30.10.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 284/1


NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2015/1947,

annettu 1 päivänä lokakuuta 2015,

Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Maailman kauppajärjestö, jäljempänä ’WTO’, käynnisti marraskuussa 2001 kauppaneuvottelujen Dohan kierroksen, joka tunnetaan Dohan kehitysohjelmana. Kaupan helpottamista koskevat neuvottelut käynnistettiin heinäkuussa 2004, ja niiden pohjana oli sitoumus tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen, jäljempänä ’GATT 1994 -sopimus’, useiden artiklojen selkeyttämiseksi ja parantamiseksi: V artikla (Kauttakulkuvapaus), VIII artikla (Tuontiin ja vientiin liittyvät maksut ja muodollisuudet) ja X artikla (Kauppaa koskevien säännösten julkaiseminen ja hallinnointi); tarkoituksena oli sujuvoittaa entisestään tavaroiden, myös kauttakuljetuksessa olevien tavaroiden, liikkumista, luovuttamista ja selvittämistä. Toimeksiannossa viitattiin lisäksi määräyksiin, joilla tehostetaan tulli- tai muiden asiaankuuluvien viranomaisten välistä yhteistyötä kaupan helpottamiseen ja tullien noudattamiseen liittyvissä asioissa.

(2)

Komissio on käynyt neuvotteluja kuullen perussopimuksen 207 artiklan 3 kohdalla perustettua erityiskomiteaa.

(3)

WTO:n yhdeksännessä ministerikokouksessa, joka pidettiin 3–6 päivänä joulukuuta 2013 Balilla, hyväksyttiin kaupan helpottamista koskeva ministerikokouksen päätös, jolla saatettiin päätökseen neuvottelut kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta sillä varauksella, että teksti on tarkastettava oikeudellisesti. Ministerineuvoston päätöksellä perustettiin myös kaupan helpottamista käsittelevä valmistelukomitea ja ohjeistettiin WTO:n yleisneuvostoa hyväksymään sopimukseen sisällytettävä pöytäkirja WTO:n perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen liitteeksi 1A ja asettamaan pöytäkirja kunkin WTO:n jäsenen hyväksyttäväksi sisäisten menettelyjensä mukaisesti.

(4)

WTO:n yleisneuvosto hyväksyi 27 päivänä marraskuuta 2014 pidetyssä kokouksessaan Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan, jäljempänä ’pöytäkirja’, ja avasi sen WTO:njäsenten hyväksyttäväksi.

(5)

Pöytäkirja sisältää kaupan helpottamista koskevan sopimuksen ja kehitysmaiden sitoumukset, jotka on sisällytetty sopimuksen liitteeksi. Merkittävä määrä kehitysmaita on jo toimittanut ilmoituksensa luokkaan A kuuluvista sitoumuksista kaupan helpottamista koskevan sopimuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kaupan helpottamista käsittelevä komitea ottaa vastaan luokkaan A kuuluvia sitoumuksia koskevat ilmoitukset vähiten kehittyneiden maiden osalta kaupan helpottamista koskevan sopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla ja luokkaan B ja C kuuluvia sitoumuksia koskevat ilmoitukset sekä kehitysmaiden että vähiten kehittyneiden maiden osalta kaupan helpottamista koskevan sopimuksen 16 artiklan 5 kohdan nojalla. Sitoumuksista tulee olennainen osa kaupan helpottamista koskevaa sopimusta.

(6)

Pöytäkirja olisi hyväksyttävä unionin puolesta,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Euroopan unionin puolesta Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja.

Pöytäkirjan teksti on liitetty tähän päätökseen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja nimeää yhden tai useamman henkilön, jolla on valtuudet tallettaa unionin puolesta pöytäkirjan 4 kohdassa tarkemmin määrätty hyväksymisasiakirja (1).

3 artikla

Tätä pöytäkirjaa ei saa tulkita siten, että sillä myönnettäisiin oikeuksia tai asetettaisiin velvoitteita, joihin voidaan suoraan vedota unionin tai jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Luxemburgissa 1 päivänä lokakuuta 2015.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

É. SCHNEIDER


(1)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee pöytäkirjan voimaantulopäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.