|
10.12.2018 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 313/45 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2018/1928,
annettu 6 päivänä joulukuuta 2018,
Tanskan pyytämän poikkeuksen myöntämisestä vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY nojalla
(tiedoksiannettu numerolla C(2018) 8081)
(Ainoastaan tanskankielinen teksti on todistusvoimainen)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta 12 päivänä joulukuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY (1) ja erityisesti sen liitteessä III olevan 2 kohdan kolmannen alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komissio teki 18 päivänä marraskuuta 2002 päätöksen 2002/915/EY (2), jolla Tanskalle myönnettiin vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun direktiivin 91/676/ETY nojalla sen pyytämä poikkeus, jonka perusteella se saa käyttää tietyillä karjatiloilla hehtaaria kohden enintään 230 kilogrammaa typpeä sisältävän määrän karjanlantaa vuosia 1999–2003 koskevan Tanskan toimintasuunnitelman puitteissa. Poikkeuksen voimassaoloa pidennettiin komission päätöksellä 2005/294/EY (3) vuosia 2004–2007 koskevan Tanskan toimintasuunnitelman mukaisesti, komission päätöksellä 2008/664/EY (4) vuosia 2008–2012 koskevan Tanskan toimintasuunnitelman mukaisesti, komission täytäntöönpanopäätöksellä 2012/659/EU (5) vuosia 2008–2015 koskevan Tanskan toimintasuunnitelman mukaisesti ja komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2017/847 (6) maatalouden ravinteita koskevan Tanskan asetuksen ja nitraatteja koskevan Tanskan toimintaohjelman (kesäkuu 2017) mukaisesti. |
|
(2) |
Täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2017/847 myönnetty poikkeus koski kaudella 2015/2016 noin 1 466:ta karjatilaa (4,2 prosenttia Tanskan kaikista karjatiloista), 443 134:ää eläinyksikköä (19,6 prosenttia Tanskan kaikista eläinyksiköistä) ja 210 061:tä hehtaaria viljelymaata (8,6 prosenttia Tanskan koko viljelymaa-alasta). |
|
(3) |
Tanska esitti komissiolle 6 päivänä helmikuuta 2018 pyynnön direktiivin 91/676/ETY liitteessä III olevan 2 kohdan kolmannen alakohdan nojalla myönnetyn poikkeuksen voimassaolon jatkamiseksi. |
|
(4) |
Tanskalla on vuodet 2017–2020 kattava, direktiivin 91/676/ETY 5 artiklan mukainen toimintaohjelma, joka on osa kaupalliseen käyttöön tarkoitetusta karjasta, karjanlannasta, säilörehusta jne. 23 päivänä kesäkuuta 2017 tehtyä päätöstä nro 865, sellaisena kuin se on muutettuna, lannoitteiden käytöstä tiloilla ja kasvipeitteestä 3 päivänä toukokuuta 2017 annettua konsolidoitua lakia nro 433 ja lannoitteiden käytöstä tiloilla suunnittelukaudella 2017/2018 12 päivänä heinäkuuta 2017 tehtyä päätöstä nro 963. Näiden toimenpiteiden täydentämiseksi Tanska soveltaa kohdennettua kerääjäkasviohjelmaa vuosina 2017 ja 2018 sekä kohdennettua sääntelyä vuodesta 2019 lannoitteen maatalouskäyttöä ja kasvipeitettä koskevan lain mukaisesti. Lisäksi Tanskan lainsäädäntöön sisältyy yleinen fosforiasetus kotieläintaloudesta ja lannoitteiden käytöstä annetun säädöksen sekä karjasta, karjanlannasta, säilörehusta jne. tehdyn päätöksen mukaisesti. |
|
(5) |
Tanskan lainsäädännössä, jolla direktiivi 91/676/ETY pannaan täytäntöön, säädetään typen käytön rajoituksista. Fosforin käyttöä rajoittava lainsäädäntö tuli voimaan elokuussa 2017. |
|
(6) |
Tanskan lainsäädäntö sisältää vapaavalintaisia ja pakollisia kerääjäkasveja koskevan kohdennetun yhdistelmäohjelman tämän päätöksen kattamaksi kaudeksi. Kyseisessä ohjelmassa kerääjäkasveja koskevien pakollisten säännösten olisi tultava voimaan automaattisesti, jollei ympäristötavoitteita saavuteta niitä koskevien vapaaehtoisten sopimusten avulla. Pakollisille kerääjäkasveille kylvettyjen alojen on lisäksi oltava lannoitteiden käyttöä tiloilla ja kasvipeitettä koskevan 3 päivänä toukokuuta 2017 annetun Tanskan lain N:o 433 nojalla annettujen kansallisten vaatimusten mukaisia. Edellä mainitut toimenpiteet ovat tarpeen sen varmistamiseksi, ettei nyt kyseessä olevan poikkeuksen soveltaminen johda veden laadun heikkenemiseen. |
|
(7) |
