(1)

Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi 15 päivänä huhtikuuta 2008 antamallaan tuomiolla (3), jäljempänä ’tuomioistuimen tuomio’, komission 20 päivänä huhtikuuta 2004 tekemän päätöksen 2005/262/EY (4) Ranskan Coopérative d’éxportation du livre français’lle, jäljempänä ’CELF’ (5), myöntämästä valtiontuesta.

(2)

Tuomioistuimen tuomion perusteella komission on tehtävä uusi päätös.

(3)

Tuomiota edelsi pitkä tutkintamenettely, jonka päävaiheet kuvaillaan seuraavassa.

(4)

SIDE (Société Internationale de Diffusion et d’Édition) ilmoitti komissiolle 20 päivänä maaliskuuta 1992 päivätyllä kirjeellä, että Ranskan viranomaiset olivat myöntäneet CELFille myynninedistämis-, kuljetus- ja markkinointitukea, jota ei ollut ilmoitettu etukäteen komissiolle.

(5)

Komissio huomautti Ranskan viranomaisille 2 päivänä huhtikuuta 1992 päivätyllä kirjeellä, että komissiolle on ilmoitettava etukäteen kaikista tukien myöntämistä tai muuttamista koskevista suunnitelmista, ja pyysi näiltä selvitystä SIDEn tarkoittamien tukitoimenpiteiden luonteesta ja tarkoituksesta.

(6)

Ranskan viranomaiset vahvistivat komissiolle 29 päivänä kesäkuuta 1992 päivätyllä kirjeellä, että CELFille oli myönnetty tukea. Ne täsmensivät, että tuen tarkoituksena oli edistää ranskan kielen ja ranskalaisen kirjallisuuden levittämistä muihin kuin ranskankielisiin maihin ja että tämän lisäksi CELF hallinnoi kolmea erityistukijärjestelmää, joilla niin ikään pyrittiin edistämään kaukaisissa maissa asuvien lukijoiden tutustumista ranskankieliseen kirjallisuuteen.

(7)

Komissio vahvisti SIDElle 7 päivänä elokuuta 1992 päivätyllä kirjeellä, että CELFille oli myönnetty tukea, täsmensi sen tarkoituksen ja myönsi, ettei tuesta ollut ilmoitettu komissiolle ennen sen toimeenpanoa. Se kuitenkin totesi, ettei riidanalainen tuki näyttänyt vaikuttaneen jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Komissio pyysi SIDEä esittämään huomautuksensa asiasta.

(8)

SIDE ilmoitti komissiolle 7 päivänä syyskuuta 1992 päivätyllä kirjeellä, että se aikoi riitauttaa toimenpiteet niiden syrjivän luonteen ja niistä yhteisön sisäiselle kaupalle koituvien seurausten perusteella, mutta ei kuitenkaan kiistänyt sitä, että kulttuuriministeriön myöntämän tuen kulttuurisena tavoitteena on ollut Ranskan kielen ja ranskalaisen kirjallisuuden levittäminen.

(9)

Komissio totesi 18 päivänä toukokuuta 1993 tekemässään päätöksessä (6), että kirja-alan erityinen kilpailutilanne ja kyseisten tukijärjestelmien kulttuurinen tavoite huomioon ottaen tuki täytti ehdot EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun poikkeuksen soveltamiselle.

(10)

SIDE vaati kyseisen päätöksen kumoamista 2 päivänä elokuuta 1993 jätetyllä kanteella. Syyskuun 18 päivänä 1995 antamassaan tuomiossa (7) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi asian osittain SIDEn hyväksi ja kumosi 18 päivänä toukokuuta 1993 tehdyn komission päätöksen tietyiltä osin, kuitenkin vain pieniin tilauksiin liittyvien CELFille myönnettyjen toimenpiteiden osalta.

(11)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komissio oli päätöksellään perustellusti hyväksynyt seuraavat kolme tukijärjestelmää, joita CELF hallinnoi valtion lukuun:

(12)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komissio oli saanut Ranskan viranomaisilta näistä kolmesta tukijärjestelmästä riittävästi tietoja todetakseen, että tuilla oli ainoastaan vähäinen vaikutus kilpailuun. Lisäksi tuomioistuin katsoi seuraavaa: ”Riidanalaisten tukien kulttuuriin liittyvän tavoitteen osalta kukaan asianosaisista ei ole kiistänyt, että Ranskan hallituksen tavoitteena on ollut levittää ranskan kieltä ja ranskankielistä kirjallisuutta.” Tuomioistuimen oli todettava, ettei komissiolla ollut erityisiä vaikeuksia arvioida riidanalaisten tukien tavoitteita ja ettei komissio tarvinnut muita tietoja todetakseen, että tavoitteet liittyivät kulttuuriin.

(13)

CELFille yksinomaisesti myönnetyn, pienten tilausten käsittelyä koskevan tuen osalta tuomioistuin sen sijaan katsoi, että komission olisi pitänyt tutkia perusteellisesti kilpailuolosuhteet kyseisillä markkinoilla, ennen kuin se totesi, että tuki soveltuu sisämarkkinoille.

(14)

Tuomioistuin päätteli tuomion 76 kohdassa, että komission olisi pitänyt aloittaa perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan (nykyinen SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohta) mukainen menettely ja että 18 päivänä toukokuuta 1993 tehty komission päätös oli sen vuoksi kumottava siltä osin kuin oli kyse yksinomaan CELFille myönnetystä tuesta niiden lisäkustannusten korvaamiseksi, joita sille on aiheutunut ulkomaisten kirjakauppojen ranskankielistä kirjallisuutta koskevien pienten tilausten toimittamisesta.

(15)

Komissio päätti 30 päivänä heinäkuuta 1996 tekemällään päätöksellä aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 18 päivänä syyskuuta 1995 antaman tuomion mukaisesti. Asianomaisia osapuolia pyydettiin toimittamaan komissiolle huomautuksensa, jotka komissio sai joulukuun 1996 ja tammikuun 1997 välisenä aikana.

(16)

Tutkintansa päätteeksi komissio teki 10 päivänä kesäkuuta 1998 päätöksen 1999/133/EY (9). Siinä vahvistettiin pienten tilausten tukien kulttuuriin liittyvä tavoite ja todettiin perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohdan perusteella, että kyseiset tuet eivät muuta kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä unionissa yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla ranskankielisten kirjojen vientimarkkinoilla.

(17)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi kyseisen päätöksen 1 artiklan viimeisen virkkeen 28 päivänä helmikuuta 2002 (10) antamallaan tuomiolla. Tuomioistuin katsoi, että komission olisi pitänyt todentaa, oliko sen mahdollista saada sellaisia merkityksellisiä tietoja, joiden avulla se olisi voinut erottaa vientiagenttien markkinat ranskankielisten kirjojen yleisistä vientimarkkinoista.

(18)

Tuomioistuin totesi, että komissio oli markkinoita määrittäessään tehnyt ilmeisen arviointivirheen, koska se oli jättänyt todentamatta tämän asian ja vahvistanut merkityksellisiksi markkinoiksi ranskankielisten kirjojen yleiset vientimarkkinat, vaikka riidanalainen tuki oli selvästi tarkoitettu vain vientiagenteille.

(19)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sen sijaan hylkäsi 22 päivänä kesäkuuta 2000 annetulla tuomiolla (11) asiakysymystä tarkastelematta Ranskan viranomaisten kanteen 10 päivänä kesäkuuta 1998 tehdystä komission päätöksestä ja vahvisti, että myös silloin, kun tuki voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi, kyseinen seikka ei vaikuta ilmoitusvelvollisuuteen, ja tuen ennakkoilmoitusvelvollisuudesta seuraa velvollisuus keskeyttää tuen myöntäminen.

(20)

Kun komission 10 päivänä kesäkuuta 1998 tekemä päätös oli osittain kumottu, komissio pyysi Ranskan viranomaisilta ja SIDEltä 14 päivänä kesäkuuta 2002 päivätyillä kirjeillä selvitystä näiden havainnoista päätöksen peruuttamisen syistä ja etenkin merkityksellisten markkinoiden toiminnasta.

(21)

Ranskan viranomaisia pyydettiin etenkin perustelemaan, mitä mahdollisia erityispiirteitä CELFin palveluihin liittyi markkinoiden muiden toimijoiden, kuten SIDEn, palveluvalikoimaan verrattuna. SIDEä pyydettiin selittämään tarkemmin pienten tilausten käsitettä ja perustelemaan, mitä erityispiirteitä sen palveluihin liittyi CELFin ja markkinoiden muiden toimijoiden palveluvalikoimaan verrattuna.

(22)

SIDE vastasi komissiolle 12 päivänä elokuuta 2002 päivätyllä kirjeellä. Ranskan viranomaiset vastasivat 17 päivänä syyskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä.

(23)

Komissio pyysi SIDEä 19 päivänä syyskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä ilmoittamaan, sisälsikö sen vastaus luottamuksellisia tietoja, ja SIDEn vastattua kielteisesti 30 päivänä syyskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä komissio lähetti SIDEn vastauksen liitteineen Ranskan viranomaisille huomautuksia varten 17 päivänä lokakuuta 2002 päivätyssä kirjeessä. Samalla se esitti niille lisää kysymyksiä.

(24)

Komissio esitti SIDElle jälleen lisää kysymyksiä 30 päivänä lokakuuta 2002 päivätyllä kirjeellä, johon tämä vastasi 31 päivänä lokakuuta 2002 ja 9 päivänä joulukuuta 2002 päivätyillä kirjeillä. Vastaukseksi komission 16 päivänä joulukuuta 2002 päivättyyn tietopyyntöön SIDE selitti 23 päivänä joulukuuta 2002 päivätyssä kirjeessään, etteivät sen vastaukset sisältäneet mitään luottamuksellisia tietoja ja että ne voitiin toimittaa kommentoitaviksi Ranskan viranomaisille.

