7.7.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 175/644


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1152,

annettu 2 päivänä kesäkuuta 2017,

menetelmän vahvistamisesta sääntömääräisen testausmenettelyn muuttumisen huomioon ottamiseksi tarvittavien korrelaatioparametrien määrittämiseksi kevyiden hyötyajoneuvojen osalta ja asetuksen (EU) N:o 293/2012 muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon päästönormien asettamisesta uusille kevyille kuljetusajoneuvoille osana unionin kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi 11 päivänä toukokuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 510/2011 (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 9 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 13 artiklan 6 kohdan kolmannen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen ja polttoaineenkulutuksen mittaamiseen käytettävä uusi sääntömääräinen testausmenettely, yhdenmukaistettu kevyiden hyötyajoneuvojen kansainvälinen testimenetelmä, jäljempänä ’WLTP’, joka vahvistetaan komission asetuksessa (EU) 2017/1151 (2) korvaa uuden eurooppalaisen ajosyklin, jäljempänä ’NEDC’, jota käytetään nykyisin komission asetuksen (EY) N:o 692/2008 (3) nojalla, 1 päivästä syyskuuta 2017. WLTP:llä mitattavien hiilidioksidipäästö- ja polttoaineenkulutusarvojen odotetaan vastaavan paremmin todellisia ajo-olosuhteita.

(2)

Jotta voitaisiin ottaa huomioon nykyisellä NEDC-syklillä ja uusilla WLTP-menetelmillä mitattujen hiilidioksidipäästöjen tasoero, olisi näiden arvojen välisen korrelaation muodostamiseksi vahvistettava menetelmä, jolla voidaan määrittää, miten valmistajat noudattavat niille asetuksen (EU) N:o 510/2011 mukaisesti kuuluvia hiilidioksidipäästötavoitteita.

(3)

Kevyiden hyötyajoneuvojen osalta WLTP:tä aletaan soveltaa asteittain kahdessa vaiheessa: ensin luokan N1 alaluokan I uusien ajoneuvotyyppien osalta 1 päivästä syyskuuta 2017 ja sitten kaikkien uusien luokan N1 alaluokan I ajoneuvojen osalta 1 päivästä syyskuuta 2018. Luokan N1 alaluokkien II ja III osalta WLTP otetaan käyttöön vuotta myöhemmin eli uusien ajoneuvotyyppien osalta 1 päivästä syyskuuta 2018 ja kaikkien uusien ajoneuvojen osalta 1 päivästä syyskuuta 2019. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/46/EY (4) 3 artiklan 22 alakohdassa määriteltyjä sarjan viimeisiä ajoneuvoja, jotka kuuluvat luokan N1 alaluokkaan II tai III, voidaan kuitenkin pitää markkinoilla enintään 28 päivään helmikuuta 2021 direktiivin 2007/46/EY 27 artiklan mukaisesti.

(4)

On asianmukaista, että päästötavoitteiden noudattamista valvotaan WLTP:n asteittaisen käyttöönoton eri vaiheiden aikana edelleen käyttämällä NEDC-pohjaisia hiilidioksidipäästöarvoja, mutta suotavaa on myös varmistaa, että WLTP-pohjaisiin tavoitteisiin siirrytään samanaikaisesti kaikkien kevyiden hyötyajoneuvojen osalta. Sen vuoksi on tarpeen ottaa huomioon sarjan viimeiset ajoneuvot, jotka pysyvät markkinoilla vuoteen 2021 saakka, ja osoittaa näille ajoneuvoille oletusarvoinen WLTP-hiilidioksidipäästöarvo. Oletusarvo olisi määriteltävä siten, että se ei vaikuta kielteisesti valmistajan kykyyn noudattaa päästötavoitettaan vuonna 2021.

(5)

Huomiota olisi kiinnitettävä myös niiden valmistajien erityiseen tilanteeseen, jotka valmistavat direktiivin 2007/46/EY 3 artiklan 19 alakohdassa määriteltyjä keskeneräisiä ajoneuvoja, jotka tyyppihyväksytään useassa vaiheessa. Korrelaatiota varten on aiheellista osoittaa yksi ja sama korreloitu NEDC-hiilidioksidipäästöarvo keskeneräisille ajoneuvoille, jotka kuuluvat samaan ajovastusmatriisiperheeseen, sellaisena kuin se määritellään asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevassa 5.2 kohdassa.

(6)

Kun kyse on luokan N1 ajoneuvoista, joiden suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on 3 000 kg tai suurempi, valmistajille olisi lisäksi annettava mahdollisuus joko johtaa NEDC-ajovastuskertoimet WLTP-testeistä tai käyttää taulukkoarvoja, jotka annetaan E-säännön nro 83 liitteessä 4 a olevassa taulukossa 3 (5).

(7)

On syytä rajoittaa testauksesta sekä valmistajille että tyyppihyväksyntäviranomaisille syntyvää rasitetta ja antaa sen vuoksi mahdollisuus määrittää NEDC-pohjaiset vertailupäästöarvot simulaatioilla. Tarkoitusta varten on kehitetty erityinen ajoneuvosimulointityökalu (korrelaatioväline). Korrelaatiovälineen syöttötietojen ei pitäisi edellyttää lisätestejä, vaan ne olisi johdettava WLTP-pohjaisista tyyppihyväksyntätesteistä.

(8)

Erilaisia hyötyjä tarjoavien ajoneuvojen ja valmistajien hiilidioksidivähennysvaatimusten on WLTP:n käyttöön siirtymisen jälkeen pysyttävä asetuksen (EU) N:o 510/2011 13 artiklan 6 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti tiukkuudeltaan vertailukelpoisina suhteessa asetuksessa (EU) N:o 510/2011 määriteltyihin vähennysvaatimuksiin, jotka perustuvat NEDC:n mukaisesti määritettyihin hiilidioksidipäästötasoihin. Korrelaatiomenetelmässä olisi sen vuoksi otettava huomioon ne NEDC-testausvaatimukset, joita nimenomaisesti edellytetään tyyppihyväksynnän myöntämiseksi.

(9)

Olemassa voi olla kehittynyttä ajoneuvoteknologiaa tai erityisiä teknologisia konfiguraatioita, joiden osalta korrelaatioväline ei välttämättä pysty tuottamaan riittävän tarkkoja NEDC-pohjaisia hiilidioksidipäästöarvoja. Näissä tapauksissa valmistajan olisi voitava tehdä ajoneuvolle fyysinen testi. Tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi näissä testeissä olisi sovellettava samoja NEDC-testausvaatimuksia kuin ne, jotka on määritelty korrelaatiovälinettä varten.

(10)

Jotta vaatimusten tiukkuus pysyisi vertailukelpoisena, tarvitaan tiettyjä mukautuksia asetuksen (EU) N:o 510/2011 12 artiklassa tarkoitettujen ekoinnovoinneilla saatavien säästöjen laskemiseen. Tähän toimintatapaan liittyvien reunaehtojen ei kuitenkaan katsota oleva suoraan riippuvaisia sovellettavasta testausmenettelystä, ja ne olisi sen vuoksi pidettävä ennallaan, mukaan luettuna ekoinnovoinneilla saataville säästöille asetettu enimmäisvaikutus.

(11)

On tärkeää varmistaa, että menettelyihin liittyviä toleransseja ja korrelaatiovälineen tuottamia tietoja sovelletaan tarkoituksensa mukaan eikä keinona, jolla tavoitteen saavuttamiseksi käytettyjä hiilidioksidipäästöarvoja pienennettäisiin keinotekoisesti. Sen vuoksi olisi tehtävä joitakin satunnaisia fyysisiä testejä, joilla varmennetaan, että syöttötiedot ja korrelaatiovälineen tuottamiin tuloksiin perustuvat NEDC-vertailuarvot määritetään oikein. Jos satunnaistestissä havaitaan, että valmistaja on ilmoittanut tyyppihyväksyntää varten NEDC-pohjaisen hiilidioksidipäästöarvon, joka on mittauksessa sallittua toleranssia pienempi, tai että on toimitettu virheellisiä syöttötietoja, komission olisi voitava määrittää korjauskerroin ja soveltaa sitä valmistajan keskimääräisten päästöjen korottamiseen. Tämän pitäisi myös estää mittaustoleranssien väärin- tai liikakäyttöä.

(12)

Hiilidioksidipäästöarvojen seurannasta säädetään komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 293/2012 (6). Kyseisen täytäntöönpanoasetuksen säännöksiä on tarpeen mukauttaa uuden testausmenettelyn mukaiseksi. Lisäksi on aiheellista saattaa kevyitä hyötyajoneuvoja koskevat seurantasäännökset vastaamaan henkilöautoja koskevia seurantasäännöksiä, jotka annetaan komission asetuksessa (EU) N:o 1014/2010 (7). WLTP-menetelmässä lasketaan kullekin ajoneuvolle hiilidioksidipäästöarvo, joka kirjataan ajoneuvon vaatimustenmukaisuustodistukseen. Näitä arvoja olisi seurattava jo vahvistettujen tietoparametrien lisäksi. Sen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 293/2012 olisi muutettava.

(13)

Kun otetaan huomioon, että ajoneuvojen rekisteröintiin ja hiilidioksidipäästöjen seurantaan käytettäviin järjestelmiin on tehtävä laajoja mukautuksia, on aiheellista antaa jäsenvaltioille mahdollisuus ottaa uudet seurantaparametrit vaiheittain käyttöön vuonna 2017 ja edellyttää täydellisiä uusia tietoja vasta vuodesta 2018 alkaen. Vuonna 2017 ilmoitettaviin tietoihin olisi sisällyttävä vähintään ne tiedot, joita tarvitaan tavoitteiden saavuttamisen seuraamiseen ja korrelaatiomenettelyn väärinkäytön estämiseen.

(14)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat ilmastonmuutoskomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa säädetään

a)

menetelmästä, jolla muodostetaan korrelaatio asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI mukaisesti ja asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteen XII mukaisesti mitattujen hiilidioksidipäästöjen välille;

b)

menettelystä, jolla sovelletaan a alakohdassa tarkoitettua menetelmää kunkin valmistajan keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen määrittämiseksi;

c)

täytäntöönpanoasetukseen (EU) N:o 293/2012 tehtävistä muutoksista, joita tarvitaan hiilidioksidipäästötietojen seuraamisen mukauttamiseksi päästöarvojen muutokseen.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)

’NEDC-pohjaisilla hiilidioksidipäästöarvoilla’ hiilidioksidipäästöjä, jotka määritetään liitteen I mukaisesti ja kirjataan vaatimustenmukaisuustodistuksiin;

2)

’mitatuilla NEDC-pohjaisilla hiilidioksidipäästöarvoilla’ hiilidioksidipäästöjä (vaihekohtaiset ja yhdistetyt), jotka määritetään asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteen XII mukaisesti ajoneuvolle tehtävillä fyysisillä testeillä;

3)

’WLTP-pohjaisilla hiilidioksidipäästöarvoilla’ hiilidioksidipäästöjä (yhdistetyt), jotka määritetään asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XXI esitetyllä menetelmällä;

4)

’WLTP-ajoneuvoperheellä’ ajoneuvoperhettä, joka on määritetty asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XXI olevan 5.0 kohdan mukaisesti;

5)

’korrelaatiovälineellä’ liitteessä I olevassa 2 kohdassa tarkoitettua simulointimallia.

