20.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 350/69


EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖS,

annettu 23 päivänä lokakuuta 2012,

vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010, pääluokka II – Neuvosto

(2012/799/EU)

EUROOPAN PARLAMENTTI, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2010 (1),

ottaa huomioon Euroopan unionin tilinpäätöksen varainhoitovuodelta 2010 (COM(2011) 473 — C7-0258/2011) (2),

ottaa huomioon neuvoston vuosikertomuksen vastuuvapauden myöntävälle viranomaiselle vuonna 2010 toimitetuista sisäisistä tarkastuksista,

ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010 ja toimielinten vastaukset (3),

ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan mukaisesti antaman varainhoitovuotta 2010 koskevan tarkastuslausuman (4) tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta,

ottaa huomioon vastuuvapauden myöntämistä varainhoitovuodelta 2010 koskevan päätöksen lykkäämisestä 10. toukokuuta 2012 tekemänsä päätöksen (5) sekä sen liitteenä olevan päätöslauselman,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 314 artiklan 10 kohdan sekä 317, 318 ja 319 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25. kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (6) ja erityisesti sen 50, 86, 145, 146 ja 147 artiklan,

ottaa huomioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätöksen N:o 31/2008 (7) neuvoston jäsenvaltioiden valtuuskuntien jäsenten matkakulujen korvaamisesta,

ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen (8),

ottaa huomioon työjärjestyksen 77 artiklan ja liitteen VI,

ottaa huomioon talousarvion valvontavaliokunnan toisen mietinnön (A7-0301/2012),

1.

epää neuvoston pääsihteeriltä vastuuvapauden neuvoston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010;

2.

esittää huomautuksensa oheisessa päätöslauselmassa;

3.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen ja siihen erottamattomasti kuuluvan päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan unionin tuomioistuimelle, tilintarkastustuomioistuimelle, Euroopan oikeusasiamiehelle ja Euroopan tietosuojavaltuutetulle sekä huolehtimaan niiden julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (L-sarja).

Puhemies

Martin SCHULZ

Pääsihteeri

Klaus WELLE


(1)  EUVL L 64, 12.3.2010.

(2)  EUVL C 332, 14.11.2011, s. 1.

(3)  EUVL C 326, 10.11.2011, s. 1.

(4)  EUVL C 332, 14.11.2011, s. 134.

(5)  EUVL L 286, 17.10.2012, s. 22.

(6)  EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1.

(7)  Neuvoston 22. heinäkuuta 2002 vahvistamasta työjärjestyksestä johtuva päätös (EYVL L 230, 28.8.2002, s. 7).

(8)  EUVL C 139, 14.6.2006, s. 1.



20.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 350/71


EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMA,

annettu 23 päivänä lokakuuta 2012

joka sisältää huomautukset, jotka ovat erottamaton osa päätöstä vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010, pääluokka II – Neuvosto

EUROOPAN PARLAMENTTI, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2010 (1),

ottaa huomioon Euroopan unionin tilinpäätöksen varainhoitovuodelta 2010 (COM(2011) 473 – C7-0258/2011) (2),

ottaa huomioon neuvoston vuosikertomuksen vastuuvapauden myöntävälle viranomaiselle vuonna 2010 toimitetuista sisäisistä tarkastuksista,

ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010 ja toimielinten vastaukset (3),

ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan mukaisesti antaman varainhoitovuotta 2010 koskevan tarkastuslausuman (4) tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta,

ottaa huomioon vastuuvapauden myöntämistä varainhoitovuodelta 2010 koskevan päätöksen lykkäämisestä 10. toukokuuta 2012 tekemänsä päätöksen (5) sekä sen liitteenä olevan päätöslauselman,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 314 artiklan 10 kohdan sekä 317, 318 ja 319 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25. kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (6) ja erityisesti sen 50, 86, 145, 146 ja 147 artiklan,

ottaa huomioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätöksen N:o 31/2008 (7) neuvoston jäsenvaltioiden valtuuskuntien jäsenten matkakulujen korvaamisesta,

ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen (8),

ottaa huomioon työjärjestyksen 77 artiklan ja liitteen VI,

ottaa huomioon talousarvion valvontavaliokunnan toisen mietinnön (A7-0301/2012),

A.

ottaa huomioon, että kansalaisilla on oikeus tietää, mihin heidän maksamansa verot menevät ja miten poliittiset elimet käyttävät niille uskottua valtaa (9);

B.

ottaa huomioon, että neuvoston olisi unionin toimielimenä oltava demokraattisesti vastuussa unionin kansalaisille unionin varojen käytöstä;

C.

