8.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 336/83


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS,

annettu 30 päivänä marraskuuta 2012,

jäsenvaltioiden vuodeksi 2013 esittämien eräiden eläintautien ja zoonoosien vuotuisten ja monivuotisten hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmien hyväksymisestä ja niihin myönnettävästä unionin rahoituksesta

(tiedoksiannettu numerolla C(2012) 8682)

(2012/761/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon Kroatian liittymissopimuksen ja erityisesti sen 3 artiklan 4 kohdan (1),

ottaa huomioon tietyistä eläinlääkintäalan kustannuksista 25 päivänä toukokuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/470/EY (2) ja erityisesti sen 27 artiklan 5 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Päätöksessä 2009/470/EY säädetään menettelyistä, jotka säätelevät unionin osallistumista eläintautien ja zoonoosien hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmien rahoitukseen.

(2)

Päätöksen 2009/470/EY 27 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi, että käyttöön otetaan unionin rahoitustoimenpide niiden kustannusten korvaamiseksi, joita jäsenvaltioille aiheutuu päätöksen liitteessä I olevassa luettelossa mainittujen eläintautien ja zoonoosien kansallisten hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmien rahoittamisesta.

(3)

Tiettyjen eläintautien ja zoonoosien kansallisiin hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmiin sovellettavista yhteisön vaatimuksista 25 päivänä huhtikuuta 2008 tehdyssä komission päätöksessä 2008/341/EY (3) säädetään, että jotta jäsenvaltioiden esittämille ohjelmille voitaisiin myöntää unionin rahoitustukea, niiden on täytettävä vähintään edellä mainitun päätöksen liitteessä vahvistetut vaatimukset.

(4)

Tiettyjen tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden ehkäisyä, valvontaa ja hävittämistä koskevista säännöistä 22 päivänä toukokuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 999/2001 (4) säädetään jäsenvaltioiden vuotuisista ohjelmista naudoissa, lampaissa ja vuohissa esiintyvien tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden (TSE:iden) valvontaa varten.

(5)

Yhteisön toimenpiteistä lintuinfluenssan torjumiseksi 20 päivänä joulukuuta 2005 annetussa neuvoston direktiivissä 2005/94/EY (5) säädetään siipikarjaa ja luonnonvaraisia lintuja koskevista valvontaohjelmista, joita jäsenvaltioiden on toteutettava ja joiden tarkoituksena on muun muassa lisätä säännöllisesti päivitettyjen riskinarviointien pohjalta tietämystä luonnonvaraisten lintujen aiheuttamista uhkista minkä tahansa linnuissa esiintyvän lintuperäisen influenssaviruksen suhteen. Myös nämä vuotuiset valvontaohjelmat ja niiden rahoitus olisi hyväksyttävä.

(6)

Tietyt jäsenvaltiot ovat esittäneet komissiolle vuotuisia eläintautien hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmia, zoonoosien torjuntaan tarkoitettuja tarkastusohjelmia sekä vuotuisia tiettyjen TSE:iden hävittämis- ja seurantaohjelmia, joille ne toivovat saavansa unionin rahoitusta.

(7)

Vuosiksi 2011 ja 2012 hyväksyttiin komission päätöksen 2010/712/EU (6) ja komission täytäntöönpanopäätöksen 2011/807/EU (7) mukaisesti eräitä jäsenvaltioiden toimittamia monivuotisia eläintautien hävittämis-, torjunta- ja seurantaohjelmia.

(8)

Eräillä jäsenvaltioilla, jotka ovat onnistuneesti toteuttaneet yhteisrahoitettuja raivotaudin hävittämisohjelmia useiden vuosien ajan, on maaraja sellaisten kolmansien maiden kanssa, joissa tautia esiintyy. Raivotaudin hävittämiseksi kokonaan on tarpeen toteuttaa tiettyjä rokotustoimia unionin rajanaapureina olevien kolmansien maiden alueella.

(9)

Jotta varmistetaan, että kaikki jäsenvaltiot, joissa esiintyy raivotautia, jatkavat keskeytyksettä ohjelmiensa mukaista suun kautta tapahtuvaa rokottamista, on tarpeen säätää mahdollisuudesta maksaa ennakkona enintään 60 prosenttia kullekin ohjelmalle vahvistetusta enimmäismäärästä asianomaisen jäsenvaltion pyynnöstä.

(10)

Komissio on arvioinut sekä eläinlääkinnälliseltä että taloudelliselta kannalta jäsenvaltioiden esittämät vuotuiset ohjelmat sekä vuonna 2011 hyväksytyt monivuotiset ohjelmat niiden kolmannen toteutusvuoden osalta ja vuonna 2012 hyväksytyt monivuotiset ohjelmat niiden toisen toteutusvuoden osalta. Ohjelmat vastaavat asiaan liittyvää unionin eläinlääkintälainsäädäntöä ja erityisesti päätöksessä 2008/341/EY vahvistettuja perusteita.

(11)

Kreikka ja Italia ovat ilmoittaneet komissiolle, että erityisen epidemiologisen tilanteen sekä lampaan ja vuoden luomistaudin hävittämisohjelman ja afrikkalaisen sikaruton torjunta- ja seurantaohjelman täytäntöönpanossa ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi ne tarvitsevat nykyisessä taloudellisessa tilanteessa lisätukea sopimussuhteista henkilöstöä varten, jotta kyseisten EU:n yhteisrahoittamien eläinlääkintäalan ohjelmien asianmukainen täytäntöönpano voidaan varmistaa.

