(1)

Vastapuolilla on velvollisuus suojata itseään johdannaisten vastapuolten velkavastuita vastaan keräämällä vakuuksia, jos kyseiset sopimukset eivät ole keskusvastapuolen määrittämiä. Tässä asetuksessa vahvistetaan standardit, joilla varmistetaan, että vakuudet vaihdetaan oikea-aikaisesti, tarkasti ja asianmukaisesti eroteltuina. Näitä standardeja olisi sovellettava pakollisesti siihen vakuuteen, joka vastapuolten on kerättävä tai asetettava tämän asetuksen mukaisesti. Vastapuolten, jotka sopivat keräävänsä tai asettavansa vakuuksia enemmän kuin tässä asetuksessa vaaditaan, olisi kuitenkin voitava valita, vaihdetaanko kyseisiä vakuuksia näiden standardien mukaisesti.

(2)

Vastapuolten, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 648/2012 11 artiklan 3 kohdan vaatimuksia, olisi otettava huomioon erilaiset riskiprofiilit finanssialan ulkopuolisilla vastapuolilla, jotka eivät ylitä kyseisen asetuksen 10 artiklassa tarkoitettua määrityskynnysarvoa, kun ne vahvistavat riskienhallintamenettelyitään, jotka koskevat tällaisten yhteisöjen kanssa tehtäviä pörssin ulkopuolisia OTC-johdannaissopimuksia. Sen vuoksi on aiheellista sallia, että vastapuolet voivat määrittää, onko tarpeen lieventää vakuuksien vaihdon avulla finanssialan ulkopuolisten vastapuolten vastapuoliriskin tasoa, joka jää määrityskynnysarvon alapuolelle. Kun otetaan huomioon, että kolmanteen maahan sijoittautuneilla finanssialan ulkopuolisilla vastapuolilla, jotka olisivat määrityskynnysarvon alapuolella, jos ne olisivat sijoittautuneet unioniin, voidaan olettaa olevan samat riskiprofiilit kuin finanssialan ulkopuolisilla määrityskynnysarvon alapuolella olevilla unioniin sijoittautuneilla vastapuolilla, samaa lähestymistapaa olisi sovellettava molempiin yhteisöihin, jotta vältetään sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttö.

(3)

OTC-johdannaissopimusten, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, vastapuolia on suojeltava mahdolliselta toisen vastapuolen maksukyvyttömyysriskiltä. Tästä syystä tarvitaan kahdentyyppisiä vakuuksia, jotta voidaan asianmukaisesti hallita riskejä, joille kyseiset vastapuolet ovat alttiina. Ensimmäinen tyyppi on vaihtuva vakuus, joka suojelee vastapuolia sellaisilta vastuilta, jotka liittyvät niiden OTC-johdannaissopimusten nykyiseen markkina-arvoon. Toinen tyyppi on alkuvakuus, joka suojaa vastapuolia sellaisten mahdollisten tappioiden varalta, jotka saattavat aiheutua johdannaisten position markkina-arvon liikkeistä ajanjaksolla, joka ulottuu viimeksi ennen vastapuolen maksukyvyttömyyttä suoritetusta alkuvakuuden vaihdosta siihen hetkeen, kun OTC-johdannaissopimukset korvataan tai vastaava riski suojataan.

(4)

Koska keskusvastapuolet voivat saada luvan toimia luottolaitoksena unionin lainsäädännön mukaisesti, on tarpeen sulkea tämän asetuksen vaatimusten ulkopuolelle OTC-johdannaissopimukset, joita ei määritetä keskusvastapuolessa ja joita keskusvastapuolet tekevät maksukyvyttömyyden hallinnointimenettelyn yhteydessä, koska tällaisiin sopimuksiin sovelletaan jo komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 153/2013 (2) säännöksiä, eikä niihin sen vuoksi sovelleta tämän asetuksen säännöksiä.

(5)

Niiden OTC-johdannaissopimusten osalta, joita ei määritetä keskusvastapuolessa ja joihin liittyy preemion maksaminen etukäteen sopimuksen täytäntöönpanon vakuudeksi, preemion vastaanottavaan vastapuoleen, jäljempänä ’option myyjä’, ei kohdistu todellista tai mahdollista tulevaa vastapuoliriskiä. Preemion maksaminen kattaa yleensä myös tällaisten sopimusten päivittäisen markkinahinnan. Jos nettoutusryhmä koostuu tällaisista option positioista, option myyjän olisi voitava päättää olla keräämättä alkuvakuutta tai vaihtuvaa vakuutta näille OTC-johdannaisten tyypeille niin kauan kuin option myyjään ei kohdistu mitään luottoriskiä. Preemion maksavan vastapuolen, jäljempänä ’option ostaja’, olisi kuitenkin kerättävä sekä alkuvakuus että vaihtuva vakuus.

(6)

Vaikka kahdenvälisiin sopimuksiin sisältyvät vastapuolten väliset riitojenratkaisumenettelyt ovat hyödyllisiä riitojen keston ja toistuvuuden minimoimiseksi, vastapuolten olisi ensisijaisesti perittävä määrä, jota ei ole kiistetty, jos vakuuksien määrä riitautetaan. Tämä pienentää riskiä, joka aiheutuu riitautetuista transaktioista, ja siten varmistaa, että OTC-johdannaissopimuksiin, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, kohdistetaan vakuuksia siinä määrin kuin se on mahdollista.

