|
4.11.2010 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 287/1 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS,
annettu 14 päivänä toukokuuta 2010,
Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen muuttamisesta toisen kerran tehtävän sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta
(2010/648/EU)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 217 artiklan yhdessä 218 artiklan 5 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto valtuutti 23 päivänä helmikuuta 2009 tehdyllä päätöksellä komission aloittamaan Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren ryhmän valtioiden kanssa neuvottelut, jotka tähtäsivät Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 (1) allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 (2) muutetun kumppanuussopimuksen, jäljempänä ”Cotonoun sopimus”, muuttamiseen toisen kerran. |
|
(2) |
Neuvottelut saatettiin päätökseen 19 päivänä maaliskuuta 2010 AKT–EU-ministerineuvoston ylimääräisessä kokouksessa, jossa parafoitiin tekstit, jotka muodostavat perustan sopimukselle, jolla Cotonoun sopimusta muutetaan toisen kerran, jäljempänä ”sopimus”. |
|
(3) |
Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unioni on korvannut Euroopan yhteisön, jonka seuraaja se on. |
|
(4) |
Sopimus olisi allekirjoitettava, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Hyväksytään Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen muuttamisesta toisen kerran tehtävä sopimuksen, jäljempänä ”sopimus”, allekirjoittaminen samoin kuin päätösasiakirjaan liitetyt yhteiset julistukset ja unionin julistus Euroopan unionin puolesta sillä varauksella, että mainittu sopimus tehdään.
Allekirjoitettavan sopimuksen ja päätösasiakirjan teksti on liitetty tähän päätökseen.
2 artikla
Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus unionin puolesta sillä varauksella, että se tehdään, ja antamaan Euroopan unionin nimissä seuraavan julistuksen, joka on liitetty sopimuksen päätösasiakirjaan:
”Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unioni on korvannut Euroopan yhteisön, jonka seuraaja se on, ja se käyttää mainitusta päivästä alkaen kaikkia Euroopan yhteisön oikeuksia ja ottaa vastakseen kaikki Euroopan yhteisön velvoitteet. Sopimuksen tekstissä olevat viittaukset ’Euroopan yhteisöön’ on siten tilanteen mukaan ymmärrettävä viittauksiksi ’Euroopan unioniin’.
Euroopan unioni ehdottaa AKT-osapuolille kirjeenvaihtoa, jolla sopimuksen teksti saatetaan yhdenmukaiseksi Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuneiden Euroopan unionin institutionaalisten muutosten kanssa.”.
3 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Luxemburgissa 14 päivänä toukokuuta 2010.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
D. LÓPEZ GARRIDO
(1) EYVL L 317, 15.12.2000, s. 3.
(2) EUVL L 209, 11.8.2005, s. 27.
SOPIMUS
Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen muuttamisesta
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS,
BULGARIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,
SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
VIRON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
IRLANNIN PRESIDENTTI,
HELLEENIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ESPANJAN KUNINGAS,
RANSKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ITALIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KYPROKSEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
LATVIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
LIETTUAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN KUNINKAALLINEN KORKEUTENSA LUXEMBURGIN SUURHERTTUA,
UNKARIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALTAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ALANKOMAIDEN KUNINGATAR,
ITÄVALLAN TASAVALLAN LIITTOPRESIDENTTI,
PUOLAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
PORTUGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ROMANIAN PRESIDENTTI,
SLOVENIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SLOVAKIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
RUOTSIN KUNINGASKUNNAN HALLITUS,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KUNINGATAR,
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen sopimuspuolet; jäljempänä ”jäsenvaltiot”,
ja
EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ”unioni” tai ”EU”,
toisaalta sekä
ANGOLAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ANTIGUAN JA BARBUDAN KUNINGATAR,
BAHAMAN LIITTOVALTION VALTIONPÄÄMIES,
BARBADOSIN VALTIONPÄÄMIES,
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELIZEN KUNINGATAR,
BENININ TASAVALLAN PRESIDENTTI,
BOTSWANAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
BURKINA FASON PRESIDENTTI,
BURUNDIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KAMERUNIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KAP VERDEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KESKI-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KOMORIEN LIITON PRESIDENTTI,
KONGON DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KONGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
COOKINSAARTEN HALLITUS,
NORSUNLUURANNIKON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
DJIBOUTIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
DOMINICAN LIITTOVALTION HALLITUS,
DOMINIKAANISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ERITREAN VALTION PRESIDENTTI,
ETIOPIAN DEMOKRAATTISEN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
FIDŽISAARTEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GABONIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI JA VALTIONPÄÄMIES,
GHANAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA GRENADAN KUNINGATAR,
GUINEAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GUINEA-BISSAUN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GUYANAN KOOPERATIIVISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HAITIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
JAMAIKAN VALTIONPÄÄMIES,
KENIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KIRIBATIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA LESOTHON KUNINGASKUNNAN KUNINGAS,
LIBERIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MADAGASKARIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALAWIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MARSHALLINSAARTEN TASAVALLAN HALLITUS,
MAURITANIAN ISLAMILAISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MAURITIUKSEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MIKRONESIAN LIITTOVALTION HALLITUS,
MOSAMBIKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NAMIBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NAURUN TASAVALLAN HALLITUS,
NIGERIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NIGERIAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
NIUEN HALLITUS,
PALAUN TASAVALLAN HALLITUS,
HÄNEN MAJESTEETTINSA PAPUA-UUDEN-GUINEAN ITSENÄISEN VALTION KUNINGATAR,
RUANDAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT KITTS JA NEVISIN KUNINGATAR,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT LUCIAN KUNINGATAR,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT VINCENT JA GRENADIINIEN KUNINGATAR,
SAMOAN ITSENÄISEN VALTION VALTIONPÄÄMIES,
SÃO TOMÉ JA PRÍNCIPEN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SENEGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SEYCHELLIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SIERRA LEONEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SALOMONSAARTEN KUNINGATAR,
ETELÄ-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SURINAMIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SWAZIMAAN KUNINGASKUNNAN KUNINGAS,
TANSANIAN YHDISTYNEEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TŠADIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ITÄ-TIMORIN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TOGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TONGAN KUNINGAS,
TRINIDAD JA TOBAGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TUVALUN KUNINGATAR,
UGANDAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
VANUATUN TASAVALLAN HALLITUS,
SAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ZIMBABWEN TASAVALLAN HALLITUS,
joista valtioista käytetään jäljempänä nimitystä ”AKT-valtiot”,
toisaalta,
OTTAVAT HUOMIOON Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen sekä Georgetownin sopimuksen Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän perustamisesta,
OTTAVAT HUOMIOON Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen, jäljempänä ”Cotonoun sopimus”,
KATSOVAT, että Cotonoun sopimuksen 95 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sopimus tehdään 20 vuodeksi 1 päivästä maaliskuuta 2000,
KATSOVAT, että sopimus, jolla Cotonoun sopimus muutettiin ensimmäisen kerran, allekirjoitettiin Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005, ja se tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2008,
OVAT PÄÄTTÄNEET allekirjoittaa tämän sopimuksen Cotonoun sopimuksen muuttamisesta toisen kerran ja tätä varten nimittäneet täysivaltaisiksi edustajikseen:
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINKAAN PUOLESTA,
BULGARIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
VIRON TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
IRLANNIN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HELLEENIEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ESPANJAN KUNINKAAN PUOLESTA,
RANSKAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
ITALIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KYPROKSEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
LATVIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
LIETTUAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN KUNINKAALLISEN KORKEUTENSA LUXEMBURGIN SUURHERTTUAN PUOLESTA,
UNKARIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MALTAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ALANKOMAIDEN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
ITÄVALLAN TASAVALLAN LIITTOPRESIDENTIN PUOLESTA,
PUOLAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
PORTUGALIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
ROMANIAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SLOVENIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SLOVAKIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
RUOTSIN KUNINGASKUNNAN HALLITUKSEN, PUOLESTA
HÄNEN MAJESTEETTINSA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
EUROOPAN UNIONIN PUOLESTA,
ANGOLAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ANTIGUAN JA BARBUDAN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
BAHAMAN LIITTOVALTION VALTIONPÄÄMIEHEN PUOLESTA,
BARBADOSIN VALTIONPÄÄMIEHEN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELIZEN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
BENININ TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
BOTSWANAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
BURKINA FASON PRESIDENTIN PUOLESTA,
BURUNDIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KAMERUNIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KAP VERDEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KESKI-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KOMORIEN LIITON PRESIDENTIN PUOLESTA,
KONGON DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KONGON TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
COOKINSAARTEN HALLITUKSEN PUOLESTA,
NORSUNLUURANNIKON TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
DJIBOUTIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
DOMINICAN LIITTOVALTION HALLITUKSEN PUOLESTA,
DOMINIKAANISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
ERITREAN VALTION PRESIDENTIN PUOLESTA,
ETIOPIAN DEMOKRAATTISEN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
FIDŽISAARTEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
GABONIN TASAVALLAN PRESIDENTIN, PUOLESTA
GAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN JA VALTIONPÄÄMIEHEN PUOLESTA,
GHANAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA GRENADAN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
GUINEAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
GUINEA-BISSAUN TASAVALLAN PRESIDENTIN, PUOLESTA
GUYANAN KOOPERATIIVISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HAITIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
JAMAIKAN VALTIONPÄÄMIEHEN PUOLESTA,
KENIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
KIRIBATIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA LESOTHON KUNINGASKUNNAN KUNINKAAN PUOLESTA,
LIBERIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MADAGASKARIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MALAWIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MALIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MARSHALLINSAARTEN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA,
MAURITANIAN ISLAMILAISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MAURITIUKSEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
MIKRONESIAN LIITTOVALTION HALLITUKSEN PUOLESTA,
MOSAMBIKIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
NAMIBIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
NAURUN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA,
NIGERIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
NIGERIAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
NIUEN HALLITUKSEN PUOLESTA,
PALAUN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA PAPUA-UUDEN-GUINEAN ITSENÄISEN VALTION KUNINGATTAREN PUOLESTA,
RUANDAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT KITTS JA NEVISIN KUNINGATTAREN PUOLESTA
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT LUCIAN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT VINCENT JA GRENADIINIEN KUNINGATTAREN, PUOLESTA
SAMOAN ITSENÄISEN VALTION VALTIONPÄÄMIEHEN PUOLESTA,
SÃO TOMÉ JA PRÍNCIPEN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SENEGALIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SEYCHELLIEN TASAVALLAN PRESIDENTIN, PUOLESTA
SIERRA LEONEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SALOMONSAARTEN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
ETELÄ-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
SURINAMIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SWAZIMAAN KUNINGASKUNNAN KUNINKAAN, PUOLESTA
TANSANIAN YHDISTYNEEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
TŠADIN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
ITÄ-TIMORIN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
TOGON TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TONGAN KUNINKAAN PUOLESTA,
TRINIDAD JA TOBAGON TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TUVALUN KUNINGATTAREN PUOLESTA,
UGANDAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
VANUATUN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA,
SAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTIN PUOLESTA,
ZIMBABWEN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA,
JOTKA vaihdettuaan oikeiksi ja asianmukaisiksi todetut valtakirjansa
OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
Ainoa Artikla
Muutetaan Cotonoun sopimus sen 95 artiklassa vahvistetun menettelyn mukaisesti seuraavasti:
A. JOHDANTO-OSA
|
1. |
Korvataan yhdestoista kappale, joka alkaa sanoilla ”PALAUTTAVAT MIELEEN AKT-valtioiden ja niiden hallitusten päämiesten julistukset Librevillen ja Santo Domingon …”, seuraavasti: ”PALAUTTAVAT MIELEEN AKT-valtioiden ja niiden hallitusten päämiesten julistukset toisiaan seuranneissa huippukokouksissa”. |
|
2. |
Korvataan kahdestoista kappale, joka alkaa sanoilla ”KATSOVAT, että Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 2000 antamaan vuosituhatjulistukseen …”, seuraavasti: ”KATSOVAT, että Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 2000 antamaan vuosituhatjulistukseen sisältyvät kehitystavoitteet, erityisesti äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen, samoin kuin Yhdistyneiden Kansakuntien konferensseissa sovitut kehitystä koskevat tavoitteet ja periaatteet muodostavat selkeän tulevaisuudenkuvan, ja niiden on oltava tähän sopimukseen perustuvan AKT–EU-yhteistyön perustana; myöntävät, että EU:n ja AKT-valtioiden on ponnisteltava yhdessä vauhdittaakseen vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista,”. |
|
3. |
Lisätään kahdennentoista kappaleen jälkeen, joka alkaa sanoilla ”KATSOVAT, että Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 2000 antamaan vuosituhatjulistukseen …”, kappale seuraavasti: ”YHTYVÄT avun tuloksellisuutta koskeviin toimintasuunnitelmiin, jotka saivat alkunsa Roomassa, joita vahvistettiin Pariisissa ja kehitettiin edelleen Accran toimintasuunnitelmassa,”. |
|
4. |
Korvataan kolmastoista kappale, joka alkaa sanoilla ”KIINNITTÄVÄT erityistä huomiota Yhdistyneiden Kansakuntien Rion…”, seuraavasti: ”KIINNITTÄVÄT erityistä huomiota Yhdistyneiden Kansakuntien suurkokouksissa ja muissa kansainvälisissä konferensseissa esitettyihin lupauksiin ja sovittuihin tavoitteisiin ja tunnustavat lisätoimien tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi ja kyseisissä konferensseissa laadittujen toimintaohjelmien täytäntöön panemiseksi,”. |
|
5. |
Lisätään kolmannentoista kappaleen jälkeen, joka alkaa sanoilla ”KIINNITTÄVÄT erityistä huomiota Yhdistyneiden Kansakuntien Rion…”, kappale seuraavasti: ”TIETOISINA ilmastonmuutoksen aiheuttamasta vakavasta maailmanlaajuisesta ympäristöhaasteesta ja syvästi huolestuneina siitä, että heikoimmassa asemassa olevat väestöryhmät elävät kehitysmaissa ja varsinkin vähiten kehittyneissä maissa ja pienissä AKT-saarivaltioissa, joissa ilmastoon liittyvät ilmiöt, kuten merenpinnan kohoaminen, rantaeroosio, tulvat, kuivuus ja aavikoituminen, uhkaavat niiden elinkeinoja ja kestävää kehitystä,”. |
B. COTONOUN SOPIMUKSEN ARTIKLOJEN TEKSTI
|
1. |
Muutetaan 1 artikla seuraavasti:
|
|
2. |
Korvataan 2 artikla seuraavasti: ”2 artikla Perusperiaatteet AKT–EY-yhteistyössä, jonka perustana on oikeudellisesti sitova järjestelmä ja yhteiset toimielimet, seurataan omistajuuden, johdonmukaisuuden, yhdenmukaisuuden, avun tuloskeskeisen hallinnoinnin ja molemminpuolisen vastuuvelvollisuuden osalta kansainvälisesti sovittua avun tuloksellisuutta koskevaa toimintasuunnitelmaa sekä sovelletaan seuraavia perusperiaatteita:
|
|
3. |
Korvataan 4 artikla seuraavasti: ”4 artikla Yleinen lähestymistapa AKT-valtiot määrittelevät kehitystä koskevat periaatteet ja strategiat sekä talous- ja yhteiskuntamallinsa täysivaltaisesti. Ne laativat Euroopan yhteisön kanssa tässä sopimuksessa tarkoitetut yhteistyöohjelmat. Osapuolet kuitenkin tunnustavat valtiosta riippumattomien toimijoiden, AKT-maiden kansallisten parlamenttien ja hajautetun hallinnon paikallisviranomaisten täydentävän roolin ja vaikutusmahdollisuudet kehitysprosessissa erityisesti kansallisella ja alueellisella tasolla. Tästä syystä ja tässä sopimuksessa määrätyin edellytyksin, sekä milloin se on tarkoituksenmukaista, valtiosta riippumattomia toimijoita, AKT-maiden kansallisia parlamentteja ja hajautetun hallinnon paikallisviranomaisia:
