16.7.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 187/1


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 683/2011,

annettu 17 päivänä kesäkuuta 2011,

asetuksen (EU) N:o 57/2011 muuttamisesta eräiden kalakantojen kalastusmahdollisuuksien osalta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvoston asetuksessa (EU) N:o 57/2011 (1) vahvistetaan Euroopan unionin vesillä ja Euroopan unionin aluksiin tietyillä Euroopan unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavat tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuudet vuodeksi 2011.

(2)

Unionin ja Färsaarten väliset neuvottelut kalastusmahdollisuuksista eivät johtaneet sopimukseen vuoden 2011 osalta. Norjan kanssa maaliskuussa 2011 käydyn jatkoneuvottelukierroksen jälkeen Färsaarten kanssa käytäviin neuvotteluihin varatut kalastusmahdollisuudet voidaan nyt jakaa jäsenvaltioille. Sen vuoksi asetuksen (EU) N:o 57/2011 1 artikla ja sen liitteissä I A ja I B olevat asiaankuuluvat TACit on muutettava myöntämättömien kiintiöiden jakamiseksi ja makrillin perinteisen jaon huomioon ottamiseksi Koillis-Atlantilla.

(3)

On suotavaa panna täytäntöön joustavat järjestelyt mustakitaturskan kiintiöiden käyttämiseksi asetuksen (EU) N:o 57/2011 liitteessä I A kyseisen kalastuksen osalta säädetyillä kahdella pääasiallisella kalastuksenhoitoalueella (eli alue, johon kuuluvat EU:n ja kansainväliset vedet ICES-alueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId, VIIIe, XII ja XIV, ja alue, johon kuuluvat ICES-alueet VIIIc, IX ja X sekä EU:n vedet CECAF-alueella 34.1.1), sillä kyseisiin kahteen alueeseen sovelletaan samoja tieteellisiä lausuntoja ja niiden katsotaan kuuluvan biologisesti samaan kantaan.

(4)

Asetuksen (EU) N:o 57/2011 liitteessä I A vahvistetaan keisarihummerin yleiset kiintiöt ICES-alueella VII ja keisarihummerin erityiset kiintiöt kyseisellä alueella sijaitsevan Porcupinematalikon alueella. On tarpeen vahvistaa nämä erityiset kiintiöt uudelleen vuodeksi 2011 aikaisempien saaliiden ajantasaistettujen tietojen pohjalta.

(5)

Rannikkovaltioiden (Färsaaret, Grönlanti ja Islanti) ja muiden Koillis-Atlantin kalastussopimuksen (NEAFC) sopimuspuolten (unioni ja Norja) saatua 17 päivänä maaliskuuta 2011 päätökseen neuvottelunsa punasimpun hallinnoinnista Irmingerin merellä ja sen lähivesillä on tarpeen vahvistaa punasimpun TACit kyseisillä alueilla noudattaen sovittuja aika- ja aluerajoituksia. Asetuksen (EU) N:o 57/2011 liite I B olisi muutettava vastaavasti.

(6)

Läntisen ja keskisen Tyynenmeren kalastuskomissio päätti vuoden 2010 vuosikokouksessaan pitää yllä kyseiseksi vuodeksi miekkakalasaaliille ja niiden alusten lukumäärälle, joilla oli lupa kalastaa miekkakalaa, asetetut rajoitukset 1 päivästä tammikuuta 2011. Nämä toimenpiteet on tarpeen panna täytäntöön unionin lainsäädännössä.

(7)

Etelä-Tyynenmeren alueellisen kalastusjärjestön (SPRFMO) perustamista koskevan, toukokuussa 2007 pidetyn kolmannen kansainvälisen kokouksen osanottajat hyväksyivät väliaikaisia toimenpiteitä, kalastusmahdollisuudet mukaan lukien, pelagisten kalastustoimien ja pohjakalastuksen sääntelemiseksi kyseisellä alueella, kunnes tällainen alueellinen kalastusjärjestö on perustettu. Uusia väliaikaisia toimenpiteitä on hyväksytty tammikuussa 2011 pidetyssä SPRFMO:n komissiota käsittelevässä toisessa valmistelevassa konferenssissa. Kyseiset väliaikaiset toimenpiteet ovat vapaaehtoisia eivätkä oikeudellisesti sitovia kansainvälisen oikeuden mukaan. Kansainväliseen merioikeuteen kuuluvien yhteistyö- ja säilyttämisvelvoitteiden mukaisesti on kuitenkin aiheellista panna kyseiset toimenpiteet täytäntöön unionin lainsäädännössä vahvistamalla unionin kokonaiskiintiö. Unionin kiintiön jakamiseksi jäsenvaltioiden kesken on tarpeen kehittää uusi ja lopullinen jakoperuste pätevien, oikeudenmukaisten ja puolueettomien kriteereiden pohjalta, jotka liittyvät jäsenvaltioiden aiempaan kalastustoimintaan vuosina 2009 ja 2010, jotka muodostavat äskettäisen ja riittävän edustavan jakson, jona kaikki asianomaiset jäsenvaltiot harjoittivat toimintaa kyseisillä kalavesillä.