Tiedot, jotka Tanska on toimittanut täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2017/847 myönnetyn poikkeuksen yhteydessä, osoittavat, ettei poikkeus ole johtanut veden laadun heikkenemiseen, kun vertailukohteena ovat alueet, joita poikkeus ei koske. Tiedot direktiivin 91/676/ETY täytäntöönpanosta vuosina 2012–2015 (7) osoittavat, että pohjaveden keskimääräinen nitraattipitoisuus 83,4 prosentissa seuranta-asemia oli alle 50 milligrammaa litrassa ja 27,5 prosentissa seuranta-asemia alle 25 milligrammaa litrassa. Makean pintaveden seurantapaikoista 99,4 prosentissa keskimääräiset nitraattipitoisuudet olivat alle 50 mg/l ja 85,8 prosentissa alle 25 mg/l. Seurantatiedot osoittavat pohjaveden ja makean pintaveden nitraattipitoisuudelle yleistä vakaata suuntausta edelliseen raportointikauteen (2008–2011) verrattuna. Rehevöitymistä koskevat tiedot osoittavat, että 25 prosenttia seuratuista järvistä luokiteltiin tilaltaan erinomaiseksi tai hyväksi ja 75 prosenttia ei saavuttanut luokittelua ”hyvä” ja että 119 seuratusta suisto- ja rannikkovesien alueesta kahden alueen tila luokiteltiin hyväksi. |
|
(8) |
Tutkittuaan Tanskan pyynnön direktiivin 91/676/ETY liitteessä III olevan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa kuvattujen seikkojen perusteella ja otettuaan huomioon päätöksissä 2002/915/EY, 2005/294/EY, 2008/664/EY ja täytäntöönpanopäätöksessä 2012/659/EU säädetystä poikkeuksesta saadut kokemukset komissio katsoo, ettei Tanskan kaavailema karjanlantamäärä, 230 kilogrammaa typpeä hehtaaria kohden vuodessa, estä direktiivin 91/676/ETY tavoitteiden saavuttamista, kunhan noudatetaan tiettyjä tiukkoja ehtoja, jotka liittyvät kerääjäkasveihin, fosforin enimmäismääriin, viljelykiertoon, lannan ja muiden lannoitteiden käyttöön, maaperänäytteiden ottoon ja analyysiin. |
|
(9) |
Tiloilla, jotka ovat saaneet luvan käyttää 230 kilogrammaa typpeä hehtaaria kohden vuodessa sisältävän määrän karjanlantaa, lannoitussuunnitelmat olisi päivitettävä ajoissa tosiasiallisten maatalouskäytäntöjen mukaisiksi ja olisi käytettävä peltojen pysyvää kasvipeitettä ja kerääjäkasveja, jotta saadaan otettua talteen pohjamaahan huuhtoutuvat nitraatit syksyllä ja rajoitettua typen hävikkiä talvella. |
|
(10) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/60/EY (8) otetaan käyttöön kattava ja rajat ylittävä vesiensuojelun toimintamalli. Vesiensuojelu järjestetään vesipiireittäin, ja tavoitteena on saavuttaa eurooppalaisten vesimuodostumien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Ravinteiden vähentäminen on olennainen osa kyseistä tavoitetta. Poikkeuksen myöntäminen tämän päätöksen nojalla ei rajoita direktiivin 2000/60/EY säännösten soveltamista eikä sulje pois mahdollista lisätoimien tarvetta siitä johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi. |
|
(11) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2007/2/EY (9) vahvistetaan yleiset säännöt, joiden tavoitteena on unionin ympäristöpolitiikkoja ja ympäristöön mahdollisesti vaikuttavia politiikkoja tai toimintoja tukevan Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustaminen. Tämän päätöksen yhteydessä kerättyjen paikkatietojen olisi tapauksen mukaan oltava kyseisen direktiivin säännösten mukaisia. Hallinnollisen taakan vähentämiseksi ja tietojen yhdenmukaisuuden parantamiseksi Tanskan on tämän päätöksen nojalla tarvittavia tietoja kerätessään käytettävä tietoja, jotka on hankittu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (10) V osaston II luvun mukaisesti perustetun yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän puitteissa. |
|
(12) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 91/676/ETY 9 artiklalla perustetun nitraattikomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Poikkeus
Myönnetään tässä päätöksessä säädetyin edellytyksin Tanskan 6 päivänä helmikuuta 2018 päivätyllä kirjeellä pyytämä poikkeus sen sallimiseksi, että maahan levitetään karjanlannan sisältämää typpeä direktiivin 91/676/ETY liitteessä III olevan 2 kohdan toisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä säädettyä määrää suurempi määrä.
