4.2.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 31/29


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2017/198,

annettu 2 päivänä helmikuuta 2017,

toimenpiteistä Pseudomonas syringae pv. actinidiae Takikawa, Serizawa, Ichikawa, Tsuyumu & Goto -organismin unioniin kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseksi

(tiedoksiannettu numerolla C(2017) 460)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasveille ja kasvituotteille haitallisten organismien yhteisöön kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä 8 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/29/EY (1) ja erityisesti sen 16 artiklan 3 kohdan kolmannen virkkeen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2012/756/EU (2) säädettiin toimenpiteistä Pseudomonas syringae pv. actinidiae Takikawa, Serizawa, Ichikawa, Tsuyumu & Goto -organismin, jäljempänä ’asianomainen organismi’, joka aiheuttaa kiiveissä mätätautia, unioniin kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseksi. Kyseisen täytäntöönpanopäätöksen voimassaolo päättyi 31 päivänä maaliskuuta 2016.

(2)

Useat jäsenvaltiot ovat pyytäneet, että täytäntöönpanopäätöksen 2012/756/EU toimenpiteiden soveltamista jatkettaisiin asianomaisen organismin aiheuttaman jatkuvan kasvinterveysriskin vuoksi. Tästä syystä olisi hyväksyttävä toimenpiteet, jotka ovat samat kuin kyseisessä täytäntöönpanoasetuksessa oli vahvistettu ja jotka koskevat Actinidia Lindl. -lajin istutettavaksi tarkoitettujen kasvien, jäljempänä ’asianomaiset kasvit’, tuomista unioniin kolmansista maista sekä niiden siirtämistä unionissa.

(3)

Lisäksi täytäntöönpanopäätöksen 2012/756/EU soveltamisesta saadut kokemukset osoittavat, että kaikkien asianomaisten kasvien tuhoaminen tai niiden yksilöllinen testaus ovat silmämääräisiä tarkastuksia vastaavina vaihtoehtoina myös aiheellisia toimenpiteitä, joilla asianomaisen organismin leviäminen estetään tietyillä vyöhykkeillä ja jotka ovat yhtä tehokkaita asianomaisen organismin aiheuttaman taudinpurkauksen yhteydessä, joten myös niiden käyttö olisi sallittava, kun on kyse unionista tai kolmansista maista peräisin olevista asianomaisista kasveista. Kyseiset kokemukset osoittavat myös, että tuhoojista vapaan paikan tai tuhoojista vapaan tuotantopaikan ympärillä oleva 100 metrin (500 metrin sijasta) levyinen vyöhyke, joka on siinä määrin eristetty ulkopuolisesta ympäristöstä ja suojattu siltä, että asianomainen organismi käytännössä suljetaan pois, on riittävä tämän päätöksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

(4)

Jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa mukautettava lainsäädäntöään tämän päätöksen mukaiseksi.

(5)

Tätä päätöstä olisi sovellettava 31 päivään maaliskuuta 2020, jotta tilanteen kehittymisen seurantaan jää aikaa.

(6)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Haitallisen organismin Pseudomonas syringae pv. actinidiae Takikawa, Serizawa, Ichikawa, Tsuyumu & Goto kieltäminen

Pseudomonas syringae pv. actinidiae Takikawa, Serizawa, Ichikawa, Tsuyumu & Goto -organismia, jäljempänä ’asianomainen organismi’, ei saa tuoda unioniin eikä levittää unionin alueella.

2 artikla

Actinidia Lindl. -lajin tuominen unioniin

Kolmansista maista peräisin olevia Actinidia Lindl. -lajin elävää siitepölyä ja istutettavaksi tarkoitettuja kasveja, lukuun ottamatta siemeniä, jäljempänä ’asianomaiset kasvit’, saa tuoda unioniin ainoastaan siinä tapauksessa, että ne ovat liitteessä I vahvistettujen tuontia koskevien erityisten vaatimusten mukaisia.