(7)

Jotta voitaisiin taata tasapuoliset toimintaedellytykset eri lainkäyttöalueilla, kun unioniin sijoittautunut vastapuoli tekee OTC-johdannaissopimuksen, jota ei määritetä keskusvastapuolessa, kolmanteen maahan sijoittautuneen vastapuolen kanssa, alkuvakuudet ja vaihtuvat vakuudet olisi vaihdettava kumpaankin suuntaan. Unioniin sijoittautuneet vastapuolet, jotka suorittavat transaktioita kolmansiin maihin sijoittautuneiden vastapuolten kanssa, olisi velvoitettava arvioimaan kahdenvälisten sopimusten oikeudellinen täytäntöönpanokelpoisuus ja erottelusopimusten tehokkuus.

(8)

On aiheellista sallia vastapuolten soveltavan vähimmäissiirtomääriä vakuuksien vaihdossa pienten määrien vaihtamisesta aiheutuvan toiminnallisen taakan vähentämiseksi, jos vastuiden muutos on vähäinen. Olisi kuitenkin varmistettava, että tällaista vähimmäissiirtomäärää käytetään operatiivisena välineenä, eikä vastapuolten välisenä vakuudettomana luottolimiittinä. Tämän vuoksi vähimmäissiirtomäärälle olisi vahvistettava enimmäistaso.

(9)

Operatiivisista syistä joissakin tapauksissa olisi tarkoituksenmukaisempaa laatia erilliset vähimmäissiirtomäärät alkuvakuudelle ja vaihtuvalle vakuudelle. Näissä tapauksissa olisi oltava mahdollista, että vastapuolet sopivat erillisistä vähimmäissiirtomääristä alkuvakuudelle ja vaihtuvalle vakuudelle. Erillisten vähimmäissiirtomäärien yhteenlaskettu määrä ei kuitenkaan saisi ylittää vähimmäissiirtomäärän enimmäismäärää. Käytännön syistä olisi oltava mahdollista määritellä vähimmäissiirtomäärä valuutassa, jossa vakuuksia yleensä vaihdetaan ja joka voi olla muukin kuin euro.

(10)

Jotkin kolmansien maiden lainkäyttöalueet voivat määritellä asetuksen (EU) N:o 648/2012 soveltamisalan eri tavalla vakuuksien vaihtoa koskevia vaatimuksia varten, kun kyse on OTC-johdannaissopimuksista, joita ei ole määritetty keskusvastapuolessa. Sen vuoksi, jos tässä asetuksessa vaadittaisiin ainoastaan, että asetuksen (EU) N:o 648/2012 soveltamisalaan kuuluvat OTC-johdannaissopimukset, joita ei ole määritetty keskusvastapuolessa, sisällytetään rajat ylittävien nettoutusryhmien vakuuksien laskemiseen, eri lainkäyttöalueilla olevat vastapuolet joutuisivat mahdollisesti kaksinkertaistamaan vaaditut laskelmat ottaakseen huomioon erilaiset määritelmät tai erilaiset tuoteryhmät, jotka liittyvät eri vakuusvaatimuksiin. Tämä voisi johtaa vääristyneisiin vakuuslaskelmiin. Lisäksi tämä todennäköisesti lisäisi kiistoja. Sujuvaa vakuuksien keräämismenettelyä helpottaisi, jos sallittaisiin käyttää laajempaa tuotevalikoimaa rajat ylittävissä nettoutusryhmissä siten, että menettely sisältäisi kaikki OTC-johdannaissopimukset, joita vakuuksien vaihto koskee yhdellä tai toisella lainkäyttöalueella. Tämä lähestymistapa on sopusoinnussa asetuksen (EU) N:o 648/2012 systeemisten riskien vähentämistavoitteen kanssa, koska vakuusvaatimuksia sovellettaisiin laajempaan tuotevalikoimaan.

(11)

Vastapuolet voivat halutessaan kerätä alkuvakuudet käteisenä, jolloin vakuuteen ei saisi soveltaa aliarvostusta, edellyttäen että vakuuden valuutta vastaa sopimuksen valuuttaa. Jos kuitenkin alkuvakuudet kerätään käteisenä muussa valuutassa kuin siinä valuutassa, jota sopimuksessa käytetään, valuuttojen eroavuus voi tuottaa valuuttakurssiriskin. Tämän vuoksi käteisenä toisessa valuutassa kerättävään alkuvakuuteen olisi sovellettava valuuttaeroihin perustuvaa aliarvostusta. Käteisenä kerättyjä vaihtuvia vakuuksia varten ei ole tarpeen käyttää aliarvostusta Baselin pankkivalvontakomitean (BCBS) ja kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisön (IOSCO) puitteiden mukaisesti, vaikka maksu olisi suoritettu eri valuutassa kuin sopimuksessa käytettynä valuuttana.

(12)

Määrätessään alkuvakuuden tasoa koskevia vaatimuksia Baselin pankkivalvontakomitea ja kansainvälinen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisö ovat nimenomaisesti harkinneet kahta näkökohtaa, jotka ilmenevät niiden maaliskuussa 2015 antamissa puitteissa ”Margin requirements for non-centrally cleared derivatives”, jäljempänä ’BCBS-IOSCO-puitteet’. Ensimmäinen näkökohta on se, onko käytettävissä korkea luottoluokka ja likvidejä omaisuuseriä kattamaan alkuvakuutta koskevat vaatimukset. Toinen näkökohta on suhteellisuusperiaate, koska pienemmät finanssialan ja sen ulkopuoliset vastapuolet voivat kärsiä suhteettomasti alkuvakuusvaatimuksista. Jotta toimintaedellytykset pysyisivät tasapuolisina, tässä asetuksessa olisi otettava käyttöön kynnysarvo, joka on täsmälleen sama kuin BCBS-IOSCO-puitteissa esitetty ja jonka alittavilta kummaltakaan vastapuolelta ei edellytetä alkuvakuuden vaihtamista. Näin voitaisiin huomattavasti alentaa pienempien osallistujien kustannuksia ja operatiivista rasitetta sekä puuttua korkean luottoluokan ja likvidien omaisuuserien saatavuutta koskevaan huolenaiheeseen heikentämättä asetuksen (EU) N:o 648/2012 yleisiä tavoitteita.

