30.4.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 128/47


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 14 päivänä huhtikuuta 2014,

viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välillä

(2014/242/EU)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 77 artiklan 2 kohdan a alakohdan yhdessä 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Viisumien myöntämisen helpottamista koskeva Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välinen sopimus, jäljempänä ’sopimus’, allekirjoitettiin 29 päivänä marraskuuta 2013 neuvoston päätöksen 2013/695/EU (1) mukaisesti sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen.

(2)

Sopimus olisi hyväksyttävä.

(3)

Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu neuvoston päätöksen 2000/365/EY (2) mukaisesti; Yhdistynyt kuningaskunta ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

(4)

Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu neuvoston päätöksen 2002/192/EY (3) mukaisesti; Irlanti ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin.

(5)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välinen sopimus viisumien myöntämisen helpottamisesta unionin puolesta.

Sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja antaa unionin puolesta sopimuksen 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. (4)

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Luxemburgissa 14 päivänä huhtikuuta 2014.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. TSAFTARIS


(1)  Neuvoston päätös 2013/695/EU, annettu 25 päivänä marraskuuta 2013, Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välisen, viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta (EUVL L 320, 30.11.2013, s. 7).

(2)  Neuvoston päätös 2000/365/EY, tehty 29 päivänä toukokuuta 2000, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin (EYVL L 131, 1.6.2000, s. 43).

(3)  Neuvoston päätös 2002/192/EY, tehty 28 päivänä helmikuuta 2002, Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin (EYVL L 64, 7.3.2002, s. 20).

(4)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee sopimuksen voimaantulopäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.