16.4.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 99/7


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/595,

annettu 15 päivänä huhtikuuta 2015,

unionin yhteensovitetusta monivuotisesta valvontaohjelmasta vuosiksi 2016, 2017 ja 2018 kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja niiden pinnalla olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien noudattamisen varmistamiseksi ja kuluttajien kyseisille torjunta-ainejäämille altistumisen arvioimiseksi

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon torjunta-ainejäämien enimmäismääristä kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja rehuissa tai niiden pinnalla sekä neuvoston direktiivin 91/414/ETY muuttamisesta 23 päivänä helmikuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 396/2005 (1) ja erityisesti sen 29 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission asetuksella (EY) N:o 1213/2008 (2) perustettiin ensimmäinen yhteensovitettu monivuotinen yhteisön valvontaohjelma, joka kattoi vuodet 2009, 2010 ja 2011. Ohjelmaa jatkettiin peräkkäisten komission asetusten nojalla. Viimeisin niistä oli komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 400/2014 (3).

(2)

Ruokavalion perusta unionissa koostuu 30–40 elintarvikkeesta. Koska torjunta-aineiden käytössä ilmenee kolmen vuoden ajanjakson aikana merkittäviä muutoksia, torjunta-aineita olisi seurattava kyseisissä elintarvikkeissa kolmen vuoden välein, jotta voidaan arvioida kuluttajien altistumista ja unionin lainsäädännön soveltamista.

(3)

Binomiaalisen todennäköisyysjakauman avulla voidaan laskea, että tutkimalla 654 näytettä voidaan yli 99 prosentin luotettavuudella havaita näyte, jonka sisältämien torjunta-ainejäämien määrä ylittää määritysrajan, kun vähintään yksi prosentti tuotteista sisältää torjunta-ainejäämiä kyseisen rajan ylittävän määrän (4). Näytteiden keruu olisi suhteutettava jäsenvaltioiden kesken väestön määrän mukaisesti siten, että vuosittain otetaan tuotetta kohden vähintään 12 näytettä.

(4)

Edellisistä unionin virallisista valvontaohjelmista saadut analyysitulokset on otettu huomioon sen varmistamiseksi, että valvontaohjelmaan sisältyvät torjunta-aineet vastaisivat käytössä olevia torjunta-aineita.

(5)

Komission verkkosivustolla on julkaistu elintarvikkeiden ja rehujen torjunta-ainejäämien määrityksessä käytettäviä analyyttisiä laadunvalvonta- ja validointimenettelyjä koskevat ohjeet (Analytical quality control and validation procedures for pesticide residues analysis in food and feed) (5).

(6)

Jos torjunta-aineen jäämän määritelmään sisältyy muita tehoaineita, metaboliitteja tai hajoamis- tai reaktiotuotteita, kyseiset yhdisteet olisi ilmoitettava erikseen, mikäli ne mitataan erikseen.

(7)

Jäsenvaltiot, komissio ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen ovat sopineet täytäntöönpanotoimenpiteistä, esimerkiksi näytteen standardikuvauksesta (Standard Sample Description, SSD) (6) (7), jota käytetään torjunta-ainejäämiä koskevien analyysitulosten ilmoittamiseen jäsenvaltioiden toimittamien tietojen yhteydessä.

(8)

Näytteenottomenettelyjen osalta olisi sovellettava komission direktiiviä 2002/63/EY (8), johon on sisällytetty Codex Alimentarius -komission suosittelemat näytteenottomenetelmät ja -menettelyt.

(9)

On tarpeen arvioida, noudatetaanko komission direktiivin 2006/141/EY (9) 10 artiklassa sekä komission direktiivin 2006/125/EY (10) 7 artiklassa lastenruoille säädettyjä jäämien enimmäismääriä, ottaen huomioon ainoastaan asetuksessa (EY) N:o 396/2005 vahvistetut jäämien määritelmät.