(12)

Toimenpiteet, joille voidaan myöntää unionin taloudellista tukea, määritellään tässä komission täytäntöönpanopäätöksessä. Tarvittaessa komissio on kuitenkin ilmoittanut jäsenvaltioille kirjallisesti tiettyjen toimenpiteiden tukikelpoisuuteen liittyvistä rajoituksista, jotka voivat koskea toteutettavien toimien enimmäismäärää tai ohjelmien kattamia maantieteellisiä alueita.

(13)

Kun otetaan huomioon vuotuisten ja monivuotisten ohjelmien merkitys unionin tavoitteiden saavuttamiselle eläinten terveyden ja kansanterveyden alalla samoin kuin tarttuvia spongiformisia enkefalopatioita (TSE) ja lintuinfluenssaa koskevien ohjelmien pakollinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa, on asianmukaista vahvistaa unionin taloudellisen tuen määrä, jolla korvataan jäsenvaltioille tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset kullekin ohjelmalle asetettuun enimmäismäärään asti.

(14)

Varainhoitoasetuksen 75 artiklassa ja soveltamissääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ennen kuin unionin talousarviosta sitoudutaan menoihin, on tehtävä rahoituspäätös, jossa määritetään rahoitettavia menoja aiheuttavan toiminnan keskeiset osat ja jonka tekee toimielin tai sen valtuuttamat viranomaiset.

(15)

Tukikelpoisten kustannusten yksittäisten tositteiden tarkastaminen aiheuttaa runsaasti hallinnollista työtä lisäämättä kuitenkaan merkittävästi unionin varojen tehokasta käyttöä tai avoimuutta. Näin ollen on aiheellista asettaa unionin rahoitusosuus kullekin ohjelmalle tarvittaessa sellaiselle tasolle, että toteutetuista toimenpidetyypeistä aiheutuvat kustannukset pystytään siitä asianmukaisesti kattamaan. Unionin rahoitusosuus tiettyihin tarkasti määriteltyihin toimiin, kuten otantaan, testaukseen ja rokotukseen, olisi ilmoitettava kiinteänä kertakorvauksena, jolla on tarkoitus kattaa kaikki kustannukset, jotka normaalisti aiheutuvat kyseisestä toiminnasta tai testauksesta.

(16)

Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21 päivänä kesäkuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (8) mukaisesti eläintautien hävittämis- ja valvontaohjelmat rahoitetaan Euroopan maatalouden tukirahastosta. Varainhoidon valvonnan osalta sovelletaan mainitun asetuksen 9, 36 ja 37 artiklaa.

(17)

Unionin rahoitusosuus olisi myönnettävä, jos suunnitellut toimet toteutetaan tehokkaasti ja toimivaltaiset viranomaiset toimittavat kaikki tarvittavat tiedot tässä päätöksessä säädetyissä määräajoissa.

(18)

Hallinnollisen tehokkuuden varmistamiseksi olisi kaikki unionin rahoitusosuutta varten esitettävät menot ilmoitettava euromääräisinä. Muuna valuuttana kuin euroina ilmaistujen menojen muuntokurssin olisi asetuksen (EY) N:o 1290/2005 mukaisesti oltava viimeisin kurssi, jonka Euroopan keskuspankki on vahvistanut ennen sen kuukauden ensimmäistä päivää, jona jäsenvaltio jättää hakemuksen.

(19)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

I   LUKU

VUOTUISET OHJELMAT

1 artikla

Naudan luomistauti

1.   Hyväksytään Espanjan, Italian, Portugalin ja Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät nautojen luomistaudin hävittämisohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä naudan luomistaudin hävittämisohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimestä, josta on otettu näyte;

ii)

0,2 euroa jokaisesta rose bengal -testistä;

iii)

0,2 euroa jokaisesta SAT-testistä;

iv)

0,4 euroa jokaisesta komplementinsitoutumistestistä;

v)

0,5 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

vi)

10 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä;

vii)

1 euro jokaisesta rokotetusta kotieläimestä.

b)

vahvistetaan 50 prosentiksi kustannuksista, joita kullekin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle aiheutuu kyseisten ohjelmien mukaisesta eläinten teurastamisesta aiheutuneiden menetysten korvaamisesta eläinten omistajille, eikä rahoitusosuus keskimäärin ole yli 375 euroa teurastettua eläintä kohden.

c)

ja on enintään

i)

4 000 000 euroa Espanjan osalta;

ii)

100 000 euroa Kroatian osalta;

iii)

1 200 000 euroa Italian osalta;

iv)

1 000 000 euroa Portugalin osalta;

v)

1 100 000 euroa Yhdistyneen kuningaskunnan osalta.

2 artikla

Nautatuberkuloosi

1.   Hyväksytään Irlannin, Espanjan, Italian, Portugalin ja Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät nautatuberkuloosin hävittämisohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä nautatuberkuloosin hävittämisohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimestä, josta on otettu näyte;

ii)

1,5 euroa jokaisesta tuberkuliinitestistä;

iii)

5 euroa jokaisesta gamma-interferonitestistä;

iv)

10 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä.

b)

vahvistetaan 50 prosentiksi kustannuksista, joita kullekin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle aiheutuu kyseisten ohjelmien mukaisesta eläinten teurastamisesta aiheutuneiden menetysten korvaamisesta eläinten omistajille, eikä rahoitusosuus keskimäärin ole yli 375 euroa teurastettua eläintä kohden.

c)

ja on enintään

i)

19 000 000 euroa Irlannin osalta;

ii)

14 000 000 euroa Espanjan osalta;

iii)

400 000 euroa Kroatian osalta;

iv)

3 300 000 euroa Italian osalta;

v)

2 600 000 euroa Portugalin osalta;

vi)

31 800 000 euroa Yhdistyneen kuningaskunnan osalta.