Milloin se on tarkoituksenmukaista, valtiosta riippumattomat toimijat ja hajautetun hallinnon paikallisviranomaiset
|
|
4. |
Muutetaan 6 artikla seuraavasti:
|
|
5. |
Korvataan 8 artikla seuraavasti: ”8 artikla Poliittinen vuoropuhelu 1. Osapuolet käyvät säännöllisesti kattavaa, tasapainoista ja perusteellista poliittista vuoropuhelua, joka johtaa molemmin puolin tehtäviin sitoumuksiin. 2. Vuoropuhelun tavoitteena on vaihtaa tietoja, edistää keskinäistä ymmärtämystä ja helpottaa painopisteistä sopimista ja yhteisten asialistojen laatimista erityisesti tunnustamalla olemassa olevat yhteydet osapuolten välisten suhteiden eri osatekijöiden ja tässä sopimuksessa määriteltyjen yhteistyön eri osa-alueiden välillä. Vuoropuhelulla helpotetaan osapuolten välisiä keskusteluja ja lujitetaan niiden yhteistyötä kansainvälisissä yhteyksissä sekä edistetään ja ylläpidetään tehokkaan monenvälisyyden järjestelmää Vuoropuhelun tavoitteena on myös estää sellaisten tilanteiden syntyminen, joissa jokin osaspuoli katsoisi tarpeelliseksi soveltaa 96 ja 97 artiklassa tarkoitettuja neuvottelumenettelyjä. 3. Vuoropuhelu kattaa kaikki tässä sopimuksessa asetetut tavoitteet sekä kaikki kysymykset, joihin sisältyy yhteinen, yleinen tai alueellinen ulottuvuus, mukaan luettuina alueelliseen ja maanosien yhdentymiseen liittyvät kysymykset. Vuoropuhelun kautta osapuolet edistävät rauhaa, turvallisuutta, vakautta sekä vakaata ja demokraattista poliittista toimintaympäristöä. Vuoropuhelua käydään yhteistyöstrategioista avun tuloksellisuutta koskevat toimintasuunnitelmat mukaan luettuina sekä yleisistä ja alakohtaisista politiikoista ympäristöön, ilmastonmuutokseen, sukupuoleen, muuttoliikkeeseen ja kulttuuriperintöön liittyvät kysymykset mukaan luettuina. Siinä käsitellään myös kummankin osapuolen yleisiä ja alakohtaisia politiikkoja, jotka saattavat vaikuttaa kehitysyhteistyön tavoitteiden saavuttamiseen. 4. Vuoropuhelussa keskitytään muun muassa poliittisiin erityiskysymyksiin, jotka askarruttavat molempia osapuolia tai joilla on yleistä merkitystä sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta, kuten asekauppaan, kohtuuttomiin sotilasmenoihin, huumeisiin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai lapsityövoimaan, tai rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun ominaisuuteen perustuvaan syrjintään. Lisäksi vuoropuhelun osana arvioidaan säännöllisesti tilanteen kehittymistä ihmisoikeuksien kunnioittamisen, demokratian periaatteiden ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen sekä hyvän hallintotavan osalta. 5. Laaja-alaiset politiikat, joilla edistetään rauhaa sekä ehkäistään, hallitaan ja ratkaistaan väkivaltaisia selkkauksia, ovat tärkeä osa tätä vuoropuhelua, samoin kuin tarve ottaa rauhan ja demokratiaan perustuvan vakauden tavoite täysimääräisesti huomioon yhteistyön ensisijaisia aloja määriteltäessä. Mikäli tarkoituksenmukaista, tähän vuoropuheluun otetaan täysimääräisesti mukaan asianomaiset alueelliset AKT-organisaatiot ja Afrikan unioni. 6. Vuoropuhelua käydään joustavasti. Se on tarpeen mukaan joko virallista tai epävirallista, ja sitä käydään sekä toimielinjärjestelmän puitteissa että sen ulkopuolella, myös AKT-valtioiden ryhmässä ja yhteisessä edustajakokouksessa, tarkoituksenmukaisessa muodossa ja tarkoituksenmukaisella tasolla, mukaan luettuina kansallinen ja alueellinen taso sekä maanosan tai kaikki AKT-maat kattava taso. 7. Alueelliset organisaatiot ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen edustajat otetaan mukaan vuoropuheluun samoin kuin AKT-maiden kansallisten parlamenttien edustajat, milloin tarkoituksenmukaista. 8. Tarvittaessa ja sellaisten tilanteiden välttämiseksi, joissa jokin osapuoli voisi katsoa aiheelliseksi soveltaa 96 artiklassa tarkoitettua neuvottelumenettelyä, sopimuksen olennaisista osista käytävä vuoropuhelu on liitteessä VII esitettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti järjestelmällistä ja määrämuotoista.”. |
|
6. |
Muutetaan 9 artikla seuraavasti:
|
|
7. |
Muutetaan 10 artikla seuraavasti:
|
|
8. |
Korvataan 11 artikla seuraavasti: ”11 artikla Rauhaa rakentavat politiikat, selkkausten ehkäiseminen ja ratkaiseminen, toiminta epävakaissa tilanteissa 1. Osapuolet tunnustavat, että ilman kehitystä ja köyhyyden vähentämistä ei saada aikaan pysyvää rauhaa ja turvallisuutta ja että ilman rauhaa ja turvallisuutta ei saada aikaan kestävää kehitystä. Osapuolet jatkavat osana kumppanuutta aktiivista, kattavaa ja kokonaisvaltaista politiikkaa rauhan rakentamiseksi, selkkausten ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi ja ihmisten turvallisuuden parantamiseksi sekä epävakaiden tilanteiden hoitamista. Se perustuu omistajuuden periaatteelle, ja siinä keskitytään erityisesti maiden, alueiden ja maanosien valmiuksien kehittämiseen sekä väkivaltaisten selkkausten ehkäisemiseen varhaisessa vaiheessa ratkomalla niiden perussyitä, mukaan luettuna köyhyys, kohdennetusti ja yhdistelemällä tarkoituksenmukaisesti kaikkia käytettävissä olevia välineitä. Osapuolet tunnustavat tarpeen ratkoa uusia tai laajenevia turvallisuusuhkia, joita ovat esimerkiksi järjestäytynyt rikollisuus, merirosvous ja varsinkin ihmisten, huumeiden ja aseiden salakuljetus. Huomioon on otettava myös maailmanlaajuisten haasteiden, kuten kansainvälisten rahamarkkinoiden häiriöiden, ilmastonmuutoksen ja pandemioiden, vaikutukset. Osapuolet korostavat alueellisten organisaatioiden merkitystä rauhan rakentamisessa ja selkkausten ehkäisemisessä ja ratkaisemissa sekä Afrikan uusien tai laajentuvien turvallisuusuhkien torjumisessa, joka on Afrikan unionin tärkeä tehtävä. 2. Turvallisuuden ja kehityksen keskinäinen riippuvuus ohjaa rauhan rakentamiseen ja selkkausten ehkäisemiseen ja ratkaisemiseen liittyviä toimia, joissa yhdistetään kriisinhallinnan sisältäviä mutta sitä laajempia lyhyen ja pitkän aikavälin lähestymistapoja. Toimilla uusien tai laajentuvien turvallisuusuhkien torjumiseksi tuetaan muun muassa lainvalvontaa esimerkiksi tekemällä rajavalvontayhteistyötä, parantamalla kansainvälisten toimitusketjujen turvallisuutta ja parantamalla lento-, meri- ja maantieliikenteen suojatoimenpiteitä. Rauhan rakentamisessa sekä selkkausten ehkäisemisessä ja ratkaisemisessa tuetaan erityisesti poliittisten, taloudellisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen osallistumismahdollisuuksien jakamista tasapuolisesti kaikkien yhteiskuntaryhmien kesken, hallinnon demokratiaan perustuvan oikeutuksen ja tehokkuuden vahvistamista, tehokkaiden mekanismien luomista eri ryhmien etujen sovittamiseksi yhteen rauhanomaisesti, naisten aktivoimista, eri yhteiskuntaryhmiä erottavien kuilujen kuromista umpeen sekä aktiivista ja järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa. Tässä yhteydessä kiinnitetään erityisesti huomiota sellaisten varhaisvaroitusjärjestelmien ja rauhanrakennusmekanismien kehittämiseen, joilla voidaan tukea selkkausten ehkäisyä. 3. Muita kyseeseen tulevia toimia ovat muuan muassa seuraavien toimien tukeminen: välitys-, neuvottelu- ja sovittelutoimet, yhteisten ja niukkojen luonnonvarojen tehokas alueellinen hallinta, entisten taistelijoiden demobilisointi ja uudelleen sopeuttaminen yhteiskuntaan, lapsisotilasongelman ratkaiseminen sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan torjunta. Tarkoituksenmukaisia toimia toteutetaan vastuullisten rajojen asettamiseksi sotilasmenoille ja asekaupalle muun muassa tukemalla sovittujen normien ja toimintasääntöjen edistämistä ja noudattamista sekä selkkauksia ruokkivien toimien torjumiseksi. 3a. Erityistä huomiota kiinnitetään jalkaväkimiinojen ja sodan räjähtämättömien jäänteiden torjuntaan sekä pienaseiden, kevyiden aseiden ja niissä käytettävien ampumatarvikkeiden laittoman valmistuksen, siirron, liikkumisen ja kertymisen estämiseen, mukaan luettuina riittämättömästi suojatut ja huonosti hallitut varastot ja hallitsematon leviäminen. Osapuolet sopivat koordinoivansa ja noudattavansa asiaa koskevista kansainvälisistä yleissopimuksista ja muista välineistä johtuvia velvoitteitaan ja panevansa ne täysimääräisesti täytäntöön, ja ne tekevät yhteistyötä kansallisella, alueellisella ja maanosan tasolla. 3b. Lisäksi osapuolet sitoutuvat tekemään yhteistyötä palkkasoturitoiminnan estämiseksi kaikista asiaa koskevista kansainvälisistä yleissopimuksista ja muista välineistä johtuvien velvoitteidensa sekä lainsäädäntönsä ja sääntöjensä mukaisesti. 4. Jotta epävakaita tilanteita voidaan käsitellä strategisesti ja tehokkaasti, osapuolet jakavat tietoja ja edistävät ehkäiseviä toimia yhdistämällä diplomaattisia, turvallisuuteen liittyviä ja kehitysyhteistyön välineitä johdonmukaisella tavalla. Ne sopivat parhaasta tavasta lujittaa valtioiden valmiuksia huolehtia keskeisistä tehtävistään ja luoda poliittista uudistustahtoa kunnioittaen samalla omistajuuden periaatetta. Poliittinen vuoropuhelu on erityisen tärkeää epävakaissa tilanteissa, ja sitä kehitetään ja lujitetaan entisestään. 5. Väkivaltaisissa selkkauksissa osapuolet toteuttavat kaikki tarkoituksenmukaiset toimet väkivallan voimistumisen ehkäisemiseksi, sen alueellisen leviämisen rajoittamiseksi ja riitojen rauhanomaisen ratkaisun helpottamiseksi. Erityistä huomiota kiinnitetään sen varmistamiseen, että yhteistyöhön tarkoitettuja rahoitusvaroja käytetään kumppanuuden periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti ja että varoja ei käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin. 6. Selkkauksen jälkeisissä tilanteissa osapuolet toteuttavat kaikki tarkoituksenmukaiset toimet tilanteen vakauttamiseksi siirtymävaiheen ajaksi helpottaakseen paluuta väkivallattomaan, vakaaseen ja demokraattiseen tilanteeseen. Osapuolet huolehtivat tarpeellisten yhteyksien luomisesta hätätoimien, ennalleensaattamisen ja kehitysyhteistyön välille. 7. Edistääkseen rauhan ja kansainvälisen oikeuden lujittamista osapuolet vakuuttavat pyrkivänsä edelleen
