21.5.2010 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 125/50 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS,
annettu 19 päivänä tammikuuta 2010,
sen toteamisesta, onko Kreikka toteuttanut 27 päivänä huhtikuuta 2009 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia toimia
(2010/291/EU)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 126 artiklan 8 kohdan yhdessä 126 artiklan 13 kohdan ja 136 artiklan kanssa,
ottaa huomioon komission suosituksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 126 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on vältettävä liiallisia julkisen talouden alijäämiä. |
(2) |
Vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteena on terve julkinen talous, jolla pyritään vahvistamaan hintavakauden edellytyksiä ja saavuttamaan uusien työpaikkojen syntyä edistävä vahva ja kestävä kasvu. Vakaus- ja kasvusopimukseen sisältyy liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä 7 päivänä heinäkuuta 1997 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1467/97 (1), joka annettiin edistämään julkistalouden liiallisten ylijäämien pikaista korjaamista. |
(3) |
Kun vakaus- ja kasvusopimusta vuonna 2005 uudistettiin, pyrittiin lisäämään sopimuksen vaikuttavuutta ja vahvistamaan sen talousteoreettista perustaa sekä turvaamaan julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä. Sillä pyrittiin varmistamaan, että erityisesti talouden tilanne ja talousarviotilanne otettaisiin täysin huomioon liiallista alijäämää koskevan menettelyn kaikissa vaiheissa. Vakaus- ja kasvusopimuksen tarjoama kehys tukee tällä tavoin julkisen talouden rahoitusaseman ripeään tervehdyttämiseen tähtäävää hallituksen politiikkaa, jossa otetaan huomioon talouden tilanne. |
(4) |
Neuvosto teki komission suosituksesta 27 päivänä huhtikuuta 2009 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan 6 kohdan mukaisen päätöksen, jonka mukaan Kreikassa oli liiallinen alijäämä (2). |
(5) |
Neuvosto antoi 27 päivänä huhtikuuta 2009 jälleen komission suosituksesta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan 7 kohdan mukaisesti Kreikan viranomaisille suosituksen (3), jossa se kehotti niitä lopettamaan viimeistään vuonna 2010 julkisen talouden liiallisen alijäämän tilanteen supistamalla julkisen talouden alijäämä uskottavalla ja kestävällä tavalla alle 3 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Määräajaksi, johon mennessä Kreikan hallituksen olisi tämän mukaisesti toteutettava tuloksellisia toimia, neuvosto asetti 27 päivän lokakuuta 2009. |
(6) |
Edistyminen tilastotietojen ja varsinkin julkista taloutta koskevien tietojen keräämisen ja käsittelyn sekä niistä ilmoittamisen parantamisessa neuvoston pyynnön mukaisesti on ollut riittämätöntä. Eurostat ei ole vahvistanut lokakuussa 2009 annetun ilmoituksen viimeisintä tarkistusta Kreikan viranomaisten ilmoittamiin lukuihin liittyvien merkittävien epävarmuustekijöiden vuoksi. Nykyiset menettelyt voimassa olevassa oikeudellisessa kehyksessä vaadittujen julkista taloutta koskevien tietojen oikea-aikaisen ja asianmukaisen toimittamisen varmistamiseksi ovat mitä ilmeisimmin puutteellisia. |
(7) |
Arvio toimista, jotka Kreikka on toteuttanut liiallisen alijäämän korjaamiseksi viimeistään vuonna 2010 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan 7 kohdan nojalla annetun neuvoston suosituksen mukaisesti, johtaa seuraaviin päätelmiin:
|
(8) |
Tästä voidaan päätellä, että huomattavat tulovajeet ja menoylitykset ovat heikentäneet voimakkaasti Kreikan talousarviotilannetta vuonna 2009, minkä voidaan katsoa vain osittain johtuvan makrotaloudellisten olosuhteiden heikkenemisestä, sillä pääasiallisena syynä on se, että toimet, jotka Kreikan viranomaiset ovat toteuttaneet Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan 7 kohdan nojalla huhtikuussa 2009 annetun neuvoston suosituksen mukaisesti, ovat olleet riittämättömiä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Kreikka ei ole toteuttanut 27 päivänä huhtikuuta 2009 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia toimia suosituksessa asetetussa määräajassa.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Helleenien tasavallalle.
Tehty Brysselissä 19 päivänä tammikuuta 2010.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
E. SALGADO
(1) EYVL L 209, 2.8.1997, s. 6.
(2) EUVL L 135, 30.5.2009, s. 21.
(3) http://ec.europa.eu/economy_finance/publications/publication14950_en.pdf