1.10.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 363/1


Perussääntö – Euroopan monitieteinen merenpohjan ja vesipatsaan seurantakeskus eurooppalaisena tutkimusinfrastruktuurikonsortiona (EMSO ERIC)

(2016/C 363/01)

JOHDANTO

Irlanti

Kreikan tasavalta

Espanjan kuningaskunta

Ranskan tasavalta

Italian tasavalta

Portugalin tasavalta

Romania

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta

jäljempänä ’jäsenet’,

KATSOVAT, että jäsenet haluavat koordinoida pitkäaikaista ympäristöprosessien seurantaa Euroopan laajuisella hajautetulla tutkimusinfrastruktuurilla, johon kuuluu itsenäiseen tiedonkeruuseen ja -välitykseen kykeneviä valtameriseuranta-asemia ja järjestelmiä ja jonka nimeksi tulee Euroopan monitieteinen merenpohjan ja vesipatsaan seurantakeskus (EMSO);

KATSOVAT, että jäsenet aikovat tukea geosfäärin, biosfäärin ja hydrosfäärin välisen keskinäisen vaikutuksen tutkimusta;

KATSOVAT, että jäsenet aikovat edistää ymmärrystä, joka liittyy hydrosfäärin, biosfäärin ja geosfäärin monimutkaiseen vuorovaikutukseen ja siihen, kuinka ne liittyvät ilmastonmuutokseen, meriekosysteemien dynamiikkaan ja geologisiin uhkiin;

OTTAVAT HUOMIOON, että jäsenet pyrkivät edistämään ja parantamaan tieteellistä huippuosaamista esimerkiksi seuraavilla monitieteisillä aloilla:

luonnolliset ja ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset;

ekosysteemipalvelujen, biologisen monimuotoisuuden, biogeokemian, fysiikan ja ilmastonmuutoksen välinen keskinäinen vaikutus;

elinympäristöjen tuhoutumisen ja saasteiden vaikutus ekosysteemeihin ja niiden palveluihin;

energian, mineraalien ja elollisten luonnonvarojen etsimisen ja talteenoton vaikutukset;

maanjäristyksiin, hyökyaaltoihin, kaasuhydraattien purkautumiseen ja rinteiden epävakauteen ja romahtamiseen liittyviä geologisia uhkia koskevat varhaisvaroitusvalmiudet;

tieteellisten tulosten välittäminen sidosryhmille ja poliittisille päättäjille EU:n meripolitiikan kehittämisen ja täytäntöönpanon tueksi; ja

valtamerten seurantaan ja ilmastonmuutoksen hillitsemistoimenpiteisiin liittyvien uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehityksen edistäminen.

KOROSTAVAT jäsenten sitoutumista Euroopan parlamentin, neuvoston ja Euroopan komission Nizzassa joulukuussa 2000 julistaman Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan unionin ja kansallisen tietosuojalainsäädännön noudattamiseen.

KATSOVAT, että jäsenet pyytävät Euroopan komissiota perustamaan 25 päivänä kesäkuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 723/2009 nojalla EMSOn eurooppalaisena tutkimusinfrastruktuurikonsortiona (ERIC) oikeushenkilöksi (jäljempänä ’EMSO ERIC’), josta tulee osa Copernicus-ohjelman ja GEOSSin (maailmanlaajuinen maanhavainnointijärjestelmä) merenalaista lohkoa ja joka edistää osaltaan yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista 17 päivänä kesäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/56/EY (meristrategiadirektiivi) täytäntöönpanoa.

OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

1 LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Nimi, kotipaikka ja työkieli

1.   Perustetaan Euroopan monitieteinen merenpohjan ja vesipatsaan seurantakeskus eurooppalaisena tutkimusinfrastruktuurikonsortiona (EMSO ERIC) asetuksen (EY) N:o 723/2009 nojalla.

2.   EMSO ERICin sääntömääräinen kotipaikka on Roomassa Italian tasavallan alueella (jäljempänä ’isäntäjäsenvaltio’).

3.   EMSO ERICin työkieli on englanti. Viestinnässä EMSO ERICin isäntäjäsenvaltion kanssa käytetään tarvittaessa isäntäjäsenvaltion virallista kieltä.

2 artikla

Tavoitteet

1.   EMSO ERIC tarjoaa välineitä ja resursseja yleiseurooppalaista merentutkimusta varten sekä koordinoi, tukee ja optimoi niiden käyttöä, jotta resursseista olisi mahdollisimman paljon hyötyä valtamerten seurantayhteisölle. Se optimoi valtamerten seurantaan liittyvien infrastruktuurien ja tietojen käyttöä ja koordinoi ja hallinnoi tavara-, luontois- ja rahasuorituksia sekä henkilöstön lähettämistä. EMSO ERIC integroi olemassa olevat eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat kiinteät valtameriseuranta-asemat helpottaakseen näiden välineiden laajentamisen ja ajantasaistamisen koordinointia ja uusien välineiden suunnittelua ja käyttöönottoa.

2.   EMSO ERIC kiinnittää erityistä huomiota syvänmeren prosesseihin ja vesipatsaiden tutkimukseen ja osallistuu matalien vesien seurantahankkeisiin. EMSO ERIC luo ja pitää yllä yhteyksiä kansainvälisiin valtamerten seurantaan liittyviin hankkeisiin. EMSO ERIC edistää yhteistyötä näillä alueilla. EMSO ERIC edistää ja tukee paikan päällä tehtävän valtamerten seurannan edistyneiden teknologioiden kehittämistä meriluonnonvarojen kestävän hoidon ja suojelun tarpeen mukaisesti.

3.   EMSO ERIC toimii voittoa tavoittelematta. EMSO ERIC voi kuitenkin harjoittaa rajallista taloudellista toimintaa edellyttäen, että tämä toiminta liittyy läheisesti sen päätehtäviin eikä vaaranna niiden suorittamista. EMSO ERIC käyttää tällaisesta rajallisesta taloudellista toiminnasta syntyvät tulot tavoitteidensa edistämiseen.

3 artikla

Tehtävät ja toimet

1.   EMSOn infrastruktuurilla tarkoitetaan EMSO ERICin laitteistoja ja palveluita sekä sellaisia laitteistoja ja palveluja, jotka jäsenet antavat EMSO ERICin käyttöön EMSO-ohjelman toteuttamista varten.

