|
13.10.2020 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 336/1 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2020/1427,
annettu 12 päivänä lokakuuta 2020,
Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa komission asetuksella (EU) 2015/83 käyttöön otetun lopullisen polkumyyntitullin laajentamisesta koskemaan Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuontia seoksena tai liuoksena
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8 päivänä kesäkuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (1), jäljempänä ’perusasetus’, ja erityisesti sen 13 artiklan 3 kohdan ja 14 artiklan 5 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
1. MENETTELY
1.1 Voimassa olevat toimenpiteet ja rinnakkainen tutkimus
|
(1) |
Neuvosto otti marraskuussa 2008 asetuksella (EY) N:o 1187/2008 (2), jäljempänä ’alkuperäinen asetus’, käyttöön lopullisen polkumyyntitullin Kiinan kansantasavallasta, jäljempänä ’Kiina’, peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa. Toimenpiteet toteutettiin 33,8–39,7 prosentin suuruisen arvotullin muodossa. |
|
(2) |
Komissio otti toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun seurauksena tammikuussa 2015 täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/83 (3) käyttöön lopullisen polkumyyntitullin Kiinasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa, jäljempänä ’edellinen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelu’. |
|
(3) |
Samaan aikaan komissio otti täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/84 (4) käyttöön lopullisen polkumyyntitullin Indonesiasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa. |
|
(4) |
Komissio pani 21 päivänä tammikuuta 2020 vireille Kiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuontiin sovellettavien polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun (5) perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tämä tarkastelua koskeva tutkimus on edelleen käynnissä. |
1.2 Pyyntö
|
(5) |
Komissio vastaanotti 8 päivänä tammikuuta 2020 perusasetuksen 13 artiklan 3 kohdan ja 14 artiklan 5 kohdan mukaisen pyynnön tutkia Kiinasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista kiertämistä ja asettaa tällaisen tuonnin kirjaamisvelvoite. Pyynnön esitti ainoa mononatriumglutamaatin tuottaja unionissa, Ajinomoto Foods Europe SAS, jäljempänä ’pyynnön esittäjä’. |
|
(6) |
Pyynnön esittäjä toimitti riittävästi näyttöä siitä, että mononatriumglutamaatin tuontiin sovellettavia nykyisiä polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä kierretään. Tämän näytön perusteella voidaan todeta seuraavaa:
|
1.3 Vireillepano
|
(7) |
Päätettyään, että oli olemassa riittävä näyttö, komissio pani vireille perusasetuksen 13 artiklan 3 kohdan mukaisen tutkimuksen sen määrittämiseksi, kierretäänkö voimassa olevia toimenpiteitä tuomalla unioniin Kiinasta peräisin olevaa mononatriumglutamaattia seoksena tai liuoksena, joka sisältää vähintään 50 prosenttia mononatriumglutamaattia kuivapainosta. |
|
(8) |
Tutkimus pantiin vireille komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2020/230 (6), jäljempänä ’vireillepanoasetus’. Vireillepanoasetuksessa tulliviranomaiset velvoitettiin perusasetuksen 13 artiklan 3 kohdan ja 14 artiklan 5 kohdan nojalla kirjaamaan Kiinasta peräisin olevan hieman muutetun tuotteen tuonti. |
1.4 Tarkasteltavana oleva tuote ja tutkimuksen kohteena oleva tuote
|
(9) |
