13.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 340/7


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 6 päivänä joulukuuta 2012,

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisellä vakautus- ja assosiaatiosopimuksella perustetussa vakautus- ja assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien määräysten antamista

(2012/774/EU)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 79 artiklan 2 kohdan b alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen (1), jäljempänä ’sopimus’, 51 artiklassa määrätään, että vakautus- ja assosiaationeuvosto antaa päätöksellään soveltuvat määräykset, joilla pannaan täytäntöön mainitussa artiklassa vahvistetut periaatteet.

(2)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.

(3)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

(4)

On aiheellista määrittää sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien määräysten antamista koskeva kanta, joka esitetään unionin puolesta vakautus- ja assosiaationeuvostossa.

(5)

Unionin vakautus- ja assosiaationeuvostossa esitettävän kannan olisi sen vuoksi perustuttava tähän liitettyyn päätösluonnokseen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisellä vakautus- ja assosiaatiosopimuksella, jäljempänä ’sopimus’, perustetussa vakautus- ja assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävä kanta, joka koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien määräysten antamista, perustuu tähän päätökseen liitettyyn vakautus- ja assosiaationeuvoston päätösluonnokseen.

Unionin edustajat vakautus- ja assosiaationeuvostossa voivat sopia vähäisistä muutoksista mainittuun päätösluonnokseen ilman neuvoston asiasta tekemää uutta päätöstä.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 6 päivänä joulukuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. CHARALAMBOUS


(1)  EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3.


LUONNOS

EUROOPAN UNIONIN JA MONTENEGRON VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIONEUVOSTON PÄÄTÖS N:o …/…,

annettu …,

sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien määräysten antamisesta

VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIONEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen (1) ja erityisesti sen 51 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, 51 artiklassa määrätään Montenegron ja jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta ja vahvistetaan tätä yhteensovittamista koskevat periaatteet.

(2)

Sopimuksen 51 artiklassa määrätään, että vakautus- ja assosiaationeuvosto antaa päätöksen kyseisessä artiklassa vahvistettujen periaatteiden panemiseksi täytäntöön.

(3)

Ottaen huomioon syrjimättömyysperiaatteen soveltamisen tässä päätöksessä ei pitäisi antaa mitään lisäoikeuksia sellaisten toisen sopimuspuolen alueella esiintyneiden tiettyjen seikkojen tai tapahtumien nojalla, joita ei ensimmäisen sopimuspuolen lainsäädännössä ole otettu huomioon, lukuun ottamatta joidenkin etuuksien siirtoa.

(4)

Tätä päätöstä sovellettaessa montenegrolaisten työntekijöiden oikeutta perhe-etuuksiin olisi koskettava edellytys, jonka mukaan heidän perheenjäsentensä on oleskeltava laillisesti heidän kanssaan siinä jäsenvaltiossa, jossa he työskentelevät. Mikäli heidän perheenjäsenensä oleskelevat laillisesti toisessa jäsenvaltiossa, sovelletaan asetuksen (EY) N:o 883/2004 ja asetuksen (EY) N:o 987/2009 ulottamisesta koskemaan niitä kolmansien maiden kansalaisia, joita nämä asetukset eivät yksinomaan heidän kansalaisuutensa vuoksi vielä koske, 24 päivänä marraskuuta 2010 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1231/2010 (2). Päätöksellä ei olisi myönnettävä oikeutta perhe-etuuksiin muissa valtioissa kuin jäsenvaltioissa, kuten Montenegrossa, oleskelevien työntekijän perheenjäsenten osalta.

(5)

Asetuksella (EU) N:o 1231/2010 on jo laajennettu sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (3) ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16 päivänä syyskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (4) säännösten soveltamisalaa koskemaan kolmansien maiden kansalaisia, joita kyseiset säännökset eivät jo koske yksinomaan heidän kansalaisuutensa vuoksi. Asetukseen (EU) N:o 1231/2010 sisältyy jo periaate, jonka mukaan montenegrolaisten työntekijöiden eri jäsenvaltioissa täyttyneet vakuutuskaudet lasketaan yhteen tiettyjä etuuksia koskevien oikeuksien osalta, kuten sopimuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrätään.