Osapuolet pyrkivät toteuttamaan toimet perussäännön ja siihen liittyvien asiakirjojen ratifioimiseksi ja täytäntöön panemiseksi.” |
|
9. |
Korvataan 12 artikla seuraavasti: ”12 artikla Yhteisön politiikkojen johdonmukaisuus ja niiden vaikutus tämän sopimuksen täytäntöönpanoon Osapuolet ovat sitoutuneita huolehtimaan kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta kohdennetulla, strategisella ja kumppanuuskeskeisellä tavalla, johon kuuluu myös vuoropuhelun lisääminen kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuuteen liittyvistä aiheista. Euroopan unioni myöntää, että unionin muut politiikat kuin kehitysyhteistyöpolitiikka voivat tukea tämän sopimuksen mukaisia AKT-valtioiden kehitystavoitteita. Tämän vuoksi unioni parantaa kyseisten politiikkojen johdonmukaisuutta tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos yhteisö aikoo toimivaltaansa käyttäessään toteuttaa toimenpiteen, jolla voi olla vaikutusta AKT-valtioiden tämän sopimuksen tavoitteisiin liittyviin etuihin, se tiedottaa AKT-ryhmälle aikeistaan riittävän ajoissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 96 artiklan soveltamista. Tätä tarkoitusta varten komissio antaa AKT-ryhmän sihteeristölle säännöllisesti tietoa suunnitelluista ehdotuksista ja antaa samalla tiedoksi tällaisia toimenpiteitä koskevan ehdotuksensa. AKT-valtiot voivat tarvittaessa esittää tiedonsaantipyynnön myös omasta aloitteestaan. Neuvottelut käydään AKT-valtioiden pyynnöstä viipymättä, jotta niiden huoli kyseisten toimenpiteiden vaikutuksista voidaan ottaa huomioon ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Tällaisten neuvottelujen jälkeen AKT-valtiot ja AKT-ryhmä voivat lisäksi toimittaa huolenaiheensa mahdollisimman pian kirjallisina yhteisölle ja tehdä ehdotuksia muutoksiksi, joilla huolenaiheisiin olisi vastattava. Jos yhteisö ei suostu AKT-valtioiden ehdotuksiin, se antaa niille mahdollisimman pian asiasta tiedon ja perustelee kantansa. Lisäksi AKT-ryhmälle annetaan riittävät tiedot tällaisten päätösten voimaantulosta, mahdollisuuksien mukaan edeltäkäsin.”. |
|
10. |
Korvataan 14 artikla seuraavasti: ”14 artikla Yhteiset toimielimet 1. Tämän sopimuksen toimielimiä ovat ministerineuvosto, suurlähettiläskomitea ja yhteinen edustajakokous. 2. Yhteiset toimielimet ja talouskumppanuussopimuksilla perustetut toimielimet pyrkivät varmistamaan koordinoinnin, johdonmukaisuuden ja täydentävyyden sekä tehokkaan ja molemminpuolisen tiedonkulun, sanotun kuitenkaan rajoittamatta voimassa olevien tai tulevien talouskumppanuussopimusten asiaa koskevien määräysten soveltamista”. |
|
11. |
Lisätään 14 a artikla seuraavasti: ”14 a artikla Valtion- tai hallitusten päämiesten kokoukset Osapuolet kokoontuvat valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla yhteisestä sopimuksesta tarkoituksenmukaisessa kokoonpanossa.”. |
|
12. |
Muutetaan 15 artikla seuraavasti:
|
|
13. |
Muutetaan 17 artikla seuraavasti:
|
|
14. |
Korvataan 19 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Yhdistyneiden Kansakuntien konferenssien päätöslauselmat sekä kansainvälisellä tasolla sovitut tavoitteet ja toimintaohjelmat samoin kuin niiden jatkotoimet muodostavat kehitystä koskevien periaatteiden perustan yhteistyössä. Yhteistyössä otetaan huomioon myös kehitysyhteistyön kansainväliset tavoitteet erityisen huomion ollessa kehityksen laatua ja määrää osoittavien indikaattoreiden käyttöönotossa. Osapuolet pyrkivät yhdessä nopeuttamaan vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista.”. |
|
15. |
Muutetaan 20 artikla seuraavasti:
|
|
16. |
Muutetaan 21 artikla seuraavasti:
|
|
17. |
Korvataan 22 artiklan 1 kohdan b alakohdan johdantokappale seuraavasti:
|
|
18. |
Korvataan 23 artikla seuraavasti: ”23 artikla Talouden eri sektorien kehittäminen Yhteistyöllä tuetaan kestävän kehityksen politiikkaa, institutionaalisia uudistuksia ja tarpeellisia investointeja, joilla varmistetaan oikeudenmukaisuus tuotantotoimintaan pääsyssä ja tuotantoresurssien saannissa. Erityisesti tuetaan
|
|
19. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”23 a artikla Kalatalous Koska kalataloudella ja vesiviljelyllä on keskeinen sija AKT-maissa niiden työllistävän, tuloja synnyttävän, elintarviketurvaa parantavan ja elinkeinoja maaseutu- ja rannikkoyhteisöille tarjoavan vaikutuksen ja sitä kautta köyhyyden vähentymisen vuoksi, yhteistyöllä pyritään kehittämään AKT-maiden vesiviljely- ja kalatalousaloja entisestään niihin liittyvän sosiaalisen ja taloudellisen hyödyn lisäämiseksi kestävällä tavalla. Yhteistyöohjelmilla ja -toimilla tuetaan muun muassa kestävän vesiviljelyn ja kalatalouden kehitysstrategioiden ja hallintosuunnitelmien kehittämistä ja täytäntöönpanoa AKT-maissa ja -alueilla; vesiviljelyn ja kalatalouden ottamista huomioon kaikissa kansallisissa ja alueellisissa kehitysstrategioissa; infrastruktuurin ja teknisen taitotiedon kehittämistä, jota tarvitaan, jotta AKT-maat saisivat suurimman kestävän hyödyn kalataloudestaan ja vesiviljelystään; AKT-maiden valmiuksien kehittämistä, jotta ne saisivat ratkaistua ulkopuoliset haasteet, jotka estävät niitä hyödyntämästä kalatalouden voimavarojaan täysimääräisesti; yhteisyritysten edistämistä ja kehittämistä AKT-maiden kalatalous- ja vesiviljelyalojen investointeja varten. Yhteisön ja AKT-valtioiden välillä mahdollisesti neuvoteltavissa kalastusalan sopimuksissa on otettava alan kehitysstrategiat asianmukaisesti huomioon. Yhteisestä sopimuksesta voidaan järjestää korkean tason neuvotteluja muun muassa ministeritasolla kestävään vesiviljelyyn ja kalatalouteen liittyvän AKT–EU-yhteistyön kehittämiseksi, parantamiseksi ja/tai lisäämiseksi.”. |
|
20. |
Korvataan 25 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta seuraavasti:
|
|
21. |
Muutetaan 27 artikla seuraavasti:
|
|
22. |
Korvataan 28, 29 ja 30 artikla seuraavasti: ”28 artikla Yleinen lähestymistapa 1. AKT–EU-yhteistyöllä tuetaan tehokkaasti niiden tavoitteiden ja painopisteiden toteutumista, jotka ATK-valtiot ovat asettaneet itselleen osana alueellista yhteistyötä ja yhdentymistä. 2. Edellä 1 ja 20 artiklassa vahvistettujen yleisten tavoitteiden mukaisesti AKT–EU-yhteistyöllä pyritään
3. Yhteistyöllä tuetaan 58 artiklassa vahvistetuin edellytyksin myös alueiden välistä ja AKT-maiden välistä yhteistyötä, johon voivat myös osallistua
29 artikla AKT–EU-yhteistyö alueellisen yhteistyön ja yhdentymisen tukena 1. Vakautta, rauhaa ja selkkausten ehkäisemistä koskevalla yhteistyöllä tuetaan
2. Alueellista taloudellista yhdentymistä koskevalla yhteistyöllä tuetaan
3. Alueellisia kestävän kehityksen politiikkoja koskevalla yhteistyöllä tuetaan AKT-alueiden painopistealoja ja erityisesti seuraavia aloja:
30 artikla Valmiuksien kehittäminen alueellisen AKT-yhteistyön ja yhdentymisen tukena Jotta alueellisista politiikoista saataisiin tuloksellisempia ja tehokkaampia, yhteistyöllä kehitetään ja lujitetaan seuraavien toimijoiden valmiuksia:
|
|
23. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”31 a artikla HIV/aids 1. Yhteistyöllä tuetaan AKT-valtioiden pyrkimyksiä kehittää ja lujittaa kaikilla aloilla politiikkoja ja ohjelmia, joilla pyritään hillitsemään HIV/aids-pandemiaa ja ehkäisemään sen haittavaikutuksia kehitykselle. Sillä tuetaan AKT-valtioita niiden tehostaessa pyrkimyksiään tuoda HIV:n/aidsin ehkäisytoimet, hoito ja tukitoimet kaikkien ulottuville ja pitää niitä yllä, ja sillä pyritään erityisesti:
|
|
24. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”32 a artikla Ilmastonmuutos Osapuolet tunnustavat, että ilmastonmuutos on vakava maailmanlaajuinen ympäristöhaaste ja se uhkaa vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista vaatien soveltuvaa, ennakoitavaa ja ripeää rahallista tukea. Näistä syistä ja 32 artiklan ja erityisesti sen 2 kohdan a alakohdan määräysten mukaisesti yhteistyössä
|
|
25. |
Korvataan 33 artiklan 3 kohdan c alakohta seuraavasti:
|
|
26. |
Korvataan 34 artiklan 2-4 kohta seuraavasti: ”2. Taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa AKT-valtioiden täysipainoinen osallistuminen kansainväliseen kauppaan. Tässä yhteydessä otetaan erityisesti huomioon AKT-valtioiden tarve osallistua aktiivisesti monenvälisiin kauppaneuvotteluihin. AKT-valtioiden nykyinen kehitystaso huomioon ottaen taloudellisessa ja kaupallisessa yhteistyössä pyritään siihen, että AKT-valtiot pystyvät hallitsemaan maailmanlaajuistumisen asettamia haasteita ja mukautumaan asteittain kansainvälisen kaupan uusiin ehtoihin; näin helpotetaan niiden siirtymistä vapaaseen maailmantalouteen. Tässä yhteydessä olisi erityisesti kiinnitettävä huomiota monien AKT-maiden haavoittuvuuteen, joka johtuu niiden riippuvaisuudesta perushyödykkeistä tai muutamista keskeisistä tuotteista, mukaan luettuina maatalousteollisuuden lisäarvotuotteet, sekä etuuksien heikkenemiseen. 3. Tätä varten taloudellisessa ja kaupallisessa yhteistyössä pyritään I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden avulla parantamaan AKT-valtioiden tuotanto-, toimitus- ja kaupankäyntivalmiuksia sekä niiden edellytyksiä houkutella investointeja. Lisäksi yhteistyöllä pyritään luomaan uutta kaupankäyntidynamiikkaa osapuolten välille, vahvistamaan AKT-valtioiden kauppa- ja investointipolitiikkaa, vähentämään niiden riippuvuutta perushyödykkeistä, edistämään talouksien monipuolistumista sekä parantamaan AKT-valtioiden valmiuksia käsitellä kaikkia kaupan alan kysymyksiä. 4. Taloudellisessa ja kaupallisessa yhteistyössä noudatetaan täysin Maailman kauppajärjestön (WTO) määräyksiä erityis- ja erilliskohtelu mukaan luettuina, osapuolten molemminpuoliset edut ja niiden kehitystaso huomioon ottaen. Siinä käsitellään myös etuuksien heikkenemisen vaikutuksia noudattaen täysimääräisesti monenvälisiä sitoumuksia.”. |
