaan, WC:n jne. kautta) eikä viemäriin.

Hävitä käyttämätön valmiste, sen pakkaus ja kaikki muut jätteet paikallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Turvalliset varastointiolosuhteet, mukaan lukien kaikki vältettävät olosuhteet: Säilytä kuivassa, viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa alkuperäispakkauksessa.

Säilyvyys: 12 kuukautta

Suojaa auringonvalolta.

Suositus: Jos käytetään metallipakkausta, sen pintaan pitää lisätä lakkakerros.

6.   MUUT TIEDOT

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 3 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CF 400 Biocide

Markkina-alue: EU

Dab 4228

Markkina-alue: EU

BAL 400BI

Markkina-alue: EU

Biocide 400

Markkina-alue: EU

Biotech 400

Markkina-alue: EU

Biocide KT400

Markkina-alue: EU

BioCheck KT400

Markkina-alue: EU

KT400

Markkina-alue: EU

C 412 TT

Markkina-alue: EU

Dab 4228

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 400

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio 400

Markkina-alue: EU

Filtralga ME

Markkina-alue: EU

Filtralga 9550

Markkina-alue: EU

PH-SB400

Markkina-alue: EU

Helamin BZ9550

Markkina-alue: EU

Isotreat 400

Markkina-alue: EU

OS Isobio4

Markkina-alue: EU

Odysside B 330

Markkina-alue: EU

Relvamine BIOC

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio LP400

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0004 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

5,9

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™CF 210 BIOCIDE

Markkina-alue: EU

BAL 210BI

Markkina-alue: EU

BioCheck KT210

Markkina-alue: EU

Biocide KT210

Markkina-alue: EU

Biocide 210

Markkina-alue: EU

Biotech 210

Markkina-alue: EU

B203-210

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 210

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio 210

Markkina-alue: EU

Filtralga ME-15

Markkina-alue: EU

KT210

Markkina-alue: EU

Isotreat 210

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-M/86

Markkina-alue: EU

MK3203

Markkina-alue: EU

MK3094

Markkina-alue: EU

MK3394

Markkina-alue: EU

OS Isobio 210

Markkina-alue: EU

Odysside B 330M

Markkina-alue: EU

PH-SB210

Markkina-alue: EU

STENCO B-85

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio LP210

Markkina-alue: EU

TECNA 520

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0005 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

3,2

7.3   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™WT 210 BIOCIDE

Markkina-alue: EU

A-CID SA

Markkina-alue: EU

ADUR 166

Markkina-alue: EU

ALG 200

Markkina-alue: EU

Biocide BALK 20

Markkina-alue: EU

Biocide KT210WT

Markkina-alue: EU

France Algue 242

Markkina-alue: EU

KL60 TA21

Markkina-alue: EU

KT210WT

Markkina-alue: EU

MK3094

Markkina-alue: EU

MK3394

Markkina-alue: EU

MK3203

Markkina-alue: EU

B203-210WT

Markkina-alue: EU

Biocide 210WT

Markkina-alue: EU

Biotech 210WT

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 210WT

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio 210WT

Markkina-alue: EU

OS Isobio 210WT

Markkina-alue: EU

PH-SB210WT

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio LP210WT

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0006 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

3,2

7.4   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ WTE BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ WTE

Markkina-alue: EU

KATHON™ LXE BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ LXE

Markkina-alue: EU

KATHON™ MWE BIOCIDE

Markkina-alue: EU

Bansan 150

Markkina-alue: EU

Biocide KT200LX

Markkina-alue: EU

Biocide KT200WT

Markkina-alue: EU

Biocide KT200MW

Markkina-alue: EU

Biocide 515WTE

Markkina-alue: EU

Biocide 515 MW

Markkina-alue: EU

Biotech 103WTE

Markkina-alue: EU

BioCheck WTE

Markkina-alue: EU

BioCheck KT MW

Markkina-alue: EU

Biocheck WB

Markkina-alue: EU

Biocheck 3103

Markkina-alue: EU

Biotech 103MW

Markkina-alue: EU

BIOMATE SAN9363

Markkina-alue: EU

BIO 417

Markkina-alue: EU

B203WTE

Markkina-alue: EU

B203MW

Markkina-alue: EU

C 412 TTE

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 20MW

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 20WTE

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio WTE

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio MW

Markkina-alue: EU

Hydrex™ 7310

Markkina-alue: EU

Isotreat WTE

Markkina-alue: EU

KT200LX

Markkina-alue: EU

KT200WT

Markkina-alue: EU

KT200MW

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-M/87

Markkina-alue: EU

Novocide 10 C

Markkina-alue: EU

OBBIO210

Markkina-alue: EU

OS Isobio 1.5WTE

Markkina-alue: EU

Pastosept K

Markkina-alue: EU

PH-SB102WTE

Markkina-alue: EU

PH-SB102MW

Markkina-alue: EU

PS 2175

Markkina-alue: EU

SAN ADDITIVE

Markkina-alue: EU

SANY POOL

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio WTE

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio LP MW

Markkina-alue: EU

Wacozid 3150

Markkina-alue: EU

OS Isobio 1.5MW

Markkina-alue: EU

BAC-S

Markkina-alue: EU

Biocide BAL GX

Markkina-alue: EU

Biocide BAL P10

Markkina-alue: EU

Biocide BALK 10

Markkina-alue: EU

biocil-I

Markkina-alue: EU

BIOMATE MBC781

Markkina-alue: EU

France Algue 222

Markkina-alue: EU

GEWA B 352

Markkina-alue: EU

HCT-B-71

Markkina-alue: EU

O'RIZON 415

Markkina-alue: EU

rascal-B-71

Markkina-alue: EU

WANSON W23L

Markkina-alue: EU

watERTreat BIO253 B

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0007 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,3