2.   EMSO-ohjelma tarkoittaa toimia, jotka jäsenet suorittavat EMSO ERICin tavoitteiden mukaisesti.

3.   EMSO ERICin tehtävät ovat seuraavat:

a)

EMSO ERICin asemien infrastruktuurin, laitteistojen ja palveluiden samoin kuin kaikkien sellaisten asemien infrastruktuurin, laitteistojen ja palveluiden, jotka jäsenet ovat sen käyttöön asettaneet tehtävien suorittamiseksi EMSO ERICin tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan tasolla, kehittäminen ja asettaminen tiedeyhteisöjen ja muiden asianomaisten sidosryhmien käyttöön, jotta nämä voivat hyödyntää kaikkien Euroopassa sijaitsevien merentutkimusasemien tietoja, infrastruktuuria, laitteistoja ja palveluita;

b)

nykyisten Euroopassa sijaitsevien kiinteäsijaintisten syvänmeren pohjan ja vesipatsaan seuranta-asemien hallinnointi sovittuina ajanjaksoina, jona EMSO ERIC käyttää niitä tarkoituksiinsa, mihin kuuluu myös se, että pätevät eurooppalaiset ja kansainväliset tiedeyhteisöt voivat hyödyntää asemia;

c)

nykyisten Euroopassa sijaitsevien kiinteäsijaintisten syvänmeren pohjan ja vesipatsaan seuranta-asemien toiminnan koordinointi ja tukeminen aikasarjojen jatkuvuuden ja laadun sekä luotettavan tiedonhallinnan edistämiseksi;

d)

EMSO ERICin infrastruktuurin asettaminen pätevien eurooppalaisten ja kansainvälisten tiedeyhteisöjen käyttöön sen jälkeen, kun tiedeyhteisöjen hankkeet on arvioitu tätä tarkoitusta varten, sekä käyttöönasettamisen järkeistäminen;

e)

Euroopan teknologisen johtajuuden tukeminen meriteknologian alalla samoin kuin meren luonnonvarojen kestävän käytön tukeminen teollisuuden ja muiden asianomaisten sidosryhmien kanssa perustettavien kumppanuuksien avulla;

f)

tutkimuksen, koulutuksen ja tiedon levittämisen integrointi. EMSO ERIC toimii eurooppalaisten merentutkimusasemien tutkimus-, koulutus- ja levitystoimien keskeisenä yhteyspisteenä, jotta tutkijat ja muut asianomaiset sidosryhmät voivat tehokkaasti hyödyntää kaikkia Euroopassa sijaitsevia merentutkimusasemia;

g)

yhteyksien luominen kansainvälisiin avomeren seurantaan liittyviin hankkeisiin sekä toimiminen Euroopan edustajana kyseisillä aloilla eri puolilla maailmaa kansainvälisen yhteistyön käynnistämiseksi ja edistämiseksi näillä aloilla sekä

h)

investointien ja toimintarahoituksen synkronointi kansallisten, eurooppalaisten ja kansainvälisten resurssien optimoimiseksi.

4.   Tehtäviä hoitaessaan EMSO ERIC

a)

varmistaa tieteellisten palvelujensa laadun

i.

määrittämällä tieteellisen kokonaisstrategian säännöllisesti päivitettävän pitkän aikavälin strategisen suunnitelman avulla;

ii.

suunnittelemalla tulevia tutkimushankkeita ja arvioimalla sitä, miten tutkimustavoitteet on saavutettu;

iii.

arvioimalla käyttäjien ehdottamia kokeita;

iv.

tarkastelemalla eri asemien tieteellisiä tavoitteita; sekä

v.

koordinoimalla viestintää tiedealan ja muiden käyttäjien kanssa;

b)

mahdollistaa EMSOn infrastruktuurin käytön, johon sisältyy

i.

käyttöedellytysten laatiminen asianomaisen tiedealan käyttäjäyhteisön neuvojen pohjalta;

ii.

Euroopan eri merentutkimusasemien yhdenmukaisen hyödyntämisen takaaminen;

iii.

standardointiin liittyvien kysymysten käsittely sekä instrumenttien kalibrointia ja rekisteröintiä koskevien ohjeiden laatiminen ennalta määriteltyjen vaatimusten mukaisesti;

iv.

syvänmeren pohjaa ja vesipatsasta koskevien pitkän aikavälin tietosarjojen varmistaminen sekä

v.

tietojen säilyttämisen ja niiden käyttämisen koordinointi tieteellistä tutkimusta varten sekä tietojen oikea-aikainen toimittaminen geologisten uhkien varhaisvaroitusjärjestelmään ja operatiiviseen merentutkimukseen;

c)

kehittää valmiuksia tutkijoiden, insinöörien ja käyttäjien koordinoidun koulutuksen edistämiseksi;

d)

edustaa meritutkijayhteisöä;

e)

edistää innovointia ja asiantuntemusta sekä teknologian siirtoa tarjoamalla palveluja ja osallistumalla kumppanuuksiin teollisuuden kanssa;

f)

harjoittaa muuta toimintaa, joka on tarpeen EMSO ERICin velvollisuuksien täyttämiseksi.

2 LUKU

JÄSENYYS

4 artikla

Jäsenyys ja uusien jäsenten hyväksyminen

1.   EMSO ERICin jäseneksi voivat liittyä seuraavat yhteisöt, jotka hyväksyvät tämän perussäännön:

a)

unionin jäsenvaltiot;

b)

assosioituneet maat;

c)

muut kolmannet maat kuin assosioituneet maat;

d)

hallitustenväliset järjestöt.

2.   EMSO ERIC koostuu jäsenistä ja tarkkailijoista. Niiden on noudatettava tämän perussäännön eri osien täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä (jäljempänä ’täytäntöönpanosäännöt’).

3.   Rajoittamatta tämän perussäännön ja näiden täytäntöönpanosääntöjen, jäsenten kokouksen päätösten tai sovellettavien lakien säännöksiä jäsenten on noudatettava seuraavia periaatteita:

a)

niiden on osallistuttava EMSO ERICin toimintaan, erityisesti sen jäsenten kokouksen istuntoihin, joissa niillä on äänioikeus;

b)

ne äänestävät ja tulevat valituksi EMSO ERICin elimiin edustajiensa kautta;

c)

ne voivat ehdottaa jäsenten kokoukselle uusien jäsenten tai tarkkailijoiden hyväksymistä;

d)

ne voivat tutkia EMSO ERICin toimintaan liittyviä selvityksiä, asiakirjoja ja tilikirjoja sekä pyytää ja saada tietoa toiminnan kehityksestä EMSO ERICin toimeenpanevalta komitealta; ja

e)

ne voivat erota EMSO ERICistä tämän perussäännön ehtojen mukaisesti.

4.   Kun on kyse EMSO ERICin jäsenmaan tiettyjen oikeuksien harjoittamisesta ja tiettyjen velvollisuuksien suorittamisesta, jäsentä voi edustaa julkinen taho, alueet mukaan lukien, tai yksityinen taho, joka suorittaa julkisen palvelun tehtävää.

5.   EMSO ERICin jäsen, joka haluaa tulla edustetuksi 4 kohdan mukaisesti, voi nimittää sitä edustavan tahon omien sääntöjensä ja menettelyjensä mukaisesti. Jäsenen on ilmoitettava jäsenten kokoukselle kirjallisesti sitä edustavan tahon vaihtumisesta, sen toimikauden päättymisestä tai edustavalle taholle annettuja oikeuksia tai velvollisuuksia koskevista muutoksista.

6.   Pääjohtajan on pidettävä EMSO ERICin jäsenten saatavilla voimassa olevaa luetteloa edustavista tahoista ja niille annetuista oikeuksista ja velvollisuuksista.