(6)

Voi olla tarpeen antaa Montenegron lainsäädännön ominaispiirteitä vastaavia erityissäännöksiä, jotta helpotetaan yhteensovittamista koskevien sääntöjen soveltamista.

(7)

Jotta varmistettaisiin jäsenvaltioiden ja Montenegron sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen joustava toiminta, on tarpeen antaa erityissäännöksiä jäsenvaltioiden ja Montenegron välisestä yhteistyöstä sekä lisäksi asianomaisen henkilön ja toimivaltaisen valtion laitoksen välisestä yhteistyöstä.

(8)

Olisi annettava siirtymäsäännökset, tämän päätöksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden suojaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että he eivät menetä oikeuksiaan päätöksen voimaantulon johdosta,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

I   OSA

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Määritelmät

1.   Tässä päätöksessä tarkoitetaan

a)

’sopimuksella’ Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välistä vakautus- ja assosiaatiosopimusta;

b)

’asetuksella’ sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 883/2004, sellaisena kuin sitä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioissa;

c)

’täytäntöönpanoasetuksella’ sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16 päivänä syyskuuta 2009 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 987/2009;

d)

’jäsenvaltiolla’ Euroopan unionin jäsenvaltiota;

e)

’työntekijällä’:

i)

jäsenvaltion lainsäädännön osalta asetuksen 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetussa palkkatyössä olevaa henkilöä;

ii)

Montenegron lainsäädännön osalta sen lainsäädännössä tarkoitetussa palkkatyössä olevaa henkilöä;

f)

’perheenjäsenellä’:

i)

jäsenvaltion lainsäädännön osalta asetuksen 1 artiklan i alakohdassa tarkoitettua perheenjäsentä;

ii)

Montenegron lainsäädännön osalta kyseisen maan lainsäädännössä tarkoitettua perheenjäsentä;

g)

’lainsäädännöllä’:

i)

jäsenvaltioiden osalta tämän päätöksen soveltamisalaan kuuluviin etuisuuksiin sovellettavaa asetuksen 1 artiklan l kohdassa tarkoitettua lainsäädäntöä,

ii)

Montenegron osalta tämän päätöksen soveltamisalaan kuuluviin etuihin Montenegrossa sovellettavaa lainsäädäntöä;

h)

’etuuksilla’:

vanhuuseläkkeitä,

perhe-eläkkeitä,

työtapaturma- ja ammattitautieläkkeitä,

työtapaturmiin ja ammattitauteihin liittyviä työkyvyttömyyseläkkeitä,

perhe-etuuksia;

i)

’siirrettävillä etuuksilla’:

i)

jäsenvaltioiden osalta:

vanhuuseläkkeitä,

perhe-eläkkeitä,

työtapaturma- ja ammattitautieläkkeitä,

työtapaturmiin ja ammattitauteihin liittyviä työkyvyttömyyseläkkeitä, sellaisina kuin ne on määritelty asetuksessa, lukuun ottamatta asetuksen liitteessä X lueteltuja erityisiä maksuihin perustumattomia rahaetuuksia;

ii)

Montenegron osalta vastaavia Montenegron lainsäädännöllä myönnettyjä etuuksia, lukuun ottamatta tämän päätöksen liitteessä I täsmennettyjä maksuihin perustumattomia erityisiä rahaetuuksia.

2.   Muilla tässä päätöksessä käytetyillä termeillä on merkitys, joka niille on annettu

a)

jäsenvaltioiden osalta asetuksessa ja täytäntöönpanoasetuksessa;

b)

Montenegron osalta Montenegrossa sovellettavassa asiaankuuluvassa lainsäädännössä.

2 artikla

Henkilöllinen soveltamisala

Tätä päätöstä sovelletaan:

a)

työntekijöihin, jotka ovat Montenegron kansalaisia, jotka ovat tai ovat olleet laillisesti työssä jossakin jäsenvaltiossa ja joihin sovelletaan tai on sovellettu yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädäntöä, ja heidän edunsaajiinsa;

b)

edellä a alakohdassa tarkoitettujen työntekijöiden perheenjäseniin sillä edellytyksellä, että he oleskelevat tai ovat oleskelleet laillisesti asianomaisen työntekijän kanssa tämän työskennellessä siellä;

c)

työntekijöihin, jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia, jotka ovat tai ovat olleet laillisesti työssä Montenegrossa ja joihin sovelletaan tai on sovellettu Montenegron lainsäädäntöä, ja heidän edunsaajiinsa sekä

d)

edellä c alakohdassa tarkoitettujen työntekijöiden perheenjäseniin sillä edellytyksellä, että he oleskelevat tai ovat oleskelleet laillisesti kyseisen työntekijän kanssa Montenegrossa tämän työskennellessä siellä.