7.5   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CF 150 Biocide

Markkina-alue: EU

KATHON™ CF-150 Biocide

Markkina-alue: EU

KATHON™ CF-150

Markkina-alue: EU

AAHS BI

Markkina-alue: EU

ACN Green Line 802

Markkina-alue: EU

AQ 616

Markkina-alue: EU

AQF 415

Markkina-alue: EU

AQUATREAT 415

Markkina-alue: EU

ATN JB48

Markkina-alue: EU

BAL 200BI

Markkina-alue: EU

Bewacid B 728

Markkina-alue: EU

Biocheck WB CF

Markkina-alue: EU

Biocheck 3103 CF

Markkina-alue: EU

Biocide 515

Markkina-alue: EU

Biocide KT200

Markkina-alue: EU

BioCheck KT

Markkina-alue: EU

BIOCONTROL 5

Markkina-alue: EU

BIOMATE MBC781E

Markkina-alue: EU

BiopleX TZ 150

Markkina-alue: EU

Bio-Safe KT200

Markkina-alue: EU

Biotech 103

Markkina-alue: EU

B203

Markkina-alue: EU

BW 415

Markkina-alue: EU

BS4005A

Markkina-alue: EU

Busan 1078

Markkina-alue: EU

Butrol 1078

Markkina-alue: EU

Bulab 8862

Markkina-alue: EU

Bulab 6057

Markkina-alue: EU

Carillion ITA

Markkina-alue: EU

Certi-KT200

Markkina-alue: EU

CH32

Markkina-alue: EU

ComChem Bio ITA

Markkina-alue: EU

Dab 448

Markkina-alue: EU

Deep Bio® 20

Markkina-alue: EU

DIABICIDE 90 A

Markkina-alue: EU

DIPOLIQUE 156

Markkina-alue: EU

Ecoral 1015

Markkina-alue: EU

Ecosafe Bio WT

Markkina-alue: EU

Ekobio-5

Markkina-alue: EU

ES515

Markkina-alue: EU

FINEALGUA ME

Markkina-alue: EU

GE32

Markkina-alue: EU

Hydrex™ 7943

Markkina-alue: EU

HCS B32

Markkina-alue: EU

In-Boi

Markkina-alue: EU

Isocil® Ultra 1.5

Markkina-alue: EU

Isotreat

Markkina-alue: EU

IWT KT200

Markkina-alue: EU

KT200

Markkina-alue: EU

Lubron BD 100

Markkina-alue: EU

Lubron BD 110

Markkina-alue: EU

Lubron BD 120

Markkina-alue: EU

MB 215

Markkina-alue: EU

Mikrobizid M 24

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-KW/600

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-KW/600.X

Markkina-alue: EU

Novocide 10

Markkina-alue: EU

Novo Cide 10

Markkina-alue: EU

NW515

Markkina-alue: EU

OS Isobio 1.5

Markkina-alue: EU

PA32

Markkina-alue: EU

PH-SB102

Markkina-alue: EU

PS 2176

Markkina-alue: EU

QUIPROISO LG

Markkina-alue: EU

RAL200

Markkina-alue: EU

Relcide 310

Markkina-alue: EU

Sayvol Bio LP

Markkina-alue: EU

ST202

Markkina-alue: EU

Starcide Ultra 1.5

Markkina-alue: EU

Swiftclean BI

Markkina-alue: EU

UPINZOL -10

Markkina-alue: EU

Wacozid 3150

Markkina-alue: EU

Wacozid 3150 CF

Markkina-alue: EU

Watercare WHM KT200

Markkina-alue: EU

”hygel” KW 60 B

Markkina-alue: EU

BioCheck KT200

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0008 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,3

7.6   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CG/ICP Biocide

Markkina-alue: EU

KATHON™ CG-ICP

Markkina-alue: EU

KATHON™ CG/ICP Preservative

Markkina-alue: EU

KATHON™ MK Biocide

Markkina-alue: EU

Biocide KT200ICP

Markkina-alue: EU

Biogat CG ICP

Markkina-alue: EU

Isocil® HP 1.5

Markkina-alue: EU

MIRECIDE-KW/24

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0009 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

7.7   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CG/ICPII Biocide

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0010 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

7.8   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ CL 150 Biocide

Markkina-alue: EU

SPECTRUS NX1164

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0011 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

META SPC 4

1.   META SPC 4 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 4 – tunniste

Tunniste

meta-SPC 4 KATHON 1.5-3.5 Na

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-4

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

PT12 - Limanestoaineet

2.   META SPC 4 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 4t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,2

5,1

2.2   Meta SPC 4 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 4 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Haitallista hengitettynä.

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion.

Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Hengityselimiä syövyttävää.

Haitallista nieltynä.

Turvalausekkeet

Älä hengitä savua.

Pese Iho huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Syöminen, juominen ja tupakointi kielletty kemikaalia käytettäessä.

Saastuneita työvaatteita ei saa viedä työpaikalta.

Vältettävä päästämistä ympäristöön.

Käytä suojakäsineet / suojavaatetus / silmiensuojaus / kasvonsuojain / kuulosuojaimet.

Riisu saastunut vaatetus. Ja pese ennen uudelleenkäyttöä.

Jos ilmenee ihoärsytystä tai ihottumaa: Hakeudu lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Ota välittömästi yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Valumat on kerättävä.

Varastoi lukitussa tilassa.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Ota yhteys Myrkytystietokeskus tai lääkäri, jos ilmenee pahoinvointia.