3 artikla

Keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen määrittäminen tavoitteiden saavuttamisen seuraamiseksi vuosina 2017–2020

1.   Kalenterivuosina 2017–2020 valmistajan keskimääräiset hiilidioksidipäästöt lasketaan käyttämällä seuraavia hiilidioksidipäästöjen (yhdistetyt) massan arvoja:

a)

asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI mukaisesti tyyppihyväksyttyjen luokan N1 kevyiden hyötyajoneuvojen osalta NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot;

b)

asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteen XII mukaisesti tyyppihyväksyttyjen olemassa olevien tyyppien mukaisten luokan N1 alaluokan I ajoneuvojen osalta mitatut NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot 31 päivään elokuuta 2018 saakka ja NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot 1 päivästä syyskuuta 201831 päivään joulukuuta 2020 saakka;

c)

asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteen XII mukaisesti tyyppihyväksyttyjen olemassa olevien tyyppien mukaisten luokan N1 alaluokkien II ja III ajoneuvojen osalta mitatut NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot 31 päivään elokuuta 2019 saakka ja NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot 1 päivästä syyskuuta 201931 päivään joulukuuta 2020 saakka;

d)

direktiivin 2007/46/EY 27 artiklassa tarkoitettujen sarjan viimeisten ajoneuvojen osalta mitatut NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot.

2.   Valmistajat, joiden valmistamia uusia kevyitä hyötyajoneuvoja rekisteröidään unionissa kunakin kalenterivuotena 2017–2020 yli 1 000 mutta alle 22 000 kappaletta, voivat käyttää joko NEDC-pohjaisia hiilidioksidipäästöarvoja tai mitattuja NEDC-pohjaisia hiilidioksidipäästöarvoja.

4 artikla

Keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen määrittäminen WTLP-pohjaisten hiilidioksidipäästöarvojen perusteella

1.   Vaatimustenmukaisuustodistuksen 49.4 kohdassa ilmoitettuja WLTP-pohjaisia hiilidioksidipäästöjä (yhdistetyt tai tapauksen mukaan painotetut, yhdistetyt) on seurattava kaikkien uusien rekisteröityjen ajoneuvojen osalta 1 päivästä tammikuuta 2019 alkaen.

2.   Kun kyse on sarjan viimeisistä ajoneuvoista, joita ei ole tyyppihyväksytty komission asetuksen (EU) 2017/1151 mukaisesti mutta jotka rekisteröidään vuonna 2020 tai 2021, osoitetaan kullekin rekisteröidylle ajoneuvolle seuraavat WLTP-hiilidioksidipäästöarvot, joiden perusteella lasketaan keskimääräiset hiilidioksidipäästöt asetuksen (EU) N:o 510/2011 8 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti:

a)

luokan N1 valmiit ajoneuvot – valmistajalle asianomaisena kalenterivuotena määritetty keskimääräinen WLTP-hiilidioksidipäästöarvo;

b)

luokan N1 valmistuneet ajoneuvot – asianomaisena kalenterivuotena rekisteröityjen uusien valmistuneiden ajoneuvojen keskimääräinen WLTP-hiilidioksidipäästöarvo, mikäli valmistaja vastaa näissä valmistuneissa ajoneuvoissa käytetyistä perusajoneuvoista.

3.   Kullekin valmistajalle määritetään WLTP-pohjaisten hiilidioksidipäästöarvojen perusteella lasketut keskimääräiset päästöt 1 päivästä tammikuuta 2018 alkaen. Näitä keskimääräisiä päästöjä käytetään 1 päivästä tammikuuta 2021 alkaen määritettäessä, miten valmistaja noudattaa päästötavoitettaan.

5 artikla

Asetuksen (EU) N:o 510/2011 12 artiklan soveltaminen – ekoinnovaatiot

1.   Alkaen 1 päivästä tammikuuta 2021 valmistajan keskimääräisten päästöarvojen laskennassa otetaan huomioon vain ne asetuksen (EU) N:o 510/2011 12 artiklassa tarkoitetut ekoinnovaatioiden avulla saavutetut hiilidioksidisäästöt, jotka eivät kuulu asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XXI esitetyn testausmenettelyn piiriin.

2.   Valmistajan ekoinnovaatioiden avulla saavutettujen säästöjen kokonaismäärää mukautetaan seuraavien kalenterivuosien osalta seuraavasti

a)   vuonna 2021:

Formula
;

b)   vuonna 2022:

Formula
;

c)   vuonna 2023:

Formula
.

jossa

Formula

on asianomaisena vuonna ekoinnovaatioiden avulla saavutetut säästöt, jotka otetaan huomioon keskimääräisiä päästöjä laskettaessa

Formula

on asianomaisena vuonna ekoinnovaatioiden avulla saavutetut säästöt, jotka määritetään suhteessa WLTP-pohjaisiin arvoihin ja kirjataan vaatimustenmukaisuustodistukseen.

Kalenterivuodesta 2024 lähtien ekoinnovaatioiden avulla saavutetut säästöt otetaan huomioon keskimääräisiä päästöjä laskettaessa ilman mukautuksia.

6 artikla

NEDC-pohjaisten hiilidioksidipäästöarvojen määrittäminen ja korjaaminen keskimääräisten päästöjen laskemista varten

1.   Kalenterivuodesta 2017 kalenterivuoteen 2020 valmistajan keskimääräiset hiilidioksidipäästöt on laskettava käyttäen NEDC-pohjaisia hiilidioksidipäästöarvoja, jotka on määritetty keskeneräisten ajoneuvojen tapauksessa liitteessä I olevan 3.2 kohdan b alakohdan mukaisesti ja valmiiden tai tapauksen mukaan valmistuneiden ajoneuvojen tapauksessa liitteessä I olevassa 4 jaksossa vahvistetulla menetelmällä, ellei asiassa sovelleta 3 artiklan 1 kohdan b tai c alakohtaa tai 2 kohtaa.

2.   Jos WLTP-ajoneuvoperheeseen sovellettavan, liitteessä I olevan 3.2.8 kohdan mukaisesti määritetyn poikkeamakertoimen De arvo on suurempi kuin 0,04 tai jos mahdollisen tarkastuskertoimen arvo on kyseisen kohdan mukaisesti määritettynä 1, ajoneuvoperheestä vastaavan valmistajan keskimääräiset NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöt on kerrottava seuraavalla korjauskertoimella:

Formula

jossa

Dei

on liitteessä I olevan 3.2.8 kohdan mukaisesti määritetty arvo;

ri

on asianomaiseen WLTP-ajoneuvoperheeseen i kuuluvien ajoneuvojen vuosittaisten rekisteröintien lukumäärä;

δз,i

on 0, jos arvoa Dei ei ole, ja muussa tapauksessa 1;

N

on valmistajan vastuulla olevien WLTP-ajoneuvoperheiden lukumäärä.

7 artikla

Asetuksen (EU) N:o 293/2012 muuttaminen

Muutetaan asetus (EU) N:o 293/2012 seuraavasti:

1)

Lisätään 4 artiklaan 10 kohta seuraavasti:

”10.   Kun kyse on vuonna 2020 tai 2021 rekisteröidyistä sarjan viimeisistä ajoneuvoista, näille ajoneuvoille keskimääräisten päästöjen laskemiseksi osoitettavat WLTP-hiilidioksidipäästöarvot ovat ne, jotka määritetään komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1152 (*1) 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(*1)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1152, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2017, menetelmän vahvistamisesta sääntömääräisen testausmenettelyn muuttumisen huomioon ottamiseksi tarvittavien korrelaatioparametrien määrittämiseksi kevyiden hyötyajoneuvojen osalta ja asetuksen (EU) No 293/2012 muuttamisesta (EUVL L 175, 7.7.2017, s. 664).” "

2)

Korvataan 6 artikla seuraavasti:

”6 artikla

Jäsenvaltioiden tietojenvalmistelutoimet

Yksityiskohtaisia seurantatietoja kootessaan jäsenvaltioiden on sisällytettävä niihin seuraavat:

a)

kunkin sellaisen ajoneuvon osalta, jossa käytetään innovatiivista teknologiaa, hiilidioksidipäästöt ottamatta huomioon asetuksen (EU) N:o 510/2011 12 artiklan mukaisesti hyväksyttyä innovatiivisilla teknologioilla saavutettua hiilidioksidipäästöjen vähennystä

b)

kunkin ajoneuvon osalta komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1152 liitteessä I olevan 3.2.8 kohdan mukaisesti määritetty poikkeamakerroin ja tarkastuskerroin.

Asetuksen (EU) N:o 510/2011 liitteessä II olevassa A osassa tarkoitetuista yksityiskohtaisista tiedoista poiketen jäsenvaltion on 31 päivään joulukuuta 2017 saakka seurattavien tietojen osalta ilmoitettava kyseisessä osassa jo vaadittujen parametrien lisäksi ainoastaan poikkeamakerroin ja tämän artiklan b alakohdassa tarkoitettu tarkastuskerroin. Tammikuun 1 päivästä 2018 on seurattava kaikkia asetuksen (EU) N:o 510/2011 liitteessä II olevassa A osassa täsmennettyjä yksityiskohtaisia tietoja ja ilmoitettava ne asetuksen (EU) N:o 510/2011 liitteessä II olevassa C osassa esitetyssä muodossa.”

3)

Poistetaan 7 artikla.

4)

Muutetaan 10 artikla seuraavasti:

a)

Poistetaan 1 kohdan viimeinen alakohta.

b)

Poistetaan 3 ja 4 kohta.

5)

Korvataan 10 b artikla seuraavasti:

”10 b artikla

Alustavien tietojen laatiminen

1.   Alustavien tietojen, jotka ilmoitetaan valmistajalle asetuksen (EU) N:o 510/2011 8 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, on sisällettävä tietueet, joiden perusteella valmistajan nimi ja ajoneuvon valmistenumero voidaan yhdistää kyseiseen valmistajaan.

Asetuksen (EU) N:o 510/2011 8 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu keskusrekisteri ei saa sisältää tietoja ajoneuvojen valmistenumeroista.

2.   Ajoneuvojen valmistenumeroiden käsittelyyn ei saa sisältyä mitään sellaisten henkilötietojen käsittelyä, jotka voitaisiin yhdistää sellaisiin numeroihin tai muihin tietoihin, joiden avulla ajoneuvojen valmistenumerot voitaisiin yhdistää henkilötietoihin.”

6)

Korvataan liite I tämän asetuksen liitteellä II.

8 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Edellä olevan 8 artiklan 4 ja 5 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2008.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 2 päivänä kesäkuuta 2017.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)   EUVL L 145, 31.5.2011, s. 1.

(2)  Komission asetus (EU) 2017/1151, annettu 1 päivänä kesäkuuta 2017, moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä kevyiden henkilö- ja hyötyajoneuvojen päästöjen (Euro 5 ja Euro 6) osalta ja ajoneuvojen korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2007 täydentämisestä, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/46/EY, komission asetuksen (EY) N:o 692/2008 ja komission asetuksen (EU) N:o 1230/2012 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 692/2008 kumoamisesta (katso tämän virallisen lehden sivu 1).

(3)  Komission asetus (EY) N:o 692/2008, annettu 18 päivänä heinäkuuta 2008, moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä kevyiden henkilö- ja hyötyajoneuvojen päästöjen (Euro 5 ja Euro 6) osalta ja ajoneuvojen korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2007 täytäntöönpanosta ja muuttamisesta (EUVL L 199, 28.7.2008, s. 1).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/46/EY, annettu 5 päivänä syyskuuta 2007, puitteiden luomisesta moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksymiselle (EUVL L 263, 9.10.2007, s. 1).