7.   Liitteessä 1 on luettelo EMSO ERICin perustajajäsenistä. Pääjohtaja huolehtii jäsenluettelon päivittämisestä.

8.   EMSO ERICin jäseninä on oltava aina vähintään yksi jäsenvaltio ja kaksi muuta maata, jotka ovat joko jäsenvaltioita tai assosioituneita maita. Jäsenenä olevilla jäsenvaltioilla ja assosioituneilla mailla on yhdessä oltava äänten enemmistö jäsenten kokouksessa. Mikäli jonakin ajankohtana EMSO ERICissä on vain kolme jäsentä, jotka ovat jäsenvaltioita tai assosioituneita maita, ja yksi näistä jäsenvaltioista tai assosioituneista maista ilmoittaa aikovansa erota EMSO ERICistä 6 artiklan nojalla, EMSO ERIC puretaan 29 artiklan mukaisesti.

9.   Mikäli yhden tai useamman jäsenvaltion tai assosioituneen maan eroaminen johtaa siihen, että jäsenvaltioilla tai assosioituneilla mailla ei ole enää yhdessä äänten enemmistöä jäsenten kokouksessa, EMSO ERIC puretaan 29 artiklan mukaisesti, paitsi jos jäsenten kokous laatii erityiset säännöt, joilla varmistetaan, että jäsenvaltioilla ja assosioituneilla mailla on yhdessä äänten enemmistö.

10.   Edellä 4 artiklan 1 kohdassa mainittujen yhteisöjen, jotka haluavat liittyä EMSO ERICin jäseniksi, on lähetettävä jäsenten kokouksen puheenjohtajalle kirjallinen jäsenhakemus englanniksi viimeistään kaksi kuukautta ennen seuraavaa jäsenten kokousta.

11.   Ennen kuin jäsenten kokous tekee virallisen hyväksymispäätöksen, hakijan ja toimeenpanevan komitean nimittämien vähintään kolmen EMSO ERICin jäsenen välillä aloitetaan vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on määrittää hakijan valmiudet osallistua EMSO ERICiin.

12.   Jäsenten kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa hakijalle kirjallisesti hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

EMSO ERICin uuden jäsenen on tunnustettava, että EMSO ERICillä on oikeushenkilön asema ja kaikkein laajin oikeushenkilöille myönnettävä oikeuskelpoisuus kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä ja että siihen sovelletaan perussääntöä ja täytäntöönpanosääntöjä.

5 artikla

Tarkkailijat ja uusien tarkkailijoiden hyväksyminen

1.   Edellä 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhteisö voidaan hyväksyä tarkkailijaksi jäsenten kokouksen päätöksellä määritetyksi ajaksi.

2.   Tarkkailijat voivat osallistua ilman äänioikeutta jäsenten kokouksen istuntoihin ja muihin EMSO ERICin elimiin jäsenten kokouksen päättämien ehtojen mukaisesti. Perussäännössä ja/tai täytäntöönpanosäännöissä määritettyjä tarkkailijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia voidaan muuttaa ilman tarkkailijoiden suostumusta.

3.   Kun on kyse EMSO ERICin tarkkailijamaan tiettyjen oikeuksien harjoittamisesta ja tiettyjen velvollisuuksien suorittamisesta, tarkkailijaa voi edustaa julkinen taho, alueet mukaan lukien, tai yksityinen taho, joka suorittaa julkisen palvelun tehtävää. Tarkkailijan on ilmoitettava jäsenten kokouksen puheenjohtajalle kirjallisesti kaikista edustajaa koskevista muutoksista.

4.   Liitteessä 2 on luettelo EMSO ERICin tarkkailijoista. Pääjohtaja huolehtii luettelon pitämisestä ajan tasalla.

5.   Jäsenvaltioiden, assosioituneiden maiden, muiden kolmansien maiden kuin assosioituneiden maiden ja hallitustenväliset järjestöjen, jotka haluavat liittyä EMSO ERICin tarkkailijoiksi, on lähetettävä tarkkailijaksi pääsyä koskeva kirjallinen pyyntö englanniksi jäsenten kokouksen puheenjohtajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen seuraavaa jäsenten kokousta.

6.   Jäsenten kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa hakijalle kirjallisesti hyväksymisestä ja siihen liittyvistä ehdoista tai hylkäämisestä. EMSO ERICin tarkkailijan on tunnustettava, että EMSO ERICillä on oikeushenkilön asema ja oikeuskelpoisuus ja että siihen sovelletaan perussääntöä ja sen täytäntöönpanosääntöjä.

6 artikla

Jäsenten ja tarkkailijoiden eroaminen

1.   EMSO ERICin jäsen tai tarkkailija voi erota EMSO ERICistä kahden vuoden kuluttua perustamisvaiheen päättymisestä varainhoitovuoden lopussa kirjallisella ilmoituksella, joka on lähetettävä jäsenten kokouksen puheenjohtajalle vähintään vuosi ennen ehdotettua eroamispäivää.

2.   Jäsenten kokouksen on kirjattava jäsenen tai tarkkailijan ero sekä sen seuraukset EMSO ERICille kirjallisesti.

3.   EMSO ERICin jäsenellä tai tarkkailijalla, joka lakkaa tavalla tai toisella olemasta EMSO ERICin jäsen tai tarkkailija, ei ole oikeutta vaatia takaisin EMSO ERICille suorittamaansa rahoitusosuutta, ja sen on suoritettava kaikki rahoitusosuudet, jotka erääntyivät sen ollessa EMSO ERICin jäsen tai tarkkailija.

4.   Jäsenten kokous päättää, onko eroavalla jäsenellä tai tarkkailijalla oikeus johonkin rahasummaan eroamisen yhteydessä. Jos jäsenellä tai tarkkailijalla on tällainen oikeus, jäsenten kokous määrittää jäsenen tai tarkkailijan oikeuksien ja velvollisuuksien arvon sinä päivänä, jolloin jäsen tai tarkkailija ei enää kuulu EMSO ERICiin.

5.   Jäsenen tai tarkkailijan oikeutetut vaateet eroamisen yhteydessä eivät voi missään tapauksessa ylittää sen viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana suorittamaa rahoitusosuutta.

7 artikla

Jäsenyyden tai tarkkailijan aseman purkaminen

1.   Jäsenyys tai tarkkailijan asema voidaan purkaa, jos jäsen tai tarkkailija on rikkonut vakavasti yhtä tai useampaa tämän perussäännön mukaista velvollisuuttaan eikä ole korjannut tilannetta 30 päivän kuluessa saatuaan asiasta kirjallisen huomautuksen tai jos se aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavaa häiriötä EMSO ERICin toiminnalle jäsenten kokouksen mukaan.

2.   Jäsenten kokous tekee päätöksen jäsenyyden tai tarkkailijan aseman purkamisesta sen jälkeen, kun asianomaiselle jäsenelle tai tarkkailijalle on annettu mahdollisuus valittaa päätöksestä ja esittää perustelunsa jäsenten kokoukselle.

3.   Jäsenten kokous päättää, onko jäsenellä tai tarkkailijalla oikeus johonkin rahasummaan jäsenyyden tai tarkkailijan aseman purkamisen yhteydessä edellä mainittujen 6 artiklan sääntöjen ja menettelyjen nojalla.

3 LUKU

JÄSENTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

8 artikla

Äänioikeus

Jokaisella EMSO ERICin jäsenellä on yksi ääni jäsenten kokouksessa.