4.   META SPC 4 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 65

Käyttö # 1 – Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (ml Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

ulkokäyttö

Säiliön veden säilöntä ilmastointi- ja ilmapesujärjestelmissä.

Ilmastointijärjestelmät ja ilmapesujärjestelmät säiliön veden säilömiseksi. Ilmapesujärjestelmiä käytetään laajalti tekstiilitehtaissa ja tupakkateollisuudessa ilman pesemiseen tai puhdistamiseen sekä lämpötilan ja kosteuden hienosäätöön.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Avoimet ja suljetut järjestelmät

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen ja manuaalinen annostelu

Biosidivalmiste lisätään tyypillisesti jäähdytysveden keskussäiliöön, joka toimii useiden ilmapesureiden vedensyöttönä. Täyttöprosessi voidaan järjestää joko manuaaliseksi tai automaattimseksi. Automaattisessa prosessissa biosidi annostellaan annosmittarin (pumppu) avulla suoraan säiliöön varasäiliöstä tai muunlaisesta suuresta säiliöstä. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet. Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Ennaltaehkäisevä käsittely: levät Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävää vesilitraa kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: levät

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 3–5 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden litraa kohti.

Huolimatta käsittelytavasta vaikuttavan aineosan, C(M)IT/MIT:n (3:1), kokonaispitoisuus järjestelmässä ei saa ylittää 14,9 mg säiliön vesilitraa kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on tarpeen biosidivalmisteen täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle mikrobikasvuston torjunnan suhteen.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus ja ammattaikäytössä:

HDPE-pullo 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri / jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 66

Käyttö # 2 – Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Nesteiden säilöntä kuljetinhihnoissa ja pastörointijärjestelmissä

Biosidivalmistetta käytetään prosessinesteiden säilöntään elintarviketeollisuudessa käytettävissä pastörointikoneissa ja kuljetinhihnoissa. Biosidivalmistetta käytetään näissä järjestelmissä joko bakteerien ja sienien torjuntaan tai tappamiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen annostelu

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteerit, hiivat ja sienet Kun järjestelmä on huomattavan likainen, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena. Bakteerit: Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: bakteerit, hiivat ja sienet

Kun järjestelmässä on huomattavasti kasvustoa, lisää 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti jälkikäsittelynä, kun ensin on lisätty vapaata klooria vähintään 0,3 ppm:n sokkiannoksena.

Kosketusaika 1 tunti.

Ennaltaehkäisevä käyttö: Bakteerit:

Kun torjunta on tehonnut, lisää jatkuvatoiminen tai lähes jatkuvatoiminen syöttö, joka on 2,5–5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Alustavat vaiheet ennen lisäämistä:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti järjestelmään. Manuaalinen käsittely on välttämätöntä biosidivalmistetta sisältävien säiliöiden täyttämiseksi annostelujärjestelmiin.

Käyttötiheys:

Nimellisesti 2–3 päivän välein tai siten kuin on tarpeen torjunnan aikaan saamiseksi. Toista, kunnes kasvusto on vähentynyt hyväksyttävälle tasolle mikrobikasvuston torjunnan suhteen.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

CMIT/MIT-biosidivalmisteita käytetään vapaan kloorin sokkiannoksen jälkeen tässä käyttötarkoituksessa teollisuuden vakiokäytännön mukaan.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 67

Käyttö # 3 – Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Juomavedessä käytettyjen käänteisosmoosikalvojen pitkäaikainen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella.

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmistetta suositellaan pitkäaikaiseen biologisen kasvuston torjuntaan prosessilinjan ulkopuolisten kalvokokoonpanojen käänteisosmoosikalvoissa, jotka tuottavat juomavettä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Kasvustoa sisältävät kalvot on suositeltavaa puhdistaa ennen laitteiston pysäyttämistä ja säilömistä. Katso tarkat tiedot kalvojen puhdistuksesta ja järjestelmän sammutustoimenpiteistä käänteisosmoosi-/nanosuodatustoimittajan oppaasta.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä.

Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

Ennen kuin kalvot yhdistetään takaisin prosessilinjaan, huuhtele elementtejä huolellisesti permeaatilla (vedellä) kaikkien biosidijäämien poistamiseksi.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Koko järjestelmän sekoitus- ja täyttötoimenpiteiden sekä puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 68

Käyttö # 4 – Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Maalien ja pinnoitteiden säilöntä

(mukaan lukien sähkösaostus)

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä pinnoitteissa, jotka levitetään sähkösaostusprosessilla, niihin liittyvissä huuhtelujärjestelmissä sekä vesipohjaisissa maaleissa ja pinnoitteissa varastosäiliöissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteeseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit: 7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattimaalit ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut maalit:

7,5–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Metavalmisteyhteenvetojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisten maaleihin lisättävien valmisteiden enimmäispitoisuuksien pitää alittaa 15 ppm:n enimmäiskynnysarvo.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 69

Käyttö # 5 – Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä - Korjaava käsittely

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettävien nesteiden säilöntä -

Biosidivalmistetta käytetään bakteerien kasvun torjuntaan tekstiililisäaineissa (kudotut kankaat ja kuitukankaat, luonnolliset ja synteettiset, myös silikoniemulsiot), käsittelykemikaaleissa, kaikissa nahanprosessointiteollisuudessa käytettävissä kemikaaleissa ja paperitehtaissa käytetyissä paperin lisäaineissa (esim. vesipigmenttitahnoissa, tärkkelyksessä, luonnonkumeissa, synteettisissä ja luonnonlatekseissa, liima-aineissa, pinnoitteiden sideaineissa, pidätteissä, väriaineissa, fluoresoivissa valkaisuaineissa, märkälujuushartseissa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Korjaava käsittely

