25.1.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 27/3


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 23 päivänä tammikuuta 2018,

energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston johtokunnan neljän jäsenen ja viiden varajäsenen nimittämisestä

(2018/C 27/04)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston perustamisesta 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 713/2009 (1) ja erityisesti sen 12 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 713/2009 säädetään, että neuvosto nimittää energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston johtokuntaan, jäljempänä ’johtokunta’, viisi jäsentä ja näiden varajäsenet.

(2)

Asetuksen (EY) N:o 713/2009 mukaan johtokunnan jäsen ei voi olla sääntelyneuvoston jäsen ja johtokunnan jäsenten on toimittava riippumattomasti ja puolueettomasti yleisen edun mukaisesti.

(3)

Neuvosto nimitti 22 päivänä joulukuuta 2009 annetulla päätöksellä (2) johtokuntaan kolme jäsentä ja kolme varajäsentä kuudeksi vuodeksi sekä kaksi jäsentä ja kaksi varajäsentä neljäksi vuodeksi mainitun päätöksen julkaisemispäivästä. Neuvosto nimitti 15 päivänä marraskuuta 2013 annetulla päätöksellä (3) johtokuntaan kaksi jäsentä ja kolme varajäsentä neljän vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2014 alkaen. Neuvosto nimitti 15 päivänä tammikuuta 2016 annetulla päätöksellä (4) johtokuntaan kolme jäsentä ja kaksi varajäsentä neljän vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2016 alkaen. Lisäksi neuvosto nimitti johtokuntaan yhden varajäsenen kahden vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2016 alkaen.

(4)

Koska kahden jäsenen ja kahden varajäsenen neljän vuoden toimikausi on päättynyt, yhden varajäsenen kahden vuoden toimikausi on päättynyt ja yksi jäsen on eronnut kesken neljän vuoden toimikautensa, heidän tilalleen olisi nimitettävä kolme jäsentä ja kolme varajäsentä. Lisäksi, kun otetaan huomioon, että yksi tällä hetkellä varajäsenenä toimiva ehdokas olisi nimitettävä jäseneksi neljän vuoden ajaksi, hänen tilalleen olisi nimitettävä toinen varajäsen toimikauden jäljellä olevalle ajalle.

(5)

Lisäksi, kun otetaan huomioon, että jäsen Georgios SHAMMAS Kyprokselta ja varajäsen Martin HANSEN Tanskasta erosivat neljän vuoden toimikaudeltaan, Tanskan ja Kyproksen pysyvien edustajien komiteassa 2 päivänä joulukuuta 2015 esittämän yhteisen julkilausuman mukaisesti Martin HANSEN olisi nimitettävä johtokunnan jäseneksi kahden vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018 alkaen ja Georgios SHAMMAS olisi nimitettävä johtokunnan varajäseneksi kahden vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018 alkaen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Nimitetään seuraavat henkilöt johtokunnan jäseniksi neljän vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018:

Jochen PENKER, Itävalta,

Jurijs SPIRIDONOVS, Latvia.

2 artikla

Nimitetään seuraavat henkilöt johtokunnan jäseniksi kahden vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018:

Michel THIOLLIÈRE, Ranska,

Martin HANSEN, Tanska.

3 artikla

Nimitetään seuraavat henkilöt johtokunnan varajäseniksi neljän vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018:

Pál KOVÁCS, Unkari,

Paweł PIKUS, Puola,

Diego VÁZQUEZ TEIJEIRA, Espanja.

4 artikla

Nimitetään seuraavat henkilöt johtokunnan varajäseniksi kahden vuoden ajaksi 28 päivästä tammikuuta 2018:

Ľubomír KUCHTA, Slovakia,

Georgios SHAMMAS, Kypros.

5 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 23 päivänä tammikuuta 2018.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

V. GORANOV


(1)  EUVL L 211, 14.8.2009, s. 1.

(2)  Neuvoston päätös, tehty 22 päivänä joulukuuta 2009, energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston johtokunnan viiden jäsenen ja viiden varajäsenen nimittämisestä (EUVL C 21, 28.1.2010, s. 1).

(3)  Neuvoston päätös, annettu 15 päivänä marraskuuta 2013, energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston johtokunnan kahden jäsenen ja kolmen varajäsenen nimittämisestä (EUVL C 337, 19.11.2013, s. 8).

(4)  Neuvoston päätös, annettu 15 päivänä tammikuuta 2016, energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston johtokunnan kolmen jäsenen ja kolmen varajäsenen nimittämisestä (EUVL C 19, 20.1.2016, s. 6).