(25)

Koska Ranskan viranomaiset eivät vastanneet määräajan kuluessa, komissio joutui lähettämään niille muistutuksen 27 päivänä marraskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä. Ranskan viranomaiset pyysivät komissiolta uudelleen vastausajan pidennystä 19 päivänä joulukuuta 2002 päivätyllä kirjeellä.

(26)

Komissio toimitti 23 päivänä joulukuuta 2002 päivätyn SIDEn vastauksen kommentoitavaksi Ranskan viranomaisille 9 päivänä tammikuuta 2003 päivätyllä kirjeellä. Ranskan viranomaiset vastasivat komission 17 päivänä lokakuuta 2002 lähettämiin kysymyksiin 17 päivänä tammikuuta 2003 päivätyllä kirjeellä.

(27)

Ranskan viranomaiset pyysivät jälleen 4 päivänä helmikuuta 2003 päivätyllä kirjeellä komissiota pidentämään niille annettua vastausaikaa; tällä kertaa kyse oli pyynnöstä esittää huomautuksia 23 päivänä joulukuuta 2002 päivätystä SIDEn toisesta vastauksesta. Komissio myönsi osittain 11 päivänä helmikuuta 2002 päivätyllä kirjeellä pyydetyn pidennyksen. Ranskan viranomaiset vastasivat komissiolle 11 päivänä maaliskuuta 2003 päivätyllä kirjeellä.

(28)

SIDEn pyynnöstä komissio järjesti lisäksi 4 päivänä maaliskuuta 2003 kokouksen, jossa SIDE sai selvittää alusta alkaen oman näkemyksensä asiasta.

(29)

Menettelyn päätteeksi Euroopan komissio teki päätöksen 2005/262/EY, jossa se totesi perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohdan perusteella riidanalaisen tuen sisämarkkinoille soveltuvaksi erityisesti todettuaan, että tuki ei ollut lainkaan ylimitoitettu pienten tilausten käsittelystä aiheutuneisiin kustannuksiin nähden.

(30)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi 15 päivänä huhtikuuta 2008 annetulla tuomiolla komission 20 päivänä huhtikuuta 2004 tekemän päätöksen.

(31)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen sen tuen osalta, joka CELFille oli maksettu ennen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantuloa 1 päivänä marraskuuta 1993. Komissio katsoi riidanalaisen tuen olevan 87 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisesti yhteismarkkinoille soveltuva, vaikka sen olisi pitänyt soveltaa ennen 1 päivää marraskuuta 1993 voimassa olleita aineellisia sääntöjä. Tuomioistuin otti erityisesti huomioon sen seikan, että Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ei määrätä siirtymäsäännöksistä perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohdan soveltamisen osalta ja että oikeusvarmuuden periaate poikkeuksia lukuun ottamatta estää sen, että yhteisön säädöksen soveltamisen alkamisajankohta määrättäisiin aikaisemmaksi kuin sen julkaisuajankohta.

(32)

Lisäksi tuomioistuin katsoi, että komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen tarkastellessaan riidanalaisen tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille. Komissio oli yliarvioinut CELFille tosiasiallisesti pienten tilausten käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Komissio ei siis ottanut 20 päivänä huhtikuuta 2004 tekemässään päätöksessä huomioon pienten tilausten tosiasiallisia kokonaiskustannuksia, vaan arvioi kyseiset kustannukset CELFin maksamien kokonaiskustannusten perusteella (komissio kohdisti osan kokonaiskustannuksista pienten tilausten käsittelykustannuksiin siten, että kuhunkin kuluryhmään käytettiin eri jakoperustetta). Tiettyihin kuluryhmiin on käytetty kertoimia sellaisten lisävaikeuksien huomioon ottamiseksi, joita pienten tilausten käsittely aiheuttaa CELFin muihin toimintoihin nähden. Tuomioistuin katsoi, että kyseiset ongelmat voisivat olla ratkaistavissa sähköisesti lähetetyillä tilauksilla, joita käytettiin kahdessa kolmasosassa pienistä tilauksista. Tuomioistuin katsoi, että komissio oli tehnyt arviointivirheen soveltaessaan kertoimia tiettyihin kustannuksiin (ja joka tapauksessa sähköisesti lähetettyihin tilauksiin), ja totesi, että ilman mainittuja kertoimia pienten tilausten käsittelyyn liittyvät kustannukset olivat vähentyneet ja pieniin tilauksiin liittyvän toiminnan tulos olisi ollut voitollinen (600 000 Ranskan frangia, joka vastaa 91 469 euroa). Tuomioistuimen mukaan komissio ei siis osoittanut, että kyse ei ollut ylimitoitusta tuesta.

(33)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antama tuomio johti siihen, että 30 päivänä heinäkuuta 1996 tehdyllä komission päätöksellä aloitettu tutkintamenettely on edelleen kesken ja komission on annettava uusi päätös.

(34)

Ottaen huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antaman tuomion perustelut ja sen, että menettelyn aloittamista koskeva päätös oli tehty jo 30 päivänä heinäkuuta 1996, komissio kehotti uudelleen Ranskan viranomaisia ja asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa.

(35)

Komissio antoi 8 päivänä huhtikuuta 2009 päätöksen menettelyn laajentamisesta (12) (päätös K(2009)2481). Tällä menettelyn laajentamista koskevalla päätöksellä asetetaan huomautusten esittämiselle uusi määräaika ja täydennetään 1996 menettelyn aloittamisesta 30 päivänä heinäkuuta tehtyä päätöstä. Päätöksen mukaan näiden kahden päätöksen on katsottava muodostavan yhden kokonaisuuden ja koskevan yhtä ja samaa muodollista tutkintamenettelyä. Jos menettelyn laajentamisesta tehdyssä päätöksessä esitetty tosiasioiden ja oikeudellisten seikkojen kuvaus tai komission alustava arvio poikkeavat menettelyn aloittamisesta 30 päivänä heinäkuuta 1996 tehdyn päätöksen tiedoista, on syytä ottaa huomioon ainoastaan menettelyn laajentamista koskeva päätös.

(36)

Komissio kehotti asianomaisia esittämään huomautuksensa kyseisestä toimenpiteestä.

(37)

Komissio vastaanotti Ranskan viranomaisten huomautukset 9 päivänä kesäkuuta 2009 ja SIDEn huomautukset 23 päivänä heinäkuuta 2009. Komissio välitti SIDEn huomautukset Ranskan viranomaisille 24 päivänä elokuuta 2009 antaen näille mahdollisuuden esittää havaintojaan huomautuksista, ja se vastaanotti kyseiset havainnot 24 päivänä syyskuuta 2009.

(38)

Ranskan viranomaiset eivät kuitenkaan toimittaneet komission menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään pyytämiä yksityiskohtaisia tietoja, vaan toimittivat uudelleen samat 17 päivänä syyskuuta 2002, 17 päivänä tammikuuta 2003 ja 11 päivänä maaliskuuta 2003 toimittamansa tuen oikeasuhtaisuutta koskevat tiedot, joita komissio ei pystynyt hyödyntämään 15 päivänä huhtikuuta 2008 tehty tuomioistuimen päätös huomioon ottaen.

(39)

Komission yksiköt muistuttivat Ranskan viranomaisia 8 päivänä lokakuuta 2009 päivätyllä kirjeellä pyynnöstään toimittaa tietoja mainitsemistaan nimenomaisista seikoista ja ilmoittivat, että jollei komissio saa kyseisiä tietoja kymmenen työpäivän kuluessa, se joutuu tekemään lopullisen päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella menettelyasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti, tehtyään tarvittaessa tietojen antamista koskevan välipäätöksen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/99 (13) 10 artiklan 3 kohdan perusteella.

(40)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 21 päivänä lokakuuta 2009 päivätyllä kirjeellä, että CELF oli asetettu selvitystilaan Pariisin kauppatuomioistuimen (Tribunal de commerce de Paris) 9 päivänä syyskuuta 2009 antaman tuomion perusteella ja lopettanut toimintansa. Komission 8 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä kirjeessä pyydettyjen tietojen osalta Ranskan viranomaiset totesivat 9 päivänä kesäkuuta 2009 toimittamiinsa havaintoihin viitaten, ettei niillä ole toimittaa lisätietoja.

(41)

Komissio päätti 20 päivänä marraskuuta 2009 annetulla päätöksellä (tietojen antamista koskeva välipäätös K(2009)9256) vaatia Ranskan viranomaisia esittämään pyydetyt tiedot, koska toistuvista pyynnöistä huolimatta niitä ei ollut toimitettu.

(42)

Ranskan viranomaiset totesivat 2 päivänä joulukuuta 2009 päivätyssä kirjeessä, ettei niillä ole toimittaa komissiolle lisätietoja, ja viittasivat 9 päivänä kesäkuuta 2009 toimittamiinsa havaintoihin.

(43)

Lisäksi Ranskan viranomaiset toimittivat 2 päivänä joulukuuta 2009 päivätyn kirjeen, joka koski ”Programme Plus” -nimellä tunnettua ”Programme de Livres Universitaires et Scientifiques” -ohjelmaa. Tämä päätös ei koske kyseistä tukiohjelmaa.

(44)

Komissio pyysi 22 päivänä joulukuuta 2009 päivätyssä kirjeessään Ranskan viranomaisilta lisätietoja CELFin tilanteesta ja CELFiin sovellettavasta likvidaatiomenettelystä. Ranskan viranomaiset vastasivat 27 päivänä tammikuuta 2010 ja esittivät lisäksi täsmennyksiä myös 9 päivänä maaliskuuta ja 26 päivänä marraskuuta 2010.

(45)

On lisäksi syytä huomata, että Ranskan kansallisissa tuomioistuimissa on käynnissä menettelyjä, joiden perusteella unionin tuomioistuimessa on nostettu kanteita SEUT-sopimuksen 267 artiklan nojalla (ent. perustamissopimuksen 234 artikla). Näiden menettelyjen pääasialliset vaiheet kerrataan alla.