3 artikla

Lampaan ja vuohen luomistauti

1.   Hyväksytään Kreikan, Italian, Espanjan, Kyproksen ja Portugalin esittämät lampaan ja vuohen luomistaudin hävittämisohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus, Kreikkaa lukuun ottamatta,

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimestä, josta on otettu näyte;

ii)

0,2 euroa jokaisesta rose bengal -testistä;

iii)

0,4 euroa jokaisesta komplementinsitoutumistestistä;

iv)

10 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä;

v)

1 euro jokaisesta rokotetusta kotieläimestä.

b)

vahvistetaan 50 prosentiksi kustannuksista, joita kullekin 1 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle aiheutuu kyseisten ohjelmien mukaisesta eläinten teurastamisesta aiheutuneiden menetysten korvaamisesta eläinten omistajille, eikä rahoitusosuus keskimäärin ole yli 50 euroa teurastettua eläintä kohden, sekä

c)

on enintään

i)

7 500 000 euroa Espanjan osalta;

ii)

3 500 000 euroa Italian osalta;

iii)

180 000 euroa Kyproksen osalta;

iv)

2 000 000 euroa Portugalin osalta.

3.   Unionin rahoitusosuus Kreikan osalta

a)

on 50 prosenttia kustannuksista, jotka aiheutuvat seuraavista:

i)

rokotteiden osto;

ii)

laboratoriotestien toteuttaminen;

iii)

nimenomaisesti kyseisen ohjelman täytäntöönpanoa, muita tehtäviä kuin laboratoriotestien tekemistä, varten palkatun sopimussuhteisen henkilöstön palkat;

iv)

kyseiseen ohjelmaan kuuluvien teurastettujen eläinten arvon korvaaminen eläinten omistajille sekä

b)

on enintään 4 000 000 euroa.

4.   Kreikalle korvattavat, 1 kohdassa tarkoitetusta ohjelmasta syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

i)

0,2 euroa jokaisesta rose bengal -testistä;

ii)

0,4 euroa jokaisesta komplementinsitoutumistestistä;

iii)

10 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä;

iv)

1 euro jokaisesta ostettavasta rokoteannoksesta;

v)

50 euroa jokaisesta teurastetusta eläimestä.

4 artikla

Bluetongue-tauti endeemisillä tai riskialttiilla alueilla

1.   Hyväksytään Belgian, Bulgarian, Tšekin, Saksan, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Italian, Latvian, Liettuan, Luxemburgin, Unkarin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Puolan, Portugalin, Romanian, Slovenian, Slovakian ja Suomen esittämät bluetongue-taudin hävittämistä ja seurantaa koskevat ohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimestä, josta on otettu näyte;

ii)

1 euro jokaisesta rokotetusta kotieläimestä;

iii)

2 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

iv)

10 euroa jokaisesta PCR-testistä;

v)

10 euroa jokaisesta virologisesta testistä.

b)

on enintään

i)

25 000 euroa Belgian osalta;

ii)

11 000 euroa Bulgarian osalta;

iii)

10 000 euroa Tšekin osalta;

iv)

100 000 euroa Saksan osalta;

v)

10 000 euroa Irlannin osalta;

vi)

100 000 euroa Kreikan osalta;

vii)

40 000 euroa Espanjan osalta;

viii)

650 000 euroa Italian osalta;

ix)

10 000 euroa Latvian osalta;

x)

10 000 euroa Liettuan osalta;

xi)

10 000 euroa Luxemburgin osalta;

xii)

10 000 euroa Unkarin osalta;

xiii)

10 000 euroa Maltan osalta;

xiv)

10 000 euroa Alankomaiden osalta;

xv)

10 000 euroa Itävallan osalta;

xvi)

50 000 euroa Puolan osalta;

xvii)

300 000 euroa Portugalin osalta;

xviii)

140 000 euroa Romanian osalta;

xix)

25 000 euroa Slovenian osalta;

xx)

40 000 euroa Slovakian osalta;

xxi)

10 000 euroa Suomen osalta.

5 artikla

Salmonelloosi (zoonoottinen salmonella) Gallus gallus -lajin siitos-, munivissa ja broileriparvissa sekä kalkkunaparvissa (Meleagris gallopavo)

1.   Hyväksytään Belgian, Bulgarian, Tšekin, Tanskan, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Latvian, Luxemburgin, Unkarin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Puolan, Portugalin, Romanian, Slovenian, Slovakian ja Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät Gallus gallus -lajin munivissa, siitos- ja broileriparvissa ja kalkkunaparvissa (Meleagris gallopavo) esiintyvän tietyn zoonoottisen salmonellan torjuntaohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä Gallus gallus -lajin munivissa, siitos- ja broileriparvissa ja kalkkunaparvissa (Meleagris gallopavo) esiintyvän tietyn zoonoottisen salmonellan torjuntaohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta virallisesta näytteestä;

ii)

7 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä (viljely/eristys);

iii)

15 euroa jokaisesta testistä, joka tehdään relevanttien Salmonella spp. -isolaattien serotyypin määrittämiseksi;

iv)

5 euroa jokaisesta bakteriologisesta testistä, jolla varmennetaan positiivisia salmonellatuloksia antaneen parven poistamisen jälkeisen kanaloiden desinfioinnin tehokkuus;

v)

