14.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 39/13


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/234,

annettu 13 päivänä helmikuuta 2015,

asetuksen (ETY) N:o 2454/93 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse kuljetusvälineiden väliaikaisesta maahantuonnista unionin tullialueella asuvan luonnollisen henkilön käyttöön

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (1) ja erityisesti sen 247 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission asetuksessa (ETY) N:o 2454/93 (2) säädetään mahdollisuudesta tuoda kuljetusvälineitä väliaikaisesti unionin tullialueelle kyseisellä alueella asuvien henkilöiden käyttöön tietyin edellytyksin.

(2)

Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, että kuljetusvälineiden väliaikaiseen maahantuontiin liittyy väärinkäytöksiä.

(3)

On tarpeen muuttaa asetusta (ETY) N:o 2454/93, jotta voidaan sulkea pois tällaisen väärinkäytön mahdollisuus.

(4)

Jotta vältetään tullivelkojen syntyminen siitä syystä, että uusista säännöksistä ei ole riittävästi tietoa, olisi säädettävä ajanjaksosta, jonka aikana jäsenvaltiot ja komissio voivat tiedottaa uudesta oikeudellisesta tilanteesta.

(5)

Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 2454/93 olisi muutettava.

(6)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Korvataan asetuksen (ETY) N:o 2454/93 561 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Täydellinen tuontitullittomuus on myönnettävä, kun kuljetusvälineitä käyttää kaupallisessa käytössä tai yksityiskäytössä unionin tullialueella asuva luonnollinen henkilö, joka on kyseisen alueen ulkopuolelle sijoittautuneen kuljetusvälineiden omistajan, vuokraajan tai leasing-vuokraajan palveluksessa.

Kuljetusvälineiden yksityiskäyttö sallitaan työntekijän työskentelypaikan ja asuinpaikan välisillä matkoilla tai työntekijän työsopimuksen mukaisten työtehtävien suorittamiseen.

Kuljetusvälineitä käyttävän henkilön on tulliviranomaisten pyynnöstä esitettävä jäljennös työsopimuksesta.”

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä toukokuuta 2015.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 13 päivänä helmikuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.

(2)  Komission asetus (ETY) N:o 2454/93, annettu 2 päivänä heinäkuuta 1993, tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1).