(13)

Kynnysarvot olisi aina laskettava konsernitasolla, mutta sijoitusrahastoja olisi käsiteltävä erityistapauksena, sillä yksi investointien hoitaja voi hoitaa niitä ja niitä voidaan pitää yhtenä ryhmänä. Kun rahastot ovat kuitenkin erillisiä omaisuuserien muodostamia pooleja, eikä niillä ole vakuuksia tai takauksia eivätkä muut sijoitusrahastot tai rahaston hoitaja tue niitä, ne ovat suhteellisen kaukana riskeistä suhteessa muuhun ryhmään. Sijoitusrahastoja olisi sen vuoksi käsiteltävä erillisinä yksiköinä laskettaessa kynnysarvoja, BCBS-IOSCO-puitteiden mukaisesti.

(14)

Alkuvakuuden osalta tämän asetuksen vaatimuksilla on todennäköisesti merkittävä vaikutus markkinoiden likviditeettiin, koska vakuudeksi annettuja omaisuuseriä ei voida muuttaa rahaksi tai muutoin käyttää uudelleen OTC-johdannaissopimuksen, jota ei ole määritetty keskusvastapuolessa, keston aikana. Tällaiset vaatimukset muuttavat huomattavasti markkinakäytäntöjä ja aiheuttavat tiettyjä operationaalisia ja käytännön haasteita, joihin on vastattava, kun uudet vaatimukset tulevat voimaan. Koska vaihtuva vakuus kattaa jo toteutuneet OTC-johdannaissopimusten, joita ei ole määritetty keskusvastapuolessa, arvon vaihtelut maksukyvyttömyyshetkeen saakka, alkuvakuusvaatimuksia sovellettaessa katsotaan olevan oikeassa suhteessa soveltaa kynnysarvoa, joka on 8 miljardia euroa voimassa olevien sopimusten bruttonimellismääristä. Tätä kynnysarvoa sovelletaan konsernitasolla tai, jos vastapuoli ei kuulu konserniin, yhden yksikön tasolla. Voimassa olevien sopimusten yhteenlaskettua bruttonimellismäärää olisi käytettävä asianmukaisena viitteenä, koska se on sopiva mittari mitattaessa OTC-johdannaissopimusten, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, salkun kokoa ja monimutkaisuutta. Se on lisäksi helposti seurattava ja raportoitava viite. Kynnysarvot noudattavat myös OTC-johdannaissopimuksista, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, annettuja BCBS-IOSCO-puitteita ja ne ovat näin ollen yhdenmukaisia kansainvälisten standardien kanssa.

(15)

Yhteenlaskettua bruttonimellismäärää laskettaessa olisi myös otettava huomioon vastuut, jotka aiheutuvat joko sopimuksista tai niistä vastapuolista, jotka on kokonaan pysyvästi tai tilapäisesti taikka osittain vapautettu vakuuksista. Näin siksi, että kaikki sopimukset on otettava huomioon, kun määritellään vastapuolen salkun kokoa ja monimutkaisuutta. Sen vuoksi OTC-johdannaissopimukset, joita ei määritetä keskusvastapuolessa ja jotka voidaan vapauttaa tämän asetuksen vaatimuksista, ovat myös merkityksellisiä määritettäessä vastapuolen salkun kokoa, laajuutta ja monimutkaisuutta, ja ne olisi siksi sisällytettävä myös kynnysarvojen laskentaan.

(16)

On aiheellista vahvistaa erityisiä riskienhallintamenettelyjä tietyntyyppisille OTC-johdannaissopimuksille, joita ei määritetä keskusvastapuolessa ja joissa on merkkejä erityisistä riskiprofiileista. Erityisesti ilman alkuvakuutta tapahtuvan vaihtuvan vakuuden vaihtamisen BCBS-IOSCO-puitteiden mukaisesti olisi katsottava olevan asianmukainen vakuuksien vaihto kohde-etuus luovuttamalla toteutettaville valuutanvaihtosopimuksille. Koska koron- ja valuutanvaihtosopimukset voidaan vastaavasti myös jakaa valuuttatermiinisopimuksien vaiheeksi, ainoastaan korko olisi osatekijä, johon olisi sovellettava alkuvakuutta.