(8)

Asetuksen (EU) N:o 57/2001 liitteessä II B vahvistetaan pyyntiponnistusrajoitukset tiettyjen etelänkummeliturska- ja keisarihummerihummerikantojen elvyttämiseksi ICES-alueilla VIIIc ja IXa Cádizinlahtea lukuun ottamatta. On aiheellista selventää erään kyseisten pyyntiponnistusrajoitusten yhteydessä vahvistetun erityisedellytyksen sanamuotoa ja seuraukset siitä, että on myönnetty rajoittamaton määrä päiviä saaliin purkamiseen vuoden 2011 hoitoajanjaksona.

(9)

Asetuksen (EU) N:o 57/2011 liitteessä II C vahvistetaan pyyntiponnistusrajoitukset monivuotisen suunnitelman vahvistamisesta kielikampelakannan kestäväksi hyödyntämiseksi Englannin kanaalin länsiosassa 7 päivänä toukokuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 509/2007 (2) täytäntöönpanemiseksi. On tarpeen saattaa kyseisen liitteen sanamuoto vastaamaan asetuksen (EY) N:o 509/2007 5 artiklan 2 kohdan sanamuotoa.

(10)

Asetusta (EU) N:o 57/2011 sovelletaan pääsääntöisesti 1 päivästä tammikuuta 2011. Pyyntiponnistusrajoitukset on kuitenkin asetettu yhdeksi vuodeksi 1 päivästä helmikuuta 2011. Kalastusmahdollisuuksia koskevan vuosittaisen raportointijärjestelmän noudattamiseksi tämän asetuksen saalisrajoituksia ja niiden jakamista koskevia säännöksiä olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2011 ja pyyntiponnistusrajoituksia koskevia säännöksiä 1 päivästä helmikuuta 2011, jollei toisin ilmoiteta. Tällainen takautuva soveltaminen ei loukkaa oikeusvarmuuden periaatetta, koska asianomaisia kalastusmahdollisuuksia ei ole vielä käytetty loppuun. Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutokset asetukseen (EU) N:o 57/2011

Muutetaan asetus (EU) N:o 57/2011 seuraavasti:

1)

Korvataan 1 artikla seuraavasti:

”1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan seuraavat kalastusmahdollisuudet:

a)

tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien saalisrajoitukset vuodeksi 2011;

b)

tietyt pyyntiponnistusrajoitukset 1 päivän helmikuuta 2011 ja 31 päivän tammikuuta 2012 väliseksi kaudeksi;

c)

Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä tehdyn yleissopimuksen (CCAMLR) soveltamisalaan kuuluvan alueen tiettyjen kantojen kalastusmahdollisuudet 20, 21 ja 22 artiklassa sekä liitteissä I E ja V vahvistetuiksi kausiksi;

d)

Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomission (IATTC) alueen tiettyjen kantojen kalastusmahdollisuudet 28 artiklassa vahvistetuiksi kausiksi; ja

e)

makrillin lisäkalastusmahdollisuudet kalastamatta jääneen vuoden 2010 kiintiön johdosta.”;

2)

Muutetaan liite I A seuraavasti:

a)

korvataan tuulenkalaa ja sen kanssa saatuja sivusaaliita EU:n vesillä alueilla IIa, IIIa ja IV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Tuulenkala ja sen kanssa saadut sivusaaliit

Ammodytidae spp.

Alue

:

EU:n vedet alueilla IIa, IIIa ja IV (3)

(SAN/2A3A4.)

Tanska

334 324

Analyyttinen TAC

Yhdistynyt kuningaskunta

7 308

Saksa

511

Ruotsi

12 277

EU

354 420 (4)

Norja

20 000

TAC

374 420

Erityisedellytykset:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla, liitteessä II D määritellyillä tuulenkalan hoitoalueilla saa ylittää alla mainittuja määriä:

Alue

:

EU:n vedet tuulenkalan hallinnointialueilla

 

1

2

3

4

5

6

7

 

(SAN/*234_1)

(SAN/*234_2)

(SAN/*234_3)

(SAN/*234_4)

(SAN/*234_5)

(SAN/*234_6)

(SAN/*234_7)

Tanska

282 989

32 072

9 434

9 434

0

395

0

Yhdistynyt kuningaskunta

6 186

701

206

206

0

9

0

Saksa

433

49

14

14

0

1

0

Ruotsi

10 392

1 178

346

346

0

15

0

EU

300 000

34 000

10 000

10 000

0

420

0

Norja

20 000

0

0

0

0

0

0

Yhteensä

320 000

34 000

10 000

10 000

0

420

0”

b)

korvataan silliä alueella IIIa koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Silli (5)

Clupea harengus

Alue

:

IIIa

(HER/03A.)