(5)  Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN/ECE) sääntö nro 83 – Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat ajoneuvojen hyväksyntää epäpuhtauspäästöjen osalta moottorin polttoainevaatimusten mukaan (EUVL L 172, 3.7.2015, s. 1).

(6)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 293/2012, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2012, uusien kevyiden kuljetusajoneuvojen rekisteröintiä koskevien tietojen seurannasta ja ilmoittamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 510/2011 mukaisesti (EUVL L 98, 4.4.2012, s. 1).

(7)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1014/2010, annettu 10 päivänä marraskuuta 2010, uusien henkilöautojen rekisteröintiä koskevien tietojen seurannasta ja ilmoittamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 443/2009 mukaisesti (EUVL L 293, 11.11.2010, s. 15).


LIITE I

1.   JOHDANTO

Tässä liitteessä esitetään menetelmä yksittäisten luokan N1 ajoneuvojen NEDC-pohjaisen hiilidioksidipäästöarvon määrittämiseksi.

2.   WLTP-INTERPOLOINTIPERHEEN NEDC-POHJAISEN HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖARVON MÄÄRITTÄMINEN

2.1   Korrelaatioväline

Tyyppihyväksyntäviranomaisen on varmistettava, että 3 jaksoa sovellettaessa vertailuarvoina käytettävät NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästöarvot määritetään simulaatioilla tämän liitteen säännösten mukaisesti.

Komissio antaa tarkoitusta varten käyttöön simulointityökalun, jäljempänä ’korrelaatioväline’, joka toimitetaan ladattavana, suoritettavana ohjelmistona. Komissio antaa lisäksi ohjeita korrelaatiovälineen kyvystä simuloida kehittyneellä teknologialla varustettuja ajoneuvoja ja suosittelee tarpeen mukaan fyysisten mittausten käyttöä simulaatioiden sijaan.

2.1.1   Korrelaatiovälineen käyttöoikeus

Korrelaatioväline on asennettava tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tapauksen mukaan tutkimuslaitoksen tietokoneelle seuraavalla verkkosivustolla annettujen ohjeiden mukaisesti:

[http://ec.europa.eu/clima/policies/transport/vehicles/cars/documentation_en.htm].

Tyyppihyväksyntäviranomaisen on varmistettava, että korrelaatiovälinettä käytetään tämän asetuksen vaatimusten ja käyttöoppaassa (1) esitettyjen käyttäjän ohjeiden mukaisesti.

Komissio antaa pyynnöstä tukea hyväksyntäviranomaisille ja tutkimuslaitoksille, jotka käyttävät korrelaatiovälinettä tämän asetuksen soveltamiseksi. Tukipyynnöt on osoitettava seuraavaan sähköpostiosoitteeseen (2):

co2mpas@jrc.ec.europa.eu

Myös muilla käyttäjillä on oltava mahdollisuus käyttää korrelaatiovälinettä, mutta näille käyttäjille annetaan tukea vain käytettävissä olevien resurssien rajoissa.

2.1.2   Korrelaatiovälineen käyttäjien nimeäminen

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tutkimuslaitoksen yhteydessä toimivat yhteyspisteet, jotka vastaavat korrelaatiovälineen käyttämisestä. Yhteyspisteitä nimetään vain yksi viranomaista tai tutkimuslaitosta kohti. Komissiolle toimitettavien tietojen on sisällettävä seuraavat: organisaation nimi, vastuuhenkilön nimi, postiosoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Tiedot on lähetettävä seuraavaan sähköpostiosoitteeseen (3):

EC-CO2-LDV-IMPLEMENTATION@ec.europa.eu

Korrelaatiovälineen käyttöön tarkoitetut sähköiset allekirjoitusavaimet toimitetaan vain yhteyspisteen pyynnöstä (4). Komissio julkaisee näitä pyyntöjä koskevat ohjeet.

2.1.3   Korrelaatiovälineen vuosittainen päivitys

Korrelaatiovälineen suorituskykyä on seurattava jatkuvasti ottaen huomioon tiedot, joita on saatu etenkin 2.1.2 kohdassa tarkoitetuilta yhteyshenkilöiltä. Tarvittaessa komissio laatii välineestä uuden version, joka julkaistaan vuosittain 1. syyskuuta. Uusi versio ei vaikuta edellisten versioiden antamien tulosten pätevyyteen.

Uutta versiota voidaan käyttää 3 jaksossa esitetyn menettelyn suorittamiseen siitä päivästä, kun se julkaistaan. Korrelaatiovälineen edellisen version käyttöä voidaan tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tutkimuslaitoksen suostumuksella kuitenkin jatkaa enintään kahden kuukauden ajan siitä, kun uusi versio on julkaistu.

Käytetty versio sekä sen tietokoneen käyttöjärjestelmä, jolla tyyppihyväksyntäviranomainen tai tutkimuslaitos on korrelaatiovälinettä käyttänyt, on ilmoitettava korrelaatiovälineen tulosraportissa.

Jos uuden version soveltaminen edellyttää muutoksia johonkin tämän asetuksen säännökseen, uusi versio julkaistaan vasta sen jälkeen, kun asetusta on näiltä osin muutettu.

2.1.4   Korrelaatiovälineen tapauskohtainen mukauttaminen

Sen estämättä, mitä 2.1.3 kohdassa säädetään, on siinä tapauksessa, että korrelaatiovälineen käytössä 3 jaksossa esitetyn menettelyn suorittamiseen ilmenee vakava vika, laadittava välineestä uusi versio ja julkaistava se mahdollisimman pian sen jälkeen, kun vika on havaittu. Uutta versiota on sovellettava siitä päivästä, kun se julkaistaan, eikä se vaikuta edellisten versioiden tuottamien tulosten pätevyyteen.

Jos uuden version soveltaminen edellyttää muutoksia johonkin tämän asetuksen säännökseen, uusi versio julkaistaan vasta sen jälkeen, kun asetusta on näiltä osin muutettu.

2.2   WLTP-testitulokset, joita käytetään simulaatiomallin syöttötietojen määrittelemiseen

Korrelaatiovälineellä tehtävien simulaatioiden syöttötiedot on otettava asianomaisista WLTP-testituloksista, jotka koskevat asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 4.2.1.2 kohdan mukaisesti määriteltyä ajoneuvoa H ja tapauksen mukaan ajoneuvoa L. Jos ajoneuvolle H tai L tehdään mainitun asetuksen liitteen XXI taulukon A6/2 mukaisesti useampi kuin yksi WLTP-tyyppihyväksyntätesti, syöttötietojen määrittelyssä otetaan huomioon seuraavat testitulokset:

a)

Jos tyyppihyväksyntätestejä tehdään kaksi, käytetään testituloksia, joissa yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat.

b)

Jos tyyppihyväksyntätestejä tehdään kolme, käytetään testituloksia, joissa yhdistetyt hiilidioksidipäästöt edustavat mediaania.

2.3   Syöttötietojen ja käyttöolosuhteiden määrittäminen korrelaatiovälineen käyttöä varten

Korrelaatiovälineellä tehtävissä simulaatioissa on otettava huomioon asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII esitetyt testivaatimukset, mukaan luettuina tämän liitteen 2.3.1–2.3.8 kohdassa säädetyt täsmennykset.

Jäljempänä 3 kohdassa tarkoitetuissa ajoneuvolle tehtävissä fyysisissä mittauksissa on noudatettava mainitussa asetuksessa tarkoitettuja vaatimuksia tässä liitteessä esitetyin täsmennyksin ja tapauksen mukaan 2.4 kohdassa määriteltyjä syöttötietoja.

2.3.1   Ajoneuvon NEDC-pohjaisen inertian määrittäminen

2.3.1.1   Ajoneuvon H ja tapauksen mukaan ajoneuvon L sekä valmistuneiden ajoneuvojen tapauksessa ajovastusmatriisiperheen edustavan ajoneuvon NEDC-vertailumassa

WLTP-interpolointiperheen ajoneuvojen H ja L sekä WLTP-ajovastusmatriisiperheen ajoneuvon R NEDC-vertailumassa määritetään seuraavasti:

Formula

Formula

Formula

jossa

MRO on ajoneuvojen H, L ja R ajokuntoisen ajoneuvon massa, siten kuin se on määritelty komission asetuksen (EU) N:o 510/2011 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa.

Simulaatioissa – ja tapauksen mukaan ajoneuvolle tehtävässä fyysisessä testissä – syöttötietona käytettävä vertailumassa on E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukossa 3 annettu inertia-arvo, joka vastaa vertailumassaa RM, joka määritetään tämän kohdan mukaisesti ja johon viitataan termeillä TMn,L, TMn,H ja TMn,R.

2.3.1.2   Ajovastusmatriisiperheen edustavan ajoneuvon NEDC-vertailumassa, kun kyse on keskeneräisistä ajoneuvoista, jotka toimitetaan monivaiheiseen tyyppihyväksyntään

Kun kyse on keskeneräisistä luokan N1 ajoneuvoista, ajovastusmatriisiperheen edustavan ajoneuvon NEDC-vertailumassa (RMn,MSV) määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

MRO vastaa 2.3.1.1 kohdan määritelmää ja

DAM asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII olevan 5 kohdan määritelmää.

Simulaatioissa – ja tapauksen mukaan ajoneuvolle tehtävässä fyysisessä testissä – syöttötietona käytettävä vertailumassa on E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukossa 3 annettu inertia-arvo, joka vastaa vertailumassaa RM, joka määritetään tämän kohdan mukaisesti ja johon viitataan termillä TMn,R.

2.3.2   Esivakautuksen vaikutuksen määrittäminen

Kun alustadynamometri valmistellaan tyyppihyväksyntätestin suorittamista varten, ajoneuvo esivakautetaan, jotta saavutetaan samanlaiset olosuhteet kuin rullaustestissä. WLTP:ssä käytettävä esivakautusmenettely poikkeaa NEDC:ssä käytetystä siten, että kun ajovastukset ovat samat, ajoneuvoon katsotaan WLTP:ssä kohdistuvan suurempia voimia. Eron arvoksi asetetaan 6 newtonia, ja arvoa käytetään laskettaessa NEDC:n mukaiset ajovastukset 2.3.8 kohdan mukaisesti.

2.3.3   E-säännössä nro 83 olevassa 3.1.1 kohdassa tarkoitetut ympäristöolosuhteet

Korrelaatiovälineen käyttämistä varten testihuoneen lämpötilaksi asetetaan 25 °C.

Myös ajoneuvolle 3 kohdan mukaisesti tehtävissä fyysisissä mittauksissa testihuoneen lämpötilaksi asetetaan 25 °C. Valmistajan pyynnöstä testihuoneen lämpötilaksi voidaan fyysisissä mittauksissa asettaa kuitenkin lämpötila alueelta 20–25 °C.

2.3.4   Akun alkulataustilan määrittäminen

Akun alkulataustilaksi on asetettava vähintään 99 prosenttia korrelaatiovälineellä tehtävää testiä varten. Sama pätee myös ajoneuvolle tehtävään fyysiseen testiin.

