|
25.3.2017 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 80/35 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2017/564,
annettu 23 päivänä maaliskuuta 2017,
eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa annetun täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteen muuttamisesta
(tiedoksiannettu numerolla C(2017) 1813)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (3) ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU (4) säädetään eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa. Kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä olevassa I, II, III ja IV osassa määritetään ja luetellaan kyseisten jäsenvaltioiden tiettyjä alueita, jotka on eritelty epidemiologiseen tilanteeseen perustuvan riskitason mukaan. Luettelossa on mukana tiettyjä Liettuan alueita. |
|
(2) |
Afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksista kotieläimenä pidettävissä sioissa tietyillä Liettuan alueilla, jotka luetellaan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa III osassa, ei ole ilmoitettu marraskuun 2016 jälkeen. Lisäksi bioturvallisuustoimenpiteiden valvonta näillä alueilla sijaitsevilla tiloilla on pantu täytäntöön tyydyttävällä tavalla afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseen tähtäävän kansallisen bioturvallisuusohjelman perusteella. Nämä tosiseikat viittaavat epidemiologisen tilanteen kohenemiseen. Näin ollen Liettuan kyseiset alueet olisi nyt lueteltava täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa II osassa eikä III osassa. |
|
(3) |
Afrikkalaisen sikaruton nykyisen epidemiologisen tilanteen kehittyminen asianomaisissa kotieläiminä pidettävissä ja luonnonvaraisissa sikapopulaatioissa unionissa olisi otettava huomioon arvioitaessa eläinten terveyteen kohdistuvaa riskiä, jonka kyseisen taudin tilanne aiheuttaa Liettuassa. Jotta voidaan kohdentaa täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU säädetyt eläinten terveyttä koskevat torjuntatoimenpiteet ja estää afrikkalaisen sikaruton leviäminen edelleen sekä samalla ehkäistä tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja välttää se, että kolmannet maat asettavat kaupalle perusteettomia esteitä, olisi muutettava kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä vahvistettua unionin luetteloa alueista, joilla sovelletaan eläinten terveyttä koskevia torjuntatoimenpiteitä, jotta voidaan ottaa huomioon muutokset taudin nykyisessä epidemiologisessa tilanteessa Liettuassa. |
|
(4) |
Sen vuoksi täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitettä olisi muutettava. |
|
(5) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Korvataan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liite tämän päätöksen liitteellä.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.
Tehty Brysselissä 23 päivänä maaliskuuta 2017.
Komission puolesta
Vytenis ANDRIUKAITIS
Komission jäsen
(1) EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13.
(2) EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29.
(3) EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.