|
27. |
Korvataan 35 artiklan 1 ja 2 kohta seuraavasti: ”1. Taloudellinen ja kaupallinen yhteistyö perustuu todelliseen, vahvistettuun ja strategiseen kumppanuuteen. Se perustuu myös kattavaan lähestymistapaan, joka rakentuu aiempien AKT–EY-sopimusten vahvuuksille ja saavutuksille. 2. Taloudellinen ja kaupallinen yhteistyö rakentuu alueellista yhdentymistä koskeville AKT-valtioiden aloitteille. Yhteistyön I osastossa määritellyn alueellisen yhteistyön ja yhdentymisen tukemiseksi sekä taloudellisen ja kaupan alan yhteistyön on oltava toisiaan vahvistavaa. Taloudellisessa ja kaupallisessa yhteistyössä käsitellään AKT-valtioiden kilpailukyvyn parantamiseksi erityisesti tarjontaan ja kysyntään liittyviä kysymyksiä, etenkin infrastruktuurin yhteensopivuutta, talouden monipuolistamista ja kaupan kehittämistoimia. Siinä painotetaan asianmukaisesti AKT-valtioiden ja -alueiden kehitysstrategioihin sisältyviä vastaavia toimenpiteitä, joita yhteisö tukee erityisesti tarjoamalla kauppaa tukevaa apua.”. |
|
28. |
Korvataan 36 ja 37 artikla seuraavasti: ”36 artikla Yksityiskohtaiset säännöt 1. Edellä esitetyt tavoitteet ja periaatteet huomioon ottaen osapuolet sopivat toteuttavansa kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen uusien, WTO:n sääntöjen mukaisten talouskumppanuussopimusten tekemisen niiden välisen kaupan esteiden poistamiseksi asteittain ja yhteistyön vahvistamiseksi kaikilla kauppaan liittyvillä aloilla. 2. Talouskumppanuussopimuksilla pyritään kehityksen välineinä edistämään AKT-valtioiden sujuvaa ja asteittain etenevää yhdentymistä maailmantalouteen erityisesti hyödyntämällä täysimääräisesti alueellisen yhdentymisen ja etelän maiden keskinäisen kaupan tarjoamia mahdollisuuksia. 3. Osapuolet sopivat, että uudet kaupankäyntijärjestelyt otetaan käyttöön asteittain. 37 artikla Menettelyt 1. Talouskumppanuussopimusten neuvottelujen aikana AKT-maiden julkisen ja yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä kehitetään I osaston ja 35 artiklan määräysten mukaisesti muun muassa toimenpiteillä kilpailukyvyn parantamiseksi, alueellisten organisaatioiden lujittamiseksi ja kaupan alueellista yhdentymistä koskevien aloitteiden tukemiseksi; silloin kun tarkoituksenmukaista, apua voidaan antaa talousarvion sopeuttamiseen ja julkisen talouden uudistamiseen, infrastruktuurin nykyaikaistamiseen ja kehittämiseen sekä investointien edistämiseen. 2. Osapuolet tarkastelevat säännöllisesti neuvottelujen etenemistä 38 artiklan mukaisesti. 3. Talouskumppanuussopimuksia koskevia neuvotteluja jatketaan niiden AKT-valtioiden kanssa, jotka katsovat olevansa siihen valmiita, niiden tarkoituksenmukaisena pitämällä tasolla ja AKT-valtioiden ryhmän sopimien menettelyjen mukaisesti sekä AKT-valtioiden alueellisia yhdentymisprosesseja tukien. 4. Talouskumppanuussopimuksia koskevissa neuvotteluissa pyritään erityisesti vahvistamaan aikataulu osapuolten välisen kaupan esteiden asteittaiselle poistamiselle WTO:n asianomaisten sääntöjen mukaisesti. Yhteisön puolelta kaupan vapauttaminen perustuu yhteisön säännöstöön, ja sen tavoitteena on AKT-valtioiden markkinoille pääsyn parantaminen nykyisestään muun muassa alkuperäsääntöjä tarkistamalla. Neuvotteluissa otetaan huomioon kehitystaso ja kaupan alan toimenpiteiden sosioekonomiset vaikutukset AKT-valtioille sekä niiden edellytykset mukauttaa taloutensa vapauttamisprosessiin. Tästä syystä neuvottelut ovat mahdollisimman joustavia vahvistettaessa riittävän siirtymäkauden kesto ja lopullinen tuotekate, ja niissä otetaan huomioon herkät alat sekä epäsymmetria tariffien poistamista koskevissa aikatauluissa niin, että kulloinkin voimassa olevia WTO:n sääntöjä noudatetaan. 5. Osapuolet tekevät tiivistä yhteistyötä WTO:ssa selittääkseen ja puolustaakseen sovittuja järjestelyjä erityisesti käytettävissä olevan joustovaran osalta. 6. Osapuolet keskustelevat tarkemmin niiden vientiin sovellettavien alkuperäsääntöjen yksinkertaistamisesta ja tarkistamisesta, myös kumulaatiomääräyksistä. 7. Kun AKT-valtiot ovat tehneet talouskumppanuussopimuksen, tällaisen sopimuksen ulkopuolelle jääneet AKT-valtiot voivat milloin tahansa esittää pyynnön siihen liittymiseksi. 8. Osapuolet kiinnittävät AKT-maiden alueellista yhteistyötä ja yhdentymistä tukevassa AKT–EU-yhteistyössä, josta määrätään I osastossa ja jota toteutetaan 35 artiklan mukaisesti, erityistä huomiota talouskumppanuussopimusten täytäntöönpanosta aiheutuviin tarpeisiin. Tämän sopimuksen liitteessä IV olevassa 1 artiklassa määriteltyjä periaatteita sovelletaan. Osapuolet sopivat olemassa olevien tai uusien alueellisten rahoitusmekanismien käytöstä, joiden kautta yhteistyön monivuotisen rahoituskehyksen varat ja muut lisätulot voitaisiin kanavoida.”. |
|
29. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”37 a artikla Muut kauppajärjestelyt 1. Kun nykyiset kauppapoliittiset suuntaukset tähtäävät yhä laajempaan kaupan vapauttamiseen, EU ja AKT-valtiot voivat osallistua sellaisten sopimusten neuvotteluihin ja täytäntöönpanoon, jotka johtavat laajempaan monen- ja kahdenväliseen kaupan vapauttamiseen. Tällainen vapauttaminen saattaa johtaa AKT-valtioille myönnettyjen etuuksien heikkenemiseen ja vaikuttaa niiden kilpailuasemaan EU:n markkinoilla sekä niiden kehityspyrkimyksiin, joita EU tahtoo tukea. 2. EU pyrkii taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön tavoitteiden mukaisesti jatkamaan toimenpiteitä kaupan vapauttamisen mahdollisten kielteisten vaikutusten torjumiseksi tavoitteena säilyttää monenvälisen kauppajärjestelmän sisällä mahdollisimman pitkään AKT-valtioiden merkittävästi edullisempi markkinoille pääsy sekä varmistamaan, että etuuksien väistämätön väheneminen tapahtuu mahdollisimman pitkän ajanjakson kuluessa.”. |
|
30. |
Korvataan 38 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Kaupan alan ministerikomiteassa käsitellään kaikkia kauppaan liittyviä kysymyksiä, jotka koskevat kaikkia AKT-valtioita, ja varsinkin seurataan säännöllisesti talouskumppanuussopimusten neuvotteluja ja täytäntöönpanoa. Se kiinnittää erityistä huomiota käytäviin monenvälisiin kauppaneuvotteluihin ja tarkastelee pidemmälle menevien vapauttamista koskevien aloitteiden vaikutuksia AKT:n ja EY:n väliseen kauppaan sekä AKT-valtioiden talouskehitystä. Se raportoi ja tekee tarvittavia, myös tukitoimenpiteitä koskevia, suosituksia ministerineuvostolle AKT–EY-kauppajärjestelyjen hyödyn tehostamiseksi.”. |
|
34. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”38 a artikla Neuvottelut 1. Jos uusilla toimenpiteillä tai yhteisön hyväksymissä ohjelmissa säädetyillä toimenpiteillä, joilla lähennetään lainsäädäntöä kaupan helpottamiseksi, on todennäköisiä vaikutuksia yhden tai useamman AKT-valtion etuihin, yhteisö ilmoittaa niistä AKT-ryhmän sihteeristölle ja kyseisille AKT-valtioille ennen niiden hyväksymistä. 2. Jotta yhteisö voi ottaa huomioon AKT-ryhmän edut, neuvotteluja käydään viimeksi mainitun sitä pyytäessä tämän sopimuksen 12 artiklan määräysten mukaisesti tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi. 3. Jos kaupan helpottamiseksi annetut, voimassa olevat yhteisön säännöt tai määräykset vaikuttavat yhden tai useamman AKT-valtion etuihin tai jos tällaisten sääntöjen tai määräysten tulkinta, soveltaminen tai hallinnointi vaikuttaa kyseisiin etuihin, neuvotteluja käydään 12 artiklan määräysten mukaisesti kyseisten AKT-valtioiden sitä pyytäessä tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi. 4. Osapuolet voivat tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi tuoda yhteisessä kaupan alan ministerikomiteassa esiin myös muita kauppaan liittyviä ongelmia, joita voi syntyä jäsenvaltioiden toteuttamista tai suunnittelemista toimenpiteistä. 5. Osapuolet ilmoittavat tällaisista toimenpiteistä toisilleen neuvottelujen tuloksellisuuden varmistamiseksi. 6. Osapuolet sopivat, että neuvottelujen käymisen talouskumppanuussopimuksen toimielimissä ja tiedon välittämisen niiden kautta tällaisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvista asioista katsotaan täyttävän tämän artiklan ja tämän sopimuksen 12 artiklan määräykset, jos kaikki ne AKT-valtiot, joihin vaikutukset todennäköisesti kohdistuvat, ovat sen talouskumppanuussopimuksen allekirjoittajamaita, jonka puitteissa neuvotteluja käytiin tai tietoa välitettiin.”. |
|
32. |
Korvataan 41 artiklan 5 kohta seuraavasti: ”5. Yhteisö tukee 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta AKT-valtioiden pyrkimyksiä vahvistaa niiden edellytyksiä tarjota palveluja. Erityistä huomiota kiinnitetään työvoimaan, liiketoimintaan, jakeluun, rahoitukseen, matkailuun, kulttuuriin ja rakentamiseen liittyviin palveluihin sekä niihin liittyviin teknisiin palveluihin AKT-valtioiden kilpailukyvyn parantamiseksi ja sitä kautta AKT-valtioiden tavara- ja palvelukaupan arvon ja määrän lisäämiseksi.”. |
