28.12.2020   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 438/7


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2020/2204,

annettu 22 päivänä joulukuuta 2020,

asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteiden I ja II muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja sen kruunun alaisuuteen kuuluvia alueita koskevista kohdista sellaisten kolmansien maiden ja alueiden tai niiden osien luetteloissa, joista on sallittua tuoda unionin alueelle tiettyjä eläimiä ja tuoretta lihaa

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista eläinten, siemennesteen, munasolujen ja alkioiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa siltä osin, kuin niitä eivät koske direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I jaksossa mainittujen erityisten yhteisön säädösten eläinten terveyttä koskevat vaatimukset, 13 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/65/ETY (1) ja erityisesti sen 17 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja c alakohdan ensimmäisen alakohdan,

ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (2) ja erityisesti sen 8 artiklan johdantolauseen ja 1 ja 4 kohdan sekä 9 artiklan 4 kohdan johdantolauseen ja c alakohdan,

ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista säännöistä tiettyjen elävien sorkka- ja kavioeläinten yhteisöön tuonnin ja yhteisön kautta kuljetuksen osalta, direktiivien 90/426/ETY ja 92/65/ETY muuttamisesta ja direktiivin 72/462/ETY kumoamisesta 26 päivänä huhtikuuta 2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/68/EY (3) ja erityisesti sen 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan sekä 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission asetuksessa (EU) N:o 206/2010 (4) vahvistetaan sellaisten kolmansien maiden ja alueiden tai niiden osien luettelot, joista on sallittua tuoda unionin alueelle tiettyjä eläimiä ja tuoretta lihaa, sekä eläinlääkärintodistuksia koskevat vaatimukset. Siinä säädetään, että sorkka- ja kavioeläinten ja niiden ihmisravinnoksi tarkoitetun lihan lähetyksiä saa tuoda unioniin ainoastaan sellaisista kolmansista maista, jotka täyttävät kyseisessä asetuksessa vahvistetut edellytykset. Asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteessä I olevassa 1 osassa luetellaan kolmannet maat, alueet ja niiden osat, joista on sallittua tuoda unionin alueelle muiden sorkka- ja kavioeläinten kuin hevoseläinten lähetyksiä, kun taas kyseisen asetuksen liitteessä II olevassa 1 osassa luetellaan kolmannet maat, alueet ja niiden osat, joista on sallittua tuoda unionin alueelle sorkka- ja kavioeläinten, mukaan lukien hevoseläimet, tuoreen lihan lähetyksiä.

(2)

Yhdistynyt kuningaskunta on antanut asetuksen (EU) N:o 206/2010 edellyttämät takeet, jotta Yhdistynyt kuningaskunta sekä sen kruunun alaisuuteen kuuluvat Guernseyn, Mansaaren ja Jerseyn alueet voidaan sisällyttää kyseisen asetuksen liitteessä I olevaan 1 osaan ja liitteessä II olevaan 1 osaan sen jälkeen, kun Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyssä sopimuksessa, jäljempänä ’erosopimus’, määrätty siirtymäkausi on päättynyt, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin oikeuden soveltamista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa Pohjois-Irlannin osalta erosopimuksen Irlantia/Pohjois-Irlantia koskevan pöytäkirjan 5 artiklan 4 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen pöytäkirjan liitteen 2 kanssa, mukaisesti. Kun otetaan huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan antamat takeet, kyseinen kolmas maa ja sen kruunun alaisuuteen kuuluvat alueet olisi sisällytettävä asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteessä I olevaan 1 osaan ja liitteessä II olevaan 1 osaan.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1375 (5) 13 artiklan 2 kohdassa vahvistettujen tuontia koskevien terveysvaatimusten mukaisesti kolmas maa voi soveltaa kyseisen asetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä trikiinitutkimusta koskevia poikkeuksia ainoastaan, jos se on ilmoittanut komissiolle näiden poikkeusten soveltamisesta ja jos se mainitaan tätä tarkoitusta varten muun muassa asetuksen (EU) N:o 206/2010 asiaankuuluvissa liitteissä olevissa luetteloissa. Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti komissiolle 4 päivänä joulukuuta 2020 aikomuksestaan soveltaa trikiinitutkimusta koskevaa poikkeusta alle viiden viikon ikäisiin vieroittamattomiin kotieläimenä pidettäviin sikoihin täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1375 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Sen vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta olisi sisällyttävä asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteessä I olevassa 1 osassa olevaan luetteloon kolmantena maana, joka soveltaa kyseistä poikkeusta tiettyihin eläviin sikoihin ja niiden lihaan. Yhdistynyt kuningaskunta on toistaiseksi ainoa kolmas maa, joka on pyytänyt saada soveltaa trikiinitutkimusta koskevaa poikkeusta.

