27.2.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 56/68 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/315,
annettu 25 päivänä helmikuuta 2015,
korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H5N8-alatyypin esiintymiseen Saksassa liittyvistä tietyistä suojatoimenpiteistä
(tiedoksiannettu numerolla C(2015) 1004)
(Ainoastaan saksankielinen teksti on todistusvoimainen)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Lintuinfluenssa on lintujen, siipikarja mukaan luettuna, tarttuva virustauti. Lintuinfluenssavirusten aiheuttamat tartunnat kotieläintuotannossa pidettävässä siipikarjassa aiheuttavat taudin kahta päämuotoa, jotka eroavat virulenssiltaan. Matalapatogeeninen muoto aiheuttaa yleensä ainoastaan lieviä oireita, kun taas korkeapatogeeninen muoto aiheuttaa hyvin suurta kuolleisuutta useimmissa siipikarjalajeissa. Kyseisellä taudilla voi olla vakava vaikutus siipikarjankasvatuksen kannattavuuteen. |
(2) |
Lintuinfluenssaa esiintyy pääasiassa linnuissa, mutta tietyissä olosuhteissa tartuntoja voi esiintyä myös ihmisissä, vaikkakin riski on yleisesti ottaen hyvin vähäinen. |
(3) |
Lintuinfluenssan puhjetessa on olemassa vaara, että taudinaiheuttaja leviää muille tiloille, joilla pidetään siipikarjaa tai muita vankeudessa pidettyjä lintuja. Tämän tuloksena se voi levitä yhdestä jäsenvaltiosta toisiin jäsenvaltioihin tai kolmansiin maihin elävien lintujen tai niistä saatavien tuotteiden kaupan välityksellä. |
(4) |
Neuvoston direktiivissä 2005/94/EY (3) vahvistetaan tietyt ennalta ehkäisevät toimenpiteet lintuinfluenssan valvonnan ja varhaisen toteamisen osalta sekä torjuntaa koskevat vähimmäistoimenpiteet, jotka on toteutettava, jos tätä tautia ilmenee siipikarjassa tai muissa vankeudessa pidettävissä linnuissa. Direktiivissä säädetään suoja- ja valvontavyöhykkeiden muodostamisesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksen ilmetessä. |
(5) |
Saksa ilmoitti komissiolle kahdesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H5N8-alatyypin taudinpurkauksesta Mecklenburg-Vorpommernissa sijaitsevilla ei-kaupallisilla tiloilla, joilla pidetään siipikarjaa, ja toteutti välittömästi direktiivin 2005/94/EY nojalla vaadittavat toimenpiteet, joihin kuuluu suoja- ja valvontavyöhykkeiden muodostaminen. Kyseiset vyöhykkeet olisi määriteltävä tämän päätöksen liitteessä olevassa A ja B osassa. |
(6) |
Komissio on tutkinut kyseiset toimenpiteet yhteistyössä Saksan kanssa ja katsoo, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen muodostamien suoja- ja valvontavyöhykkeiden rajat ovat riittävällä etäisyydellä tiloista, joilla taudinpurkaukset vahvistettiin. |
(7) |
Jotta vältetään tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja se, että kolmannet maat asettavat kaupalle perusteettomia esteitä, on tarpeen määritellä pikaisesti unionin tasolla kyseiset suoja- ja valvontavyöhykkeet, jotka muodostettiin korkeapatogeenisen lintuinfluenssan vuoksi Saksassa. |
(8) |
Näin ollen Saksassa sijaitsevat suoja- ja valvontavyöhykkeet, joilla sovelletaan direktiivissä 2005/94/EY säädettyjä eläinten terveyttä koskevia torjuntatoimenpiteitä, olisi määriteltävä tässä päätöksessä, ja kyseisen aluejaon kesto olisi vahvistettava. |
(9) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Saksan on varmistettava, että direktiivin 2005/94/EY 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti muodostetut suoja- ja valvontavyöhykkeet käsittävät vähintään tämän päätöksen liitteessä olevassa A ja B osassa luetellut alueet.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Saksan liittotasavallalle.
Tehty Brysselissä 25 päivänä helmikuuta 2015.
Komission puolesta
Vytenis ANDRIUKAITIS
Komission jäsen
(1) EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13.
(2) EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29.
(3) Neuvoston direktiivi 2005/94/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 2005, yhteisön toimenpiteistä lintuinfluenssan torjumiseksi (EUVL L 10, 14.1.2006, s. 16).
LIITE
A OSA
Edellä 1 artiklassa tarkoitettu suojavyöhyke:
Maan ISO-koodi |
Jäsenvaltio |
Koodi (jos käytettävissä) |
Nimi |
Päivämäärä, johon asti voimassa direktiivin 2005/94/EY 29 artiklan mukaisesti |
||||
DE |
Saksa |
Postinro |
Alue kattaa: |
16.2.2015 |
||||
|
|
Mecklenburg-Vorpommern |
|
|
||||
|
|
17389 |
Anklamin kaupungissa
|
|
||||
|
|
17390 |
Murchinin kunnassa Relzowin osa |
|
B OSA
Edellä 1 artiklassa tarkoitettu valvontavyöhyke:
Maan ISO-koodi |
Jäsenvaltio |
Koodi (jos käytettävissä) |
Nimi |
Päivämäärä, johon asti voimassa direktiivin 2005/94/EY 31 artiklan mukaisesti |
||||||||||
DE |
Saksa |
Postinro |
Alue kattaa: |
25.2.2015 |
||||||||||
|
|
Mecklenburg-Vorpommern |
|
|
||||||||||
|
|
17389 |
Anklamin kaupungissa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17390 |
Groß Polzinin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17390 |
Klein Bünzowin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17390 |
Murchinin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17390 |
Rubkowin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17390 |
Ziethenin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17391 |
Medowin kunnassa Nerdinin osa |
|
||||||||||
|
|
17391 |
Postlowin kunta |
|
||||||||||
|
|
17391 |
Stolpen kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17392 |
Blesewitzin kunta |
|
||||||||||
|
|
17392 |
Butzowin kunta |
|
||||||||||
|
|
17392 |
Neuenkirchenin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17392 |
Sarnowin kunnassa Panschowin osa |
|
||||||||||
|
|
17398 |
Bargischowin kunta |
|
||||||||||
|
|
17398 |
Bugewitzin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17398 |
Ducherowin kunnassa Busowin osa |
|
||||||||||
|
|
17398 |
Neu-Kosenowin kunta |
|
||||||||||
|
|
17398 |
Rossinin kunta |
|
||||||||||
|
|
17406 |
Usedomin kunnassa seuraavat osat:
|
|
||||||||||
|
|
17440 |
Buggenhagenin kunnassa seuraavat osat:
|
|