Tuote, jonka osalta toimenpiteitä mahdollisesti kierretään, on Kiinasta peräisin oleva mononatriumglutamaatti, joka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodiin ex 2922 42 00 (Taric-koodi 2922420010), jäljempänä ’tarkasteltavana oleva tuote’ tai ’mononatriumglutamaatti’. Tarkasteltavana olevaan tuotteeseen sovelletaan täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/83 käyttöön otettuja polkumyyntitoimenpiteitä. Sitä käytetään pääasiassa arominvahventeena keitoissa, liemissä, liha- ja kalaruoissa sekä valmisruoissa. Sitä voidaan käyttää myös kemianteollisuudessa muissa kuin elintarvikesovelluksissa, esimerkiksi pesuaineissa. Mononatriumglutamaattia tuotetaan sokerilähteen (esimerkiksi maissitärkkelys, vehnätärkkelys tai tapiokatärkkelys sekä sokerisiirappi, sokeriruokomelassi ja sokerijuurikasmelassi) bakteerikäymisellä. Se tunnetaan myös koodilla E621, ja elintarvikelisäaineiden eritelmistä annetun komission asetuksen (EU) N:o 231/2012 (7) mukaisesti se kuvataan valkoisiksi, käytännöllisesti katsoen hajuttomiksi kiteiksi tai kiteiseksi jauheeksi. Sen kemiallinen nimi on mononatrium-L-glutamaattimonohydraatti ja kaava C5H8NaNO4· H2O. |
|
(10) |
Mahdollista kiertämistä koskevan tutkimuksen kohteena on mononatriumglutamaatti seoksena tai liuoksena, joka sisältää vähintään 50 prosenttia mononatriumglutamaattia kuivapainosta ja joka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 2103 90 90, ex 2104 10 00, ex 2104 20 00, ex 3824 99 92, ex 3824 99 93 ja ex 3824 99 96 (Taric-koodit 2103909011, 2103909081, 2104100011, 2104100081, 2104200011, 3824999298, 3824999389 ja 3824999689) ja joka on peräisin Kiinan kansantasavallasta, jäljempänä ’tutkimuksen kohteena oleva tuote’ tai ’mononatriumglutamaattiseokset’. |
1.5 Tutkimusajanjakso ja raportointijakso
|
(11) |
Tutkimus kattoi 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2019 välisen ajanjakson, jäljempänä ’tutkimusajanjakso’. Tietoja kerättiin tutkimusajanjaksolta muun muassa sen tutkimiseksi, oliko kaupan rakenteessa tapahtunut väitettyjä muutoksia. |
|
(12) |
Tarkempia tietoja kerättiin 1 päivän tammikuuta 2019 ja 31 päivän joulukuuta 2019 väliseltä raportointijaksolta, jäljempänä ’raportointijakso’, sen tutkimiseksi, heikensikö tuonti voimassa olevien toimenpiteiden korjaavia vaikutuksia hintojen ja/tai määrien suhteen ja esiintyykö polkumyyntiä. |
1.6 Tutkimus
|
(13) |
Komissio ilmoitti tutkimuksen vireillepanosta virallisesti Kiinan viranomaisille, tiedossa oleville Kiinassa toimiville vientiä harjoittaville tuottajille, niille unionin tuojille/käyttäjille, joita asian tiedettiin koskevan, ja pyynnön esittäjälle. |
|
(14) |
Vireillepanoasetuksessa kehotettiin kaikkia asianomaisia osapuolia esittämään näkökantansa kirjallisesti ja toimittamaan täytetyt kyselylomakkeet tai muut tiedot 37 päivän kuluessa tämän tutkimuksen vireillepanosta. Vireillepanopäivänä vapautuksen pyytämistä koskeva lomake, kiinalaisille vientiä harjoittaville tuottajille tarkoitettu kyselylomake ja unionin tuojille/käyttäjille tarkoitettu kyselylomake olivat saatavilla kauppapolitiikan pääosaston verkkosivustolla osoitteessa https://trade.ec.europa.eu/tdi/case_details.cfm?id=2448. |
|
(15) |
Asianomaisille osapuolille annettiin tilaisuus pyytää saada tulla kuulluiksi vireillepanoasetuksessa asetetussa määräajassa. Kaikille osapuolille ilmoitettiin, että yhteistyöstä kieltäytyminen voi johtaa perusasetuksen 18 artiklan soveltamiseen ja päätelmien tekemiseen käytettävissä olevien tietojen perusteella. |
|
(16) |
Yksi unionin tuoja ja kuusi käyttäjää vastasivat kyselylomakkeeseen. Tuoja ja yksi käyttäjä vetäytyivät yhteistyöstä sen jälkeen, kun niiltä oli pyydetty selvennystä niiden kyselylomakevastauksiin. |
1.7 Yhteistyöstä kieltäytyminen
|
(17) |