(4) Komission täytäntöönpanopäätös 2014/709/EU, annettu 9 päivänä lokakuuta 2014, eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa ja täytäntöönpanopäätöksen 2014/178/EU kumoamisesta (EUVL L 295, 11.10.2014, s. 63).
LIITE
”LIITE
I OSA
1. Viro
Seuraavat Viron alueet:
|
— |
Hiiu maakond. |
2. Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
|
— |
Bauskas novads: Īslīces, Gailīšu, Brunavas ja Ceraukstes pagasts, |
|
— |
Dobeles novads: Bikstu, Zebrenes, Annenieku, Naudītes, Penkules, Auru, Krimūnu, Dobeles ja Berzes pagasts, Jaunbērzes pagastin länteen tiestä P98 sijaitseva osa, ja Dobele pilsēta, |
|
— |
Jelgavas novads: Glūdas, Svētes, Platones, Vircavas, Jaunsvirlaukas, Zaļenieku, Vilces, Lielplatones, Elejas ja Sesavas pagasts, |
|
— |
Kandavas novads: Vānes ja Matkules pagasts, |
|
— |
Kuldīgas novads: Rendas ja Kabiles pagasts, |
|
— |
Saldus novads: Jaunlutriņu, Lutriņu ja Šķēdes pagasts, |
|
— |
Talsu novads: Ģibuļu pagasts, |
|
— |
Ventspils novads: Vārves, Užavas, Jūrkalnes, Piltenes, Zīru, Ugāles, Usmas ja Zlēku pagasts, Piltenes pilsēta, |
|
— |
Brocēnu novads, |
|
— |
Rundāles novads, |
|
— |
Tērvetes novads, |
|
— |
Stopiņu novads: teiden nro V36, P4 ja P5, katujen Acones ja Dauguļupes sekä Dauguļupīte-joen länsipuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Bauska pilsēta; |
|
— |
Talsi pilsēta; |
|
— |
republikas pilsēta Jelgava; |
|
— |
republikas pilsēta Ventspils. |
3. Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
|
— |
Jurbarko rajono savivaldybė: Raudonės, Veliuonos, Seredžiaus ja Juodaičių seniūnija, |
|
— |
Pakruojo rajono savivaldybė: Klovainių, Rozalimo ja Pakruojo seniūnija, |
|
— |
Panevežys rajono savivaldybė: Krekenavos seniūnijan osa, joka sijaitsee Nevėžis-joen länsipuolella, |
|
— |
Pasvalys rajono savivaldybė, Joniškelio apylinkių, Joniškelio miesto, Namišių, Pasvalio apylinkių, Pasvalio miesto, Pumpėnų, Pušaloto, Saločių ja Vaškų seniūnijos |
|
— |
Raseiniai rajono savivaldybė: Ariogalos, Ariogalos miestas, Betygalos, Pagojukų ja Šiluvos seniūnijos, |
|
— |
Šakiai rajono savivaldybė: Plokščių, Kriūkų, Lekėčių, Lukšių, Griškabūdžio, Barzdų, Žvirgždaičių, Sintautų, Kudirkos Naumiesčio, Slavikų ja Šakių seniūnijos, |
|
— |
Pasvalio miesto savivaldybė, |
|
— |
Radviliškio rajono savivaldybė, |
|
— |
Vilkaviškio rajono savivaldybė, |
|
— |
Kalvarijos savivaldybė, |
|
— |
Kazlų Rūdos savivaldybė, |
|
— |
Marijampolės savivaldybė. |
4. Puola
Seuraavat Puolan alueet:
|
Warmińsko-Mazurskien voivodikunnassa (województwo warmińsko-mazurskie):
|
|
Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):
|
|
Mazowieckien voivodikunnassa (województwo mazowieckie):
|
|
Lublinin voivodikunnassa (województwo lubelskie):
|
II OSA
1. Viro
Seuraavat Viron alueet:
|
— |
Elva linn, |
|
— |
Võhma linn, |
|
— |
Kuressaare linn, |
|
— |
Rakvere linn, |
|
— |
Tartu linn, |
|
— |
Viljandi linn, |
|
— |
Harjumaa maakond (pois luettuna Kuusalu valdin osa, joka sijaitsee etelään tiestä nro 1 (E20), Aegviidu vald ja Anija vald), |
|
— |
Ida-Virumaa maakond, |
|
— |
Läänemaa maakond, |
|
— |
Pärnumaa maakond, |
|
— |
Põlvamaa maakond, |
|
— |
Võrumaa maakond, |
|
— |
Valgamaa maakond, |
|
— |
Raplamaa maakond, |
|
— |
Suure-Jaani vald, |
|
— |