3 artikla

Yhdenvertainen kohtelu

1.   Työntekijöitä, jotka ovat Montenegron kansalaisia ja jotka työskentelevät laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, sekä heidän kanssaan laillisesti oleskelevia perheenjäseniään kohdellaan 1 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettujen etuuksien osalta ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää suhteessa sen jäsenvaltion kansalaisiin, jossa työntekijät työskentelevät.

2.   Työntekijöitä, jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia ja jotka työskentelevät laillisesti Montenegrossa, sekä heidän kanssaan laillisesti oleskelevia perheenjäseniään kohdellaan 1 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettujen etuuksien osalta ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää suhteessa Montenegron kansalaisiin.

II   OSA

JÄSENVALTIOIDEN JA MONTENEGRON VÄLISET SUHTEET

4 artikla

Asuinpaikkaa koskevista vaatimuksista luopuminen

1.   Edellä 1 artiklan 1 kohdan i alakohdassa tarkoitettuja etuuksia, joihin 2 artiklan a ja c alakohdassa tarkoitetuilla henkilöillä on oikeus, ei saa vähentää, muuttaa, keskeyttää, peruuttaa tai takavarikoida sen vuoksi, että etuuden saaja oleskelee:

i)

jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisen etuuden osalta Montenegron alueella, tai

ii)

Montenegron lainsäädännön mukaisen etuuden osalta jonkin jäsenvaltion alueella.

2.   Työntekijän 2 artiklan b alakohdassa tarkoitetuilla perheenjäsenillä on oikeus 1 artiklan 1 kohdan i alakohdan i alakohdassa tarkoitettuihin siirrettäviin etuuksiin samalla tavoin kuin sellaisen työntekijän perheenjäsenillä, joka on kyseisen jäsenvaltion kansalainen, kun nämä perheenjäsenet oleskelevat Montenegron alueella.

3.   Työntekijän 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetuilla perheenjäsenillä on oikeus 1 artiklan 1 kohdan i alakohdan ii alakohdassa tarkoitettuihin siirrettäviin etuuksiin samalla tavoin kuin sellaisen työntekijän perheenjäsenillä, joka on Montenegron kansalainen, kun nämä perheenjäsenet oleskelevat jonkin jäsenvaltion alueella.

III   OSA

ERINÄISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

5 artikla

Yhteistyö

1.   Jäsenvaltiot ja Montenegro toimittavat toisilleen kaikki tiedot sellaisista muutoksista niiden lainsäädäntöön, jotka saattavat vaikuttaa tämän päätöksen täytäntöönpanoon.

2.   Tämän päätöksen soveltamista varten jäsenvaltioiden ja Montenegron viranomaiset ja laitokset antavat toisilleen apua ja toimivat niin kuin panisivat täytäntöön omaa lainsäädäntöään. Näiden viranomaisten ja laitosten antama hallinnollinen apu on pääsääntöisesti maksutonta. Jäsenvaltioiden ja Montenegron toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin sopia, että tietyt kustannukset korvataan.

3.   Jäsenvaltioiden ja Montenegron viranomaiset ja laitokset voivat tämän päätöksen soveltamista varten olla suoraan yhteydessä toisiinsa ja asianomaisiin henkilöihin tai heidän edustajiinsa.

4.   Tämän päätöksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvollisuus tämän päätöksen moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi.

5.   Tämän päätöksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden on ilmoitettava mahdollisimman pian toimivaltaisen jäsenvaltion laitoksille tai Montenegron laitoksille, jos se on toimivaltainen valtio, ja asuinjäsenvaltion laitoksille tai Montenegron laitoksille, jos se on asuinvaltio, kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, joilla on vaikutuksia heidän oikeuksiinsa etuuksiin tämän päätöksen perusteella.