3 euroa jokaisesta testistä, joka tehdään mikrobilääkkeiden tai bakteerikasvua estävän vaikutuksen havaitsemiseksi salmonellan varalta testatuista parvista peräisin olevien lintujen kudoksissa;

vi)

0,02 euroa rokoteannosten ostamisesta.

b)

on 50 prosenttia kustannuksista, jotka aiheutuvat kullekin jäsenvaltiolle seuraavien arvosta eläinten omistajille maksettavista korvauksista:

lopetetut Gallus gallus -lajin siitos- ja munivat linnut,

lopetetut Meleagris gallopavo -lajin siitoslinnut,

d alakohdassa tarkoitetut hävitetyt munat;

c)

ja on enintään

i)

1 000 000 euroa Belgian osalta;

ii)

25 000 euroa Bulgarian osalta;

iii)

1 400 000 euroa Tšekin osalta;

iv)

150 000 euroa Tanskan osalta;

v)

900 000 euroa Saksan osalta;

vi)

25 000 euroa Viron osalta;

vii)

480 000 euroa Irlannin osalta;

viii)

500 000 euroa Kreikan osalta;

ix)

1 200 000 euroa Espanjan osalta;

x)

1 250 000 euroa Ranskan osalta;

xi)

200 000 euroa Kroatian osalta;

xii)

1 000 000 euroa Italian osalta;

xiii)

60 000 euroa Kyproksen osalta;

xiv)

290 000 euroa Latvian osalta;

xv)

25 000 euroa Luxemburgin osalta;

xvi)

950 000 euroa Unkarin osalta;

xvii)

50 000 euroa Maltan osalta;

xviii)

2 400 000 euroa Alankomaiden osalta;

xix)

700 000 euroa Itävallan osalta;

xx)

2 700 000 euroa Puolan osalta;

xxi)

25 000 euroa Portugalin osalta;

xxii)

620 000 euroa Romanian osalta;

xxiii)

60 000 euroa Slovenian osalta;

xxiv)

450 000 euroa Slovakian osalta;

xxv)

60 000 euroa Yhdistyneen kuningaskunnan osalta.

d)

Jäsenvaltioille korvattavat, 1 kohdassa tarkoitetusta ohjelmasta syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

i)

:

Gallus gallus -lajin vanhempaispolven siitoslinnun lopettaminen

:

4 euroa lintua kohti;

ii)

:

kaupallisiin tarkoituksiin pidetyn Gallus gallus -lajin munivan linnun lopettaminen

:

2,20 euroa lintua kohti;

iii)

:

Meleagris gallopavo -lajin vanhempaispolven siitoslinnun lopettaminen

:

12 euroa lintua kohti;

iv)

:

Gallus gallus -lajin vanhempaispolven siitoslinnun siitosmunien hävittäminen

:

0,20 euroa hävitettyä siitosmunaa kohti;

v)

:

Gallus gallus -lajin syötäväksi tarkoitettujen munien hävittäminen

:

0,04 euroa hävitettyä munaa kohti;

vi)

:

Meleagris gallopavo -lajin vanhempaispolven siitoslinnun siitosmunien hävittäminen

:

0,40 euroa hävitettyä siitosmunaa kohti.

6 artikla

Klassinen sikarutto

1.   Hyväksytään Bulgarian, Saksan, Unkarin, Romanian, Slovenian ja Slovakian esittämät klassisen sikaruton torjunta- ja seurantaohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä klassisen sikaruton torjunta- ja seurantaohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimenä pidetystä siasta, josta on otettu näyte;

ii)

5 euroa jokaisesta villisiasta, josta on otettu näyte;

iii)

1 euro jokaisesta syötistä tai rokotteesta;

iv)

2 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

v)

10 euroa jokaisesta PCR-testistä;

vi)

10 euroa jokaisesta virologisesta testistä.

b)

on enintään

i)

200 000 euroa Bulgarian osalta;

ii)

810 000 euroa Saksan osalta;

iii)

100 000 euroa Kroatian osalta;

iv)

50 000 euroa Unkarin osalta;

v)

1 000 000 euroa Romanian osalta;

vi)

25 000 euroa Slovenian osalta;

vii)

400 000 euroa Slovakian osalta.

7 artikla

Afrikkalainen sikarutto

1.   Hyväksytään Italian esittämä afrikkalaisen sikaruton torjunta- ja seurantaohjelma 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

on 50 prosenttia kustannuksista, jotka aiheutuvat Italialle seuraavista:

i)

laboratoriotestien toteuttaminen;

ii)

nimenomaisesti kyseisen ohjelman täytäntöönpanoa, muita tehtäviä kuin laboratoriotestien tekemistä, varten palkatun sopimussuhteisen henkilöstön palkat.

b)

on enintään 1 400 000 euroa.

3.   Italialle korvattavat kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

i)

2 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

ii)

10 euroa jokaisesta PCR-testistä;

iii)

10 euroa jokaisesta virologisesta testistä.

8 artikla

Sian vesikulaaritauti

1.   Hyväksytään Italian esittämä sian vesikulaaritaudin hävittämisohjelma 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta kotieläimenä pidetystä siasta, josta on otettu näyte;

ii)

2 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

iii)

4 euroa jokaisesta virusneutralisaatiotestistä;

iv)

10 euroa jokaisesta PCR-testistä;

v)

10 euroa jokaisesta virologisesta testistä.

b)

on enintään 900 000 euroa.