Yksikään tarkasteltavana olevan tuotteen tai tutkimuksen kohteena olevan tuotteen kiinalainen vientiä harjoittava tuottaja tai kauppias ei ilmoittautunut. Komissio ilmoitti 2 päivänä huhtikuuta 2020 Kiinan viranomaisille tästä seikasta ja aikeestaan soveltaa käytettävissä olevia tietoja perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti. |
|
(18) |
Myöskään yksikään tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuoja tai käyttäjä unionissa ei toiminut yhteistyössä tässä tutkimuksessa. Kyselyyn vastanneet viisi yhteistyössä toiminutta käyttäjää ilmoittivat, että ne toivat tai käyttivät tarkasteltavana olevaa tuotetta, ja ne kaikki vahvistivat, etteivät ne tuoneet tai käyttäneet tutkimuksen kohteena olevaa tuotetta. |
|
(19) |
Yhteistyöstä kieltäytymisen vuoksi päätelmät tehtiin käytettävissä olevien tietojen perusteella perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti. |
2. TUTKIMUKSEN TULOKSET
2.1 Yleisiä näkökohtia
|
(20) |
Komissio analysoi perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti järjestyksessä seuraavia seikkoja arvioidakseen toimenpiteiden kiertämisen mahdollista esiintymistä:
|
2.2 Muutos kaupan rakenteessa
|
(21) |
Selvittääkseen, oliko kaupan rakenteessa mahdollisesti tapahtunut muutoksia, komissio analysoi mononatriumglutamaatin ja mononatriumglutamaattiseosten tuonnin määrän tutkimusajanjakson aikana. |
|
(22) |
Mononatriumglutamaatin tuonnin määrä määritettiin Eurostatin Taric (8)-kooditason tietojen perusteella tutkimusajanjaksolla. Mononatriumglutamaatti luokitellaan tällä hetkellä Taric-koodiin 2922420010. |
|
(23) |
Mononatriumglutamaattiseosten tuonnin määrää ei voitu määrittää Eurostatin tietojen perusteella seuraavista syistä: mononatriumglutamaattiseoksia tuotiin väitetysti CN-koodeihin 2103 90 90, 2104 10 00, 2104 20 00, 3824 90 92, 3824 90 93 ja 3824 90 96 luokiteltuina. Nämä CN-koodit kattavat paljon muutakin kuin tutkimuksen kohteena olevan tuotteen. Kaupan rakenteen muutoksen analysointi kyseisiin CN-koodeihin luokitellun tuonnin perusteella olisi näin ollen johtanut mononatriumglutamaattiseosten tai -liuosten tosiasiallisten tuontimäärien yliarviointiin. |
|
(24) |
Määrittääkseen tarkemmin mononatriumglutamaattiseosten tuonnin määrän, ja koska muuta luotettavampaa lähdettä ei ollut, komissio käytti seuraavaa menetelmää, joka perustui pyynnön esittäjän pyynnössä ehdottamaan menetelmään: |
|
(25) |
Se määritti ensin Kiinasta unioniin viedyn mononatriumglutamaatin ja nimellä ”Gourmet Powder” (9) tunnetun mononatriumglutamaattiseoksen yhteenlasketut vientimäärät, sellaisina kuin ne on kirjattu Global Trade Atlas -tietokantaan, jäljempänä ’GTA’ (10), kiinalaisilla tullikoodeilla 2922 42 20 ja 2103 90 10. Gourmet Powder -tuotetta koskevien tietojen olisi katettava seokset, jotka sisältävät 80–99 prosenttia mononatriumglutamaattia, mutta ne voisivat kattaa myös puhtaan mononatriumglutamaatin viennin vähittäismyyntimarkkinoille tarkoitetuissa pakkauksissa. Lisäksi ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että joitakin mononatriumglutamaattiseoksia, joissa on pieniä määriä lisäaineita, viedään Kiinasta puhtaana mononatriumglutamaattina. |
|
(26) |
Saadakseen mononatriumglutamaattiseosten tuontia koskevat luvut komissio vähensi tämän vuoksi näin saadusta viennin kokonaismäärästä Eurostatin tietokantaan Taric-koodilla 2922420010 kirjatun mononatriumglutamaatin tuonnin määrän (ks. (22) kappale). |
|
(27) |
Tulokseksi saatua eroa pidettiin kohtuullisen tarkkana määrityksenä unioniin tuotujen mononatriumglutamaattiseosten määrästä. |
|
(28) |
