15.3.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 75/12


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 223/2012,

annettu 14 päivänä maaliskuuta 2012,

lannoitteita koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2003/2003 muuttamisesta sen liitteiden I ja IV mukauttamiseksi tekniikan kehitykseen

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon lannoitteista 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2003/2003 (1) ja erityisesti sen 31 artiklan 1 ja 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EY) N:o 2003/2003 3 artiklassa säädetään, että lannoitteesta, joka kuuluu johonkin kyseisen asetuksen liitteessä I lueteltuun lannoitetyyppiin ja joka täyttää asetuksessa säädetyt edellytykset, saadaan käyttää nimitystä ”EY-lannoite”.

(2)

Asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä I lueteltuihin lannoitetyyppeihin kuuluu joitakin tyyppejä, joita saa myydä ainoastaan hienona jauheena, ja toisia tyyppejä, joita saa lisäksi myydä suspensioina. Suspensioina olevat lannoitteet aiheuttavat viljelijöiden terveydelle pienemmän riskin, kun niitä käytetään olosuhteissa, joissa hienojen jauheiden käyttö johtaisi pölyn hengittämiseen. Jotta vähennetään viljelijöiden altistumista pölylle, olisi suspensioiden käyttömahdollisuus laajennettava koskemaan mangaani-hivenravinnetta sisältäviä lannoitetyyppejä, ja nykyisissä booria ja kuparia sisältävien lannoitteiden suspensioissa sallittujen ainesosien määrää olisi myös lisättävä.

(3)

Asetuksessa (EY) N:o 2003/2003 säädetään kompleksinmuodostajien käytöstä hivenravinnelannoitteiden ainesosina. Yhdestäkään tällaisesta lannoitteesta ei kuitenkaan saa käyttää nimitystä EY-lannoite, koska kyseisen asetuksen liitteessä I ei ole vielä vahvistettu luetteloa hyväksytyistä kompleksinmuodostajista eikä kompleksinmuodostajia sisältäville lannoitteille ole olemassa tyyppinimiä. Koska sopivia kompleksinmuodostajia (lignosulfonihapon suoloja, jäljempänä ’LS’) on nyt saatavilla, ne olisi lisättävä hyväksyttyjen kompleksinmuodostajien luetteloon ja luotava vastaavat tyyppinimet. Lannoiteliuosten nykyisiä tyyppinimiä olisi lisäksi mukautettava kompleksinmuodostajien käytön sallimiseksi, mutta virallisen valvonnan helpottamiseksi kukin tällainen liuos saisi sisältää ainoastaan yhden kompleksinmuodostajan.

(4)

Hivenravinneliuoksia ja -suspensioita koskevat uudet säännöt pakottavat muuttamaan kyseisten lannoitetyyppien pakkausmerkintöjä. Vanhojen sääntöjen mukaan merkittyjä lannoitteita on kuitenkin varastossa vielä jonkin aikaa. Valmistajille olisi näin ollen annettava riittävästi aikaa valmistaa uudet pakkausmerkinnät ja myydä kaikki nykyiset varastonsa.

(5)

Asetuksessa (EY) N:o 2003/2003 annetaan säännöt hivenravinnelannoiteseosten merkitsemiseksi, mutta sen liitteessä I ei säädetä vastaavia tyyppinimiä. Asetuksella (EU) N:o 137/2011 sisällytettiin asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä I olevaan E.2 jaksoon taulukko E.2.4, joka sisältää vastaavat tyyppinimet ja hivenravinnelannoiteseoksia koskevat selkeämmät säännöt. Taulukossa E.2.4 edellytetään kuitenkin joitakin merkintöjä koskevia tietoja, jotka eivät tietyissä tapauksissa vastaisi asetuksen (EY) N:o 2003/2003 6 artiklan 6 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan vaatimuksia. Sen vuoksi taulukkoa E.2.4 olisi muutettava. Olisi myönnettävä siirtymäkausi, jotta talouden toimijat ehtisivät sopeutua uusiin sääntöihin ja myydä hivenravinnelannoiteseostensa varastot.