Tamsalu valdin Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan koillispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Tartu vald, |
|
— |
Abja vald, |
|
— |
Alatskivi vald, |
|
— |
Haaslava vald, |
|
— |
Haljala vald, |
|
— |
Tarvastu vald, |
|
— |
Nõo vald, |
|
— |
Ülenurme vald, |
|
— |
Tähtvere vald, |
|
— |
Rõngu vald, |
|
— |
Rannu vald, |
|
— |
Konguta vald, |
|
— |
Puhja vald, |
|
— |
Halliste vald, |
|
— |
Kambja vald, |
|
— |
Karksi vald, |
|
— |
Kihelkonna vald, |
|
— |
Kõpu vald, |
|
— |
Lääne-Saare vald, |
|
— |
Laekvere vald, |
|
— |
Leisi vald, |
|
— |
Luunja vald, |
|
— |
Mäksa vald, |
|
— |
Meeksi vald, |
|
— |
Muhu vald, |
|
— |
Mustjala vald, |
|
— |
Orissaare vald, |
|
— |
Peipsiääre vald, |
|
— |
Piirissaare vald, |
|
— |
Pöide vald, |
|
— |
Rägavere vald, |
|
— |
Rakvere vald, |
|
— |
Ruhnu vald, |
|
— |
Salme vald, |
|
— |
Sõmeru vald, |
|
— |
Torgu vald, |
|
— |
Vara vald, |
|
— |
Vihula vald, |
|
— |
Viljandi vald, |
|
— |
Vinni vald, |
|
— |
Viru-Nigula vald, |
|
— |
Võnnu vald. |
2. Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
|
— |
Apes novads: Trapenes, Gaujienas ja Apes pagasti sekä Ape pilsēta, |
|
— |
Balvu novads: Vīksnas, Bērzkalnes, Vectilžas, Lazdulejas, Briežuciema, Tilžas, Bērzpils ja Krišjāņu pagasti, |
|
— |
Bauskas novads: Mežotnes, Codes, Dāviņu ja Vecsaules pagasti, |
|
— |
Daugavpils novads: Vaboles, Līksnas, Sventes, Medumu, Demenas, Kalkūnes, Laucesas, Tabores, Maļinovas, Ambeļu, Biķernieku, Naujenes, Vecsalienas, Salienas ja Skrudalienas pagasti, |
|
— |
Dobeles novads: Jaunbērzesin kunnan (pagasts) tien nro P98 itäpuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Gulbenes novads: Līgo pagasts, |
|
— |
Ikšķiles novads: Tīnūžu pagstsin tien nro P10 kaakkoispuolella sijaitseva osa, Ikšķile pilsēta, |
|
— |
Jelgavas novads: Kalnciema, Līvbērzes ja Valgundes pagasti, |
|
— |
Kandavas novads: Cēres, Kandavas, Zemītes ja Zantes pagasti sekä Kandava pilsēta, |
|
— |
Krimuldas novads: Krimuldasin kunnan (pagasts) teiden nro V89 ja V81 koillispuolella sijaitseva osa, ja Lēdurgasin kunnan (pagasts) teiden nro V81 and V128 koillispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Limbažu novads: Skultes, Limbažu, Umurgas, Katvaru, Pāles ja Viļķenes pagasti ja Limbaži pilsēta, |
|
— |
Preiļu novads: Saunas pagasts, |
|
— |
Raunas novads: Raunas pagasts, |
|
— |
Riebiņu novads: Sīļukalna, Stabulnieku, Galēnu ja Silajāņu pagasti, |
|
— |
Rugāju novads: Lazdukalna pagasts, |
|
— |
Siguldas novads: Moresin kunta (pagasts) ja Allažun kunnan (pagasts) tien nro P3 eteläpuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Smiltenes novads: Brantu, Blomes, Smiltenes, Bilskas ja Grundzāles pagasti sekä Smiltenes pilsēta, |
|
— |
Talsu novads: Ķūļciema, Balgales, Vandzenes, Laucienes, Virbu, Strazdes, Lubes, Īves, Valdgales, Laidzes, Ārlavas, Lībagu ja Abavas pagasti sekä Sabile, Stende ja Valdemārpils pilsētas, |
|
— |
Ventspils novads: Ances, Tārgales, Popes ja Puzes pagasti, |
|
— |
Ādažu novads, |
|
— |
Aglonas novads, |
|
— |
Aizkraukles novads, |
|
— |
Aknīstes novads, |
|
— |
Alojas novads, |
|
— |
Alūksnes novads, |
|
— |
Amatas novads, |
|
— |
Babītes novads, |
|
— |
Baldones novads, |
|
— |