3 artikla

Asianomaisten kasvien siirtäminen unionin alueella

Asianomaisia kasveja saa siirtää unionin alueella vain siinä tapauksessa, että ne täyttävät liitteessä II vahvistetut vaatimukset.

4 artikla

Asianomaista organismia koskevat tutkimukset ja tiedoksiannot

1.   Jäsenvaltioiden on tehtävä vuosittain virallinen tutkimus asianomaisen organismin esiintymisestä asianomaisissa kasveissa.

Jäsenvaltioiden on annettava kyseisten tutkimusten tulokset tiedoksi komissiolle ja muille jäsenvaltioille tutkimusvuotta seuraavan vuoden tammikuun 31 päivään mennessä.

2.   Jos ammattimainen toimija epäilee tai saa tietää, että asianomaista organismia esiintyy sen valvonnassa olevissa kasveissa, kasvituotteissa tai muissa tavaroissa ja alueella, jolla kyseistä organismia ei aikaisemmin tiedetty esiintyvän, toimijan on välittömästi ilmoitettava asiasta vastuussa olevalle viralliselle elimelle, jotta kyseinen elin voi ryhtyä aiheellisiin toimiin. Ammattimaisen toimijan on tarvittaessa ryhdyttävä myös välittömiin varotoimenpiteisiin asianomaisen organismien esiintymisen ja leviämisen estämiseksi.

5 artikla

Vaatimusten noudattaminen

Jäsenvaltioiden on välittömästi ilmoitettava komissiolle tämän päätöksen noudattamiseksi toteuttamistaan toimenpiteistä.

6 artikla

Soveltaminen

Tätä päätöstä sovelletaan 31 päivään maaliskuuta 2020.

7 artikla

Osoitus

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 2 päivänä helmikuuta 2017.

Komission puolesta

Vytenis ANDRIUKAITIS

Komission jäsen


(1)   EYVL L 169, 10.7.2000, s. 1.

(2)  Komission täytäntöönpanopäätös 2012/756/EU, annettu 5 päivänä joulukuuta 2012, toimenpiteistä Pseudomonas syringae pv. actinidiae Takikawa, Serizawa, Ichikawa, Tsuyumu & Goto -organismin unioniin kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseksi (EUVL L 335, 7.12.2012, s. 49).


LIITE I

2 artiklassa tarkoitetut unioniin tuomista koskevat erityiset vaatimukset

I JAKSO

Kasvien terveystodistus

(1)

Kolmansista maista peräisin olevien asianomaisten kasvien mukana on oltava direktiivin 2000/29/EY 13 artiklan 1 kohdan ii alakohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu kasvien terveystodistus, jäljempänä ’terveystodistus’, jonka kohdassa ”Lisätietoja” esitetään 2 ja 3 kohdassa mainitut tiedot.

(2)

Terveystodistuksessa on annettava tieto siitä, että jokin seuraavista vaatimuksista täyttyy:

a)

Asianomaiset kasvit on kasvatettu yhtäjaksoisesti maassa, josta tiedetään, ettei siellä esiinny asianomaista organismia.

b)

Asianomaiset kasvit on kasvatettu yhtäjaksoisesti tuhoojista vapaalla alueella, jonka alkuperämaan kansallinen kasvinsuojeluelin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n kasvinsuojelutoimenpiteitä koskevan kansainvälisen standardin, jäljempänä ’FAO:n standardi’, nro 4 (1) mukaisesti.

c)

Asianomaiset kasvit on tuotettu tuhoojista vapaassa paikassa tai tuhoojista vapaassa tuotantopaikassa, jonka kansallinen kasvinsuojeluelin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n standardin nro 10 (2) mukaisesti. Asianomaiset kasvit on kasvatettu rakenteessa, joka on siinä määrin eristetty ulkopuolisesta ympäristöstä ja suojattu siltä, että asianomainen organismi käytännössä suljetaan pois. Asianomaisille kasveille on kyseisessä paikassa tai tuotantopaikassa tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus tartunnan oireiden havaitsemiseen soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen vientiä, ja niiden on todettu olevan vapaita asianomaisesta organismista.