(6)

N,N'-di(2-hydroksibentsyyli)etyleenidiamiini-N,N'-dietikkahappo, jäljempänä ’HBED’, on hivenravinteiden kanssa kelaatteja muodostava orgaaninen yhdiste. Erityisesti HBED:n kanssa kelatoitua rautaa käytetään korjaamaan useiden erilaisten hedelmäpuiden raudanpuutosta ja poistamaan niiden viherkatoa. Raudanpuutoksen aiheuttaman viherkadon ja sen oireiden poistamisella varmistetaan vihreä lehvistö sekä hedelmän hyvä kasvu ja kehitys. HBED:n raudan kanssa kelatoitunut muoto on sallittu Puolassa, eikä siitä ole aiheutunut vahinkoa ympäristölle. HBED olisi näin ollen lisättävä asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä I olevaan hyväksyttyjen, hivenravinteiden kanssa kelaatteja muodostavien orgaanisten yhdisteiden luetteloon. On kuitenkin aiheellista säätää siirtymäkaudesta, jotta HBED hyväksytään vastaavan EN-standardin julkaisemisen jälkeen.

(7)

Disyaanidiamidi/1,2,4-triatsoli, jäljempänä ’DCD/TZ’, ja 1,2,4-triatsoli/3-metyylipyratsoli, jäljempänä ’TZ/MP’, ovat nitrifikaation estoaineita, joita käytetään yhdessä sellaisten lannoitteiden kanssa, jotka sisältävät ravinteena typpeä urean ja/tai ammoniumsuolojen muodossa. Nämä estoaineet pidentävät typen saatavuutta viljelykasveille, vähentävät nitraattien huuhtoutumista ja pienentävät typpioksiduulin päästöjä ilmakehään.

(8)

N-(2-nitrofenyyli)fosforihappotriamidi, jäljempänä ’2-NPT’, on ureaasin estoaine, joka on tarkoitettu ureaa sisältävissä typpilannoitteissa lisäämään typen saatavuutta kasveille ja vähentämään samalla ammoniakkipäästöjä ilmakehään.

(9)

DCD/TZ:ää, TZ/MP:tä ja 2-NPT:tä on käytetty Saksassa ja DCD/TZ:ää ja TZ/MP:tä Tšekissä useiden vuosien ajan, ja ne ovat osoittautuneet tehokkaiksi, eikä niistä ole aiheutunut vaaraa ympäristölle. DCD/TZ, TZ/MP ja 2-NPT olisi tämän vuoksi lisättävä asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä I olevaan hyväksyttyjen nitrifikaation ja ureaasin estoaineiden luetteloon, jotta ne olisivat laajemmin viljelijöiden saatavilla koko unionissa.

(10)

Asetuksessa (EY) N:o 2003/2003 edellytetään, että EY-lannoitteita koskeva valvonta toteutetaan kyseisen asetuksen liitteessä IV kuvattuja näytteenotto- ja analyysimenetelmiä noudattaen. Jotkin näistä menetelmistä eivät kuitenkaan ole kansainvälisesti tunnustettuja, ja ne olisi korvattava Euroopan standardointikomitean hiljattain kehittämillä EN-standardeilla.

(11)

EN-standardit validoidaan tavallisesti laboratorioiden välisellä vertailulla analyysimenetelmien uusittavuuden ja toistettavuuden esittämiseksi määrällisesti. Tämän vuoksi olisi erotettava toisistaan validoidut EN-standardit ja validoimattomat menetelmät, jotta voidaan yksilöidä ne EN-standardit, jotka ovat todistetusti tilastollisesti luotettavia.

(12)

Lainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja sen myöhemmän tarkistamisen helpottamiseksi on aiheellista korvata asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä IV olevat analyysimenetelmien tekstit kokonaisuudessaan viittauksilla Euroopan standardointikomitean julkaisemiin EN-standardeihin.

(13)

Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 2003/2003 olisi muutettava.