2.3.5   Rengaspainemääräysten eron määrittäminen

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 olevan 6.6.3 kohdan mukaisesti ajovastuksen määrittämisessä tehtävän vapaa rullaus -testin aikana käytetään pienintä ajoneuvon testimassalle suositeltua rengaspainetta, mutta NEDC:ssä arvoa ei ole määrätty. Määritettäessä rengaspainetta, joka otetaan huomioon NEDC:n mukaisen ajovastuksen laskemisessa 2.3.8 kohdan mukaisesti, on rengaspaineeksi otettava paine, joka ajoneuvon eri akseleilla olevien renkaiden paine-ero huomioon ottaen on kahden akselin rengaspaineiden keskiarvo, joka lasketaan käyttämällä keskiarvoa niistä pienimmistä ja suurimmista rengaspaineista, jotka valituille renkaille sallitaan kullakin akselilla, kun ajoneuvon massa on NEDC-vertailumassa. Laskenta tehdään ajoneuvolle H ja tapauksen mukaan ajoneuvoille L ja R seuraavilla kaavoilla:

Ajoneuvo H:

Formula

Ajoneuvo L:

Formula

Ajoneuvo R:

Formula

jossa

Pmax,

on ajoneuvon kahdelle akselille asennettujen valittujen renkaiden suurimpien rengaspaineiden keskiarvo

Pmin,

on ajoneuvon kahdelle akselille asennettujen valittujen renkaiden pienimpien rengaspaineiden keskiarvo.

Vastaava vaikutus ajoneuvoon kohdistuvana vastuksena lasketaan ajoneuvojen H, L ja R osalta seuraavilla kaavoilla:

Ajoneuvo H:

Formula

Ajoneuvo L:

Formula

Ajoneuvo R:

Formula

2.3.6   Renkaan kulutuspinnan urasyvyyden määrittäminen

Renkaiden kulutuspinnan urasyvyyden on oltava WLTP-testissä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 4.2.2.2 kohdan mukaan vähintään 80 prosenttia, kun taas NEDC-testissä sen on E-säännön nro 83 liitteen 4 a lisäyksessä 7 olevan 4.2 kohdan mukaan oltava vähintään 50 prosenttia nimellissyvyydestä. Tästä seuraa, että kulutuspinnan urasyvyyden ero näissä kahdessa menettelyssä on keskimäärin 2 mm. Vastaava vaikutus ajoneuvoon kohdistuvana vastuksena 2.3.8 kohdan mukaista NEDC-ajovastuksen laskemista varten määritetään ajoneuvojen H, L ja R osalta seuraavilla kaavoilla:

Ajoneuvo H:

Formula

Ajoneuvo L:

Formula

Ajoneuvo R:

Formula

jossa

RMn,H, RMn,L ja RMn,R ovat 2.3.1.1 kohdan mukaisesti määritetyt ajoneuvojen H, L ja R vertailumassat.

2.3.7   Pyörivien osien inertian määrittäminen

Korrelaatiovälineen käyttö:

WLTP-testin simuloinnin aikana otetaan huomioon neljä pyörivää pyörää, NEDC-testeissä vain kaksi. Tästä johtuva vaikutus ajoneuvoon kohdistuviin voimiin on otettava huomioon 2.3.8.1.1 kohdan a alakohdan 3 alakohdassa esitettyjen kaavojen mukaisesti.

Korrelaatiovälineessä käytettävät kiihtyvyys- ja hidastuvuusvoimat lasketaan NEDC-simulaatiota varten ottamalla huomioon vain kahden pyörivän pyörän inertia.

Fyysinen testi:

WLTP:n mukaisen vapaa rullaus -testin asetuksia määritettäessä muunnetaan rullausajat voimiksi ja päinvastoin ottamalla huomioon soveltuva testimassa ja rotaatiomassan vaikutus (3 % summasta MRO + 25 kg). NEDC:n mukaisen vapaa rullaus -testin asetuksia määritettäessä muunnetaan rullausajat voimiksi ja päinvastoin jättämättä huomiotta rotaatiomassan vaikutus (käytetään vain 2.3.1 kohdassa laskettua NEDC:n mukaista ajoneuvon inertiaa).

2.3.8   NEDC:n mukaisten ajovastusten määrittäminen

2.3.8.1   Kun ajovastukset määritetään asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 4 ja 6 kohdan mukaisesti luokan N1 valmiille ajoneuvoille

Luokan N1 valmiiden ajoneuvojen NEDC-ajovastuskertoimet lasketaan kaavoilla, jotka esitetään tämän liitteen 2.3.8.1.1 (ajoneuvo H) ja 2.3.8.1.2 (ajoneuvo L) kohdassa.

Ellei toisin täsmennetä, näitä kaavoja on sovellettava sekä simulaatioissa että ajoneuvolle tehtävissä fyysisissä testeissä.

2.3.8.1.1   NEDC:n mukaisten ajovastuskertoimien määrittäminen ajoneuvolle H

a)

Ajoneuvon H ajovastuskerroin F0,n newtoneina (N) määritetään seuraavasti:

1)

Inertia-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.1 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia lukuun ottamatta seuraavia:

F 0w,H on ajoneuvolle H tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F0 ja TMw,H ajoneuvolle H tehtävässä WLTP-testissä käytetty testimassa.

2)

Rengaspaine-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.5 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

3)

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

4)

Renkaan kulutuspinnan syvyyden eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.6 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

5)

Esivakautuksen vaikutus:

Formula

Esivakautuksen vaikutusta ei saa korjata ajoneuvolle tehtävässä fyysisessä testissä.

b)

Ajoneuvon H ajovastuskerroin F1n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

c)

Ajoneuvon H ajovastuskerroin F2n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

jossa tekijä

Formula
on ajoneuvolle H tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F2, josta on poistettu kaikkien aerodynaamisten lisävarusteiden vaikutus.

2.3.8.1.2   NEDC:n mukaisten ajovastuskertoimien määrittäminen ajoneuvolle L

a)

Ajoneuvon L ajovastuskerroin F0n määritetään seuraavasti:

1)

Inertia-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.1 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia lukuun ottamatta seuraavia: F 0w,L on ajoneuvolle L tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F0 ja TMw,L ajoneuvolle L tehtävässä WLTP-testissä käytetty testimassa.

2)

Rengaspaine-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.5 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

3)

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

4)

Renkaan kulutuspinnan syvyyden eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.6 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

5)

Esivakautuksen vaikutus:

Formula

Esivakautuksen vaikutusta ei saa korjata ajoneuvolle tehtävässä fyysisessä testissä.

b)

Ajoneuvon L ajovastuskerroin F1n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.7 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia lukuun ottamatta seuraavaa: F1w,L on ajoneuvolle L tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F1.

c)

Ajoneuvon L ajovastuskerroin F2n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.7 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia lukuun ottamatta seuraavaa:

Formula
on ajoneuvolle L tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F2, josta on poistettu kaikkien aerodynaamisten lisävarusteiden vaikutus.

2.3.8.2   Ajovastusten määrittäminen, kun ajovastukset on WLTP-testiä varten määritetty asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.1 kohdan mukaisesti luokan N1 valmiille ja keskeneräisille ajoneuvoille

2.3.8.2.1   Ajovastusmatriisiperhe asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.1 kohdan mukaisesti – luokan N1 valmiit ajoneuvot

Kun valmiin ajoneuvon ajovastus on laskettu asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.1 kohdan mukaisesti, määritetään korrelaatiovälineellä tehtävissä simulaatioissa syöttötietona käytettävä NEDC-ajovastus seuraavasti:

a)

NEDC-pohjaiset taulukoidut ajovastusarvot E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti

Ajoneuvo H:

Formula

Formula

Formula

Ajoneuvo L:

Formula

Formula

Formula

jossa

F 0n,i , F 1n,i , F 2n,i kun i = H,L,

ovat ajoneuvon H tai L NEDC-ajovastuskertoimet

T 0n,i , T 2n,i , kun i = H,L

H,L ovat ajoneuvon H tai L NEDC-alustadynamometrikertoimet määritettynä E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti

AW,H/L, BW,H/L, CW,H/L

ovat alustadynamometrikertoimet ajoneuvolle, jota käytetään alustadynamometrin valmisteluun asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 7 ja 8 kohdan mukaisesti

Ajoneuvolle tehtävän fyysisen testauksen tapauksessa testissä käytetään ajoneuvojen L ja H NEDC-alustadynamometrikertoimia määritettynä E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti.

b)

Edustavasta ajoneuvosta johdetut NEDC-ajovastukset

Jos ajoneuvolle suunniteltu suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on vähintään 3 000 kg, NEDC-ajovastukset voidaan valmistajan pyynnöstä ja vaihtoehtona a alakohdalle määrittää seuraavasti:

1)

Ajovastusmatriisiperheen edustavan ajoneuvon ajovastuskertoimien määrittäminen

i)

Inertia-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.1 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia lukuun ottamatta seuraavia:

F0w,R on ajoneuvolle R tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F0 ja TMw,R edustavalle ajoneuvolle R tehtävässä WLTP-testissä käytetty testimassa.

ii)

Rengaspaine-eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.5 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

iii)

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

iv)

Renkaan kulutuspinnan syvyyden eron vaikutus:

Formula

Kaavan tekijät ovat 2.3.6 kohdassa annettujen määritelmien mukaisia.

v)

Esivakautuksen vaikutus:

Formula

Esivakautuksen vaikutusta ei saa korjata ajoneuvolle tehtävässä fyysisessä testissä.

vi)

Ajoneuvon R ajovastuskerroin F1n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

vii)

Ajoneuvon R ajovastuskerroin F2n määritetään seuraavasti:

Pyörivien osien inertian vaikutus:

Formula

Ajoneuvon fyysisessä testissä sovelletaan seuraavaa kaavaa:

Formula

jossa tekijä

Formula
on ajoneuvolle R tehtävää WLTP-testiä varten määritetty ajovastuskerroin F2, josta on poistettu kaikkien aerodynaamisten lisävarusteiden vaikutus.

2)

NEDC:n mukaisten ajovastuskertoimien määrittäminen ajoneuvolle H

Ajoneuvon H NEDC-ajovastusten laskemisessa käytetään seuraavia kaavoja:

i)

Ajoneuvon H kerroin F0n,H määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F0n,R

on ajoneuvon R vakioajovastuskerroin [N]

RMn,H

on ajoneuvon H vertailumassa

RMn,R

on ajoneuvon R vertailumassa

RRH

on ajoneuvon H vierintävastus [kg/tonnia]

RRR

on ajoneuvon R vierintävastus [kg/tonnia]

ii)

Ajoneuvon H kerroin F2n,H määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F2n,R

on ajoneuvon R toisen asteen ajovastuskerroin [N/(km/h)2]

Af,H

on ajoneuvon H otsapinta-ala [m2]

Af,R

on ajoneuvon R otsapinta-ala [m2].

Ajoneuvon H kertoimen F1n,H arvoksi asetetaan 0.

3)

NEDC:n mukaisen ajovastuskertoimen määrittäminen ajoneuvolle L

Ajoneuvon L NEDC-ajovastusten laskemisessa käytetään seuraavia kaavoja:

i)

Ajoneuvon L kerroin F0n,L määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F0n,R

on ajoneuvon R vakioajovastuskerroin [N]

RMn,L

on ajoneuvon L vertailumassa

RMn,R

on ajoneuvon R vertailumassa

RRL

on ajoneuvon L vierintävastus [kg/tonnia]

RRR

on ajoneuvon R vierintävastus [kg/tonnia]

ii)

Ajoneuvon L kerroin F2n,L määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F2n,R

on ajoneuvon R toisen asteen ajovastuskerroin [N/(km/h)2]

Af,L

on ajoneuvon L otsapinta-ala [m2]

Af,R

on ajoneuvon R otsapinta-ala [m2].

iii)

Ajoneuvon L kertoimen F1n,H arvoksi asetetaan 0.