Kyseistä paikkaa tai tuotantopaikkaa ympäröi säteeltään vähintään 100 metrin vyöhyke, jolla täyttyy yksi seuraavista edellytyksistä:

i)

vyöhykkeellä on tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus tartunnan oireiden havaitsemiseen soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen vientiä, ja kaikki asianomaiset kasvit, joissa tarkastusten yhteydessä havaittiin tartunnan oireita, on tuhottu välittömästi;

ii)

kaikki asianomaiset kasvit on tuhottu välittömästi;

iii)

kukin asianomainen kasvi on testattu säännöllisesti soveltuvimpina ajankohtina ja todettu vapaaksi asianomaisesta organismista;

d)

Asianomaiset kasvit on tuotettu tuhoojista vapaassa tuotantopaikassa, jonka kansallinen kasvinsuojeluelin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n standardin nro 10 mukaisesti. Asianomaisille kasveille on kyseisessä paikassa tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus, näytteenotto ja testaus soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen vientiä, ja niiden on todettu olevan vapaita asianomaisesta organismista.

Kyseistä tuotantopaikkaa ympäröi säteeltään 4 500 metrin vyöhyke, jolla täyttyy yksi seuraavista edellytyksistä:

i)

koko kyseisellä vyöhykkeellä on tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus, näytteenotto ja testaus soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen vientiä. Virallisissa tarkastuksissa, näytteenotoissa ja testauksissa ei ole havaittu asianomaista organismia;

ii)

kaikki asianomaiset kasvit 500 metrin säteellä kyseisestä tuotantopaikasta on tuhottu välittömästi;

iii)

kukin asianomainen kasvi 500 metrin säteellä kyseisestä tuotantopaikasta on testattu säännöllisesti soveltuvimpina ajankohtina ja todettu vapaaksi asianomaisesta organismista.

Edellä olevan ii ja iii kohdan tapauksissa kaikki asianomaiset kasvit 500–4 500 metrin etäisyydellä tuotantopaikasta on tuhottu tai testattu sellaisella näytteenottojärjestelmällä, joka voi vahvistaa 99 prosentin luotettavuustasolla, että asianomaisen organismin esiintyvyys asianomaisissa kasveissa on alle 0,1 prosenttia.

(3)

Kun terveystodistuksessa annetaan 2 kohdan c tai d alakohdassa mainitut tiedot, siihen on lisäksi sisällytettävä tieto siitä, että jokin seuraavista vaatimuksista täyttyy:

a)

Asianomaiset kasvit polveutuvat suoraan emokasveista, jotka on kasvatettu 2 kohdan a, b tai c alakohdan mukaisissa olosuhteissa.

b)

Asianomaiset kasvit polveutuvat suoraan emokasveista, joille on tehty ennakolta yksilöllinen testi, joka vahvisti, että ne ovat vapaita asianomaisesta organismista.

c)

Asianomaiset kasvit on testattu sellaisella näytteenottojärjestelmällä, joka voi vahvistaa 99 prosentin luotettavuustasolla, että asianomaisen organismin esiintyvyys asianomaisissa kasveissa on alle 0,1 prosenttia.

(4)

Kun annetaan 2 kohdan b alakohdassa mainitut tiedot, terveystodistuksen kohdassa ”Alkuperäpaikka” on mainittava tuhoojista vapaan alueen nimi.

II JAKSO

Tarkastus

Unioniin tuodut asianomaiset kasvit, joiden mukana seuraa I jakson mukainen kasvien terveystodistus, on tarkastettava perusteellisesti ja tarvittaessa testattava asianomaisen organismin varalta paikassa, jonka kautta ne tulevat unioniin, tai komission direktiivin 2004/103/EY (3) mukaisesti vahvistetussa määräpaikassa.