(17)

Olisi otettava huomioon esteet, joita katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoilla tai katepooleilla on vakuuksien antamisessa. Tietyissä olosuhteissa katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoilla tai katepooleilla ei tämän vuoksi olisi velvoitetta asettaa vakuuksia. Tämä loisi joustavuutta katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoille tai katepooleille samalla varmistaen, että niiden vastapuolten riskit ovat rajoitetut. Katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoilla tai katepooleilla voi olla oikeudellisia esteitä sille, että ne asettavat tai keräävät muuna kuin käteisvaroina olevia vakuuksia alkuvakuudeksi tai vaihtuvaksi vakuudeksi taikka asettavat käteisvaroja vaihtuvaksi vakuudeksi, koska vaihtuvan vakuuden maksamista voitaisiin pitää vaateena, joka on paremmassa asemassa kuin joukkolainan haltijan vaade, mistä voisi aiheutua oikeudellisia esteitä. Vastaavasti mahdollisuutta korvata tai perua alkuvakuus voitaisiin pitää vaateena, joka on paremmassa asemassa kuin joukkolainan haltijan vaade, mistä voisi aiheutua saman tyyppisiä rajoitteita. Katetun joukkolainan liikkeeseenlaskijalla tai katepoolilla ei ole kuitenkaan mitään rajoituksia palauttaa käteisvaroja, jotka on aiemmin kerätty vaihtuvana vakuutena. Katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoiden tai katepoolien vastapuolten olisi sen vuoksi asetettava vaihtuva vakuus käteisvaroina, ja niillä olisi oltava oikeus saada ne takaisin osittain tai kokonaan, mutta katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoilla tai katepooleilla olisi oltava velvoite ainoastaan asettaa vaihtuva vakuus aiemmin vastaanotetulle käteisvarojen määrälle.

(18)

Vastapuolten olisi aina arvioitava niiden nettoutus- ja erottelusopimusten oikeudellinen täytäntöönpanokelpoisuus. Jos kolmannen maan oikeudellisessa kehyksessä arvioinnin tulos on kielteinen, vastapuolten olisi käytettävä muita järjestelyjä kuin vakuuksien kahdensuuntaista vaihtoa. Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaisuus kansainvälisten standardien kanssa ja välttää se, että kaupankäynti unionin ja kyseisten lainkäyttöalueiden vastapuolten välillä muuttuu mahdottomaksi, sekä tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi unionissa, on asianmukaista vahvistaa vähimmäismäärä, jonka alittuessa vastapuolet voivat käydä kauppaa näille oikeudenkäyttöalueille sijoittautuneiden vastapuolten kanssa ilman alkuvakuuden tai vaihtuvan vakuuden vaihtamista. Jos vastapuolilla on mahdollisuus kerätä vakuuksia ja ne voivat varmistaa, että tämän asetuksen säännöksiä voidaan noudattaa kerättyjen vakuuksien osalta, toisin kuin asetettujen vakuuksien osalta, unionin vastapuolten olisi aina edellytettävä keräävän vakuuksia. Niitä vastuita, jotka aiheutuvat kolmansien maiden oikeudenkäyttöalueille asettautuneiden vastapuolten kanssa tehdyistä sopimuksista ja joita vakuuksien vaihto ei kata kyseisten lainkäyttöalueiden oikeudellisten esteiden vuoksi, tulisi rajoittaa tiettyyn enimmäismäärään, sillä pääoman ei katsota vastaavan vakuuksien vaihtoa, kun on kyse OTC-johdannaissopimuksista, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, aiheutuvista vastuista, eivätkä kaikki tämän asetuksen mukaisten vakuusvaatimusten alaiset vastapuolet ole myös pääomavaatimusten alaisia. Tämä rajoitus olisi vahvistettava siten, että se on helppo laskea ja tarkistaa. Jotta voidaan välttää järjestelmäriskin muodostuminen ja se, että tällainen erityiskohtelu luo mahdollisuuden kiertää tämän asetuksen säännöksiä, rajoitus olisi vahvistettava maltilliseksi. Näitä toimenpiteitä olisi pidettävä riittävän varovaisina, koska on olemassa myös muita riskien vähentämismenetelmiä vakuuksien vaihtoehtoina.

(19)

Jotta voidaan suojautua siltä, ettei vakuutta saada realisoitua välittömästi vastapuolen maksukyvyttömyyden jälkeen, alkuvakuuden laskennassa on tarpeen ottaa huomioon ajanjakso, joka alkaa sopimusten nettoutusryhmän kattavan vakuuden viimeisimmästä vaihtamisesta maksukyvyttömän vastapuolen kanssa ja päättyy, kun sopimukset suljetaan ja siitä aiheutuva markkinariski suojataan uudelleen. Tämä ajanjakso tunnetaan nimellä ’riskivakuusjakso’ ja se on sama väline, jota käytetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (3) 272 artiklan 9 kohdan mukaisesti luottolaitosten vastapuoliriskeihin. Koska näiden kahden asetuksen tavoitteet eroavat toisistaan, ja asetuksessa (EU) N:o 575/2013 vahvistetaan säännöt riskivakuusjaksojen laskemiseksi ainoastaan omien varojen vaatimuksia varten, tässä asetuksessa olisi säädettävä riskivakuusjaksoihin sovellettavat erityiset säännöt, joita tarvitaan, kun on kyse OTC-johdannaissopimusten, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, riskinhallintamenettelyistä. Riskivakuusjaksoissa olisi otettava huomioon tässä asetuksessa vakuuksien vaihtamista varten vaaditut menettelyt.

(20)

Alkuvakuus ja vaihtuva vakuus olisi yleensä vaihdettava viimeistään täytäntöönpanopäivää seuraavan pankkipäivän loppuun mennessä. Vaihtuvan vakuuden vaihdon määräajan pidentäminen on kuitenkin sallittua, jos se otetaan asianmukaisesti huomioon riskivakuusjaksoa laskettaessa. Vaihtoehtoisesti, jos ei sovelleta alkuvakuusvaatimusta, pidentäminen olisi sallittava, jos kerätään riittävä määrä ylimääräistä vaihtuvaa vakuutta.

