14.4.2021   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 128/4


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2021/597,

annettu 12 päivänä huhtikuuta 2021,

Italiassa vahvistettuihin pienen pesäkuoriaisen esiintymiin liittyvistä kiireellisistä toimenpiteistä

(tiedoksiannettu numerolla C(2021) 2365)

(Ainoastaan italiankielinen teksti on todistusvoimainen)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 259 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Pieni pesäkuoriainen (Aethina tumida) on Saharan eteläpuolisen Afrikan kotoperäinen hyönteislaji, joka on levinnyt viime vuosikymmeninä maailmanlaajuisesti ja pystyy lisääntymään nopeasti erityisesti mehiläisten jälkeläisten, siitepölyn ja kennoissa olevan hunajan mukana. Aikuiset yksilöt voivat lentää jopa useita kilometrejä ja levitä uusille alueille. Pienen pesäkuoriaisen esiintyminen on mainittu asetuksen (EU) 2016/429 liitteessä II, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/1629 (2), ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/1882 liitteessä (3).

(2)

Pientä pesäkuoriaista ei juurikaan esiinny unionissa, mutta Calabrian alueella ja Sisilian alueella on havaittu sen esiintymiä syyskuusta 2014 lähtien. Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/909/EU (4) vahvistetaan pienen pesäkuoriaisen vahvistettuihin esiintymiin Italiassa liittyviä tiettyjä eläinten terveyttä koskevia suojatoimenpiteitä. Tällä hetkellä sekä Calabrian alue että Sisilian alue on lueteltu kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä alueina, joilla kyseisiä suojatoimenpiteitä sovelletaan. Kyseistä täytäntöönpanopäätöstä sovelletaan 21 päivään huhtikuuta 2021.

(3)

Italian toimivaltainen keskusviranomainen toimitti komissiolle hiljattain tietoja, joista käy ilmi, että pientä pesäkuoriaista esiintyy edelleen Calabrian alueella mehiläistarhoissa, toimivaltaisen paikallisviranomaisen tilanteen tutkimiseksi sijoittamissa ja hoitamissa mehiläispesissä sekä luonnonvaraisissa mehiläisissä. Vahvistetuissa esiintymissä asianomaiset mehiläistarhat tai mehiläispesät tuhottiin. Toimivaltainen paikallisviranomainen asetti kyseiselle alueelle suojavyöhykkeen ja kielsi mehiläisten ja tiettyjen muiden hyödykkeiden siirtämisen alueelta. Toimivaltainen paikallisviranomainen ei kuitenkaan pystynyt hävittämään pientä pesäkuoriaista. Pienen pesäkuoriaisen leviäminen Italian esiintymisalueelta voisi muodostaa vakavan vaaran mehiläisille ja kimalaisille muualla unionissa.

(4)

Italian toimivaltaisen keskusviranomaisen komissiolle toimittamista tiedoista kävi myös ilmi, että sitten syyskuun 2014 Sisilian alueella on havaittu mehiläistarhoissa vain kaksi pienen pesäkuoriaisen vahvistettua esiintymää, jotka molemmat hävitettiin. Kyseinen toimivaltainen viranomainen totesi, että kesäkuussa 2019 havaittu toinen esiintymä johtui siitä, että mehiläishoitaja siirsi varastettuja mehiläispesiä laittomasti Calabrian alueelta, ja että toimivaltainen paikallisviranomainen havaitsi, tutki ja hävitti kyseisen esiintymän nopeasti. Viralliset tiedot, jotka toimivaltainen keskusviranomainen sai toimivaltaisilta paikallisviranomaisilta asianmukaisten ja edustavien virallisten seurantatoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen, mukaan luettuna tutkimuspesien käyttäminen usean vuoden ajan, vahvistavat, ettei pientä pesäkuoriaista ole esiintynyt Sisilian alueella syyskuun 2014 jälkeen, lukuun ottamatta kesäkuun 2019 esiintymää. Siksi toimivaltainen paikallisviranomainen poisti helmikuussa 2020 suojavyöhykkeen, jonka se oli kyseiselle alueelle asettanut kesäkuussa 2019 vahvistetun esiintymän vuoksi.

(5)

Jotta ehkäistään tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa, vältetään kolmansien maiden kaupankäynnille asettamat perusteettomat esteet ja ehkäistään pienen pesäkuoriaisen leviäminen unionin muihin osiin, on aiheellista asettaa rajoituksia sellaisten tiettyjen hyödykkeiden liikkuvuudelle, jotka voivat levittää pientä pesäkuoriaista. Näiden rajoitusten olisi vastattava Italian viranomaisten asettamia rajoituksia ja tällä hetkellä täytäntöönpanopäätöksessä 2014/909/EU säädettyjä rajoituksia. Näiden kiireellisten toimenpiteiden kohteena oleva alue olisi rajattava Calabrian alueeseen.

