|
21.4.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 128/1 |
KOMISSION LAUSUNTO,
annettu 17 päivänä huhtikuuta 2015,
ISAR KKI-1 -ydinvoimalan käytöstä poistamisesta ja purkamisesta syntyvän radioaktiivisen jätteen loppusijoittamista koskevasta suunnitelmasta
(Ainoastaan saksankielinen teksti on todistusvoimainen)
(2015/C 128/01)
Jäljempänä oleva arviointi on tehty Euratomin perustamissopimuksen määräysten nojalla, eikä se vaikuta mahdollisiin muihin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen nojalla tehtäviin arviointeihin eikä kyseisestä sopimuksesta ja johdetusta lainsäädännöstä johtuviin velvoitteisiin (1).
Euroopan komissio sai 19. elokuuta 2014 Saksan hallitukselta Euratomin perustamissopimuksen 37 artiklan mukaisesti yleisiä tietoja ISAR KKI-1 -ydinvoimalan käytöstä poistamisesta ja purkamisesta peräisin olevan radioaktiivisen jätteen loppusijoittamista koskevasta suunnitelmasta.
Tarkasteltuaan näitä tietoja sekä 18. syyskuuta 2014 pyytämiään lisätietoja, jotka Saksan viranomaiset toimittivat 21. marraskuuta 2014, ja kuultuaan asiantuntijaryhmää komissio antaa seuraavan lausunnon:
|
1. |
Etäisyys laitokselta lähimmälle toisen jäsenvaltion, tässä tapauksessa Itävallan, rajalle on 62 kilometriä. Tšekin rajalle on matkaa 89 km ja Italian rajalle 169 km. |
|
2. |
Nestemäiset ja kaasumaiset päästöt eivät tavanomaisen purkamisen yhteydessä aiheuta terveyden kannalta merkittävää altistumista toisen jäsenvaltion väestölle, kun otetaan huomioon perusnormeissa vahvistettu annosraja (direktiivi 96/29/Euratom (2)). |
|
3. |
Kiinteää radioaktiivista jätettä säilytetään väliaikaisesti laitosalueella ennen kuin se siirretään Saksassa sijaitseviin toimiluvan saaneisiin käsittelylaitoksiin tai välivarastoihin. Muu kuin radioaktiivinen kiinteä jäte ja materiaalijäämät, joiden radioaktiivisuus ei ylitä vapauttamisrajoja, vapautetaan valvonnasta, minkä jälkeen ne voidaan loppusijoittaa tavanomaisena jätteenä, käyttää uudelleen tai kierrättää. Tällöin noudatetaan turvallisuutta koskevissa perusnormeissa (direktiivi 96/29/Euratom) vahvistettuja vaatimuksia. |
|
4. |
Jos ympäristöön pääsisi ennalta arvaamattomasti radioaktiivisia päästöjä yleisissä tiedoissa tarkastellun tyyppisten ja laajuisten onnettomuuksien seurauksena, säteilyannokset, joille toisen jäsenvaltion väestö altistuisi, eivät todennäköisesti vaikuttaisi terveyteen merkittävällä tavalla. |
Komissio katsoo, että Ala-Baijerin alueella Saksassa sijaitsevan ISAR KKI-1 -ydinvoimalan käytöstä poistamisesta ja purkamisesta peräisin olevan ja missä tahansa muodossa olevan radioaktiivisen jätteen hävittämistä koskevan suunnitelman toteuttaminen tavanomaisen toiminnan yhteydessä tai yleisissä tiedoissa tarkastellun tyyppisissä ja laajuisissa onnettomuustilanteissa ei aiheuta terveyden kannalta merkittävää veden, maaperän tai ilman radioaktiivista saastumista muiden jäsenvaltioiden alueella.
Tehty Brysselissä 17 päivänä huhtikuuta 2015.
Komission puolesta
Miguel ARIAS CAÑETE
Komission jäsen
(1) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla esimerkiksi ympäristönäkökohtia olisi arvioitava vielä lisää. Alustavasti komissio haluaisi kiinnittää huomiota tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU ja tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY säännöksiin sekä luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettuun direktiiviin 92/43/ETY ja yhteisön vesipolitiikan puitteista annettuun direktiiviin 2000/60/EY.
(2) Neuvoston direktiivi N:o 96/29/Euratom, annettu 13 päivänä toukokuuta 1996, perusnormien vahvistamisesta työntekijöiden ja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta (EYVL L 159, 29.6.1996, s. 1).