17.2.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 46/1


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 134/2012,

annettu 23 päivänä tammikuuta 2012,

Euroopan yhteisön ja Mosambikin tasavallan väliseen kalastuskumppanuussopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 22 päivänä marraskuuta 2007 asetuksen (EY) N:o 1446/2007 Euroopan yhteisön ja Mosambikin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (1), jäljempänä ’sopimus’. Sopimukseen (2) oli liitetty pöytäkirja siinä määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta. Pöytäkirjan voimassaolo päättyi 31 päivänä joulukuuta 2011.

(2)

Uusi pöytäkirja Euroopan yhteisön ja Mosambikin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta, jäljempänä ’pöytäkirja’, joka antaa EU:n aluksille kalastusmahdollisuuksia Mosambikin suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä, on parafoitu 2 päivänä kesäkuuta 2011.

(3)

Neuvosto hyväksyi 23 päivänä tammikuuta 2012 päätöksen 2012/91/EU (3) uuden pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta.

(4)

On tarpeen määritellä jäsenvaltioiden kalastusmahdollisuuksien jakomenetelmä pöytäkirjan voimassaoloajaksi.

(5)

Yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille 29 päivänä syyskuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 (4) 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti komissio ilmoittaa asianomaisille jäsenvaltioille, jos käy ilmi, että unionille kalastuskumppanuussopimuksen mukaisesti myönnettyjä kalastusmahdollisuuksia ei käytetä kokonaan. Jos jäsenvaltio ei vastaa neuvoston vahvistaman määräajan kuluessa, tätä pidetään vahvistuksena sille, etteivät sen alukset käytä kalastusmahdollisuuksiaan täysimääräisesti kyseisellä ajanjaksolla. On tarpeen vahvistaa nämä määräajat.

(6)

Koska nykyisin voimassa olevan kumppanuussopimukseen liitetyn tällä hetkellä voimassa olevan pöytäkirjan voimassaolo on päättynyt 31 päivänä joulukuuta 2011, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivänä helmikuuta 2012,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1.   Pöytäkirjassa vahvistetut kalastusmahdollisuudet jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti:

a)

Kurenuottaa käyttävät tonnikala-alukset

Espanja

22 alusta

Ranska

20 alusta

Italia

1 alus

Yhteensä

43 alusta

b)

Pintasiima-alukset

Espanja

16 alusta

Ranska

8 alusta

Portugali

7 alusta

Yhdistynyt kuningaskunta

1 alus

Yhteensä

32 alusta

2.   Asetusta (EY) N:o 1006/2008 sovelletaan rajoittamatta sopimuksen ja pöytäkirjan soveltamista.

3.   Jos 1 kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden kalastuslupahakemukset eivät kata pöytäkirjassa vahvistettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaan, komissio ottaa asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan mukaisesti huomioon jonkin toisen jäsenvaltion kalastuslupahakemukset.

4.   Määräajaksi, jonka aikana jäsenvaltioiden on asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistettava, etteivät ne käytä sopimuksen nojalla jaettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaan, vahvistetaan 10 työpäivää päivästä, jona komissio ilmoittaa jäsenvaltioille, ettei kalastusmahdollisuuksia ole käytetty loppuun.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivänä helmikuuta 2012.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 23 päivänä tammikuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

M. GJERSKOV


(1)  EUVL L 331, 17.12.2007, s. 1.

(2)  EUVL L 331, 17.12.2007, s. 39.

(3)  Katso tämän virallisen lehden sivu 3.

(4)  EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33.