(14)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EY) N:o 2003/2003 32 artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutokset

1.   Muutetaan asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liite I tämän asetuksen liitteen I mukaisesti.

2.   Muutetaan asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liite IV tämän asetuksen liitteen II mukaisesti.

2 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Liitteessä I olevaa 1 kohdan a alakohtaa, b alakohdan i alakohtaa, c alakohdan i alakohtaa, c alakohdan ii alakohtaa, d alakohdan i alakohtaa, e alakohdan i alakohtaa, f alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa sovelletaan viimeistään 4 päivänä huhtikuuta 2013.

Liitteessä I olevaa 3 kohdan 11 kohtaa sovelletaan 4 päivästä heinäkuuta 2012.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 14 päivänä maaliskuuta 2012.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)  EUVL L 304, 21.11.2003, s. 1.


LIITE I

Muutetaan asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liite I seuraavasti:

1)

Muutetaan E.1 jakso seuraavasti:

a)

Korvataan E.1.1 jakson 1f kohta seuraavasti:

”1f

Boratoitu lannoite suspensiona

Tuote, joka saadaan suspendoimalla veteen lannoitteita 1a ja/tai 1b ja/tai 1c ja/tai 1d

Kokonaisboori (B) 2 %

Tyyppinimessä on ilmoitettava aineosien nimet

Kokonaisboori (B)

Vesiliukoinen boori (B), jos sitä on käytetty”

b)

Muutetaan E.1.2 jakso seuraavasti:

i)

Korvataan 2c kohta seuraavasti:

”2c

Kobolttilannoiteliuos

Lannoitteiden 2a ja/tai 2b tai 2d vesiliuos

Kobolttia (Co) vesiliukoisena 2 %

Kun lannoitteita 2a ja 2d sekoitetaan, kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 40 % vesiliukoisesta koboltista (Co)

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

kivennäisanionin nimi tai kivennäisanionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta koboltista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa;

tai

hyväksytyn kompleksinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Vesiliukoinen koboltti (Co)

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima koboltti (Co), joka kelatoi vesiliukoisesta koboltista vähintään 1 % ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa

Hyväksytyn kompleksinmuodostajan kompleksoima koboltti (Co), joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksyttyjen kelaatinmuodostajien kelatoima kokonaiskoboltti (Co) voidaan ilmoittaa”

ii)

Lisätään 2d kohta seuraavasti:

”2d

Kobolttikompleksi

Vesiliukoinen tuote, joka saadaan koboltista ja yhdestä hyväksytystä kompleksinmuodostajasta kemiallisen reaktion tuloksena

Kobolttia (Co) vesiliukoisena 5 %, ja kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 80 % vesiliukoisesta koboltista

Tyyppinimessä on ilmoitettava hyväksytyn kompleksinmuodostajan nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa

Vesiliukoinen koboltti (Co)

Kompleksoitu kokonaiskoboltti (Co)”

c)

Muutetaan E.1.3 jakso seuraavasti:

i)

Korvataan 3f kohta seuraavasti:

”3f

Kuparilannoiteliuos

Lannoitteiden 3a ja/tai 3d tai 3i vesiliuos

Kuparia (Cu) vesiliukoisena 2 %

Kun lannoitteita 3a ja 3i sekoitetaan, kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 40 % vesiliukoisesta kuparista (Cu)

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

kivennäisanionin nimi tai kivennäisanionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta kuparista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa

tai

hyväksytyn kompleksinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Vesiliukoinen kupari (Cu)

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima kupari (Cu), joka kelatoi vesiliukoisesta kuparista vähintään 1 % ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksytyn kompleksinmuodostajan kompleksoima kupari (Cu), joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksyttyjen kelaatinmuodostajien kelatoima kokonaiskupari (Cu) voidaan ilmoittaa”

ii)

Korvataan 3h kohta seuraavasti:

”3h

Kuparilannoite suspensiona

Tuote, joka saadaan suspendoimalla veteen lannoitteita 3a ja/tai 3b ja/tai 3c ja/tai 3d ja/tai 3g