Komissio ilmoitti 28 päivänä toukokuuta 2020 kaikille asianomaisille osapuolille aikomuksestaan käyttää edellä mainittua menetelmää ja pyysi niitä esittämään näkemyksensä esitetyistä menetelmistä ja luvuista. Ainoastaan pyynnön esittäjä esitti huomautuksia ja ilmoitti olevansa samaa mieltä menetelmästä ja luvuista. |
|
(29) |
Komissio sai edellä kuvatun menetelmän perusteella seuraavat tuontia koskevat tiedot: Tuonti Kiinasta unioniin
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
(30) |
Mononatriumglutamaattiseosten tuonti Kiinasta unioniin kasvoi 244 prosenttia tutkimusajanjaksolla ja oli raportointijaksolla 8 558 tonnia. Mononatriumglutamaatin tuonti väheni vuosina 2013–2015 tapahtuneen alkuperäisen kasvun jälkeen vuodesta 2015 alkaen ja oli raportointijaksolla 3 063 tonnia. |
|
(31) |
Tämän perusteella voidaan päätellä, että kaupan rakenteessa on tapahtunut perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu muutos. |
2.3 Kaupan rakenteen muutos johtuu käytännöstä, menettelystä tai toiminnasta, jolla ei ole muuta riittävää syytä tai taloudellista perustetta kuin tullin käyttöön ottaminen
|
(32) |
Perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan kaupan rakenteen muutoksen on johduttava käytännöstä, menettelystä tai toiminnasta, jolla ei ole muuta riittävää syytä tai taloudellista perustetta kuin tullin käyttöön ottaminen. Kuten (31) kappaleessa on mainittu, kaupan rakenteessa todettiin tapahtuneen muutos. Yhteistyöstä kieltäytymisen vuoksi päätelmät tehtiin käytettävissä olevien tietojen perusteella perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti (ks. (19) kappale). |
|
(33) |
Pyynnön esittäjä väitti pyynnössä, että kiinalaiset tuottajat vievät merkittäviä määriä mononatriumglutamaattiseoksia, jotta ne luokiteltaisiin tullikoodeihin, joihin ei sovelleta toimenpiteitä. Tämä menettely muuttaa tuotetta hieman muuttamatta sen perusominaisuuksia. |
|
(34) |
Jäsenvaltioiden tulliviranomaiset ilmoittivat jo vuonna 2015 komission yksiköille tällaisesta käytännöstä. Tulliviranomaiset olivat havainneet, että muihin kuin tutkimuksen kohteena oleviin koodeihin luokiteltujen mononatriumglutamaattiseosten, joissa on noin 1 prosentti pöytäsuolaa, tuonti oli lisääntynyt, kun taas puhtaan mononatriumglutamaatin tuonti väheni. Niiden mukaan tämän käytännön ainoana tarkoituksena oli välttää polkumyyntitulli, koska seokset eivät muuttaneet tuotteen ominaisuuksia ja niillä oli samat käyttötarkoitukset kuin puhtaalla mononatriumglutamaatilla. |
|
(35) |
Useiden jäsenvaltioiden tullihallintojen antamat sitovaa tariffitietoa (STT) koskevat päätökset vahvistavat käytännön esiintymisen. Näissä sitovissa tariffitiedoissa (11) luokitellaan tullitarkoituksia varten seokset, joiden mononatriumglutamaattipitoisuus on 50–99 prosenttia, CN- ja Taric-koodeihin, joihin ei sovelleta toimenpiteitä. Kaikki nämä sitovia tariffitietoja koskevat päätökset tehtiin tutkimusajanjaksolla, ja ne olivat voimassa niiden antamispäivästä koko tutkimusajanjakson ajan. Niiden tavaroiden kuvaus, joista on annettu sitova tariffitieto, vahvistaa, että päätökset koskevat tutkimuksen kohteena olevaa tuotetta. Näin ollen tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuonnista, jossa käytettiin sitovaa tariffitietoa, ei makseta polkumyyntitulleja. |
|
(36) |
Sitovien tariffitietojen ja komission käytettävissä olevien STT-hakemusten analyysi vahvistaa, että käyttötarkoitus on sama kuin tarkasteltavana olevalla tuotteella. Lisäksi jotkin STT:n haltijat ovat aiemmista tutkimuksista tiedossa olevia tarkasteltavana olevan tuotteen tuojia. Itse asiassa jäsenvaltioiden tullihallinnot yksilöivät yhden STT:n haltijoista (34) kappaleessa selostettavien liiketoimien osalta tuojaksi. |
