16.10.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 271/25


KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/1853,

annettu 15 päivänä lokakuuta 2015,

väliaikaisesta poikkeuksellisesta tuesta viljelijöille kotieläintuotantoaloilla

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta 17 päivänä joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (1) ja erityisesti sen 219 artiklan 1 kohdan yhdessä sen 228 artiklan kanssa,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Maidon ja maitotuotteiden maailmanlaajuisen kysynnän kasvu on yleisesti ottaen heikentynyt vuonna 2014 ja vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla erityisesti Kiinaan, joka on maailman suurin maitotuotteiden tuoja, suuntautuvan viennin vähenemisen takia.

(2)

Tilanne unionin sianlihamarkkinoilla on heikentynyt vuosina 2014 ja 2015. Kotimainen tuotanto unionissa oli kasvanut ja hyvin vetävä vienti väheni voimakkaasti Venäjän vientimarkkinoiden menettämisen seurauksena. Sianlihamarkkinoiden erityispiirteisiin kuuluu järjestelmä, jossa jalostusalan mukautumisessa teurassikojen kysynnän vähenemiseen esiintyy järjestelmälle tyypillinen viive, ja tästä syystä markkinoilla esiintyi kriittistä ylitarjontaa ja jatkuvaa hintapainetta, joka on suurempaa kuin tavanomaisissa kausivaihteluissa.

(3)

Venäjän hallitus ilmoitti 25 päivänä kesäkuuta 2015, että unionista peräisin olevien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuontikielto jatkuu vielä vuodella eli 6 päivään elokuuta 2016 asti.

(4)

Tästä syystä maidon ja maitotuotteiden ja sianlihan aloilla esiintyy markkinahäiriöitä, kun kysynnän ja tarjonnan välillä on suuri epätasapaino.

(5)

Tämän seurauksena raakamaidon ja sianlihan hinnat unionissa ovat edelleen laskeneet, ja laskupaine todennäköisesti jatkuu saavuttaen monille maanviljelijöille, joilla on kassavirta- ja kassavaravaikeuksia, kestämättömät tasot. Raakamaidon keskihinta EU:ssa oli heinäkuussa 2015 laskenut 12 prosenttia verrattuna keskihintaan heinäkuussa vuosina 2010–2014 ja 20 prosenttia verrattuna heinäkuuhun 2014. Sianruhojen hinta oli heinäkuussa 2015 laskenut 13 prosenttia ja porsaiden hinnat 23 prosenttia verrattuna keskihintaan heinäkuussa 2014. Hinnat ovat lisäksi olleet poikkeuksellisen alhaisia, viiden viime vuoden keskiarvoa alhaisempia.

(6)

Korkeat lämpötilat heinä- ja elokuussa ja erittäin alhainen sademäärä vaikuttivat useissa jäsenvaltioissa kielteisesti myös kevät- ja kesäviljan satoihin. Rehun ja laidunten niukkuus on lisännyt voimakkaasti naudan- ja vasikanliha-, maito- ja maitotuote-, sianliha- sekä lampaan- ja vuohenliha-alan tuotantokustannuksia.

(7)

Voin ja rasvattoman maitojauheen julkisena interventiona ja yksityisenä varastointina toteutettavat markkinoiden interventiovälineet ovat olleet saatavilla tauotta syyskuusta 2014 lähtien. Vaikka näillä välineillä on lievennetty hintojen laskusta aiheutuvia haitallisia vaikutuksia, ne eivät ole estäneet maitotuotteiden ja raakamaidon hintojen jatkuvaa laskua. Sianlihan yksityisellä varastoinnilla vakiinnutettiin sian hintoja maalis- ja huhtikuussa 2015, muttei saatu aikaan huomattavaa hintojen elpymistä. Sianlihan tuotantosykli huomioon ottaen yksityisen varastoinnin tukijärjestelmän avaamisella tässä vaiheessa ei voitaisi puuttua asianmukaisesti markkinahäiriöihin. Myöskään asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisia markkinavälineitä muilla kotieläintuotantoaloilla ei ole tarkoitettu lievittämään alueellisesti rajoittuneita taloudellisia ongelmia. Muilla markkinoiden interventiotoimenpiteillä, jollaisia voitaisiin toteuttaa yksityisen varastoinnin tukena, voitaisiin kyllä täydentää kohdennettua taloudellista tukea, mutta niillä ei voitaisi helpottaa välittömän likviditeetin tarvetta kotieläintuotantoaloilla, vaan niillä saataisiin keskipitkän aikavälin vaikutuksia maatilatasolla.