Kokonaiskupari (Cu) 17 %

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

anionin nimi tai anionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta kuparista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Kokonaiskupari (Cu)

Vesiliukoinen kupari (Cu), jos sitä on käytetty

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima kupari (Cu), joka kelatoi vesiliukoisesta kuparista vähintään 1 % ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa”

iii)

Lisätään 3i kohta seuraavasti:

”3i

Kuparikompleksi

Vesiliukoinen tuote, joka saadaan kuparista ja yhdestä hyväksytystä kompleksinmuodostajasta kemiallisen reaktion tuloksena

Kuparia (Cu) vesiliukoisena 5 %, ja kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 80 % vesiliukoisesta kuparista

Tyyppinimessä on ilmoitettava hyväksytyn kompleksinmuodostajan nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa

Vesiliukoinen kupari (Cu)

Kompleksoitu kokonaiskupari (Cu)”

d)

Muutetaan E.1.4 jakso seuraavasti:

i)

Korvataan 4c kohta seuraavasti:

”4c

Rautalannoiteliuos

Lannoitteiden 4a ja/tai 4b tai 4d vesiliuos

Rautaa (Fe) vesiliukoisena 2 %

Kun lannoitteita 4a ja 4d sekoitetaan, kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 40 % vesiliukoisesta raudasta (Fe)

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

kivennäisanionin nimi tai kivennäisanionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta raudasta ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa

tai

hyväksytyn kompleksinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Vesiliukoinen rauta (Fe)

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima rauta (Fe), joka kelatoi vesiliukoisesta raudasta vähintään 1 % ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksytyn kompleksinmuodostajan kompleksoima rauta (Fe), joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksyttyjen kelaatinmuodostajien kelatoima kokonaisrauta (Fe) voidaan ilmoittaa”

ii)

Lisätään 4d kohta seuraavasti:

”4d

Rautakompleksi

Vesiliukoinen tuote, joka saadaan raudasta ja yhdestä hyväksytystä kompleksinmuodostajasta kemiallisen reaktion tuloksena

Rautaa (Fe) vesiliukoisena 5 %, ja kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 80 % vesiliukoisesta raudasta

Tyyppinimessä on ilmoitettava hyväksytyn kompleksinmuodostajan nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa

Vesiliukoinen rauta (Fe)

Kompleksoitu kokonaisrauta (Fe)”

e)

Muutetaan E.1.5 jakso seuraavasti:

i)

Korvataan 5e kohta seuraavasti:

”5e

Mangaanilannoiteliuos

Lannoitteiden 5a ja/tai 5b tai 5g vesiliuos

Mangaania (Mn) vesiliukoisena 2 %

Kun lannoitteita 5a ja 5g sekoitetaan, kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 40 % vesiliukoisesta mangaanista (Mn)

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

kivennäisanionin nimi tai kivennäisanionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta mangaanista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa

tai

hyväksytyn kompleksinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Vesiliukoinen mangaani (Mn)

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima mangaani (Mn), joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta mangaanista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksytyn kompleksinmuodostajan kompleksoima mangaani (Mn), joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksyttyjen kelaatinmuodostajien kelatoima kokonaismangaani (Mn) voidaan ilmoittaa”

ii)

Lisätään 5f ja 5g kohta seuraavasti:

”5f

Mangaanilannoite suspensiona

Tuote, joka saadaan suspendoimalla veteen lannoitteita 5a ja/tai 5b ja/tai 5c

Kokonaismangaani (Mn) 17 %

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

anionin nimi tai anionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta mangaanista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Kokonaismangaani (Mn)

Vesiliukoinen mangaani (Mn), jos sitä on käytetty.