Jos asianomaiset kasvit tuodaan unioniin muun jäsenvaltion kuin kasvien määräjäsenvaltion kautta, tulojäsenvaltion vastuussa olevan virallisen elimen on ilmoitettava siitä määräjäsenvaltion vastuussa olevalle viralliselle elimelle.


(1)  Requirements for the establishment of pest free areas. ISPM No.4 (1995), Rome, IPPC, FAO 2016.

(2)  Requirements for the establishment of pest free places of production and pest free production sites. ISPM No.10 (1999), Rome, IPPC, FAO 2016.

(3)  Komission direktiivi 2004/103/EY, annettu 7 päivänä lokakuuta 2004, neuvoston direktiivin 2000/29/EY liitteessä V olevassa B osassa mainituille kasveille, kasvituotteille ja muille tavaroille tehtävistä tunnistustarkastuksista ja kasvien terveystarkastuksista, jotka voidaan suorittaa muussa kuin siinä paikassa, jonka kautta tuotteet saapuvat yhteisöön, tai kyseisen paikan läheisyydessä, sekä tarkastusvaatimusten määrittelystä (EUVL L 313, 12.10.2004, s. 16).


LIITE II

3 artiklassa tarkoitetut unionissa siirtämistä koskevat erityiset vaatimukset

(1)

Unionista peräisin olevia asianomaisia kasveja saa siirtää unionissa vain, jos niiden mukana seuraa komission direktiivin 92/105/ETY (1) mukaisesti laadittu ja myönnetty kasvipassi ja ne täyttävät 2 kohdassa asetetut vaatimukset.

(2)

Asianomaisten kasvien on täytettävä jokin seuraavista vaatimuksista:

a)

Asianomaiset kasvit on kasvatettu yhtäjaksoisesti jäsenvaltiossa, jossa asianomaista organismia ei tiedetä esiintyvän.

b)

Asianomaiset kasvit on kasvatettu yhtäjaksoisesti suojellulla alueella, joka on vahvistettu asianomaisen organismin osalta direktiivin 2000/29/EY 2 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti.

c)

Asianomaiset kasvit on kasvatettu yhtäjaksoisesti tuhoojista vapaalla alueella, jonka jäsenvaltion vastuussa oleva virallinen elin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n standardin nro 4 (2) mukaisesti;

d)

Asianomaiset kasvit on tuotettu tuhoojista vapaassa paikassa tai tuhoojista vapaassa tuotantopaikassa, jonka alkuperäjäsenvaltion vastuussa oleva virallinen elin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n standardin nro 10 (3) mukaisesti. Asianomaiset kasvit on kasvatettu rakenteessa, joka on siinä määrin eristetty ulkopuolisesta ympäristöstä ja suojattu siltä, että asianomainen organismi käytännössä suljetaan pois. Asianomaisille kasveille on kyseisessä paikassa tai tuotantopaikassa tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus tartunnan oireiden havaitsemiseen soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen siirtämistä, ja niiden on todettu olevan vapaita asianomaisesta organismista.

Kyseistä paikkaa tai tuotantopaikkaa ympäröi säteeltään vähintään 100 metrin vyöhyke, jolla täyttyy yksi seuraavista edellytyksistä:

i)

vyöhykkeellä on tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus tartunnan oireiden havaitsemiseen soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen siirtämistä, ja kaikki asianomaiset kasvit, joissa tarkastusten yhteydessä havaittiin tartunnan oireita, on tuhottu välittömästi;

ii)

kaikki asianomaiset kasvit on tuhottu välittömästi;

iii)

kukin asianomainen kasvi on testattu säännöllisesti soveltuvimpina ajankohtina ja todettu vapaaksi asianomaisesta organismista.

e)

Asianomaiset kasvit on tuotettu tuhoojista vapaassa tuotantopaikassa, jonka alkuperäjäsenvaltion vastuussa oleva virallinen elin on vahvistanut asianomaisen organismin osalta FAO:n standardin nro 10 mukaisesti. Asianomaisille kasveille on kyseisessä paikassa tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus, näytteenotto ja testaus soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen siirtämistä, ja niiden on todettu olevan vapaita asianomaisesta organismista.