9 artikla

Siipikarjan ja luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssa

1.   Hyväksytään Belgian, Bulgarian, Tšekin, Tanskan, Saksan, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Luxemburgin, Unkarin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Puolan, Portugalin, Romanian, Slovenian, Slovakian, Suomen, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät siipikarjassa ja luonnonvaraisissa linnuissa esiintyvää lintuinfluenssaa koskevat tutkimusohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä lintuinfluenssan tutkimusohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteästä korvauksesta, jolla katetaan kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat seuraavien toimien ja/tai testien toteuttamisesta:

i)

0,5 euroa jokaisesta näytteestä, joka on otettu siipikarjaparvesta;

ii)

5 euroa jokaisesta luonnonvaraisesta linnusta, josta on otettu näyte passiivisen seurannan puitteissa;

iii)

1 euroa jokaisesta ELISA-testistä;

iv)

1 euro jokaisesta agargeeli-immunodiffuusiotestistä;

b)

kattaa 50 prosenttia kullekin jäsenvaltiolle aiheutuvista, muista kuin a kohdassa tarkoitetuista laboratoriotestikustannuksista; sekä

c)

on enintään

i)

30 000 euroa Belgian osalta;

ii)

25 000 euroa Bulgarian osalta;

iii)

25 000 euroa Tšekin osalta;

iv)

50 000 euroa Tanskan osalta

v)

50 000 euroa Saksan osalta;

vi)

70 000 euroa Irlannin osalta;

vii)

25 000 euroa Kreikan osalta;

viii)

90 000 euroa Espanjan osalta;

ix)

120 000 euroa Ranskan osalta;

x)

40 000 euroa Kroatian osalta;

xi)

1 000 000 euroa Italian osalta;

xii)

25 000 euroa Kyproksen osalta;

xiii)

25 000 euroa Latvian osalta;

xiv)

25 000 euroa Liettuan osalta;

xv)

25 000 euroa Luxemburgin osalta;

xvi)

130 000 euroa Unkarin osalta;

xvii)

25 000 euroa Maltan osalta;

xviii)

170 000 euroa Alankomaiden osalta;

xix)

30 000 euroa Itävallan osalta;

xx)

100 000 euroa Puolan osalta;

xxi)

25 000 euroa Portugalin osalta;

xxii)

350 000 euroa Romanian osalta;

xxiii)

35 000 euroa Slovenian osalta;

xxiv)

25 000 euroa Slovakian osalta;

xxv)

25 000 euroa Suomen osalta;

xxvi)

30 000 euroa Ruotsin osalta;

xxvii)

110 000 euroa Yhdistyneen kuningaskunnan osalta.

3.   Jäsenvaltioille korvattavat, ohjelmiin kuuluvista testeistä syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

a)

:

H5-/H7-alatyyppien HI-testi

:

12 euroa testiä kohti;

b)

:

viruseristystesti

:

40 euroa testiä kohti;

c)

:

PCR-testi

:

20 euroa testiä kohti.

10 artikla

Tarttuvat spongiformiset enkefalopatiat (TSE), naudan spongiforminen enkefalopatia (BSE) ja scrapie

1.   Hyväksytään Belgian, Bulgarian, Tšekin, Tanskan, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Luxemburgin, Unkarin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Puolan, Portugalin, Romanian, Slovenian, Slovakian, Suomen, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät, tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden (TSE:iden) seurantaa sekä naudan spongiformisen enkefalopatian (BSE:n) ja scrapien hävittämistä koskevat ohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

Hyväksytään Kroatian esittämä tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden (TSE) seurantaa ja naudan spongiformisen enkefalopatian (BSE) ja scrapien hävittämistä koskeva ohjelma 1 päivän heinäkuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

koostuu kiinteämääräisestä korvauksesta, joka on

i)

8,5 euroa jokaisesta pikatestistä, joka on suoritettu asetuksen (EY) N:o 999/2001 12 artiklan 2 kohdan ja liitteessä III olevan A luvun I osan mukaisesti tai jota on käytetty kyseisen asetuksen liitteessä X olevassa C luvussa tarkoitettuna varmistustestinä;

ii)

15 euroa jokaisesta pikatestistä, joka on suoritettu asetuksen (EY) N:o 999/2001 12 artiklan 2 kohdan, liitteessä III olevan A luvun II osan 1–5 kohdan ja liitteen VII vaatimusten mukaisesti;

iii)

4 euroa jokaisesta suoritetusta genotyyppitestistä;

iv)

120 euroa sellaisten erottelevien primaaristen molekyylitestien suorittamisesta, joita tarkoitetaan asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteessä X olevan C luvun 3 kohdan 2 alakohdan c alakohdan i alakohdassa; sekä

v)

25 euroa jokaisesta asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteessä X olevassa C luvussa tarkoitetusta varmistustestistä, pikatestejä lukuun ottamatta;

b)

on 50 prosenttia kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet kullekin jäsenvaltiolle eläinten omistajille eläinten arvosta maksetuista korvauksista:

i)

BSE:n ja scrapien hävittämisohjelmien mukaisesti lopetetut ja hävitetyt eläimet;

ii)

asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteessä VII olevan A luvun 2.3 kohdan d alakohdan mukaisesti pakollisesti teurastetut eläimet;

c)

on enintään:

i)

1 270 000 euroa Belgian osalta;

ii)

270 000 euroa Bulgarian osalta;

iii)

580 000 euroa Tšekin osalta;

iv)

730 000 euroa Tanskan osalta;

v)

6 260 000 euroa Saksan osalta;

vi)

100 000 euroa Viron osalta;

vii)

2 900 000 euroa Irlannin osalta;

viii)

1 700 000 euroa Kreikan osalta;

ix)