Tanska

12 608 (6)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Saksa

202 (6)

Ruotsi

13 189 (6)

EU

25 999 (6)

TAC

30 000

c)

korvataan silliä EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueilla Vb, VIb ja VIaN koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Silli

Clupea harengus

Alue

:

EU:n ja kansainväliset vedet alueilla Vb, VIb ja VIaN (7)

(HER/5B6ANB)

Saksa

2 513

Analyyttinen TAC

Ranska

475

Irlanti

3 396

Alankomaat

2 513

Yhdistynyt kuningaskunta

13 584

EU

22 481

TAC

22 481

d)

korvataan mustakitaturskaa EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId, VIIIe, XII ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Mustakitaturska

Micromesistius poutassou

Alue

:

EU:n ja kansainväliset vedet alueilla I, II, III, IV, V, VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId, VIIIe, XII ja XIV

(WHB/1X14)

Tanska

1 533 (8)

Analyyttinen TAC

Saksa

596 (8)

Espanja

1 300 (8)  (9)

Ranska

1 067 (8)

Irlanti

1 187 (8)

Alankomaat

1 869 (8)

Portugali

121 (8)  (9)

Ruotsi

379 (8)

Yhdistynyt kuningaskunta

1 990 (8)

EU

10 042 (8)

TAC

40 100

e)

korvataan tylppäpyrstömolvaa EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueilla Vb, VI ja VII koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Tylppäpyrstömolva

Molva dypterygia

Alue

:

EU:n vedet ja kansainväliset vedet alueilla Vb, VI ja VII

(BLI/5B67-) (12)

Saksa

20

Analyyttinen TAC

Sovelletaan tämän asetuksen 13 artiklaa.

Viro

3

Espanja

62

Ranska

1 422

Irlanti

5

Liettua

1

Puola

1

Yhdistynyt kuningaskunta

362

Muut

5 (10)

EU

1 717

Norja

150 (11)

TAC

2 032

f)

korvataan molvaa EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueilla VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Molva

Molva molva

Alue

:

EU:n ja kansainväliset vedet alueilla VI, VII, VIII, IX, X, XII ja XIV

(LIN/6X14.)

Belgia

30

Analyyttinen TAC

Sovelletaan tämän asetuksen 13 artiklaa.

Tanska

5

Saksa

109

Espanja

2 211

Ranska

2 357

Irlanti

591

Portugali

5

Yhdistynyt kuningaskunta

2 716

EU

8 024

Norja

6 140 (15)  (16)

TAC

14 164

g)

korvataan keisarihummeria alueella VII koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Keisarihummeri

Nephrops norvegicus

Alue

:

VII

(NEP/07.)

Espanja

1 306 (17)

Analyyttinen TAC

Ranska

5 291 (17)

Irlanti

8 025 (17)

Yhdistynyt kuningaskunta

7 137 (17)

EU

21 759 (17)

TAC

21 759 (17)

h)

korvataan makrillia alueilla IIIa ja IV sekä EU:n vesillä alueilla IIa, IIIb ja IIIc sekä osa-alueilla 22–32 koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Makrilli

Scomber scombrus

Alue

:

IIIa ja IV; EU:n vedet alueilla IIa, IIIb, IIIc ja IIId

(MAC/2A34.)

Belgia

517 (20)

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Tanska

18 084 (20)  (22)

Saksa

539 (20)

Ranska

1 629 (20)

Alankomaat

1 640 (20)

Ruotsi

4 860 (18)  (19)  (20)

Yhdistynyt kuningaskunta

1 518 (20)

EU

28 787 (18)  (20)  (22)

Norja

169 019 (21)

TAC

Ei sovelleta

Erityisedellytys:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla alueilla saa ylittää alla mainittuja määriä:

 

IIIa

(MAC/*03A.)

IIIa ja IVbc

(MAC/*3A4BC)

IVb

(MAC/*04B.)

IVc

(MAC/*04C.)

VI, kansainväliset vedet alueella IIa, 1.1.–31.3.2011 ja joulukuussa 2011

(MAC/*2A6.)

Tanska

0

4 130

0

0

9 764 ()

Ranska

0

490

0

0

0

Alankomaat

0

490

0

0

0

Ruotsi

0

0

390

10

1 847

Yhdistynyt kuningaskunta

0

490

0

0

0

Norja

3 000

0

0

0

0

()  Mukaan luettuna vuoden 2010 käyttämättömistä kalastusmahdollisuuksista siirretty 183 tonnin kiintiö.”;

i)

korvataan makrillia alueilla VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe, EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueella Vb ja kansainvälisillä vesillä alueilla IIa, XII ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Makrilli

Scomber scombrus

Alue

:

VI, VII, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; EU:n ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainväliset vedet alueilla IIa, XII ja XIV

(MAC/2CX14-)

Saksa

20 694

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Espanja

22

Viro

172

Ranska

13 797

Irlanti

68 978

Latvia

127

Liettua

127

Alankomaat

30 177

Puola

1 457

Yhdistynyt kuningaskunta

189 694

EU

325 245 (26)

Norja

14 050 (24)  (25)

TAC

Ei sovelleta

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa seuraavilla alueilla saa pyytää enintään alla mainitut määrät ja ainoastaan mainittuina aikoina:

 

EU:n ja Norjan vedet alueella IVa

(MAC/*04A-EN)

1. tammikuuta–15. helmikuuta 2011 ja 1. syyskuuta–31. joulukuuta 2011

Norjan vedet alueella IIa

(MAC/*2AN-)

Saksa

8 326

849

Ranska

5 551

566

Irlanti

27 754

2 832

Alankomaat

12 142

1 238

Yhdistynyt kuningaskunta

76 325

7 789

EU

130 098

13 274”;

j)

korvataan makrillia alueilla VIIIc, IX ja X sekä EU:n vesillä CECAF-alueella 34.1.1 koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Makrilli

Scomber scombrus

Alue

:

VIIIc, IX ja X; EU:n vedet CECAF-alueella 34.1.1

(MAC/8C3411)

Espanja

30 609 (27)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Ranska

203 (27)

Portugali

6 327 (27)

EU

37 139

TAC

Ei sovelleta

Erityisedellytys:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä:

 

VIIIb

(MAC/*08B.)