|
(37) |
Tutkimuksessa ei tullut esiin mitään taloudellisia perusteita tutkimuksen kohteena olevan tuotteen käytölle. Kuten pyynnön esittäjän pyynnöstä ilmenee, mononatriumglutamaattiseosten käyttö pelkän mononatriumglutamaatin sijasta aiheuttaa käyttäjille ylimääräisen taloudellisen rasitteen ja velvoittaa ne mukauttamaan tuotteitaan, pakkausmerkintöjä ja valmistusohjeita siten, että niissä otetaan huomioon suolamäärien kasvu. Sille ei ole muuta taloudellista perustetta kuin mononatriumglutamaattia koskevien toimenpiteiden kiertäminen. Lisäksi komissio toteaa, että suolan tarkoituksellinen lisääminen mononatriumglutamaattiin lisää tuotantoprosessiin uuden vaiheen, mikä aiheuttaa tuottajille ylimääräistä taloudellista rasitetta lisätyön ja -valvonnan muodossa eli lisää tuotantokustannuksia. |
|
(38) |
Kuten (16) kappaleessa mainitaan, komissio sai kyselylomakevastaukset alun perin kuudelta käyttäjältä. Yksi käyttäjä selvensi käyttävänsä puhdasta mononatriumglutamaattia omien mononatriumglutamaattiseostensa valmistamiseen sen mukaan, mikä on mononatriumglutamaatin prosenttiosuus. Jotkin yhteistyössä toimineet käyttäjät ilmoittivat ostavansa mononatriumglutamaattiseoksia unionin toimittajilta. Yksikään niistä ei ilmoittanut tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuonnista eikä esittänyt huomautuksia tai perusteluja sen käytölle. |
|
(39) |
Edellä esitetty huomioon ottaen ja perusasetuksen 18 artiklan pohjalta komissio toteaa, että kyseessä on tarkasteltavana olevan tuotteen vähäinen muuttaminen siten, että tuotteen perusominaisuudet eivät muutu mutta tuote luokitellaan muutoksen jälkeen tullikoodeihin, joihin ei tavallisesti sovelleta toimenpiteitä, eikä tälle käytännölle ole muuta perusteltua syytä tai taloudellista perustetta kuin tullin käyttöönotto. |
2.4 Tullin korjaavien vaikutusten heikentyminen
|
(40) |
Komissio arvioi perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ovatko tuodut mononatriumglutamaattiseokset heikentäneet Kiinasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuontiin sovellettavien voimassa olevien toimenpiteiden korjaavia vaikutuksia määrien ja hintojen osalta. |
|
(41) |
Kuten (29) kappaleessa mainitaan, tutkimuksessa vahvistettiin, että mononatriumglutamaattiseoksia tuotiin raportointijaksolla merkittäviä määriä. Niiden osuus unionin kulutuksesta raportointijaksolla oli yli 10 prosenttia. Unionin kulutus perustuu pyynnön esittäjän pyynnössä arvioimiin lukuihin, eli [77 000–79 000] (12) tonnia. |
|
(42) |
Komissio vertasi mononatriumglutamaattiseosten keskimääräistä – asianmukaisesti FOB-tasolta (13) CIF-tasolle (14) oikaistua – vientihintaa raportointijaksolla (vahvistettu käyttäen (24) kappaleessa tarkoitettua menetelmää) unionin tuotannonalan keskimääräisiin vahinkoa aiheuttamattomiin hintoihin, jotka vahvistettiin edellisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun tarkastelua koskevalla tutkimusajanjaksolla. |
|
(43) |
Vertailu osoitti, että viitehinnan alittavuuden marginaali oli merkittävä (93 %). |
|
(44) |
Komissio päätteli näiden tietojen perusteella, että mononatriumglutamaattiseosten tuonti heikentää voimassa olevien toimenpiteiden korjaavia vaikutuksia niin määrien kuin hintojen osalta. |
2.5 Polkumyyntiä koskeva näyttö
|
(45) |
Komissio arvioi perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti polkumyynnin esiintymistä samankaltaiselle tuotteelle aikaisemmin määritettyihin normaaliarvoihin verrattuna. Tätä varten komissio vertasi mononatriumglutamaattiseosten keskimääräistä vientihintaa raportointijaksolla (vahvistettu käyttäen (24) kappaleessa tarkoitettua menetelmää) edellisessä toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevassa tarkastelussa samankaltaiselle tuotteelle määritettyyn normaaliarvoon. |