ottaa huomioon, että parlamentti on ainoa välittömillä vaaleilla valittu unionin toimielin ja sen tehtävänä on myöntää vastuuvapaus Euroopan unionin yleisen talousarvion toteutuksesta;

1.

korostaa parlamentille Euroopan unionin toiminnasta tehdyllä sopimuksella annettua tehtävää talousarviota koskevan vastuuvapauden myöntämisessä;

2.

palauttaa mieliin, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 335 artiklan mukaan ”toimielinten toimintaan liittyvissä kysymyksissä unionia […] edustaa kukin toimielin itse hallinnollisen riippumattomuutensa puitteissa”, mikä varainhoitoasetuksen 50 artiklan säännösten perusteella tarkoittaa, että toimielimet ovat itsenäisesti vastuussa talousarvioidensa toteutuksesta;

3.

muistuttaa, että työjärjestyksen 77 artiklan mukaisesti ”Määräyksiä menettelystä, jolla komissiolle myönnetään vastuuvapaus talousarvion toteuttamisesta, sovelletaan vastaavasti myös menettelyyn, jolla: […]

Euroopan unionin muiden toimielinten ja elinten, kuten neuvoston (täytäntöönpanovallan käyttäjänä), Euroopan unionin tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean, talousarvion toteuttamisesta vastaaville henkilöille myönnetään vastuuvapaus”;

Tilintarkastustuomioistuimen lausunto neuvostosta vuotta 2010 koskevassa tarkastuslausumassa

4.

korostaa, että tilintarkastustuomioistuin arvosteli vuosikertomuksessaan varainhoitovuodelta 2010 ”Residence Palace” -rakennushankkeen rahoittamista suoritettujen ennakkomaksujen vuoksi (7.19. kohta); toteaa, että tilintarkastustuomioistuimen mukaan vuosina 2008–2010 neuvosto suoritti ennakkomaksuja yhteensä 235 000 000 euroa; toteaa, että määrät olivat peräisin budjettikohdista, joiden varoja oli ”alikäytetty”; huomauttaa, että ”alikäytetty” on poliittisesti korrekti muotoilu, kun tarkoitetaan ”ylibudjetoitua”; toteaa, että vuonna 2010 neuvosto kasvatti budjettikohtaa ”Kiinteän omaisuuden hankinta”40 000 000 eurolla;

5.

panee merkille neuvoston selityksen, jonka mukaan määrärahat saatiin käyttöön budjettivallan käyttäjän hyväksymillä määrärahasiirroilla varainhoitoasetuksen 22 ja 24 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen mukaisesti;

6.

on samaa mieltä tilintarkastustuomioistuimen kanssa siitä, että tällainen menettely on vastoin talousarvion totuudenmukaisuuden periaatetta, vaikka vuokramaksuissa on saatu aikaan säästöjä;

7.

panee merkille neuvoston vastauksen, jonka mukaan tulkkausta ja valtuuskuntien matkakuluja koskevien budjettikohtien määrien olisi vastattava paremmin todellista käyttöä, ja kehottaa parantamaan talousarviosuunnittelua, jotta nykyiset käytännöt voidaan vastaisuudessa välttää;

8.

muistuttaa tilintarkastustuomioistuinta parlamentin vaatimuksesta arvioida perusteellisesti neuvoston valvontajärjestelmiä samalla tavoin kuin se arvioi Euroopan unionin tuomioistuimen, oikeusasiamiehen ja tietosuojavaltuutetun järjestelmiä valmistellessaan vuosikertomustaan varainhoitovuodelta 2010;

9.

toteaa jälleen kerran, että talousarvion toteuttamisen tehokas valvonta on erittäin vastuullinen tehtävä ja sen toteutuminen on täysin riippuvainen neuvoston ja parlamentin välisestä esteettömästä yhteistyöstä;

Ratkaisemattomia kysymyksiä

10.

pitää valitettavina neuvoston kanssa vuosien 2007, 2008 ja 2009 vastuuvapausmenettelyissä ilmenneitä jatkuvia ongelmia käynnistää avoin ja virallinen vuoropuhelu talousarvion valvontavaliokunnan kanssa ja vastata valiokunnan esittämiin kysymyksiin; palauttaa mieliin, että parlamentti epäsi neuvoston pääsihteeriltä vastuuvapauden neuvoston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2009 syistä, jotka se esitti 10. toukokuuta 2011 (10) ja 25. lokakuuta 2011 (11) antamissaan päätöslauselmissa;

11.