4 300 000 euroa Espanjan osalta;

x)

12 600 000 euroa Ranskan osalta;

xi)

4 800 000 euroa Italian osalta;

xii)

230 000 euroa Kroatian osalta;

xiii)

1 900 000 euroa Kyproksen osalta;

xiv)

220 000 euroa Latvian osalta;

xv)

420 000 euroa Liettuan osalta;

xvi)

80 000 euroa Luxemburgin osalta;

xvii)

850 000 euroa Unkarin osalta;

xviii)

25 000 euroa Maltan osalta;

xix)

2 200 000 euroa Alankomaiden osalta;

xx)

1 080 000 euroa Itävallan osalta;

xxi)

2 600 000 euroa Puolan osalta;

xxii)

1 100 000 euroa Portugalin osalta;

xxiii)

1 200 000 euroa Romanian osalta;

xxiv)

200 000 euroa Slovenian osalta;

xxv)

250 000 euroa Slovakian osalta;

xxvi)

370 000 euroa Suomen osalta;

xxvii)

500 000 euroa Ruotsin osalta;

xxviii)

5 100 000 euroa Yhdistyneen kuningaskunnan osalta.

3.   Jäsenvaltioille korvattavat, 1 kohdassa tarkoitetuista ohjelmista syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

a)

:

lopetetut ja hävitetyt naudat

:

500 euroa eläintä kohti;

b)

:

lopetetut ja hävitetyt lampaat tai vuohet

:

70 euroa eläintä kohti;

c)

:

teurastetut lampaat ja vuohet

:

50 euroa eläintä kohti.

11 artikla

Raivotauti

1.   Hyväksytään Bulgarian, Kreikan, Viron, Italian, Liettuan, Unkarin, Puolan, Romanian, Slovenian ja Slovakian esittämät raivotaudin hävittämisohjelmat 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Unionin rahoitusosuus

a)

sisältää 5 euron suuruisen kertakorvauksen jokaisesta villieläimestä, josta on otettu näyte;

b)

kattaa 75 prosenttia kullekin 1 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle seuraavista toimista aiheutuvista kustannuksista:

i)

rabiesantigeenin tai -vasta-aineiden osoittamiseksi tehtävät laboratoriotestit;

ii)

raivotautiviruksen eristäminen ja karakterisoiminen;

iii)

biomerkkiaineen osoittaminen ja rokotesyöttien titraaminen;

iv)

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostaminen ja jakelu;

v)

parenteraalisten rokotteiden osto ja laiduntavien eläinten rokottaminen;

c)

kattaa 75 prosenttia nimenomaisesti kyseiseen ohjelmaan liittyviä laboratoriotöitä varten palkatun sopimussuhteisen henkilöstön palkoista Kreikalle aiheutuvista kustannuksista;

d)

on enintään

i)

1 540 000 euroa Bulgarian osalta;

ii)

1 000 000 euroa Kreikan osalta;

iii)

620 000 euroa Viron osalta;

iv)

200 000 euroa Italian osalta;

v)

3 150 000 euroa Liettuan osalta;

vi)

1 620 000 euroa Unkarin osalta;

vii)

6 560 000 euroa Puolan osalta;

viii)

6 000 000 euroa Romanian osalta;

ix)

800 000 euroa Slovenian osalta;

x)

400 000 euroa Slovakian osalta.

3.   Jäsenvaltioille korvattavat, 1 kohdassa tarkoitetuista ohjelmista syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

a)

:

serologinen testi

:

12 euroa testiä kohti;

b)

:

testi tetrasykliinin toteamiseksi luusta

:

12 euroa testiä kohti;

c)

:

immunofluoresenssitesti (FAT)

:

18 euroa testiä kohti;

d)

:

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostaminen

:

0,60 euroa annosta kohti;

e)

:

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien jakelu

:

0,35 euroa annosta kohti.

4.   Poikkeuksena siitä, mitä 2 kohdan a ja b kohdassa ja 3 kohdassa säädetään, unionin rahoitusosuus niille osille Liettuan ja Puolan monivuotista ohjelmaa, jotka toteutetaan kyseisten jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella,

a)

myönnetään ainoastaan suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostamis- ja jakelukustannuksiin;

b)

on suuruudeltaan 100 prosenttia; ja

c)

on enintään

i)

1 260 000 euroa Liettuan osalta;

ii)

1 260 000 euroa Puolan osalta.

5.   Korvattavat kustannukset, jotka aiheutuvat 4 kohdassa tarkoitetusta ohjelmasta, eivät saa keskimäärin ylittää suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostamis- ja jakelukustannuksille asetettua enimmäismäärää, joka on 0,95 euroa annosta kohti.

II   LUKU

MONIVUOTISET OHJELMAT

12 artikla

Raivotauti

1.   Hyväksytään Suomen esittämä monivuotinen raivotaudin hävittämisohjelma toisen toteuttamisvuotensa osalta 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

2.   Hyväksytään Latvian esittämä monivuotinen raivotaudin hävittämisohjelma kolmannen toteuttamisvuotensa osalta 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi.

3.   Unionin rahoitusosuus

a)

sisältää 5 euron suuruisen kertakorvauksen jokaisesta villieläimestä, josta on otettu näyte;

b)

kattaa 75 prosenttia kullekin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle seuraavista toimista aiheutuvista kustannuksista:

i)

rabiesantigeenin tai -vasta-aineiden osoittamiseksi tehtävät laboratoriotestit;

ii)

raivotautiviruksen eristäminen ja karakterisoiminen;

iii)

biomerkkiaineen osoittaminen ja rokotesyöttien titraaminen;

iv)

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostaminen ja jakelu;

v)

parenteraalisten rokotteiden osto ja laiduntavien eläinten rokottaminen; ja

c)

on vuonna 2013 enintään

i)

1 670 000 euroa Latvian osalta;

ii)

400 000 euroa Suomen osalta.

