|
8.4.2011 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 94/28 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS,
annettu 31 päivänä maaliskuuta 2011,
kansainvälisessä viljaneuvostossa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta viljojen kauppaa koskevan vuoden 1995 yleissopimuksen voimassaolon jatkamiseen
(2011/224/EU)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo, että viljojen kauppaa koskevan vuoden 1995 yleissopimuksen, jonka yhteisö on tehnyt neuvoston päätöksellä 96/88/EY (1), voimassaoloa on säännöllisin väliajoin jatkettu kahdella vuodella. Viimeksi yleissopimuksen voimassaoloa jatkettiin kansainvälisen viljaneuvoston päätöksellä 8 päivänä kesäkuuta 2009, ja yleissopimus on nyt voimassa 30 päivään kesäkuuta 2011. Yleissopimuksen voimassaolon jatkaminen edelleen on unionin edun mukaista. Komissio, joka edustaa unionia kansainvälisessä viljaneuvostossa, olisi sen vuoksi valtuutettava äänestämään tämän voimassaolon jatkamisen puolesta,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Kansainvälisessä viljaneuvostossa omaksuttava unionin kanta on äänestää sen puolesta, että viljojen kauppaa koskevan vuoden 1995 yleissopimuksen voimassaoloa jatketaan kahdella vuodella.
Komissio valtuutetaan ilmaisemaan tämä kanta kansainvälisessä viljaneuvostossa.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Brysselissä 31 päivänä maaliskuuta 2011.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
VÖLNER P.