16.1.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 11/8


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2016/41,

annettu 14 päivänä tammikuuta 2016,

päätöksen 2007/777/EY liitteen II muuttamisesta Meksikoa koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden ja kolmansien maiden osien luettelossa, joista lihavalmisteiden sekä käsiteltyjen mahojen, rakkojen ja suolten tuonti unioniin on sallittua korkeapatogeenisen lintuinfluenssan yhteydessä

(tiedoksiannettu numerolla C(2016) 41)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (1) ja erityisesti sen 8 artiklan johdantokappaleen, 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, 8 artiklan 4 kohdan sekä 9 artiklan 4 kohdan c alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission päätöksessä 2007/777/EY (2) vahvistetaan eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskevat säännöt, joita sovelletaan, kun unioniin tuodaan ja kun unionissa passitetaan ja varastoidaan eriä, jotka käsittävät lihavalmisteita ja käsiteltyjä mahoja, rakkoja ja suolia, jäljempänä ’hyödykkeet’.

(2)

Päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 2 osassa vahvistetaan luettelo kolmansista maista tai niiden osista, joista hyödykkeiden tuonti unioniin on sallittua sillä edellytyksellä, että hyödykkeille on tehty kyseisen liitteen 4 osassa vahvistettu asianmukainen käsittely. Päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 4 osassa vahvistetaan muu kuin erityiskäsittely A ja erityiskäsittelyt B–F, jotka luetellaan ankarimmasta käsittelystä alkaen.

(3)

Meksiko sisältyy päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevan 2 osan luetteloon kolmantena maana, josta on sallittua tuoda unionin alueelle siipikarjasta, tarhatuista riistalinnuista, sileälastaisista linnuista ja luonnonvaraisista riistalinnuista saatuja hyödykkeitä.

(4)

Meksikon alueella esiintyi tammikuussa 2013 korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H7N3-alatyypin taudinpurkauksia, minkä seurauksena kyseistä kolmatta maata koskevaa kohtaa päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 2 osassa esitetyssä luettelossa muutettiin komission täytäntöönpanopäätöksellä 2013/217/EU (3) sen täsmentämiseksi, että Meksikosta saa tuoda unionin alueelle siipikarjasta, tarhatuista riistalinnuista, sileälastaisista linnuista ja luonnonvaraisista riistalinnuista saatuja hyödykkeitä ainoastaan sen jälkeen, kun niille on tehty päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 4 osassa esitetty erityiskäsittely B.

(5)

Meksiko toimitti 8 päivänä toukokuuta 2015 tietoja korkeapatogeenisen lintuinfluenssan tilanteestaan. Meksiko on hävittänyt kaikki altistuneet eläimet ja harjoittanut lintuinfluenssan valvontaa. Se ei ole havainnut, että virusta esiintyisi edelleen.

(6)

Komissio on nyt arvioinut nämä tiedot. Arvioinnin sekä Meksikon antamien takeiden perusteella on aiheellista muuttaa Meksikoa koskevaa kohtaa päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 2 osassa esitetyssä luettelossa siltä osin kuin on kyse siipikarjasta, tarhatuista riistalinnuista, sileälastaisista linnuista ja luonnonvaraisista riistalinnuista saaduille hyödykkeille määrätystä erityiskäsittelystä. Meksikon suotuisa tautitilanne huomioon ottaen edellä mainittujen hyödykkeiden tuonti unionin alueelle voidaan sallia sen jälkeen, kun niille on tehty erityiskäsittely D.

(7)

Päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevaa 2 osaa olisi sen vuoksi muutettava.

(8)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätöksen 2007/777/EY liitteessä II oleva 2 osa tämän päätöksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 14 päivänä tammikuuta 2016.

Komission puolesta

Vytenis ANDRIUKAITIS

Komission jäsen


(1)  EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(2)  Komission päätös 2007/777/EY, tehty 29 päivänä marraskuuta 2007, eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskevista edellytyksistä ja todistusmalleista ihmisravinnoksi tarkoitettujen tiettyjen lihavalmisteiden ja käsiteltyjen mahojen, rakkojen ja suolten tuonnissa kolmansista maista sekä päätöksen 2005/432/EY kumoamisesta (EUVL L 312, 30.11.2007, s. 49).

(3)  Komission täytäntöönpanopäätös 2013/217/EU, annettu 8 päivänä toukokuuta 2013, päätöksen 2007/777/EY muuttamisesta sellaisia kolmansia maita tai niiden osia koskevassa luettelossa olevan Meksikoa koskevan merkinnän osalta, joista lihavalmisteiden ja käsiteltyjen mahojen, rakkojen ja suolten tuonti unioniin on sallittua (EUVL L 129, 14.5.2013, s. 38).


LIITE

Korvataan päätöksen 2007/777/EY liitteessä II olevassa 2 osassa Meksikoa koskeva kohta seuraavasti:

”MX

Meksiko

A

D

D

A

D

D

A

D

D

XXX

A

D

XXX”