Baltinavas novads, |
|
— |
Beverīnas novads, |
|
— |
Burtnieku novads, |
|
— |
Carnikavas novads, |
|
— |
Cēsu novads, |
|
— |
Cesvaines novads, |
|
— |
Ciblas novads, |
|
— |
Dagdas novads, |
|
— |
Dundagas novads, |
|
— |
Engures novads, |
|
— |
Ērgļu novads, |
|
— |
Iecavas novads, |
|
— |
Ilūkstes novads, |
|
— |
Jaunjelgavas novads, |
|
— |
Jaunpils novads, |
|
— |
Jēkabpils novads, |
|
— |
Kārsavas novads, |
|
— |
Ķeguma novads, |
|
— |
Ķekavas novads, |
|
— |
Kocēnu novads, |
|
— |
Kokneses novads, |
|
— |
Krāslavas novads, |
|
— |
Krustpils novads, |
|
— |
Lielvārdes novads, |
|
— |
Līgatnes novads, |
|
— |
Līvānu novads, |
|
— |
Lubānas novads, |
|
— |
Ludzas novads, |
|
— |
Madonas novads, |
|
— |
Mālpils novads, |
|
— |
Mārupes novads, |
|
— |
Mazsalacas novads, |
|
— |
Mērsraga novads, |
|
— |
Naukšēnu novads, |
|
— |
Neretas novads, |
|
— |
Ogres novads, |
|
— |
Olaines novads, |
|
— |
Ozolnieki novads, |
|
— |
Pārgaujas novads, |
|
— |
Pļaviņu novads, |
|
— |
Priekuļu novads, |
|
— |
Rēzeknes novads, |
|
— |
Rojas novads, |
|
— |
Rūjienas novads, |
|
— |
Salacgrīvas novads, |
|
— |
Salas novads, |
|
— |
Saulkrastu novads, |
|
— |
Skrīveru novads, |
|
— |
Strenču novads, |
|
— |
Tukuma novads, |
|
— |
Valkas novads, |
|
— |
Varakļānu novads, |
|
— |
Vecpiebalgas novads, |
|
— |
Vecumnieku novads, |
|
— |
Viesītes novads, |
|
— |
Viļakas novads, |
|
— |
Viļānu novads, |
|
— |
Zilupes novads, |
|
— |
Garkalnes novads: tien nro A2 luoteispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Ropažu novads: tien nro P10 itäpuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Daugavpils republikas pilsēta, |
|
— |
Jēkabpils republikas pilsēta, |
|
— |
Jūrmala republikas pilsēta, |
|
— |
Rēzekne republikas pilsēta, |
|
— |
Valmiera republikas pilsēta. |
3. Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
|
— |
Biržai rajono savivaldybė: Biržų miesto, Nemunėlio Radviliškio, Pabiržės, Pačeriaukštės ja Parovėjos seniūnijos, |
|
— |
Kupiškis rajono savivaldybė: Noriūnų, Skapiškio, Subačiaus ja Šimonių seniūnijos, |
|
— |
Panevėžys rajono savivaldybė: Karsakiškio, Naujamiesčio, Paįstrio, Panevėžio, Ramygalos, Smilgių, Upytės, Vadoklių ja Velžio seniūnijos ja Krekenavos seniūnijan itään Nevėžis-joesta sijaitseva osa, |
|
— |
Alytus miesto savivaldybė, |
|
— |
Biržai miesto savivaldybė, |
|
— |
Jonava miesto savivaldybė, |
|
— |
Kaišiadorys miesto savivaldybė, |
|
— |
Kaunas miesto savivaldybė, |
|
— |
Panevėžys miesto savivaldybė, |
|
— |
Prienai miesto savivaldybė, |
|
— |
Vilnius miesto savivaldybė, |
|
— |
Alytus rajono savivaldybė, |
|
— |
Anykščiai rajono savivaldybė, |
|
— |
Ignalina rajono savivaldybė, |
|
— |
Jonava rajono savivaldybė, |
|
— |
Kaišiadorys rajono savivaldybė, |
|
— |
Kaunas rajono savivaldybė, |
|
— |
Kėdainiai rajono savivaldybė, |
|
— |
Lazdijai rajono savivaldybė, |
|
— |
Molėtai rajono savivaldybė, |
|
— |
Prienai rajono savivaldybė, |
|
— |
Rokiškis rajono savivaldybė, |
|
— |
Šalčininkai rajono savivaldybė, |
|
— |
Širvintos rajono savivaldybė, |
|
— |
Švenčionys rajono savivaldybė, |
|
— |
Trakai rajono savivaldybė, |
|
— |
Ukmergė rajono savivaldybė, |
|
— |