16–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kosketusaika: 24 tuntia

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa paperin-, tekstiilin- ja nahanvalmistuksessa käytettyjen nesteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 70

Käyttö # 6 – Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Liimojen ja liima-aineiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan ennen käyttöä vesiliukoisissa ja veteen dispergoiduissa synteettisissä ja luonnollisissa liimoissa ja tahmennusaineissa niiden säilytysastioissa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa. Kuluttajakäytöt: 8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

8–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Kuluttajakäytöt:

8–14,9 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa liimojen ja liima-aineiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 71

Käyttö # 7 – Polymeerihilojen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Polymeerihilojen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien, hiivan ja sienien torjuntaan lateksien, synteettisten polymeerien, mukaan lukien hydrolysoitu polyakryyliamidi (HPAM), ja biopolymeerien (esim. ksantaanin, dekstraanin jne.) sekä luonnonlateksien valmistuksessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Varmista tasainen jakautuminen dispergoimalla aine hitaasti joko automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti lisäämällä tuotteeseen samalla sekoittaen. Sekoita perusteellisesti, kunnes aine on levinnyt tasaisesti kaikkialle tuotteeseen.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt

14,9–50 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa polymeerihilojen säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8   Käytön kuvaus

Taulukko 72

Käyttö # 8 – Mineraalilietteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Mineraalilietteiden säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan vesipohjaisissa epäorgaanisissa/mineraalisissa lietteissä ja epäorgaanisissa pigmenteissä, jotka formuloidaan maaleiksi, pinnoitteiksi ja paperiksi.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen levitys.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: 10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

10–30 mg/kg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteessa.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.8.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.8.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa mineraalilietteiden säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.8.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.8.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9   Käytön kuvaus

Taulukko 73

Käyttö # 9 – Vain sisätiloissa käytettyjen rakennustuotteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Yeasts

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Rakennustuotteiden (mukaan lukien tiivistysaineet, kitit, laastit jne.) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien lisääntymisen torjuntaan rakennustuotteissa (tiivistysaineet, kitit, biopolymeerit, laastit, täyteaineet, lisäaineet betonilisäaineissa, saumantäyte jne.).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa; Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö:

1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 16,2–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.9.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.9.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Tämä käyttö on rajoitettu vain sisätiloissa käytetyn rakennusmateriaalin säilömiseen.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa rakennustuotteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.9.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.9.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10   Käytön kuvaus

Taulukko 74

Käyttö # 10 – Musteen säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Musteen säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun ehkäisyyn musteissa ja musteen aineosissa (painovärit, litografiset värit, valokuvausvärit, mustesuihkunesteet, vesipohjaiset kostutusliuokset tai kostutusvedet, joita käytetään tekstiilipainatuksessa). Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti. Kuluttajakäytöt: 6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Kuluttajakäytöt:

6–14,9 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä: - HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)- HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)- Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l- HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.10.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta on käytettävä ammattikäyttäjille ja kuluttajille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn. Kuluttajille jaettavissa tuotteissa käytettävän enimmäispitoisuuden on alitettava 15 ppm:n kynnysarvo.

4.10.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa musteiden säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.10.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.10.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11   Käytön kuvaus

Taulukko 75

Käyttö # 11 – Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineiden, korroosionestoaineiden ja vastaavien, paitsi ei polttoaineen lisäaineiden) säilöntä

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien kasvun torjuntaan toiminnallisissa nesteissä, kuten jarru- ja hydraulinesteissä, jäätymisenestoaineissa, korroosionestoaineissa ja pyörivien koneistojen nesteissä. Biosidivalmiste estää mikro-organismien kasvua, joka muuten johtaisi hajujen muodostumiseen, viskositeetin muutoksiin, tuotteen värimuutoksiin ja tuotteen ennenaikaiseen vaurioitumiseen.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäytöt: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäytöt:

Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 6–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.11.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.11.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 2, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Toiminnallisten nesteiden (hydraulinesteiden, jäätymisenestoaineen, korroosionestoaineiden jne.) säilömiseen käytettyjen valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.11.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.11.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12   Käytön kuvaus

Taulukko 76

Käyttö # 12 – Laboratorioreagenssien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Laboratorioreagenssien säilöntä .

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien ja hiivojen kasvun torjuntaan laboratorioreagensseissa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste on annosteltava loppukäyttönesteeseen kohdassa, joka varmistaa riittävän sekoittumisen, käyttämällä mieluiten automaattista annostelupumppua tai manuaalisesti lisäämällä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa. Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Biosidivalmiste lisätään yhtenä annoksena valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Annostele hitaasti automaattisesti annostelemalla tai manuaalisesti. Sekoita perusteellisesti, kunnes biosidivalmiste on levinnyt tasaisesti.

Teollinen käyttö: 1,5–14,5 % C(M)IT/MIT biosidivalmisteissa.

Ammattikäyttö: Lisää tyypillisenä käyttömääränä, joka on 15,2 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Toimitetulle biosidivalmisteelle: vain teolliseen käyttöön.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 1 l

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.12.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

Biosidivalmistetta saa käyttää ainoastaan ammattikäyttäjille jaettavien tuotteiden (esineiden/seosten) käsittelyyn.