4.   Jäsenvaltioille korvattavat, 1 kohdassa tarkoitetuista ohjelmista syntyvät kustannukset eivät saa keskimäärin ylittää seuraavia enimmäismääriä:

a)

:

serologinen testi

:

12 euroa testiä kohti;

b)

:

testi tetrasykliinin toteamiseksi luusta

:

12 euroa testiä kohti;

c)

:

immunofluoresenssitesti (FAT)

:

18 euroa testiä kohti;

d)

:

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostaminen

:

0,60 euroa annosta kohti;

e)

:

suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien jakelu

:

0,35 euroa annosta kohti.

5.   Poikkeuksena siitä, mitä 3 kohdan a ja b kohdassa ja 4 kohdassa säädetään, unionin rahoitusosuus niille osille Latvian ja Suomen monivuotista ohjelmaa, jotka toteutetaan kyseisten jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella,

a)

myönnetään ainoastaan suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostamis- ja jakelukustannuksiin;

b)

on suuruudeltaan 100 prosenttia; ja

c)

on vuonna 2013 enintään

i)

600 000 euroa Latvian osalta;

ii)

100 000 euroa Suomen osalta.

6.   Korvattavat kustannukset, jotka aiheutuvat 5 kohdassa tarkoitetusta ohjelmasta, eivät saa keskimäärin ylittää suun kautta annettavien rokotteiden ja syöttien ostamiselle ja jakelulle asetettua enimmäismäärää, joka on 0,95 euroa annosta kohti.

III   LUKU

13 artikla

Tukikelpoiset menot

1.   Edellä 1–12 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden kattamat tukikelpoiset kustannukset rajoitetaan liitteessä tarkoitettuihin kustannuksiin sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1–12 artiklassa asetettujen unionin rahoitusosuuden enimmäismäärien soveltamista.

2.   Ainoastaan kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 1–12 artiklassa tarkoitettujen yksi- tai monivuotisten ohjelmien toteuttamisesta ja jotka on maksettu ennen kuin jäsenvaltio on toimittanut loppuraportin, voidaan myöntää yhteisrahoitusta unionin rahoitusosuuden muodossa.

3.   Saadakseen 1–12 artiklassa tarkoitetun kertakorvauksen kokonaisuudessaan jäsenvaltioiden on vahvistettava, että ne ovat maksaneet kaikki kyseisestä toiminnasta tai testeistä aiheutuneet kustannukset ja että mikään kolmas osapuoli lukuun ottamatta toimivaltaista viranomaista ei ole maksanut kyseisiä kustannuksia. Jos jokin kolmas osapuoli on maksanut osan kustannuksista, jäsenvaltion on ilmoitettava kyseisen kolmannen osapuolen maksama osuus tai prosenttiosuus kokonaiskustannuksista. Kertakorvausta vähennetään vastaavasti.

4.   Poikkeuksena siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, komissio maksaa 11 ja 12 artiklassa tarkoitettujen kustannusten kattamiseksi kyseisen jäsenvaltion pyynnöstä enintään 60 prosenttia asetetusta enimmäismäärästä ennakkoon kolmen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

IV   LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

14 artikla

1.   Korvaus eläinten lopettamisesta tai teurastamisesta ja hävitetyistä tuotteista aiheutuvista menetyksistä on maksettava niiden omistajille 90 päivän kuluessa

a)

eläimen teurastamisesta tai lopettamisesta;

b)

tuotteiden hävittämisestä; tai

c)

siitä, kun omistaja on esittänyt täytetyn korvaushakemuksen.

2.   Korvauksiin, jotka on maksettu tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun 90 päivän ajanjakson jälkeen, sovelletaan komission asetuksen (EY) N:o 883/2006 (9) 9 artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa.

15 artikla

1.   Kustannukset, jotka jäsenvaltiot esittävät unionin rahoitusosuuden myöntämistä varten, on ilmaistava euroina, eikä niihin saa sisältyä arvonlisäveroa eikä muita veroja.

2.   Jos jäsenvaltion kustannukset on ilmaistu muussa valuutassa kuin euroina, kyseisen jäsenvaltion on muunnettava kustannukset euromääräisiksi käyttämällä viimeisintä kurssia, jonka Euroopan keskuspankki on vahvistanut ennen sen kuukauden ensimmäistä päivää, jona kyseinen jäsenvaltio jättää hakemuksen.

16 artikla

1.   Unionin rahoitusosuus 1–12 artiklassa tarkoitetuille yksi- ja monivuotisille ohjelmille, jäljempänä ’ohjelmat’, myönnetään sillä edellytyksellä, että jäsenvaltiot

a)

toteuttavat ohjelmat unionin lainsäädännön asiaa koskevien säännösten, myös kilpailusääntöjä ja julkisia hankintoja koskevien sääntöjen mukaisesti;

b)

saattavat ohjelmien toteuttamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2013;

c)

toimittavat ohjelmia koskevat tekniset ja rahoitusta koskevat välikertomukset 1 päivän tammikuuta 2013 ja 30 päivän kesäkuuta 2013 väliseltä ajalta komissiolle viimeistään 31 päivänä heinäkuuta 2013 päätöksen 2009/470/EY 27 artiklan 7 kohdan a alakohdan mukaisesti;