Utena rajono savivaldybė, |
|
— |
Varėna rajono savivaldybė, |
|
— |
Vilnius rajono savivaldybė, |
|
— |
Zarasai rajono savivaldybė, |
|
— |
Birštonas savivaldybė, |
|
— |
Druskininkai savivaldybė, |
|
— |
Elektrėnai savivaldybė, |
|
— |
Visaginas savivaldybė. |
4. Puola
Seuraavat Puolan alueet:
|
Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):
|
|
Lublinin voivodikunnassa (województwo lubelskie):
|
III OSA
1. Viro
Seuraavat Viron alueet:
|
— |
Jõgevamaa maakond, |
|
— |
Järvamaa maakond, |
|
— |
Kuusalu valdin tien nro 1 eteläpuolella (E20) sijaitseva osa, |
|
— |
Tamsalu valdin Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan lounaispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Aegviidu vald, |
|
— |
Anija vald, |
|
— |
Kadrina vald, |
|
— |
Kolga-Jaani vald, |
|
— |
Kõo vald, |
|
— |
Laeva vald, |
|
— |
Laimjala vald, |
|
— |
Pihtla vald, |
|
— |
Rakke vald, |
|
— |
Tapa vald, |
|
— |
Väike-Maarja vald, |
|
— |
Valjala vald. |
2. Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
|
— |
Apes novads: Virešu pagasts, |
|
— |
Balvu novads: Kubuļu ja Balvu pagasti sekä Balvi pilsēta, |
|
— |
Daugavpils novads: Nīcgales, Kalupes, Dubnas ja Višķu pagasti, |
|
— |
Gulbenes novads: Beļavas, Galgauskas, Jaungulbenes, Daukstu, Stradu, Litenes, Stāmerienas, Tirzas, Druvienas, Rankas, Lizuma ja Lejasciema pagasti sekä Gulbene pilsēta, |
|
— |
Ikšķiles novads: Tīnūžu pagstsin tien nro P10 luoteispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Krimuldas novads: Krimuldas pagastsin teiden nro V89 ja V81 lounaispuolella sijaitseva osa, ja Lēdurgas pagastsin teiden nro V81 and V128 lounaispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Limbažu novads: Vidrižu pagasts, |
|
— |
Preiļu novads: Preiļu, Aizkalnes ja Pelēču pagasti sekä Preiļi pilsēta, |
|
— |
Raunas novads: Drustu pagasts, |
|
— |
Riebiņu novads: Riebiņu ja Rušonas pagasti, |
|
— |
Rugāju novads: Rugāju pagasts, |
|
— |
Siguldas novads: Siguldas pagasts ja Allažu pagastsin tien nro P3 pohjoispuolella sijaitseva osa sekä Sigulda pilsēta, |
|
— |
Smiltenes novads: Launkalnes, Variņu ja Palsmanes pagasti, |
|
— |
Inčukalna novads, |
|
— |
Jaunpiebalgas novads, |
|
— |
Salaspils novads, |
|
— |
Sējas novads, |
|
— |
Vārkavas novads, |
|
— |
Garkalnes novads: tien nro A2 kaakkoispuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Ropažu novads: tien nro P10 länsipuolella sijaitseva osa, |
|
— |
Stopiņu novads: teiden nro V36, P4 ja P5, katujen Acones ja Dauguļupes sekä Dauguļupīte-joen itäpuolella sijaitseva osa. |
3. Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
|
— |
Biržai rajono savivaldybė: Vabalninko, Papilio ja Širvenos seniūnijos, |
|
— |
Kupiškis rajono savivaldybė: Alizavos ja Kupiškio seniūnijos, |
|
— |
Panevėžys rajono savivaldybė: Miežiškių, Raguvos ja Karsakiškio seniūnijos, |
|
— |
Pasvalys rajono savivaldybė: Daujėnų ja Krinčino seniūnijos. |
4. Puola
Seuraavat Puolan alueet:
|
Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):
|
|
Mazowieckien voivodikunnassa (województwo mazowieckie):
|
|
Lublinin voivodikunnassa (województwo lubelskie):
|
IV OSA
Italia
Seuraavat Italian alueet:
|
— |
Kaikki Sardinian alueet. |