(46)

SIDE on saattanut Ranskan tuomioistuinten käsiteltäväksi perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan välittömät oikeusvaikutukset. Pariisin korkein alueellinen hallinto-oikeus (Cour administrative d’appel de Paris) vahvisti 5 päivänä lokakuuta 2004 antamallaan tuomiolla Pariisin hallintotuomioistuimen (Tribunal administratif de Paris) 26 päivänä huhtikuuta 2001 antaman tuomion, jolla Ranskan valtiota vaadittiin käynnistämään CELFille maksetun tuen takaisinperintä.

(47)

Ranskan korkein hallinto-oikeus (Conseil d’État), jolle tehtiin asiasta kassaatiovalitus, vahvisti 29 päivänä maaliskuuta 2006 antamassaan tuomiossa Pariisin korkeimman alueellisen hallinto-oikeuden päätöksen tietyiltä osin, erityisesti sen seikan, että kyseiset tuet eivät olleet luonteeltaan puhtaasti julkisen palvelun velvoitteita korvaavia (14), että kansallinen tuomioistuin ei voinut katsoa niiden olevan olemassa olevia tukia ja että CELF ei voinut vedota perusteltuun luottamukseen.

(48)

Korkein hallinto-oikeus päätti kuitenkin 29 päivänä maaliskuuta 2006 antamassaan tuomiossa lykätä päätöksen tekemistä siihen saakka, että yhteisöjen tuomioistuin oli ottanut kantaa korkeimman hallinto-oikeuden esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin, jotka koskivat kansallisen tuomioistuimen velvoitteita sellaisen valtiontuen osalta, josta ei ole ilmoitettu, mutta joka on jälkikäteen komission päätöksellä todettu yhteismarkkinoille soveltuvaksi.

(49)

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa 12 päivänä helmikuuta 2008 (15) antamassaan tuomiossa seuraavaa:

”EY 88 artiklan 3 kohdan viimeistä virkettä on tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin ei ole velvollinen määräämään kyseisen määräyksen vastaisesti toteutetun tuen takaisin perimisestä, jos komissio on tehnyt lopullisen päätöksen, jolla mainitun tuen todetaan soveltuvan yhteismarkkinoille EY 87 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Se on yhteisön oikeuden perusteella velvollinen määräämään tuensaajan maksamaan korkoa sääntöjenvastaisuuden ajalta. Kansallisen oikeutensa yhteydessä se voi tarvittaessa määrätä lisäksi sääntöjenvastaisen tuen takaisin perimisestä, tämän kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltion oikeutta toteuttaa kyseinen tuki uudestaan myöhemmin. Se saattaa samoin joutua hyväksymään vaatimuksia, jotka koskevat tuen sääntöjenvastaisuudesta aiheutuneiden vahinkojen korvaamista.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa menettelyllisessä tilanteessa EY 88 artiklan 3 kohdan viimeisestä virkkeestä seuraava velvollisuus korjata tuen sääntöjenvastaisuuden vaikutukset koskee laskettaessa niitä summia, jotka tuensaajan on maksettava, ja jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista, myös sitä ajanjaksoa, joka on kulunut Euroopan yhteisöjen komission tekemän päätöksen, jolla kyseinen tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltuvaksi, ja sen välillä, kun yhteisöjen tuomioistuimet kumoavat mainitun päätöksen.”

(50)

Korkein hallinto-oikeus otti 19 päivänä joulukuuta 2008 antamassaan tuomiossa huomioon yhteisöjen tuomioistuimen 12 päivänä helmikuuta 2008 antaman tuomion ja edellä mainitun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antaman tuomion ja kumosi edellä mainitun 5 päivänä lokakuuta 2004 annetun Pariisin korkeimman alueellisen hallinto-oikeuden tuomion 2, 3 ja 4 artiklat. Tuomiossa todetaan seuraavaa:

(51)

Ensinnäkin on kulttuuri- ja viestintäministerin velvollisuus käynnistää korkojen takaisinperintä valtiontuesta, jota CELFille maksettiin vuodesta 1980 aina korkeimman hallinto-oikeuden tuomion antamispäivään saakka, komission asetuksessa (EY) N:o 794/2004 (16) esitetyn koronlaskentatavan mukaisesti. On niin ikään ministerin velvollisuus käynnistää myöhemmässä vaiheessa takaisinperintä sellaisten korkojen osalta, jotka ovat kertyneet korkeimman hallinto-oikeuden tuomion antamispäivästä siihen saakka, kunnes tuki on joko julistettu lopullisesti sisämarkkinoille soveltuvaksi tai se on peritty takaisin.

(52)

Lisäksi korkein hallinto-oikeus päätti lykätä asian käsittelyä siihen saakka, kunnes Euroopan unionin tuomioistuin oli ottanut kantaa seuraaviin ennakkoratkaisukysymyksiin:

(53)

Unionin tuomioistuin vastasi kyseisiin ennakkoratkaisukysymyksiin 11 päivänä maaliskuuta 2008 antamassaan tuomiossa (17) ja totesi seuraavaa:

(54)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat komissiolle, että kulttuuriministeriö päätti vuonna 1980 Ranskan hallituksen yleisen poliittisen linjan mukaisesti edistää ranskankielisen kirjallisuuden levittämistä myöntämällä tukea vientiagenteille, jotka ottaisivat vastaan kaikenlaisia tilauksia, olipa niiden arvo ja kannattavuus mikä tahansa. Tuen tarkoituksena olisi korjata markkinoiden puutteellista toimintaa ja edistää kannattamattomina pidettyjen pienten tilausten toimittamista vientiagenttien markkinoilla.

(55)

Ranskan viranomaisten mukaan pienillä kirjakaupoilla, jotka sijaitsevat pääasiassa muissa kuin ranskankielisissä maissa ja toisinaan hyvinkin syrjäisillä ja kaukaisilla alueilla, on usein vakavia hankintavaikeuksia, koska niiden tilauksia ei voida toimittaa perinteisten jakelukanavien kautta, jos tilausmäärä ei ole riittävä tai jos kirjan yksikköhinta ei ole tarpeeksi suuri tehdäkseen palvelusta kannattavan.

(56)

Ranskan viranomaisten mukaan tuen tarkoituksena oli, että vientiagentit voisivat toteuttaa kaikki ulkomaisten, lähinnä muilla kuin ranskankielisillä alueilla sijaitsevien kirjakauppojen tilaukset, olipa niiden arvo, kannattavuus ja määränpää mikä hyvänsä. Tavoitteena oli kulttuurin moninaisuutta tukevan Ranskan politiikan mukaisesti varmistaa ranskankielisten kirjojen mahdollisimman tehokas jakelu ja näin edistää ranskankielisen kirjallisuuden leviämistä kaikkialle maailmaan.

(57)

Ranskan viranomaisten kehittämä tukijärjestelmä, ns. pienten tilausten tukiohjelma, muodostui tuesta, jonka tavoitteena oli korvata Ranskan viranomaisten määrittelemien pienten, enintään 500 Ranskan frangin (FRF) eli noin 76 euron arvoisten tilausten käsittelystä aiheutuvat lisäkustannukset.

(58)

Ranskan viranomaisten mukaan tuensaajayrityksen piti sitoutua toimittamaan kulttuuriministeriön kirjallisuusosastolle kaikki yleiseen toimintaansa liittyvät tiedot (kokonaisliikevaihto, kirjanpito, alustava talousarvio, jäljennökset nämä tiedot vahvistavista päätöksistä, sekä tarvittaessa tilintarkastajan lausunto ja palkkataulukot) sekä kaikki tuettavaan liiketoimintaan liittyvät tositteet, kuten tuen käytön osoittava kirjanpitoaineisto, joka osoittaa edellisenä vuonna myönnetyillä tukivaroilla tuettujen palvelujen suorittamisen.

(59)

Käytännössä pienten tilausten tukiohjelmasta sai tukea vain yksi yritys eli CELF. Ranskan viranomaisten mukaan CELFiltä vaadittiin vuosittain pienten tilausten käsittelystä aiheutuneita lisäkustannuksia koskeva selvitys, joka liitettiin seuraavan vuoden tukihakemukseen. Käytännössä neljännes edellisenä vuonna myönnetystä tuesta maksettiin seuraavan vuoden alussa ja loput saman vuoden syksynä sen jälkeen, kun viranomaiset olivat tutkineet tuensaajayrityksen alustavan talousarvion sekä varainhoitovuoden alkupuoliskon suhdannemuutokset. Lisäksi oli sovittu, että jos tukea ei käytettäisi kokonaan, käyttämättä jääneet tukivarat vähennettäisiin seuraavan vuoden tuista. Kulttuuriministeriön edustajat oli kutsuttu osallistumaan tarkkailijoina CELFin hallintoneuvoston kokouksiin ja yhtiökokoukseen.

(60)

On syytä täsmentää, että tukea vähennettiin tasaisesti vuodesta 1997 lähtien, ja vuonna 2002 se lakkautettiin kokonaan. CELF sai vuodesta 1980 vuoden 2001 loppuun vuosittaista tukea, joka oli tarkoitettu Ranskan viranomaisten mukaan pienten, ulkomailta tulevien ranskankielisiä kirjoja koskevien tilausten käsittelykustannusten vähentämiseen. CELF sai kyseistä tukea vuodesta 1980 loppuvuoteen 2001 noin 4,8 miljoonaa euroa.

Taulukko

CELFille vuodesta 1980 pienten tilausten käsittelyyn myönnetty tuki

Ranskan viranomaisten toimittamat tiedot

(määrät on pyöristetty euroiksi)

(61)

Ranskan viranomaiset esittivät 9 päivänä kesäkuuta 2009 antamassaan vastauksessa menettelyn laajentamista koskevaan päätökseen erityisesti seuraavat havainnot.

(62)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat yhtyvänsä komission analyysiin, jonka mukaan CELFille myönnetty tuki oli valtiontukea ja jonka mukaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 kohdassa ja 3 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja poikkeuksia ei voitu soveltaa.

(63)

Ranskan viranomaiset eivät toimittaneet uusia tietoja tukien oikeasuhtaisuudesta SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c ja d alakohdassa tarkoitettujen kriteerien osalta.

(64)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat lisäksi, että ne katsovat CELFille annetun tehtävän olevan SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yleisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu.

(65)

Viimeisenä ja tärkeänä seikkana Ranskan viranomaiset korostivat, että poikkeuksellisten olosuhteiden takia komission ei pitäisi periä tukea takaisin.

(66)

Kuten edellä todettiin, Ranskan viranomaiset eivät toimittaneet komission menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään pyytämiä yksityiskohtaisia tietoja, vaan toimittivat uudelleen vuosina 2002 ja 2003 toimittamansa tuen oikeasuhteisuutta koskevat tiedot, joita komissio ei pystynyt sellaisenaan hyödyntämään 15 päivänä huhtikuuta 2008 tehty tuomioistuimen päätös huomioon ottaen. Lähetettyään 8 päivänä lokakuuta 2009 päivätyn muistutuskirjeen komissio päätti 20 päivänä marraskuuta 2009 vaatia asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti Ranskan viranomaisia esittämään pyydetyt tiedot. Ranskan viranomaiset vastasivat 2 päivänä joulukuuta 2009 päivätyllä kirjeellä, ettei niillä ollut toimittaa komissiolle lisätietoja.

(67)

SIDEn 23 päivänä heinäkuuta 2009 päivätyissä havainnoissa tuodaan esiin erityisesti seuraavat seikat.

(68)

SIDE muistutti, että tukea oli myönnetty ainoastaan CELFille, vaikka CELFin toiminnassa ei ollut kysymys sille myönnetystä erityistehtävästä. SIDE totesi, että kaikki tilaukset on niiden koosta riippumatta toteutettava, myös pienillä kaukaisilla paikkakunnilla sijaitsevien kirjakauppiaiden pienet tilaukset, ja vientiagenttien toimenkuvan ydintehtäviin kuuluu koota nämä tilaukset yhteen, jotta kustantajalta voidaan tehdä suurempia tilauksia. SIDE totesi lisäksi, että kun sille ei myönnetty tukia, syynä ei ollut väitetty avoimuuden puute, vaan se, että SIDE on yksityinen yritys eikä kustantajien osuuskunta.

(69)

Lisäksi SIDE kiisti seikkaperäisesti sen, että tuet olisivat olleet tarpeellisia. Tässä yhteydessä se totesi erityisesti, että pienten tilausten käsite on mielivaltainen, ja se myös kiisti Ranskan viranomaisten esittämät luvut.

(70)

Lisäksi SIDE arvioi erityisesti, että tuki ei voinut olla kansallisten tuomioistuinten CELFin toimintaa koskevien tuomioiden nojalla perusteltavissa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan nojalla.

(71)

Lopuksi SIDE totesi, ettei se katsonut olevan olemassa sellaista poikkeuksellista olosuhdetta, joka voisi rajoittaa tuen takaisinperimistä koskevaa velvollisuutta.

(72)

On määriteltävä, onko kyseisessä toimenpiteessä kyse valtiontuesta ja jos on, voidaanko kyseinen tuki katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi. Komission on arvioinnissaan otettava erityisesti huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antama tuomio.

(73)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(74)

Ensinnäkin komissio muistuttaa, että kuten menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessä jo todettiinkin, komission päätelmää, jonka mukaan kyseinen toimenpide on perussopimuksessa tarkoitettua valtiontukea, ei ole kyseenalaistettu missään menettelyn vaiheessa komissiossa eikä liioin EU:n tuomioistuimissa (18) sen paremmin kuin kansallisissakaan tuomioistuimissa (19). Ranskan viranomaiset ovat menettelyn laajentamisesta tehtyyn päätökseen 9 päivänä kesäkuuta 2009 antamassaan vastauksessa ilmoittaneet olevansa samaa mieltä komission analyysista, jonka mukaan CELFille myönnetty tuki oli valtiontukea.

(75)

Komissio katsoo, että kyseinen toimenpide on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa (ent. perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohta) tarkoitettua valtiontukea, seuraavista syistä.

(76)

Toimenpide tuotti CELFille kilpailuetua, koska sillä se pystyi vähentämään pienten tilaustensa käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Tuki oli luonteeltaan valikoivaa, koska käytännössä se hyödytti vain CELFiä.

(77)

Tuki rahoitettiin Ranskan budjettivaroista, toisin sanoen valtion varoista. Tuen toteuttamisesta päätti kulttuuriministeriö, joten kyse oli Ranskan viranomaisten toimenpiteestä.

(78)

Toimenpide voi lisäksi vaikuttaa jäsenvaltioiden kauppaan ja vääristää kilpailua. Tuki oli tarkoitettu (käytännössä CELFin) ranskalaisille vientiagenteille, jotka vievät ranskankielisiä kirjoja pääasiassa muihin kuin ranskankielisiin maihin. Kyseiset ranskalaiset vientiagentit kilpailevat – ainakin potentiaalisesti – Euroopan unionin muihin ranskankielisiin maihin (Belgiaan ja Luxemburgiin) sijoittautuneiden ranskankielisiä kirjoja välittävien vientiagenttien kanssa. Tätä johtopäätöstä ei muuta se, että toimenpiteen vaikutus kauppaan ja kilpailuun näyttää olevan vähäinen. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti komission ei tarvitse todeta, että tuki todella vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai vääristää kilpailua, vaan riittää, että tuki voi vaikuttaa kauppaan ja voi aiheuttaa kilpailun vääristymistä.

(79)

Komissio katsoo, että asiassa Altmark vahvistetun oikeuskäytännön soveltamisedellytykset eivät täyty. Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt kyseisessä 24 päivänä heinäkuuta 2003 antamassaan tuomiossa (20) edellytykset, joiden täyttyessä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää tehtävää hoitavalle yritykselle myönnettyä tukea ei voida luokitella valtiontueksi: ”ensinnäkin edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi; toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi; kolmanneksi korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto; neljänneksi silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei valita julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä kuljetusvälineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuu kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto”.

(80)

Koska ehdot ovat kumulatiivisia, niiden kaikkien täyttymistä ei ole tarpeen tarkastella jäljempänä. Komissio totesi, että CELFiä ei valittu julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä eikä korvauksen tasoa määritetty tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle, riittävillä tuotantovälineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuu.

(81)

Näissä olosuhteissa CELFille myönnettyä tukea voidaan pitää SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, koska se täyttää kaikki artiklassa mainitut ehdot.

(82)

Ranskan viranomaiset eivät ilmoittaneet komissiolle kyseisestä toimenpiteestä. Tuki on siis myönnetty SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti. Kohdassa määrätään, että komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Näin ollen tuki myönnettiin laittomasti.

(83)

Koska kyseinen toimenpide on valtiontukea, on syytä tarkastella sen soveltuvuutta sisämarkkinoille.

(84)

Komissio katsoo, että tässä tapauksessa SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksia ei voida soveltaa, koska kyseessä olevan tuen avulla ei ole tarkoitus saavuttaa mainitussa kohdassa määritettyjä tavoitteita.

(85)

Tuki ei myöskään täytä edellytyksiä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetun poikkeuksen soveltamiselle, sillä tuella ei ole tarkoitus kehittää niitä alueita, jotka mainitusta säännöksestä voisivat hyötyä. SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettua poikkeusta, joka koskee Euroopan yhteistä etua koskevan tärkeän hankkeen edistämistä, ei voida soveltaa CELFille myönnettyyn tukeen, sillä kyseisellä tuella ei ollut tarkoitus edistää mainitun kaltaista hanketta. Tässä tapauksessa ei voida myöskään soveltaa 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan jälkimmäisessä osassa tarkoitettua poikkeusta, koska tuen tarkoituksena ei ole Ranskan taloudessa olevan vakavan häiriön poistaminen.

(86)

Komission on siis pohdittava SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c ja d alakohdan (ent. perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c ja d alakohdat) soveltamisedellytyksiä.

(87)

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antama tuomio huomioon ottaen on erotettava sellaisten tukien arviointi, jotka ovat tulleet voimaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantulon (1 päivänä marraskuuta 1993) jälkeen, sellaisten tukien arvioinnista, jotka on maksettu ennen sopimuksen voimaantuloa ja joihin olisi pitänyt soveltaa kyseisenä aikana voimassa olleita aineellisia sääntöjä.

(88)

Komissio panee merkille, että neljännes edellisenä vuonna myönnetystä tuesta maksettiin seuraavan vuoden alussa ja loput saman vuoden syksynä sen jälkeen, kun viranomaiset olivat tutkineet tuensaajayrityksen alustavan talousarvion sekä varainhoitovuoden alkupuoliskon suhdannemuutokset. Jos tukea ei käytetä kokonaan, käyttämättä jääneet tukivarat vähennetään seuraavan vuoden tuista. Vuodelle 1993 myönnetty tuki maksettiin siis osittain vuoden 1993 alussa ja loput syksyllä 1993. Ranskan viranomaiset siis päättivät tuen myöntämisestä vuodelle 1993 vuoden 1992 lopussa tai vuoden 1993 alussa, joka tapauksessa ennen kuin Euroopan unionista tehty sopimus tuli voimaan. Näin ollen komissio katsoo, että vuodelle 1993 maksettua tukea on arvioitava niiden oikeussääntöjen mukaan, jotka olivat voimassa ennen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantuloa.