Espanja

2 570

Ranska

17

Portugali

531”;

k)

korvataan makrillia Norjan vesillä alueilla IIa ja IVa koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Makrilli

Scomber scombrus

Alue

:

Norjan vedet alueilla IIa ja IVa

(MAC/2A4A-N.)

Tanska

13 018 (28)  (29)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

EU

13 018 (28)  (29)

TAC

Ei sovelleta

l)

korvataan kilohailia ja sen kanssa saatuja sivusaaliita EU:n vesillä alueilla IIa ja IV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Kilohaili ja sen kanssa saadut sivusaaliit

Sprattus sprattus

Alue

:

EU:n vedet alueilla IIa ja IV

(SPR/2AC4-C)

Belgia

1 835

Varo-TAC

Tanska

145 273

Saksa

1 835

Ranska

1 835

Alankomaat

1 835

Ruotsi

1 330 (30)

Yhdistynyt kuningaskunta

6 057

EU

160 000 (33)

Norja

10 000 (31)

TAC

170 000 (32)

m)

korvataan piikkimakrillia ja sen kanssa saatuja sivusaaliita EU:n vesillä alueilla IIa, IVa; VI, VIIa-c, VIIe-k, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueella Vb sekä kansainvälisillä vesillä alueilla XII ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Piikkimakrilli ja sen kanssa saadut sivusaaliit

Trachurus spp.

Alue

:

EU:n vedet alueilla IIa, IVa; VI, VIIa-c,VIIe-k, VIIIa, VIIIb, VIIId ja VIIIe; EU:n ja kansainväliset vedet alueella Vb; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV

(JAX/2A–14)

Tanska

15 781 (34)

Analyyttinen TAC

Saksa

12 314 (34)  (35)

Espanja

16 795

Ranska

6 338 (34)  (35)

Irlanti

41 010 (34)

Alankomaat

49 406 (34)  (35)

Portugali

1 618

Ruotsi

675 (34)

Yhdistynyt kuningaskunta

14 850 (34)  (35)

EU

158 787 (36)

TAC

158 787

3)

Muutetaan liite I B seuraavasti:

a)

korvataan turskaa ja koljaa Färsaarten vesillä alueella Vb koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Turska ja kolja

Gadus morhua ja Melanogrammus aeglefinus

Alue

:

Färsaarten vedet alueella Vb

(C/H/05B-F.)

Saksa

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.;

Ranska

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

Ei sovelleta”

b)

korvataan mustakitaturskaa Färsaarten vesillä koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Mustakitaturska

Micromesistius poutassou

Alue

:

Färsaarten vedet

(WHB/2A4AXF)

Tanska

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Saksa

0

Ranska

0

Alankomaat

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

40 100 (37)

c)

korvataan molvaa ja tylppäpyrstömolvaa Färsaarten vesillä alueella Vb koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Molva ja tylppäpyrstömolva

Molva molva ja Molva dypterygia

Alue

:

Färsaarten vedet alueella Vb

(B/L/05B-F.)

Saksa

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.;

Ranska

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

Ei sovelleta”

d)

korvataan pohjankatkarapua Grönlannin vesillä alueilla V ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Pohjankatkarapu

Pandalus borealis

Alue

:

Grönlannin vedet alueilla V ja XIV

(PRA/514GRN)

Tanska

1 950

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Ranska

1 950

EU

7 000 (38)

TAC

Ei sovelleta

e)

korvataan seitiä Färsaarten vesillä alueella Vb koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Seiti

Pollachius virens

Alue

:

Färsaarten vedet alueella Vb

(POK/05B-F.)

Belgia

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.;

Saksa

0

Ranska

0

Alankomaat

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

Ei sovelleta”

f)

korvataan grönlanninpallasta eli sinipallasta Grönlannin vesillä NAFO-alueilla 0 ja 1 koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Grönlanninpallas eli sinipallas

Reinhardtius hippoglossoides

Alue

:

Grönlannin vedet NAFO-alueilla 0 ja 1

(GHL/N01GRN)

Saksa

1 850

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

EU

2 650 (39)

TAC

Ei sovelleta

g)

korvataan grönlanninpallasta eli sinipallasta Grönlannin vesillä alueilla V ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Grönlanninpallas eli sinipallas

Reinhardtius hippoglossoides

Alue

:

Grönlannin vedet alueilla V ja XIV

(GHL/514GRN)

Saksa

5 867

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Yhdistynyt kuningaskunta

309

EU

7 000 (40)

TAC

Ei sovelleta

h)

korvataan punasimppua EU:n ja kansainvälisillä vesillä alueella V sekä kansainvälisillä vesillä alueilla XII ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Punasimppu (matalien vesien pelaginen laji)

Sebastes spp.