|
33. |
Korvataan 42 artiklan 4 kohta seuraavasti: ”4. Yhteisö tukee 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta AKT-valtioiden pyrkimyksiä kehittää ja edistää tehokkaita ja kustannustehokkaita merikuljetuspalveluja AKT-valtioissa niiden toimijoiden osuuden kasvattamiseksi kansainvälisissä laivauspalveluissa.”. |
|
34. |
Korvataan 43 artiklan 5 kohta seuraavasti: ”5. Lisäksi osapuolet sopivat vauhdittavansa keskinäistä yhteistyötään tieto- ja viestintätekniikoiden sekä tietoyhteiskunnan aloilla. Yhteistyössä keskitytään 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta erityisesti viestintäjärjestelmien nykyistä parempaan täydentävyyteen ja yhdenmukaisuuteen kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla sekä niiden mukauttamiseen uuden tekniikan vaatimuksiin.”. |
|
35. |
Korvataan 44 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Yhteisö tukee 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta AKT-valtioiden pyrkimyksiä vahvistaa niiden valmiuksia toimia kaikilla kauppaan liittyvillä aloilla, mihin tarvittaessa sisältyy niiden institutionaalisten puitteiden kehittäminen ja tukeminen.”. |
|
36. |
Korvataan 45 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Osapuolet sopivat myös vahvistavansa alan yhteistyötään tehokkaiden kilpailupolitiikkojen laatimiseksi ja tukemiseksi tarkoituksenmukaisten kansallisten kilpailuelinten toimesta, joka asteittain varmistavat sen, että niin yksityiset kuin valtion yritykset soveltavat kilpailusääntöjä tehokkaasti. Tämän alan yhteistyöhön kuuluu 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta erityisesti avustaminen tarkoituksenmukaisen lainsäädäntökehyksen laatimisessa ja sen hallinnollisessa toimeenpanossa, ottaen huomioon erityisesti vähiten kehittyneiden maiden erityistilanne.” |
|
37. |
Korvataan 46 artiklan 6 kohta seuraavasti: ”6. Lisäksi osapuolet sopivat vahvistavansa alan yhteistyötään. Pyynnöstä yhteistyö voidaan yhteisesti sovituin ehdoin sekä 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta ulottaa muun muassa seuraaville aloille: teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa ja noudattamista koskevien lakien ja asetusten valmistelu, kyseisten oikeuksien oikeudenhaltijan toimesta tapahtuvan väärinkäytön ja kilpailijoiden toimesta tapahtuvan näiden oikeuksien rikkomisten estäminen, kansallisten ja alueellisten virastojen ja muiden elinten perustaminen ja vahvistaminen, myös tuki toimeenpanoon ja suojeluun osallistuville alueellisille teollis- ja tekijänoikeusjärjestöille henkilöstön koulutus mukaan luettuna.”. |
|
38. |
Korvataan 47 artiklan 2 kohdan johdantokappale seuraavasti: ”2. Yhteistyöllä standardoinnin ja sertifioinnin aloilla pyritään 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta edistämään osapuolten välillä yhteensopivia järjestelmiä, erityisesti:”. |
|
39. |
Korvataan 48 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Osapuolet sopivat 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta lujittavansa yhteistyötään AKT-valtioiden julkisen ja yksityisen sektorin toimintaedellytysten vahvistamiseksi tällä alalla.” |
|
40 |
Muutetaan 49 artikla seuraavasti:
|
|
41. |
Korvataan 50 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Osapuolet sopivat, että työelämää koskevia säännöksiä ei olisi käytettävä protektionistisiin tarkoituksiin.”. |
|
42. |
Korvataan 51 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Yhteistyöllä pyritään 35 artiklan mukaisesti ja I osastossa määriteltyjen kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden kautta erityisesti parantamaan alan institutionaalisia ja teknisiä toimintaedellytyksiä, perustamaan keskinäiseen tiedotukseen tarkoitettuja, vaarallisia tuotteita koskevia nopeita varoitusjärjestelmiä, vaihtamaan tietoja ja kokemuksia tuotteita ja tuoteturvallisuutta koskevan, markkinoille saattamisen jälkeisen valvonnan käyttöönotosta ja toiminnasta, parantamaan kuluttajille annettavia tietoja hinnoista sekä tarjolla olevien tuotteiden ja palvelujen ominaisuuksista, kannustamaan riippumattomien kuluttajajärjestöjen ja kuluttajien edustajien välisten yhteyksien luomista, parantamaan kuluttajapolitiikkojen ja -järjestelmien yhteensopivuutta, ilmoittamaan lainsäädännön toimeenpanosta ja edistämään yhteistyötä haitallisten tai sopimattomien liiketapojen tutkimisessa sekä panemaan täytäntöön vientikieltoja osapuolten välisessä sellaisten tavaroiden ja palvelujen kaupassa, joiden markkinoille saattaminen on kielletty niiden tuotantomaassa.”. |
|
43. |
Korvataan 56 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Kehitysrahoitusyhteistyötä toteutetaan AKT-valtioiden vahvistamien kehitystä koskevien tavoitteiden, strategioiden ja painopisteiden perusteella ja niiden mukaisesti kansallisella, alueellisella ja AKT-maiden välisellä tasolla. Niiden maantieteelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erityispiirteet samoin kuin niiden erityiset voimavarat otetaan huomioon. Kansainvälisesti sovitun, avun tuloksellisuutta koskevan toimintasuunnitelman mukaisesti yhteistyö perustuu omistajuuteen, johdonmukaisuuteen, avunantajien koordinointiin ja yhdenmukaistamiseen, kehitystuloskeskeiseen hallinnointiin ja molemminpuoliseen vastuuvelvollisuuteen. Erityisesti yhteistyöllä
|
|
44. |
Muutetaan 58 artikla seuraavasti:
|
|
45. |
Korvataan 60 artikla seuraavasti:
|
|
46. |
Korvataan 61 artikla seuraavasti:
|
|
47. |
Korvataan 66 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. AKT-valtioiden velkataakan keventämiseksi ja maksutaseongelmien helpottamiseksi osapuolet sopivat, että yhteistyön monivuotisen rahoituskehyksen varoja käytetään kansainvälisesti hyväksyttyihin velkahelpotusaloitteisiin AKT-valtioiden eduksi. Yhteisö sitoutuu lisäksi selvittämään, miten muita yhteisön varoja voidaan pitkällä aikavälillä käyttää kansainvälisesti hyväksyttyjen velkahelpotusaloitteiden tukemiseen.”. |
|
48. |
Korvataan 67 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Tämän sopimuksen mukaisella yhteistyön monivuotisella rahoituskehyksellä tuetaan AKT-valtioiden toteuttamia makrotaloudellisia ja alakohtaisia uudistuksia. Osapuolet varmistavat tällöin, että sopeutus on taloudellisesti elinvoimaista sekä yhteiskunnallisesti ja poliittisesti hyväksyttävissä olevaa. Tukea myönnetään makrotaloudellisella tai alakohtaisella tasolla täytäntöön pantuihin tai suunniteltuihin uudistuksiin yhteisön ja asianomaisen AKT-valtion yhteisen arvioinnin mukaisesti sekä uudistustoimien yleisen arvioinnin perusteella. Yhteinen arviointi mukautetaan mahdollisuuksien mukaan maakohtaisiin järjestelyihin, ja tukea valvotaan saavutettujen tulosten perusteella. Tukiohjelmien tärkeä ominaisuus on varojen nopea käyttö.”. |
|
49. |
Korvataan 4 osan II osaston 3 luvun otsikko seuraavasti: |
|
50. |
Korvataan 68 artikla seuraavasti: ”68 artikla 1. Osapuolet tunnustavat, että ulkoisista häiriöistä johtuva makrotalouden epävakaus saattaa vaikuttaa haitallisesti AKT-valtioiden kehitykseen ja vaarantaa niiden kehitysvaatimusten täyttymisen. Siksi tämän sopimuksen mukaiseen yhteistyön monivuotiseen rahoituskehykseen luodaan lisärahoitusjärjestelmä, jolla lievitetään ulkoisista häiriöistä johtuvia lyhyen aikavälin kielteisiä vaikutuksia, vaikutus vientituloihin mukaan luettuna. 2. Tuen tarkoituksena on turvata sosioekonomiset uudistukset ja politiikat, joihin tulojen väheneminen saattaa vaikuttaa kielteisesti, sekä lievittää häiriöiden kielteisiä lyhyen aikavälin vaikutuksia. 3. AKT-valtioiden talouksien erittäin voimakas riippuvuus viennistä ja erityisesti maatalouden ja kaivostoiminnan tuotteiden viennistä otetaan huomioon varoja jaettaessa. Tässä suhteessa AKT-valtiot, jotka ovat vähiten kehittyneitä tai sisämaa- tai saarivaltioita tai jotka ovat konfliktin tai luonnononnettomuuden jälkitilanteessa, saavat muita edullisemman kohtelun. 4. Lisävarat myönnetään tukimekanismia koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. Nämä esitetään rahoitusehtoja koskevassa liitteessä II. 5. Yhteisö tukee myös markkinaehtoisia vakuutusjärjestelmiä, jotka on tarkoitettu AKT-valtioille, jotka haluavat suojautua ulkoisten häiriöiden lyhytaikaisilta vaikutuksilta.”. |
|
51. |
Korvataan 4 osan II osaston 6 luvun otsikko seuraavasti: |
|
52. |