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima mangaani (Mn), joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta mangaanista ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

5g

Mangaanikompleksi

Vesiliukoinen tuote, joka saadaan mangaanista ja yhdestä hyväksytystä kompleksinmuodostajasta kemiallisen reaktion tuloksena

Mangaania (Mn) vesiliukoisena 5 %, ja kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 80 % vesiliukoisesta mangaanista

Tyyppinimessä on ilmoitettava hyväksytyn kompleksinmuodostajan nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa

Vesiliukoinen mangaani (Mn)

Kompleksoitu kokonaismangaani (Mn)”

f)

Muutetaan E.1.7 jakso seuraavasti:

i)

Korvataan 7e kohta seuraavasti:

”7e

Sinkkilannoiteliuos

Lannoitteiden 7a ja/tai 7b tai 7g vesiliuos

Sinkkiä (Zn) vesiliukoisena 2 %

Kun lannoitteita 7a ja 7g sekoitetaan, kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 40 % vesiliukoisesta sinkistä (Zn)

Tyyppinimessä on ilmoitettava:

1)

kivennäisanionin nimi tai kivennäisanionien nimet, jos sitä tai niitä on käytetty;

2)

kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka kelatoi vähintään 1 % vesiliukoisesta sinkistä ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa

tai

hyväksytyn kompleksinmuodostajan (jos käytetty) nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Vesiliukoinen sinkki (Zn)

Kunkin sellaisen hyväksytyn kelaatinmuodostajan kelatoima sinkki (Zn), joka kelatoi vesiliukoisesta sinkistä vähintään 1 % ja joka yksilöidään ja kvantifioidaan eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksytyn kompleksinmuodostajan kompleksoima sinkki (Zn), joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa.

Hyväksyttyjen kelaatinmuodostajien kelatoima kokonaissinkki (Zn) voidaan ilmoittaa”

ii)

Lisätään 7g kohta seuraavasti:

”7g

Sinkkikompleksi

Vesiliukoinen tuote, joka saadaan sinkistä ja yhdestä hyväksytystä kompleksinmuodostajasta kemiallisen reaktion tuloksena

Sinkkiä (Zn) vesiliukoisena 5 %, ja kompleksoidun fraktion on oltava vähintään 80 % vesiliukoisesta sinkistä

Tyyppinimessä on ilmoitettava hyväksytyn kompleksinmuodostajan nimi, joka yksilöidään eurooppalaisessa standardissa

Vesiliukoinen sinkki (Zn)

Kompleksoitu kokonaissinkki (Zn)”

2)

Korvataan E.2 jaksossa oleva taulukko E.2.4 seuraavasti:

”N:o

Tyyppinimi

Tiedot valmistusmenetelmistä sekä keskeisistä vaatimuksista

Ravinteiden vähimmäispitoisuus (paino- %)

Ravinteiden ilmoitustapa

Muut vaatimukset

Muita tietoja tyyppinimestä

Ravinteiden ilmoitettava pitoisuus

Hivenravinteiden muoto ja liukoisuus

Muita vaatimuksia

1

2

3

4

5

6

1

Hivenravinneseos

Kahta tai useampaa E.1-tyypin lannoitetta sekoittamalla tai kahta tai useampaa E.1-tyypin lannoitetta veteen liuottamalla tai suspendoimalla saatu tuote

1)

5 % kokonaispitoisuudesta kiinteän seoksen osalta

tai

2)

2 % kokonaispitoisuudesta nestemäisen seoksen osalta

Yksittäiset hivenravinteet E.2.1 jakson mukaan

Kunkin hivenravinteen nimi ja sen kemiallinen merkki lueteltuna kemiallisten merkkien mukaisessa aakkosjärjestyksessä, minkä jälkeen sen vastaionin nimi tai vastaionien nimet heti tyyppinimen jälkeen

Kunkin hivenravinteen kokonaispitoisuus ilmaistuna prosentteina lannoitteen massasta paitsi, jos hivenravinne on täysin vesiliukoinen.

Kunkin hivenravinteen vesiliukoisen ainesosan pitoisuus ilmaistuna prosentteina lannoitteen massasta, jos vesiliukoisen ainesosan pitoisuus on vähintään puolet kokonaispitoisuudesta. Jos hivenravinne on täysin vesiliukoinen, on ilmoitettava ainoastaan vesiliukoisen ainesosan pitoisuus.