2 artikla
Soveltamisala
Tätä poikkeusta sovelletaan karjatiloihin, joiden viljelykierrosta yli 80 prosenttia on runsaasti typpeä ottavia pitkän kasvukauden kasveja ja joille on myönnetty lupa 6 artiklan mukaisesti.
3 artikla
Määritelmät
Tässä päätöksessä tarkoitetaan:
|
a) |
’karjatilalla’ tilaa, joka tuottaa vuosittain karjanlannassa olevaa typpeä yli 300 kilogrammaa, ja siitä vähintään kaksi kolmasosaa on peräisin karjasta; |
|
b) |
’viljelykasveilla, joiden aluskasvina käytetään nurmikasveja’ säilörehuviljaa, säilörehumaissia, kevätviljoja, syysviljoja tai kevätohraa ja hernettä, joiden aluskasviksi kylvetään nurmikasvi ennen sadonkorjuuta tai sen jälkeen; |
|
c) |
’runsaasti typpeä ottavilla pitkän kasvukauden viljelykasveilla’ mitä tahansa seuraavista:
|
|
d) |
’nurmella’ pitkä- tai lyhytikäistä nurmea; |
|
e) |
’maaprofiililla’ maanpinnan tason alla olevaa maaperäkerrosta 0,90 metrin syvyyteen saakka tai korkeimpaan keskimääräiseen pohjaveden korkeuteen, jos se on alle 0,90 metrin etäisyydellä maanpinnasta. |
4 artikla
Poikkeuksen edellytykset
Poikkeus myönnetään seuraavin edellytyksin:
|
1) |
Kaupalliseen käyttöön tarkoitetusta karjasta, karjanlannasta, säilörehusta jne. 23 päivänä kesäkuuta 2017 tehty päätös nro 865 on ollut voimassa 1 päivästä elokuuta 2017 alkaen, ja sillä vahvistetaan suoraan fosforia koskevat eritasoiset enimmäismäärät koko maan osalta maantieteellisen sijainnin ja lannoitetyypin mukaan. Enimmäismäärät koskevat fosforin levitystä kaikentyyppisissä lannoitteissa kuten orgaanisissa lannoitteissa, mukaan lukien karjanlanta, biokaasuliete, kasvibiomassa kaasunpoiston jälkeen, jäteveden käsittelyssä syntyvä liete, sekä teollisissa lannoitteissa. Tiukempia fosforin käytön enimmäismääriä on sovellettava tietyillä valuma-alueilla, joiden vesiympäristö on fosforin suhteen haavoittuva. |
|
2) |
Pelloille käytettävän fosforin osalta Tanskassa on oltava indikaattori- ja seurantajärjestelmä. Jos indikaattori- tai seurantajärjestelmä osoittaa, että pelloille vuodessa keskimäärin tosiasiallisesti käytetty fosforilannoituksen määrä saattaa ylittää tai on ylittänyt ne fosforinlannoituksen keskitasot, joihin vuosina 2018–2025 on sallittua päästä, fosforin käytön enimmäismääriä alennetaan vastaavasti. |
|
3) |
