28.12.2020   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 437/116


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2020/2229,

annettu 23 päivänä joulukuuta 2020,

Euroopan kulttuuripääkaupunkeja koskevasta unionin toiminnasta vuosiksi 2020–2033 annetun päätöksen N:o 445/2014/EU muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 167 artiklan 5 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (1),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Unionin toiminnan nimeltä "Euroopan kulttuuripääkaupungit", jäljempänä 'toiminta', tavoitteet ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 445/2014/EU (2) mukaan se, että suojellaan ja edistetään Euroopan kulttuurien monimuotoisuutta ja korostetaan niiden yhteisiä piirteitä sekä vahvistetaan kansalaisten tunnetta kuulumisesta yhteiseen kulttuurialueeseen, edistetään kulttuurin panosta kaupunkien pitkän aikavälin kehitykseen, vahvistetaan kaupunkien kulttuuritarjonnan valikoimaa, monimuotoisuutta ja eurooppalaista ulottuvuutta, myös valtioiden rajat ylittävän yhteistyön avulla, laajennetaan kulttuuritarjonnan saanti- ja osallistumismahdollisuuksia, vahvistetaan kulttuurialan valmiuksia ja sen yhteyksiä muihin aloihin ja kohotetaan kaupunkien kansainvälistä profiilia kulttuurin kautta.

(2)

Toiminnan tavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä on liikkuvuus, turismi, tapahtumien järjestäminen ja yleisön osallistuminen; nämä ovat äärimmäisen vaikeita elleivät lähes mahdottomia covid-19-pandemian aikana.

(3)

Eri puolilla Eurooppaa toteutettujen eristämistoimenpiteiden välittömänä seurauksena kulttuuritiloja on suljettu ja kulttuuritapahtumia peruttu tai lykätty määrittelemättömäksi ajaksi. Eurooppalaiset ja kansainväliset kulttuuriyhteistyön hankkeet ovat hiljenneet merkittävästi, koska fyysistä rajojen ylitystä on rajoitettu. Lisäksi nopeasti vähenevien tulojen ja esiin nousevien kansanterveydellisten tarpeiden vuoksi paikallis-, alue- ja kansallisiin hallintoihin kohdistuu kasvavia budjettipaineita. Tällä hetkellä kulttuurin yksityinen sponsorointi on myös muuttumassa haasteellisemmaksi, koska sponsoroitavia yleisötapahtumia ei ole tai koska yritykset asettavat etusijalle kansanterveyteen liittyvät sponsorointitoimet.

(4)

Vaikutus kaupunkeihin, joilla on tällä hetkellä hallussaan nimitys "Euroopan kulttuuripääkaupunki", jäljempänä 'nimitys', ja joilla on se hallussaan tulevaisuudessa, vaihtelee pääasiassa sen mukaan, minä vuonna niillä on hallussaan nimitys. Vaikuttaa siltä, että vaikutus kohdistuu voimakkaimmin niihin kahteen kaupunkiin, joilla on hallussaan nimitys vuonna 2020, ja niihin kolmeen kaupunkiin, jotka toteuttavat valmistelutoimia nimityksen hallussapitämiseksi vuonna 2021, joskaan kaupunkeihin, joilla on hallussaan nimitys tämän jälkeen, kohdistuvaa tulevaa vaikutusta ei ole toistaiseksi määritelty.

(5)

Ne kaksi kaupunkia, joilla on hallussaan nimitys vuonna 2020, joutuivat lykkäämään tai perumaan tapahtumat maaliskuusta 2020 alkaen ilman mitään selvyyttä siitä, milloin tilanne palaa normaaliksi tai palaako se normaaliksi lainkaan, ja niille aiheutui samaan aikaan kustannuksia. Käytännössä ne ovat estyneitä toteuttamasta täysimääräisesti kulttuuriohjelmiansa vuonna 2020 ja hyötymästä tehdyistä mittavista henkilöstövoimavaroja ja rahoitusta vaatineista investoinneista.