Kyseistä tuotantopaikkaa ympäröi säteeltään 500 metrin vyöhyke, jäljempänä ’ympäröivä vyöhyke’, jolla täyttyy yksi seuraavista edellytyksistä:

i)

koko ympäröivällä vyöhykkeellä on tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus, näytteenotto ja testaus soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen siirtämistä. Virallisissa tarkastuksissa, näytteenotoissa ja testauksissa ei ole havaittu asianomaista organismia;

ii)

kaikki ympäröivällä vyöhykkeellä olleet asianomaiset kasvit on tuhottu välittömästi;

iii)

kukin ympäröivällä vyöhykkeellä oleva asianomainen kasvi on testattu säännöllisesti soveltuvimpina ajankohtina ja todettu vapaaksi asianomaisesta organismista.

Ympäröivää vyöhykettä ympäröi 4 km leveä vyöhyke, jolla täyttyy yksi seuraavista edellytyksistä:

i)

vyöhykkeellä on tehty kaksi kertaa virallinen tarkastus, näytteenotto ja testaus tartunnan oireiden havaitsemiseen soveltuvimpina ajankohtina viimeksi päättyneellä kasvukaudella ennen siirtämistä, minkä jälkeen on toteutettu hävittämistoimenpiteitä kaikissa tapauksissa, joissa asianomaisissa kasveissa havaittiin asianomaista organismia. Toimenpiteenä on ollut tartunnan saaneiden asianomaisten kasvien välitön tuhoaminen;

ii)

kaikki kyseisellä vyöhykkeellä olleet asianomaiset kasvit on tuhottu;

iii)

kaikki kyseisellä vyöhykkeellä olevat asianomaiset kasvit on testattu sellaisella näytteenottojärjestelmällä, joka voi vahvistaa 99 prosentin luotettavuustasolla, että asianomaisen organismin esiintyvyys asianomaisissa kasveissa on alle 0,1 prosenttia.

3)

Kun 2 kohdan d tai e alakohdassa vahvistetut vaatimukset täyttyvät, asianomaisten kasvien on lisäksi täytettävä jokin seuraavista vaatimuksista:

a)

Asianomaiset kasvit polveutuvat suoraan emokasveista, jotka on kasvatettu 2 kohdan a, b, c tai d alakohdan mukaisissa olosuhteissa.

b)

Asianomaiset kasvit polveutuvat suoraan emokasveista, joille on tehty ennakolta yksilöllinen testi, joka vahvisti, että ne ovat vapaita asianomaisesta organismista;

c)

Asianomaiset kasvit on testattu sellaisella näytteenottojärjestelmällä, joka voi vahvistaa 99 prosentin luotettavuustasolla, että asianomaisen organismin esiintyvyys asianomaisissa kasveissa on alle 0,1 prosenttia.

4)

Asianomaisia kasveja, jotka on tuotu unioniin kolmannesta maasta liitteen I mukaisesti, saa siirtää unionissa vain, jos niiden mukana on 1 kohdassa tarkoitettu kasvipassi.


(1)  Komission direktiivi 92/105/ETY, annettu 3 päivänä joulukuuta 1992, tiettyjä kasveja, kasvituotteita tai muita tavaroita yhteisön sisällä kuljetettaessa käytettävien kasvipassien standardoinnista ja kasvipassien myöntämistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta sekä niiden korvaamiseen liittyvistä edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä (EYVL L 4, 8.1.1993, s. 22).

(2)  Requirements for the establishment of pest free areas. ISPM No.4 (1995), Rome, IPPC, FAO 2016.

(3)  Requirements for the establishment of pest free places of production and pest free production sites. ISPM No.10 (1999), Rome, IPPC, FAO 2016.