14.3.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 85/28

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2022/416,

annettu 11 päivänä maaliskuuta 2022,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan ja 232 artiklan 1 kohdan

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) 2016/429 edellytetään, että unioniin tulevien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on tultava kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) täsmennetään eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista tulevien lähetysten on oltava unioniin saapumista varten.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä tai lokeroista, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua.

(4)

Lisäksi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua.

(5)

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin lähellä Blaydonia, Gatesheadissä, Tyne and Wearissa Englannissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 23 päivänä helmikuuta 2022.

(6)

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin lähellä Ledburyä, North Herefordshiressä, Herefordshiressä Englannissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 25 päivänä helmikuuta 2022.

(7)

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin lähellä Elmswelliä, Mid Suffolkissa, Suffolkissa Englannissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 26 päivänä helmikuuta 2022.

(8)

Myös Yhdysvallat ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin neljännessä pitopaikassa Duboisin piirikunnassa, jossa on jo todettu tartuntoja, Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 2 päivänä maaliskuuta 2022.

(9)

Lisäksi Yhdysvallat ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksista siipikarjassa. Nämä taudinpurkaukset havaittiin Stoddardin piirikunnassa Missourin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Cecilin piirikunnassa Marylandin osavaltiossa, ja ne vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 4 päivänä maaliskuuta 2022.

(10)

Lisäksi Yhdysvallat ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin Charles Mixin piirikunnassa Etelä-Dakotan osavaltiossa Yhdysvalloissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 5 päivänä maaliskuuta 2022.

(11)

Lisäksi Yhdysvallat ilmoitti komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta siipikarjassa. Taudinpurkaus havaittiin Buena Vistan piirikunnassa Iowan osavaltiossa Yhdysvalloissa, ja se vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PCR) 6 päivänä maaliskuuta 2022.

(12)

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaiset muodostivat tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille 10 kilometrin valvontavyöhykkeen ja toteuttivat hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi.

(13)

Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet komissiolle tietoja epidemiologisesta tilanteesta alueillaan ja toteuttamistaan toimenpiteistä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Komissio on arvioinut nämä tiedot. Arvioinnin perusteella ja unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan saapumisen unioniin Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaisten muodostamilta alueilta, joihin sovelletaan rajoituksia korkeapatogeenisen lintuinfluenssan äskettäisten taudinpurkausten vuoksi, ei pitäisi enää olla sallittua.

(14)

Yhdistynyt kuningaskunta on myös toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta siipikarjan pitopaikoissa 19 päivänä marraskuuta 2021 lähellä Pokesdownia, Bournemouthissa Englannissa, 22 päivänä marraskuuta 2021 lähellä Wells-next-the-seata, North Norfolkissa, Norfolkissa Englannissa ja 26 päivänä marraskuuta 2021 lähellä Gaerweniä Angleseyn saarella Walesissa vahvistettujen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten osalta. Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut tiedot myös toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut kyseisen taudin leviämisen estämiseksi. Näiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten johdosta Yhdistynyt kuningaskunta on toteuttanut hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi. Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta on saanut päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu sen alueella sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(15)

Komissio on arvioinut Yhdistyneen kuningaskunnan toimittamat tiedot ja todennut, että korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukset siipikarjan pitopaikossa lähellä Pokesdownia Bournemouthissa, Englannissa, lähellä Wells-next-the-seata, North Norfolkissa, Norfolkissa Englannissa ja lähellä Gaerweniä Angleseyn saarella Walesissa on selvitetty eikä siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuloon unioniin liity enää riskiä, kun on kyse niistä Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhykkeistä, joilta siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tulo unioniin on keskeytetty kyseisten taudinpurkausten vuoksi.

(16)

Sen vuoksi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava.

(17)

Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa sekä vakava riski taudin kulkeutumisesta unionin alueelle, täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2021/404 tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(18)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 11 päivänä maaliskuuta 2022.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN

(1)   EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1).

LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:

1)

Muutetaan liite V seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osa seuraavasti:

i)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.24 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.24

Muu siitossiipikarja kuin sileälastaiset linnut ja muu tuotantosiipikarja kuin sileälastaiset linnut

BPP

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Jalostukseen tarkoitetut sileälastaiset linnut ja tuotantoon tarkoitetut sileälastaiset linnut

BPR

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Muu teurastettavaksi tarkoitettu siipikarja kuin sileälastaiset linnut

SP

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Teurastettaviksi tarkoitetut sileälastaiset linnut

SR

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen untuvikot

DOC

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Sileälastaisten lintujen untuvikot

DOR

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Alle 20 yksilöä muuta siipikarjaa kuin sileälastaisia lintuja

POU-LT20

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen siitosmunat

HEP

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Sileälastaisten lintujen siitosmunat

HER

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Alle 20 muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen siitosmunaa