(6)

Niissä kolmessa kaupungissa, joilla on hallussaan nimitys vuonna 2021, covid-19-pandemia on aiheuttanut hyvin suurta epävarmuutta lähes kaikilla valmisteluun liittyvillä osa-alueilla: julkisen ja yksityisen sektorin kumppaneiden epävarmat rahoitusnäkymät, tuntemattomat tulevaisuuden turvallisuussäännökset, jotka vaikuttavat siihen, millainen osallistava toiminta ja minkätyyppiset tapahtumat sallitaan, sekä matkustusrajoitukset, jotka vähentävät matkailijavirtoja ja mahdollisuuksia eurooppalaisiin kumppanuuksiin. Covid-19:n leviämisen torjumiseksi käyttöön otetut toimenpiteet, jotka johtivat siihen, että toteutuksesta vastaavat tiimit olivat sulkutoimien alaisina, ovat hidastaneet kyseisten kolmen kaupungin valmistelutöitä kriittiseen pisteeseen, kun – normaaleissa olosuhteissa – niiden pitäisi tällä hetkellä ponnistella kahta kovemmin. Valmistelutyö on hidastunut myös siksi, että mahdollisten sopimuskumppaneiden taloudellinen selviytyminen on epävarmaa.

(7)

Päätöksessä N:o 445/2014/EU ei säädetä riittävästä joustomahdollisuudesta tällaisten poikkeuksellisten olosuhteiden huomioon ottamiseksi eikä siinä erityisesti ole säännöksiä sen vuoden jatkamisesta tai lykkäämisestä, jona tietty kaupunki pitää hallussaan nimitystä.

(8)

Päätöstä N:o 445/2014/EU olisi sen vuoksi muutettava siten, että rajoitutaan nimenomaisesti ottamaan huomioon tarve käsitellä poikkeuksellista tilannetta, jotta niille nimitystä hallussaan pitäville kaupungeille, joihin covid-19-pandemia vaikuttaa vakavimmin, annetaan mahdollisuus toteuttaa kulttuuriohjelmiansa tavalla, joka sallii toimen tavoitteiden saavuttamisen.

(9)

Kuulemismenettelyn, johon osallistuivat asianomaiset kaupungit ja jäsenvaltiot, jälkeen tultiin siihen päätelmään, että olisi aiheellista säätää Kroatian ja Irlannin nimeämien nimitystä vuonna 2020 hallussaan pitävien kaupunkien mahdollisuudesta jatkaa kulttuuriohjelmiensa toteuttamista 30 päivään huhtikuuta 2021 saakka nimitysvuotta muuttamatta.

(10)

Kuulemismenettelyn, johon osallistuivat asianomaiset kaupungit ja jäsenvaltiot, jälkeen tultiin siihen päätelmään, että vuotta, jona Romanialla ja Kreikalla on oikeus nimitykseen, olisi lykättävä vuodesta 2021 vuoteen 2023, ja vuotta, jona ehdokasmaalla tai mahdollisella ehdokasmaalla on oikeus nimitykseen, olisi lykättävä vuodesta 2021 vuoteen 2022.

(11)

Oikeusvarmuuden vuoksi, erityisesti nimitystä vuosina 2020 ja 2021 hallussaan pitävien kaupunkien kannalta, ja jotta vältetään aiheuttamasta häiriötä päätöksen N:o 445/2014/EU soveltamiselle, tämän päätöksen olisi tultava voimaan kiireellisesti ja sitä olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2021.