9 artikla

Rahoitusosuudet

1.   Jäsenten on maksettava EMSO ERICille rahoitusosuuksia EMSO ERICin tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavien resurssien hankkimiseksi ja sen taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi. EMSO ERICin jäsenten rahoitusosuudet voidaan jakaa (i) rahasuorituksiin; ja (ii) luontoissuorituksiin.

2.   EMSO ERICin jäsenten ensimmäiset rahasuoritukset ilmoitetaan liitteissä 3 ja 4. EMSO ERICin kolmannen toimintavuoden jälkeen jäsenten kokous päättää jäsenten vähimmäisrahoitusosuuden kunakin toimintavuotena vuosittain kaksi vuotta etukäteen, eli vuonna n tehtyjä päätöksiä sovelletaan vuonna n+2. Tämä ei koske jäsenten perustamisvaiheessa suorittamia ensimmäisiä rahoitusosuuksia. Liitteessä 3 ilmoitetaan kiinteään rahoitukseen perustuvat neljännen ja viidennen vuoden alustavat, arvioidut rahoitusosuudet, jotka on tarkistettava kestävyyden varmistamiseksi.

3.   Jokaisen tarkkailijan on maksettava vuosittainen rahasuoritus EMSO ERICille. Tarkkailijoiden ensimmäiset rahasuoritukset ilmoitetaan liitteessä 3. EMSO ERICin kolmannen toimintavuoden jälkeen jäsenten kokous päättää tarkkailijoiden vähimmäisrahoitusosuuden kunakin toimintavuotena vuosittain kaksi vuotta etukäteen (eli vuonna n tehtyjä päätöksiä sovelletaan vuonna n+2). Tämä ei koske tarkkailijoiden ensimmäisiä rahoitusosuuksia. Liitteessä 3 ilmoitetaan kiinteään rahoitukseen perustuvat neljännen ja viidennen vuoden alustavat, arvioidut rahoitusosuudet, jotka on tarkistettava kestävyyden varmistamiseksi.

4.   Kaikki rahasuoritukset maksetaan euroina (EUR). Jos jäsenen alkuperämaan valuutta ei ole euro, valuutta muunnetaan euroiksi käyttämällä euron viitekursseja, jotka Euroopan keskuspankki on julkaissut Frankfurt am Mainissa Saksassa kalenterivuoden ensimmäisenä päivänä klo 11 paikallista aikaa.

5.   Jäsenten kokous arvioi kunkin 17 artiklan 1 kohdassa määritetyn varainhoitovuoden alussa kunkin jäsenen edellisen vuoden aikana EMSO ERICille tekemien luontoissuoritusten rahallisen arvon täytäntöönpanosäännöissä määritettyjen arviointikriteerien mukaisesti. Luontoissuoritusten rahallinen arvo ilmaistaan euroissa.

6.   Jäsenten kokous sopii luontoissuorituksille annetuista arvoista pääjohtajan suositusten mukaisesti. Nämä arvot lisätään samana ajanjaksona tehtyjen rahasuoritusten määrään, jotta voidaan laskea (i) kyseisenä vuonna tehtyjen raha- ja luontoissuoritusten kokonaismäärä; ja (ii) kunkin jäsenen osuus kaikista suoritetuista rahoitusosuuksista.

7.   Luontoissuoritusten omistukseen liittyvistä kysymyksistä sovitaan erikseen asianomaisen jäsenen tai tarkkailijan ja EMSO ERICin välillä tehtävässä sopimuksessa jäsenten kokouksen päätöksen mukaisesti.

10 artikla

Vastuu ja vakuutussuoja

1.   EMSO ERIC vastaa veloistaan.

2.   Jäsenten vastuu EMSO ERICin veloista rajoittuu kunkin jäsenen rahoitusosuuden arvoon.

3.   EMSO ERIC hankkii tarvittavan vakuutussuojan ja ylläpitää sitä EMSO ERICin perustamiseen ja toimintaan liittyvien riskien kattamiseksi.

4 LUKU

EMSO ERICIN HALLINTO JA JOHTO

11 artikla

Hallintoelimet ja operatiivinen taso

1.   EMSO ERICin hallintorakenteeseen kuuluvat seuraavat elimet:

a)

jäsenten kokous;

b)

toimeenpaneva komitea;

c)

pääjohtaja; ja

d)

tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea.

2.   Jäsenten kokous voi perustaa tiettyjä tarpeita varten neuvoa-antavia elimiä, jotka neuvovat jäsenten kokousta. Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea perustetaan 15 artiklan mukaisesti. Muita neuvoa-antavia komiteoita voidaan perustaa jäsenten kokouksen päätöksellä.

3.   EMSO ERICin operatiivista toimintaa suorittavat alueelliset työryhmät, jotka koostuvat yhteen tai useampaan alueelliseen tieteelliseen laitokseen, jotka voivat sijaita yhdessä tai useammassa maassa, kuuluvasta henkilökunnasta.

4.   Alueelliset työryhmät vastaavat alueellisten välineiden eli tietyllä alueella sijaitsevien EMSO ERICin välineiden käyttämisestä (seuranta-asemien infrastruktuuri, laitteistot ja varusteet sekä muut resurssit ja palvelut).

5.   Palvelusta vastaavat palveluryhmät eli yhdessä tai useammassa maassa sijaitsevat hajautetut organisaatioyksiköt, jotka huolehtivat monialaisista erityistoimista (esimerkiksi tekniikka, viestintä, tiedotus).

6.   Jäsenten kokous perustaa alueelliset työryhmät ja palveluryhmät, ja niillä on edustus toimeenpanevassa komiteassa.

12 artikla

Jäsenten kokous

1.   Jäsenten kokous on EMSO ERICin korkein päätöksentekoelin, ja se koostuu kaikkien jäsenten edustajista, jotka on valtuutettu asianmukaisesti jäsenten kokouksen puheenjohtajalle osoitetulla kirjeellä. Jokaisella edustajalla voi olla yksi tai useampi neuvonantaja täytäntöönpanosäännöissä määritettyjen ehtojen mukaisesti. Edustajat nimitetään enintään kolmen vuoden ajanjaksoksi (joka voidaan uusia pyynnöstä), jonka asianomainen jäsen voi kumota jäsenten kokouksen puheenjohtajalle osoitetulla kirjeellä.

2.   Jäsenten kokous

a)

hyväksyy täytäntöönpanosäännöt ja muuttaa niitä perussäännön ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti;

b)

hyväksyy pääjohtajan laatimat toimintakertomukset ja tilinpäätökset;

c)

valvoo ja arvioi EMSO ERICin muiden elinten työtä;

d)

päättää EMSO ERICin jäsenyydestä, mukaan lukien uusien jäsenten ja tarkkailijoiden hyväksyminen, jäsenten ja tarkkailijoiden eroaminen ja jäsenyyden ja tarkkailijan aseman purkaminen;

e)

päättää jäsenten ja tarkkailijoiden vuotuisista vähimmäisrahoitusosuuksista;

f)

kohdentaa saadut varat;

g)

päättää avoimista työpaikoista tai henkilöstön tilapäisestä siirtämisestä;

h)

nimittää ja erottaa pääjohtajan;

i)

valitsee ja erottaa puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan;

j)

perustaa tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean ja muut neuvoa-antavat elimet;

k)

antaa pääjohtajalle strategista ohjausta;

l)

tarkastelee kaikkia jäsenten esittämiä asioita, jotka liittyvät EMSO ERICiin tai sen toimintaan;

m)

hyväksyy rahoitusosuuksien suuruuden ja mukauttaa sitä 9 artiklan mukaisesti;

n)

päättää perussääntöä koskevista muutosehdotuksista 20 artiklan mukaisesti; ja

o)

päättää muista asioista perussäännön ja täytäntöönpanosääntöjen mukaisesti.