6.   Jos 5 kohdassa tarkoitettua tiedottamisvelvollisuutta ei noudateta, siitä voi aiheutua oikeasuhteisia toimenpiteitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toimenpiteiden on kuitenkin oltava vastaavia kuin ne, joita sovelletaan kansallisen lainsäädännön nojalla samanlaisissa tilanteissa, eivätkä ne saa tehdä etuuden hakijoille mahdottomaksi tai liian vaikeaksi käytännössä käyttää heille tällä päätöksellä annettuja oikeuksia.

7.   Jäsenvaltiot ja Montenegro voivat kansallisessa lainsäädännössä ottaa käyttöön erityissäännöksiä, joilla varmistetaan, että etuuden saajat, jotka oleskelevat tai asuvat sen valtion ulkopuolella, jossa velallislaitos sijaitsee, täyttävät etuuksiin oikeuttavat edellytykset. Näiden säännösten on oltava oikeasuhtaisia ja tämän päätöksen periaatteiden mukaisia, eivätkä ne saa sisältää kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Säännökset annetaan tiedoksi vakautus- ja assosiaationeuvostolle.

6 artikla

Hallinnolliset tarkastukset ja lääkärintarkastukset

1.   Tätä artiklaa sovelletaan 2 artiklassa tarkoitettuihin ja 1 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaisia siirrettäviä etuuksia saaviin henkilöihin sekä tämän päätöksen täytäntöönpanosta vastaaviin laitoksiin.

2.   Jos etuuden saaja tai hakija taikka hänen perheenjäsenensä oleskelee tai asuu jäsenvaltion alueella, kun taas velallislaitos sijaitsee Montenegrossa, taikka oleskelee tai asuu Montenegrossa, kun taas velallislaitos sijaitsee jäsenvaltiossa, etuudensaajan oleskelu- tai asuinpaikan laitos suorittaa velallislaitoksen pyynnöstä hallinnollisen tarkastuksen laitoksen soveltamassa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti.

Velallislaitos ilmoittaa oleskelu- tai asuinpaikan laitokselle mahdolliset lääkärintarkastuksessa tarvittaessa huomioitavat erityisvaatimukset ja seikat, joihin lääkärintarkastuksen on kohdistuttava.

Oleskelu- tai asuinpaikan laitoksen on toimitettava raportti lääkärintarkastusta pyytäneelle velallislaitokselle.

Velallislaitos varaa oikeuden tarkastuttaa etuudensaaja valitsemallaan lääkärillä joko alueella, jossa etuuden saaja tai hakija oleskelee tai asuu, tai maassa, jossa velallislaitos sijaitsee. Etuudensaajaa voidaan pyytää palaamaan velallislaitoksen valtioon kuitenkin vain, jos hän pystyy matkustamaan sinne vaarantamatta terveyttään ja jos velallislaitos maksaa matka- ja asumiskustannukset.

3.   Jos etuuden saaja tai hakija taikka hänen perheenjäsenensä oleskelee tai asuu jäsenvaltion alueella, kun taas velallislaitos sijaitsee Montenegrossa, taikka oleskelee tai asuu Montenegrossa, kun taas velallislaitos sijaitsee jäsenvaltiossa, etuudensaajan oleskelu- tai asuinpaikan laitos suorittaa velallislaitoksen pyynnöstä hallinnollisen tarkastuksen.

Oleskelu- tai asuinpaikan laitoksen on toimitettava raportti velallislaitokselle, joka pyysi hallinnollista tarkastusta.

Velallislaitos varaa oikeuden tarkastuttaa etuudensaajan tilanne valitsemallaan ammattilaisella. Etuudensaajaa voidaan pyytää palaamaan velallislaitoksen valtioon kuitenkin vain, jos hän pystyy matkustamaan sinne vaarantamatta terveyttään ja jos velallislaitos maksaa matka- ja asumiskustannukset.

4.   Yksi tai useampi jäsenvaltio ja Montenegro voivat sopia muista hallinnollisista määräyksistä edellyttäen, että ne ilmoittavat asiasta vakautus- ja assosiaationeuvostolle.