(12)

Päätös N:o 445/2014/EU olisi näin ollen muutettava tämän mukaisesti,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös N:o 445/2014/EU seuraavasti:

1)

Muutetaan 3 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 2 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

"Nimitys annetaan kunakin vuonna enintään yhdelle kaupungille kummastakin liitteessä olevassa kalenterissa, jäljempänä 'kalenteri', esitetystä jäsenvaltiosta sekä asiaankuuluvina vuosina yhdelle Euroopan vapaakauppaliiton maan, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuoli, jäljempänä 'EFTA/ETA-maa', ehdokasmaan tai mahdollisen ehdokasmaan kaupungille taikka unioniin 5 kohdassa tarkoitettujen edellytysten mukaisesti liittyvän maan kaupungille. Vuonna 2023 kuitenkin enintään yksi kaupunki kustakin kolmesta kalenterissa esitetystä jäsenvaltiosta saa pitää hallussaan nimitystä.";

b)

korvataan 3 kohta seuraavasti:

"3.   Jäsenvaltioiden kaupungit voivat saada kalenterin jäsenvaltiojärjestyksen mukaisesti nimityksen yhden vuoden ajaksi. Nimitystä vuonna 2020 hallussaan pitävät kaupungit voivat jatkaa nimityksen hallussa pitämistä 30 päivään huhtikuuta 2021 saakka ilman, että nimitysvuosi muuttuu."

2)

Korvataan 4 artiklan 2 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

"Kulttuuriohjelman keston on katettava nimitysvuosi, ja se on perustettava erityisesti nimitystä varten 5 artiklassa säädettyjen kriteerien mukaisesti. Nimitystä vuonna 2020 hallussaan pitävät kaupungit voivat kuitenkin jatkaa kulttuuriohjelmiensa toteutusta 30 päivään huhtikuuta 2021 saakka."

3)

Korvataan 16 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta seuraavasti:

"Asianomaisten kaupunkien on laadittava arviointiraportit ja toimitettava ne komissiolle nimitysvuotta seuraavan vuoden 31 päivään joulukuuta mennessä. Nimitystä vuonna 2020 hallussaan pitävien kaupunkien on kuitenkin laadittava arviointiraporttinsa ja toimitettava ne komissiolle 30 päivään huhtikuuta 2022 mennessä."

4)

Korvataan liite tämän päätöksen liitteessä olevalla tekstillä.

2 artikla

Päätöksen N:o 445/2014/EU 7–11 artiklassa ja 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut menettelyt, jotka on jo saatettu päätökseen vuoden 2021 nimityksen osalta, pysyvät voimassa. Nimitysvuosi muutetaan tämän päätöksen liitteen mukaisesti.

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2021.

Tehty Brysselissä 23 päivänä joulukuuta 2020.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

D. M. SASSOLI

Neuvoston puolesta

Puhemies

M. ROTH


(1)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 17. joulukuuta 2020 … (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 22. joulukuuta 2020.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 445/2014/EU, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan kulttuuripääkaupunkeja koskevasta unionin toiminnasta vuosiksi 2020–2033 ja päätöksen N:o 1622/2006/EY kumoamisesta (EUVL L 132, 3.5.2014, s. 1).


LIITE

”KALENTERI

2020

Kroatia

Irlanti

 

2021

 

 

 

2022

Liettua

Luxemburg

Ehdokasmaa tai mahdollinen ehdokasmaa

2023

Unkari

Romania

Kreikka

2024

Viro

Itävalta

EFTA/ETA-maa, ehdokasmaa tai mahdollinen ehdokasmaa

2025

Slovenia

Saksa

 

2026

Slovakia

Suomi

 

2027

Latvia

Portugali

 

2028

Tšekki

Ranska

EFTA/ETA-maa, ehdokasmaa tai mahdollinen ehdokasmaa

2029

Puola

Ruotsi

 

2030

Kypros

Belgia

EFTA/ETA-maa, ehdokasmaa tai mahdollinen ehdokasmaa

2031

Malta

Espanja

 

2032

Bulgaria

Tanska

 

2033

Alankomaat

Italia

EFTA/ETA-maa, ehdokasmaa tai mahdollinen ehdokasmaa”