Korvataan 72 artikla seuraavasti: ”72 artikla Yleisperiaate 1. Humanitaarista apua, hätäapua ja hätätilanteen jälkeistä apua annetaan kriisitilanteissa. Humanitaarisella ja hätäavulla pyritään pelastamaan ja suojelemaan ihmishenkiä sekä ehkäisemään ja lievittämään inhimillisiä kärsimyksiä tarpeen vaatiessa. Hätätilanteen jälkeisen avun tavoitteena on rahoittaa kunnostustoimia ja niveltää lyhytkestoinen hätäapu pidemmän aikavälin kehitysohjelmiin. 2. Kriisitilanteilla, joihin luetaan myös pitkäkestoinen rakenteellinen epävakaus ja hauraus, tarkoitetaan tilanteita, joissa laki ja järjestys tai väestön turvallisuus ovat uhattuina ja jotka uhkaavat kärjistyä aseelliseksi selkkaukseksi tai horjuttaa maan vakautta. Kriisitilanteen voi synnyttää myös luonnononnettomuus, ihmisen aiheuttama kriisi, kuten sota tai muu selkkaus, tai vaikutuksiltaan vastaavat erityisolosuhteet, jotka liittyvät esimerkiksi ilmastonmuutokseen, ympäristön pilaantumiseen, energian ja luonnonvarojen saantiin tai äärimmäiseen köyhyyteen. 3. Humanitaarista apua, hätäapua ja hätätilanteen jälkeistä apua annetaan hätäapu, kunnostus ja kehitystyö yhteen niveltäen niin kauan kuin uhreilla on näistä tilanteista johtuvia tarpeita. 4. Humanitaarista apua annetaan yksinomaan kriisitilanteen uhrien tarpeiden ja edun perusteella sekä noudattaen kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita, jotka ovat humaanisuus, tasapuolisuus, puolueettomuus ja riippumattomuus. Uhreja ei saa missään tapauksessa syrjiä rodun, etnisen alkuperän, uskonnon, sukupuolen, iän, kansallisuuden tai poliittisen suuntautumisen vuoksi. Vapaa pääsy uhrien luokse ja heidän suojelunsa sekä humanitaaristen järjestöjen henkilöstön ja välineistön turvallisuus on taattava. 5. Humanitaarinen apu, hätäapu ja hätätilanteen jälkeinen apu rahoitetaan yhteistyön monivuotisesta rahoituskehyksestä, jos apua ei voida rahoittaa unionin talousarviosta. Humanitaarisen avun, hätäavun ja hätätilanteen jälkeisen avun täytäntöönpanossa tavoitteena on täydentävyys ja koordinointi jäsenvaltioiden toimien kanssa, ja siinä noudatetaan avun tuloksellisuutta koskevia parhaita käytäntöjä.”. |
|
53. |
Lisätään artikla seuraavasti: ”72 a artikla Tavoite 1. Humanitaarisen ja hätäavun tarkoituksena on
2. Apua voidaan antaa myös AKT-valtioille ja -alueille, jotka ottavat vastaan pakolaisia tai paluumuuttajia, sellaisten akuuttien tarpeiden täyttämiseksi, joita hätäapu ei kata. 3. Hätätilanteen jälkeisten toimien tavoitteena on kriisin vuoksi tarvittava fyysinen ja yhteiskunnallinen kunnostaminen ja toimet voidaan toteuttaa niin, että lyhytkestoinen hätäapu ja kunnostus kytketään pidemmän aikavälin kehitysohjelmiin, jotka rahoitetaan maaohjelmista, alueohjelmista tai AKT-maiden välisestä ohjelmasta. Tällaisten toimien on oltava välttämättömiä hätävaiheesta kehitysvaiheeseen siirtymisen kannalta, edistettävä kriisistä kärsineiden väestönosien sosioekonomista integroitumista, poistettava mahdollisuuksien rajoissa kriisin syyt sekä vahvistettava instituutioita ja paikallisten ja kansallisten toimijoiden omaa roolia kestävän kehityspolitiikan laatimisessa kyseiselle AKT-valtiolle. 4. Edellä 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetut suuronnettomuuksien ennaltaehkäisyn ja niihin varautumisen lyhyen aikavälin järjestelmät sovitetaan yhteen muiden käytössä olevien suuronnettomuuksien ennaltaehkäisyn ja niihin varautumisen järjestelmien kanssa. Kansallisten, alueellisten ja kaikki AKT-valtiot kattavien suuronnettomuuksien riskin vähentämis- ja hallintajärjestelmien kehittäminen ja vahvistaminen auttaa AKT-valtioita parantamaan kykyään selviytyä suuronnettomuuksien vaikutuksista. Kaikkea tähän liittyvää toimintaa voidaan jatkaa yhteistyössä sellaisten alueellisten ja kansainvälisten järjestöjen ja ohjelmien kanssa, joilla on näyttöä suuronnettomuuksien riskin vähentämisestä.”. |
|
54. |
Korvataan 73 artikla seuraavasti: ”73 artikla Täytäntöönpano 1. Avustusoperaatioita toteutetaan kriisitilanteesta kärsivän AKT-maan tai -alueen pyynnöstä, komission aloitteesta tai kansainvälisten järjestöjen taikka paikallisten tai kansainvälisten valtiosta riippumattomien järjestöjen kehotuksesta. 2. Yhteisö toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet, jotta toiminta olisi nopeaa, mikä on välttämätöntä niiden välittömien tarpeiden täyttämiseksi, joihin apua tarvitaan. Apua hallinnoidaan ja se pannaan täytäntöön siten, että toiminta on nopeaa, joustavaa ja tehokasta. 3. Koska tämän luvun nojalla annettava apu on luonteeltaan kehitysapua, sitä voidaan asianomaisen valtion tai alueen pyynnöstä käyttää poikkeuksellisesti yhdessä maaohjelman kanssa.”. |
|
55. |
Korvataan 76 artiklan 1 kohdan d alakohta seuraavasti:
|
|
56. |
Korvataan 95 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti: ”3. Viimeistään 12 kuukautta ennen ensimmäisen viisivuotiskauden päättymistä yhteisö ja jäsenvaltiot toisaalta ja AKT-valtiot toisaalta ilmoittavat toiselle osapuolelle, mitä määräyksiä ne haluavat tarkistaa sopimuksen mahdollista muuttamista varten. Tämän määräajan estämättä, jos toinen osapuoli pyytää sopimuksen määräysten tarkistamista, toisella osapuolella on kaksi kuukautta aikaa pyytää, että tämä tarkistus laajennetaan koskemaan myös muita alkuperäisen pyynnön kohteena oleviin määräyksiin liittyviä määräyksiä.”. |
|
57. |
Korvataan 100 artiklan toinen kohta seuraavasti: ”Tämä sopimus laaditaan bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, slovakin, sloveenin, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä kahtena kappaleena, jonka jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen, ja se talletetaan Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristön ja AKT-valtioiden sihteeristön arkistoihin, jotka molemmat toimittavat oikeaksi todistetun jäljennöksen siitä kunkin allekirjoittajavaltion hallitukselle.”. |
C. LIITTEET
|
1. |
Korvataan liite II, sellaisena kuin se on muutettuna 29 päivänä toukokuuta 2009 tehdyllä AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 1/2009 (1), seuraavasti:
|
|
2. |
Muutetaan liite III seuraavasti:
|
|
3. |
Muutetaan liite IV, sellaisena kuin se on muutettuna 15 päivänä joulukuuta 2008 tehdyllä AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 3/2008 (2), seuraavasti:
|
|
4. |
Poistetaan liite V pöytäkirjoineen. |
|
5. |
Korvataan liitteessä VII oleva 3 artiklan 4 kohta seuraavasti: ”4. Osapuolet tunnustavat AKT-valtioiden ryhmän roolin poliittisessa vuoropuhelussa, jonka säännöt ryhmä määrittelee itse ja ilmoittaa Euroopan yhteisölle ja sen jäsenvaltioille. AKT-sihteeristö ja Euroopan komissio vaihtavat kaikki tarvittavat tiedot poliittisesta vuoropuhelusta, jota käydään ennen tämän sopimuksen 96 ja 97 artiklaan perustuvia neuvotteluja, niiden kuluessa ja niiden jälkeen.”. |
D. PÖYTÄKIRJAT
Pöytäkirja 3 Etelä-Afrikasta, sellaisena kuin se on muutettuna 20 päivänä joulukuuta 2007 tehdyllä AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 4/2007 (6), muutetaan seuraavasti:
|
1. |
Korvataan 1 artiklan 2 kohdassa ilmaisu ”Pretoriassa 11 päivänä lokakuuta 1999 allekirjoitetun kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan kansainvälisen sopimuksen” ilmaisulla ”kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan kansainvälisen sopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 11 päivänä syyskuuta 2009 allekirjoitetulla sopimuksella.”. |
|
2. |
Muutetaan 4 artikla seuraavasti:
|
|
3. |
Korvataan 5 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Tämä pöytäkirja ei estä Etelä-Afrikkaa neuvottelemasta ja allekirjoittamasta yhtä tämän sopimuksen 3. osan II osastossa tarkoitetuista talouskumppanuussopimuksista, jos kyseisen talouskumppanuussopimuksen muut sopimuspuolet hyväksyvät asian.”. |
TÄMÄN VAKUUDEKSI alla mainitut täysivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Настоящото споразумение е открито за подписване в Ouagadougou на 22 юни 2010 г. и след това от 1 юли 2010 г. до 31 октомври 2010 г. в Генералния секретариат на Съвета на Европейския съюз в Брюксел.
El presente Acuerdo quedará abierto a la firma en Uagadugu el 22 de junio de 2010 y, a continuación, del 1 de julio de 2010 al 31 de octubre de 2010 en la Secretaría General del Consejo de la Unión Europea, en Bruselas.
Tato dohoda je otevřena k podpisu dne 22. června v Ouagadougou a poté od 1. července 2010 do 31. října 2010 v generálním sekretariátu Rady Evropské unie v Bruselu.
Denne aftale er åben for undertegnelse den 22. juni 2010 i Ouagadougou og derefter fra den 1. juli 2010 til den 31. oktober 2010 i Generalsekretariatet for Rådet for Den Europæiske Union i Bruxelles
Dieses Abkommen liegt am 22. Juni 2010 in Ouagadougou und danach vom 1. Juli bis 31. Oktober 2010 beim Generalsekretariat des Rates der Europäischen Union in Brüssel zur Unterzeichnung auf.
Käesolev leping on allakirjutamiseks avatud 22. juunil 2010 Ouagadougous ning seejärel 1. juulist 2010 kuni 31. oktoobrini 2010 Euroopa Liidu Nõukogu peasekretariaadis Brüsselis.
Η παρούσα συμφωνία κατατίθεται προς υπογραφή στο Ουαγκαντούγκου, στις 22 Ιουνίου 2010 και στη συνέχεια, από την 1η Ιουλίου 2010 έως τις 31 Οκτωβρίου 2010, στη Γενική Γραμματεία του Συμβουλίου της Ευρωπαϊκής Ένωσης, στις Βρυξέλλες.
This Agreement shall be open for signature in Ouagadougou on 22 June 2010 and thereafter from 1 July 2010 to 31 October 2010 at the General Secretariat of the Council of the European Union in Brussels.
Le présent accord est ouvert à la signature à Ouagadougou le 22 juin 2010 et ensuite du 1er juillet 2010 au 31 octobre 2010 au Secrétariat général du Conseil de l’Union européenne, à Bruxelles.
Il presente accordo è aperto alla firma a Ouagadougou il 22 giugno 2010 e successivamente a Bruxelles presso il Segretariato generale del Consiglio dell’Unione europea, dal 1o luglio 2010 al 31 ottobre 2010.
Šo nolīgumu dara pieejamu parakstīšanai 2010. gada 22. jūnijā Vagadugu (Ouagadougou) un pēc tam no 2010. gada 1. jūlija līdz 2010. gada 31. oktobrim Briselē, Eiropas Savienības Padomes Ģenerālsekretariātā.
Šis susitarimas pateiktas pasirašyti 2010 m. birželio 22 d. Uagadugu, o paskui, 2010 m. liepos 1 d.- 2010 m. spalio 31 d., Europos Sąjungos Tarybos generaliniame sekretoriate Briuselyje.
Ez a megállapodás 2010. június 22-én Ouagadougouban, majd 2010. július 1. és 2010. október 31. között Brüsszelben, az Európai Unió Tanácsának Főtitkárságán aláírásra nyitva áll.