d)

toimittavat komission päätöksen 2010/367/EU (10) 4 artiklan mukaisesti komissiolle kuuden kuukauden välein komission online-järjestelmän kautta kertomuksen positiivisista ja negatiivisista tuloksista, jotka on havaittu 8 artiklassa tarkoitettuihin ohjelmiin liittyvien tutkimusten yhteydessä siipikarjan ja luonnonvaraisten lintujen valvonnassa;

e)

toimittavat komissiolle viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2014 päätöksen 2009/470/EY 27 artiklan 7 kohdan b alakohdan mukaisesti ohjelmien teknistä toteutusta koskevan yksityiskohtaisen vuosikertomuksen, jonka mukana on oltava tositteet jäsenvaltion 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2013 välisenä aikana maksamista kustannuksista ja saaduista tuloksista;

f)

toteuttavat ohjelmat tehokkaasti;

g)

eivät ole hakeneet tai hae muuta unionin tukea näille toimenpiteille.

2.   Jos jäsenvaltio ei noudata 1 kohdan säännöksiä, komissio voi vähentää unionin rahoitusosuutta ottaen huomioon rikkomuksen luonteen ja vakavuuden ja unionille aiheutuneet taloudelliset menetykset.

17 artikla

Tämä päätös on varainhoitoasetuksen 75 artiklassa tarkoitettu rahoituspäätös.

18 artikla

Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013. Kroatian tasavallan osalta tämä päätös tulee kuitenkin voimaan Kroatian tasavallan liittymissopimuksen voimaantulopäivänä edellyttäen, että liittymissopimus tulee voimaan.

19 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 30 päivänä marraskuuta 2012.

Komission puolesta

Tonio BORG

Komission jäsen


(1)  EUVL L 112, 24.4.2012, s. 10.

(2)  EUVL L 155, 18.6.2009, s. 30.

(3)  EUVL L 115, 29.4.2008, s. 44.

(4)  EYVL L 147, 31.5.2001, s. 1.

(5)  EUVL L 10, 14.1.2006, s. 16.

(6)  EUVL L 309, 25.11.2010, s. 18.

(7)  EUVL L 322, 6.12.2011, s. 11.

(8)  EUVL L 209, 11.8.2005, s. 1.

(9)  EUVL L 171, 23.6.2006, s. 1.

(10)  EUVL L 166, 1.7.2010, s. 22.


LIITE

Tukikelpoiset kustannukset, joita tarkoitetaan 13 artiklan 1 kohdassa

Unionin rahoitusosuuteen oikeutetut, 1–12 artiklassa tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuneet tukikelpoiset kustannukset, joita ei kateta kertakorvauksesta, ovat enintään yhtä suuret kuin jäsenvaltiolle 1–6 kohdan toimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset.

1.

Laboratoriotestien toteuttaminen

a)

Erityisesti laboratoriotestin toteuttamiseksi ostetut ja käytetyt testipakkaukset, reagenssit ja kaikki yksilöitävissä olevat tarvikkeet.

b)

Kaikki millä tahansa nimikkeellä toimiva henkilökunta, joka on osoitettu kokonaan tai osittain testien tekemiseen laboratoriossa; kustannukset on rajoitettu tosiasiallisiin palkkoihin sekä sosiaaliturvamaksuihin ja muihin lakisääteisiin kustannuksiin, jotka sisältyvät palkkaan.

c)

Yleiskustannukset, jotka ovat 7 prosenttia a ja b kohdassa tarkoitettujen kustannusten summasta.

2.

Teurastettujen tai lopetettujen eläinten arvosta maksettava korvaus omistajille

Korvaus ei voi olla suurempi kuin eläimen markkina-arvo juuri ennen teurastamista tai lopettamista.

Teurastettujen eläinten osalta mahdollinen jäännösarvo vähennetään korvauksesta.

3.

Lopetettujen lintujen ja tuhottujen munien arvosta maksettava korvaus omistajille

Korvaus ei voi olla suurempi kuin linnun markkina-arvo juuri ennen lopettamista tai munien arvo juuri ennen niiden tuhoamista.

Lämpökäsiteltyjen hautomattomien munien jäännösarvo vähennetään korvauksesta.

4.

Kotieläimille ja villieläimille tarkoitettujen rokoteannosten ja/tai rokotteiden ja syöttien osto ja säilytys

5.

Kotieläinten rokottaminen

a)

Kaikki millä tahansa nimikkeellä toimiva henkilökunta, joka on kokonaan tai osittain osoitettu rokottamiseen; kustannukset on rajoitettu henkilökunnalle maksettaviin korvauksiin tai heidän tosiasiallisiin palkkoihinsa sekä sosiaaliturvamaksuihin ja muihin lakisääteisiin kustannuksiin, jotka sisältyvät palkkaan.

b)

Rokotuksessa käytetyt varusteet ja erityiset yksilöitävissä olevat tarvikkeet.

6.

Rokotteiden ja syöttien jakaminen villieläimille

a)

Rokotteiden ja syöttien kuljetus.

b)

Rokotteiden ja syöttien ilmateitse tai manuaalisesti tehtävästä levityksestä aiheutuvat kustannukset.

c)

Kaikki millä tahansa nimikkeellä toimiva henkilökunta, joka on kokonaan tai osittain osoitettu rokotesyöttien levitykseen; kustannukset on rajoitettu tosiasiallisiin palkkoihin sekä sosiaaliturvamaksuihin ja muihin lakisääteisiin kustannuksiin, jotka sisältyvät palkkaan.