3.   Jäsenten kokous hyväksyy toisessa istunnossaan pitkän aikavälin strategisen suunnitelman, jonka pääjohtaja laatii yhteistyössä toimeenpanevan komitean kanssa. Pitkän aikavälin strategisessa suunnitelmassa määritetään EMSO ERICin tieteellinen kokonaisstrategia. Jäsenten kokous hyväksyy pitkän aikavälin strategiseen suunnitelmaan tehtävät vuosittaiset päivitykset.

4.   EMSO ERICin jokainen jäsen osallistuu jäsenten kokouksen istuntoihin ja äänestää yhden edustajan kautta.

5.   Jäsenten kokouksen istunto on päätösvaltainen, jos kaksi kolmannesta jäsenistä osallistuu istuntoon.

6.   Jäsenten kokouksen istunnot ovat joko sääntömääräisiä tai ylimääräisiä istuntoja. Sääntömääräisiä istuntoja pidetään vähintään kaksi kertaa vuodessa täytäntöönpanosäännöissä sovittuina ajankohtina, ja yksi näistä istunnoista on pidettävä viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun edellisen varainhoitovuoden tilinpäätökset on lähetetty jäsenille. Kaikki muut istunnot ovat ylimääräisiä istuntoja. Jäsenten kokouksen puheenjohtaja voi päättää ylimääräisen istunnon koolle kutsumisesta milloin tahansa jäsenille annetun vähintään 14 päivän ilmoitusajan jälkeen tai jos hän saa kirjallisen pyynnön ylimääräisen istunnon pitämisestä pääjohtajalta tai vähintään neljäsosalta jäsenistä.

7.   Jäsenten kokous valitsee jäsenten kokouksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin jäsentensä joukosta äänestäjien kahden kolmasosan enemmistöllä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat tehtävässään kolme vuotta, ja kumpikin voi tulla valituksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi.

8.   Puheenjohtaja vastaa kaikkien jäsenten kokouksen istuntojen ohjaamisesta ja johtamisesta tämän perussäännön, täytäntöönpanosääntöjen ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Sihteeri avustaa puheenjohtajaa kaikkien istuntojen aikana ja istuntojen pöytäkirjojen laatimisessa.

9.   Mikäli puheenjohtaja ei pääse osallistumaan jäsenten kokouksen istuntoon, varapuheenjohtaja toimii hänen sijaisenaan. Mikäli puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja eivät kumpikaan pääse osallistumaan istuntoon, jäsenten kokous valitsee yhden istuntoon osallistuvan jäsenen edustajan puheenjohtajan tehtävään.

10.   Jäsenten kokouksen päätöslauselmat hyväksytään yleensä istuntoon osallistuvien jäsenten yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, lukuun ottamatta asioita, joiden osalta perussäännössä tai täytäntöönpanosäännöissä säädetään, että päätöslauselman hyväksymiseen tarvitaan istuntoon osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan ääntenenemmistö; näihin asioihin kuuluvat tätä perussääntöä koskevat muutosehdotukset, EMSO ERICin toimiajan pidennys ja EMSO ERICin purkaminen.

11.   Jäsenten kokouksen istuntoihin saavat osallistua vain jäsenten ja tarkkailijoiden edustajat ja neuvonantajat sekä toimeenpaneva komitea. Jäsenten ja tarkkailijoiden neuvonantajien osallistuminen voidaan kuitenkin kieltää jäsenten kokouksen päätöslauselmalla tapauskohtaisesti.

12.   Tarkkailijat saavat osallistua jäsenten kokouksen istuntoihin ilman äänioikeutta.

13 artikla

Pääjohtaja

1.   Jäsenten kokous nimittää pääjohtajan enintään kolmeksi vuodeksi, ja hänet voidaan valita uudelleen yhdeksi kaudeksi. Pääjohtajan nimittämisestä ja erottamisesta päätetään jäsenten kokouksen istuntoon osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä.

2.   Pääjohtaja on EMSO ERICin toimitusjohtaja ja laillinen edustaja.

3.   Pääjohtaja vastaa jäsenten kokouksen yhdessä toimeenpanevan komitean kanssa hyväksymien päätösten ja ohjelmien valmistelusta ja täytäntöönpanosta. Pääjohtajaa avustavat tehtävien hoitamisessa keskushallintoyksikön henkilöstö ja toimeenpaneva komitea.

4.   Pääjohtaja laatii pitkän aikavälin strategisen suunnitelman, joka jätetään toimeenpanevan komitean kuulemisen jälkeen jäsenten kokouksen hyväksyttäväksi sen toisessa istunnossa. Pitkän aikavälin strategista suunnitelmaa ajantasaistetaan vuosittain.

5.   Pääjohtaja panee täytäntöön jäsenten kokouksen hyväksymät strategiat, päätökset ja toimintaperiaatteet ja

a)

valvoo EMSO ERICin toimintaa;

b)

varmistaa yhteistyön niiden yhteisöjen kanssa, jotka tarjoavat EMSOn infrastruktuurin;

c)

jättää hyväksyttäväksi EMSO ERICin vuotuiset työohjelmat, joihin kuuluvat arviot tarvittavista resursseista, kuten henkilöstöstä, suoritettavista toimista sekä asiaan liittyvästä henkilöstöhallintopolitiikasta;

d)

panee täytäntöön vuotuisen talousarvion;

e)

laatii muita selvityksiä tai lausuntoja jäsenten kokouksen pyynnöstä;

f)

varmistaa moitteettoman hallinnan ja sisäisen varainhoidon valvontajärjestelmän;

g)

laatii täytäntöönpanosäännöt ja pitkän aikavälin strategisen suunnitelman, ja

h)

valitsee keskushallintoyksikön henkilöstön.

6.   Pääjohtaja tekee kaikki tarvittavat vuotuisen työohjelman täytäntöönpanoa ja EMSO ERICin päivittäistä hallintoa ja johtamista koskevat päätökset.

7.   Pääjohtaja lähettää jäsenten kokoukselle jokaisen varainhoitovuoden alussa ja viimeistään kaksi kuukautta ennen jäsenten kokouksen sääntömääräistä kokousta

a)

edellisen vuoden tilinpäätökset;

b)

seuraavan varainhoitovuoden tieteellisen ohjelman ja talousarvion, jossa ovat kaikki tulo- ja menoerät tai vähintään niiden arviot taseen muodossa;

c)

monivuotisen ohjelman, alustavat talousarviot ja niiden päivitykset; ja

d)

edellisen vuoden toimintakertomuksen.