HE-LT20

N, P1

19.11.2021

24.2.2022”

ii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.29 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.29

22.11.2021

2.3.2022

2.3.2022”

iii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.36 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.36

26.11.2021

28.2.2022

28.2.2022”

iv)

Lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.101, GB-2.102 ja GB-2.103 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.100 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.101

23.2.2022

GB-2.102

25.2.2022

GB-2.103

26.2.2022

N, P1’

26.2.2022”

v)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.12–US-2.16 koskevat rivit vyöhykettä US-2.11 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

”US ”Yhdysvallat

US.2.12

US.2.13

4.3.2022

US.2.14

US.2.15

5.3.2022

US.2.16

6.3.2022

6.3.2022”

b)

Muutetaan 2 osa seuraavasti:

i)

Lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeiden GB-2.101, GB-2.102 ja GB-2.103 kuvaukset vyöhykkeen GB-2.100 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.101

Lähellä Blaydonia, Gateshead, Tyne and Wear, Englanti:

alue, joka sijaitsee kymmenen kilometrin säteellä WGS84-desimaalikoordinaateilla N54.94 ja W1.73 ilmaistun keskipisteen ympärillä

GB-2.102

Lähellä Ledburyä, North Herefordshire, Herefordshire, Englanti:

alue, joka sijaitsee kymmenen kilometrin säteellä WGS84-desimaalikoordinaateilla N52.03 ja W2.38 ilmaistun keskipisteen ympärillä

GB-2.103

Lähellä Elmswelliä, Mid Suffolk, Suffolk, Englanti:

alue, joka sijaitsee kymmenen kilometrin säteellä WGS84-desimaalikoordinaateilla N52.28 ja E0.99 ilmaistun keskipisteen ympärillä.”

ii)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeiden US-2.12–US-2.16 kuvaukset vyöhykkeen US-2.11 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdysvallat

US-2.12

Indianan osavaltio:

Dubois04

Duboisin piirikunta: vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle, alkaa pohjoisimmasta pisteestä (GPS-koordinaatit: 86.8992573°W 38.3502323°N) ja jatkuu myötäpäivään seuraavasti:

a)

pohjoisessa: 0,9 km länsiluoteeseen S State Road 162:n ja E-230 S:n risteyksestä;

b)

koillisessa: 0,2 km etelään S Rolling Ridge Driven ja S Santine Roadin risteyksestä;

c)

idässä: 0,7 km kaakkoon E State Road 264:n ja E 850S:n risteyksestä;

d)

kaakossa: 0,7 km kaakkoon N Dilger Roadin ja N County Road 1125 E:n risteyksestä;

e)

etelässä: 0,5 km pohjoiskoilliseen E County Road 1930 N:n ja N 700 E:n risteyksestä;

f)

lounaassa: 0,08 km etelään S 500W:n ja W 1200S:n risteyksestä;

g)

lännessä: 1,0 km itään S State Road 161:n ja Old IN-64:n risteyksestä;

h)

luoteessa: 2,0 km luoteeseen S Old Huntingburg Roadin ja W Phoenix Driven risteyksestä.

US-2.13

Missourin osavaltio:

Stoddardin piirikunta

Stoddardin piirikunta: vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle, alkaa pohjoisimmasta pisteestä (GPS-koordinaatit: 90.1147867°W 36.9151576°N) ja jatkuu myötäpäivään seuraavasti:

a)

pohjoisessa: 2,7 km eteläkaakkoon County Road 284:n ja County Road 283:n risteyksestä;

b)

koillisessa: 2,1 km koilliseen County Road 420:n ja County Road 467:n risteyksestä;

c)

idässä: 0,4 km lounaaseen County Road 468:n ja County Road 437:n risteyksestä;

d)

kaakossa: 0,5 km pohjoisluoteeseen State Highway ZZ:n ja County Road 659:n risteyksestä;

e)

etelässä: 0,9 km länteen Pintail Pathin ja County Road 679:n risteyksestä;

f)

lounaassa: 0,3 km itään Highway FF:n ja County Road 635:n risteyksestä;

g)

lännessä: 1,3 km luoteeseen Mo DD:n ja County Road 580:n risteyksestä;

h)

luoteessa: 1,3 km kaakkoon County Road 408:n ja State Highway-J:n risteyksestä.