Alue

:

EU:n ja kansainväliset vedet alueella V; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV

(RED/51214S)

Viro

0 (41)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Saksa

0 (41)

Espanja

0 (41)

Ranska

0 (41)

Irlanti

0 (41)

Latvia

0 (41)

Alankomaat

0 (41)

Puola

0 (41)

Portugali

0 (41)

Yhdistynyt kuningaskunta

0 (41)

EU

0 (41)

TAC

0 (41)


Laji

:

Punasimppu (syvien vesien pelaginen laji)

Sebastes spp.

Alue

:

EU:n ja kansainväliset vedet alueella V; kansainväliset vedet alueilla XII ja XIV

(RED/51214D)

Viro

177 (42)  (43)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Saksa

3 569 (42)  (43)

Espanja

633 (42)  (43)

Ranska

336 (42)  (43)

Irlanti

1 (42)  (43)

Latvia

64 (42)  (43)

Alankomaat

2 (42)  (43)

Puola

324 (42)  (43)

Portugali

757 (42)  (43)

Yhdistynyt kuningaskunta

8 (42)  (43)

EU

5 871 (42)  (43)

TAC

38 000 (42)  (43)

i)

korvataan punasimppua Grönlannin vesillä alueilla V ja XIV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Punasimppu

(pelaginen laji) Sebastes spp.

Alue

:

Grönlannin vedet alueilla V ja XIV

(RED/514GRN)

Saksa

5 164 (44)  (45)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Ranska

26 (44)  (45)

Yhdistynyt kuningaskunta

37 (44)  (45)

EU

5 227 (44)  (45)

TAC

Ei sovelleta

j)

korvataan muita lajeja Färsaarten vesillä alueella Vb koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Muut lajit (46)

Alue

:

Färsaarten vedet alueella Vb

(OTH/05B-F.)

Saksa

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Ranska

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

Ei sovelleta

k)

korvataan kampelakaloja Färsaarten vesillä alueella Vb koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Kampelakalat

Alue

:

Färsaarten vedet alueella Vb

(FLX/05B-F.)

Saksa

0

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.;

Ranska

0

Yhdistynyt kuningaskunta

0

EU

0

TAC

Ei sovelleta”

4)

Korvataan liitteessä I C oleva pohjankatkarapuja NAFO 3L -alueella koskeva kohta seuraavasti:

”Laji:

:

Pohjankatkarapu

Pandalus borealis

Alue

:

NAFO 3L (47)

(PRA/N3L.)

Viro

214

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Latvia

214

Liettua

214

Puola

214

Muut jäsenvaltiot

213 (48)

EU

1 069

TAC

19 200

5)

Liitteessä I D korvataan tonnikalaa Atlantin valtamerellä pituuspiirin 45° W itäpuolella sekä Välimerellä (BFT/AE045W) koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Tonnikala

Thunnus thynnus

Alue

:

Atlantin valtameri pituuspiirin 45° W itäpuolella ja Välimeri

(BFT/AE045W)

Kypros

66,98 (53)

 

Kreikka

124,37

Espanja

2 411,01 (50)  (53)

Ranska

958,42 (50)  (51)  (53)

Italia

1 787,91 (53)  (54)

Malta

153,99 (53)

Portugali

226,84

Muut jäsenvaltiot

26,90 (49)

EU

5 756,41 (50)  (51)  (53)  (54)

TAC

12 900

6)

Korvataan liite I H seuraavasti:

”LIITE I H

WCPFC-Yleissopimusalue

Laji

:

Miekkakala

Xiphias gladius

Alue

:

WCPFC-yleissopimusalue linjan 20° S eteläpuolella

(SWO/F7120S)

EU

3 170,36

Analyyttinen TAC;

TAC

Ei sovelleta”

7)

Korvataan liite I J seuraavasti:

”LIITE I J

SPRFMO-yleissopimusalue

Laji

:

Perunpiikkimakrilli

Trachurus murphyi

Alue

:

SPRFMO-yleissopimusalue

(CJM/SPRFMO)

Saksa

10 223,67

 

Alankomaat

11 080,80

Liettua

7 112,63

Puola

12 231,90

EU

40 649”;

8)

Muutetaan liite II B seuraavasti:

a)

korvataan 5.2 kohta seuraavasti:

”5.2

Määritettäessä niiden merelläolopäivien enimmäismäärää, jonka jäsenvaltio voi sallia lippunsa alla purjehtivan EU:n aluksen olla alueella, sovelletaan seuraavia erityisedellytyksiä taulukon I mukaisesti:

a)

aluksen vuonna 2008 tai 2009 aluksesta purkaman kummeliturskan kokonaismäärän on oltava alle 5 tonnia tai alle 3 prosenttia elopainona mitattuna; ja

b)

aluksen vuonna 2008 tai 2009 aluksesta purkaman keisarihummerin kokonaismäärän on oltava alle 2,5 tonnia elopainona mitattuna.”;

b)

korvataan 9.1 kohta seuraavasti:

”9.1

Jos alukselle on myönnetty rajoittamaton määrä päiviä erityisedellytysten täyttymisen johdosta, kyseisen aluksen vuoden 2011 hoitojaksona aluksesta purkaman kummeliturskan kokonaismäärän on oltava enintään 5 tonnia tai 3 prosenttia elopainona mitattuna ja keisarihummerin kokonaismäärän enintään 2,5 tonnia elopainona mitattuna.”

9)

Muutetaan liite II C seuraavasti:

a)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Pyydykset

Tässä liitteessä sovelletaan seuraavaa pyydysten luokitusta:

a)

puomitroolit, joiden silmäkoko on vähintään 80 mm;

b)

seisovat verkot, joihin luetaan tavalliset verkot, riimuverkot ja pussiverkot ja joiden silmäkoko on enintään 220 mm.”;

b)

korvataan taulukko I seuraavasti:

Taulukko I

Pyydys

2 kohta

Nimike

Käytetään ainoastaan 2 kohdassa määriteltyjä pyydysluokkia

Englannin kanaalin länsiosa

2(a)

Puomitroolit, joiden silmäkoko on ≥ 80 mm

164

2(b)

Seisovat verkot, joiden silmäkoko on ≤ 220 mm

164;”

10)

Korvataan liite VII seuraavasti:

”LIITE VII

WCPFC-YLEISSOPIMUSALUE

Sellaisten EU:n alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa miekkakalaa WCPFC-yleissopimusalueella linjan 20o S eteläpuolella sijaitsevilla alueilla

Espanja

14

EU

14”.

2 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Edellä olevan 1 artiklan 1–7 kohtaa ja 10 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.

Edellä olevan 1 artiklan 8 ja 9 kohtaa sovelletaan 1 päivästä helmikuuta 2011.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Luxemburgissa 17 päivänä kesäkuuta 2011.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

MATOLCSY Gy.


(1)  EUVL L 24, 27.1.2011, s. 1.

(2)  EUVL L 122, 11.5.2007, s. 7.

(3)  Lukuun ottamatta vesialueita enintään kuuden meripeninkulman etäisyydellä Yhdistyneen kuningaskunnan peruslinjoista Shetlannissa, Fair Islessä ja Foulassa.

(4)  TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava tuulenkalaa vähintään 98 prosenttia. Sivusaaliina saadut hietakampelat, makrillit ja valkoturskat luetaan TACin jäljelle jäävään 2 prosenttiin.

Erityisedellytykset:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla, liitteessä II D määritellyillä tuulenkalan hoitoalueilla saa ylittää alla mainittuja määriä:

Alue

:

EU:n vedet tuulenkalan hallinnointialueilla

 

1

2

3

4

5

6

7

 

(SAN/*234_1)

(SAN/*234_2)

(SAN/*234_3)

(SAN/*234_4)

(SAN/*234_5)

(SAN/*234_6)

(SAN/*234_7)

Tanska

282 989

32 072

9 434

9 434

0

395

0

Yhdistynyt kuningaskunta

6 186

701

206

206

0

9

0

Saksa

433

49

14

14

0

1

0

Ruotsi

10 392

1 178

346

346

0

15

0

EU

300 000

34 000

10 000

10 000

0

420

0

Norja

20 000

0

0

0

0

0

0

Yhteensä

320 000

34 000

10 000

10 000

0

420

0”

(5)  Verkoilla, joiden silmäkoko on vähintään 32 mm, pyydetyn sillin puretut saaliit.

(6)  Määrästä enintään 50 prosenttia voidaan pyytää EU:n vesillä alueella IV.”;

(7)  Kyseessä on sillikanta alueella VIa linjan 56° 00′ N pohjoispuolella sekä siinä osassa aluetta VIa, joka sijaitsee linjan 7° 00′ W itäpuolella ja linjan 55° 00′ N pohjoispuolella, Clydea lukuun ottamatta.”;

(8)  Josta enintään 68 prosenttia voidaan kalastaa Norjan talousalueella tai Jan Mayenia ympäröivällä kalastusalueella (WHB/*NZJM1).

(9)  Tästä kiintiöstä voidaan tehdä siirtoja alueille VIIIc, IX ja X sekä CECAF-alueella 34.1.1 sijaitseville EU:n vesille. Nämä siirrot on annettava ennakolta tiedoksi komissiolle.”;

(10)  Ainoastaan sivusaaliille. Kohdennettu kalastus ei ole sallittua tässä kiintiössä.

(11)  Pyydettävä EU:n vesillä alueilla IIa, IV, Vb, VI ja VII.

(12)  Sovelletaan erityisiä sääntöjä asetuksen (EY) N:o 1288/2009 () 1 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 43/2009 () liitteessä III olevan 7 kohdan mukaisesti.

(13)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1288/2009, annettu 27 päivänä marraskuuta 2009, teknisistä siirtymätoimenpiteistä 1 päivän tammikuuta 2010 ja 30 päivän kesäkuuta 2011 väliseksi ajaksi (EUVL L 347, 24.12.2009, s. 6).

(14)  Neuvoston asetus (EY) N:o 43/2009, annettu 16 päivänä tammikuuta 2009, yhteisön vesialueilla ja yhteisön aluksiin sellaisilla muilla vesialueilla, joilla sovelletaan saalisrajoituksia, sovellettavien eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien edellytysten vahvistamisesta vuodeksi 2009 (EUVL L 22, 26.1.2009, s. 1).”;

(15)  Josta muiden lajien tahattomia saaliita sallitaan kaikkina aikoina 25 prosenttia alusta kohti alueilla Vb, VI ja VII. Tämä prosenttiosuus voidaan kuitenkin ylittää tietyillä kalavesillä aloitetun kalastuksen ensimmäisten 24 tunnin aikana. Muiden lajien tahattomien saaliiden kokonaismäärä alueilla VI ja VII ei saa olla yli 3 000:ta tonnia.

(16)  Keila mukaan luettuna. Norjan kiintiöt ovat molvan osalta 6 140 tonnia ja keilan osalta 2 923 tonnia, niitä voidaan vaihtaa keskenään 2 000 tonniin saakka ja niitä saa pyytää vain pitkälläsiimalla alueilla Vb, VI ja VII.”;

(17)  Josta enintään seuraavat kiintiöt voidaan pyytää alueelta VII (Porcupinematalikko – yksikkö 16) (NEP/*07U16):

Espanja

377

Ranska

241

Irlanti

454

Yhdistynyt kuningaskunta

188

EU

1 260”;

(18)  Mukaan luettuina Norjan vesillä linjan 62° N eteläpuolella (MAC/*04N-) pyydettävät 242 tonnia.

(19)  Norjan vesillä kalastettaessa turskan, koljan, lyyraturskan ja valkoturskan sekä seidin sivusaaliit luetaan näiden lajien kiintiöihin.

(20)  Voidaan pyytää myös Norjan vesillä alueella IVa.

(21)  Saaliit vähennetään Norjan TAC-osuudesta (vesillepääsykiintiö). Tämä määrä sisältää Norjan osuuden 47 197 tonnin suuruisesta Pohjanmeren TACista. Tämä kiintiö voidaan pyytää vain alueella IVa, lukuun ottamatta 3 000:ta tonnia, joka voidaan pyytää alueella IIIa.

(22)  Mukaan luettuna vuoden 2010 käyttämättömistä kalastusmahdollisuuksista siirretty 323 tonnin kiintiö.

Erityisedellytys:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla alueilla saa ylittää alla mainittuja määriä:

 

IIIa

(MAC/*03A.)

IIIa ja IVbc

(MAC/*3A4BC)

IVb

(MAC/*04B.)

IVc

(MAC/*04C.)

VI, kansainväliset vedet alueella IIa, 1.1.–31.3.2011 ja joulukuussa 2011

(MAC/*2A6.)

Tanska

0

4 130

0

0

9 764 ()

Ranska

0

490

0

0

0

Alankomaat

0

490

0

0

0

Ruotsi

0

0

390

10

1 847

Yhdistynyt kuningaskunta

0

490

0

0

0

Norja

3 000

0

0

0

0

()  Mukaan luettuna vuoden 2010 käyttämättömistä kalastusmahdollisuuksista siirretty 183 tonnin kiintiö.”;

(23)  Mukaan luettuna vuoden 2010 käyttämättömistä kalastusmahdollisuuksista siirretty 183 tonnin kiintiö.”;

(24)  May be fished in IIa, VIa north of 56° 30′ N, IVa, VIId, VIIe, VIIf and VIIh.

(25)  Lisäksi Norja voi kalastaa 33 804 tonnia vesillepääsykiintiöstä linjan 56° 30′ N pohjoispuolella ja lukea sen saalisrajoitukseensa.

(26)  Mukaan lukien 674 tonnin kiintiö, jota ei ole laskettu vuoden 2010 kalastusmahdollisuuksiin.

Erityisedellytys:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa seuraavilla alueilla saa pyytää enintään alla mainitut määrät ja ainoastaan mainittuina aikoina:

 

EU:n ja Norjan vedet alueella IVa

(MAC/*04A-EN)

1. tammikuuta–15. helmikuuta 2011 ja 1. syyskuuta–31. joulukuuta 2011

Norjan vedet alueella IIa

(MAC/*2AN-)

Saksa

8 326

849

Ranska

5 551

566

Irlanti

27 754

2 832

Alankomaat

12 142

1 238

Yhdistynyt kuningaskunta

76 325

7 789

EU

130 098

13 274”;

(27)  Muiden jäsenvaltioiden kanssa vaihdettavat määrät voidaan pyytää alueilta VIIIa, VIIIb ja VIIId (MAC/*8ABD.). Espanjan, Portugalin tai Ranskan vaihtoa varten toimittamat ja alueilta VIIIa, VIIIb ja VIIId pyydettävät määrät eivät saa kuitenkaan olla yli 25:tä prosenttia luovuttavan jäsenvaltion kiintiöstä.

Erityisedellytys:

Edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavalla alueella saa ylittää alla mainittuja määriä:

 

VIIIb

(MAC/*08B.)

Espanja

2 570

Ranska

17

Portugali

531”;

(28)  Alueella IVa (MAC/*4A.) sekä alueella IIa (MAC/*02A.) pyydetyt saaliit ilmoitettava erikseen.

(29)  Mukaan luettuna vuoden 2010 käyttämättömistä kalastusmahdollisuuksista siirretty 272 tonnin kiintiö.”;

(30)  Tuulenkala mukana luettuna.

(31)  Voidaan pyytää vain EU:n vesillä alueella IV.

(32)  Alustava TAC. Lopullinen TAC vahvistetaan vuoden 2011 alkupuoliskolla uusien tieteellisten lausuntojen perusteella.