(21)

Alkuvakuusmalleja kehitettäessä ja asianmukaista riskivakuusjaksoa laskettaessa vastapuolten olisi otettava huomioon, että ne tarvitsevat malleja, jotka kuvaavat markkinoiden likviditeettiä, markkinatoimijoiden lukumäärää ja asianomaisten OTC-johdannaissopimusten volyymiä. Samaan aikaan on tarpeen kehittää malli, jota molemmat osapuolet ymmärtävät, joka voidaan toistaa ja johon osapuolet voivat vedota riitojen ratkaisemiseksi. Sen vuoksi olisi sallittava, että vastapuolet voivat kalibroida mallin ja laskea riskivakuusjaksot ainoastaan markkinaolosuhteiden perusteella ilman, että on tarpeen mukauttaa niiden arvioita tiettyjen vastapuolten ominaisuuksiin. Tämä puolestaan merkitsee, että vastapuolet voivat halutessaan toteuttaa erilaisia malleja laskeakseen keskenään vaihdettavan alkuvakuuden määrän, eivätkä nämä alkuvakuuden määrät saa olla symmetrisiä.

(22)

Vaikka alkuvakuusmallia on tarpeen kalibroida riittävän tiheään, uusi kalibrointi voi johtaa odottamattomiin vakuusvaatimuksien tasoihin. Tätä varten olisi luotava asianmukainen ajanjakso, jonka aikana vakuuksia voidaan edelleen vaihtaa edellisen kalibroinnin perusteella. Tämän pitäisi antaa vastapuolille riittävästi aikaa noudattaa uudesta kalibroinnista aiheutuvia vakuuspyyntöjä.

(23)

Vakuuksien olisi katsottava olevan vapaasti siirrettävissä, jos siinä tapauksessa, että vakuuden asettaja on maksukyvytön, ei ole olemassa sääntelyllisiä tai oikeudellisia esteitä tai kolmannen osapuolen väitteitä, kolmantena osapuolena olevan säilytysyhteisön vaatimukset mukaan luettuina. Tiettyjä vaatimuksia (esimerkiksi vakuuden siirtämisestä aiheutuneet kulut ja kustannukset kaikkiin vakuuksien siirtämisiin tavanomaisesti asetetun panttioikeuden muodossa) ei kuitenkaan tulisi pitää esteenä, sillä tämä voisi johtaa tilanteeseen, jossa aina voitaisiin katsoa olevan merkittävä este.

(24)

Vakuuden vastaanottavalla vastapuolella olisi oltava operatiivinen kyky realisoida vakuus sen asettajan maksukyvyttömyystilanteessa. Vakuuden vastaanottavan vastapuolen olisi myös voitava käyttää käteismenettelyä realisoinnissa tehdäkseen vastaavan sopimuksen toisen vastapuolen kanssa tai suojautuakseen aiheutuvilta riskeiltä. Markkinoille pääsyä olisi sen vuoksi pidettävä edellytyksenä vakuuksien kerääjälle, jotta se voi myydä vakuuden tai ostaa sen takaisin kohtuullisessa ajassa. Näiden valmiuksien pitäisi olla riippumattomia vakuuden asettajasta.

(25)

Kerätyllä vakuudella on oltava riittävän korkea likvidiys ja luottoluokka, jotta keräävä vastapuoli voi realisoida positiot kärsimättä merkittävistä arvon muutoksista aiheutuvaa tappiota, jos vastapuoli joutuu maksukyvyttömäksi. Vakuuden luottoluokka olisi arvioitava käyttäen hyväksyttyjä menetelmiä, kuten ulkoisten luottoluokituslaitosten luokituksia. Jotta voidaan vähentää mekaanista riippuvuutta ulkoisista luottoluokituksista, olisi kuitenkin otettava käyttöön ylimääräisiä suojatoimenpiteitä. Suojatoimenpiteisiin olisi kuuluttava mahdollisuus käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (Internal Ratings Based model), jäljempänä ’IRB-menetelmä’, sekä mahdollisuutta lykätä sellaisen vakuuden korvaaminen, joka menettää hyväksyttävyytensä luokituksen heikkenemisestä johtuen, jotta voidaan tehokkaasti lieventää mahdollisia kerrannaisvaikutuksia, joita voi aiheutua liiallisesta tukeutumisesta ulkoisiin luottoluokituksiin.

(26)

Vaikka aliarvostukset pienentävät riskiä siitä, että kerätyt vakuudet eivät riitä kattamaan vakuustarpeita vaikean rahoitustilanteen aikana, hyväksyttäessä muuta kuin käteisvakuutta tarvitaan myös muita riskien vähentämismenetelmiä sen varmistamiseksi, että vakuus voidaan tehokkaasti realisoida. Vastapuolten olisi erityisesti varmistettava, että kerätyt vakuudet on järkevästi hajautettu yksittäisten liikkeeseenlaskijoiden, liikkeeseenlaskijatyyppien ja omaisuusluokkien osalta.