Dan il-Ftehim huwa miftuħ għall-iffirmar f’Ouagadougou fit-22 ta’ Ġunju 2010 u wara dan mill-1 ta’ Lulju 2010 sal-31 ta’ Ottubru 2010, fis-Segretarjat Ġenerali tal-Kunsill tal-Unjoni Ewropea, fi Brussell.
Deze overeenkomst staat open voor ondertekening op 22 juni 2010 te Ouagadougou en vervolgens met ingang van 1 juli tot en met 31 oktober 2010 bij het secretariaat-generaal van de Raad van de Europese Unie in Brussel.
Niniejsza Umowa będzie otwarta do podpisu w Wagadugu w dniu 22 czerwca 2010 r., a następnie od 1 lipca 2010 r. do 31 października 2010 r. w Sekretariacie Generalnym Rady Unii Europejskiej w Brukseli.
O presente Acordo está aberto para assinatura em Uagadugu, em 22 de Junho de 2010 e, posteriormente, de 1 de Julho a 31 de Outubro de 2010, no Secretariado-Geral do Conselho da União Europeia, em Bruxelas.
Acest acord va fi deschis pentru semnare în Ouagadougou, la 22 iunie 2010, iar ulterior, începând cu 1 iulie 2010 până la 31 octombrie 2010, la Secretariatul General al Consiliului Uniunii Europene din Bruxelles.
Táto dohoda je otvorená na podpis 22. júna 2010 v Ouagadougou a potom od 1. júla 2010 do 31. októbra 2010 na Generálnom sekretariáte Rady Európskej únie v Bruseli.
Ta sporazum bo na voljo za podpis 22. junija 2010 v Ouagadougouju in nato od 1. julija 2010 do 31. oktobra 2010 v generalnem sekretariatu Sveta Evropske unije v Bruslju.
Tämä sopimus on avoinna allekirjoittamista varten Ouagadougoussa 22 päivänä kesäkuuta 2010 ja sen jälkeen 1 päivästä heinäkuuta 201031 päivään lokakuuta 2010 Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristössä Brysselissä.
Detta avtal är öppet för undertecknande i Ouagadougou den 22 juni 2010 och sedan från och med den 1 juli till och med den 31 oktober 2010 vid generalsekretariatet för Europeiska unionens råd i Bryssel.
(1) EUVL L 168, 30.6.2009, s. 48.
(2) EUVL L 352, 31.12.2008, s. 59.
(3) 21 artikla poistettiin AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 3/2008.
(4) 23 ja 25 artikla poistettiin AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 3/2008.
(5) 27, 28 ja 29 artikla poistettiin AKT–EY-ministerineuvoston päätöksellä N:o 3/2008.
(6) EUVL L 25, 30.1.2008, s. 11.
PÄÄTÖSASIAKIRJA
Seuraavien täysivaltaiset edustajat:
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS,
BULGARIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,
SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
VIRON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
IRLANNIN PRESIDENTTI,
HELLEENIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ESPANJAN KUNINGAS,
RANSKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ITALIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KYPROKSEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
LATVIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
LIETTUAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN KUNINKAALLINEN KORKEUTENSA LUXEMBURGIN SUURHERTTUA,
UNKARIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALTAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ALANKOMAIDEN KUNINGATAR,
ITÄVALLAN TASAVALLAN LIITTOPRESIDENTTI,
PUOLAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
PORTUGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ROMANIAN PRESIDENTTI,
SLOVENIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SLOVAKIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
RUOTSIN KUNINGASKUNNAN HALLITUS,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KUNINGATAR,
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen sopimuspuolet; jäljempänä ”jäsenvaltiot”,
ja EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ”unioni” tai ”EU”,
toisaalta sekä seuraavien täysivaltaiset edustajat:
ANGOLAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA ANTIGUAN JA BARBUDAN KUNINGATAR,
BAHAMAN LIITTOVALTION VALTIONPÄÄMIES,
BARBADOSIN VALTIONPÄÄMIES,
HÄNEN MAJESTEETTINSA BELIZEN KUNINGATAR,
BENININ TASAVALLAN PRESIDENTTI,
BOTSWANAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
BURKINA FASON PRESIDENTTI,
BURUNDIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KAMERUNIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KAP VERDEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KESKI-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KOMORIEN LIITON PRESIDENTTI,
KONGON DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KONGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
COOKINSAARTEN HALLITUS,
NORSUNLUURANNIKON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
DJIBOUTIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
DOMINICAN LIITTOVALTION HALLITUS,
DOMINIKAANISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ERITREAN VALTION PRESIDENTTI,
ETIOPIAN DEMOKRAATTISEN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
FIDŽISAARTEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GABONIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI JA VALTIONPÄÄMIES,
GHANAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA GRENADAN KUNINGATAR,
GUINEAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GUINEA-BISSAUN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
GUYANAN KOOPERATIIVISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HAITIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
JAMAIKAN VALTIONPÄÄMIES,
KENIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
KIRIBATIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA LESOTHON KUNINGASKUNNAN KUNINGAS,
LIBERIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MADAGASKARIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALAWIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MARSHALLINSAARTEN TASAVALLAN HALLITUS,
MAURITANIAN ISLAMILAISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MAURITIUKSEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
MIKRONESIAN LIITTOVALTION HALLITUS,
MOSAMBIKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NAMIBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NAURUN TASAVALLAN HALLITUS,
NIGERIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
NIGERIAN LIITTOTASAVALLAN PRESIDENTTI,
NIUEN HALLITUS,
PALAUN TASAVALLAN HALLITUS,
HÄNEN MAJESTEETTINSA PAPUA-UUDEN-GUINEAN ITSENÄISEN VALTION KUNINGATAR,
RUANDAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT KITTS JA NEVISIN KUNINGATAR,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT LUCIAN KUNINGATAR,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SAINT VINCENT JA GRENADIINIEN KUNINGATAR,
SAMOAN ITSENÄISEN VALTION VALTIONPÄÄMIES,
SÃO TOMÉ JA PRÍNCIPEN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SENEGALIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SEYCHELLIEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SIERRA LEONEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SALOMONSAARTEN KUNINGATAR,
ETELÄ-AFRIKAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
SURINAMIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA SWAZIMAAN KUNINGASKUNNAN KUNINGAS,
TANSANIAN YHDISTYNEEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TŠADIN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ITÄ-TIMORIN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
TOGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TONGAN KUNINGAS,
TRINIDAD JA TOBAGON TASAVALLAN PRESIDENTTI,
HÄNEN MAJESTEETTINSA TUVALUN KUNINGATAR,
UGANDAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
VANUATUN TASAVALLAN HALLITUS,
SAMBIAN TASAVALLAN PRESIDENTTI,
ZIMBABWEN TASAVALLAN HALLITUS,
joista valtioista käytetään jäljempänä nimitystä ”AKT-valtiot”,
toisaalta,
jotka kokoontuvat Ouagadougoussa kahdentenakymmenentenätoisena päivänä kesäkuuta vuonna kaksituhattakymmenen Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen allekirjoittamista varten,
ovat tätä sopimusta allekirjoitettaessa hyväksyneet seuraavat, tähän päätösasiakirjaan liitetyt julistukset:
|
Julistus I |
Yhteinen julistus markkinoille pääsyn tukemisesta osana AKT–EY-kumppanuutta |
|
Julistus II |
Yhteinen julistus muuttoliikkeestä ja kehityksestä (13 artikla) |
|
Julistus III |
Euroopan unionin julistus Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuneista institutionaalisista muutoksista |
ja ovat lisäksi sopineet, että liitteen V poistamisen johdosta seuraavat olemassa olevat julistukset ovat menettäneet merkityksensä:
|
Julistus XXII |
Yhteinen julistus liitteessä V olevan 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista maataloustuotteista |
|
Julistus XXIII |
Yhteinen julistus markkinoille pääsystä osana AKT–EY-kumppanuutta |
|
Julistus XXIV: |
Yhteinen julistus riisistä |
|
Julistus XXV: |
Yhteinen julistus rommista |
|
Julistus XXVI: |
Yhteinen julistus naudan- ja vasikanlihasta |
|
Julistus XXVII: |
Yhteinen julistus liitteessä V olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen AKT-valtioista peräisin olevien tuotteiden pääsyä Ranskan merentakaisten departementtien markkinoille sääntelevistä järjestelyistä |
|
Julistus XXIX: |
Yhteinen julistus yhteisen maatalouspolitiikan alaan kuuluvista tuotteista |
|
Julistus XXX: |
AKT-valtioiden julistus liitteessä V olevasta 1 artiklasta |
|
Julistus XXXI: |
Yhteisön julistus liitteessä V olevan 5 artiklan 2 kohdan a alakohdasta |
|
Julistus XXXII: |
Yhteinen julistus syrjintäkiellosta |
|
Julistus XXXIII: |
Yhteisön julistus liitteessä V olevan 8 artiklan 3 kohdasta |
|
Julistus XXXIV: |
Yhteinen julistus liitteessä V olevasta 12 artiklasta |
|
Julistus XXXV: |
Yhteinen julistus liitteessä V olevasta pöytäkirjasta 1 |
|
Julistus XXXVI: |
Yhteinen julistus liitteessä V olevasta pöytäkirjasta 1 |
|
Julistus XXXVII: |
Yhteinen julistus liitteen V pöytäkirjasta 1 kalastustuotteiden alkuperän osalta |
|
Julistus XXXVIII: |
Yhteisön julistus liitteen V pöytäkirjasta 1 aluevesien laajuuden osalta |
|
Julistus XXXIX: |
AKT-valtioiden julistus liitteen V pöytäkirjasta 1 kalastustuotteiden alkuperän osalta |
|
Julistus XL: |
Yhteinen julistus sallittua arvopoikkeamaa koskevan säännön soveltamisesta tonnikala-alalla |
|
Julistus XLI: |
Yhteinen julistus liitteen V pöytäkirjassa 1 olevasta 6 artiklan 11 kohdasta |
|
Julistus XLII: |
Yhteinen julistus alkuperäsäännöistä: kumulaatio Etelä-Afrikan kanssa |
|
Julistus XLIII: |
Yhteinen julistus liitteen V pöytäkirjan 1 liitteestä 2 |
Tämän vakuudeksi alla mainitut täysivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.