2.3.8.2.2   Ajovastuksen määrittäminen keskeneräisille luokan N1 ajoneuvoille asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XII olevan 5.2 kohdan mukaisesti

Kun kyse on luokan N1 keskeneräisestä ajoneuvosta ja edustavan ajoneuvon ajovastukset on laskettu asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XII olevan 5.2 kohdan ja liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.1 kohdan mukaisesti, määritetään korrelaatiovälineellä tehtävissä simulaatioissa syöttötietona käytettävä NEDC-ajovastus seuraavasti:

Formula

Formula

Formula

jossa

F 0n,R , F 1n,R , F 2n,R

ovat edustavan ajoneuvon NEDC-ajovastuskertoimet

T 0n,R , T 2n,R

ovat edustavan ajoneuvon NEDC-alustadynamometrikertoimet määritettynä E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti

AW,R, BW,R, CW,R

ovat alustadynamometrikertoimet ajoneuvolle, jota käytetään alustadynamometrin valmisteluun asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 7 ja 8 kohdan mukaisesti.

Ajoneuvolle tehtävän fyysisen testauksen tapauksessa testissä käytetään ajoneuvon R NEDC-alustadynamometrikertoimia määritettynä E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti.

2.3.8.3   Oletusarvoiset ajovastukset asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.2 kohdan mukaisesti

Kun oletusarvoiset ajovastukset on laskettu asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 olevan 5.2 kohdan mukaisesti, lasketaan NEDC-ajovastukset tämän liitteen 2.3.8.2.1 kohdan a alakohdan mukaisesti:

Ajoneuvolle tehtävän fyysisen testauksen tapauksessa testissä käytetään ajoneuvon H tai L NEDC-alustadynamometrikertoimia määritettynä E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukon 3 mukaisesti.

2.4   Syöttötietomatriisi

Valmistajan on määritettävä kullekin ajoneuvolle H ja L syöttötiedot 2.2 kohdan mukaisesti ja toimitettava täytetty taulukossa 1 esitetty matriisi tyyppihyväksyntäviranomaiselle tai tapauksen mukaan testin suorittajaksi nimetylle tutkimuslaitokselle, lukuun ottamatta kohtia 31, 32 ja 33 (NEDC-ajovastukset), jotka tyyppihyväksyntäviranomainen tai tutkimuslaitos laskee 2.3.8 kohdassa esitettyjen kaavojen mukaisesti.

Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tutkimuslaitoksen on riippumattomasti varmennettava ja vahvistettava valmistajan toimittamien syöttötietojen oikeellisuus. Epäselvissä tapauksissa tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tutkimuslaitoksen on määritettävä asianomaiset syöttötiedot riippumatta valmistajan toimittamista tiedoista tai tapauksen mukaan toimittava 3.2.7 ja 3.2.8 kohdan mukaisesti.

Taulukko 1:

Korrelaatiovälineen syöttötietojen matriisi

Nro

Korrelaatiovälineen syöttöparametrit

Yksikkö

Lähde

Huomautukset

1

Polttoainetyyppi

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.2.1 kohta

Dieselöljy / bensiini / nestekaasu / maakaasu tai biometaani / etanoli (E85) / biodiesel

2

Polttoaineen alempi lämpöarvo

kJ/kg

Valmistajan ja/tai tutkimuslaitok_sen ilmoitus

 

3

Polttoaineen hiilipitoisuus

%

Valmistajan ja/tai tutkimuslaitok-sen ilmoitus

Painoprosenttia hiiltä polttoaineessa. Esim. 85,5 %

4

Moottorityyppi

 

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.1 kohta

Kipinäsytytys tai puristussytytys

5

Sylinteritilavuus

cm3

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.3 kohta

 

6

Iskunpituus

mm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.2.2 kohta

 

7

Moottorin nimellisteho

kW pyörimisnopeudella ... rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.8 kohta

 

8

Moottorin pyörimisnopeus moottorin nimellisteholla

rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.8 kohta

Moottorin pyörimisnopeus suurimmalla nettoteholla

9

Moottorin suuri joutokäyntinopeus (*1)

rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.6.1 kohta

 

10

Suurin nettovääntömomentti (*1)

Nm pyörimisnopeudella …rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.2.1.10 kohta

 

11

T1-kartan nopeus (*1)

rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliite 2

Taulukko

12

T1-kartan vääntömomentti (*1)

Nm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliite 2

Taulukko

13

T1-kartan teho (*1)

kW

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliite 2

Taulukko

14

Moottorin joutokäyntinopeus

rpm

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliite 2

Joutokäyntinopeus lämpimänä

15

Polttoaineenkulutus joutokäynnillä

g/s

Valmistajan ilmoitus

Polttoaineenkulutus joutokäyntinopeudella lämpimänä

16

Vetopyörästön välityssuhteet

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 4.6 kohta

Vetopyörästön välityssuhde

17

Renkaan kokomerkintä (*2)

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 6 kohta

WLTP-testissä käytettyjen renkaiden kokomerkintä (esim. P195/55R1685H)

18

Vaihteiston tyyppi

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 4.5 kohta

automaattinen / käsivalintainen / portaattomasti säätyvä (CVT)

19

Momentinmuunnin

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei, 1 = kyllä. Käytetäänkö ajoneuvossa momentinmuunninta?

20

Polttoainetta säästävä vaihde automaattivaihteistoa käytettäessä

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei, 1 = kyllä.

Kun arvoksi asetetaan 1, korrelaatioväline voi ajettaessa tasaisella nopeudella käyttää suurempaa vaihdetta kuin muuttuvissa olosuhteissa.

21

Vetotila

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 5 oleva 2.3.1 kohta

Kaksipyöräveto, neliveto

22

Käynnistys-pysäytysjärjestelmän aktivointiaika

s

Valmistajan ilmoitus

Testin alusta kulunut käynnistys-pysäytysjärjestelmän aktivointiaika

23

Generaattorin nimellisjännite

V

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.4.4.5 kohta

 

24

Akun kapasiteetti

Ah

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 3.4.4.5 kohta

 

25

Ympäristön lämpötila aloitettaessa (WLTP)

°C

 

Oletusarvo = 23 °C

WLTP-testimittaus

26

Generaattorin suurin teho

kW

Valmistajan ilmoitus

 

27

Generaattorin hyötysuhde

—

Valmistajan ilmoitus

Oletusarvo = 0,67

28

Vaihteiston sisäiset välityssuhteet

—

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 oleva 4.6 kohta

Taulukointi: suhde vaihteella 1, suhde vaihteella 2 jne.

29

Ajoneuvon nopeuden ja moottorin pyörimisnopeuden suhde (*2)

(km/h)/rpm

Valmistajan ilmoitus

Taulukointi: [suhde tasaisella nopeudella vaihteella 1, suhde tasaisella nopeudella vaihteella 2 jne.]. Vaihtoehto vaihteiston sisäisille välityssuhteille.

30

Ajoneuvon inertia (NEDC)

kg

E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukko 3. Tyyppihyväksyntäviranomainen tai tutkimuslaitos täyttää.

Johdetaan tämän liitteen 2.3.1 kohdan mukaisesti.

31

F0 (NEDC)

N

Tämän liitteen 2.3.8 kohta. Tyyppihyväksyntäviranomainen tai tutkimuslaitos täyttää.

Ajovastuskerroin F0

32

F1 (NEDC)

N/(km/h)2

Sama kuin edellä.

Ajovastuskerroin F1

33

F2 (NEDC)

N/(km/h)2

Sama kuin edellä.

Ajovastuskerroin F2

34

Inertia-asetus (WLTP)

kg

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 4 oleva 2.5.3 kohta

WLTP-testissä käytetty alustadynamometrin inertia

35

F0 (WLTP)

N

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 3 olevan ilmoituslomakkeen 2.4.8 kohta

Ajovastuskerroin F0

36

F1 (WLTP)

N/(km/h)2

Sama kuin edellä.

Ajovastuskerroin F1

37

F2 (WLTP)

N/(km/h)2

Sama kuin edellä.

Ajovastuskerroin F2

38

WLTP:n mukainen CO2-arvo, vaihe 1

[CO2 (g/km)]

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 8 a olevan testausselosteen 2.1.1 kohta

Hidas vaihe, pussien arvot RCB-korjaamattomat, pyöristämätön WLTP-testimittaus

39

WLTP:n mukainen CO2-arvo, vaihe 2

[CO2 (g/km)]

Sama kuin edellä

Keskinopea vaihe, pussien arvot RCB-korjaamattomat, pyöristämätön WLTP-testimittaus

40

WLTP:n mukainen CO2-arvo, vaihe 3

[CO2 (g/km)]

Sama kuin edellä

Nopea vaihe, pussien arvot RCB-korjaamattomat, pyöristämätön WLTP-testimittaus

41

WLTP:n mukainen CO2-arvo, vaihe 4

[CO2 (g/km)]

Sama kuin edellä

Moottoritievaihe, pussien arvot RCB-korjaamattomat, pyöristämätön

WLTP-testimittaus

42

Turbo- tai mekaaninen ahdin

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko moottorissa jonkintyyppinen ahtojärjestelmä?

43

Käynnistys-pysäytysjärjestelmä

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa käynnistys-pysäytysjärjestelmä?

44

Jarrutusenergian talteenotto

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — käytetäänkö ajoneuvossa energiantalteenottoteknologiaa?

45

Muuttuva venttiilien ohjaus

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko moottorissa muuttuva venttiilien ohjaus?

46

Lämmönsäätö

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa teknologiaa, jolla säädetään aktiivisesti vaihteiston lämpötilaa?

47

Suoraruiskutus / epäsuora ruiskutus

—

Valmistajan ilmoitus

0 = epäsuora | 1 = suora

48

Laihan polttoaineseoksen käyttö

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — käytetäänkö moottorissa laihaa polttoaineseosta?

49

Sylinterien deaktivointi

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — käytetäänkö moottorissa sylinterien deaktivointia?

50

Pakokaasun kierrätys

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa ulkoinen pakokaasunkierrätysjärjestelmä?

51

Hiukkassuodatin

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa hiukkassuodatin?

52

Selektiivinen katalyyttinen pelkistys

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa selektiivinen katalyyttinen pelkistysjärjestelmä?

53

Typen oksideja varastoiva katalysaattori

—

Valmistajan ilmoitus

0 = ei | 1 = kyllä — onko ajoneuvossa typen oksideja varastoiva katalysaattori?

54

WLTP – aika

s

WLTP-testimittaus (tämän liitteen 2.2 kohdan mukainen)

Taulukointi: OBD-järjestelmän ja alustadynamometrin antamat tiedot, 1 Hz

55

WLTP – nopeus (teoreettinen)

km/h

Määritelmä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 1

Taulukointi: 1 Hz, resoluutio 0,1 km/h. Jollei annettu, sovelletaan asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 1 olevassa 6 kohdassa ja etenkin taulukoissa A1/7–A1/9, A1/11 ja A1/12 määriteltyä nopeusprofiilia.

56

WLTP – nopeus (todellinen)

km/h

WLTP-testimittaus (tämän liitteen 2.2 kohdan mukainen)

Taulukointi: OBD-järjestelmän ja alustadynamometrin antamat tiedot, 1 Hz, resoluutio 0,1 km/h

57

WLTP – vaihde (teoreettinen)

—

Määritelmä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 2

Taulukointi: 1 Hz. Ellei ilmoitettu, sovelletaan korrelaatiovälineen tekemää laskelmaa.