(27)

Vaikutus, joka kohdistuu järjestelmän kannalta vähemmän merkittävien vastapuolten asettamien vakuuksien rahoitusvakauteen, on vähäinen. Lisäksi alkuvakuuden keskittymärajat saattaisivat olla hankalia vastapuolille, joiden OTC-johdannaissopimussalkut ovat pieniä, koska niillä saattaa olla vain rajallinen määrä asettamiskelpoisia vakuuksia. Sen vuoksi, vaikka vakuuksien hajauttaminen onkin pätevä riskin lieventämistekijä, vastapuolilta, jotka eivät ole järjestelmän kannalta merkittäviä, ei olisi edellytettävä vakuuksien hajauttamista. Toisaalta järjestelmän kannalta merkittävien rahoituslaitosten ja muiden vastapuolten, joilla on suuria OTC-johdannaissopimussalkkuja ja jotka käyvät toistensa kanssa kauppaa, olisi sovellettava keskittymärajoja ainakin alkuvakuuksiin, mukaan lukien jäsenvaltioiden vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit. Nämä vastapuolet ovat riittävän kehittyneitä muuntamaan vakuuksia tai kääntymään useiden markkinoiden ja liikkeeseenlaskijoiden puoleen jakauttaakseen riittävästi asetettavaa vakuutta. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (4) 131 artiklassa säädetään unionin oikeuden mukaan järjestelmän kannalta merkittävien laitosten määrittämisestä. Kun kuitenkin otetaan huomioon asetuksen (EU) N:o 648/2012 laaja soveltamisala, olisi otettava käyttöön määrällinen raja-arvo, jotta keskittymärajoja koskevia vaatimuksia sovelletaan myös vastapuoliin, jotka eivät välttämättä kuulu nykyisen luokituksen mukaan järjestelmän kannalta merkittäviin laitoksiin, mutta joihin olisi kuitenkin sovellettava keskittymärajoja niiden OTC-johdannaissopimussalkun koon perusteella.

(28)

Eläkejärjestelmien on sovellettava kahdenvälisen vakuuden asettamista koskevia vaatimuksia. On kuitenkin tarpeen välttää liiallista rasitetta, joka aiheutuu tällaisista vaatimuksista kyseisten järjestelmien odotettuun suorituskykyyn ja sitä kautta tulevien eläkkeensaajien eläketuloihin. Eläkejärjestelmien vastuut eläkeläisille ovat paikallisten valuuttojen määräisiä ja niiden sijoitusten on oltava saman valuutan määräisiä, jotta vältetään valuuttaerojen kustannukset ja riskit. Sen vuoksi on aiheellista säätää, ettei keskittymärajoja sovelleta eläkejärjestelmiin samalla tavalla kuin muihin vastapuoliin. On kuitenkin tärkeää, että käytössä on riittävät riskienhallintamenettelyt, joilla seurataan mahdollisia keskittymäriskejä, jotka johtuvat tästä erityisjärjestelystä, ja puututaan niihin. Näiden säännösten soveltamista eläkejärjestelmiin olisi valvottava ja tarkasteltava uudelleen markkinakehitys huomioon ottaen.

(29)

Käteisvakuuden erottelemiseen liittyvät vaikeudet olisi tunnustettava sallimalla vastapuolten asettaa rajoitettu määrä alkuvakuudesta käteisvarojen muodossa ja sallimalla säilytysyhteisöjen sijoittaa nämä käteisvakuudet edelleen. Se, että säilytysyhteisön hallussa on käteisvaroja, muodostaa kuitenkin vastuun, joka säilytysyhteisöllä on asettavaa vastapuolta kohtaan, mikä luo asettavalle vastapuolelle luottoriskin. Näin ollen, jotta voidaan vähentää järjestelmäriskiä, käteisvarojen käyttämiseen alkuvakuutena olisi sovellettava hajauttamisvaatimuksia ainakin järjestelmän kannalta merkittävien laitosten osalta. Järjestelmän kannalta merkittäviltä laitoksilta olisi edellytettävä, että ne rajoittavat käteisvaroina kerättävän alkuvakuuden määrää tai hajauttavat vastuita käyttämällä useampaa kuin yhtä säilytysyhteisöä.

(30)

Vakuuden arvolla ei pitäisi olla merkittävää korrelaatiota vakuuden asettajan luottokelpoisuuden tai johdannaisista, joita ei määritetä kuin keskusvastapuolessa, koostuvan kohde-etuutena olevan salkun kanssa, sillä se heikentäisi kerätyn vakuuden tarjoaman suojan tehokkuutta. Sen vuoksi vakuuden asettajan tai siihen liittyvien tahojen liikkeeseen laskemia arvopapereita ei pitäisi hyväksyä vakuudeksi. Vastapuolten olisi myös valvottava, että kerätyt vakuudet eivät ole muiden wrong-way-riskien alaisia.

(31)

Sen vastapuolen, joka ei ole maksukyvytön, olisi voitava realisoida alkuvakuutena tai vaihtelevana vakuutena kerättyjä omaisuuseriä riittävän lyhyessä ajassa voidakseen suojautua OTC-johdannaissopimusten, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, tappioilta vastapuolen maksukyvyttömyystapauksissa. Näiden omaisuuserien olisi sen vuoksi oltava erittäin likvidejä, eikä niihin saisi kohdistua liiallisia luotto-, markkina- tai valuuttariskejä. Siltä osin kuin tällaisia riskejä kohdistuu vakuuteen, olisi sovellettava riskit riittävästi huomioon ottavia aliarvostuksia.