toteaa saaneensa vuoden 2010 vastuuvapausmenettelyä koskevia asiakirjoja (vuoden 2010 lopullinen tilinpäätös, johon sisältyivät tiedot tileistä, selvitys varainhoidosta sekä yhteenveto vuonna 2010 toimitetuista sisäisistä tarkastuksista); odottaa edelleen, että sille toimitetaan kaikki vastuuvapauden myöntämiseen tarvittavat asiakirjat (myös vuoden 2010 sisäinen tarkastus kokonaisuudessaan);

12.

muistuttaa, että talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtaja lähetti 31. tammikuuta 2012 neuvoston puheenjohtajavaltiolle kirjeen (12), jossa hän pyysi neuvostoa vastaamaan kyseisen kirjeen liitteessä oleviin vastuuvapautta koskeviin kysymyksiin;

13.

palauttaa mieliin, että päätöslauselmassaan, joka sisältää huomautukset, jotka ovat erottamaton osa edellä tarkoitettua 10. toukokuuta 2012 tehtyä päätöstä vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2010, pääluokka II – Neuvosto, parlamentti esitti 26 täydentävää kysymystä vastuuvapausmenettelystä;

14.

pitää valitettavana, että neuvosto kieltäytyy vastaamasta näihin kysymyksiin;

15.

pitää valitettavana myös sitä, että neuvosto ei ottanut vastaan parlamentin kutsua kokoukseen, jossa talousarvion valvontavaliokunta keskusteli vastuuvapauden myöntämisestä neuvostolle vuoden 2010 talousarvion toteutuksesta;

16.

pitää valitettavana, että neuvoston asenne haittaa demokraattista valvontaa sekä avoimuutta ja tilivelvollisuutta unionin veronmaksajiin nähden;

17.

panee kuitenkin tyytyväisenä merkille, että neuvoston puheenjohtajavaltio hyväksyi parlamentin kutsun osallistua vuoden 2010 vastuuvapausmietinnöistä käytyihin keskusteluihin täysistunnossa 10. toukokuuta 2012; on yhtä mieltä siitä, että olisi toivottavaa, että parlamentti ja neuvosto pääsisivät mahdollisimman pian yhteisymmärrykseen vastuuvapauden valmistelusta;

18.

kiittää puheenjohtajavaltio Tanskaa sen rakentavasta panoksesta vuotta 2010 koskevan vastuuvapausmenettelyn ajan; pitää kuitenkin valitettavana, ettei puheenjohtajavaltio Tanska kyennyt säilyttämään Espanjan ja Ruotsin puheenjohtajakaudella saavutettuja tuloksia;

Vastuuvapauden myöntäminen: parlamentin oikeus

19.

painottaa, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 316, 317 ja 319 artiklan mukaista parlamentin oikeutta myöntää vastuuvapaus olisi tulkittava omassa kontekstissaan ja tarkoituksessaan, joka on se, että Euroopan unionin koko talousarvion toteutusta valvotaan ja seurataan parlamentaarisesti poikkeuksetta ja että vastuuvapaus myönnetään riippumattomasti sekä komission pääluokan talousarvion toteutuksesta että myös varainhoitoasetuksen 1 artiklassa tarkoitettujen muiden toimielinten pääluokkien talousarvioiden toteutuksesta;

20.

huomauttaa, että 25. marraskuuta 2011 päivätyssä vastauksessaan talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtajan kirjeeseen komissio toivoi, että parlamentti myöntäisi muita toimielimiä koskevan vastuuvapauden, lykkäisi sen myöntämistä tai epäisi sen myös tulevaisuudessa, kuten se on tehnyt tähänkin asti, ja tätä taustaa vasten neuvoston eriävän kannan ymmärtäminen on entistä vaikeampaa;

21.

on sitä mieltä, että unionin toimielimenä neuvoston hallintoa on joka tapauksessa arvioitava kyseisen varainhoitovuoden aikana, sillä näin varmistetaan parlamentin oikeudet ja etenkin demokraattisen vastuun kantaminen unionin kansalaisiin nähden;

22.

muistuttaa, että neuvoston menoja on valvottava samalla tavalla kuin muiden toimielinten menoja, ja katsoo, että valvonnan lähtökohtien olisi oltava etenkin seuraavat:

a)

neuvoston ja vastuuvapausmenettelystä vastaavan parlamentin valiokunnan edustajien olisi kokoonnuttava viralliseen kokoukseen, jossa vastataan valiokunnan jäsenten kirjallisesti esittämiin kysymyksiin;

b)

kuten 16. kesäkuuta 2010 annetussa päätöslauselmassa vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2008 talousarvion toteuttamisesta neuvostolle (13) todetaan, vastuuvapauden olisi perustuttava seuraaviin kaikkien toimielinten toimittamiin kirjallisiin asiakirjoihin:

edellisen varainhoitovuoden talousarvion toteuttamista koskevat tilit

tase, johon on merkitty varat ja vastuut

toimielimen talousarvio- ja varainhallintoa koskeva vuosikertomus

toimielimen sisäisen tarkastajan vuosikertomus

neuvoston sisäisten talousarviota koskevien päätösten julkaiseminen;