(89)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdassa (ent. perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohta) täsmennetään, että ”sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää […] tukea kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä unionissa yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla”.

(90)

On siis syytä tarkistaa, oliko tuilla, jotka CELFille maksettiin vuoden 1994 ja vuoden 2001 lopun välisenä aikana, kulttuurinen tavoite, ja muuttivatko kyseiset tuet kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä unionissa yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(91)

Ensinnäkin komissio muistuttaa, että CELFille maksettujen tukien kulttuurinen tavoite on vahvistettu edellä mainitussa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 18 päivänä syyskuuta 1995 annetussa tuomiossa. Lisäksi kyseinen tuomioistuin katsoi tuomionsa 62 kohdassa seuraavaa: ”Riidanalaisten tukien kulttuuriin liittyvän tavoitteen osalta yksikään asianosaisista ei ole kiistänyt, että Ranskan hallituksen tavoitteena on ollut levittää ranskan kieltä ja ranskankielistä kirjallisuutta. Tämän osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että komission tiedossa päätöksen tekoajankohtana olleet seikat, joihin kuuluivat myös kantajan edustajan 7 päivänä syyskuuta 1992 päivätyssä kirjeessä esittämät tiedot, tukivat komission arviota siitä, pyrittiinkö tuilla todella kyseiseen tavoitteeseen ja oliko tavoite hyväksyttävä. Sen vuoksi oli todettava, ettei komissiolla ollut erityisiä vaikeuksia arvioida riidanalaisten tukien tavoitteita ja ettei komissio tarvinnut muita tietoja todetakseen, että tavoitteet liittyivät kulttuuriin”.

(92)

Ranskan viranomaisten mukaan kyseisillä tuilla oli kulttuurinen tavoite eli sen edistäminen, että ranskankielisiä kirjoja levitetään muihin kuin ranskankielisiin maihin. Kyse siis oli tietoisesta politiikasta kulttuurisen moninaisuuden säilyttämiseksi ja edistämiseksi kansainvälisesti.

(93)

Kulttuurin moninaisuuden suojelu ja edistäminen kuuluvat eurooppalaisen yhteiskuntamallin perusperiaatteisiin. Ne on kirjattu SEUT-sopimuksen 167 artiklan 1 kohtaan (ent. perustamissopimuksen 151 artiklan 1 kohta): ”Unioni myötävaikuttaa siihen, että jäsenvaltioiden kulttuurit kehittyvät kukoistaviksi pitäen arvossa niiden kansallista ja alueellista monimuotoisuutta ja korostaen samalla niiden yhteistä kulttuuriperintöä”. Sopimuksen 167 artiklan 4 kohdassa todetaan lisäksi, että ”unioni ottaa kulttuuriin liittyvät näkökohdat huomioon muiden perussopimusten määräysten mukaisessa toiminnassaan, erityisesti kulttuuriensa monimuotoisuuden vaalimiseksi ja edistämiseksi”.

(94)

Komissio katsoo, että tuilla, joita Ranskan viranomaiset ovat CELFille maksaneet varmistaakseen ranskankielisten kirjojen levittämisen, on todellakin tällainen kulttuurinen tavoite.

(95)

Komission on arvioitava, olivatko kyseiset toimenpiteet tarpeellisia ja oikeasuhteisia Ranskan viranomaisten kulttuuripoliittiseen tavoitteeseen nähden.

(96)

On muistettava, että edellä mainitun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 28 päivänä helmikuuta 2002 tehdyn päätöksen mukaisesti kyseisiä toimenpiteitä on arvioitava ranskankielisten kirjojen vientiagenttien markkinoilla.

(97)

Ensinnäkin on syytä pohtia tuen tarpeellisuutta.

(98)

Ranskan viranomaisten mukaan kulttuuriministeriö käynnisti toimenpiteen vuonna 1980 siinä vaiheessa, kun tietyt alan toimijat (Hachette-konserni ja Messageries du livre) olivat aikeissa vetäytyä vientiagenttien markkinoilta. Ranskan viranomaisten mukaan riidanalainen tukijärjestelmä perustettiin kannustamaan kyseisiä toimijoita palaamaan markkinoille, jotta kaikki muilla kuin ranskankielisillä alueilla sijaitsevista kirjakaupoista tulevat ranskankielisten kirjojen tilaukset voitaisiin toteuttaa. Tämä takasi ranskankielisten kirjojen levityksen kaikkialle maailmaan, myös pienimpiin syrjäisissä maissa sijaitseviin kirjakauppoihin, vaikka kirjoja tilattaisiin vain muutamia kappaleita, ja vieläpä eri kustantajilta.

(99)

SIDE puolestaan on ilmoittanut menettelyn laajentamista koskevan päätöksen jälkeen toimittamissaan havainnoissa, että kyseinen tuki ei ollut tarpeellista. Vaikka tietyt vientiagentit lopettivatkin toimintansa vuonna 1980, SIDE muistuttaa, että juuri silloin SIDE itse aloitti toimintansa markkinoilla. Lisäksi SIDE kiistää, että CELFillä olisi erityistehtävä pienten tilausten käsittelyssä. SIDE kyseenalaistaa erityisesti Ranskan viranomaisten toimittamat luvut ja katsoo, että CELFin ja SIDEn luvut ovat oikeastaan varsin samankaltaisia mittasuhteiltaan, liikevaihdoltaan sekä tilausten määrän ja laskutuksen osalta. SIDE kyseenalaistaa laajemminkin pienten tilausten käsitteen sellaisena kuin Ranskan viranomaiset ovat sen määritelleet. SIDE katsoo, että käsite on mielivaltainen, koska tilauksen käsittelykustannukset eivät riipu tilauksen loppusummasta vaan siinä olevien kohtien määrästä.

(100)

Komissio katsoo, että ei ole tarpeen ratkaista lopullisesti kysymystä tuen tarpeellisuudesta, koska tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevat ehdot ovat kumulatiivisia, ja johdanto-osan 123 kappaleessa todetaan, että oikeasuhteisuutta koskevan ehdon täyttymistä ei näytetä.

(101)

Toiseksi komissio katsoo, että toimenpiteen vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kilpailun vääristymiseen on hyvin vähäinen, erityisesti kun otetaan huomioon toimenpiteessä kyseessä olevat summat, ranskankielisten ja muunkielisten kirjojen erittäin heikko keskinäinen korvattavuus sekä se, että Ranskasta muihin kuin ranskankielisiin maihin vietyjen ranskankielisten kirjojen määrä eroaa huomattavasti Belgiasta ja Luxemburgista vietyjen kirjojen määrästä.

(102)

Tarkemmin sanottuna komissio toteaa ranskankielisten kirjojen vientiagenttien markkinoiden osalta, että vientiagentteina toimivat CELF ja SIDE jakelevat kirjoja pääasiassa muualle kuin ranskankielisiin maihin ja alueille. Ranskankielisissä maissa suuret kustantajat kattavat paikalliset markkinat tytäryritystensä tai edustajiensa kautta. Vientiagenteilla on näin ollen vain hyvin rajallinen asema ranskankielisillä markkinoilla, vaikka ne ovat ranskankielisten kirjojen pääasiallinen markkina-alue.

(103)

Ranskankielisten kirjojen vientiagenttien kansallisilla markkinoilla on yleistä toimintaa harjoittavia vientiagentteja, kuten SIDE ja CELF, ja vähemmässä määrin tietylle alalle erikoistuneita vientiagentteja, jotka myyvät pieniä määriä tuotteita suoraan loppuasiakkaille ja tarjoavat siten vähäpätöisen vastuksen kahdelle suurimmalle yleistä toimintaa harjoittavalle vientiagentille. Lisäksi on tietty määrä kirjakauppoja, jotka ainakin satunnaisesti toteuttavat ulkomaisilta kirjakaupoilta tulevia tilauksia, ja verkkokirjakauppoja, joiden toiminta oli kuitenkin kyseisten toimenpiteiden aikana suhteellisen vähäistä.

(104)

Edellä esitetyn perusteella kantaja oli merkityksellisillä markkinoilla pääasiallinen toimija, johon kiistanalaiset toimenpiteet ovat vaikuttaneet. Toisaalta Ranskan viranomaiset vakuuttavat, että periaatteessa pienten tilausten tukiohjelmasta olisi voinut hakea tukea mikä tahansa yritys, joka hyväksyy sen myöntämiseen liittyvät ehdot. Ranskan viranomaisten mukaan Ranskan kulttuuriministeriö hylkäsi vuonna 1991 SIDEn tukihakemuksen siksi, että yritys itse kieltäytyi tuen myöntämisen edellyttämästä avoimuusvelvoitteesta. SIDE puolestaan katsoo, että Ranskan viranomaiset hylkäsivät hakemuksen siksi, että se on yksityinen yritys eikä kustantajien osuuskunta. Sen jälkeen, kun toukokuun 18 päivänä 1993 tehty komission päätös oli kumottu vuonna 1996, kulttuuriministeriö yritti saada SIDEä vetämään kantelunsa takaisin muistuttamalla tätä siitä, ettei pienten tilausten käsittelyyn tarkoitettua tukijärjestelmää ollut varattu yksin CELFin käyttöön. Se ehdotti 3 päivänä syyskuuta 1996 päivätyllä kirjeellä SIDElle neuvottelua sen selvittämiseksi, kykenisikö SIDE täyttämään samat avoimuusehdot ja tarjoamaan samoja palveluja kuin CELF. Syyskuun 26 päivänä 1996 pidetyssä neuvottelussa SIDEn johto ilmoitti kulttuuriministeriölle, ettei se halunnut SIDEn osallistuvan ohjelmaan, jonka yhteensopivuuden yhteisön oikeuden kanssa komissio saattaisi myöhemmin kyseenalaistaa.

(105)

Edellä johdanto-osan 101 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa esitetyt seikat näyttävät joka tapauksessa viittaavan siihen, että kyseiset toimenpiteet muuttivat kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä Euroopan unionissa suhteellisen vähän.

(106)

Sen määrittämiseksi, onko toimenpide oikeasuhteinen, komission on kolmanneksi myös verrattava maksettuja määriä niihin kustannuksiin, jotka CELFille koituivat Ranskan viranomaisten asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.

(107)

Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin tilausten käsittelyn eri vaiheet, joista osapuolet ovat yksimielisiä:

(108)

Ranskan viranomaisten mukaan CELFille aiheutui pienten tilausten käsittelystä tiettyjä kustannuksia. Ranskan viranomaisten mukaan tietyt tilaukset vientiagenttien markkinoilla aiheuttavat sellaisia lisäkuluja, ettei palvelu enää ollut kannattava. Ranskan viranomaiset ilmoittivat vahvistaneensa ”pienille tilauksille” 500 frangin (76,22 euron) ylärajan, joka oli määritetty empiirisesti. Ranskan viranomaiset kuitenkin täsmensivät, että jotkin alle 500 frangin tilaukset voivat olla kannattavia ja jotkin tätä suuremmat tilaukset taas eivät. Tavoitteena oli kehittää taloudellisesti hyväksyttävä menetelmä, jonka avulla CELF suostuisi toimittamaan myös sellaisia tilauksia, joita se ei pitänyt riittävän kannattavina.

(109)

Kuten komissio ilmoitti menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään, on Ranskan viranomaisten tehtävä määritellä kirjanpidon analyysin pohjalta CELFin maksamat määrät ja tosiasialliset kustannukset.

(110)

Tämän osalta komissio oli menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään pyytänyt Ranskan viranomaisia toimittamaan tietoja, joiden avulla se voisi tehdä johtopäätöksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta ja päättää tuen oikeasuhteisuudesta. Komissio oli pyytänyt erityisesti seuraavien tietojen toimittamista:

(111)

Kuten komissio jo totesikin menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessä, se tarvitsee Ranskalta lisäselvityksiä ja päivitettyjä tietoja, koska ilman niitä se ei voi käyttää Ranskan 17 päivänä tammikuuta 2003 päivätyssä kirjeessä toimittamaa selvitystä pienille tilauksille myönnetyn tuen käytöstä vuosina 1994–2001 eikä myöskään 5 päivänä maaliskuuta 1998 päivätyssä kirjeessä toimitettuja kustannuslaskentaa koskevia tietoja.

(112)

Ranskan viranomaiset eivät kuitenkaan toimittaneet komission menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessä pyytämiä yksityiskohtaisia tietoja, vaan toimittivat uudelleen 17 päivänä syyskuuta 2002, 17 päivänä tammikuuta 2003 ja 11 päivänä maaliskuuta 2003 toimittamansa tuen oikeasuhteisuutta koskevat tiedot, joita komissio ei pystynyt hyödyntämään 15 päivänä huhtikuuta 2008 tehty tuomioistuimen päätös huomioon ottaen.

(113)

Komission yksiköt muistuttivat Ranskan viranomaisia 8 päivänä lokakuuta päivätyllä kirjeellä pyynnöstään toimittaa tietoja tietyistä mainitsemistaan seikoista ja ilmoittivat, että jollei komissio saa kyseisiä tietoja kymmenen työpäivän kuluessa, se joutuu tekemään lopullisen päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella menettelyasetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti tehtyään tarvittaessa tietojen antamista koskevan välipäätöksen asetuksen (EY) N:o 659/99 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(114)

Ranskan viranomaiset totesivat 21 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä kirjeessä, ettei niillä ole toimittaa komissiolle lisätietoja, ja viittasivat 9 päivänä kesäkuuta 2009 toimittamiinsa havaintoihin.

(115)

Komissio päätti 20 päivänä marraskuuta 2009 tehdyllä päätöksellä (tietojen antamista koskeva välipäätös) vaatia Ranskan viranomaisia esittämään pyydetyt tiedot, koska toistuvista pyynnöistä huolimatta niitä ei ollut toimitettu.

(116)

Ranskan viranomaiset totesivat 2 päivänä joulukuuta 2009 päivätyssä kirjeessä, ettei niillä ollut toimittaa komissiolle lisätietoja, ja viittasivat 9 päivänä kesäkuuta 2009 toimittamiinsa havaintoihin.

(117)

Menettelyasetuksen 13 artiklassa säädetään, että ”mahdollista sääntöjenvastaista tukea koskevan tutkinnan tuloksista on tehtävä päätös (…). Jollei jäsenvaltio noudata tietojen antamista koskevaa välipäätöstä, päätös tehdään saatavilla olevien tietojen perusteella.”

(118)

Kuten edellä todettiin, Ranskan viranomaiset eivät toimittaneet tietoja, joita komissio pyysi moneen kertaan, viimeksi 20 päivänä marraskuuta 2009 tekemässään tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä.

(119)

Menettelysääntöjen 13 artiklan mukaisesti komissio tekee päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella ja muistuttaa samalla, että on joka tapauksessa Ranskan viranomaisten tehtävä osoittaa tarkastelun kohteena olevan tuen soveltuvuus sisämarkkinoille ja näin ollen sen oikeasuhteisuus.

(120)

Tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antama tuomio ja komission saatavilla olevat tiedot huomioon ottaen näyttää siltä, että ei ole mahdollista perustaa tarkastelua vuoden 1994 pienten tilausten arvioitujen käsittelykustannusten ekstrapolaatioon. Ei myöskään ole mahdollista käyttää sellaisia kustannusten jakoperusteita, joille ei ole oikeutusta, eikä käyttää lähtökohtana tietoja, joihin on sovellettu perusteettomia kertoimia varsinkaan sähköisesti lähetettyjen tilausten osalta. Ottaen huomioon tuomioistuimen tuomiossa esitetyt laskelmat pienten tilausten käsittelykustannuksista ja koska Ranskan viranomaiset eivät toimittaneet komissiolle tietoja epäselvyyksistä, jotka komissio toi esiin menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessä, ei ole osoitettu tuen oikeasuhteisuutta eikä sitä, että pienten tilausten käsittely olisi luonteeltaan tappiollista.

(121)

Näin ollen komissio katsoo, että ei ole osoitettu, että vuosina 1994–2001 maksetuissa tuissa olisi sovellettu suhteellisuusperiaatetta.

(122)

Kyseiset tuet eivät siis ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisia.

(123)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdassa (ent. perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohta) täsmennetään, että ”sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää […] tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla”.

(124)

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15 päivänä huhtikuuta 2008 antaman tuomion mukaisesti SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdassa (EY 87 artiklan 3 kohdan d alakohta) tarkoitettua poikkeusta ei voida soveltaa CELFille vuosina 1980–1993 maksettuihin tukiin. On siis määriteltävä, voidaanko niihin soveltaa SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdassa (ent. perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohta) tarkoitettua poikkeusta.

(125)

Samalla tavoin on tarkasteltava vuoden 1994 ja loppuvuoden 2001 välillä maksettuja tukia, joiden osalta komissio totesi edellä johdanto-osan 122 kappaleessa, että niihin ei voi soveltaa SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdassa (ent. perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohta) tarkoitettua poikkeusta.

(126)

Sen määrittämiseksi, voidaanko em. tukiin soveltaa SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaa, komission on varmistettava, että kyseiset tuet ovat yleisen edun mukaisia ja että ne eivät muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisössä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(127)

Komissio katsoo, että tuet tosiaankin vastasivat edellä mainitulla tavalla yleistä etua. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että se seikka, että Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen lisättiin entisessä perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettu poikkeus (SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohta), vahvistaa komission noudattaman politiikan entisen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamisessa ennen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaatuloa. Komissio on aikaisemmin hyväksynyt kyseisen artiklan perusteella tukia, joilla on kulttuurinen tavoite. Tämä näkemys on vahvistettu Euroopan unionin tuomioistuinten oikeuskäytännössä, esimerkiksi edellä mainitussa 18 päivänä syyskuuta 1995 annetussa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa, jossa tuomioistuin katsoi, että komissio oli perustellusti hyväksynyt entisen perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla myönteisen päätöksen kolmesta CELFin hallinnoimasta tukijärjestelmästä (tuet lentorahtien, Page à page -ohjelman ja Plus-ohjelman kustantamiseksi).

(128)

Komissio kuitenkin katsoi, että tuet eivät olleet oikeassa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.

(129)

Komissio pyysi menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessä ja tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä Ranskan viranomaisia esittämään havaintojaan tuen oikeasuhteisuudesta SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan osalta.

(130)

Kuten edellä todettiin, Ranskan viranomaiset eivät toimittaneet komission pyytämiä tietoja, joiden perusteella voitaisiin määritellä vuodesta 1980 lähtien maksetun tuen oikeasuhteisuus. Komissio pyysi kyseisiä tietoja viimeksi 20 päivänä marraskuuta 2009 tekemässään tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä.

(131)

Menettelysääntöjen 13 artiklan mukaisesti komissio tekee päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella ja muistuttaa samalla, että on joka tapauksessa Ranskan viranomaisten tehtävä osoittaa tarkastelun kohteena olevan tuen soveltuvuus sisämarkkinoille ja näin ollen sen oikeasuhteisuus.

(132)

Edellä esitettyjä perusteluja tuen oikeasuhtaisuudesta SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla voidaan käyttää tässä soveltuvin osin.

(133)

Komissio katsoo näin ollen, että ei ole osoitettu, että tuissa olisi sovellettu suhteellisuusperiaatetta.

(134)

Johtopäätöksenään komissio katsoo, että kyseinen toimenpide ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla sisämarkkinoille soveltuva.

(135)

Ranskan viranomaiset ovat moneen kertaan tuoneet esiin, että CELFille oli uskottu julkisen palvelun tehtävä ja että riitautettujen toimenpiteiden arvioinnissa on käytettävä perusteena SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohtaa (ent. perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohta).

(136)

Kyseisessä artiklassa määrätään, että ”yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. Kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka olisi ristiriidassa unionin etujen kanssa”.

(137)

Ensinnäkin on syytä pohtia, onko tässä tapauksessa kyse yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvästä palvelusta. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella on ilmeistä, että jäsenvaltioilla on huomattava harkintavalta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä muilla kuin sellaisilla aloilla, joilla on jo annettu asiaan liittyvää unionin lainsäädäntöä. Komission tehtävänä on varmistaa, että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä käytetään kyseistä harkintavaltaa ilman ilmeisiä virheitä.

(138)

Ranskan viranomaiset ovat moneen kertaan tuoneet esiin, että CELFille oli uskottu kulttuuriin liittyvä julkisen palvelun erityistehtävä, jossa on kyse kaikkien ulkomaisilta kirjakaupoilta tulevien ranskankielisten kirjojen tilausten toimittamisesta niiden määrästä ja luonteesta riippumatta. Komissio katsoo, että tämä tehtävä saattaisi todellakin kuulua yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen alaan.

(139)

Toiseksi on tutkittava, onko tällainen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu todella annettu CELFin tehtäväksi. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtion on täytynyt valtuuttaa yritys yhdellä tai useammalla virallisella asiakirjalla, jonka muodon kukin jäsenvaltio voi itse määrittää, tarjoamaan kyseistä palvelua.

(140)

Tässä tapauksessa Ranskan viranomaiset toimittivat useita CELFin ja Ranskan kulttuuriministeriön välisiä sopimuksia, jotka viranomaisten mukaan osoittivat, että kyseinen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu oli annettu CELFin tehtäväksi. Ranskan viranomaisten mukaan kulttuuriministeriön kirjallisuusosasto teki vuosittain sopimuksen CELFin kanssa vuoteen 2001 saakka.

(141)

Komission moneen kertaan, viimeksi tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä, esittämistä pyynnöistä huolimatta Ranskan viranomaiset eivät ole esittäneet kopioita julkisesta palvelusta tehdyistä sopimuksista.

(142)

Komission saatavilla olevissa sopimuksissa ei ole tarkkaan määritelty julkisen palvelun velvoitteiden luonnetta (eikä sopimuksessa esimerkiksi ilmoiteta hintarajaa, jonka perusteella tietyt tilaukset määritellään pieniksi tilauksiksi). Näin ollen edes kyseisiltä vuosilta ei ole asiakirjaa, jossa määriteltäisiin riittävän tarkasti CELFille kuuluva julkisen palvelun tehtävä.

(143)

Komissio katsoo tämän perusteella, ettei ole osoitettu, että CELF oli kunakin tarkasteltavana vuonna valtuutettu virallisella asiakirjalla suorittamaan kyseistä julkisen palvelun tehtävää.

(144)

Komissio katsoo lopuksi, että oikeasuhteisuutta koskeva ehto ei täyty, eikä tarpeellisuutta koskevaa ehtoa ole syytä tarkastella, koska ehdot ovat kumulatiivisia.

(145)

Komission saatavilla olevissa sopimuksissa ei mitenkään selitetä, millä tavoin tuen määrä laskettiin. CELFin velvoitteeseen antaa tuen käyttöä koskeva selvitys ei sisältynyt tarkkaa määritelmää laskuperusteista eikä siitä, kuinka julkisen palvelun kustannuksia valvottiin, jotta voitaisiin tarkistaa, ettei tukea maksettu liian paljon. Sopimusten perusteella oli mahdollista siirtää jonakin vuonna käyttämättä jäänyt tuki toiselle vuodelle, mutta järjestelyn toimintaa ei määritellä tarkemmin. Näyttää siltä, että kyseistä järjestelmää ei ole sovellettu. Kuten mainittiin tarkasteltaessa oikeasuhteisuuden kriteeriä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan kannalta, Ranskan viranomaiset eivät ole toimittaneet tietoja tukien oikeasuhteisuudesta ottaen huomioon tuomioistuimen tuomiossa esitetyt kohdat.

(146)

Ranskan viranomaiset eivät ole toimittaneet komission pyytämiä tietoja, joiden perusteella voitaisiin määritellä tuen oikeasuhteisuus SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan perusteella. Komissio pyysi kyseisiä tietoja viimeksi 20 päivänä marraskuuta 2009 tekemässään tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä.

(147)

Menettelysääntöjen 13 artiklan mukaisesti komissio tekee päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella, ja samalla se muistuttaa, että on joka tapauksessa Ranskan viranomaisten tehtävä osoittaa tarkastelun kohteena olevan tuen soveltuvuus sisämarkkinoille ja näin ollen sen oikeasuhteisuus.

(148)

Samoista syistä, jotka jo mainittiin analyysissä tuen oikeasuhtaisuudesta SEUT-sopimuksen 3 artiklan d alakohdan perusteella, komissio katsoo, että maksettujen tukien oikeasuhteisuutta ei ole osoitettu.

(149)

Näin ollen komissio katsoo, että SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytykset eivät täyty.

(150)

Komissio toteaa johtopäätöksenään, että Ranskan valtion toteuttama pienten tilausten tukiohjelma, josta CELF sai tukea vuodesta 1980 loppuvuoteen 2001, ei sovellu sisämarkkinoille.

(151)

Jos valtiontuki on sääntöjenvastainen ja sisämarkkinoille soveltumaton, komission on periaatteessa määrättävä, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklassa säädetään seuraavasti: ”Sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta”.

(152)

Komission on kuitenkin otettava huomioon seuraavat tekijät.

(153)

Asetuksen (EY) N:o 659/1999 15 artiklassa säädetään, että komission toimivaltuuksiin periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumisaika alkaa päivästä, jona sääntöjenvastainen tuki on myönnetty tuensaajalle, ja sääntöjenvastaista tukea koskevat komission toimet tai jäsenvaltion komission pyynnöstä toteuttamat toimet keskeyttävät vanhentumisajan.

(154)

Se mainitsi tästä jo menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään, mutta ei saanut asiasta huomautuksia asianomaisilta osapuolilta. Komissio katsoo, että tähän asiaan sovelletaan edellisessä kappaleessa tarkoitettua vanhentumisaikaa. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin toteaa asiassa Transalpine (21)5 lokakuuta 2006 antamassaan tuomiossa, että koska asetus N:o 659/1999 sisältää menettelyllisiä sääntöjä, niitä sovelletaan kaikkiin valtiontukia koskeviin hallinnollisiin menettelyihin, jotka olivat komissiossa vireillä asetuksen N:o 659/1999 tullessa voimaan 16 päivänä huhtikuuta 1999. Käsiteltävänä oleva asia kuuluu 30 päivänä kesäkuuta 1996 käynnistetyn muodollisen tutkintamenettelyn piiriin.

(155)

Käsiteltävänä olevassa asiassa tuet on maksettu vuosittain vuodesta 1980 lähtien, ja komissio pyysi Ranskan viranomaisilta tietoja huhtikuussa 1992. CELFille vuonna 1980 ja 1981 maksettuja tukia ei todennäköisesti voida periä takaisin, koska vanhentumisaika on umpeutunut.

(156)

Toiseksi komissio ei myöskään vaadi tuen takaisinperimistä, jos se olisi jonkin Euroopan unionin oikeuden yleisen periaatteen vastaista. Euroopan unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaisesti komissio ottaa huomioon poikkeukselliset olosuhteet, joiden perusteella se voi luopua vaatimasta sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi vastoin jotakin Euroopan unionin lainsäädännön yleistä periaatetta.

(157)

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen komissio pyysi menettelyn laajentamista koskevassa päätöksessään Ranskan viranomaisia, tuensaajaa ja kaikkia muita asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa perustellun luottamuksen ja oikeusvarmuuden periaatteen soveltamisesta sekä kaikkien sellaisten periaatteiden soveltamisesta, joiden perusteella komissio voisi jättää vaatimatta tuen takaisin perimistä.

(158)

Komissio panee merkille, että Ranskan viranomaiset ovat havainnoissaan todenneet sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, joiden perusteella on mahdollista rajoittaa tukien palauttamisvelvollisuutta. SIDE sen sijaan katsoi, että tällaisia poikkeuksellisia olosuhteita ei ole.

(159)

Komissio muistuttaa, että edellä mainitussa CELFin asiassa yhteisöjen tuomioistuimelle esitettiin ennakkoratkaisukysymyksiä, joiden keskeisenä kysymyksenä oli, voidaanko sitä, että komissio on tehnyt kolme peräkkäistä päätöstä, joilla tuki todetaan sisämarkkinoille soveltuvaksi ja jotka yhteisöjen tuomioistuimet ovat tämän jälkeen kumonneet, sinällään pitää sellaisena poikkeuksellisena olosuhteena, joka voi oikeuttaa rajoittamaan tuensaajan velvollisuutta palauttaa tuki.

(160)

Unionin tuomioistuin viittasi 11 päivänä maaliskuuta 2010 antamassaan tuomiossa aluksi 12 päivänä helmikuuta 2008 annettuun tuomioon, jossa se oli 65 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa todennut, että komission myönteisen päätöksen kumoamisen jälkeen ei ole poissuljettua, että sääntöjenvastaisesti toteutettujen tukien saajan on mahdollista vedota poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joiden nojalla se on voinut perustellusti luottaa siihen, että tuet on myönnetty oikein, ja vastustaa tämän perusteella niiden palauttamista (22).

(161)

Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin myös, että komission myönteinen päätös ei voi synnyttää tuensaajan perusteltua luottamusta yhtäältä silloin, kun kyseinen päätös on riitautettu kanteen nostamiselle asetetun määräajan kuluessa ja unionin tuomioistuimet ovat sen sittemmin kumonneet, ja toisaalta silloin, kun määräaika kanteen nostamiselle ei ole päättynyt, tai jos kanne on nostettu, niin kauan kuin yhteisöjen tuomioistuimet eivät ole lopullisesti ratkaisseet asiaa (23).

