12.1.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 7/11


KOMISSION ASETUS (EU) 2022/31,

annettu 6 päivänä tammikuuta 2022,

Espanjan lipun alla purjehtivien alusten sardellin kalastuksen kieltämisestä alueella 8

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon unionin valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (1) ja erityisesti sen 36 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvoston asetuksessa (EU) 2021/92 (2) säädetään kiintiöistä vuodeksi 2021.

(2)

Komissiolle toimitettujen tietojen mukaan Espanjan lipun alla purjehtivien tai Espanjassa rekisteröityjen alusten sardellisaaliit alueella 8 ovat täyttäneet vuodeksi 2021 myönnetyn kiintiön.

(3)

Sen vuoksi on tarpeen kieltää tietyt kyseistä kantaa koskevat kalastustoimet,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kiintiön täyttyminen

Tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun, Espanjalle vuodeksi 2021 myönnetyn sardellikantaa alueella 8 koskevan kalastuskiintiön katsotaan täyttyneen mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen.

2 artikla

Kiellot

1.   Kielletään Espanjan lipun alla purjehtivilta tai Espanjassa rekisteröidyiltä aluksilta 1 artiklassa tarkoitetun kannan kalastus liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen. Erityisesti on kiellettyä kalojen etsiminen, pyydysten laskeminen, asettaminen ja nostaminen kyseisen kannan kalastamiseksi.

2.   Kyseisten alusten mainitusta kannasta pyytämien kalojen ja kalastustuotteiden jälleenlaivaus, aluksella pitäminen, aluksella jalostaminen, siirtäminen, kasvatusaltaaseen siirto, lihotus ja aluksesta purkaminen on edelleen sallittua ennen kyseistä päivää pyydetyille saaliille.

3.   Kyseisten alusten mainitusta kannasta pyytämät tahattomat saaliit on otettava kalastusalukselle ja pidettävä siellä, kirjattava, purettava aluksesta ja luettava kiintiöihin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 (3) 15 artiklan mukaisesti.

3 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 6 päivänä tammikuuta 2022.

Komission puolesta,

puheenjohtajan nimissä

Virginijus SINKEVIČIUS

Komission jäsen


(1)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.

(2)  Neuvoston asetus (EU) 2021/92, annettu 28 päivänä tammikuuta 2021, unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2021 (EUVL L 31, 29.1.2021, s. 31).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22).


LIITE

Nro

23/TQ92

Jäsenvaltio

Espanja

Kanta

ANE/08.

Laji

Sardelli (Engraulis encrasicolus)

Alue

8

Kalastuksen lopettamisen päivämäärä

13.8.2021