(10)

Yhden jäämän menetelmien osalta jäsenvaltiot voivat täyttää analysointivelvoitteensa kääntymällä sellaisten virallisten laboratorioiden puoleen, joilla on jo käytössä vaadittavat validoidut menetelmät.

(11)

Jäsenvaltioiden olisi toimitettava vuosittain 31 päivään elokuuta mennessä edellistä kalenterivuotta koskevat tiedot.

(12)

Oikeusvarmuuden vuoksi täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 400/2014 olisi kumottava peräkkäisten monivuotisten ohjelmien päällekkäisyydestä mahdollisesti johtuvien sekaannusten välttämiseksi. Sitä olisi kuitenkin sovellettava vielä vuonna 2015 otettaviin näytteisiin.

(13)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden on vuosien 2016, 2017 ja 2018 aikana otettava torjunta-ainejäämien ja tuotteiden yhdistelmistä näytteitä ja analysoitava ne liitteen I mukaisesti.

Kustakin tuotteesta, mukaan luettuina imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetut ruoat ja luonnonmukaisesti tuotetut tuotteet, on otettava liitteessä II vahvistettu määrä näytteitä.

2 artikla

1.   Erä, josta näyte otetaan, on valittava satunnaisesti.

Näytteenottomenettelyn, mukaan luettuna yksikköjen lukumäärä, on oltava direktiivin 2002/63/EY mukainen.

2.   Kaikki näytteet, mukaan luettuina imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetut ruoat, on analysoitava liitteessä I vahvistettujen torjunta-aineiden osalta asetuksessa (EY) N:o 396/2005 vahvistettujen jäämien määritelmien mukaisesti.

3.   Imeväisille ja pikkulapsille tarkoitettujen ruokien osalta näytteet on arvioitava nautintavalmiista tai valmistajan ohjeiden mukaan nautintavalmiiksi saatettavista tuotteista ottaen huomioon direktiiveissä 2006/125/EY ja 2006/141/EY vahvistetut jäämien enimmäismäärät. Jos tällaisia elintarvikkeita voidaan nauttia sekä sellaisina kuin ne myydään että valmiiksi saatettavina, tulokset on ilmoitettava nautintavalmiista tuotteista sellaisina kuin ne myydään.

3 artikla

Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosina 2016, 2017 ja 2018 testattujen näytteiden analyysitulokset vuosittain 31 päivään elokuuta 2017, 2018 ja 2019 mennessä. Tulokset toimitetaan näytteen standardikuvauksen (SSD) mukaisesti.

Jos torjunta-aineen jäämän määritelmään sisältyy useampi kuin yksi yhdiste (tehoaine, metaboliitti ja/tai hajoamis- tai reaktiotuote), jäsenvaltioiden on ilmoitettava analyysitulokset jäämän täydellisen määritelmän mukaisesti. Lisäksi kaikkia jäämän määritelmään kuuluvia analyytteja koskevat tulokset on ilmoitettava erikseen, mikäli ne mitataan erikseen.

4 artikla

Kumotaan täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 400/2014.

Sitä on kuitenkin sovellettava vielä vuonna 2015 testattaviin näytteisiin.

5 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 15 päivänä huhtikuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)   EUVL L 70, 16.3.2005, s. 1.

(2)  Komission asetus (EY) N:o 1213/2008, annettu 5 päivänä joulukuuta 2008, yhteensovitetusta monivuotisesta yhteisön valvontaohjelmasta vuosiksi 2009, 2010 ja 2011 kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja niiden pinnalla olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien noudattamisen varmistamiseksi ja kuluttajien kyseisille torjunta-ainejäämille altistumisen arvioimiseksi (EUVL L 328, 6.12.2008, s. 9).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 400/2014, annettu 22 päivänä huhtikuuta 2014, unionin yhteensovitetusta monivuotisesta valvontaohjelmasta vuosiksi 2015, 2016 ja 2017 kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja niiden pinnalla olevien torjunta-ainejäämien enimmäismäärien noudattamisen varmistamiseksi ja kuluttajien kyseisille torjunta-ainejäämille altistumisen arvioimiseksi (EUVL L 119, 23.4.2014, s. 44).