8.   Pääjohtaja edustaa EMSO ERICiä kansainvälisissä kokouksissa, hankkeissa ja aloitteissa. Tämä ei estä jäsenten kansallista edustusta.

14 artikla

Toimeenpaneva komitea

1.   Toimeenpaneva komitea neuvoo pääjohtajaa tämän tehtävien suorittamisessa infrastruktuuripalvelujen yhtenäisyyden ja vakauden varmistamiseksi, ja sillä on yksi edustaja jokaisessa EMSO ERICin alueellisessa työryhmässä ja yksi henkilö kunkin EMSO ERICin palveluryhmän vastuuhenkilönä. Pääjohtaja ehdottaa kutakin tällaista toimeenpanevan komitean jäsentä jäsenten kokoukselle kunkin alueellisen työryhmän ja palveluryhmän esityksen mukaisesti, ja jäsenten kokous vahvistaa heidän nimittämisensä istuntoon osallistuvien jäsenten yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.

2.   Jäsenten kokouksen puheenjohtaja tai hänen poissa ollessaan varapuheenjohtaja voi osallistua toimeenpanevan komitean istuntoihin tarkkailijana.

3.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja voi osallistua toimeenpanevan komitean istuntoihin tarkkailijana.

15 artikla

Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea

1.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean on annettava lausuntoja kaikista tieteellisistä, teknisistä ja eettisistä asioista, jotka saattavat vaikuttaa EMSO ERICin tekemään työhön, mukaan lukien sellaiset tieteelliset, tekniset ja eettiset asiat, jotka liittyvät EMSO ERICin maineeseen ja tutkimuskäyttäjien ja toiminnallisten käyttäjien pääsyyn sen tietoihin.

2.   Jäsenten kokous voi pyytää tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavaa komiteaa tarkastelemaan ongelmia, jotka sen pitää ratkaista, ja tekemään niistä suosituksia. Jäsenten kokouksen määrittämä tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean tehtävänkuvaus on täytäntöönpanosäännöissä. Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea antaa suosituksia EMSO ERICin tieteellisistä, teknisistä ja eettisistä asioista ja suunnasta, ottaen huomioon erityisesti eurooppalaisen ja kansainvälisen asiayhteyden.

3.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea koostuu parittomasta määrästä riippumattomia asiantuntijoita, joista yksi nimitetään puheenjohtajaksi jäsenten kokouksessa äänestävien jäsenten kahden kolmasosan enemmistöllä. Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean jäsenet nimitetään kahdeksi vuodeksi, ja kausi voidaan uusia kaksi kertaa peräkkäin saman ajanjakson aikana, jos jäsenten kokous hyväksyy kauden uusinnan.

4.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean ensimmäiset jäsenet nimitetään ensimmäisessä jäsenten kokouksessa. Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean ensimmäisten jäsenten nimittämisen jälkeen jäsenten kokous nimittää uudet jäsenet täytäntöönpanosäännöissä kuvaillun menettelyn mukaisesti.

5.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea kokoontuu tarpeen mukaan ja vähintään kerran vuodessa. Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja kutsuu komitean istunnot koolle.

6.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean päätöslauselmat hyväksytään istuntoon osallistuvien jäsenten yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.

7.   Pääjohtaja voi osallistua tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean istuntoihin tarkkailijana.

8.   EMSO ERICin jäsenet voivat kutsusta osallistua tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean istuntoihin tarkkailijana.

5 LUKU

VARAINHOITO

16 artikla

EMSO ERICin varat

1.   EMSO ERICin varat koostuvat seuraavista:

a)

jäseniltä ja tarkkailijoilta saatavat vuosittaiset raha- ja luontoissuoritukset;

b)

jäseniltä ja tarkkailijoilta saatavat vapaaehtoiset rahoitusosuudet;

c)

EMSO ERICin kolmansille osapuolille suorittamista palveluista saatavat tulot;

d)

EMSO ERICin omistamien ja/tai lisensoimien immateriaalioikeuksien hyödyntämisestä kolmansilta osapuolilta saatavat tulot; ja

e)

apurahat ja muut varat jäsenten kokouksen hyväksymien rajojen ja ehtojen mukaisesti.

17 artikla

Talousarvioperiaatteet, tilinpäätös ja -tarkastus

1.   EMSO ERICin varainhoitovuosi alkaa kunakin vuonna 1. tammikuuta ja päättyy 31. joulukuuta.

2.   EMSO ERICin kaikki tulo- ja menoerät on sisällytettävä arvioihin, jotka on laadittava kutakin varainhoitovuotta varten, ja ne on esitettävä talousarviossa.

3.   Jäsenten kokouksen on varmistettava, että rahoitusosuudet käytetään moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti.

4.   Talousarvion laatimisessa ja toteuttamisessa sekä tilinpäätöksen esittämisessä noudatetaan avoimuusperiaatetta.

5.   EMSO ERICin tilinpäätökseen on liitettävä selvitys edellisen varainhoitovuoden talousarvio- ja varainhallinnosta.

6.   EMSO ERICiin sovelletaan tilinpäätöksen laatimista, ilmoittamista, tarkastamista ja julkistamista koskevia sovellettavan lainsäädännön vaatimuksia.

18 artikla

Verot

1.   Neuvoston direktiivin 2006/112/EY (1) 143 artiklan 1 kohdan g alakohtaan ja 151 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvat ja neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 282/2011 (2) 50 ja 51 artiklan mukaiset vapautukset arvonlisäverosta rajoitetaan sellaisiin EMSO ERICin ja sen jäsenten tekemiin hankintoihin, jotka on tarkoitettu EMSO ERICin viralliseen ja yksinomaiseen käyttöön ja jotka on tehty yksinomaan EMSO ERICin toimintaperiaatteiden mukaista voittoa tavoittelematonta toimintaa varten. Vapautukset arvonlisäverosta rajoitetaan ostoihin, joiden arvo on yli 300 euroa. Neuvoston direktiivin 2008/118/EY (3) 12 artiklaan perustuvat vapautukset valmisteverosta rajoitetaan sellaisiin EMSO ERICin tekemiin hankintoihin, jotka on tarkoitettu EMSO ERICin viralliseen ja yksinomaiseen käyttöön, jotka on tehty yksinomaan EMSO ERICin toimintaperiaatteiden mukaista voittoa tavoittelematonta toimintaa varten ja joiden arvo on yli 300 euroa.

2.   EMSO ERICin on kirjattava taloudelliseen toimintaansa liittyvät menot ja tulot erikseen, ja sen on laskutettava markkinahinta tällaisesta toiminnasta tai, jos sitä ei voida määrittää, täydet kustannukset lisättynä kohtuullisella marginaalilla. Tällainen toiminta ei kuulu verovapautusten piiriin.

6 LUKU

RAPORTOINTI KOMISSIOLLE

19 artikla

Raportointi komissiolle

1.   Pääjohtaja laatii yhteistyössä EMSO ERICin toimeenpanevan komitean kanssa vuosikertomuksen, joka käsittää erityisesti sen toiminnan tieteelliset, operatiiviset ja rahoitusta koskevat näkökohdat. Jäsenten kokouksen on hyväksyttävä kertomus, ja se on toimitettava komissiolle ja asiaankuuluville viranomaisille kuuden kuukauden kuluessa vastaavan varainhoitovuoden päättymisestä. Kertomus julkaistaan.

2.   EMSO ERICin ja asianomaisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista seikoista, jotka uhkaavat vaarantaa vakavasti EMSO ERICin olemassaoloa tai sen tehtävien suorittamista tai estää sitä täyttämästä asetuksessa (EY) N:o 723/2009 säädettyjä vaatimuksia.

20 artikla

Perussäännön muuttaminen

1.   Jäsenten kokouksen hyväksymät perussäännön muuttamista koskevat ehdotukset on toimitettava komissiolle asetuksen (EY) N:o 723/2009 11 artiklan mukaisesti.

2.   Pääjohtaja huolehtii perussäännön pitämisestä ajan tasalla. Perussäännön on oltava saatavilla EMSO ERICin verkkosivustolla ja sen sääntömääräisessä kotipaikassa.

7 LUKU

TOIMINTAPERIAATTEET

21 artikla

Immateriaalioikeudet

1.   Immateriaalioikeuksilla tarkoitetaan maailman henkisen omaisuuden järjestön perustamisesta Tukholmassa 14 päivänä heinäkuuta 1967 tehdyn yleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti määriteltyä henkistä omaisuutta.

2.   Kaikki EMSO ERICin luomat, hankkimat tai kehittämät immateriaalioikeudet ovat täysimääräisesti EMSO ERICin omaisuutta.

3.   Jäsenten kokous määrittää EMSO ERICin immateriaalioikeuksien tunnistamista, suojaa, hallinnointia ja ylläpitoa koskevat EMSO ERICin toimintalinjat, näiden oikeuksien käyttömahdollisuudet mukaan luettuina, kuten EMSO ERICin täytäntöönpanosäännöissä on määritelty.

4.   Pääjohtaja esittää toimeenpanevaa komiteaa kuullen kustannusten täysimääräiseen kattamiseen perustuvat hinnoitteluperiaatteet, jotka jäsenten kokous hyväksyy.

5.   Immateriaalioikeuksiin liittyvissä kysymyksissä jäsenten ja EMSO ERICin välisiin suhteisiin sovelletaan jäsenten ja tarkkailijoiden kansallista lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia, joiden osapuolia jäsenet ja tarkkailijat ovat.

6.   Tämän perussäännön määräykset ja täytäntöönpanosäännöt eivät vaikuta jäsenten ja tarkkailijoiden jo olemassa oleviin immateriaalioikeuksiin.

22 artikla

Käyttöoikeudet ja tietojen levittäminen

1.   EMSO ERICin tuottamien tietojen hyödyntäminen on aina kun mahdollista ja ottaen huomioon mahdolliset kolmannen osapuolen lisenssit ja kaikki jo olemassa olevat järjestelyt maksutonta ja avoinna kaikille tutkimuslaitosten jäsenille ja muille sidosryhmille. EMSO ERICin infrastruktuuria voivat lisäksi hyödyntää pätevät eurooppalaiset ja kansainväliset tiedeyhteisöt, joiden hankkeet arvioidaan tätä tarkoitusta varten. EMSO ERIC käyttää valintaperusteita, jotka laaditaan asianmukaisen tiedealan käyttäjäyhteisön neuvojen pohjalta. Tietojen keruuseen ja käyttöön sovelletaan asianomaisia lakisääteisiä tietosuojasäännöksiä.

2.   EMSO ERIC voi jakaa kerättyä tietoa muille kuin 1 kohdassa tarkoitetuille käyttäjille maksua vastaan. Maksut lasketaan EMSO ERICin infrastruktuurin käytön kyseisen käyttäjän osuuden kokonaiskustannusten perusteella direktiivin 2003/4/EY, INSPIRE-direktiivin (2007/2/EY) ja muun sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Edellä mainittua maksuvelvoitetta ei sovelleta luetteloon tutustumista koskeviin pyyntöihin, ja muissa pyynnöissä se ei saa olla kohtuuton.

3.   Jos EMSO ERICin tuottamaa tietoa jaetaan kolmansille osapuolille 1 ja 2 kohtien mukaisesti, kaikki tietoihin liittyvät oikeudet ja omistusoikeudet säilyvät EMSO ERICillä.

4.   Jäsenten on toteutettava kohtuulliset toimet toimiakseen vierailevien tutkijoiden, insinöörien ja teknikoiden isäntänä sellaisten kumppaneiden kanssa harjoitettavan yhteistyön puitteissa, jotka osallistuvat suoraan EMSO ERICin toimiin laboratorioissaan.

5.   EMSO ERICin käyttäjiä kehotetaan julkaisemaan tuloksensa vertaisarvioituina tieteellisinä julkaisuina ja esittämään ne tieteellisissä konferensseissa sekä muiden, laajemmalle yleisölle suunnattujen tiedotusvälineiden kautta muun muassa suurelle yleisölle, lehdistölle, kansalaisryhmille ja oppilaitoksille.

6.   EMSO ERIC kehittää lisäarvoa tuovia tietotuotteita laajalle joukolle yksityisiä ja julkisia käyttäjiä, tarkoituksenaan kehittää tuotteita sidosryhmien tarpeisiin sopiviksi.

23 artikla

Tieteelliset arviointiperiaatteet

1.   Tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antava komitea tekee EMSO ERICin toiminnan vuosittaisen tieteellisen arvioinnin. Arviointikertomus jätetään jäsenten kokouksen hyväksyttäväksi.

2.   Jäsenten kokouksen nimittämä työryhmä, joka koostuu tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean ehdottamista riippumattomista asiantuntijoista, tekee viiden vuoden välein katsauksen EMSO ERICin toimintaan.

24 artikla

Työhönotto

1.   EMSO ERIC on yhtäläiset mahdollisuudet tarjoava työnantaja. EMSO ERICin avoimia työpaikkoja hakeviin henkilöihin sovellettavien valintamenettelyjen on oltava läpinäkyviä ja syrjimättömiä ja niissä on kunnioitettava yhtäläisiä mahdollisuuksia.

2.   Työsopimusten on noudatettava sen maan kansallista lainsäädäntöä ja määräyksiä, jossa henkilöstö harjoittaa toimintaansa.

3.   Kukin jäsen helpottaa kansallisen lainsäädännön vaatimuksia noudattaen lainkäyttövaltansa rajoissa EMSO ERICin tehtäviin osallistuvien jäsenten kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä siirtymistä ja asumista.

25 artikla

Hankintamenettelyt

1.   EMSO ERICin julkisissa hankinnoissa noudatetaan avoimuuden, yhdenvertaisen kohtelun, syrjimättömyyden ja avoimen kilpailun periaatteita.

2.   Hankintamenettelyjä koskevat periaatteet määritetään yksityiskohtaisesti täytäntöönpanosäännöissä.

26 artikla

Eettiset toimintaperiaatteet

Jäsenten kokous hyväksyy eettiset toimintaperiaatteet tieteellisten, teknisten ja eettisten asioiden neuvoa-antavan komitean suosituksesta.

27 artikla

EMSO ERICin toimintaperiaatteiden valmistelu, täytäntöönpano ja ajantasaistaminen

1.   Pääjohtaja laatii tässä luvussa määritettyjä toimintaperiaatteita ja niiden ajantasaistamista koskevat ehdotukset jäsenten kokoukselle yhteistyössä toimeenpanevan komitean kanssa ja panee toimintaperiaatteet täytäntöön.

2.   Pääjohtaja ja jäsenet voivat ehdottaa muutoksia toimintaperiaatteisiin. Jäsenten kokous tarkastelee kutakin muutosehdotusta, ja jos se hyväksyy sen, se panee muutetun toimintaperiaatteen täytäntöön.

8 LUKU

TOIMIAIKA, PURKAMINEN JA RIITOJEN RATKAISU

28 artikla

Toimiaika

1.   EMSO ERIC perustetaan toimintakaudeksi, joka päättyy 31. joulukuuta 2024, ja se voi jatkaa toimintaansa kyseisen ajankohdan jälkeen jäsenten kokouksen päätöksellä.

2.   EMSO ERICin työ jaetaan kahteen vaiheeseen:

a)

Kolmen vuoden perustamisvaiheeseen kuuluu teknisen perusinfrastruktuurin perustaminen, organisaation henkilöstön valinta ja eri puolilla Eurooppaa sijaitsevien olemassa olevien kiinteiden merenalaisten infrastruktuurien integrointi.

b)

Kun perustamisvaihe on saatu päätökseen ja se on arvioitu, pannaan toimeen muita toimia, joilla pyritään EMSO ERICin tavoitteisiin laajemmassa mittakaavassa ja pitkällä aikavälillä.

29 artikla

Purkamismenettely

1.   EMSO ERIC voidaan purkaa jäsenten kokousten päätöksellä.

2.   Pääjohtaja ilmoittaa EMSO ERICin purkamista koskevasta päätöksestä ja purkamismenettelyn päättymisestä neuvoston asetuksen (EY) N:o 723/2009 16 artiklan mukaisesti.

3.   Mahdolliset EMSO ERICin velkojen maksamisen jälkeen jäljellä olevat varat jaetaan jäsenten kesken suhteessa niiden EMSO ERICille suorittamien rahoitusosuuksien kokonaismäärään purkamisen ajankohtana.

4.   EMSO ERIC lakkaa olemasta päivänä, jona komissio julkaisee asiasta ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

5.   Jos EMSO ERIC ei kykene maksamaan velkojaan, sen on ilmoitettava tästä välittömästi Euroopan komissiolle asetuksen (EY) N:o 723/2009 16 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

30 artikla

Sovellettava lainsäädäntö

EMSO ERICin perustamiseen ja sisäiseen toimintaan sovelletaan

a)

unionin lainsäädäntöä ja varsinkin eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta kehyksestä 25 päivänä kesäkuuta 2009 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 723/2009;

b)

isäntäjäsenvaltion lainsäädäntöä asioissa, joihin ei sovelleta a alakohdassa tarkoitettuja säädöksiä tai joihin sovelletaan kyseisiä säädöksiä vain osittain;

c)

tätä perussääntöä ja sen täytäntöönpanosääntöjä.

31 artikla

Riidat

1.   Mikäli jäsenten välille syntyy perussäännöstä johtuvia tai siihen liittyviä riitoja tai erimielisyyksiä, jotka koskevat mm. EMSO ERICin toimintaa tai suorituskykyä tai jäsenille perussäännön mukaisesti kuuluvien velvoitteiden noudattamista, jäsenten kokous kokoontuu mahdollisimman pian neuvottelemaan vilpittömässä mielessä ja pyrkii ratkaisemaan erimielisyyden.

2.   Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista EMSO ERICiin liittyvät jäsenten väliset riidat, jäsenten ja EMSO ERICin väliset riidat sekä kaikki riidat, joissa unioni on osapuolena.

3.   EMSO ERICin ja kolmansien osapuolten välisiin riitoihin sovelletaan tuomioistuinten toimivaltaa koskevaa unionin lainsäädäntöä. Tapauksissa, jotka eivät kuulu unionin lainsäädännön soveltamisalaan, riitojen ratkaisemiseen käytettävä toimivalta määritetään isäntäjäsenvaltion lainsäädännön perusteella.


(1)  EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1.

(2)  EUVL L 77, 23.3.2011, s. 1.

(3)  EUVL L 9, 14.1.2009, s. 12.


LIITE 1

Jäsenluettelo

Irlanti

Kreikan tasavalta

Espanjan kuningaskunta

Ranskan tasavalta

Italian tasavalta

Portugalin tasavalta

Romania

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta


LIITE 2

Tarkkailijoiden luettelo

 


LIITE 3

Jäsenten ja tarkkailijoiden rahasuoritukset perustamisvaiheessa ja seuraavia kahta vuotta koskevat alustavat arviot

1.

EMSO ERICin kolmena ensimmäisenä toimintavuotena jäsenten ja tarkkailijoiden rahasuoritukset ovat seuraavat, lukuun ottamatta isäntäjäsenvaltiota:

Jäsenet:

 

Vuosi 1: 15 000 euroa

 

Vuosi 2: 20 000 euroa

 

Vuosi 3: 35 000 euroa

Tarkkailijat:

 

Vuosi 1: 5 000 euroa

 

Vuosi 2: 5 000 euroa

 

Vuosi 3: 10 000 euroa

2.

Kiinteään rahoitukseen perustuvat alustavat arviot seuraaville kahdelle vuodelle ovat seuraavat:

Jäsenet:

 

Vuosi 4: 35 000 euroa

 

Vuosi 5: 35 000 euroa

Tarkkailijat:

 

Vuosi 4: 10 000 euroa

 

Vuosi 5: 10 000 euroa


LIITE 4

Isäntäjäsenvaltion rahasuoritukset perustamisvaiheessa ja seuraavia kahta vuotta koskevat alustavat arviot

1.

EMSO ERICin kolmena ensimmäisenä toimintavuotena isäntäjäsenvaltion rahasuoritukset ovat seuraavat:

 

Vuosi 1: 220 000 euroa

 

Vuosi 2: 220 000 euroa

 

Vuosi 3: 220 000 euroa

2.

Alustavat arviot seuraaville kahdelle vuodelle ovat seuraavat:

 

Vuosi 4: 220 000 euroa

 

Vuosi 5: 220 000 euroa


LIITE 5

Edustavien tahojen luettelo

Maat

Edustavat tahot

Irlanti

Marine Institute

Kreikan tasavalta

Hellenic Centre for Marine Research (HCMR)

Espanjan kuningaskunta

Plataforma Oceánica de Canarias, PLOCAN

Ranskan tasavalta

L’Institut Français de Recherche pour l’Exploitation de la Mer (IFREMER)

Le Centre National de la Recherche Scientifique (CNRS)

Italian tasavalta

Istituto Nazionale di Geofisica e Vulcanologia (INGV)

Portugalin tasavalta

Fundação para a Ciência e a Tecnologia (FCT)

Romania

Institutul National de Cercetare – Dezvoltare pentru Geologie si Geoecologie Marina (GeoEcoMar)

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta

National Oceanography Centre Southampton (NOC)


Tarkkailijat

Maat

Edustavat tahot