(8)

Sen vuoksi on syntynyt tilanne, jossa asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti käytettävissä olevat toimenpiteet ovat ilmeisesti riittämättömiä markkinahäiriöiden korjaamiseksi.

(9)

Jotta voidaan vastata tilanteeseen, jossa hinnat laskisivat entisestään ja markkinahäiriöt syvenisivät, on olennaista, että kohdennettu taloudellinen tuki osoitetaan tilanteesta erityisesti kärsiville unionin kotieläintuotantoaloille.

(10)

Tämän vuoksi, jotta nykyisiin markkinahäiriöihin voidaan puuttua tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja estää niistä johtuvan tilanteen – tai sen markkinavaikutusten – jatkuminen tai paheneminen, on aiheellista myöntää jäsenvaltiolle tukea kertaluonteisena rahoituksena karjankasvattajien tukemiseen niillä kotieläintuotantoaloilla, joilla hintojen lasku on ollut jyrkintä, joihin kohdistuu suoria seurauksia Venäjän tuontikiellon jatkamisesta ja kuivuuden vaikutuksesta rehusatoihin.

(11)

Kunkin jäsenvaltion saataville asetettavan rahoituksen määrä olisi laskettava kiintiövuoden 2014/2015 kansallisten maitokiintiöiden ja kansallisen sikakarjan perusteella, ja sen olisi oltava oikeassa suhteessa todettuun maidon ja sian ruhojen tuottajahintojen laskuun, riippuvuuteen Venäjän markkinoista ja kuivuuden vaikutuksista rehun tuotantoon ja hintaan. Sen varmistamiseksi, että tuki kohdennetaan niille viljelijöille, jotka ovat kärsineet markkinahäiriöistä eniten, kun otetaan huomioon rajalliset talousarviovarat, asianomaisille jäsenvaltioille olisi annettava joustovaraa kansallisen määränsä jakamisessa tehokkaimpien kanavien kautta objektiivisin ja syrjimättömin perustein, kuten hintojen lasku kyseisillä aloilla, ja samalla varmistaen, että kotieläintuotantoalojen viljelijät ovat kohdennetun tuen lopullisia edunsaajia ja että markkinoiden ja kilpailun vääristyminen vältetään.

(12)

Koska kullekin asianomaiselle jäsenvaltiolle myönnettävä rahoitus korvaa vain pienen osan kotieläintuotantoalojen viljelijöille aiheutuneista todellisista menetyksistä, jäsenvaltioiden olisi saatava myöntää näille viljelijöille lisätukea edellyttäen, että sitä myönnettäessä noudatetaan samoja puolueettomuuden, syrjimättömyyden ja kilpailun vääristymisen estämisen edellytyksiä.

(13)

Jotta jäsenvaltioille annettaisiin liikkumavaraa jakaa kohdennettu taloudellinen apu häiriöihin puuttumiseen vaaditun mukaisesti, jäsenvaltioiden olisi voitava antaa sen kasautua muun tuen kanssa, jota rahoitetaan Euroopan maatalouden tukirahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

(14)

Koska kunkin jäsenvaltion rahoitus on vahvistettu euromääräisenä, yhdenmukaisen ja samanaikaisen soveltamisen varmistamiseksi on tarpeen vahvistaa päivämäärä Bulgarialle, Tšekille, Tanskalle, Kroatialle, Unkarille, Puolalle, Romanialle, Ruotsille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnettävän määrän muuntamiselle niiden kansalliseksi valuutaksi. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa valuuttakurssin määräytymisperuste Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (2) 106 artiklan mukaisesti. Ottaen huomioon asetuksen (EU) N:o 1306/2013 106 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu periaate ja 106 artiklan 5 kohdan c alakohdassa vahvistetut perusteet, määräytymisperusteena olisi oltava tämän asetuksen voimaantulopäivä.

(15)

Tässä asetuksessa säädetty tuki olisi myönnettävä asetuksen (EU) N:o 1306/2013 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisena maatalousmarkkinoita tukevana toimenpiteenä.

(16)

Talousarvioon liittyvistä syistä unionin olisi rahoitettava kotieläintuotantoalojen viljelijöille myönnettävästä taloudellisesta tuesta asianomaisille jäsenvaltioille aiheutuneet menot ainoastaan, jos nämä menot on toteutettu tiettyyn määräaikaan mennessä.

(17)

Avoimuuden sekä jäsenvaltioiden saatavilla olevan rahoituksen valvonnan ja moitteettoman hallinnon varmistamiseksi asianomaisten jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle tuen myöntämismenetelmien määrittelemiseksi käytetyt puolueettomat perusteet ja kilpailun vääristymisen estämiseksi toteutetut toimet.

(18)

Sen varmistamiseksi, että kotieläintuotantoalojen viljelijät saavat tukea mahdollisimman pian, asianomaisten jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tätä asetusta viipymättä. Sen vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1.   Jäsenvaltioiden saataville asetetaan unionin tukea, jonka määrä on yhteensä 420 000 000 euroa, kohdennettuun tukeen viljelijöille naudan- ja vasikanliha-, maito- ja maitotuote-, sianliha- sekä lampaan- ja vuohenliha-aloilla, jäljempänä ’kotieläintuotantoalat’.

Jäsenvaltioiden on käytettävä niiden saataville annetut määrät toimenpiteisiin liitteessä esitetyn mukaisesti puolueettomin ja syrjimättömin perustein sekä edellyttäen, että tuista ei seuraa kilpailun vääristymistä.

Jäsenvaltioiden toteuttamien toimenpiteiden tavoitteena on oltava kotieläintuotantoalojen viljelijöille markkinahäiriöistä aiheutuvien taloudellisten seurausten lieventäminen.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuen taloudellinen hyöty siirtyy täysimääräisenä kotieläintuotantoalojen viljelijöille, jos nämä eivät ole välittömiä tuensaajia.

Tämän asetuksen mukaisista maksuista aiheutuviin jäsenvaltioiden menoihin voidaan myöntää unionin tukea vain, jos maksut on suoritettu viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2016.

2.   Bulgarian, Tšekin, Tanskan, Kroatian, Unkarin, Puolan, Romanian, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan osalta valuuttakurssin määräytymisperuste liitteessä esitettyjen määrien osalta on tämän asetuksen voimaantulopäivä.

3.   Tässä asetuksessa säädetty tuki voi kasautua muun tuen kanssa, jota rahoitetaan Euroopan maatalouden tukirahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

2 artikla

Jäsenvaltiot voivat myöntää lisätukea 1 artiklan mukaisesti toteutettuihin toimenpiteisiin enintään 100:aa prosenttia vastaavan määrän liitteessä vahvistetusta määrästä samoin 1 artiklassa säädetyin objektiivisin perustein.

Jäsenvaltioiden on maksettava tämä lisätuki viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2016.

3 artikla

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle seuraavat tiedot:

a)

viipymättä ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2015 puolueettomat perusteet kohdennetun tuen myöntämismenettelyjen määrittämiseksi ja kilpailun vääristymisen estämiseksi toteutetut toimenpiteet;

b)

viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2016 maksetut kokonaismäärät ja tuensaajien lukumäärä ja tyyppi.

4 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 15 päivänä lokakuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 347, 20.12.2013, s. 671.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1306/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) No 485/2008 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 549).


LIITE

Jäsenvaltio

euroa

Belgia

13 049 568

Bulgaria

6 004 009

Tšekki

11 155 561

Tanska

11 103 077

Saksa

69 233 789

Viro

7 561 692

Irlanti

13 734 230

Kreikka

2 258 253

Espanja

25 526 629

Ranska

62 899 543

Kroatia

1 812 383

Italia

25 017 897

Kypros

354 997

Latvia

8 452 333

Liettua

12 631 869

Luxemburg

669 120

Unkari

9 505 286

Malta

119 570

Alankomaat

29 937 209

Itävalta

7 004 590

Puola

28 946 973

Portugali

4 764 178

Romania

11 145 958

Slovenia

1 368 433

Slovakia

2 464 247

Suomi

8 985 522

Ruotsi

8 220 625

Yhdistynyt kuningaskunta

36 072 462