|
(46) |
Vertailu osoitti polkumyyntimarginaalin olevan merkittävä (99,7 %). |
2.6 Toimenpiteet
|
(47) |
Komissio totesi edellä esitettyjen päätelmien perusteella, että Kiinasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa voimassa olevia toimenpiteitä, sellaisina kuin ne on määritelty edellisessä toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevassa tarkastelussa, kierrettiin tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuonnilla. |
|
(48) |
Tutkimuksessa vahvistettiin, että Kiinan ja unionin välisen kaupan rakenteessa tapahtui muutos ja että tämä muutos johtui käytännöstä, menettelystä tai toiminnasta, jolla ei ole riittävästi muita perusteita tai taloudellisia syitä kuin tullin käyttöön ottaminen. Komissio totesi myös, että tullin korjaavat vaikutukset heikentyvät samankaltaisen tuotteen hintojen ja määrien osalta, ja merkittävää polkumyyntiä havaittiin myös suhteessa samankaltaiselle tuotteelle aiemmin määritettyyn normaaliarvoon. |
|
(49) |
Voimassa olevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet olisi tämän vuoksi perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti laajennettava koskemaan tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuontia. |
|
(50) |
Laajennettavan toimenpiteen olisi perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan oltava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/83 1 artiklan 2 kohdassa ”kaikille muille yrityksille” vahvistettu toimenpide eli vapaasti unionin rajalla tullaamattomana nettohintaan sovellettava 39,7 prosentin suuruinen lopullinen polkumyyntitulli. |
|
(51) |
Laajennettuja toimenpiteitä olisi perusasetuksen 13 artiklan 3 kohdan ja 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti sovellettava vireillepanoasetuksella käyttöön otetun kirjaamisvelvoitteen alaiseen unioniin tulevaan tuontiin, minkä vuoksi tutkimuksen kohteena olevan tuotteen kirjatusta tuonnista olisi kannettava polkumyyntitulli. |
3. ILMOITTAMINEN OSAPUOLILLE
|
(52) |
Kaikille asianomaisille osapuolille ilmoitettiin niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, jotka johtivat edellä mainittuihin päätelmiin. Lisäksi asetettiin määräaika, jonka kuluessa osapuolilla oli mahdollisuus esittää huomautuksia ilmoitettujen tietojen johdosta. Komissio sai huomautuksia vain pyynnön esittäjältä, joka kannatti ehdotettua toimintamallia. |
|
(53) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU) 2016/1036 15 artiklan 1 kohdalla perustetun komitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
1. Laajennetaan asetuksen (EU) 2015/83 1 artiklassa Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuontiin sovellettava ”kaikille muille yrityksille” määrätty lopullinen polkumyyntitulli koskemaan unioniin tuotavaa mononatriumglutamaattia seoksena tai liuoksena, joka sisältää vähintään 50 prosenttia mononatriumglutamaattia kuivapainosta ja joka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 2103 90 90, ex 2104 10 00, ex 2104 20 00, ex 3824 99 92, ex 3824 99 93 ja ex 3824 99 96 (Taric-koodit 2103909011, 2103909081, 2104100011, 2104100081, 2104200011, 3824999298, 3824999389 ja 3824999689) ja joka on peräisin Kiinan kansantasavallasta.
2. Tämän artiklan 1 kohdalla laajennettu tulli kannetaan asetuksen (EU) 2020/230 2 artiklan ja asetuksen (EU) 2016/1036 13 artiklan 3 kohdan sekä 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti kirjatusta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevasta tuonnista.
