26.7.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 197/102

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2022/1306,

annettu 25 päivänä heinäkuuta 2022,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 ja 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) 2016/429 edellytetään, että unioniin tulevien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on tultava kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) täsmennetään eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista tulevien lähetysten on oltava unioniin saapumista varten.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä tai lokeroista, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua.

(4)

Tarkemmin sanoen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua.

(5)

Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy viiteen siipikarjan pitopaikoissa havaittuun korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen: yksi taudinpurkaus lähellä Buckfastleigh’tä, Teignbridgessä Englannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vahvistettu 22 päivänä joulukuuta 2021, kolme taudinpurkausta lähellä Woodbridgea East Suffolkissa, Suffolkissa Englannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vahvistettu 20, 27 ja 30 päivänä maaliskuuta 2022, ja yksi taudinpurkaus lähellä Ilminsteriä, South Somersetissa Englannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vahvistettu 8 päivänä huhtikuuta 2022. Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut tiedot myös toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut kyseisen taudin leviämisen estämiseksi. Näiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten johdosta Yhdistynyt kuningaskunta on toteuttanut hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi. Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta on saanut päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu kyseisissä sen alueella sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(6)

Yhdysvallat on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy kahteentoista Kentuckyn, Etelä-Dakotan ja Texasin osavaltioissa sijaitsevissa tietyissä siipikarjan pitopaikoissa havaittuun korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka on vahvistettu 12 päivän joulukuuta 2021 ja 3 päivän huhtikuuta 2022 välisenä aikana. Yhdysvallat on toimittanut tiedot myös toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut kyseisen taudin leviämisen estämiseksi. Näiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten johdosta Yhdysvallat on toteuttanut hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi. Lisäksi Yhdysvallat on saanut päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu kyseisissä sen alueella sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(7)

Komissio on arvioinut Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen toimittamat tiedot ja todennut, että korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukset siipikarjan pitopaikoissa on selvitetty eikä siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuloon unioniin liity enää riskiä, kun on kyse niistä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen vyöhykkeistä, joilta siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tulo unioniin keskeytettiin kyseisten taudinpurkausten vuoksi.

(8)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa.

(9)

Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa sekä vakava riski taudin kulkeutumisesta unionin alueelle, täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2021/404 tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(10)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 25 päivänä heinäkuuta 2022.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN

(1)   EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1).

LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:

1)

Muutetaan liite V seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osa seuraavasti:

i)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.77 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.77

Muu siitossiipikarja kuin sileälastaiset linnut ja muu tuotantosiipikarja kuin sileälastaiset linnut

BPP

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Jalostukseen tarkoitetut sileälastaiset linnut ja tuotantoon tarkoitetut sileälastaiset linnut

BPR

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Muu teurastettavaksi tarkoitettu siipikarja kuin sileälastaiset linnut

SP

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Teurastettaviksi tarkoitetut sileälastaiset linnut

SR

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen untuvikot

DOC

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Sileälastaisten lintujen untuvikot

DOR

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Alle 20 yksilöä muuta siipikarjaa kuin sileälastaisia lintuja

POU-LT20

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen siitosmunat

HEP

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Sileälastaisten lintujen siitosmunat

HER

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Alle 20 muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen siitosmunaa

HE-LT20

N, P1

22.12.2021

22.7.2022”

ii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä GB-2.110 ja GB-2.111 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.110

20.3.2022

GB-2.111

27.3.2022

iii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.113 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.113

30.3.2022

iv)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.117 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.117

8.4.2022

v)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.5 ja US-2.6 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.5

12.2.2022

US-2.6

15.2.2022

vi)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.15 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.15

5.3.2022

vii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.24 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.24

12.3.2022

viii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.31 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.31

18.3.2022

ix)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.36 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.36

22.3.2022

x)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.40 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.40

23.3.2022

xi)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.42 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.42

24.3.2022

xii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.51 ja US-2.52 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.51

US-2.52

xiii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.71 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.71

1.4.2022

xiv)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.86 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.86

3.4.2022

2)

Muutetaan liitteessä XIV oleva 1 osa seuraavasti:

i)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.77 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.77

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

22.12.2021

22.7.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1