4.12.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Ammattikäyttäjien tapauksessa laboratorioreagenttien säilömiseen käytetty valmisteiden enimmäispitoisuus ylittää 15 ppm:n kynnysarvon, joten altistumista on rajoitettava henkilönsuojaimilla, suojaamalla mahdollisesti altistuvia ihoalueita ja limakalvoja sekä toteuttamalla teknisiä ja organisatorisia riskienhallintatoimenpiteitä, joita ovat mm. seuraavat:

Manuaalisten vaiheiden minimointi

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

4.12.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.12.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13   Käytön kuvaus

Taulukko 77

Käyttö # 13 – Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Valmisteryhmä(t)

PT06 - Tuotteiden varastoinnissa käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Teollisten käänteisosmoosikalvojen säilytys prosessilinjaston ulkopuolella

Biosidivalmistetta suositellaan bakteerien pitkäaikaiseen torjuntaan käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvoissa, joita käytetään teollisen veden tuotantoon.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi on annosteltava säiliön lisäaineena nesteen kierrossa olevaan käyttölaimennokseen annostelupumpulla tai manuaalisesti kaatamalla kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä. Kun kalvokokoonpanojen käänteisosmoosi- ja nanosuodatusjärjestelmät on täytetty kokonaan biosidiliuoksella, pumput pysäytetään (prosessilinjan ulkopuolinen käsittely) pitkäksi aikaa.

Tyypillisesti C(M)IT/MIT (3:1) -liuokset valmistetaan kiertopesusäiliössä ja lisätään annostelujärjestelmän kautta. Biosidiliuoksen valmistamiseksi suositellaan laimennusta permeaatilla (vedellä) tai korkealaatuisella vedellä. Kalvoja on liotettava biosidiliuoksessa sammutusjakson aikana.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: 7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

7,5–20 g/m3 (ppm, paino/tilavuus) C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.13.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säilöntäainetta voidaan lisätä missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa.

Jotta suojaus olisi optimaalinen, suositellaan varhaisinta mahdollista lisäysajankohtaa.

Kysy valmistajalta optimaalinen annos kullekin erilaiselle säilöttävälle tuotteelle.

On suositeltavaa määrittää optimaalinen biosidipitoisuus ja yhteensopivuus yksittäisten formulaatioiden kanssa laboratoriotesteillä.

Säilöttyjen matriisien kesto ja säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa valmisteen tehokkuuteen. Asianmukainen käyttömäärä tulee määrittää mikrobiologisilla testeillä ylittämättä sallittua enimmäiskäyttömäärää.

4.13.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä vedellä ennen järjestelmän huoltoa.

Metavalmisteyhteenvedoissa 1, 3 ja 4 määritettyjen valmisteiden käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) aikana altistumista valmisteelle (syövyttäville ja ihoa herkistäville valmisteille) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.13.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.13.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14   Käytön kuvaus

Taulukko 78

Käyttö # 14 – Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (suljetut kierrättävät jäähdytysvesijärjestelmät käsittävät kompressorijäähdytyksen, ilmastoinnin, jäähdytysveden, kattiloiden, moottorin vaipan jäähdytyksen, virtalähteen jäähdytyksen ja muita teollisia prosesseja)

Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, hiivojen, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljetuissa järjestelmissä kiertävässä vedessä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaavan käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia - biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä. Kosketusaika: 24 tuntia. - sieniä ja hiivoja vastaan 1–3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä. Kosketusaika: 48 tuntia. Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho: - bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä. - biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaavan käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) at 5 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

biofilmiä vastaan: 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 24 tuntia.

sieniä ja hiivoja vastaan 1 - 3 g C(M)IT/MIT (3: 1) / m3 vettä.

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevän käsittelyn teho:

bakteereja vastaan (ml L. pneumophila) 3 - 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

biofilmiä vastaan (ml L. pneumophila): 3 g C(M)IT/MIT (3:1)/m3 vettä.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.14.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.14.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.14.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.14.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15   Käytön kuvaus

Taulukko 79

Käyttö # 15 – Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät (viherlevät ja sinilevät)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Pienissä avoimissa kiertojäähdytysjärjestelmissä käytettyjen nesteiden säilöntä (paineenlaskun ja kierrätyksen virtausnopeudet sekä veden kokonaismäärä on rajoitettu vastaavasti 2 m3:iin tunnissa, 100 m3:iin tunnissa ja 300 m3:iin)

Prosessi- ja jäähdytysvesi: Käytetään bakteerien, levien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Avoin systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä (myös hiivaa) vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: - Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevä käsittely:

bakteereja, viherlevää ja sinileviä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.15.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.15.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Jäähdytysneste ei saa päästä suoraan pintavesiin. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Tuotetta voidaan käyttää vain, kun jäähdytystornit on varustettu pisaraerottimilla, jotka vähentävät kulkeutumista vähintään 99 %.

4.15.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.15.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16   Käytön kuvaus

Taulukko 80

Käyttö # 16 – Pastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (mukaan lukien Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Levät (viherlevät ja sinilevät)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Muissa kuin elintarvikepastörointijärjestelmissä, kuljetinhihnoissa ja ilmapesureissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla (esim. keräysastiassa kuljetinhihnan alapuolella). Syöttöputken käytetään biosidivalmisteen annosteluun vedenpinnan alapuolelle, jotta se ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: - bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti. Ennaltaehkäisevä käsittely: Bakteereja, viherlevää ja sinilevää vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti, biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

Bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan: 5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 1,5–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 48 tuntia.

Ennaltaehkäisevä käsittely:

bakteereja, viherlevää ja sinileviä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

biofilmiä (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.16.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Ilmapesurit: Käytetään vain teollisissa ilmapesujärjestelmissä, joissa käytetään tehokkaasti huurua poistavia komponentteja.