Huhtikuun 4 päivänä 2017 annettu Tanskan laki N:o 310, jolla muutetaan lannoitteiden käyttöä tiloilla ja kasvipeitettä koskevaa lakia (vaatimus kerääjäkasvien kasvustojen perustamisesta), on ollut voimassa 5 päivästä huhtikuuta 2017, ja sillä perustetaan vapaavalintaisia ja pakollisia kerääjäkasveja koskeva kohdennettu yhdistelmäohjelma, joka perustuu tarpeeseen vähentää nitraattipitoisuutta pohjavesimuodostumissa ja rannikkovesissä. Tässä ohjelmassa kerääjäkasveja koskevien pakollisten säännösten on tultava voimaan automaattisesti, jollei ympäristötavoitteita saavuteta kerääjäkasveja koskevien asianmukaisten vapaaehtoisten sopimusten avulla. Lannoitteen maatalouskäyttöä ja kasvipeitettä koskevaa säädöstä (nitraatteja koskeva kohdennettu sääntely jne.) muuttavan 22 päivänä toukokuuta 2018 annetun lain N:o 497 mukaan kerääjäkasvit voidaan ohjelmassa korvata erityisillä vaihtoehtoisilla toimenpiteillä. |
|
4) |
Ohjelmassa perustettavilla kerääjäkasvien kasvustoilla täydennetään kerääjäkasveja, joita pakollisen kansallisen vaatimuksen mukaan on kylvettävä 10 tai 14 prosentille tilan viljelyalasta, eikä niitä saa perustaa aloille, joita käytetään ekologisen alan vaatimuksen täyttämiseen kerääjäkasvien osalta. |
5 artikla
Lupahakemukset
1. Karjankasvattajat voivat toimittaa toimivaltaisille viranomaisille hakemuksen vuosittaisesta luvasta, joka oikeuttaa levittämään hehtaaria kohden suunnittelukaudella 230 kilogrammaa typpeä sisältävän määrän karjanlantaa.
Hakemusten jättämisen määräajan on oltava sama kuin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisen perustuen hakemisen sekä lannoiteosuuksia ja kerääjäkasveja koskevan suunnitelman toimittamisen kansallinen määräaika.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun hakemuksen jättämisen katsotaan merkitsevän hakijan vakuutusta siitä, että hän täyttää 7, 8 ja 9 artiklassa säädetyt edellytykset.
6 artikla
Lupien myöntäminen
Lupa levittää karjatilalta peräisin olevaa lantaa, niin eläinten sontaa ja virtsaa kuin käsitellyssä muodossa olevaa lantaa, enintään 230 kilogrammaa typpeä sisältävä määrä hehtaaria kohden suunnittelukauden aikana myönnetään, jos 7, 8 ja 9 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät.
7 artikla
Lannan ja muiden lannoitteiden käytön edellytykset
1. Typen kokonaismäärä ei saa ylittää kasvuston ennakoitua ravinnetarvetta, ottaen huomioon maaperästä saatu ravinnemäärä. Se ei saa ylittää enimmäismääriä, jotka vahvistetaan lannoitteen maatalouskäyttöä suunnittelukaudella 2017–2018 koskevassa päätöksessä nro 963 (12. heinäkuuta 2017) ja vastaavissa seuraavia suunnittelukausia koskevissa päätöksissä.