Jos hivenravinne on kemiallisesti sitoutunut orgaaniseen molekyyliin, hivenravinne ilmoitetaan prosentteina lannoitteen massasta välittömästi vesiliukoisen ainesosan pitoisuuden jälkeen, minkä jälkeen seuraa jompikumpi ilmaisuista ”kelatoituna” tai ”kompleksoituna” ja kunkin hyväksytyn kelaatinmuodostajan tai kompleksinmuodostajan nimi, siten kuin E.3 jaksossa on esitetty. Orgaanisen molekyylin nimen sijasta voidaan käyttää sen lyhennettä.

Seuraava maininta pakollisten ja vapaaehtoisten ilmoitusten jälkeen: ”Käytettäväksi ainoastaan todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää”.”

3)

Korvataan E.3.1 jakso seuraavasti:

”E.3.1   Kelaatinmuodostajat (1)

Seuraavien happojen natrium-, kalium- tai ammoniumsuolat:

N:o

Nimi

Vaihtoehtoinen nimitys

Kemiallinen kaava

Hapon CAS-numero (2)

1

etyleenidiamiinitetraetikkahappo

EDTA

C10H16O8N2

60-00-4

2

2-hydroksietyyli-etyleenidiamiini-trietikkahappo

HEEDTA

C10H18O7N2

150-39-0

3

dietyleeni-triamiini-pentaetikkahappo

DTPA

C14H23O10N3

67-43-6

4

etyleenidiamiini-N,N-di[(orto-hydroksifenyyli)etikkahappo]

[o,o] EDDHA

C18H20O6N2

1170-02-1

5

etyleenidiamiini-N-[(orto-hydroksifenyyli)etikkahappo]-N’-[(para-hydroksifenyyli)etikkahappo]

[o,p] EDDHA

C18H20O6N2

475475-49-1

6

etyleenidiamiini-N,N’-di[(orto-hydroksimetyylifenyyli)etikkahappo]

[o,o] EDDHMA

C20H24O6N2

641632-90-8

7

etyleenidiamiini-N-[(orto-hydroksi-metyylifenyyli)etikkahappo]-N’-[(para-hydroksi-metyylifenyyli)etikkahappo]

[o,p] EDDHMA

C20H24O6N2

641633-41-2

8

etyleenidiamiini-N,N’-di[(5-karboksi-2-hydroksifenyyli)etikkahappo]

EDDCHA

C20H20O10N2

85120-53-2

9

etyleenidiamiini-N,N’-di[(2-hydroksi-5-sulfofenyyli)etikkahappo] ja sen kondensaatiotuotteet

EDDHSA

C18H20O12N2S2 + n*(C12H14O8N2S)

57368-07-7 ja 642045-40-7

10

iminodisukkiinihappo

IDHA

C8H11O8N

131669-35-7

11

N,N'-di(2-hydroksibentsyyli)etyleenidiamiini-N,N'-dietikkahappo

HBED

C20H24N2O6

35998-29-9

4)

Korvataan E.3.2 jakso seuraavasti:

”E.3.2   Kompleksinmuodostajat (3)

Seuraavat kompleksinmuodostajat sallitaan ainoastaan kastelulannoitteeksi ja/tai lehtilannoitteeksi käytettävissä tuotteissa, lukuun ottamatta sinkkilignosulfonaattia, rautalignosulfonaattia, kuparilignosulfonaattia ja mangaanilignosulfonaattia, joita voidaan käyttää suoraan maaperään.