4.16.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.16.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.16.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.   Käytön kuvaus

Taulukko 81

Käyttö # 17 – Puunkäsittelyliuosten säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Vain luokkien 1, 2 ja 3 puulle levitettävien puunkäsittelyliuosten säilöntä. Biosidivalmistetta käytetään suoja-aineena puunsuojauksen vesipitoisissa käsittelyliuoksissa puunkäsittelyratkaisuissa käytetyn märkäprosessin aikana.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: sieniä vastaan: 15–50 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käytössä olevan puunsuojausliuoksen kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.17.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

Biosidia ei ole tarkoitettu toimimaan valmisteryhmän 8 mukaisena puunsuoja-aineena puuta hajottavia sieniä vastaan.

4.17.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Käsittelyvaiheiden (sekoitus ja täyttö) ja puhdistusvaiheiden aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Tuotetta ei saa käyttää puunkäsittelyliuoksessa, joka levitetään sellaisen puun pinnalle, joka voi koskea suoraan elintarvikkeisiin, rehuihin ja karjaeläimiin.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuosten säilöntäaineena vain käyttöluokkien 1, 2 ja 3 puun käsittelyä varten.

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksessa, jolloin puunkäsittelyn teolliset käyttöprosessit voidaan suorittaa suljetulla alueella, joka sijaitsee läpäisemättömällä, kovalla alustalla, jossa on suojavallit valumien estämiseksi sekä käytössä oleva talteenottojärjestelmä (esim. keruukuoppa).

Tuotetta voidaan käyttää puunkäsittelyliuoksissa säilöntäaineena juuri käsitellylle puutavaralle, joka käsittelyn jälkeen varastoidaan joko suojan alle tai läpäisemättömälle kovalle alustalle tai molemmille, jotta vältetään suorat päästöt maaperään, viemäriin tai veteen. Mahdolliset puunkäsittelyliuoksen päästöt on kerättävä talteen uudelleenkäyttöä tai hävittämistä varten.

Tuotetta saa käyttää vain teolliseen käyttöön tarkoitetuissa puunkäsittelyliuoksissa, jos näitä liuoksia ei saa päästää maaperään, pohja- ja pintaveteen tai viemäreihin ja jos puunkäsittelyliuokset ja/tai tuote kerätään ja käytetään uudelleen tai hävitetään ongelmajätteenä.

Biosidivalmistetta saa käyttää vain puunkäsittelyliuoksissa, joilla käsitellään esineitä tai materiaaleja, jotka varastoidaan läpäisemättömälle maaperälle ja katon alle siihen saakka, kunnes ne ovat kuivuneet täysin, jotta vältetään vuodot maaperään.

4.17.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.17.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18   Käytön kuvaus

Taulukko 82

Käyttö # 18 – Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Tekstiilin- ja kuidunkäsittelyssä, nahan käsittelyssä, valokuvien käsittelyssä ja kostutusvesijärjestelmissä käytettävien kierrätysnesteiden säilöntä

C(M)IT/MIT (3:1) -biosidivalmisteita käytetään tekstiili- ja kehruunesteiden, valokuvankäsittelyliuosten, nahankäsittelyprosessin (esim. pesu- ja liotuskäsittelyvaiheissa) ja painatuksen kostutusveden säilöntään ja kierrätettävän nesteen eheyden suojaamiseen. Valmiste vähentää mikrobikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Teolliset käyttäjät säilövät useimmissa tapauksissa kaikkia lopputuotteita hyvin automatisoiduilla prosesseilla

Biosidivalmiste lisätään keskisäiliöön, altaaseen tai kierrätyslinjoihin kohdassa, jossa sekoitus on riittävää.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: Bakteereja vastaan annostuksella 16–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nestelitraa kohti

Kosketusaika 5 vuorokautta

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.18.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.18.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Tekstiilien ja kuitujen käsittelynesteissä käytettävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

Valokuvien prosessointijärjestelmissä ja kostutusvesijärjestelmissä kiertävät nesteet eivät saa päästä suoraan pintaveteen. Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.18.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.18.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19   Käytön kuvaus

Taulukko 83

Käyttö # 19 – Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä kiertävien nesteiden säilöntä.

Biosidia käytetään nesteiden säilömiseen esikäsittelyprosesseissa (puhdistuskäsittelyssä rasvojen ja lian poistamiseksi, rasvaa poistavassa fosfatointikäsittelyssä, säiliöiden huuhtomisessa), ruiskumaalauskopeissa ja sähkösaostukseen perustuvissa pinnoitusjärjestelmissä (esim. kataforeettisisssa kylvyissä), joita käytetään autojen korjausmaalauksessa ja autojen alkuperäislaitteiden valmistuksessa kierrätettävän nesteen eheyden varmistamiseen, sillä biosidi vähentää bakteeri- ja sienikontaminaatioita suurissa liuosmäärissä.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 7,5–30 mg C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta lopputuotteen kilogrammaa kohti.

Biosidivalmiste lisätään valmistuksen, säilytyksen tai kuljetuksen yhteydessä.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.19.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.19.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.19.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.19.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20   Käytön kuvaus

Taulukko 84

Käyttö # 20 – Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit (aerobiset ja anaerobiset, ml Legionella pneumophila)

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

ulkokäyttö

Suljetuissa kiertolämmitysjärjestelmissä ja niihin liittyvissä putkistoissa käytettyjen nesteiden säilöntä. uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu.