2. Lannoitussuunnitelma on laadittava karjatilan koko viljelyalan osalta. Suunnitelma on säilytettävä tilalla. Sen on katettava 1 päivän elokuuta ja seuraavan vuoden 31 päivän heinäkuuta välinen ajanjakso. Lannoitussuunnitelmassa on esitettävä seuraavat tiedot:
|
a) |
viljelykiertosuunnitelma, jossa eritellään
|
|
b) |
eläinten lukumäärä tilalla sekä eläinsuojaa ja lannan varastointia koskevan järjestelmän kuvaus käytettävissä olevan lantavaraston koko mukaan luettuna; |
|
c) |
tilalla tuotetun lannan sisältämää typpeä ja fosforia koskeva laskelma; |
|
d) |
lannankäsittelyn kuvaus, jos mahdollista, ja käsitellyn lannan oletetut ominaisuudet; |
|
e) |
tilan ulkopuolelle toimitettavan tai tilalle tuotavan lannan määrä, laji ja ominaisuudet; |
|
f) |
kasvuston ennakoitu typen ja fosforin tarve kullakin lohkolla; |
|
g) |
lannan sisältämän typen ja fosforin levitystä koskeva laskelma kultakin lohkolta; |
|
h) |
kemiallisten ja muiden lannoitteiden sisältämän typen ja fosforin levitystä koskeva laskelma kultakin lohkolta; |
|
i) |
tiedot lannan ja kemiallisten lannoitteiden levitysajasta. |
Lannoitussuunnitelmaa on tarkistettava seitsemän päivän kuluessa karjatilan maatalouskäytännöissä tapahtuneista muutoksista. Lannoituskirjanpito on toimitettava toimivaltaisille viranomaisille viimeistään kunkin vuoden maaliskuun lopussa.
3. Karjanlantaa ei saa levittää 31 päivän elokuuta ja 1 päivän maaliskuuta välisenä aikana nurmelle, joka on tarkoitus kyntää maahan seuraavana keväänä.
8 artikla
Maanäytteiden ottoa ja analyysejä koskevat edellytykset
1. Viljelymaan ylimmästä 30 senttimetrin kerroksesta on otettava näytteitä, joiden typpi- ja fosforipitoisuus analysoidaan.
2. Näytteenotto ja analyysit on tehtävä vähintään neljän vuoden välein kustakin viljelykierron ja maaperäominaisuuksien suhteen homogeenisesta karjatilan alueesta.
3. Kustakin viiden hehtaarin peltoalasta on otettava näytteet ja tehtävä analyysit vähintään kerran.
4. Analyysitulosten on oltava käytettävissä karjatilalla tarkastusta varten.
9 artikla
Maankäyttöä koskevat edellytykset
1. Vähintään 80 prosentilla karjanlannan levitykseen käytettävissä olevasta viljelyalasta on viljeltävä runsaasti typpeä ottavia pitkän kasvukauden kasveja.
2. Kerääjäkasvustona toimivaa nurmea ei saa kyntää maahan ennen perustamisvuoden jälkeisen vuoden 1 päivää maaliskuuta.
3. Lyhytikäiset nurmet on kynnettävä maahan keväällä. Runsaasti typpeä ottava pitkän kasvukauden kasvusto on kylvettävä mahdollisimman pian ja viimeistään kolmen viikon kuluttua kyntämisen jälkeen.
4. Viljelykierrossa käytettäviin kasveihin ei saa sisältyä palkokasveja tai muita ilmakehän typpeä sitovia kasveja, lukuun ottamatta seuraavia:
|
a) |
apila nurmessa, jossa on alle 50 prosenttia apilaa ja sinimailasta; |
|
b) |
sinimailanen nurmessa, jossa on alle 50 prosenttia apilaa ja sinimailasta; |
|
c) |
ohra ja herne, jonka aluskasvina käytetään nurmea. |
5. Lyhytikäistä nurmea seuraavien kasvustojen typpilannoitustasoja on alennettava edellisen kasvuston typpiarvon verran lannoitteen maatalouskäyttöä suunnittelukaudella 2017–2018 koskevan päätöksen nro 963 (12. heinäkuuta 2017) ja lannoitustasoja, pelto- ja vihanneskasvien lannoitusnormitaulukkoa ja myöhempiä muutoksia seuraavilla suunnittelukausilla koskevien vastaavien päätösten mukaisesti.
10 artikla
Seuranta
1. Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että laaditaan kartat, joista ilmenevät seuraavat seikat:
|
a) |
kussakin kunnassa niiden karjatilojen prosenttiosuus, joille on myönnetty lupa; |
|
b) |
kussakin kunnassa luvan piiriin kuuluvan karjan prosenttiosuus; |
|
c) |
kussakin kunnassa maatalousmaan prosenttiosuus, jonka osalta on myönnetty lupa. |
Kartat on päivitettävä vuosittain.
Tiedot viljelykierroista ja maatalouskäytännöistä karjatiloilla, joita tämän päätöksen mukaiset luvat koskevat, kerää toimivaltainen viranomainen. Kyseiset tiedot on päivitettävä vuosittain.