(32)

Jotta voidaan varmistaa vakuuksien oikea-aikainen siirtäminen, vastapuolilla olisi oltava käytössä tehokkaat operatiiviset prosessit. Tämä edellyttää, että kahdenvälisen vakuuksien vaihdon menettely on riittävän yksityiskohtainen, avoin ja luotettava. Se, että vastapuolet eivät kykene sopimaan ja luomaan toimivaa kehystä vakuuspyyntöjen tehokasta laskentaa, ilmoittamista ja loppuunsaattamista varten, voi johtaa erimielisyyksiin ja epäonnistuneisiin vakuuksien vaihtoihin, jotka johtavat OTC-johdannaissopimusten vakuudettomiin vastuisiin. Tämän vuoksi on olennaista, että vastapuolet asettavat selkeät sisäiset menettelyohjeet ja normit vakuuksien siirtoja varten. Kaikkien asiaankuuluvien sisäisten sidosryhmien on tutkittava tarkoin kaikki poikkeamat näistä menettelyohjeista, ja niiden on vahvistettava ne. Lisäksi kaikki vakuuksien toiminnalliseen vaihtoon sovellettavat ehdot olisi kirjattava oikein, kestävästi, nopeasti ja järjestelmällisesti.

(33)

OTC-johdannaissopimusten, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, tekevien vastapuolten välillä olisi tehtävä vakuuksien vaihtosopimus oikeusvarmuuden takaamiseksi. Vakuuksien vaihtosopimuksen olisi sen vuoksi sisällettävä kaikki vastapuolten oikeudet ja velvoitteet, joita sovelletaan niihin OTC-johdannaissopimuksiin, joita ei määritetä keskusvastapuolessa.

(34)

Vakuus suojaa vakuuden vastaanottavan vastapuolen, jos asettava vastapuoli joutuu maksukyvyttömäksi. Molemmat vastapuolet ovat kuitenkin myös vastuussa sen varmistamisesta, että se tapa, jolla kerättyä vakuutta säilytetään, ei lisää asettaneen vastapuolen riskiä menettää ylimääräistä asetettua vakuutta, jos vakuuden vastaanottava vastapuoli joutuu maksukyvyttömäksi. Tästä syystä vastapuolten kahdenvälisessä sopimuksessa olisi sallittava, että molemmat vastapuolet saavat pääsyn vakuuteen oikea-aikaisesti, kun heillä on oikeus tehdä niin, ja sen vuoksi tarvitaan erottelua koskevat säännöt ja säännöt, joiden avulla voidaan arvioida sopimuksen tehokkuutta, ottaen huomioon oikeudelliset rajoitteet ja kunkin lainkäyttöalueen markkinakäytännöt.

(35)

Alkuvakuutena kerättyjen vakuuksien edelleenpanttaus ja uudelleenkäyttö loisi vastapuolille uusia riskejä, jotka johtuvat kolmansien osapuolten omaisuuseriin kohdistavista vaatimuksista maksukyvyttömyystilanteessa. Oikeudelliset ja toiminnalliset ongelmat voisivat viivyttää vakuuden palauttamista tai jopa tehdä sen mahdottomaksi alkuvakuuden kerääjän tai kolmannen osapuolen maksukyvyttömyystilanteessa. Järjestelmän tehokkuuden säilyttämiseksi ja vastapuoliriskin asianmukaisen lieventämisen varmistamiseksi alkuvakuutena kerättyjen vakuuksien edelleenpanttaus ja uudelleenkäyttö olisi näin ollen kiellettävä.

(36)

Kun otetaan huomioon käteisvakuuden erottelemiseen liittyvät vaikeudet, tiettyjen lainkäyttöalueiden nykyiset käytännöt käteisvaroina olevien vakuuksien vaihtamiseksi ja tarve tukeutua käteisvaroihin arvopapereiden sijaan tietyissä olosuhteissa, joissa toiminnalliset rajoitteet voivat haitata arvopapereiden siirtoa, alkuvakuutena kerättyjä käteisvaroja olisi aina säilytettävä keskuspankissa tai kolmannen osapuolen luottolaitoksessa, koska näin varmistetaan näiden kahden vastapuolen erillään pitäminen sopimuksessa. Erillään pitämisen varmistamiseksi kolmannen osapuolen luottolaitos ei saisi kuulua samaan konserniin kuin kumpikaan vastapuoli.

(37)

Kun vastapuoli ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle aikomuksestaan hyödyntää konsernin sisäisiä transaktioita koskevaa vapautusta, vastapuolen on toimitettava täydellinen aineisto, jossa on kaikki toimivaltaisen viranomaisen tarvitsemat tiedot arvioinnin suorittamiseksi, jotta toimivaltainen viranomainen voi päättää täyttyvätkö vapautuksen myöntämistä koskevat ehdot.

(38)

Jotta konsernilla voidaan katsoa olevan riittävän luotettavat ja vahvat riskienhallintamenettelyt, tiettyjen edellytysten on täytyttävä. Konsernin olisi varmistettava konsernin sisäisten vastuiden säännöllinen seuranta, ja konsernin sisäisistä OTC-johdannaissopimuksista johtuvien vastuiden oikea-aikainen toimitus olisi taattava konsernin tasolla tehtävien konsernin sisäisten transaktioiden monimutkaisuuden huomioivien valvonta- ja likviditeettivälineiden avulla.

(39)

Konsernin sisäisiä transaktioita koskevan vapautuksen mahdollistamiseksi on oltava varmaa, etteivät lainsäädännölliset, sääntelylliset, hallinnolliset tai muut sovellettavan lain pakottavat säännökset voi laillisesti estää konsernin sisäisiä vastapuolia täyttämästä velvollisuuksiaan, jotka koskevat maksujen siirtämistä taikka velkojen tai arvopapereiden takaisinmaksua konsernin sisäisiä transaktioita koskevien ehtojen mukaisesti. Vastaavasti ei pitäisi olla mitään konsernin tai konsernin sisäisten vastapuolten toiminnallisia tai liiketoimintamenettelyjä, jotka voisivat johtaa siihen, ettei varoja saada käyttöön maksuvelvoitteiden suorittamiseksi niiden päivittäin erääntyessä tai ettei nopea sähköinen varojen siirto ole mahdollista.