Seuraavien happojen natrium-, kalium- tai ammoniumsuolat:

N:o

Nimi

Vaihtoehtoinen nimitys

Kemiallinen kaava

Hapon CAS-numero (4)

1

Lignosulfonihappo

LS

Kemiallista kaavaa ei ole saatavilla

8062-15-5

5)

Lisätään F.1 jaksoon kohdat seuraavasti:

”2

Tuote, joka sisältää disyaanidiamidia (DCD) ja 1,2,4-triatsolia (TZ)

EY-N:o, Einecs N:o 207-312-8

EY-N:o, Einecs N:o 206-022-9

Vähintään 2,0

Enintään 4,0

 

Seossuhde 10:1

(DCD:TZ)

3

Tuote, joka sisältää 1,2,4-triatsolia (TZ) ja 3-metyylipyratsolia (MP)

EY-N:o, Einecs N:o 206-022-9

EY-N:o, Einecs N:o 215-925-7

Vähintään 0,2

Enintään 1,0

 

Seossuhde 2:1

(TZ:MP)”

6)

Lisätään F.2 jaksoon kohta seuraavasti:

”2

N-(2-nitrofenyyli)fosforihappotriamidi (2-NPT)

EY-N:o, Einecs N:o 477-690-9

Vähintään 0,04

Enintään 0,15”

 

 


(1)  Kelaatinmuodostajat on yksilöitävä ja kvantifioitava eurooppalaisissa standardeissa, joissa käsitellään mainittuja kelaatinmuodostajia.”

(2)  Vain tiedoksi.

(3)  Kompleksinmuodostajat on yksilöitävä eurooppalaisissa standardeissa, joissa käsitellään mainittuja kompleksinmuodostajia.”

(4)  Vain tiedoksi.


LIITE II

Muutetaan asetuksen (EY) N:o 2003/2003 liitteessä IV oleva B jakso seuraavasti:

1)

Korvataan menetelmät 3.1.1–3.1.4 seuraavasti:

”Menetelmä 3.1.1

Mineraalihappoihin liukenevan fosforin uuttaminen

EN 15956: Lannoitteet – Mineraalihappoihin liukenevan fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 3.1.2

2-prosenttiseen muurahaishappoon liukenevan fosforin uuttaminen

EN 15919: Lannoitteet – 2-prosenttiseen muurahaishappoon liukenevan fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 3.1.3

2-prosenttiseen sitruunahappoon liukenevan fosforin uuttaminen

EN 15920: Lannoitteet – 2-prosenttiseen sitruunahappoon liukenevan fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 3.1.4

Neutraaliin ammoniumsitraattiin liukenevan fosforin uuttaminen

EN 15957: Lannoitteet – Neutraaliin ammoniumsitraattiin liukenevan fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

2)

Korvataan menetelmät 3.1.5.1–3.1.5.3 seuraavasti:

”Menetelmä 3.1.5.1

Liukoisen fosforin uuttaminen Petermannin menetelmällä 65 °C:ssa

EN 15921: Lannoitteet – Liukoisen fosforin uuttaminen Petermannin menetelmällä 65 °C:ssa

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 3.1.5.2

Liukoisen fosforin uuttaminen Petermannin menetelmällä huoneenlämpötilassa

EN 15922: Lannoitteet – Liukoisen fosforin uuttaminen Petermannin menetelmällä huoneenlämpötilassa

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 3.1.5.3

Joulien emäksiseen ammoniumsitraattiin liukenevan fosforin uuttaminen

EN 15923: Lannoitteet – Joulien emäksiseen ammoniumsitraattiin liukenevan fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

3)

Korvataan menetelmä 3.1.6 seuraavasti:

”Menetelmä 3.1.6

Vesiliukoisen fosforin uuttaminen

EN 15958: Lannoitteet – Vesiliukoisen fosforin uuttaminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

4)

Korvataan menetelmä 3.2 seuraavasti:

”Menetelmä 3.2

Uutetun fosforin määrittäminen

EN 15959: Lannoitteet – Uutetun fosforin määrittäminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

5)

Korvataan menetelmät 7.1 ja 7.2 seuraavasti:

”Menetelmä 7.1

Jauhatushienouden määrittäminen (kuivamenetelmä)

EN 15928: Lannoitteet – Jauhatushienouden määrittäminen (kuivamenetelmä)

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 7.2

Pehmeiden luonnonfosfaattien jauhatushienouden määrittäminen

EN 15924: Lannoitteet – Pehmeiden luonnonfosfaattien jauhatushienouden määrittäminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

6)

