18.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 336/50


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 16 päivänä joulukuuta 2009,

radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevän ryhmän perustamisesta tehdyn päätöksen 2002/622/EY muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2009/978/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen sekä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan yhteisön radiotaajuuspolitiikan sääntelyjärjestelmästä 7 päivänä maaliskuuta 2002 tehdyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 676/2002/EY (1) (radiotaajuuspäätös) on luotu Euroopan unionin radiotaajuuspolitiikan sääntelypuitteet, joiden avulla varmistetaan eri toimintaperiaatteiden yhteensovittaminen ja tarvittaessa radiotaajuuksien saatavuuden ja tehokkaan käytön yhdenmukaiset ehdot. Tämä on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan kannalta erinäisillä Euroopan unionin politiikan aloilla, kuten sähköisessä viestinnässä, liikenteessä sekä tutkimuksessa ja kehityksessä. Päätöksessä todetaan, että komissio voi järjestää kuulemisia ottaakseen huomioon jäsenvaltioiden, Euroopan unionin toimielinten, yritysten ja radiotaajuuksien kaikkien asianosaisten käyttäjien, niin kaupallisten kuin ei-kaupallisten, sekä muiden sidosryhmien näkemykset, jotka koskevat tekniikan, markkinoiden ja sääntelyn kehitystä ja jotka voivat liittyä radiotaajuuksien käyttöön. Kyseisten säännösten pohjalta komissio teki 26 päivänä heinäkuuta 2002 päätöksen 2002/622/EY (2) radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevän ryhmän perustamisesta (jäljempänä ’ryhmä’).

(2)

Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7 päivänä maaliskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY (3) (puitedirektiivi) tarkistamisen yhteydessä kävi ilmi, että päätökseen 2002/622/EY on tehtävä muutoksia ryhmän tehtävien sovittamiseksi uudistetun sääntelyjärjestelmän mukaisiksi.

(3)

Päätöstä 2002/622/EY olisi sen vuoksi muutettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös 2002/622/EY seuraavasti:

1.

Korvataan 2 artikla seuraavasti:

”2 artikla

Tehtävät

Ryhmä avustaa ja neuvoo komissiota radiotaajuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, toimintaperiaatteiden yhteensovittamisessa, radiotaajuuspolitiikan monivuotisten ohjelmien valmistelussa ja tarvittaessa radiotaajuuksien saatavuuden ja tehokkaan käytön yhdenmukaisiin ehtoihin liittyvissä kysymyksissä. Tämä on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan kannalta.

Lisäksi ryhmä avustaa komissiota sen laatiessa Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksia yhteisiksi poliittisiksi tavoitteiksi silloin kun sellaisia tarvitaan, jotta Euroopan etuja voidaan koordinoida tehokkaasti radiotaajuusasioissa toimivaltaisissa kansainvälisissä organisaatioissa.”

2.

Lisätään 4 artiklaan toinen kohta seuraavasti:

”Euroopan parlamentin ja/tai neuvoston pyydettyä Euroopan komissiolta ryhmän lausuntoa tai raporttia sähköiseen viestintään liittyvistä radiotaajuuspoliittisista kysymyksistä ryhmä hyväksyy lausunnon tai raportin samoin säännöin kuin edellä ensimmäisessä kohdassa kuvatussa tilanteessa. Komissio toimittaa lausunnon tai raportin sitä pyytäneelle toimielimelle. Tarvittaessa ryhmän puheenjohtaja tai ryhmän nimeämä ryhmän jäsen voi antaa lausunnon tai raportin Euroopan parlamentille ja/tai neuvostolle suullisen esityksen muodossa.”

2 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2009.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)  EYVL L 108, 24.4.2002, s. 1.

(2)  EYVL L 198, 27.7.2002, s. 49.

(3)  EYVL L 108, 24.4.2002, s. 33.