(6)

Tässä päätöksessä säädettyjä toimenpiteitä olisi sovellettava 21 päivästä huhtikuuta 2021, joka on asetuksen (EU) 2016/429 soveltamispäivä. Koska toimivaltaisella viranomaisella on viime vuosina ollut vaikeuksia pienen pesäkuoriaisen hävittämisessä Calabrian alueelta, näitä toimenpiteitä olisi sovellettava kolmen vuoden ajan.

(7)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tässä päätöksessä tarkoitetaan

a)

’mehiläispesällä’ mehiläisten tai kimalaisten pitämiseen käytettävää säiliötä,

b)

’mehiläistarhalla’ laitosta, jossa pidetään mehiläisiä tai kimalaisia,

c)

’prosessoimattomilla mehiläishoidon sivutuotteilla’ muuksi kuin ihmisravinnoksi tarkoitettua hunajaa, mehiläisvahaa, emoainetta, kittivahaa ja siitepölyä komission asetuksen (EU) N:o 142/2011 (5) liitteessä I olevan 10 kohdan määritelmän mukaisesti, jolle ei tehty mitään kyseisen asetuksen liitteessä XIV olevan II luvun 1 jaksossa olevan taulukon 2 neljännessä sarakkeessa rivillä 10 tarkoitettua käsittelyä,

d)

’mehiläishoidon välineillä’ mehiläistarhoissa käytettäviä käytettyjä mehiläispesiä, mehiläispesien osia ja työkaluja.

2 artikla

1.   Italian on varmistettava, että seuraavat kiireelliset toimenpiteet toteutetaan liitteessä luetelluilla alueilla:

a)

kielto lähettää seuraavia hyödykkeitä muille unionin alueille:

i)

mehiläiset,

ii)

kimalaiset,

iii)

prosessoimattomat mehiläishoidon sivutuotteet,

iv)

mehiläishoidon välineet,

v)

hunajakennoissa olevat ihmisravinnoksi tarkoitetut mehiläistuotteet.

b)

mehiläispesien ja mehiläistarhojen seuranta sekä epidemiologiset tutkimukset, mukaan lukien:

i)

a alakohdassa tarkoitettujen hyödykkeiden tunnistaminen ja niiden sellaisten siirtojen jäljittäminen, jotka tehdään mehiläistarhoihin ja hunajankeruulaitoksiin tai niistä pois, jotka sijaitsevat 20 kilometrin säteellä mehiläispesästä tai -pesistä, joissa pienen pesäkuoriaisen esiintymiä on vahvistettu,

ii)

tiedottaminen komissiolle tällaisen seurannan ja epidemiologisten tutkimusten tuloksista.

2.   Italia voi toteuttaa 1 kohdan b alakohdassa säädettyjen seurannan ja epidemiologisten tutkimusten tulosten perusteella muita asianmukaisia kiireellisiä toimenpiteitä asetuksen (EU) 2016/429 257 artiklan nojalla.

3 artikla

Tätä päätöstä sovelletaan 21 päivästä huhtikuuta 202121 päivään huhtikuuta 2024.

4 artikla

Osoitus

Tämä päätös on osoitettu Italian tasavallalle.

Tehty Brysselissä 12 päivänä huhtikuuta 2021.

Komission puolesta

Stella KYRIAKIDES

Komission jäsen


(1)  EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2018/1629, annettu 25 päivänä heinäkuuta 2018, tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 liitteessä II olevan tautien luettelon muuttamisesta (EUVL L 272, 31.10.2018, s. 11).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/1882, annettu 3 päivänä joulukuuta 2018, tiettyjen taudinehkäisy- ja taudintorjuntasääntöjen soveltamisesta luetteloitujen tautien eri luokkiin ja sellaisten lajien tai lajien ryhmien luettelon laatimisesta, jotka aiheuttavat merkittävän riskin kyseisten luetteloitujen tautien leviämiselle (EUVL L 308, 4.12.2018, s. 21).

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/909/EU, annettu 12 päivänä joulukuuta 2014, pienen pesäkuoriaisen vahvistettuihin esiintymiin Italiassa liittyvistä tietyistä suojatoimenpiteistä (EUVL L 359, 16.12.2014, s. 161).

(5)  Komission asetus (EU) N:o 142/2011, annettu 25 päivänä helmikuuta 2011, muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1069/2009 täytäntöönpanosta sekä neuvoston direktiivin 97/78/EY täytäntöönpanosta tiettyjen näytteiden ja tuotteiden osalta, jotka vapautetaan kyseisen direktiivin mukaisista eläinlääkärintarkastuksista rajatarkastusasemilla (EUVL L 54, 26.2.2011, s. 1).


LIITE

Jäsenvaltio

Alueet, joilla sovelletaan kiireellisiä toimenpiteitä

Italia

Calabrian alue: koko alue