13.12.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 319/68

NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2022/2440,

annettu 12 päivänä joulukuuta 2022,

Malin tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen (YUTP) 2017/1775 muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 29 artiklan,

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 28 päivänä syyskuuta 2017 päätöksen (YUTP) 2017/1775 (1).

(2)

Neuvosto hyväksyi 13 päivänä joulukuuta 2021 päätöksen (YUTP) 2021/2208 (2), jolla luotiin uusi kehys, joka mahdollistaa rajoittavien toimenpiteiden lisäämisen niitä henkilöitä ja yhteisöjä vastaan, jotka ovat vastuussa Malin rauhan, turvallisuuden tai vakauden uhkaamisesta tai Malin poliittisen siirtymän menestyksekkään toteuttamisen estämisestä tai vaikeuttamisesta.

(3)

Päätöksen (YUTP) 2017/1775 1 a artiklan 1 kohdassa ja 2 a artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden uudelleentarkastelun perusteella rajoittavien toimenpiteiden voimassaoloa olisi jatkettava 14 päivään joulukuuta 2023 ja päätöksen (YUTP) 2017/1775 liitteessä II olevaan luetteloon luonnollisista henkilöistä ja luetteloon luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä tai elimistä, joihin sovelletaan rajoittavia toimenpiteitä, sisältyviä viittä henkilöä koskevia perusteita ja tunnistustietoja olisi muutettava.

(4)

Päätös (YUTP) 2017/1775 olisi sen vuoksi muutettava tämän mukaisesti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös (YUTP) 2017/1775 seuraavasti:

1)

korvataan 6 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä päivämäärä ”14 päivään joulukuuta 2022” päivämäärällä ”14 päivään joulukuuta 2023”;

2)

muutetaan liite II tämän päätöksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 12 päivänä joulukuuta 2022.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

J. BORRELL FONTELLES

(1)  Neuvoston päätös (YUTP) 2017/1775, annettu 28 päivänä syyskuuta 2017, Malin tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä (EUVL L 251, 29.9.2017, s. 23).

(2)  Neuvoston päätös (YUTP) 2021/2208, annettu 13 päivänä joulukuuta 2021, Malin tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen (YUTP) 2017/1775 muuttamisesta (EUVL L 446, 14.12.2021, s. 44).

LIITE

Korvataan päätöksen (YUTP) 2017/1775 liite II seuraavasti:

”LIITE II

A.   Luettelo 1 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista luonnollisista henkilöistä

Nimi

Tunnistustiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

1.

DIAW, Malick

Syntymäpaikka: Ségou

Syntymäaika: 2.12.1979

Kansalaisuus: malilainen

Passin numero: B0722922, voimassa 13.8.2018 asti

Sukupuoli: mies

Asema: kansallisen siirtymäneuvoston (Malin poliittisesta siirtymästä vastaava lainsäädäntöelin) puheenjohtaja, eversti

Malick Diaw on eversti Assimi Goïtan sisäpiirin keskeinen jäsen. Katin kolmannen sotilasalueen esikuntapäällikkönä hän oli yksi 18. elokuuta 2020 toteutetun vallankaappauksen alullepanijoista eversti (colonel-major) Ismaël Waguén, eversti Assimi Goïtan, eversti Sadio Camaran ja eversti Modibo Konén kanssa.

Malick Diaw on näin ollen vastuussa toimista tai politiikoista, jotka uhkaavat Malin rauhaa, turvallisuutta ja vakautta.

Malick Diaw on myös keskeinen toimija Malin poliittisessa siirtymässä, sillä hän on toiminut kansallisen siirtymäneuvoston (Conseil national de transition, CNT) puheenjohtajana joulukuusta 2020 lähtien.

CNT ei ole edistynyt ajoissa niiden ”tehtävien” toteuttamisessa, jotka vahvistettiin 1. lokakuuta 2020 annetussa siirtymäkauden peruskirjassa, jäljempänä ’siirtymäkauden peruskirja’, ja jotka olisi pitänyt saada suoritettua 18 kuukauden kuluessa, mistä on osoituksena se, että CNT on viivästyttänyt vaalilakiehdotuksen hyväksymistä. Tämä viivästytti osaltaan vaalien järjestämistä ja näin ollen Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista. Lisäksi uusi vaalilaki, jonka CNT lopulta hyväksyi 17. kesäkuuta 2022 ja joka julkaistiin Malin tasavallan virallisessa lehdessä 24. kesäkuuta 2022, mahdollistaa siirtymäkauden presidentin ja varapresidentin sekä siirtymäkauden hallituksen jäsenten asettamisen ehdokkaiksi presidentin- ja parlamenttivaaleihin siirtymäajan peruskirjan vastaisesti.

Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisö (ECOWAS) määräsi marraskuussa 2021 siirtymäkauden viranomaisille (Malick Diaw mukaan lukien) henkilökohtaisia pakotteita sillä perusteella, että he olivat viivyttäneet vaalien järjestämistä ja Malin poliittisen siirtymän toteuttamista. ECOWAS päätti 3. heinäkuuta 2022 pitää nämä yksilölliset pakotteet voimassa.

Näin ollen Malick Diaw estää ja heikentää Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista.

4.2.2022

2.

WAGUÉ, Ismaël

Syntymäpaikka: Bamako

Syntymäaika: 2.3. 1975

Kansalaisuus: malilainen

Passin numero: diplomaattipassi AA0193660, voimassa 15.2.2023 asti

Sukupuoli: mies

Asema: sovintoministeri, eversti (colonel-major)

Eversti (colonel-major) Ismaël Wagué on eversti Assimi Goïtan sisäpiirin keskeinen jäsen ja oli yksi 18. elokuuta 2020 toteutetun vallankaappauksen alullepanijoista eversti Goïtan, eversti Sadio Camaran, eversti Modibo Konén ja eversti Malick Diawin kanssa.

Hän ilmoitti 19. elokuuta 2020, että armeija oli ottanut vallan, minkä jälkeen hänestä tuli ”kansan pelastuksen kansallisen komitean” (Comité national pour le salut du peuple, CNSP) tiedottaja.

Ismaël Wagué on näin ollen vastuussa toimista, jotka uhkaavat Malin rauhaa, turvallisuutta ja vakautta.

Siirtymäkauden hallituksen sovintoministerinä lokakuusta 2020 lähtien toiminut Ismaël Wagué vastaa Malin rauhan- ja sovintosopimuksen täytäntöönpanemisesta. Lokakuussa 2021 esittämällään lausumalla ja ottaen huomioon hänen jatkuvat erimielisyytensä ”pysyvän strategisen kehyksen” (Cadre Stratégique Permanent, CSP) jäsenten kanssa hän osallistui Malin rauhan- ja sovintosopimuksen seurantakomitean (Comité de suivi de l’accord, CSA) toiminnan estämiseen, mikä johti CSA:n kokoontumisten keskeyttämiseen lokakuusta 2021 syyskuuhun 2022. Tämä tilanne on haitannut kyseisen sopimuksen täytäntöönpanoa, joka on yksi Malin poliittisen siirtymän ”tehtävistä”, kuten siirtymäkauden peruskirjan 2 artiklassa määrätään.

ECOWAS määräsi marraskuussa 2021 siirtymäkauden viranomaisille (Ismaël Wagué mukaan lukien) henkilökohtaisia pakotteita sillä perusteella, että he olivat viivyttäneet vaalien järjestämistä ja Malin poliittisen siirtymän toteuttamista. ECOWAS päätti 3. heinäkuuta 2022 pitää nämä yksilölliset pakotteet voimassa.

Ismaël Wagué on näin ollen vastuussa Malin rauhaa, turvallisuutta ja vakautta uhkaavista toimista sekä Malin poliittisen siirtymän menestyksekkään toteuttamisen estämisestä ja heikentämisestä.

4.2.2022

3.

MAÏGA, Choguel

Syntymäpaikka: Tabango, Gao, Mali

Syntymäaika: 31.12.1958

Kansalaisuus: malilainen

Passin numero: Malin myöntämä diplomaattipassi DA0004473, Schengen-viisumi myönnetty

Sukupuoli: mies

Asema: pääministeri

Pääministerinä kesäkuusta 2021 asti toiminut Choguel Maïga johtaa 24. toukokuuta 2021 tehdyn vallankaappauksen jälkeen muodostettua Malin siirtymäkauden hallitusta.

Vastoin sitä, mitä uudistusten ja vaalien aikataulusta oli aikaisemmin sovittu ECOWASin kanssa siirtymäkauden peruskirjan mukaisesti, hän ilmoitti kesäkuussa 2021 ”kansallisen uudelleenperustamiskonferenssin”(Assises nationales de la refondation, ANR) järjestämisestä uudistuksia edeltävänä prosessina ja ennakkoedellytyksenä 27. helmikuuta 2022 pidettäviksi suunniteltujen vaalien järjestämiselle.

Kuten Choguel Maïga itse ilmoitti, ANR-konferenssia lykättiin tämän jälkeen useasti ja vaalit viivästyivät. Useat sidosryhmät boikotoivat ANR-konferenssia, joka lopulta järjestettiin joulukuussa 2021. Siirtymäkauden hallitus esitti ANR-konferenssin lopullisten suositusten pohjalta uuden aikataulun presidentinvaalien järjestämiseksi joulukuussa 2025, mikä mahdollistaisi siirtymäkauden viranomaisten pysyvän vallassa yli viisi vuotta. Kesäkuussa 2022 siirtymäkauden hallitus esitti ECOWASille tarkistetun aikataulun presidentinvaalien järjestämiseksi maaliskuussa 2024, mikä on yli kaksi vuotta siirtymäkauden peruskirjassa vahvistetun määräajan jälkeen.

ECOWAS määräsi marraskuussa 2021 siirtymäkauden viranomaisille (Choguel Maïga mukaan lukien) henkilökohtaisia pakotteita sillä perusteella, että he olivat viivyttäneet vaalien järjestämistä ja Malin poliittisen siirtymän toteuttamista. ECOWAS korosti, että siirtymäviranomaiset olivat käyttäneet tarvetta toteuttaa uudistuksia tekosyynä Malin poliittisen siirtymän pidentämiselle ja heidän itsensä pysymiselle vallassa ilman demokraattisia vaaleja. ECOWAS päätti 3. heinäkuuta 2022 pitää nämä yksilölliset pakotteet voimassa.

Choguel Maïga on pääministerinä suoraan vastuussa siirtymäkauden peruskirjassa määrättyjen vaalien lykkäämisestä, ja näin ollen hän estää Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista sekä vaarantaa sen erityisesti pyrkimällä estämään ja vaarantamalla vaalien järjestämisen ja vallan siirtämisen vaaleilla valituille viranomaisille.

4.2.2022

4.

MAÏGA, Ibrahim Ikassa

Syntymäpaikka: Tondibi, Gaon alue, Mali

Syntymäaika: 5.2.1971

Kansalaisuus: malilainen

Passin numero: Malin myöntämä diplomaattipassi

Sukupuoli: mies

Asema: uudelleenperustamisesta vastaava ministeri

Ibrahim Ikassa Maïga on M5-RFP:n (Mouvement du 5 juin - Rassemblement des forces patriotiques, Kesäkuun viidennen päivän liike - isänmaallisten voimien kokoontuminen) strategisen komitean jäsen; M5-RFP:llä oli keskeinen rooli presidentti Keitan syrjäyttämisessä.

Ibrahim Ikassa Maïga, joka on toiminut uudelleenperustamisesta vastaavana ministerinä kesäkuusta 2021 lähtien, on pääministeri Choguel Maïgan ilmoituksen mukaan vastannut ”kansallisen uudelleenperustamiskonferenssin” (Assises nationales de la refondation, ANR) suunnittelusta.

Vastoin sitä, mitä uudistusten ja vaalien aikataulusta oli aikaisemmin sovittu ECOWASin kanssa siirtymäkauden peruskirjan mukaisesti, siirtymäkauden hallitus ilmoitti ANR-konferenssin järjestämisestä uudistuksia edeltävänä prosessina ja ennakkoedellytyksenä 27. helmikuuta 2022 pidettäviksi suunniteltujen vaalien järjestämiselle.

Choguel Maïga ilmoitti sittemmin ANR-konferenssin lykkäämisestä useasti ja vaalit viivästyivät. Useat sidosryhmät boikotoivat ANR-konferenssia, joka lopulta järjestettiin joulukuussa 2021. Siirtymäkauden hallitus esitti ANR-konferenssin lopullisten suositusten pohjalta uuden aikataulun presidentinvaalien järjestämiseksi joulukuussa 2025, mikä mahdollistaisi siirtymäkauden viranomaisten pysyvän vallassa yli viisi vuotta. Kesäkuussa 2022 siirtymäkauden hallitus esitti ECOWASille tarkistetun aikataulun presidentinvaalien järjestämiseksi maaliskuussa 2024, mikä on yli kaksi vuotta siirtymäkauden peruskirjassa vahvistetun määräajan jälkeen.

ECOWAS hyväksyi marraskuussa 2021 henkilökohtaisia pakotteita siirtymäkauden viranomaisille (Ibrahim Ikassa Maïga mukaan lukien) sillä perusteella, että he olivat viivästyttäneet vaalien järjestämistä ja Malin poliittisen siirtymän toteuttamista. ECOWAS korosti, että siirtymäviranomaiset olivat käyttäneet tarvetta toteuttaa uudistuksia tekosyynä Malin poliittisen siirtymän pidentämiselle ja heidän itsensä pysymiselle vallassa ilman demokraattisia vaaleja. ECOWAS päätti 3. heinäkuuta 2022 pitää nämä yksilölliset pakotteet voimassa.

Asemassaan uudelleenperustamisesta vastaavana ministerinä Ibrahim Ikassa Maïga estää Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista sekä vaarantaa sen erityisesti pyrkimällä estämään ja vaarantamalla vaalien järjestämisen ja vallan siirtämisen vaaleilla valituille viranomaisille.

4.2.2022

5.

DIARRA, Adama Ben

(alias Ben Le Cerveau)

Syntymäpaikka: Kati, Mali

Kansalaisuus: malilainen

Passin numero: Malin myöntämä diplomaattipassi, Schengen-viisumi myönnetty

Sukupuoli: mies

Asema: kansallisen siirtymäneuvoston (Malin poliittisesta siirtymästä vastaava lainsäädäntöelin) jäsen

Adama Ben Diarra, joka tunnetaan myös Camarade Ben Le Cerveauna, on yksi M5-RFP:n (Mouvement du 5 juin - Rassemblement des forces patriotiques, Kesäkuun viidennen päivän liike - isänmaallisten voimien kokoontuminen) nuorista johtajista; M5-RFP:llä oli keskeinen rooli presidentti Keitan syrjäyttämisessä. Adama Ben Diarra on myös Yéréwolo-liikkeen, joka on keskeisin siirtymäkauden viranomaisia tukeva organisaatio, johtaja ja on ollut kansallisen siirtymäneuvoston (CNT) jäsen 3. joulukuuta 2021 alkaen.

CNT ei ole edistynyt ajoissa niiden ”tehtävien” toteuttamisessa, jotka vahvistettiin siirtymäkauden peruskirjassa ja jotka oli määrä saada suoritettua 18 kuukauden kuluessa, mistä on osoituksena se, että CNT on viivästyttänyt vaalilakiehdotuksen hyväksymistä. Tämä viivästytti osaltaan vaalien järjestämistä ja näin ollen Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista. Lisäksi uusi vaalilaki, jonka CNT lopulta hyväksyi 17. kesäkuuta 2022 ja joka julkaistiin Malin tasavallan virallisessa lehdessä 24. kesäkuuta 2022, mahdollistaa siirtymäkauden presidentin ja varapresidentin sekä siirtymäkauden hallituksen jäsenten asettamisen ehdokkaiksi presidentin- ja parlamenttivaaleihin siirtymäajan peruskirjan vastaisesti. .

Adama Ben Diarra on puhunut aktiivisesti Malin poliittisen siirtymän jatkamisen puolesta ja tukenut sitä poliittisissa tilaisuuksissa ja sosiaalisissa verkostoissa sekä sanonut, että siirtymäkauden viiden vuoden jatkaminen, josta siirtymäkauden viranomaiset päättivät ”kansallisen uudelleenperustamiskonferenssin” (Assises nationales de la refondation, ANR) jälkeen, oli Malin kansan syvä toive.

ECOWAS määräsi marraskuussa 2021 siirtymäkauden viranomaisille (Adama Ben Diarra mukaan lukien) henkilökohtaisia pakotteita sillä perusteella, että he olivat viivyttäneet vaalien järjestämistä ja Malin poliittisen siirtymän toteuttamista. ECOWAS korosti, että siirtymäviranomaiset olivat käyttäneet tarvetta toteuttaa uudistuksia tekosyynä Malin poliittisen siirtymän pidentämiselle ja heidän itsensä pysymiselle vallassa ilman demokraattisia vaaleja. ECOWAS päätti 3. heinäkuuta 2022 pitää nämä yksilölliset pakotteet voimassa.

Adama Ben Diarra estää siten Malin poliittisen siirtymän menestyksekästä toteuttamista sekä vaarantaa sen erityisesti pyrkimällä estämään ja vaarantamalla vaalien järjestämisen ja vallan siirtämisen vaaleilla valituille viranomaisille

4.2.2022

B.   Luettelo 2 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä tai elimistä