5.   Tämän päätöksen 5 artiklan 2 kohdan mukaisesta maksuttoman keskinäisen hallinnollisen avun periaatteesta poiketen tarkastusten suorittamista pyytänyt velallislaitos hyvittää tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen tarkastusten tosiasialliset kustannukset laitokselle, jota pyydettiin suorittamaan ne.

7 artikla

Sopimuksen 129 artiklan soveltaminen

Sopimuksen 129 artiklaa sovelletaan, jos osapuoli katsoo, että toinen osapuoli ei ole noudattanut 5 ja 6 artiklan mukaisia velvoitteita.

8 artikla

Erityissäännökset Montenegron lainsäädännön soveltamiseksi

Vakautus- ja assosiaationeuvosto voi tarvittaessa antaa tämän päätöksen liitteessä II erityissäännöksiä Montenegron lainsäädännön soveltamiseksi.

9 artikla

Kahdenvälisissä sopimuksissa olevat hallinnolliset menettelyt

Jäsenvaltioiden ja Montenegron välisiin kahdenvälisiin sopimuksiin sisältyviä hallinnollisia menettelyjä voidaan soveltaa edelleen edellyttäen, että näillä menettelyillä ei ole kielteisiä vaikutuksia asianomaisten henkilöiden tässä päätöksessä vahvistettuihin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.

10 artikla

Tämän päätöksen täytäntöönpanoa koskevia hallinnollisia menettelyitä täydentävät sopimukset

Yksi tai useampi jäsenvaltio ja Montenegro voivat tehdä sopimuksia, joiden tarkoituksena on täydentää tämän päätöksen täytäntöönpanoa koskevia hallinnollisia menettelyitä, erityisesti petosten ja virheiden estämiseksi ja torjumiseksi.

IV   OSA

SIIRTYMÄ- JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

11 artikla

Siirtymäsäännökset

1.   Tämän päätöksen perusteella ei kerry oikeuksia sen voimaantulopäivää edeltävältä ajalta.

2.   Jollei 1 kohdasta muuta johdu, oikeuden saa tämän päätöksen mukaisesti, vaikka se liittyy päätöksen voimaantulopäivää edeltävään tapahtumaan.

3.   Etuudet, joita ei ole myönnetty tai joiden suorittaminen on keskeytetty asianomaisen henkilön kansalaisuuden tai asuinpaikan vuoksi, annetaan tai palautetaan henkilön pyynnöstä tämän päätöksen voimaantulopäivästä edellyttäen, että oikeudet, joiden perusteella etuuksia on aiemmin annettu, eivät ole johtaneet kertasuorituksen maksamiseen.

4.   Jos 3 kohdassa tarkoitettu pyyntö esitetään kahden vuoden kuluessa tämän päätöksen voimaantulopäivästä, päätöksen mukaisesti saadut oikeudet tulevat voimaan kyseisestä päivästä alkaen, eikä kyseisiin henkilöihin voida soveltaa minkään jäsenvaltion tai Montenegron lainsäädäntöä oikeuksien menettämisestä tai rajoittamisesta.

5.   Jos 3 kohdassa tarkoitettu pyyntö tehdään 4 kohdassa tarkoitetun kahden vuoden määräajan kuluttua, oikeudet, joita ei ole menetetty tai jotka eivät ole vanhentuneet, tulevat voimaan pyynnön esittämispäivänä, ellei jonkin jäsenvaltion tai Montenegron lainsäädännön suotuisamman säännöksen soveltamisesta muuta johdu.

12 artikla

Päätöksen liitteet

1.   Tämän päätöksen liitteet ovat sen erottamaton osa.

2.   Mainittuja liitteitä voidaan Montenegron tai Euroopan unionin pyynnöstä muuttaa vakautus- ja assosiaationeuvoston päätöksellä.

13 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan siitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty …

Vakautus- ja assosiaationeuvoston puolesta

Puheenjohtaja


(1)  EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3.

(2)  EUVL L 344, 29.12.2010, s. 1.

(3)  EUVL L 166, 30.4.2004, s. 1.

(4)  EUVL L 284, 30.10.2009, s. 1.

LIITE I

LUETTELO MAKSUIHIN PERUSTUMATTOMISTA ERITYISISTÄ RAHAETUUKSISTA MONTENEGROSSA

LIITE II

ERITYISSÄÄNNÖKSET MONTENEGRON LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISEKSI