|
7.8.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 210/24 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/1363,
annettu 6 päivänä elokuuta 2015,
asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua kyseisessä maassa ilmenneiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten yhteydessä
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (1) ja erityisesti sen 8 artiklan johdantokappaleen, 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, 8 artiklan 4 kohdan ja 9 artiklan 4 kohdan c alakohdan,
ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä siipikarjan ja siitosmunien kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista 30 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston direktiivin 2009/158/EY (2) ja erityisesti sen 23 artiklan 1 kohdan, 24 artiklan 2 kohdan ja 25 artiklan 2 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komission asetuksessa (EY) N:o 798/2008 (3) säädetään eläinlääkärintodistuksia koskevista vaatimuksista, joita sovelletaan siipikarjan ja siipikarjatuotteiden, jäljempänä ’hyödykkeet’, tuontiin unioniin ja kuljetukseen unionin kautta, mukaan luettuna varastointi kuljetuksen aikana. Asetuksessa säädetään, että unioniin saa tuoda ja unionin kautta kuljettaa hyödykkeitä vain niistä kolmansista maista tai niiltä alueilta, vyöhykkeiltä tai erillisalueilta, jotka on lueteltu sen liitteessä I olevan 1 osan taulukon sarakkeissa 1 ja 3. |
|
(2) |
Asetuksessa (EY) N:o 798/2008 vahvistetaan lisäksi edellytykset, joiden täyttyessä kolmatta maata tai sen aluetta, vyöhykettä tai erillisaluetta voidaan pitää vapaana korkeapatogeenisestä lintuinfluenssasta. |
|
(3) |
Yhdysvallat sisältyy asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteessä I olevassa 1 osassa esitettyyn luetteloon kolmantena maana, jonka alueen tietyistä osista on sallittua tuoda unioniin ja kuljettaa unionin kautta asetuksen soveltamisalaan kuuluvia hyödykkeitä sen mukaan, esiintyykö kyseisillä alueilla korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksia. Tämä aluejako tunnustettiin asetuksessa (EY) N:o 798/2008, sellaisena kuin se on muutettuna komission täytäntöönpanoasetuksilla (EU) 2015/243 (4), (EU) 2015/342 (5), (EU) 2015/526 (6), (EU) 2015/796 (7), (EU) 2015/1153 (8) ja viimeksi (EU) 2015/1220 (9) Indianan ja Nebraskan osavaltioissa esiintyneiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten seurauksena. |
|
(4) |
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisessä sopimuksessa (10), jäljempänä ’sopimus’, määrätään aluejakotoimenpiteiden vastavuoroisesta ja nopeasta tunnustamisesta unionissa tai Yhdysvalloissa tapahtuvien taudinpurkausten tapauksessa. |
|
(5) |
Nebraskan ja Indianan osavaltioissa sattuneiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen missään muissa Yhdysvaltojen osavaltioissa ei ole esiintynyt uusia korkeapatogeenisen lintuinfluenssan tartuntoja. Yhdysvallat on hävittänyt kaikki altistuneet eläimet korkeapatogeenisen lintuinfluenssan torjumiseksi ja sen leviämisen rajoittamiseksi. Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaiset ovat edelleen keskeyttäneet eläinlääkärintodistusten myöntämisen unioniin suuntautuvaan vientiin tarkoitetuille siipikarjasta saatuja hyödykkeitä sisältäville lähetyksille, jotka ovat peräisin mainittujen osavaltioiden koko alueelta tai niiden osista, jotka on asetettu rajoitusten kohteeksi ja joihin sovelletaan unionin aluejakotoimenpiteitä. |
|
(6) |
Yhdysvallat on lisäksi toimittanut päivitetyt tiedot epidemiologisesta tilanteesta alueellaan ja toteuttamistaan toimenpiteistä, joilla estetään korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen edelleen, ja komissio on nyt arvioinut nämä tiedot. Kyseisen arvioinnin sekä sopimuksessa vahvistettujen sitoumusten ja Yhdysvaltojen antamien takeiden perusteella on aiheellista muuttaa tiettyjen hyödykkeiden tuomista unioniin koskeva kielto kattamaan vain ne tietyt Indianan, Nebraskan ja Etelä-Dakotan osavaltioiden osat, jotka Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaiset ovat aiempien taudinpurkausten vuoksi asettaneet rajoitusten kohteeksi. |
|
(7) |
Lisäksi Yhdysvallat on ilmoittanut puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteiden saattamisesta päätökseen siipikarjan hävittämistoimenpiteiden seurauksena niillä tiloilla Arkansasin, Kalifornian, Indianan ja Missourin osavaltioissa, joissa korkeapatogeenisen lintuinfluenssan tautitapauksia havaittiin helmi- ja toukokuun 2015 välisenä aikana. Tämän vuoksi on aiheellista ilmoittaa päivämäärät, jolloin mainittujen osavaltioiden tautialueita, jotka oli asetettu eläinlääkinnällisten rajoitusten kohteeksi kyseisten taudinpurkausten yhteydessä, voidaan jälleen pitää korkeapatogeenisestä lintuinfluenssasta vapaina ja jolloin tiettyjen näiltä alueilta peräisin olevien siipikarjatuotteiden tuonti unioniin olisi jälleen sallittava. |
|
(8) |
Yhdysvaltoja koskevaa kohtaa asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteessä I olevan 1 osan luettelossa olisi muutettava, jotta voitaisiin ottaa huomioon tämänhetkinen epidemiologinen tilanne kyseisessä kolmannessa maassa. |
|
(9) |
Sen vuoksi asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitettä I olisi muutettava. |
|
(10) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteessä I oleva 1 osa tämän asetuksen liitteen mukaisesti.
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 6 päivänä elokuuta 2015.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Jean-Claude JUNCKER
(1) EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.
(2) EUVL L 343, 22.12.2009, s. 74.
(3) Komission asetus (EY) N:o 798/2008, annettu 8 päivänä elokuuta 2008, sellaisten kolmansien maiden ja niiden alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelon vahvistamisesta, joista saa tuoda yhteisöön tai kuljettaa yhteisön kautta siipikarjaa ja siipikarjatuotteita, sekä eläinlääkärintodistuksia koskevista vaatimuksista (EUVL L 226, 23.8.2008, s. 1).
(4) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/243, annettu 13 päivänä helmikuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua korkeapatogeenisen lintuinfluenssan yhteydessä (EUVL L 41, 17.2.2015, s. 5).
(5) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/342, annettu 2 päivänä maaliskuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua korkeapatogeenisen lintuinfluenssan yhteydessä Idahon ja Kalifornian osavaltioissa sattuneiden taudinpurkausten seurauksena (EUVL L 60, 4.3.2015, s. 31).
(6) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/526, annettu 27 päivänä maaliskuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua kyseisessä maassa sattuneiden uusien korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten yhteydessä (EUVL L 84, 28.3.2015, s. 30).
(7) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/796, annettu 21 päivänä toukokuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua kyseisessä maassa ilmenneiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan uusien taudinpurkausten yhteydessä (EUVL L 127, 22.5.2015, s. 9).
(8) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1153, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua kyseisessä maassa ilmenneiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan uusien taudinpurkausten yhteydessä (EUVL L 187, 15.7.2015, s. 10).
(9) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1220, annettu 24 päivänä heinäkuuta 2015, asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteen I muuttamisesta Yhdysvaltoja koskevan kohdan osalta niiden kolmansien maiden, alueiden, vyöhykkeiden tai erillisalueiden luettelossa, joista tiettyjen siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuonti unioniin tai kuljettaminen sen kautta on sallittua korkeapatogeenisen lintuinfluenssan yhteydessä Indianan ja Nebraskan osavaltioissa hiljattain sattuneiden taudinpurkausten seurauksena (EUVL L 197, 25.7.2015, s. 1).
(10) Kansanterveyden ja eläinten terveyden suojelemiseksi toteutettavia toimenpiteitä elävien eläinten ja eläintuotteiden kaupassa koskeva Euroopan yhteisön ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välinen sopimus sellaisena kuin se on hyväksytty yhteisön puolesta neuvoston päätöksellä 1998/258/EY (EYVL L 118, 21.4.1998, s. 1).