(4)  Codex Alimentarius, Pesticide Residues in Food, Rooma 1993, ISBN 92–5-103271-8; Vol. 2, s. 372.

(5)  Asiakirja N:o SANCO/12571/2013 http://ec.europa.eu/food/plant/plant_protection_products/guidance_documents/docs/qualcontrol_en.pdf, tuorein versio.

(6)  Standard sample description for food and feed (EFSA Journal 2010; 8(1): 1457).

(7)  Use of the EFSA Standard Sample Description for the reporting of data on the control of pesticide residues in food and feed according to Regulation (EC) No 396/2005 (EFSA Journal 2014; 12(1): 3545).

(8)  Komission direktiivi 2002/63/EY, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2002, yhteisön näytteenottomenettelyistä kasvi- ja eläinperäisten tuotteiden torjunta-ainejäämien virallisessa tarkastuksessa ja direktiivin 79/700/ETY kumoamisesta (EYVL L 187, 16.7.2002, s. 30).

(9)  Komission direktiivi 2006/141/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 2006, äidinmaidonkorvikkeista ja vieroitusvalmisteista ja direktiivin 1999/21/EY muuttamisesta (EUVL L 401, 30.12.2006, s. 1).

(10)  Komission direktiivi 2006/125/EY, annettu 5 päivänä joulukuuta 2006, imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuista viljapohjaisista valmisruoista ja muista lastenruoista (EUVL L 339, 6.12.2006, s. 16).


LIITE I

A OSA

Kasviperäiset tuotteet, joista on otettava näytteet vuosina 2016, 2017 ja 2018

2016

2017

2018

(c)

(a)

(b)

Omenat (1)

Silpimättömät pavut (tuoreet tai jäädytetyt) (1)

Munakoisot (1)

Keräkaali (1)

Porkkanat (1)

Banaanit (1)

Purjo (1)

Kurkut (1)

Parsakaali (1)

Lehtisalaatti (1)

Appelsiinit (1)

Viinirypäleet (syötäväksi tarkoitetut) (1)

Persikat (nektariinit ja niiden kaltaiset hybridit mukaan luettuina) (1)

Mandariinit (1)

Appelsiinimehu

Rukiinjyvät (2)

Päärynät (1)

Silvityt herneet (tuoreet tai jäädytetyt) (1)

Mansikat (1)

Perunat (1)

Paprikat (makeat) (1)

Tomaatit (1)

Riisinjyvät

Vehnänjyvät (2)

Viinirypäleistä valmistettu viini (punainen tai valkoinen) (Jos erityistä viinin jalostuskerrointa ei ole käytettävissä, voidaan soveltaa oletuskerrointa 1. Jäsenvaltioita pyydetään ilmoittamaan kansallisessa tiivistelmäraportissa käytetyt jalostuskertoimet.)

Pinaatti (1)

Neitsytoliiviöljy (Jos erityistä öljyn jalostuskerrointa ei ole käytettävissä, rasvaliukoisten aineiden osalta voidaan soveltaa oletuskerrointa 5, kun otetaan huomioon oliiviöljyn normaali tuotos, 20 prosenttia oliivisadosta; muiden kuin rasvaliukoisten aineiden osalta voidaan käyttää öljyn jalostuksen oletuskerrointa 1. Jäsenvaltioita pyydetään ilmoittamaan kansallisessa tiivistelmäraportissa käytetyt jalostuskertoimet.)

B OSA

Eläinperäiset tuotteet, joista on otettava näytteet vuosina 2016, 2017 ja 2018

2016

2017

2018

(e)

(f)

(d)

Lehmänmaito

Siipikarjan rasva

Voi

Sian rasva

Maksa (nauta ja muut märehtijät, sika ja siipikarja)

Kananmunat

C OSA

Kasviperäisissä tuotteissa valvottavat torjunta-aineen ja tuotteen yhdistelmät

 

2016

2017

2018

Huomautukset

2-fenyylifenoli

(c)

(a)

(b)

 

Abamektiini

(c)

(a)

(b)

 

Akrinatriini

(c)

(a)

(b)

 

Aldikarbi

(c)

(a)

(b)

 

Aldriini ja dieldriini

(c)

(a)

(b)

 

Asefaatti

(c)

(a)

(b)

 

Asetamipridi

(c)

(a)

(b)

 

Atsinfossimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Atsoksistrobiini

(c)

(a)

(b)

 

Bifentriini

(c)

(a)

(b)

 

Bifenyyli

(c)

(a)

(b)

 

Bitertanoli

(c)

(a)

(b)

 

Boskalidi

(c)

(a)

(b)

 

Bromidi-ioni

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain lehtisalaatista ja tomaateista vuonna 2016; riisinjyvistä vuonna 2017; makeasta paprikasta vuonna 2018.

Bromopropylaatti

(c)

(a)

(b)

 

Bupirimaatti

(c)

(a)

(b)

 

Buprofetsiini

(c)

(a)

(b)

 

Deltametriini

(c)

(a)

(b)

 

Diatsinoni

(c)

(a)

(b)

 

Dietofenkarbi

(c)

(a)

(b)

 

Difenokonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Difenyyliamiini

(c)

(a)

(b)

 

Diflubentsuroni

(c)

(a)

(b)

 

Dikloraani

(c)

(a)

(b)

 

Diklorvossi

(c)

(a)

(b)

 

Dikofoli

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Dimetoaatti

(c)

(a)

(b)

 

Dimetomorfi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Dinikonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Ditianoni

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain omenoista ja persikoista vuonna 2016; päärynöistä ja riisinjyvistä vuonna 2017; syötäväksi tarkoitetuista viinirypäleistä vuonna 2018.

Ditiokarbamaatit

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista parsakaalia, keräkaalia, appelsiinimehua ja oliiviöljyä lukuun ottamatta.

Dodiini

(c)

(a)

(b)

 

Endosulfaani

(c)

(a)

(b)

 

EPN

(c)

(a)

(b)

 

Epoksikonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Etefoni

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain omenoista, rukiinjyvistä, tomaateista ja viinistä vuonna 2016; appelsiineista, mandariineista ja riisinjyvisstä vuonna 2017; appelsiinimehusta, makeasta paprikasta, vehnänjyvistä ja syötäväksi tarkoitetuista viinirypäleistä vuonna 2018.

Etioni

(c)

(a)

(b)

 

Etirimoli

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Etofenproksi

(c)

(a)

(b)

 

Famoksadoni

(c)

(a)

(b)

 

Fenamidoni

(c)

(a)

(b)

 

Fenamifossi

(c)

(a)

(b)

 

Fenarimoli

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Fenatsakiini

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Fenbukonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Fenbutatinaoksidi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain omenoista, tomaateista ja viinistä vuonna 2016; appelsiineista, mandariineista ja päärynöistä vuonna 2017; munakoisosta, makeasta paprikasta ja syötäviksi tarkoitetuista viinirypäleistä vuonna 2018.

Fenheksamidi

(c)

(a)

(b)

 

Fenitrotioni

(c)

(a)

(b)

 

Fenoksikarbi

(c)

(a)

(b)

 

Fenpropatriini

(c)

(a)

(b)

 

Fenpropidiini

(c)

(a)

(b)

 

Fenpropimorfi

(c)

(a)

(b)

 

Fenpyroksimaatti

(c)

(a)

(b)

 

Fentioni

(c)

(a)

(b)

 

Fenvaleraatti

(c)

(a)

(b)

 

Fiproniili

(c)

(a)

(b)

 

Fludioksoniili

(c)

(a)

(b)

 

Flufenoksuroni

(c)

(a)

(b)

 

Fluopyrami

(c)

(a)

(b)

 

Flukinkonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Flusilatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Flutriafoli

(c)

(a)

(b)

 

Folpetti

(c)

(a)

(b)

 

Formetanaatti

(c)

(a)

(b)

 

Fosmetti

(c)

(a)

(b)

 

Fostiatsaatti

(c)

(a)

(b)

 

Glyfosaatti

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain rukiinjyvistä vuonna 2016; riisinjyvistä vuonna 2017; vehnänjyvistä vuonna 2018.

Heksakonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Heksitiatsoksi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Imatsaliili

(c)

(a)

(b)

 

Imidaklopridi

(c)

(a)

(b)

 

Indoksakarbi

(c)

(a)

(b)

 

Iprodioni

(c)

(a)

(b)

 

Iprovalikarbi

(c)

(a)

(b)

 

Isokarbofossi

(c)

(a)

(b)

 

Isoprotiolaani

 

(a)

 

Analysoidaan vain riisinjyvistä vuonna 2017. Ei analysoida hyödykkeistä, jotka analysoidaan vuosina 2016 ja 2018.

Kaptaani

(c)

(a)

(b)

 

Karbaryyli

(c)

(a)

(b)

 

Karbendatsiimi ja benomyyli

(c)

(a)

(b)

 

Karbofuraani

(c)

(a)

(b)

 

Kinoksifeeni

(c)

(a)

(b)

 

Klofentetsiini

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Klorantraniiliproli

(c)

(a)

(b)

 

Klorfenapyri

(c)

(a)

(b)

 

Klormekvatti

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain rukiinjyvistä, tomaateista ja viinistä vuonna 2016; porkkanoista, päärynöistä ja riisinjyvistä vuonna 2017; munakoisosta, syötäväksi tarkoitetuista viinirypäleistä ja vehnänjyvistä vuonna 2018.

Klorotaloniili

(c)

(a)

(b)

 

Klorprofaami

(c)

(a)

(b)

 

Klorpyrifossi

(c)

(a)

(b)

 

Klorpyrifossimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Klotianidiini

(c)

(a)

(b)

Ks. myös tiametoksaami

Kresoksiimimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Lambda-syhalotriini

(c)

(a)

(b)

 

Linuroni

(c)

(a)

(b)

 

Lufenuroni

(c)

(a)

(b)

 

Malationi

(c)

(a)

(b)

 

Mandipropamidi

(c)

(a)

(b)

 

Mepanipyriimi

(c)

(a)

(b)

 

Mepikvatti

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain rukiinjyvistä ja tomaateista vuonna 2016; päärynöistä ja riisinjyvistä vuonna 2017; vehnänjyvistä vuonna 2018.

Metalaksyyli ja metalaksyyli-M

(c)

(a)

(b)

 

Metamidofossi

(c)

(a)

(b)

 

Metidationi

(c)

(a)

(b)

 

Metiokarbi

(c)

(a)

(b)

 

Metoksifenotsidi

(c)

(a)

(b)

 

Metomyyli ja tiodikarbi

(c)

(a)

(b)

 

Monokrotofossi

(c)

(a)

(b)

 

Myklobutaniili

(c)

(a)

(b)

 

Oksadiksyyli

(c)

(a)

(b)

 

Oksamyyli

(c)

(a)

(b)

 

Oksidemetonimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Paklobutratsoli

(c)

(a)

(b)

 

Parationi

(c)

(a)

(b)

 

Parationimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Pendimetaliini

(c)

(a)

(b)

 

Penkonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Pensykuroni

(c)

(a)

(b)

 

Permetriini

(c)

(a)

(b)

 

Pirimifossimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Pirimikarbi

(c)

(a)

(b)

 

Profenofossi

(c)

(a)

(b)

 

Prokymidoni

(c)

(a)

(b)

 

Propamokarbi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain omenoista, keräkaalista, lehtisalaatista, tomaateista ja viinistä vuonna 2016; silpimättömistä pavuista, porkkanoista, kurkuista, appelsiineista, mandariineista, perunoista, pinaatista ja mansikoista vuonna 2017; munakoisosta, parsakaalista, silvityistä herneistä ja makeasta paprikasta vuonna 2018.

Propargiitti

(c)

(a)

(b)

 

Propikonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Propytsamidi

(c)

(a)

(b)

 

Pymetrotsiini

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan vain keräkaalista, lehtisalaatista, mansikoista ja tomaateista vuonna 2016; kurkuista vuonna 2017; munakoisosta ja makeasta paprikasta vuonna 2018.

Pyraklostrobiini

(c)

(a)

(b)

 

Pyridabeeni

(c)

(a)

(b)

 

Pyrimetaniili

(c)

(a)

(b)

 

Pyriproksifeeni

(c)

(a)

(b)

 

Spinosadi

(c)

(a)

(b)

 

Spirodiklofeeni

(c)

(a)

(b)

 

Spiroksamiini

(c)

(a)

(b)

 

Spiromesifeeni

(c)

(a)

(b)

 

Syflutriini

(c)

(a)

(b)

 

Symoksaniili

(c)

(a)

(b)

 

Sypermetriini

(c)

(a)

(b)

 

Syprodiniili

(c)

(a)

(b)

 

Syprokonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Tau-fluvalinaatti

(c)

(a)

(b)

 

Tebufenotsidi

(c)

(a)

(b)

 

Tebufenpyradi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Tebukonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Teflubentsuroni

(c)

(a)

(b)

 

Teflutriini

(c)

(a)

(b)

 

Terbutylatsiini

(c)

(a)

(b)

 

Tetradifoni

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Tetrakonatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Tiabendatsoli

(c)

(a)

(b)

 

Tiaklopridi

(c)

(a)

(b)

 

Tiametoksaami

(c)

(a)

(b)

 

Tiofanaattimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Tolklofossimetyyli

(c)

(a)

(b)

 

Tolyylifluanidi

(c)

(a)

(b)

Analysoidaan kaikista luetelluista elintarvikkeista viljoja lukuun ottamatta.

Triadimefoni ja triadimenoli

(c)

(a)

(b)

 

Triatsofossi

(c)

(a)

(b)

 

Trifloksistrobiini

(c)

(a)

(b)

 

Triflumuroni

(c)

(a)

(b)

 

Vinklotsoliini

(c)

(a)

(b)

 

D OSA

Eläinperäisissä tuotteissa tai niiden pinnalla valvottavat torjunta-aineen ja tuotteen yhdistelmät

 

2016

2017

2018

Huomautukset

Aldriini ja dieldriini

(e)

(f)

(d)

 

Bifentriini

(e)

(f)

(d)

 

DDT

(e)

(f)

(d)

 

Deltametriini

(e)

(f)

(d)

 

Diatsinoni

(e)

(f)

(d)

 

Endosulfaani

(e)

(f)

(d)

 

Famoksadoni

(e)

(f)

(d)

 

Fenvaleraatti

(e)

(f)

(d)

 

Heksaklooribentseeni

(e)

(f)

(d)

 

Heksakloorisykloheksaani (HCH), alfa-isomeeri

(e)

(f)

(d)

 

Heksakloorisykloheksaani (HCH), beeta-isomeeri

(e)

(f)

(d)

 

Heptakloori

(e)

(f)

(d)

 

Indoksakarbi

(e)

 

(d)

Analysoidaan vain maidosta vuonna 2016; voista vuonna 2018.

Klordaani

(e)

(f)

(d)

 

Klorpyrifossi

(e)

(f)

(d)

 

Klorpyrifossimetyyli

(e)

(f)

(d)

 

Lindaani

(e)

(f)

(d)

 

Metoksikloori

(e)

(f)

(d)

 

Parationi

(e)

(f)

(d)

 

Permetriini

(e)

(f)

(d)

 

Pirimifossimetyyli

(e)

(f)

(d)

 

Spinosadi

 

(f)

 

Analysoidaan vain maksasta vuonna 2017.