Suljetut kiertolämmitysjärjestelmät: uusien tai olemassa olevien putkijärjestelmien (lämmitys- ja jäähdytysputkistojen) käyttöönottoa edeltävä biosidihuuhtelu, mukaan lukien teollisten rakennusprojektien yhteydessä rakennettujen käytettyjen tai uusien rakenneputkistojen huuhtelu. Biosidivalmistetta käytetään aerobisten ja anaerobisten bakteerien, sienien ja biofilmin kasvun torjuntaan suljettujen järjestelmien kiertävässä vedessä. Suljetut järjestelmät ovat avoimia järjestelmiä vähemmän alttiita korroosiolle, hilseen muodostumiselle ja biologisen kasvuston kasvulle. Mikrobiongelmia voi kuitenkin esiintyä, jos järjestelmä jätetään täytetyksi eikä sitä käsitellä. Tämä johtuu siitä, että järjestelmissä on mikrobien ravinteinaan käyttämiä nitriittejä ja glykoleja.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidivalmiste annostellaan automaattisesti lämmönsiirtonesteeseen paikassa, jossa sekoitus tapahtuu kunnolla. Syöttöputken on annosteltava biosidivalmiste vedenpinnan alapuolelle, jotta biosidivalmiste ei haihdu liikaa.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely - bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila) - biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti - biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely

bakteereja vastaan annostuksella 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti (mukaan lukien L. pneumophila)

Kosketusaika: 24 tuntia

biofilmiä vastaan annostuksella 14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

sieniä ja hiivaa vastaan annostuksella 1 g C(M)IT/MIT-valmistetta veden kuutiometriä kohti Kosketusaika: 48 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely

bakteereja (mukaan lukien L. pneumophila) vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti ja biofilmiä vastaan annostuksella 3 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.20.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.20.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.20.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.20.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21   Käytön kuvaus

Taulukko 85

Käyttö # 21 – Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Valmisteryhmä(t)

PT11 - Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

ulkokäyttö

Öljykenttäprosesseissa (esim. tehostetussa öljyn talteenotossa, porauslietteissä jne.) käytettyjen polymeerien säilöntä

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: -

Yksityiskohtainen kuvaus:

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely: Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti. HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ruiskutusvedessä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30–50 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Porauslietteissä käytettyjen polymeerien ennaltaehkäisevä käsittely:

Ksantaanipolymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

HPAM-polymeeri: 30 g C(M)IT/MIT-valmistetta liuoksen kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.21.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.21.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.21.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.21.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22   Käytön kuvaus

Taulukko 86

Käyttö # 22 – Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Limantorjuntakäsittely massan ja paperin siistausprosessissa. Uusiopaperi-/siistauspaperitehtaat. Siistausprosessi on paperinvalmistusprosessi, jolla painovärit poistetaan jätepaperikuiduista niin, että saadaan siistattua massaa.

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidi annostellaan automaattisesti pumpulla ja kiinteillä putkilla piiriin, yleensä kuidutuskoneeseen vedenpinnan alapuolelle.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.22.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.22.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

4.22.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.22.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23   Käytön kuvaus

Taulukko 87

Käyttö # 23 – Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Limantorjuntakäsittely paperinvalmistusprosessin märkäpäässä (paperitehtaat, märkäpää (vesipiirit) ja paperitehtaiden prosessijärjestelmä).

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Korjaava käsittely: 10–14,9 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti

Kosketusaika: 24 tuntia

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta käsiteltävän veden kuutiometriä kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.23.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.23.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

C(M)IT/MIT (3:1) -valmisteiden käyttö limantorjuntakäsittelyyn paperinvalmistusprosessin märkäpäässä on rajoitettu

(a)

korjaavat käsittelyt laitoksissa, jotka on yhdistetty sellutehtaalta tulevaan limantorjunta-aineettomaan veteen, sekä ainoastaan paperitehtaan lyhyen kierron käsittelyyn ja

(b)

ennaltaehkäisevät käsittelyt,

ja molemmissa tapauksissa vain, jos tehtaan jätevedet puhdistetaan paikan päällä (kattavassa) teollisessa jätevedenpuhdistamossa, jonka kapasiteetti on vähintään 5 000 m3 vuorokaudessa siten kuin teollisuuspäästödirektiivissä 2010/75/EU kuvataan (parhaat käytettävissä olevat massan, paperin ja kartongin valmistustekniikat) ja jos teollisen jätevedenpuhdistamon jälkeen saavutetaan vähintään 200-kertainen laimennus pintaveteen.

4.23.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.23.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24   Käytön kuvaus

Taulukko 88

Käyttö # 24 – Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Valmisteryhmä(t)

PT12 - Limanestoaineet

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Ennaltaehkäisevä käsittely (biologisen kasvuston torjunta) prosessilinjastossa ja kiertopesun jälkeen teollisten käänteisosmoosi- ja nanosuodatuskalvojen tapauksessa

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suljettu systeemi

Yksityiskohtainen kuvaus:

Manuaalinen ja automaattinen annostelu.

Biosidien säännöllinen käyttö estää biofilmin kasvun käänteisosmoosi- tai nanosuodatuskalvojen pinnoille, syöttövälikkeisiin, suodatinmateriaaliin ja putkistoihin. Biosidi on annosteltava syöttöveteen kohdassa, joka takaa riittävän sekoittumisen koko järjestelmässä.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

Laimennus (%): -

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Ennaltaehkäisevä käsittely: 5 g C(M)IT/MIT (3:1) -valmistetta nesteen kuutiometriä kohti

Käyttäjäryhmä(t)

teollinen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Teollisuus- ja ammattikäytössä:

HDPE-pullo: 5 l (nimellinen)

HDPE-ämpäri/-jerrykanisteri: 10 l, 20 l, 25 l, 30 l (nimellinen)

Laatikko, jossa on HDPE-sisus: 20 l

HDPE-tynnyri: 110 l, 120 l, 200 l, 260 l

HDPE-välisäiliö: 650 l, 800 l, 1 000 l, 1 250 l

Kaikki tuotteet tulee kuljettaa ja varastoida ilmastoidussa tilassa.