LIITE
Korvataan asetuksen (EY) N:o 798/2008 liitteessä I olevassa 1 osassa Yhdysvaltoja koskeva kohta seuraavasti:
|
Kolmannen maan tai alueen ISO-koodi ja nimi |
Kolmannen maan tai sen alueen, vyöhykkeen tai erillisalueen koodi |
Kolmannen maan tai sen alueen, vyöhykkeen tai erillisalueen kuvaus |
Eläinlääkärintodistus |
Erityisedellytykset |
Erityisedellytykset |
Lintuinfluenssan valvontaa koskeva tilanne |
Lintuinfluenssan rokotustilanne |
Salmonellan torjuntaa koskeva tilanne |
|||||||||||||||||||||||||||||
|
Malli(t) |
Lisätakeet |
Päättymisajankohta (1) |
Alkamisajankohta (2) |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
6A |
6B |
7 |
8 |
9 |
|||||||||||||||||||||||||||
|
”US – Yhdysvallat |
US-0 |
Koko maa |
SPF |
|
|
|
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||
|
EP, E |
|
|
|
|
|
|
S4 |
||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-1 |
Yhdysvaltojen alue, lukuun ottamatta aluetta US-2 |
BPP, BPR, DOC, DOR, HEP, HER, SRP, SRA |
|
N |
|
|
A |
|
S3, ST1” |
||||||||||||||||||||||||||||
|
WGM |
VIII |
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N |
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2 |
Yhdysvaltojen alue, joka vastaa seuraavia: |
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.1 |
Washingtonin osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
19.12.2014 |
7.4.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.2 |
Washingtonin osavaltio: Clallamin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
19.12.2014 |
11.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.3 |
Washingtonin osavaltio: Okanoganin piirikunta 1):
|
WGM |
VIII |
P2 |
29.1.2015 |
16.6.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
|
POU, RAT |
|
N P2 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.4 |
Washingtonin osavaltio: Okanoganin piirikunta 2):
|
WGM |
VIII |
P2 |
3.2.2015 |
6.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
|
POU, RAT |
|
N P2 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.5 |
Oregonin osavaltio: Douglasin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
19.12.2014 |
23.3.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.6 |
Oregonin osavaltio: Deschutesin piirikunta |
WG |
VIII |
P2 |
14.2.2015 |
19.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.7 |
Oregonin osavaltio: Malheurin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
20.1.2015 |
11.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Idahon osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.8 |
Kalifornian osavaltio: Stanislausin piirikunta/Tuolumnen piirikunta: Vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle kohdasta N ympyränmuotoisen valvontavyöhykkeen rajalla ja ulottuu myötäpäivään seuraavasti:
|
WGM |
VIII |
P2 |
23.1.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
|
POU, RAT |
|
N P2 |
5.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.9 |
Kalifornian osavaltio: Kingsin piirikunta: Vyöhyke, joka ulottuu 10 kilometrin säteelle kohdasta N ympyränmuotoisen valvontavyöhykkeen rajalla ja ulottuu myötäpäivään seuraavasti:
|
WGM |
VIII |
P2 |
12.2.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
|
POU, RAT |
|
N P2 |
26.5.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.10 |
Minnesotan osavaltio |
WGM |
VIII |
P2 |
5.3.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.11.1 |
Missourin osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
8.3.2015 |
18.6.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.11.2 |
Missourin osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
10.3.2015 |
11.6.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.11.3 |
Missourin osavaltio: Lewisin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
5.5.2015 |
20.9.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.13 |
Arkansasin osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
11.3.2015 |
13.7.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.14 |
Kansasin osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
13.3.2015 |
12.6.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.15 |
Kansasin osavaltio:
|
WGM |
|
P2 |
9.3.2015 |
18.6.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.16 |
Montanan osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
2.4.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.17 |
Pohjois-Dakotan osavaltio |
WGM |
VIII |
P2 |
11.4.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.18 |
Etelä-Dakotan osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
1.4.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.19.1 |
Wisconsinin osavaltio: Barronin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
16.4.2015 |
18.8.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.19.2 |
Wisconsinin osavaltio: Jeffersonin piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
11.4.2015 |
17.8.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.19.3 |
Wisconsinin osavaltio: Chippewan piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
23.4.2015 |
29.7.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.19.4 |
Wisconsinin osavaltio: Juneaun piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
17.4.2015 |
6.8.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.20 |
Iowan osavaltio |
WGM |
VIII |
P2 |
14.4.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.21 |
Indianan osavaltio: Whitleyn piirikunta |
WGM |
VIII |
P2 |
10.5.2015 |
8.8.2015 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
US-2.22 |
Nebraskan osavaltio:
|
WGM |
VIII |
P2 |
11.5.2015 |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
POU, RAT |
|
N P2 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||