15.6.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 149/7


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 508/2010,

annettu 14 päivänä kesäkuuta 2010,

Espanjan lipun alla purjehtivien tai Espanjassa rekisteröityjen, Atlantin valtamerellä pituuspiirin 45° läntistä pituutta itäpuolella sekä Välimerellä tonnikalaa kalastavien kurenuotta-alusten kalastustoiminnan kieltämisestä

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen 20 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (1) ja erityisesti sen 36 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan unionin vesillä ja Euroopan unionin aluksiin sellaisilla vesillä, joilla saalisrajoitukset ovat tarpeen, sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2010 14 päivänä tammikuuta 2010 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 53/2010 (2) säädetään kiintiöistä vuodeksi 2010.

(2)

Komission saamien tietojen mukaan tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion lipun alla purjehtivien tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröityjen kurenuotta-alusten mainitussa liitteessä tarkoitetun kalakannan saaliit ovat täyttäneet niille vuodeksi 2010 vahvistetun kiintiön.

(3)

Sen vuoksi on tarpeen kieltää kyseisen jäsenvaltion lipun alla purjehtivien tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröityjen kurenuotta-alusten kyseistä kantaa koskeva kalastustoiminta,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kiintiön täyttyminen

Tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion kurenuotta-aluksille vuodeksi 2010 vahvistetun kalastuskiintiön katsotaan täyttyneen tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun kalakannan osalta mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen.

2 artikla

Kiellot

Kielletään tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion lipun alla purjehtivilta tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröidyiltä kurenuotta-aluksilta mainitussa liitteessä tarkoitetun kannan kalastustoiminta mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen. Kielletään näiltä aluksilta erityisesti pyydetyn kannan aluksella pitäminen, altaaseen lihotettavaksi tai kasvatettavaksi paneminen, jälleenlaivaaminen, siirtäminen ja purkaminen mainitusta päivästä alkaen.

3 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 14 päivänä kesäkuuta 2010.

Komission puolesta,

puheenjohtajan nimissä

Fokion FOTIADIS

Meri- ja kalastusasioiden pääosaston pääjohtaja


(1)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.

(2)  EUVL L 21, 26.1.2010, s. 1.


LIITE

Jäsenvaltio

Espanja

Kanta

BFT/AE045W

Pyydys

Kurenuotta-alukset

Laji

Tonnikala (Thunnus thynnus)

Alue

Atlantin valtameri pituuspiirin 45° W itäpuolella ja Välimeri

Päivämäärä

10.6.2010