2. Toimivaltaisten viranomaisten on seurattava juurivyöhykkeen vettä, pintavesiä ja pohjavettä ja toimitettava komissiolle tiedot maaprofiilissa olevasta typestä ja fosforista sekä pinta- ja pohjaveden nitraattipitoisuudesta sekä poikkeuksen alaisissa että tavanomaisissa olosuhteissa.
Seuranta kattaa tilan pellot osana kansallista maatalousalueiden valuma-alueiden seurantaohjelmaa. Seurantapaikkojen on oltava edustavia pääasiallisten maalajien, vallitsevien lannoituskäytäntöjen ja tärkeimpien viljelykasvien osalta.
Hiekkapitoisella maalla suoritetaan tehostettua veden laadun seurantaa. Lisäksi on seurattava pinta- ja pohjaveden nitraattipitoisuuksia vähintään 3 prosentissa kaikista tiloista, joille lupa on myönnetty.
3. Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä tutkimuksia ja jatkuvia ravinneanalyysejä kansallisessa maatalousalueiden valuma-alueiden seurantaohjelmassa ja toimitettava tiedot paikallisesta maankäytöstä, viljelykierroista ja maatalouskäytännöistä karjatiloilla, joille lupa on myönnetty.
Tietoja, jotka on kerätty 7 artiklassa tarkoitetuista ravinneanalyyseistä ja tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta seurannasta, on käytettävä laskettaessa mallien perusteella tieteellisten periaatteiden mukaisesti typen ja fosforin hävikkiä karjatiloilla, joille lupa on myönnetty.
4. Toimivaltaisten viranomaisten on määritettävä ja kirjattava poikkeuksen kohteena olevasta maa-alasta prosenttiosuus, jolla kasvaa
|
a) |
apilaa tai sinimailasta nurmessa; |
|
b) |
ohraa ja hernettä, jonka aluskasvina käytetään nurmea. |
11 artikla
Tarkastus
1. Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että lupahakemuksille tehdään hallinnollinen tarkastus. Jos tarkastuksessa havaitaan, ettei hakija täytä 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjä edellytyksiä, hakemus on hylättävä ja hylkäämisen syyt on ilmoitettava hakijalle.
2. Toimivaltaisten viranomaisten on laadittava ohjelma luvan saaneita tiloja koskevia tarkastuksia varten.
Ohjelman on perustuttava riskianalyysiin, jossa on otettu huomioon 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjä edellytyksiä koskevien tarkastusten tulokset edellisiltä vuosilta sekä tulokset tarkastuksista sen osalta, kuinka kansallista lainsäädäntöä, jolla direktiivi 91/676/ETY saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, on noudatettu.
3. Tarkastuksiin kuuluvat 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjen edellytysten noudattamista koskevat peltotarkastukset sekä paikalla tehtävät tarkastukset, ja niiden on katettava vuosittain vähintään 7 prosenttia tiloista, joille lupa on myönnetty. Jos todetaan, ettei karjatila täytä kyseisiä edellytyksiä, luvan haltijaa on sakotettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti eikä hänelle saa myöntää lupaa seuraavana suunnittelukautena.
4. Toimivaltaisille viranomaisille on annettava tarvittavat valtuudet ja keinot, jotta ne voivat tarkastaa tämän päätöksen nojalla myönnettyä poikkeusta koskevien edellytysten noudattamisen.