58

WLTP – moottorin pyörimisnopeus

rpm

WLTP-testimittaus (tämän liitteen 2.2 kohdan mukainen)

Taulukointi: 1 Hz, resoluutio 10 rpm, OBD-järjestelmästä

59

WLTP – moottorin jäähdytysnesteen lämpötila

°C

Sama kuin edellä.

Taulukointi: OBD-järjestelmän tiedot, 1 Hz, resoluutio 1 °C

60

WLTP – generaattorin virta

A

Määritelmä pienjänniteakun virran osalta asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 6 lisäyksessä 2

Taulukointi: 1 Hz, resoluutio 0,1 A, alustadynamometrin kanssa synkronoitu ulkoinen mittauslaite

61

WLTP – pienjänniteakun virta

A

Määritelmä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 6 lisäyksessä 2

Taulukointi: 1 Hz, resoluutio 0,1 A, alustadynamometrin kanssa synkronoitu ulkoinen mittauslaite

62

WLTP – laskennallinen kuormitus

—

Määritelmä E-säännön nro 83 liitteessä 11

Taulukointi: OBD-järjestelmän tiedot, vähintään 1 Hz (suuremmat taajuudet mahdollisia, resoluutio 1 %), WLTP-testimittaus

63

Ilmoitetut yhdistetyt NEDC-CO2-päästöt

[CO2 (g/km)]

Tämän liitteen 3.2 kohdan soveltamiseksi

NEDC-testiä varten ilmoitettu arvo. Jos ajoneuvossa on jaksoittaisesti regeneroituva järjestelmä, arvolle on tehtävä Ki-korjaus.

64

NEDC – nopeus (teoreettinen)

km/h

Määritelmä E-säännön nro 83 liitteessä 4 olevassa 6 kohdassa

Taulukointi: 1 Hz, resoluutio 0,1 km/h. Jollei annettu, sovelletaan E-säännön nro 83 liitteessä 4 olevassa 6 kohdassa määriteltyä nopeusprofiilia.

65

NEDC – vaihde (teoreettinen)

—

Määritelmä E-säännön nro 83 liitteessä 4 olevassa 6 kohdassa

Taulukointi: 1 Hz. Jollei annettu, sovelletaan E-säännön nro 83 liitteessä 4 olevassa 6 kohdassa määriteltyä nopeusprofiilia.

66

Ajoneuvoperheen tunnistenumero

 

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XXI oleva 5.0 kohta

 

67

Ki-regeneraatiokerroin

—

Asetuksen (EU) 2017/1151] liitteen XXI alaliitteen 6 lisäys 1

Jos ajoneuvossa ei ole jaksottaisesti regeneroituvaa järjestelmää, arvo on 1. Jos ajoneuvossa on jaksottaisesti regeneroituva järjestelmä eikä arvoa ole annettu, arvoksi asetetaan 1,05.

3.   AJONEUVOJEN H JA L NEDC-POHJAISTEN HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖ- JA POLTTOAINEENKULUTUSARVOJEN MÄÄRITTÄMINEN

3.1   Ajoneuvojen H ja L NEDC-pohjaisten hiilidioksidipäästövertailuarvojen, vaihekohtaisten arvojen ja polttoaineenkulutusarvojen määrittäminen

Tyyppihyväksyntäviranomaisen on varmistettava, että WLTP-interpolointiperheeseen kuuluvan ajoneuvon H ja tapauksen mukaan ajoneuvon L NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo sekä vaihekohtaiset arvot ja polttoaineenkulutus määritetään 3.1.2 ja 3.1.3 kohdan mukaisesti.

Jos ajoneuvojen H ja L ero johtuu ainoastaan lisävarusteiden erosta (eli ajokuntoisen ajoneuvon massa, korin muoto ja ajovastuskertoimet ovat samat), NEDC-pohjainen hiilidioksidipäästöjen vertailuarvo määritetään vain ajoneuvolle H.

3.1.1   Korrelaatiovälineen syöttö- ja tulostiedot

3.1.1.1   Alkuperäinen korrelaatiotulosraportti

Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai nimetyn tutkimuslaitoksen on varmistettava, että korrelaatiovälineen syöttötietotiedosto on täydellinen. Kun korrelaatiovälineellä on tehty täydellinen testiajo, laaditaan alkuperäinen korrelaatiotulosraportti ja osoitetaan sille hash-tunniste. Raportissa on oltava seuraavat alatiedostot:

a)

2.4 kohdassa täsmennetyt syöttötiedot

b)

simulaatiosta saadut tulostiedot

c)

tiivistelmätiedosto, jossa annetaan

i)

ajoneuvoperheen tunnistenumero

ii)

valmistajan ilmoittaman hiilidioksidipäästöarvon ja korrelaatiovälineellä saadun arvon (CO2, yhdistetty) ero

iii)

ei-luottamukselliset tekniset tiedot (ts. polttoaineen tyyppi, moottorin sylinteritilavuus, vaihteiston tyyppi, turboahdin).

3.1.1.2   Täydellinen korrelaatiotiedosto

Kun on 3.1.1.1 kohdan mukaisesti laadittu alkuperäinen korrelaatiotulosraportti, jolle on osoitettu hash-tunniste, tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tapauksen mukaan nimetyn tutkimuslaitoksen on korrelaatiovälineen asianomaisilla komennoilla lähetettävä tiivistelmätiedosto aikaleimauspalvelimelle, joka lähettää lähettäjälle (ja kopiona asianomaisille komission yksiköille) aikaleimatun vastauksen, joka on varustettu satunnaisesti luodulla kokonaisluvulla väliltä 1–99.

Tämän jälkeen on luotava täydellinen korrelaatiotiedosto, joka sisältää aikaleimatun vastauksen ja 3.1.1.1 kohdassa tarkoitetun alkuperäisen korrelaatiotulosraportin. Täydelliselle korrelaatiotiedostolle osoitetaan hash-tunniste. Tyyppihyväksyntäviranomaisen on säilytettävä tämä tiedosto direktiivin 2007/46/EY liitteen VIII mukaisena testausselosteena.

3.1.2   Ajoneuvon H NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

Tehdään korrelaatiovälineellä simuloitu NEDC-testi ajoneuvolle H käyttäen asianmukaista 2.4 kohdassa tarkoitettua syöttötietotietomatriisia.

Määritetään ajoneuvolle H NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo seuraavasti:

Formula

jossa

CO2,H

on ajoneuvon H NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

NEDC CO2,C,H

on korrelaatiovälineellä ajoneuvolle H saatu simuloitu yhdistetty NEDC-pohjainen hiilidioksidipäästötulos (ilman Ki-korjausta)

Ki , H

on asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 6 lisäyksen 1 mukaisesti ajoneuvolle H määritetty arvo.

Korrelaatiovälineen on NEDC-pohjaisen hiilidioksidipäästövertailuarvon lisäksi annettava ajoneuvon H vaihekohtaiset arvot.

3.1.3   Ajoneuvon L NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

Soveltuvissa tapauksissa tehdään ajoneuvolle L simuloitu NEDC-testi käyttäen korrelaatiovälinettä ja asianmukaisia 2.4 kohdassa tarkoitettuun matriisiin kirjattuja syöttötietoja.

Määritetään ajoneuvolle L NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo seuraavasti:

Formula

jossa

CO2,L

on ajoneuvon L NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

NEDC CO2,C,L

on korrelaatiovälineellä ajoneuvolle L saatu simuloitu yhdistetty NEDC-pohjainen hiilidioksidipäästötulos (ilman Ki-korjausta)

Ki,L

on asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 6 lisäyksen 1 mukaisesti ajoneuvolle L määritetty arvo.

Korrelaatiovälineen on NEDC-pohjaisen hiilidioksidipäästövertailuarvon lisäksi annettava ajoneuvon L vaihekohtaiset arvot.

3.1.4   Luokan N1 keskeneräisten ajoneuvojen L NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

Kun kyse on luokan N1 keskeneräisistä ajoneuvoista, tehdään edustavalle ajoneuvolle (ajoneuvo RMSV) simuloitu NEDC-testi käyttäen korrelaatiovälinettä ja asianmukaisia 2.4 kohdassa tarkoitettuun matriisiin kirjattuja syöttötietoja.

Määritetään ajoneuvolle RMSV NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo seuraavasti:

Formula

jossa

CO2,RMSV

on ajoneuvon RMSV NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo

NEDC CO2,RMSV

on korrelaatiovälineellä ajoneuvolle RMSV saatu simuloitu yhdistetty NEDC-pohjainen hiilidioksidipäästötulos

K i,RMSV

on asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteen 6 lisäyksen 1 mukaisesti ajoneuvolle RMSV määritetty arvo.

3.2   Ajoneuvolle H, L tai RMSV määritettyjen NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvojen tulkitseminen

Valmistajan on kunkin WLTP-interpolointiperheen ja tapauksen mukaan kunkin ajovastusmatriisiperheen osalta ilmoitettava hyväksyntäviranomaiselle ajoneuvoa H ja tapauksen mukaan ajoneuvoa L tai RMSV koskeva NEDC-hiilidioksidipäästöjen massan yhdistetty arvo. Tyyppihyväksyntäviranomaisen on varmistettava, että ajoneuvon H ja tapauksen mukaan ajoneuvon L tai RMSV NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvot määritetään 3.1.2, 3.1.3 tai 3.1.4 kohdan mukaisesti ja että asianomaisen ajoneuvon vertailuarvot tulkitaan 3.2.1–3.2.5 kohdan mukaisesti. Mainittujen kohtien mukaisesti määritettyä NEDC-hiilidioksidipäästöarvoa käytetään seuraavasti:

a)

Ajoneuvojen H ja L tapauksissa arvoa käytetään 4 kohdassa esitetyissä laskelmissa.

b)

Ajoneuvon RMSV tapauksessa arvo kirjataan asianomaiseen ajovastusmatriisiperheeseen kuuluvien keskeneräisten ajoneuvojen tyyppihyväksyntätodistukseen ja vaatimustenmukaisuustodistukseen.

3.2.1   Ajoneuvon H, L tai RMSV NEDC-hiilidioksidipäästöarvoksi otetaan valmistajan ilmoittama arvo, jos NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo ei ylitä sitä yli 4 prosentilla. Vertailuarvo saa olla pienempi rajoituksetta.

3.2.2   Jos NEDC-hiilidioksidipäästövertailuarvo ylittää valmistajan ilmoittaman arvon yli 4 prosentilla, a ja b alakohdassa esitettyihin tarkoituksiin voidaan käyttää vertailuarvoa tai valmistaja voi pyytää, että tyyppihyväksyntäviranomaisen vastuulla tehdään asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII tarkoitetulla menettelyllä fyysinen mittaus, jossa otetaan huomioon tämän liitteen 2 kohdassa esitetyt täsmennykset.

3.2.3   Jos 3.2.2 kohdassa tarkoitetun fyysisen mittauksen tulos kerrottuna Ki-kertoimella ei ylitä valmistajan ilmoittamaa arvoa yli 4 prosentilla, a ja b alakohdassa esitettyihin tarkoituksiin käytetään ilmoitettua arvoa.