3. Jollei toisin säädetä, sovelletaan tulleja koskevia voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä.
2 artikla
1. Pyynnöt, jotka koskevat vapautusta 1 artiklalla laajennetusta tullista, on tehtävä kirjallisesti jollakin Euroopan unionin virallisista kielistä, ja vapautusta pyytävän oikeussubjektin valtuutetun edustajan on allekirjoitettava ne. Pyyntö on lähetettävä seuraavaan osoitteeseen:
|
European Commission |
|
Directorate-General for Trade |
|
Directorate H |
|
Office: CHAR 04/039 |
|
1049 Brussels |
|
Belgium |
2. Komissio voi asetuksen (EU) 2016/1036 13 artiklan 4 kohdan mukaisesti myöntää päätöksellä vapautuksen tämän asetuksen 1 artiklalla laajennetusta tullista sellaisilta yrityksiltä tulevalle tuonnille, jotka eivät kierrä täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/83 käyttöön otettuja polkumyyntitoimenpiteitä.
3 artikla
Tulliviranomaiset velvoitetaan lopettamaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2020/230 2 artiklan mukaisesti tapahtuva tuonnin kirjaaminen.
4 artikla
Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 12 päivänä lokakuuta 2020.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 176, 30.6.2016, s. 21.
(2) Neuvoston asetus (EY) N:o 1187/2008, annettu 27 päivänä marraskuuta 2008, lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta (EUVL L 322, 2.12.2008, s. 1).
(3) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/83, annettu 21 päivänä tammikuuta 2015, lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen (EUVL L 15, 22.1.2015, s. 31).
(4) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/84, annettu 21 päivänä tammikuuta 2015, lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Indonesiasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta (EUVL L 15, 22.1.2015, s. 54).
(5) Ilmoitus Kiinan kansantasavallasta ja Indonesiasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuontiin sovellettavien polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun vireillepanosta (EUVL C 20, 21.1.2020, s. 18).
(6) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2020/230, annettu 19 päivänä helmikuuta 2020, Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan mononatriumglutamaatin tuonnissa täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/83 käyttöön otettujen polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden mahdollista kiertämistä koskevan tutkimuksen vireillepanosta ja tällaisen tuonnin kirjaamisvelvoitteesta (EUVL L 47, 20.2.2020, s. 9).
(7) Komission asetus (EU) N:o 231/2012, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1333/2008 liitteissä II ja III lueteltujen elintarvikelisäaineiden eritelmien vahvistamisesta (EUVL L 83, 22.3.2012, s. 1).
(8) Euroopan unionin yhtenäistariffi.
(9) Gourmet Powder on tunnettu kiinalainen mononatriumglutamaattiseos, jonka pitäisi kattaa seokset, jotka sisältävät 80–99 prosenttia mononatriumglutamaattia ja natriumkloridia.
(10) https://www.gtis.com/gta/secure/htscty_wta.cfm
(11) DE5918/15–1 ja PLPL-WIT-2015-0055, jotka molemmat annettiin vuonna 2015 seoksen, jossa on 99 % mononatriumglutamaattia ja 1 % suolaa, luokittelemiseksi koodiin 3824909390; PLBTIWIT-2020-000347, joka annettiin vuonna 2020 (korvasi vuonna 2017 annetun PL-WIT-2017-00240:n) seoksen, jossa on 99 % mononatriumglutamaattia ja 1 % suolaa, luokittelemiseksi koodiin 38249993; DEBTI9861/20–1, joka annettiin vuonna 2020 seoksen, jossa on vähintään 50 % mononatriumglutamaattia, luokittelemiseksi koodiin 3824999389; ES2015SOL00000001076-1, joka annettiin vuonna 2016 seoksen, jossa on 59,9 % mononatriumglutamaattia ja suolaa, luokittelemiseksi koodiin 21039090.
(12) Koska unionin tuottajia on vain yksi, kokonaiskulutus esitetään vaihteluvälinä tällaisten tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseksi.
(13) Vapaasti aluksessa.
(14) Kulut, vakuutus ja rahti maksettuina.