(40)

Tämä asetus sisältää useita yksityiskohtaisia vaatimuksia, joiden on täytyttävä, jotta konserni voi saada vapautuksen asettaa vakuus konsernin sisäisille transaktioille. Näiden vaatimusten lisäksi, jos konsernin toinen vastapuoli on sijoittautunut kolmanteen maahan, jota koskevaa asetuksen (EU) N:o 648/2012 13 artiklan 2 kohdan mukaista vastaavuuden määritystä ei ole vielä suoritettu, konsernin on vaihdettava vaihtuva vakuus ja asianmukaisesti erotellut alkuvakuudet kaikille konsernin sisäisille tytäryritysten kanssa tehdyille transaktioille kyseisissä kolmansissa maissa. Jotta vältetään vakuusvaatimusten kohtuuton soveltaminen ja kun otetaan huomioon määritysvelvollisuutta koskevat vastaavat vaatimukset, tässä asetuksessa olisi säädettävä tämän tietyn vaatimuksen viivästetystä täytäntöönpanosta. Tämä antaisi riittävästi aikaa saattaa loppuun vastaavuuden määrittämistä koskeva prosessi, eikä se edellytä resurssien tehotonta jakamista konserneihin, joilla on kolmansiin maihin sijoittautuneita tytäryhtiöitä.

(41)

Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niillä vastapuolilla, joilla on pienempi salkku ja siksi yleensä pienemmät operaatiot, pitäisi olla enemmän aikaa mukauttaa sisäisiä järjestelmiään ja prosessejaan tämän asetuksen vaatimusten noudattamiseksi. Jotta saavutettaisiin asianmukainen tasapaino OTC-johdannaisista, joita ei määritetä keskusvastapuolessa, aiheutuvien riskien hallinnan ja tämän asetuksen oikeasuhteisen soveltamisen välillä sekä parannettaisiin kansainvälistä yhdenmukaisuutta ja vähennettäisiin mahdollisuuksia sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöön markkinahäiriöiden välttämiseksi, vaatimusten asteittainen käyttöönottojakso on tarpeen. Tässä asetuksessa käyttöön otettujen vaatimusten siirtymäajassa otetaan huomioon BCBS-IOSCO-puitteissa sovittu aikataulu, joka vahvistettiin unionin luottolaitoksiin tehdyn määrällisiä vaikutuksia koskevan tutkimuksen perusteella.

(42)

Komission delegoidussa asetuksessa (*1) tarkennetaan kohde-etuus luovuttamalla toteutettavien valuuttatermiinisopimusten määritelmä unionissa. Tässä vaiheessa määritelmää ei kuitenkaan sovelleta, ja nämä tuotteet määritellään epäyhtenäisin tavoin unionissa. Jotta vältettäisiin luomasta epätasapuolisia toimintaedellytyksiä unionissa, on tarpeen, että vastaavien riskien vähentämismenetelmien soveltaminen mukautetaan asiaa koskevan delegoidun säädöksen soveltamispäivään. Joka tapauksessa asetetaan myös päivämäärä, jona asianomaisia vaatimuksia olisi sovellettava, jotta voidaan välttää riskien vähentämismenetelmien käyttöönoton liiallinen viivästyminen.

(43)

Jotta voidaan välttää markkinoiden pirstaloituminen ja varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset unioniin sijoittautuneille vastapuolille maailmanlaajuisesti, ja kun otetaan huomioon, että joissakin lainkäyttöpiireissä osakeoption ja osakeindeksioption vaihtuvan vakuuden ja alkuvakuuden vaihtoon ei sovelleta yhtäläisiä vakuusvaatimuksia, näiden tuotteiden kohtelu olisi otettava käyttöön asteittain. Siirtymävaihe antaa aikaa seurata sääntelyn kehitystä muilla lainkäyttöalueilla ja varmistaa, että unionissa on käytössä asianmukaiset vaatimukset vastapuoliriskin lieventämiseksi tällaisten sopimusten osalta, ja samalla kuitenkin vältetään sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttö.

(44)

Oikeusvarmuuden vuoksi ja rahoitusmarkkinoiden mahdollisten häiriöiden välttämiseksi on aiheellista selventää nykyisten sopimusten käsittelyä.

(45)

Tämä asetus perustuu teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ovat toimittaneet komissiolle.

(46)

Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ovat järjestäneet avoimen julkisen kuulemisen teknisten sääntelystandardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoineet mahdollisia asiaan liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytäneet lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (5) 37 artiklalla perustetulta arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1094/2010 (6) 37 artiklalla perustetulta vakuutus- ja jälleenvakuutusalan osallisryhmältä ja lisäeläkealan osallisryhmältäja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 (7) 37 artiklalla perustetulta arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä.

(47)

Asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10 artiklan 1 kohdan viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä alakohdassa, asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10 artiklan 1 kohdan viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä alakohdassa ja asetuksen (EU) N:o 1094/2010 10 artiklan 1 kohdan viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä alakohdassa säädettyä menettelyä noudattaen tässä asetuksessa sisällytetään muutoksia teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ovat toimittaneet uudelleen komissiolle virallisen lausunnon muodossa komission ehdottamien muutosten pohjalta,