3.2.4   Jos fyysisen mittauksen tulos kerrottuna Ki-kertoimella ylittää valmistajan ilmoittaman arvon yli 4 prosentilla, samalle ajoneuvolle tehdään uusi fyysinen mittaus, jonka tulos kerrotaan Ki-kertoimella. Jos näiden kahden mittauksen tulosten keskiarvo ei ylitä valmistajan ilmoittamaa arvoa yli 4 prosentilla, a ja b alakohdassa esitettyihin tarkoituksiin käytetään ilmoitettua arvoa.

3.2.5   Jos näiden kahden mittauksen tulosten keskiarvo ylittää valmistajan ilmoittaman arvon yli 4 prosentilla, samalle ajoneuvolle tehdään kolmas fyysinen mittaus, jonka tulos kerrotaan Ki-kertoimella. Tällöin käytetään a ja b alakohdassa esitettyihin tarkoituksiin näiden kolmen mittauksen tulosten keskiarvoa.

3.2.6   Jos 3.1.1.2 kohdassa tarkoitettu satunnaisluku on välillä 90–99, ajoneuvo valitaan kohteeksi yhdelle fyysiselle mittaukselle, joka tehdään asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII tarkoitetulla menettelyllä ottaen huomioon tämän liitteen 2 kohdassa esitetyt täsmennykset. Testitulokset on dokumentoitava direktiivin 2007/46/EY liitteen VIII mukaisesti.

Kun molempien ajoneuvojen H ja L tai RMSV NEDC-hiilidioksidipäästöarvot määritetään 3.2.1 kohdan mukaisesti, fyysiseen mittaukseen valittava ajoneuvokonfiguraatio on

a)

ajoneuvo L, jos satunnaisluku on välillä 90–94

b)

ajoneuvo H, jos satunnaisluku on välillä 95–99

c)

ajoneuvo RMSV, jos satunnaisluku on välillä 90–99.

Kun interpolointiperheen ajoneuvoista H ja L vain toisen NEDC-hiilidioksidipäästöarvot määritetään 3.2.1 kohdan mukaisesti, valitaan yhtä fyysistä mittausta varten tämä ajoneuvo, jos satunnaisluku on välillä 90–99.

Jos NEDC-hiilidioksidipäästöarvoja ei määritetä 3.2.1 kohdan mukaisesti ja ajoneuvolle H, L tai RMSV tehdään fyysinen testi, satunnaislukua ei oteta huomioon.

3.2.7   Sen estämättä, mitä 3.2.6 kohdassa säädetään, tyyppihyväksyntäviranomaisen on – tapauksen mukaan tutkimuslaitoksen ehdotuksen pohjalta – niissä tapauksissa, joissa NEDC-hiilidioksidipäästöarvo määritetään 3.2.1 kohdan mukaisesti, pyydettävä, että ajoneuvolle tehdään yksi fyysinen mittaus, jos sillä on riippumattoman asiantuntemuksensa perusteella perusteltu syy katsoa, että ilmoitettu NEDC-hiilidioksidipäästöarvo on liian pieni verrattuna mitattuun NEDC-hiilidioksidipäästöarvoon. Testitulokset on dokumentoitava direktiivin 2007/46/EY liitteen VIII mukaisesti.

3.2.8   Kun tehdään fyysinen testi 3.2.6 tai 3.2.7 kohdan mukaisesti, tyyppihyväksyntäviranomaisen on kunkin WLTP-interpolointiperheen tai tapauksen mukaan kunkin ajovastusmatriisiperheen osalta kirjattava mitatun arvon ja valmistajan ilmoittaman arvon välinen suhteellinen poikkeama (De), joka määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

RTr

on satunnaistestin tulos kerrottuna Ki-kertoimella

DV

on valmistajan ilmoittama arvo.

Lasketaan De-kerroin kolmen desimaalin tarkkuudella ja kirjataan se tyyppihyväksyntätodistukseen ja vaatimustenmukaisuustodistukseen.

Jos tyyppihyväksyntäviranomainen toteaa, että fyysisen testin tulokset eivät vahvista valmistajan toimittamia syöttötietoja ja etenkään kohdan 2.4 taulukossa 1 olevissa kohdissa 20, 22 ja 44 tarkoitettuja tietoja, luodaan tarkastuskerroin, jonka arvoksi asetetaan 1 ja joka kirjataan tyyppihyväksyntätodistukseen ja vaatimustenmukaisuustodistukseen. Jos syöttötiedot vahvistetaan tai jos syöttötiedoissa oleva virhe ei hyödytä valmistajaa, tarkastuskertoimen arvoksi asetetaan 0.

3.3   Ajoneuvojen H, L ja RMSV NEDC-pohjaisten vaihekohtaisten hiilidioksidipäästöarvojen sekä polttoaineenkulutusarvojen laskeminen

Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tapauksen mukaan tutkimuslaitoksen on määritettävä ajoneuvojen H ja L tai RMSV NEDC-pohjaiset vaihekohtaiset arvot ja polttoaineenkulutusarvot 3.3.1, 3.3.2 ja 3.3.3 kohdan mukaisesti.

3.3.1   Ajoneuvon H NEDC-pohjaisten vaihekohtaisten hiilidioksidipäästöarvojen laskeminen

Ajoneuvon H vaihekohtaiset NEDC-arvot lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

p

on NEDC:n vaihe UDC (kaupunkiajosykli) tai EUDC (maantieajosykli)

NEDC CO2,p,H,c

on 3.1.2 kohdassa tarkoitettu korrelaatiovälineellä simuloitu NEDC-hiilidioksidipäästötestin tulos vaiheessa p tai, tapauksen mukaan, 3.2.2 kohdassa tarkoitetun fyysisen mittauksen tulos ajoneuvolle H

NEDC CO2,p,H

on ajoneuvon H vaihekohtainen NEDC-arvo asianomaisessa vaiheessa p, [CO2 (g/km)]

CO2,AF,H

on ajoneuvon H mukautuskerroin, joka lasketaan 3.2 kohdan mukaisesti määritetyn NEDC-hiilidioksidipäästöarvon ja 3.1.2 kohdassa tarkoitetun korrelaatiovälineellä simuloidun NEDC-testin tuloksen välisestä suhteesta.

3.3.2   Ajoneuvon L NEDC-pohjaisten vaihekohtaisten hiilidioksidipäästöarvojen laskeminen

Ajoneuvon L vaihekohtaiset NEDC-arvot lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

p

on NEDC:n vaihe UDC (kaupunkiajosykli) tai EUDC (maantieajosykli)

NEDC CO2,p,L,c

on 3.1.3 kohdan mukaisesti määritetty korrelaatiovälineellä simuloitu NEDC-hiilidioksidipäästötestin tulos vaiheessa p tai, tapauksen mukaan, 3.3.2 kohdassa tarkoitetun fyysisen mittauksen tulos ajoneuvolle L.

NEDC CO2,p,L

on ajoneuvon L vaihekohtainen NEDC-arvo asianomaisessa vaiheessa p, [CO2 (g/km)]

CO2,AF,L

on ajoneuvon L mukautuskerroin, joka lasketaan 3.2 kohdan mukaisesti määritetyn NEDC-hiilidioksidipäästöarvon ja 3.1.3 kohdassa tarkoitetun korrelaatiovälineellä simuloidun NEDC-testin tuloksen välisestä suhteesta.

3.3.3   Ajoneuvon RMSV NEDC-pohjaisten vaihekohtaisten hiilidioksidipäästöarvojen laskeminen

Ajoneuvon RMSV vaihekohtaiset NEDC-arvot lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

p

on NEDC:n vaihe UDC (kaupunkiajosykli) tai EUDC (maantieajosykli)

NEDC CO2,p,R,c

on 3.1.3 kohdan mukaisesti määritetty korrelaatiovälineellä simuloitu NEDC-hiilidioksidipäästötestin tulos vaiheessa p tai, tapauksen mukaan, 3.3.2 kohdassa tarkoitetun fyysisen mittauksen tulos ajoneuvolle RMSV.

NEDC CO2,p,R

on ajoneuvon RMSV vaihekohtainen NEDC-arvo asianomaisessa vaiheessa p, [CO2 (g/km)]

CO2,AF,R

on ajoneuvon RMSV mukautuskerroin, joka lasketaan 3.2 kohdan mukaisesti määritetyn NEDC-hiilidioksidipäästöarvon ja 3.1.3 kohdassa tarkoitetun korrelaatiovälineellä simuloidun NEDC-testin tuloksen välisestä suhteesta.

3.3.4   Ajoneuvojen H, L ja RMSV NEDC-polttoaineenkulutuksen laskeminen

3.3.4.1   NEDC-polttoaineenkulutuksen (yhdistetty) laskeminen

Ajoneuvojen H ja tapauksen mukaan L tai RMSV NEDC-polttoaineenkulutus (yhdistetty) lasketaan käyttäen yhdistettyjä NEDC-hiilidioksidipäästöjä, jotka määritetään 3.2 kohdan ja asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII esitettyjen vaatimusten ja kaavojen mukaisesti. Polttoaineenkulutuksen kannalta merkityksellisten muiden epäpuhtauksien (hiilivedyt, hiilimonoksidi) päästöjen oletetaan olevan 0 (nolla) g/km.

3.3.4.2   Vaihekohtaisen NEDC-polttoaineenkulutuksen laskeminen

Ajoneuvojen H ja tapauksen mukaan L tai RMSV vaihekohtainen NEDC-polttoaineenkulutus lasketaan käyttäen yhdistettyjä vaihekohtaisia NEDC-hiilidioksidipäästöjä, jotka määritetään 3.3 kohdan ja asetuksen (EY) N:o 692/2008 liitteessä XII esitettyjen vaatimusten ja kaavojen mukaisesti. Polttoaineenkulutuksen kannalta merkityksellisten muiden epäpuhtauksien (hiilivedyt, hiilimonoksidi) päästöjen oletetaan olevan 0 (nolla) g/km.

4.   YKSITTÄISILLE VALMIILLE LUOKAN N1 AJONEUVOILLE OSOITETTAVIEN NEDC-POHJAISTEN HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖ- JA POLTTOAINEENKULUTUSARVOJEN LASKEMINEN

Valmistajan on laskettava yksittäisille kevyille hyötyajoneuvoille osoitettavat (vaihekohtaiset ja yhdistetyt) NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästö- ja polttoaineenkulutusarvot 4.1, 4.2 ja 4.3 kohdan mukaisesti ja kirjattava arvot vaatimustenmukaisuustodistuksiin.

Tällöin sovelletaan asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 7 olevassa 1.3 kohdassa esitettyjä pyöristämisvaatimuksia.

4.1   NEDC-hiilidioksidipäästöarvojen ja polttoaineenkulutuksen määrittäminen, kun WLTP-interpolointiperhe perustuu ajoneuvoon H

Kun WLTP-interpolointiperheen hiilidioksidipäästöt määritetään ainoastaan ajoneuvon H suhteen asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 6 olevan 1.2.3.1 kohdan mukaisesti tai kun kyse on keskeneräisestä ajoneuvosta, kyseiseen perheeseen kuuluvien ajoneuvojen tai perusajoneuvon vaatimustenmukaisuustodistukseen kirjattavaksi NEDC-hiilidioksidipäästöarvoksi otetaan tämän liitteen 3.2 kohdan mukaisesti määritetyt ja kyseisen ajoneuvon H vaatimustenmukaisuustodistukseen kirjatut NEDC-hiilidioksidipäästöt. NEDC-polttoaineenkulutukseksi otetaan tämän liitteen 3.3.4 kohdan mukaisesti määritetyt ja ajoneuvon H tyyppihyväksyntätodistukseen kirjatut arvot.