23.

pitää valitettavana, että varainhoitoasetuksen tarkistamisesta neuvoteltaessa ei päästy yhteisymmärrykseen keinoista parantaa vastuuvapausmenettelyä;

24.

panee tyytyväisenä merkille talousarvion valvontavaliokunnassa järjestettävän seminaarin, jossa käsitellään parlamentin ja neuvoston erilaisia rooleja vastuuvapausmenettelyssä ja jossa voitaisiin tarkastella muun muassa seuraavia näkökohtia:

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimielinten on tehtävä keskenään vilpitöntä yhteistyötä

neuvoston ja Euroopan parlamentin tehtävät vastuuvapausmenettelyssä määritetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 319 artiklan mukaisesti:

i)

neuvoston tehtävä on antaa parlamentille suositus vastuuvapauden myöntämisestä kaikille unionin toimielimille ja elimille,

ii)

parlamentin tehtävä on päättää vastuuvapauden myöntämisestä kaikille unionin toimielimille ja virastoille

kunkin unionin toimielimen hallinnollinen riippumattomuus omaan toimintaansa liittyvissä asioissa

vastuuvapauteen liittyvät varainhoitoasetuksen artiklat (145–147 artikla)

avoimuutta ja vastuullisuutta koskevat demokraattiset perusperiaatteet

talousarvion toteuttamisen vaikuttavuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta on vahvistettava entisestään

jotta parlamentti ja neuvosto voisivat täyttää tehtävänsä, Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja varainhoitoasetuksessa määrätään, että vastuuvapausviranomaisen saataville on asetettava tietyt asiakirjat:

i)

tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus, jonka liitteinä ovat tarkastettujen toimielinten vastaukset tilintarkastustuomioistuimen tekemiin havaintoihin, tilintarkastustuomioistuimen tarkastuslausuma sekä mahdolliset muut tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomukset

ii)

saavutettuihin tuloksiin pohjautuva vuotuinen toimintakertomus, jossa on käsitelty erityisesti parlamentin ja neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 319 artiklan mukaisesti esittämät huomiot

iii)

talousarvion toteuttamiseen liittyvät edellisen varainhoitovuoden tilit

iv)

tase, johon on merkitty varat ja vastuut

v)

talousarvio- ja varainhallintoa koskeva selvitys

vi)

kertomus, jossa on yhteenveto tehtyjen sisäisten tarkastusten määrästä ja tyypistä, annetuista suosituksista ja näiden suositusten johdosta toteutetuista jatkotoimista

neuvoston olisi toimitettava parlamentille, joka on vastuuvapauspäätöksen tekevä viranomainen, kaikki sen pyytämät vastuuvapauteen liittyvät tiedot

neuvoston on vastattava kirjallisesti parlamentin esittämiin vastuuvapauteen liittyviin kysymyksiin

neuvoston on kohdeltava tasapuolisesti kaikkia unionin toimielimiä ja elimiä sen laatiessa vastuuvapauden myöntämistä koskevaa suositustaan

parlamentin ja neuvoston on järjestettävä tammikuun 2013 loppuun mennessä vastuuvapauskysymyksiä käsittelevä kokous, jossa tarkastellaan edellä esitettyjä näkökohtia

neuvoston puheenjohtajavaltion olisi osallistuttava aktiivisesti tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen esittelyyn sekä vastuuvapauden myöntämistä käsittelevään parlamentin täysistuntoon.


(1)  EUVL L 64, 12.3.2010.

(2)  EUVL C 332, 14.11.2011, s. 1.

(3)  EUVL C 326, 10.11.2011, s. 1.

(4)  EUVL C 332, 14.11.2011, s. 134.

(5)  EUVL L 286, 17.10.2012, s. 22.

(6)  EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1.

(7)  Neuvoston 22. heinäkuuta 2002 vahvistamasta työjärjestyksestä johtuva päätös (EYVL L 230, 28.8.2002, s. 7).

(8)  EUVL C 139, 14.6.2006, s. 1.

(9)  Euroopan avoimuusaloite.

(10)  EUVL L 250, 27.9.2011, s. 25.

(11)  EUVL L 313, 26.11.2011, s. 13.

(12)  Kirje nro 301653, 31. tammikuuta 2012.

(13)  EUVL L 252, 25.9.2010, s. 24.