19.12.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 337/80


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2017/2377,

annettu 15 päivänä joulukuuta 2017,

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 406/2009/EY soveltamisalaan kuuluvista vuoden 2015 kasvihuonekaasupäästöistä kunkin jäsenvaltion osalta

(tiedoksiannettu numerolla C(2017) 8476)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon järjestelmästä kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja niistä raportoimiseksi sekä muista ilmastonmuutosta koskevista tiedoista raportoimiseksi kansallisella ja unionin tasolla sekä päätöksen N:o 280/2004/EY kumoamisesta 21 päivänä toukokuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 (1) ja erityisesti sen 19 artiklan 6 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 406/2009/EY (2) säädetään kasvihuonekaasupäästörajoista (vuosittaisista kiintiöistä) kullekin jäsenvaltiolle kutakin vuotta varten kaudella 2013–2020 sekä järjestelmästä, jolla vuosittain arvioidaan kyseisten rajojen noudattamista. Jäsenvaltioiden vuosittaiset päästökiintiöt hiilidioksidiekvivalenttitonneina ilmaistuna sisältyvät komission päätökseen 2013/162/EU (3). Kullekin jäsenvaltiolle myönnettyjen vuosittaisten päästökiintiöiden mukautukset vahvistetaan komission täytäntöönpanopäätöksessä 2013/634/EU (4).

(2)

Asetuksen (EU) N:o 525/2013 19 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden kasvihuonekaasupäästöjen inventaarioiden tarkastusmenettelystä, jolla voidaan arvioida päätöksen N:o 406/2009/EY noudattamista. Asetuksen 525/2013/EU 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kattava tarkastus tehtiin sen vuoksi komissiolle maaliskuussa 2017 toimitettujen vuoden 2015 päästötietojen perusteella komission täytäntöönpanoasetuksen 749/2014/EU (5) III luvussa ja liitteessä XVI esitettyjä menettelyjä noudattaen.

(3)

Päätöksen N:o 406/2009/EY soveltamisalaan kuuluvien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärässä vuonna 2015 kunkin jäsenvaltion osalta olisi otettava huomioon vuosittaisen tarkastuksen aikana lasketut tekniset korjaukset ja tarkistetut arviot sellaisina kuin ne sisältyvät asetuksen 749/2014/EU 35 artiklan 2 kohdan mukaisiin lopullisiin tarkastusraportteihin.

(4)

Tämän päätöksen olisi tultava voimaan sen julkaisemispäivänä, jotta se olisi johdonmukainen asetuksen (EU) N:o 525/2013 19 artiklan 7 kohdan säännösten kanssa. Kyseisen kohdan mukaan tämän päätöksen julkaisemispäivästä alkaa neljän kuukauden kausi, jonka aikana jäsenvaltiot voivat käyttää päätöksen N:o 406/2009/EY mukaista liikkumavaraa,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tämän päätöksen liitteessä esitetään vuodelta 2015 kunkin jäsenvaltion osalta päätöksen N:o 406/2009/EY soveltamisalaan kuuluvien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä, joka perustuu asetuksen 525/2013/EU 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun vuosittaisen tarkastuksen tuloksena saataviin korjattuihin inventaariotietoihin.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 15 päivänä joulukuuta 2017.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 165, 18.6.2013, s. 13.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 406/2009/EY, tehty 23 päivänä huhtikuuta 2009, jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 136).

(3)  Komission päätös 2013/162/EU, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013–2020 Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 406/2009/EY mukaisesti (EUVL L 90, 28.3.2013, s. 106).

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös 2013/634/EU, annettu 31 päivänä lokakuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden mukauttamisesta kaudeksi 2013–2020 Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 406/2009/EY mukaisesti (EUVL L 292, 1.11.2013, s. 19).

(5)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 749/2014, annettu 30 päivänä kesäkuuta 2014, jäsenvaltioiden Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 mukaisesti raportoimien tietojen rakenteesta, muodosta, toimittamistavasta ja tarkastamisesta (EUVL L 203, 11.7.2014, s. 23).


LIITE

Jäsenvaltio

Päätöksen N:o 406/2009/EY soveltamisalaan kuuluvat kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2015

(hiilidioksidiekvivalenttitonneina)

Belgia

72 719 520

Bulgaria

25 354 866

Tšekki

61 282 020

Tanska

32 520 220

Saksa

444 080 615

Viro

6 144 411

Irlanti

43 037 173

Kreikka

45 449 373

Espanja

196 153 196

Ranska

353 009 851

Kroatia

15 565 304

Italia

273 282 682

Kypros

4 060 621

Latvia

9 005 121

Liettua

13 250 961

Luxemburg

8 607 481

Unkari

41 437 586

Malta

1 300 741

Alankomaat

101 119 720

Itävalta

49 295 422

Puola

186 772 424

Portugali

40 614 056

Romania

74 555 379

Slovenia

10 719 610

Slovakia

20 084 623

Suomi

29 886 479

Ruotsi

33 897 178

Yhdistynyt kuningaskunta

326 027 912