(33)  TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava kilohailia vähintään 98 prosenttia. Sivusaaliina saadut hietakampelat ja valkoturskat luetaan TACin jäljelle jäävään 2 prosenttiin.”;

(34)  Enintään 5 prosenttia tästä EU:n vesillä alueilla IIa tai IVa ennen 30. kesäkuuta 2011 pyydetystä kiintiöstä voidaan laskea pyydetyksi EU:n vesiä alueilla IVb, IVc ja VIId koskevaan kiintiöön. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin tiedotettava ennalta komissiolle (JAX/*4BC7D).

(35)  Enintään 5 prosenttia tästä kiintiöstä voidaan pyytää alueella VIId. Tämän erityisedellytyksen soveltamisesta on kuitenkin tiedotettava ennalta komissiolle (JAX/*07D.).

(36)  TACiin luetusta puretusta saaliista on oltava piikkimakrillia vähintään 95 prosenttia. Sivusaaliina saadut karjukalat, koljat, valkoturskat ja makrillit luetaan TACin jäljelle jäävään 5 prosenttiin.”;

(37)  Unionin, Färsaarten, Norjan ja Islannin sopima TAC.”;

(38)  Josta 3 100 tonnia osoitetaan Norjalle.”;

(39)  Josta 800 tonnia osoitetaan Norjalle pyydettäväksi vain NAFO-alueella 1.”;

(40)  Josta 824 tonnia osoitetaan Norjalle.”;

(41)  Ei saa pyytää 1. tammikuuta – 9. toukokuuta 2011.

(42)  Voidaan pyytää vain alueella, jonka rajoina ovat seuraavat koordinaatit yhdistävät viivat:

Piste nro

Pohjoista leveyttä

Läntistä pituutta

1

64° 45′

28° 30′

2

62° 50′

25° 45′

3

61° 55′

26° 45′

4

61° 00′

26° 30′

5

59° 00′

30° 00′

6

59° 00′

34° 00′

7

61° 30′

34° 00′

8

62° 50′

36° 00′

9

64° 45′

28° 30′

(43)  Ei saa pyytää 1. tammikuuta – 9. toukokuuta 2011.”;

(44)  Voidaan pyytää vain pelagisella troolilla. Voidaan kalastaa itä- tai länsipuolella.

(45)  Kiintiö voidaan pyytää NEAFC-sääntelyalueelta edellyttäen, että Grönlannin vahvistamat ilmoittamista koskevat edellytykset on täytetty (RED /*51214). Pyydettäessä NEAFC-sääntelyalueelta punasimppua voidaan pyytää vain 10. toukokuuta 2011 alkaen syvien vesien pelagisena punasimppuna ja ainoastaan alueella, jonka rajoina ovat seuraavat koordinaatit yhdistävät viivat (RED/*5–14).

Piste nro

Pohjoista leveyttä

Läntistä pituutta

1

64° 45′

28° 30′

2

62° 50′

25° 45′

3

61° 55′

26° 45′

4

61° 00′

26° 30′

5

59° 00′

30° 00′

6

59° 00′

34° 00′

7

61° 30′

34° 00′

8

62° 50′

36° 00′

9

64° 45′

28° 30′ ”;

(46)  Lukuun ottamatta kaupallisesti merkityksettömiä lajeja.”;

(47)  Lukuun ottamatta seuraavien koordinaattien rajaamaa aluetta:

Point No

Latitude N

Longitude W

1

47° 20′ 0

46° 40′ 0

2

47° 20′ 0

46° 30′ 0

3

46° 00′ 0

46° 30′ 0

4

46° 00′ 0

46° 40′ 0

(48)  Lukuun ottamatta Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa.”;

(49)  Kyprosta, Kreikkaa, Espanjaa, Ranskaa, Italiaa, Maltaa ja Portugalia lukuun ottamatta ja ainoastaan sivusaaliina.

(50)  Liitteessä IV olevassa 1 kohdassa (BFT/*8301) tarkoitettujen alusten pyytämiin vähintään 8 kilogramman painoisten tai 75 senttimetrin pituisten ja enintään 30 kilogramman painoisten tai 115 senttimetrin pituisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa:

Espanja

350,51

Ranska

158,14

EU

508,65

(51)  Liitteessä IV olevassa 1 kohdassa (BFT/*641) tarkoitettujen alusten pyytämiin vähintään 6,4 kilogramman painoisten tai vähintään 70 senttimetrin pituisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa:

Ranska

45 ()

EU

45

()  Komissio voi tarkistaa tätä määrää Ranskan pyynnöstä enintään 100 tonniin ICCATin suosituksen 08–05 mukaisesti.

(52)  Komissio voi tarkistaa tätä määrää Ranskan pyynnöstä enintään 100 tonniin ICCATin suosituksen 08–05 mukaisesti.

(53)  Liitteessä IV olevassa 2 kohdassa (BFT/*8302) tarkoitettujen alusten pyytämiin 8–30 kilogramman painoisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa

Espanja

48,22

Ranska

47,57

Italia

37,55

Kypros

1,34

Malta

3,08

EU

137,77

(54)  Liitteessä IV olevassa 2 kohdassa (BFT/*8302) tarkoitettujen alusten pyytämiin 8–30 kilogramman painoisten tonnikalojen saaliisiin sovelletaan tämän TACin puitteissa seuraavia saalisrajoituksia ja jäsenvaltioiden välistä jakoa

Italia

37,55

EU

37,55”;