Sypermetriini

(e)

(f)

(d)

 


(1)  Jalostamattomat tuotteet (mukaan lukien jäädytetyt tuotteet) olisi analysoitava.

(2)  Jos rukiin- tai vehnänjyvistä ei ole saatavilla riittävästi näytteitä, voidaan analysoida myös ruis- tai vehnäjauhoa, edellyttäen että jalostuskerroin ilmoitetaan. Jos erityistä ruis- tai vehnäjauhon jalostuskerrointa ei ole käytettävissä, voidaan soveltaa oletuskerrointa 1.


LIITE II

1 artiklassa tarkoitettujen näytteiden lukumäärä

1)

Niiden näytteiden, jotka kunkin jäsenvaltion on kustakin hyödykkeestä otettava ja analysoitava liitteessä I lueteltujen torjunta-aineiden osalta, lukumäärä vahvistetaan 5 kohdassa olevassa taulukossa.

2)

Jäljempänä 5 kohdassa olevan taulukon mukaisesti vaadittavien näytteiden lisäksi kunkin jäsenvaltion on otettava ja analysoitava vuonna 2016 kymmenen näytettä muista imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuista ruoista kuin äidinmaidonkorvikkeista, vieroitusvalmisteista ja viljapohjaisista lasten valmisruoista.

Kyseisen taulukon mukaisesti vaadittavien näytteiden lisäksi kunkin jäsenvaltion on otettava ja analysoitava vuonna 2017 yhteensä kymmenen näytettä äidinmaidonkorvikkeista ja vieroitusvalmisteista.

Kyseisen taulukon mukaisesti vaadittavien näytteiden lisäksi kunkin jäsenvaltion on otettava ja analysoitava vuonna 2018 kymmenen näytettä viljapohjaisista lasten valmisruoista.

3)

Luonnonmukaisesti tuotetuista hyödykkeistä on 5 kohdassa olevan taulukon mukaisesti otettava tarvittaessa näytteitä suhteessa kyseisten hyödykkeiden markkinaosuuteen kussakin jäsenvaltiossa ja vähintään yksi näyte.

4)

Monijäämämenetelmiä käyttävät jäsenvaltiot voivat käyttää kvalitatiivisia seulontamenetelmiä enintään 15 prosenttiin näytteistä, jotka on otettava ja analysoitava kohdassa 5 olevan taulukon mukaisesti. Jos jäsenvaltio käyttää kvalitatiivisia seulontamenetelmiä, sen on analysoitava loput näytteet monijäämämenetelmillä.

Jos kvalitatiivisen seulonnan tulokset ovat positiivisia, jäsenvaltioiden on kvantifioitava tulos käyttäen tavallista torjunta-ainekohtaista menetelmää.

5)

Näytteiden lukumäärä jäsenvaltioittain

Jäsenvaltio

Näytteet

 

Jäsenvaltio

Näytteet

BE

12 (*1)

 

LU

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

BG

12 (*1)

 

HU

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

CZ

12 (*1)

 

MT

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

DK

12 (*1)

 

NL

17

15 (*2)

 

 

DE

93

 

AT

12 (*1)

 

 

15 (*2)

EE

12 (*1)

 

PL

45

15 (*2)

 

EL

12 (*1)

 

PT

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

ES

45

 

RO

17

 

 

FR

66

 

SI

12 (*1)

 

 

15 (*2)

IE

12 (*1)

 

SK

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

IT

65

 

FI

12 (*1)

 

 

15 (*2)

CY

12 (*1)

 

SE

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

LV

12 (*1)

 

UK

66

15 (*2)

 

LT

12 (*1)

 

HR

12 (*1)

15 (*2)

 

15 (*2)

NÄYTTEITÄ YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN: 654


(*1)  Näytteiden vähimmäismäärä kutakin yhden jäämän menetelmää kohden.

(*2)  Näytteiden vähimmäismäärä kutakin monijäämämenetelmää kohden.