US-2.14

Marylandin osavaltio:

Cecilin piirikunta

Cecilin piirikunta: vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle, alkaa pohjoisimmasta pisteestä (GPS-koordinaatit: 75.7749929°W 39.4859772°N) ja jatkuu myötäpäivään seuraavasti:

a)

pohjoisessa: 0,6 km pohjoiskoilliseen Old Telegraph Roadin ja Bohemia Mill Roadin risteyksestä;

b)

koillisessa: 0,1 km länteen Dickenson Blvd:n ja W Shakespeare Dr:n risteyksestä;

c)

idässä: 0,5 km koilliseen Dexters Corner Rd:n ja Ratledge Rd:n risteyksestä;

d)

kaakossa: 0,83 km kaakkoon Sawmill Rd:n ja Airport Pl:n risteyksestä;

e)

etelässä: 0,1 km luoteeseen Massey Rd:n ja Galena-Massey Rd:n risteyksestä;

f)

lounaassa: 1,4 km pohjoiskoilliseen Starkey Farm Ln:n ja Augustine Herman Hwy:n risteyksestä;

g)

lännessä: 0,9 km luoteeseen Crystal Beach Rd:n ja Frisbys Prime Choice Ln:n risteyksestä;

h)

luoteessa: 0,7 km luoteeseen Bohemia Manor Farm Ln:n ja Augustine Herman Hwy:n risteyksestä.

US-2.15

Etelä-Dakotan osavaltio:

Charles Mixin piirikunta

Charles Mixin piirikunta: vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle, alkaa pohjoisimmasta pisteestä (GPS-koordinaatit: 98.4677219°W 43.3094107°N) ja jatkuu myötäpäivään seuraavasti:

a)

pohjoisessa: 0,5 km lounaaseen 386th Avenuen ja 281st Streetin risteyksestä;

b)

koillisessa: 1,2 km lounaaseen 391st Avenuen ja 283rd Streetin risteyksestä;

c)

idässä: 0,8 km kaakkoon US Highway 281:n ja 287th Streetin risteyksestä;

d)

kaakossa: 0,7 km länsiluoteeseen 391st Avenuen ja 292nd Streetin risteyksestä;

e)

etelässä: 0,7 km koilliseen 386th Avenuen ja 294th Streetin risteyksestä;

f)

lounaassa: 0,2 km lounaaseen 382nd Avenuen ja SD Highway 50:n risteyksestä;

g)

lännessä: 0,3 km pohjoisluoteeseen 380th Avenuen ja 288th Streetin risteyksestä;

h)

luoteessa: 0,8 km kaakkoon 382nd Avenuen ja 283rd Streetin risteyksestä.

US-2.16

Iowan osavaltio:

Buena Vistan piirikunta

Buena Vistan piirikunta: vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle, alkaa pohjoisimmasta pisteestä (GPS-koordinaatit: 94.9627244°W 42.7378796°N) ja jatkuu myötäpäivään seuraavasti:

a)

pohjoisessa: 1,6 km eteläkaakkoon 220th Avenuen ja 530th Streetin risteyksestä;

b)

koillisessa: 0,7 km pohjoisluoteeseen 120th Streetin ja 540th Streetin risteyksestä;

c)

idässä: 1,4 km koilliseen 130th Avenuen ja 585th Streetin risteyksestä;

d)

kaakossa: 1,5 km kaakkoon 110th Avenuen ja 620th Streetin risteyksestä;

e)

etelässä: 1,3 km pohjoiskoilliseen Taylor Avenuen ja 170th Streetin risteyksestä;

f)

lounaassa: 0,9 km pohjoiskoilliseen 180th Avenuen ja 650th Streetin risteyksestä;

g)

lännessä: 0,6 km itään 160th Avenuen ja 600th Streetin risteyksestä;

h)

luoteessa: 0,8 km pohjoiskoilliseen 180th Avenuen ja 560th Streetin risteyksestä.”

2)

Muutetaan liite XIV seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osa seuraavasti:

i)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.24 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.24

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

19.11.2021

24.2.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

19.11.2021

24.2.2022”

ii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.29 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.29

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

22.11.2021

2.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

22.11.2021

2.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

22.11.2021

2.3.2022”

iii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.36 koskeva rivi seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.36

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

26.11.2021

28.2.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

26.11.2021

28.2.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

26.11.2021

28.2.2022”

iv)

Lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.101, GB-2.102 ja GB-2.103 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.100 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

”GB Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.101

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

23.2.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

23.2.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

23.2.2022

GB-2.102

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

25.2.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

25.2.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

25.2.2022

GB-2.103

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

26.2.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

26.2.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

26.2.2022”

v)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.12–US-2.16 koskevat rivit vyöhykettä US-2.11 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

”US Yhdysvallat

US-2.12

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

2.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

2.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

2.3.2022

US-2.13

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

4.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

4.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

4.3.2022

US-2.14

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

4.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

4.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

4.3.2022

US-2.15

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

5.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

5.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

5.3.2022

US-2.16

Muun siipikarjan kuin sileälastaisten lintujen tuore liha

POU

N, P1

6.3.2022

Sileälastaisten lintujen tuore liha

RAT

N, P1

6.3.2022

Riistalintujen tuore liha

GBM

P1

6.3.2022”

b)

Lisätään 2 osassa Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeiden US-2.12–US-2.16 kuvaukset vyöhykkeen US-2.11 kuvauksen jälkeen seuraavasti: