|
14.7.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 185/18 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2015/1141,
annettu 13 päivänä heinäkuuta 2015,
Euroopan unionin YTPP-operaatiosta Nigerissä (EUCAP Sahel Niger) annetun päätöksen 2012/392/YUTP muuttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 28 artiklan, 42 artiklan 4 kohdan ja 43 artiklan 2 kohdan,
ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto hyväksyi 16 päivänä heinäkuuta 2012 päätöksen 2012/392/YUTP (1). |
|
(2) |
Neuvosto hyväksyi 22 päivänä heinäkuuta 2014 päätöksen 2014/482/YUTP (2), jolla päätöksen 2012/392/YUTP soveltamista jatketaan 15 päivään heinäkuuta 2016 saakka ja jossa säädetään rahoitusohjeesta 15 päivään heinäkuuta 2015 saakka. |
|
(3) |
Eurooppa-neuvosto sitoutui 23 päivänä huhtikuuta 2015 tehostamaan unionin läsnäoloa merellä, estämään laittomia muuttovirtoja ja lujittamaan sisäistä solidaarisuutta ja vastuullisuutta. Se sitoutui lisäämään tukea muun muassa Nigerille maarajojen ja -reittien seuraamista ja valvomista varten hyödyntäen alueella tällä hetkellä toimivia YTPP-operaatioita. Välivaiheen strategisen tarkastelun jälkeen poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea hyväksyi 13 päivänä toukokuuta 2015 uuden toimintalinjan, jossa yhdistetään toimet Niameyssä ja pysyvä tukikohta Agadezissa. |
|
(4) |
Päätöstä 2012/392/YUTP olisi muutettava rahoitusohjeen voimassaolon jatkamiseksi 15 päivään heinäkuuta 2016 saakka. Tätä rahoitusohjetta tarkistetaan kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen hyväksymisestä, kun kaksitahoista lähestymistapaa, jossa yhdistetään toimien tehostaminen Niameyssä ja pysyvä tukikohta Agadezissa, koskeva operatiivinen suunnittelu etenee. |
|
(5) |
EUCAP Sahel Niger toteutetaan tilanteessa, joka saattaa huonontua ja joka voi haitata Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa esitettyjen unionin ulkoisen toiminnan tavoitteiden saavuttamista, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Muutetaan päätös 2012/392/YUTP seuraavasti:
|
1) |
Korvataan 13 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. EUCAP Sahel Nigeriin liittyviin menoihin tarkoitettu rahoitusohje 16 päivän heinäkuuta 2012 ja 31 päivän lokakuuta 2013 väliselle ajalle on 8 700 000 euroa. EUCAP Sahel Nigeriin liittyviin menoihin tarkoitettu rahoitusohje 1 päivän marraskuuta 2013 ja 15 päivän heinäkuuta 2014 väliselle ajalle on 6 500 000 euroa. EUCAP Sahel Nigeriin liittyviin menoihin tarkoitettu rahoitusohje 16 päivän heinäkuuta 2014 ja 15 päivän heinäkuuta 2015 väliselle ajalle on 9 155 000 euroa. EUCAP Sahel Nigeriin liittyviin menoihin tarkoitettu rahoitusohje 16 päivän heinäkuuta 2015 ja 15 päivän heinäkuuta 2016 väliselle ajalle on 9 800 000 euroa.”. |
|
2) |
Korvataan 13 a artikla seuraavasti: ”13 a artikla Hankeyksikkö 1. EUCAP Sahel Nigerillä on hankeyksikkö niiden hankkeiden kartoittamiseksi ja toteuttamiseksi, jotka noudattavat operaation tavoitteita ja helpottavat toimeksiannon toteuttamista. EUCAP Sahel Niger avustaa ja ohjeistaa tarvittaessa jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden omalla vastuullaan toteuttamia hankkeita EUCAP Sahel Nigerin toimeksiantoon liittyvillä aloilla ja sen tavoitteiden tukemiseksi. 2. Jollei 3 kohdasta muuta johdu, EUCAP Sahel Nigerillä on lupa käyttää EU:n ja jäsenvaltioiden tai kolmansien valtioiden rahoitusosuuksia pannakseen täytäntöön valittuja hankkeita, jotka täydentävät johdonmukaisesti EUCAP Sahel Nigerin muita toimia, jos hankkeet
Kun komissio tai kyseiset valtiot ovat virallisesti ehdottaneet, että EUCAP Sahel Niger hallinnoisi niiden rahoitusosuutta, EUCAP Sahel Niger tekee komission tai näiden valtioiden kanssa sopimuksen, johon sisällytetään erityisesti nimenomaiset menettelyt kolmansien osapuolten sellaisten valitusten käsittelemiseksi, jotka koskevat EUCAP Sahel Nigerin toimista tai laiminlyönneistä aiheutunutta vahinkoa niiden varojen käytössä, jotka kyseiset valtiot ovat antaneet käyttöön. Rahoitukseen osallistuvat jäsenvaltiot eivät missään tapauksessa voi katsoa unionin tai korkean edustajan olevan vastuussa EUCAP Sahel Nigerin toimien tai laiminlyöntien seurauksista näiden valtioiden käyttöön antamien varojen käytössä. 3. EU:n tai kolmansien valtioiden osallistuminen hankeyksikön rahoittamiseen edellyttää PTK:n antamaa hyväksyntää.”. |
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Sitä sovelletaan 16 päivästä heinäkuuta 2015.
Tehty Brysselissä 13 päivänä heinäkuuta 2015.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
F. ETGEN
(1) Neuvoston päätös 2012/392/YUTP, annettu 16 päivänä heinäkuuta 2012, Euroopan unionin YTPP-operaatiosta Nigerissä (EUCAP Sahel Niger) (EUVL L 187, 17.7.2012, s. 48).
(2) Neuvoston päätös 2014/482/YUTP, annettu 22 päivänä heinäkuuta 2014, Euroopan unionin YTPP-operaatiosta Nigerissä (EUCAP Sahel Niger) annetun päätöksen 2012/392/YUTP muuttamisesta (EUVL L 217, 23.7.2014, s. 31).