4.24.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

C(M)IT/MIT-valmisteiden tuotteiden käyttäjän on suoritettava mikrobiologisia testejä, joilla voidaan osoittaa säilyvyyden riittävyys, jotta voidaan määrittää säilöntäaineen tehokas annostus tiettyä matriisia/sijaintia/järjestelmää varten. Ota tarvittaessa yhteyttä säilöntäaineen valmistajaan.

4.24.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Huuhtele järjestelmä (erityisesti annostelupumput) vedellä ennen puhdistusvaiheen suorittamista.

Annostelupumppujen käsittelyvaiheiden (sekoittaminen ja täyttö) ja puhdistuksen aikana altistumista valmisteelle (syövyttävälle ja ihoa herkistävälle valmisteelle) on rajoitettava henkilönsuojaimilla ja teknisillä ja organisatorisilla riskienhallintatoimenpiteillä:

Manuaalisten vaiheiden minimointi (prosessiautomaatio)

Annostelulaitteen käyttö

Laitteiden ja työskentelyalueen säännöllinen puhdistus

Vältä kosketusta työkaluihin ja esineisiin, joihin valmiste on koskenut.

Hyvä yleinen ilmanvaihto

Henkilöstön kouluttaminen ja johtaminen hyviin käytäntöihin liittyen

Henkilönsuojain on seuraavanlainen:

kemikaaleja kestävät suojakäsineet (luvanhaltijan on määriteltävä käsinemateriaali tuotetiedoissa),

on käytettävä biosidivalmistetta läpäisemätöntä suojahaalaria (vähintään tyyppi 3 tai 4, EN 14605) (luvanhaltijan on määriteltävä haalarin materiaali tuotetiedoissa),

Silmien suojaus:

Aineeseen/tehtävään soveltuva hengityssuojain, jos ilmanvaihto ei ole riittävä.

Käytä valmistetta vain tiloissa, jotka on yhdistetty jätevedenpuhdistamoon.

4.24.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso yleiset käyttöohjeet.

4.24.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (4) – META SPC 4

5.1   Käyttöohjeet

Vaikutuksen kesto vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan vaatimukset säilöttävän materiaalin suorituskyvyn suhteen, sekä tiettyjen ainesosien koostumuksen ja säilötyn valmisteen pH:n mukaan.

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita.

Noudata valmisteen käyttöolosuhteita (pitoisuus, kosketusaika, lämpötila, pH jne.).

VAROTOIMENPITEET VARASTOINNIN JA KULJETUKSEN AIKANA:

Säilytä hyvin ilmastoidussa paikassa. Valmiste voi toimitusmuodossaan kehittää hitaasti kaasua (pääosin hiilidioksidia). Paineen muodostumisen estämiseksi valmiste pakataan tarvittaessa erityisellä ilmausvälineellä varustettuihin astioihin. Säilytä tätä valmistetta alkuperäissäiliössä, kun sitä ei käytetä. Säiliötä pitää säilyttää ja kuljettaa pystyasennossa, jotta sisältö ei pääse vuotamaan mahdollisen venttiilin läpi.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

Ihokosketus: Riisu saastuneet vaatteet ja kengät. Pese valmisteeseen koskeneet ihoalueet vedellä. Jos oireet eivät häviä, ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan.

Roiskeet silmiin: Huuhtele heti runsaalla määrällä vettä nostaen ajoittain ylä- ja alaluomea. Tarkista piilolinssit ja poista ne, jos se on helppo tehdä. Jatka huuhtomista haalealla vedellä vähintään 30 minuutin ajan. Soita 112/ambulanssi lääketieteellistä apua varten.

Nieleminen: Pese suu vedellä. Ota yhteys myrkytyshoitojen asiantuntijaan. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on nielty suuria määriä. Älä anna nesteitä tai oksennuta.

Hengitys (sumutteen sisäänhengitys): Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja pidä lepoasennossa, jossa on helppo hengittää. Käänny heti lääkärin puoleen, jos oireet eivät häviä ja/tai valmistetta on hengitetty suuria määriä.

Jos uhrin tajunnantila on heikentynyt, aseta uhri vakaaseen toipumisasentoon ja käänny heti lääkärin puoleen.

Pidä pakkaus tai etiketti saatavilla.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Älä päästä käyttämätöntä valmistetta maahan, vesistöihin, putkistoihin (pesualtaan, WC:n jne. kautta) eikä viemäriin.

Hävitä käyttämätön valmiste, sen pakkaus ja kaikki muut jätteet paikallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Turvalliset varastointiolosuhteet, mukaan lukien kaikki vältettävät olosuhteet: Säilytä kuivassa, viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa alkuperäispakkauksessa.

Säilyvyys: 24 kuukautta

Suojaa auringonvalolta.

Suositus: Jos käytetään metallipakkausta, sen pintaan pitää lisätä lakkakerros.

6.   MUUT TIEDOT

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 4 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ LX 300 BIOCIDE

Markkina-alue: EU

KATHON™ WT 300 Biocide

Markkina-alue: EU

ACQ 819

Markkina-alue: EU

Biocide KT300WT

Markkina-alue: EU

KT300WT

Markkina-alue: EU

KT300LX

Markkina-alue: EU

SANITER 454

Markkina-alue: EU

OS Isobio3

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0012 1-4

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

4,6

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KATHON™ WT 150 Biocide

Markkina-alue: EU

KATHON™ LX 150 BIOCIDE

Markkina-alue: EU

BIO 419

Markkina-alue: EU

SANITER 420

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0025449-0013 1-4

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

5-kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 247–500–7) ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-oni (Einecs 220–239–6) (CMIT/MIT-seos)

Tehoaine

55965-84-9

2,3

(1)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 1:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(2)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 2:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(3)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 3:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(4)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 4:n mukaisissa sallituissa käytöissä.