Korvataan menetelmät 8.1–8.5 seuraavasti:

”Menetelmä 8.1

Kalsiumin, magnesiumin, natriumin ja sulfaattimuodossa olevan rikin kokonaismäärän uuttaminen

EN 15960: Lannoitteet – Kalsiumin, magnesiumin, natriumin ja sulfaattimuodossa olevan rikin kokonaismäärän uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 8.2

Eri muodoissa olevan rikin kokonaismäärän uuttaminen

EN 15925: Lannoitteet – Eri muodoissa olevan rikin kokonaismäärän uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 8.3

Vesiliukoisen kalsiumin, magnesiumin, natriumin ja (sulfaattimuotoisen) rikin uuttaminen

EN 15961: Lannoitteet – Vesiliukoisen kalsiumin, magnesiumin, natriumin ja (sulfaattimuotoisen) rikin uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 8.4

Eri muodoissa olevan vesiliukoisen rikin uuttaminen

EN 15926: Lannoitteet – Eri muodoissa olevan vesiliukoisen rikin uuttaminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 8.5

Alkuainerikin uuttaminen ja määrittäminen

EN 16032: Lannoitteet – Alkuainerikin uuttaminen ja määrittäminen

Analyysimenetelmää ei ole testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

7)

Lisätään menetelmä 8.11 seuraavasti:

”Menetelmä 8.11

Kalsiumformiaatissa olevan kalsiumin ja formiaatin määrittäminen

EN 15909: Lannoitteet – Kalsiumformiaatissa olevan kalsiumin ja formiaatin määrittäminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

8)

Korvataan menetelmä 11.3 seuraavasti:

”Menetelmä 11.3

o,o-EDDHA:n, o,o-EDDHMA:n ja HBED:n kelatoiman raudan määrittäminen

EN 13368-2: Lannoitteet – Lannoitteissa olevien kelaatinmuodostajien määrittäminen kromatografialla. Osa 2: o,o-EDDHA:n, o,o-EDDHMA:n ja HBED:n kelatoiman Fe:n määrittäminen ioniparikromatografialla

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

9)

Lisätään menetelmät 11.6, 11.7 ja 11.8 seuraavasti:

”Menetelmä 11.6

IDHA:n määrittäminen

EN 15950: Lannoitteet – N-(1,2-dikarboksietyyli)-D,L-asparagiinihapon (iminodisukkiinihappo, IDHA) määrittäminen korkean erotuskyvyn nestekromatografialla (HPLC)

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 11.7

Lignosulfonaattien määrittäminen

EN 16109: Lannoitteet – Hivenravinteiden kompleksoitujen ionien määrittäminen lannoitteista – Lignosulfonaattien tunnistaminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 11.8

Kompleksoitujen hivenravinteiden pitoisuuden ja hivenravinteiden kompleksoidun fraktion määrittäminen

EN 15962: Lannoitteet – Kompleksoitujen hivenravinteiden pitoisuuden ja hivenravinteiden kompleksoidun fraktion määrittäminen

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”

10)

Lisätään menetelmät 12.3, 12.4 ja 12.5 seuraavasti:

”Menetelmä 12.3

3-metyylipyratsolin määrittäminen

EN 15905: Lannoitteet – 3-metyylipyratsolin (MP) määrittäminen korkean erotuskyvyn nestekromatografialla (HPLC)

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 12.4

TZ:n määrittäminen

EN 16024: Lannoitteet – 1H,1,2,4-triatsolin määrittäminen ureasta ja ureaa sisältävistä lannoitteista – Menetelmänä korkean erotuskyvyn nestekromatografia (HPLC)

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.

Menetelmä 12.5

2-NPT:n määrittäminen

EN 16075: Lannoitteet – N-(2-nitrofenyyli)fosforihappotriamidin (2-NPT) määrittäminen ureasta ja ureaa sisältävistä lannoitteista – Menetelmänä korkean suorituskyvyn nestekromatografia (HPLC)

Analyysimenetelmä on testattu laboratorioiden välisellä testillä.”