(162)

Unionin tuomioistuin totesi 11 päivänä maaliskuuta 2010 antamassaan tuomiossa, että komission kolmannen myönteisen päätöksen kumoaminen 15 päivänä huhtikuuta 2008 annetulla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätöksellä ei sinällään voi synnyttää perusteltua luottamusta eikä merkitä poikkeuksellista olosuhdetta (24).

(163)

Unionin tuomioistuin lisäsi, että se seikka, että harvinaislaatuisella tavalla on annettu kolme kumoamistuomiota, kuvastaa lähtökohtaisesti asian monimutkaisuutta eikä se todellakaan voi synnyttää perusteltua luottamusta, vaan on pikemminkin omiaan lisäämään tuensaajan epäilyjä riidanalaisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Tuomioistuin myönsi, että sellaisen kolmen kanteen nostaminen peräkkäin, joiden johdosta päätökset kumotaan kolmeen kertaan, on hyvin harvinaista. Se kuitenkin katsoi, että tällaiset olosuhteet ovat osa sellaisen tuomioistuinjärjestelmän tavallista toimintaa, jolla oikeussubjekteille, jotka katsovat kärsineensä tuen sääntöjenvastaisuuden seuraukset, annetaan mahdollisuus vaatia sellaisten peräkkäisten päätösten kumoamista, joiden ne katsovat olevan kyseisen tilanteen taustalla.

(164)

Unionin tuomioistuin katsoi lisäksi, että poikkeuksellisen olosuhteen ei myöskään voida katsoa olevan olemassa oikeusvarmuuden periaatteen nojalla (25). Niin kauan kuin komissio ei ole tehnyt hyväksymispäätöstä ja määräaika kanteen nostamiselle tällaisesta päätöksestä ei ole päättynyt, tuensaajalla ei ole varmuutta tuen laillisuudesta, joten luottamuksensuojan periaatteeseen ja oikeusvarmuuden periaatteeseen ei ole mahdollista vedota.

(165)

Tuomioistuin totesi sitä paitsi 11 päivänä maaliskuuta 2010 antamassaan tuomiossa (26), että poikkeuksellisen olosuhteen ei voida katsoa olevan olemassa suhteellisuusperiaatteen nojalla. Sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin on johdonmukainen seuraus siitä, että se on todettu sääntöjenvastaiseksi, joten kyseisen tuen takaisin perimistä aiemman tilanteen palauttamiseksi ei lähtökohtaisesti voida pitää perussopimuksen valtiontukia koskevien määräysten tavoitteisiin nähden suhteettomana toimenpiteenä.

(166)

Näin ollen tuomioistuin katsoo, että sitä, että komissio on tehnyt kolme peräkkäistä päätöstä, joilla tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltuvaksi ja jotka yhteisöjen tuomioistuimet ovat tämän jälkeen kumonneet, ei sinällään voida pitää sellaisena poikkeuksellisena olosuhteena, joka voi oikeuttaa rajoittamaan tuensaajan velvollisuutta palauttaa kyseinen sääntöjenvastainen ja sisämarkkinoille soveltumaton tuki.

(167)

Edellä esitetyn perusteella ja sellaisten tietojen puuttuessa, jotka voisivat viitata poikkeukselliseen olosuhteeseen, komissio katsoo, että käsiteltävänä olevaan asiaan ei liity mitään sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, jotka voisivat rajoittaa CELFin velvollisuutta palauttaa tuet (vuosina 1980–1981 maksettuja määriä lukuun ottamatta, kuten edellä esitetään).

(168)

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan mukaisesti Ranskan viranomaisten on perittävä takaisin CELFiltä tuet, jotka sille maksettiin pienten tilausten tukiohjelmasta vuosina 1982–2001.

(169)

Kuten taulukosta (27) ilmenee, vuosina 1982–2001 maksetun, CELFiltä takaisin perittävän tuen kokonaismäärä on 4 631 401 euroa. Tähän määrään on vielä lisättävä korot.

(170)

Asetuksen (EY) N:o 659/99 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti takaisin perittävään tukeen lisätään kertyneet korot, joita maksetaan siitä päivästä alkaen, jolloin sääntöjenvastainen tuki on ollut tuensaajan käytössä, siihen saakka, kun tuki on peritty takaisin.

(171)

Yhteisöjen tuomioistuimen 12 päivänä lokakuuta 2000 asiassa Magefesa (28) antamasta tuomiosta ilmenee, että kun yritys on asetettu konkurssiin ja se kansallisen lainsäädännön mukaan on mahdollista, ei ole pakko periä takaisin sellaista ennen yrityksen konkurssiin asettamista lainvastaisesti myönnetyn tuen korkoa, joka on kertynyt yrityksen konkurssiin asettamisen jälkeen.

(172)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 27 päivänä tammikuuta 2010 toimittamassaan muistiossa CELFin nykyisestä tilanteesta.

(173)

CELF on taloudellisen tilanteensa takia asetettu suojamenettelyyn 25 päivänä helmikuuta 2009, ja pesänhoitaja on nimetty.

(174)

Kiistanalaisten valtiontukien osalta Ranskan valtio on vahvistanut seuraavat saatavia koskevat vaatimukset: 11 885 785,02 euroa (koronmaksuun edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden 19 päivänä joulukuuta 2008 antaman tuomion mukaisesti) ja 4 814 339,9 euroa (vuosina 1980–2001 maksetun tuen mahdolliseen palauttamiseen).

(175)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat, että saatavia koskevan selvityksen perusteella velkaa oli yhteensä 21 254 232,29 euroa, ja kiistanalaisten saatavien määrä oli 17 045 039,50 euroa.

(176)

Pesänhoitajan todettua, että taloudellisen tilanteen ratkaiseminen oli mahdotonta, hän pyysi erityisesti valtion ilmoittamia saatavia ajatellen, että varmuusmenettelystä siirryttäisiin oikeuden päätöksellä asetettuun selvitystilaan.

(177)

Pariisin kauppatuomioistuin (Tribunal de Commerce de Paris) totesi 9 päivänä syyskuuta 2009 antamassaan tuomiossa, että CELFin velkaantumisen takia oli poissuljettua laatia toiminnan jatkamista koskeva suunnitelma ja ilmoitti näin ollen, että CELF asetettaisiin oikeuden päätöksellä selvitystilaan ja nimesi selvittäjän. Tuomioistuin vahvisti selvitystilan päättämistä seuraavalle tarkastukselle kahden vuoden määräajan. Ranskan viranomaiset ilmoittivat, että meneillään olevien ja mahdollisten tulevien kiistanalaisuuksien vuoksi selvitystilan päättämisajankohtaa saattaisi kuitenkin olla tarpeen lykätä.

(178)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat, että koko CELFin henkilökunta irtisanottiin ja likvidaatioyksikkö lakkautettiin 31 päivänä joulukuuta 2009. Yrityksen ainoa liiketoimi on asiakkaiden saatavien kattaminen.

(179)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat 9 päivänä maaliskuuta 2010 päivätyssä sähköpostissa, että CELFin likvidaatiomenettelyssä noudatettiin yritysten likvidaatiomenettelyn asianmukaisia sääntöjä.

(180)

Ranskan viranomaisten komissiolle ilmoittamien tietojen mukaan CELF ei siis harjoita enää minkäänlaista taloudellista toimintaa.

(181)

Meneillään olevan CELFin likvidaatiomenettelyn aikana Ranskan viranomaisten on sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintään koskevan velvollisuutensa huomioon ottaen erityisesti valvottava, että tuensaajayrityksen likvidaatiomenettelyssä noudatetaan soveltuvaa oikeuskäytäntöä (29). Tämä edellyttää erityisesti, että CELFin vastaavat myydään markkinahintaan, että valtio kirjaa sääntöjenvastaista tukea koskevat saatavansa likvidaation kohteena olevalta yritykseltä ja valvoo täysimääräisesti oikeuksiaan velkojana menettelyn kaikissa vaiheissa siihen saakka, kunnes likvidaatio on saatettu päätökseen.

(182)

Korkojen laskennasta on huomattava, että Ranskan kauppalain L 622–28 artiklassa säädetään, että ”päätös [suojamenettelyn] aloittamisesta keskeyttää oikeudelliset ja sopimusoikeudelliset vaateet sekä kaikki viivästyskorot ja korotukset”.

(183)

Näin ollen käsiteltävänä olevassa asiassa CELFille maksetuista tuista on maksettava korkoa siitä päivästä, kun tuki asetettiin CELFin saataville, 25 päivään helmikuuta 2009 asti, jolloin Pariisin kauppatuomioistuin päätti käynnistää suojamenettelyn, joka sittemmin muutettiin 9 päivänä syyskuuta 2009 annetulla päätöksellä selvitystilaksi.

(184)

Komissio toteaa, että Ranska on myöntänyt CELFille kyseiset tuet sääntöjenvastaisesti ja rikkonut siten SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa.

(185)

Kyseinen tuki ei sovellu sisämarkkinoille, ja Ranskan viranomaisten on perittävä se takaisin lukuun ottamatta vuosina 1980–1981 maksettuja määriä, joiden vanhentumisaika on umpeutunut.

(186)

Ranskan viranomaisten on siis perittävä takaisin CELFiltä 4 631 401 euroa. Määrään lisätään korko kaikelta tuelta, joka maksettiin vuosittain vuodesta 1982 lähtien. Palautettaville määrille kertyy korkoa siitä päivästä, kun tuki asetettiin tuensaajan saataville, 25 päivään helmikuuta 2009 asti, jolloin Pariisin kauppatuomioistuin päätti käynnistää suojamenettelyn,