4.2   NEDC-hiilidioksidipäästöarvojen ja polttoaineenkulutuksen määrittäminen, kun WLTP-interpolointiperhe perustuu ajoneuvoon L ja ajoneuvoon H

4.2.1   Yksittäisen ajoneuvon ajovastuksen laskeminen

4.2.1.1   Asianomaisen ajoneuvon massa

Yksittäisen ajoneuvon NEDC-pohjainen vertailumassa (RMn,ind) määritetään seuraavasti:

Formula

jossa MRO ind on kyseisen yksittäisen ajoneuvon ajokuntoinen massa, siten kuin se on määritelty asetuksen (EY) N:o 510/2011 3 artiklan g alakohdassa.

Yksittäisen ajoneuvon NEDC-hiilidioksidipäästöarvojen laskemisessa käytettävä massa on E-säännön nro 83 liitteen 4 a taulukossa 3 annettu inertia-arvo, joka vastaa tämän kohdan mukaisesti määritettyä vertailumassaa TMn,ind.

4.2.1.2   Yksittäisen ajoneuvon vierintävastus

Yksittäisen ajoneuvon NEDC-hiilidioksidipäästöarvon interpoloinnissa on käytettävä asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 7 olevan 3.2.3.2.2.2 kohdan mukaisesti määritettyjä renkaiden vierintävastusarvoja.

4.2.1.3   Yksittäisen ajoneuvon ilmanvastus

Yksittäisen ajoneuvon ilmanvastuksen laskemisessa on otettava huomioon yksittäisen ajoneuvon ja ajoneuvon L ilmanvastuksien ero, joka johtuu niiden korien rakenteellisista eroista (m2):

Formula

jossa

Cd

on ilmanvastuskerroin

Af

on ajoneuvon otsapinta-ala (m2).

Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tapauksen mukaan tutkimuslaitoksen on varmennettava, että asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 7 olevassa 3.2.3.2.2.3 kohdassa tarkoitetussa tuulitunnelissa pystytään määrittämään tarkasti arvo Δ(C_d×A_f) korimuodoille, jotka ovat ajoneuvossa L ja H erilaisia. Jos tuulitunneli ei täytä vaatimuksia, yksittäiseen ajoneuvoon sovelletaan ajoneuvon H arvoa

Formula

Jos ajoneuvojen L ja H korin muoto on sama, arvoksi

Formula
otetaan interpolointimenetelmässä nolla.

4.2.1.4   WLTP-interpolointiperheen yksittäisen ajoneuvon ajovastuksen laskeminen

Testiajoneuvoille H ja L 2.3.8 kohdan mukaisesti määritetyt ajovastuskertoimet F0,n, F1,n ja F2,n ovat F0n,H, F1n,H ja F2n,H ja F0n,L, F1n,L ja F2n,L.

Yksittäisen ajoneuvon ajovastuskertoimet f0n,ind, f1n,ind ja f2n,ind lasketaan jollakin seuraavista kaavoista:

Kaava 1

Formula

jossa

Formula

Tai jos

Formula
sovelletaan kaavaa 2:

Kaava 2

Formula

Formula

Formula

jossa

Formula

tai jos

Formula
= 0, sovelletaan kaavaa 3:

Kaava 3

Formula

4.2.1.5   Syklin energiantarpeen laskeminen

Lasketaan soveltuvan NEDC-syklin energiantarve Ek,n ja kaikkien WLTP-interpolointiperheeseen kuuluviin yksittäisiin ajoneuvoihin sovellettavien syklivaiheiden energiantarve Ek,p,n asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen XXI alaliitteessä 7 olevassa 5 kohdassa kuvatulla menettelyllä seuraavien ajovastuskertoimien ja massojen yhdistelmien k osalta:

k = 1

:

Formula

(testiajoneuvo L)

k = 2

:

Formula

(testiajoneuvo H)

k = 3

:

Formula

(WLTP-interpolointiperheen yksittäinen ajoneuvo)

Jos sovelletaan E-säännön nro 83 liitteessä 4 a olevassa taulukossa 3 annettuja alustadynamometrikertoimia, käytetään seuraavia kaavoja:

Formula

Formula

Formula

4.2.1.6   Ajovastusmatriisiperheen edustavasta ajoneuvosta johdettu NEDC-ajovastus

Kun edustavan ajoneuvon NEDC-ajovastus on laskettu edustavan ajoneuvon (WLTP) perusteella 2.3.8.2.1 kohdan b alakohdan mukaisesti, lasketaan yksittäisen ajoneuvon NEDC-ajovastus seuraavilla kaavoilla:

a)

Yksittäisen ajoneuvon kerroin f0n,ind määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F0n,R

on ajoneuvon R vakioajovastuskerroin [N]

RMn,ind

on yksittäisen ajoneuvon vertailumassa

RMn,R

on ajoneuvon R vertailumassa

RRind

on yksittäisen ajoneuvon vierintävastus [kg/tonnia]

RRR

on ajoneuvon R vierintävastus [kg/tonnia].

b)

Yksittäisen ajoneuvon kerroin f2n,ind määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

F2n,R

on ajoneuvon R toisen asteen ajovastuskerroin [N/(km/h)2]

Af,ind

on yksittäisen ajoneuvon otsapinta-ala [m2]

Af,R

on ajoneuvon R otsapinta-ala [m2].

c)

Yksittäisen ajoneuvon ajovastuksen f1n,ind arvoksi asetetaan 0.

4.2.1.7   Yksittäisen ajoneuvon NEDC-hiilidioksidipäästöarvon laskeminen CO2-interpolointimenetelmällä

Lasketaan WLTP-interpolointiperheen yksittäisiin ajoneuvoihin sovellettavan NEDC-syklin kunkin vaiheen p vaikutus yksittäisen ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen kokonaismassaan seuraavasti:

Formula

Lasketaan WLTP-interpolointiperheen yksittäisen ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen massa

Formula
[g/km] seuraavasti:

Formula

Tekijöiden E1,p,n, E2,p,n, E3,p,n ja E1,n, E2,n, E3,n määritelmät annetaan 4.2.1.5 kohdassa.

4.2.1.8   Yksittäisen ajoneuvon NEDC-polttoaineenkulutuksen laskeminen interpolointimenetelmällä

Lasketaan WLTP-interpolointiperheen yksittäisiin ajoneuvoihin sovellettavan NEDC-syklin kunkin vaiheen p osalta polttoaineenkulutus [l/100 km] seuraavasti:

Formula

Lasketaan WLTP-interpolointiperheen yksittäisen ajoneuvon polttoaineenkulutus koko syklissä [l/100 km] seuraavasti:

Formula

Tekijöiden E1,p,n, E2,p,n, E3,p,n ja E1,n, E2,n, E3,n määritelmät annetaan 4.2.1.5 kohdassa.

4.3   Yksittäisten keskeneräisten luokan N1 ajoneuvojen NEDC-pohjaiset hiilidioksidipäästö- ja polttoaineenkulutusarvot

Edustavan ajoneuvon ajovastusmatriisiperheeseen kuuluville keskeneräisille ajoneuvoille osoitetaan edustavalle ajoneuvolle RMSV 3.2 kohdan mukaisesti määritetyt NEDC-hiilidioksisipäästö- ja polttoaineenkulutusarvot ja 3.3 kohdan mukaisesti määritetyt vaihekohtaiset arvot.

5.   TIETOJEN TALLENTAMINEN

Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai nimetyn tutkimuslaitoksen on huolehdittava siitä, että seuraavat tiedot tallennetaan:

a)

edellä 3.1.1 kohdassa tarkoitettu täydellinen korrelaatiotiedosto direktiivin 2007/46/EY liitteen VIII mukaisena testausselosteena

b)

tämän liitteen 3.2 kohdassa tarkoitetuista fyysisistä mittauksista saadut NEDC-hiilidioksidipäästöarvot, jotka kirjataan tyyppihyväksyntätodistukseen asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 4 esitetyn tyyppihyväksyntätodistuksen liitteen lisäyksen mukaisesti

c)

tämän liitteen 3.2.8 kohdan mukaisesti määritetty poikkeamakerroin (De) ja tarkastuskerroin (jos saatavilla), jotka kirjataan tyyppihyväksyntätodistukseen asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 4 esitetyn tyyppihyväksyntätodistuksen liitteen lisäyksen mukaisesti ja direktiivin 2007/46/EY liitteessä IX esitetyn vaatimustenmukaisuustodistuksen kohtaan 49.1

d)

tämän liitteen 3.3 kohdan mukaisesti määritetyt vaihekohtaiset NEDC-hiilidioksidipäästöarvot ja vaihekohtaiset ja yhdistetyt polttoaineenkulutusarvot, jotka kirjataan tyyppihyväksyntätodistukseen asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 4 esitetyn tyyppihyväksyntätodistuksen liitteen lisäyksen mukaisesti

e)

tämän liitteen 4.2 kohdan mukaisesti määritetyt NEDC-hiilidioksidipäästöarvot (kaikki vaiheet ja yhdistetty) ja polttoaineenkulutusarvot, jotka kirjataan direktiivin 2007/46/EY liitteessä IX esitetyn vaatimustenmukaisuustodistuksen kohtaan 49.1.


(1)  https://co2mpas.io/

(2)  Elokuun 1. päivästä 2017 lähtien JRC-CO2MPAS@ec.europa.eu. Mahdollisista muutoksista sähköpostiosoitteeseen ilmoitetaan verkkosivustolla.

(3)  Mahdollisista muutoksista sähköpostiosoitteeseen ilmoitetaan verkkosivustolla.

(4)  Sähköiset allekirjoitusavaimet toimittaa Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus.

(*1)  Joko moottorin normaali joutokäyntinopeus, suuri joutokäyntinopeus ja suurin nettovääntömomentti tai T1-kartoista saatu nopeus, vääntömomentti ja teho (vaihteenvaihdon osalta).

(*2)  Joko renkaan mitat tai nopeussuhde (vaihteenvaihdon osalta).


LIITE II

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 293/2012 liite I seuraavasti:

1)

Korvataan rivi ”Hiilidioksidipäästöt (g/km)” seuraavasti:

”NEDC-hiilidioksidipäästöt (g/km)

49.1 kohta

Liite VIII, osa 3”.

2)

Poistetaan seuraava rivi:

”Innovatiivinen teknologia tai innovatiivisten teknologioiden ryhmä sekä kyseisen teknologian avulla saavutetut hiilidioksidipäästövähennykset

49.3 kohta

Liite VIII, osa 4”.

3)

Lisätään seuraavat seitsemän riviä:

”WLTP-hiilidioksidipäästöt (g/km)

49.4 kohta

–

Ekoinnovaatioiden avulla saavutettu CO2-päästöjen vähentyminen yhteensä (NEDC)

49.3.2.1 kohta

Liite VIII, osa 4

Ekoinnovaatioiden avulla saavutettu CO2-päästöjen vähentyminen yhteensä (WLTP)

49.3.2.2 kohta

 

Testimassa (WLTP)

47.1.1 kohta

–

Poikkeamakerroin (De)

49.1 kohta

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 4 esitetyn tyyppihyväksyntätodistuksen liitteen lisäys

Tarkastuskerroin (arvo 1 tai 0)

49.1 kohta

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteen I lisäyksessä 4 esitetyn tyyppihyväksyntätodistuksen liitteen lisäys

Ajoneuvoperheen tunnistenumero

 

Asetuksen (EU) 2017/1151 liitteessä XXI oleva 5.0 kohta”