(4)

Sen vuoksi asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteitä I ja II olisi muutettava.

(5)

Koska erosopimuksessa määrätty siirtymäkausi päättyy 31 päivänä joulukuuta 2020, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2021.

(6)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteet I ja II tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2021.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 22 päivänä joulukuuta 2020.

Komission puolesta

Ursula VON DER LEYEN

Puheenjohtaja


(1)  EYVL L 268, 14.9.1992, s. 54.

(2)  EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(3)  EUVL L 139, 30.4.2004, s. 320.

(4)  Komission asetus (EU) N:o 206/2010, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2010, sellaisten kolmansien maiden ja alueiden tai niiden osien luetteloiden vahvistamisesta, joista on sallittua tuoda Euroopan unionin alueelle tiettyjä eläimiä ja tuoretta lihaa, sekä eläinlääkärintodistuksia koskevista vaatimuksista (EUVL L 073, 20.3.2010, s. 1).

(5)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1375, annettu 10 päivänä elokuuta 2015, virallisia lihan trikiinitarkastuksia koskevista erityissäännöistä (EUVL L 212, 11.8.2015, s. 7).


LIITE

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 206/2010 liitteet I ja II seuraavasti:

1)

Muutetaan liitteessä I oleva 1 osa seuraavasti:

a)

Lisätään Chileä koskevan kohdan jälkeen Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Guernseytä koskevat kohdat seuraavasti:

”GB – Yhdistynyt kuningaskunta (*******)

GB-0

Koko maa

 

 

 

GB-1

Englanti ja Wales

BOV-X, BOV-Y, OVI-X, OVI-Y, POR-X, POR-Y, RUM, SUI

 

III, IVa, V, IX, XI

GB-2

Skotlanti

BOV-X, BOV-Y, OVI-X, OVI-Y, POR-X, POR-Y, RUM, SUI

 

II, III, IVa, V, IX, XI

GG – Guernsey

GG-0

Koko maa

BOV-X, OVI-X, POR-X

RUM

 

V, IX”

b)

Lisätään Grönlantia koskevan kohdan jälkeen Mansaarta koskeva kohta seuraavasti:

”IM – Mansaari

IM-0

Koko maa

BOV-X, BOV-Y, OVI-X, OVI-Y

 

II, III, IVa, V, IX”

c)

Lisätään Islantia koskevan kohdan jälkeen Jerseytä koskeva kohta seuraavasti:

”JE – Jersey

JE-0

Koko maa

BOV-X, BOV-Y

 

IVa”

d)

Korvataan erityisedellytys ”XI” seuraavasti:

””XI”: Alle viiden viikon ikäiset vieroittamattomat kotieläimenä pidettävät siat on vapautettu trikiinitutkimuksesta.”

e)

Lisätään seuraava Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan liittyvä huomautus:

”(*******)

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen ja erityisesti Irlantia/Pohjois-Irlantia koskevan pöytäkirjan 5 artiklan 4 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen pöytäkirjan liitteen 2 kanssa, mukaisesti tässä liitteessä olevilla viittauksilla Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ei tarkoiteta Pohjois-Irlantia.

2)

Muutetaan liite II seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osa seuraavasti:

i)

Lisätään Falklandinsaaria koskevan kohdan jälkeen kohdat seuraavasti:

”GB – Yhdistynyt kuningaskunta(***)

GB-0

Koko maa

BOV, OVI, POR, EQU, RUF, RUW, SUF, SUW

K

 

 

 

GG – Guernsey

GG-0

Koko maa”

 

 

 

 

 

ii)

Lisätään Israelia koskevan kohdan jälkeen kohta seuraavasti:

”IM – Mansaari

IM-0

Koko maa

BOV, OVI, POR”

 

 

 

 

iii)

Lisätään Islantia koskevan kohdan jälkeen kohta seuraavasti:

”JE – Jersey

JE-0

Koko maa”

 

 

 

 

 

iv)

Lisätään seuraava Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan liittyvä huomautus:

”(***)

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen ja erityisesti Irlantia/Pohjois-Irlantia koskevan pöytäkirjan 5 artiklan 4 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen pöytäkirjan liitteen 2 kanssa, mukaisesti tässä liitteessä olevilla viittauksilla Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ei tarkoiteta Pohjois-Irlantia.”

b)

Korvataan 2 osassa olevien lisätakeiden kohta ”K” seuraavasti:

””K”: Alle viiden viikon ikäiset vieroittamattomat kotieläimenä pidettävät siat on vapautettu trikiinitutkimuksesta.”