12 artikla
Raportointi
Toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava vuosittain viimeistään 31 päivänä joulukuuta komissiolle kertomus, johon sisältyvät seuraavat tiedot:
|
a) |
10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kartat, joista käy ilmi yksittäisten poikkeusten piiriin kuuluvien karjatilojen, karjan ja maatalousmaan prosentuaalinen osuus kaikissa kunnissa, sekä kartat paikallisesta maankäytöstä; |
|
b) |
10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun pohja- ja pintavesiseurannan tulokset nitraatti- ja fosforipitoisuuksista mukaan lukien veden laadun muutossuuntauksia koskevat tiedot sekä poikkeuksen alaisissa että tavanomaisissa olosuhteissa, sekä poikkeuksen vaikutus veden laatuun; |
|
c) |
10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun maaperän seurannan tulokset typpi- ja fosforipitoisuuksista juurivyöhykkeen vedessä sekä poikkeuksen alaisissa että tavanomaisissa olosuhteissa; |
|
d) |
10 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tutkimusten tulokset paikallisesta maankäytöstä, viljelykierroista ja maatalouskäytännöistä; |
|
e) |
10 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen mallipohjaisten laskemien tulokset typen ja fosforin hävikistä karjatiloilla, joille lupa on myönnetty; |
|
f) |
10 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut taulukot, joista ilmenee, kuinka suuri prosentuaalinen osuus poikkeuksen piiriin kuuluvasta maatalousmaasta on nurmen seassa olevaa apilaa tai sinimailasta ja kuinka suuri prosentuaalinen osuus on ohraa/hernettä, jonka aluskasvina käytetään nurmea; |
|
g) |
11 artiklassa tarkoitettu tilatarkastuksiin perustuva arviointi poikkeusta koskevien edellytysten täytäntöönpanosta sekä 11 artiklassa tarkoitetut hallinnollisen valvonnan ja tarkastusten ja peltotarkastusten tuloksiin perustuvat tiedot karjatiloista, joilla edellytykset eivät täyty; |
|
h) |
eläinten lukumäärän sekä lannan tuotannon kehityssuuntaukset kustakin eläinryhmästä Tanskassa ja karjatiloilla, jotka hyötyvät poikkeuksesta; |
|
i) |
4 artiklassa esitettyjen poikkeuksen edellytysten täytäntöönpano. |
Kertomukseen sisältyvien paikkatietojen on tarvittaessa oltava direktiivin 2007/2/EY säännösten mukaisia. Tarvittavia tietoja kerätessään Tanskan on käytettävä tapauksen mukaan asetuksen (EU) N:o 1306/2013 67 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustetun yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän puitteissa tuotettuja tietoja.
13 artikla
Soveltamisaika
Tätä päätöstä sovelletaan 31 päivään heinäkuuta 2020.
14 artikla
Osoitus
Tämä päätös on osoitettu Tanskan kuningaskunnalle.
Tehty Brysselissä 6 päivänä joulukuuta 2018.
Komission puolesta
Karmenu VELLA
Komission jäsen
(1) EYVL L 375, 31.12.1991, s. 1.
(2) Komission päätös 2002/915/EY, tehty 18 päivänä marraskuuta 2002, vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY liitteen III 2 kohdan b alakohdan ja 9 artiklan mukaista poikkeusta koskevasta pyynnöstä (EYVL L 319, 23.11.2002, s. 24).
(3) Komission päätös 2005/294/EY, tehty 5 päivänä huhtikuuta 2005, vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY liitteen III 2 kohdan b alakohdan ja 9 artiklan mukaista poikkeusta koskevasta pyynnöstä (EUVL L 94, 13.4.2005, s. 34).
(4) Komission päätös 2008/664/EY, tehty 8 päivänä elokuuta 2008, vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY liitteen III 2 kohdan b alakohdan ja 9 artiklan mukaista poikkeusta koskevasta pyynnöstä tehdyn päätöksen 2005/294/EY muuttamisesta (EUVL L 217, 13.8.2008, s. 16).
(5) Komission täytäntöönpanopäätös 2012/659/EU, annettu 23 päivänä lokakuuta 2012, Tanskan kuningaskunnan pyytämän poikkeuksen myöntämisestä vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY nojalla (EUVL L 295, 25.10.2012, s. 20).
(6) Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2017/847, annettu 16 päivänä toukokuuta 2017, Tanskan pyytämän poikkeuksen myöntämisestä vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY nojalla (EUVL L 125, 18.5.2017, s. 35).
(7) SWD(2018) 246 final- Commission Staff Working Document accompanying the document Report from the Commission to the Council and the European Parliament on the implementation of Council Directive 91/676/EEC concerning the protection of waters against pollution caused by nitrates from agricultural sources based on Member State reports for the period 2012–2015
(8) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1).
(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/2/EY, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2007, Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta (EUVL L 108, 25.4.2007, s. 1).
(10) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1306/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 549).